Miksi jotkut ihmiset toisinaan tervehtivät ja toisinaan eivät? En käsitä

Jos sillä on välillä huono päivä, eikä huvita jutella/nähdä ketään

Lääkärillä on välillä pillerit lopussa, välillä ei.

Meidän taloyhtiön yks pari on tommoinen, ihan ihmeellisiä molemmat, joskus moikkaavat, jäävät juttelemaan, joskus heitä tervehtii, niin ei tule edes vastausta. 

Jos se on omissa ajatuksissaan, eikä edes kiinnitä huomiota ympäristöönsä

Oman epävarmuuteni takia. Jos vaikuttaa että toisella on vaikka jotain muuta tekemistä tai on omissa maailmoissaan ja häiritsen tervehtimällä, saatan pysyä hiljaa etten ole vaivaksi. Mua on luultu ylimieliseksikin, vaikka kyse on nimenomaan päinvastaisesta ilmiöstä: koen joskus olevani liian alhainen edes tervehtimään.

Omissa ajatuksissaan tai sit on kasvosokeus. Mä en aina tunnista tuttuja ihmisiä, jos näillä on jotain erikoisempaa päällä.

Tää on aika harmaata aluetta suomalaisuudessa. Pitääkö tervehtiä vai ei. Varmasti lääkäri kamppailee näiden kysyksien kanssa kuten me taviksetkin.

Mitäs väliä sillä on? Ollaan kaikki omalla tavalla outoja ja ihmeellisiä. Sehän on vain hauskaa.

Jotkut ihmiset eivät käytä pöytäliinoja.

Tuttua työpaikalta.

Lahjakasta ja moniosaavaa porukkaa muuten, mutta peruskäytöstavat käytössä miten ja mille tuulelle sattuu. Ehkä hyväkin, etteivät ole liian täydellisiä?

Ihan samaa ihmetellyt. Vähän kiusallisia kohtaamisia koska ei ikinä tiedä mistä päin taas tuulee.

Itäsuomalaiset tervehtii (pois lukien savolaiset, jotka vain kyräilee). Länsisuomalaiset ei tervehri).

Lappilaiset tervehtii porojakin.

Normi epäsosiaalinen juntti. Niitä Suomen maa on pullollaan. En ole koskaan tajunnut et mikä siinä tervehtimisessä on niin vaikeaa. Ja olen sitä mieltä, että jos kotikasvatukseen kuuluu toisen ihmisen kunnioittaminen ja huomioiminen niin silloin se on luontevaa. Mutta...Suomessa on epänormaali jos on a) iloinen b) itsevarma ja c) jos on kohtelias.

Nuo kohtaamiset tuollaisten kanssa ovat erittäin kiusallisia. Sitä haluaisi olla hyvissä väleissä naapureiden ja työkaverien kanssa. Olisi paljon helpompaa, kun voisi vain sanoa Hei ja se siitä sen enempää miettimättä.

Mutta kun tuollainen tulee vastaan, niin sitä alkaa miettiä, että miten nyt tällä kertaa sille toiselle sopii toimia. Itse olen niin ylen kohtelias ja toisaalta ajatuksissani, että välillä väkisinkin lipsautan tervehdyksen, vaikka tuolla oudosti toimivalla tyypillä onkin se ei tervehditä -päivä ja se ei ota katsekontaktia eikä tiettykään sitten vastaa mulle.

Epäonnistuneesta tervehdysyrityksestä tulee aina vähän ikävä fiilis. Sitä sitten vaan taas jatkossa miettii, että millainenkohan päivä tänään hänellä mahtaa olla, kun se tulee taas vastaan. Lopulta koko epävakaa tyyppi alkaa ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Oman epävarmuuteni takia. Jos vaikuttaa että toisella on vaikka jotain muuta tekemistä tai on omissa maailmoissaan ja häiritsen tervehtimällä, saatan pysyä hiljaa etten ole vaivaksi. Mua on luultu ylimieliseksikin, vaikka kyse on nimenomaan päinvastaisesta ilmiöstä: koen joskus olevani liian alhainen edes tervehtimään.

No, tuo ylilääkäri ei takuulla katso itseään ainakaan alhaiseksi.

Onko tuo jotain sekopäistä vallankäyttöä ja ihmisten ja tilanteiden haltuunottoa. Siis ajattelevat, että minä päätän, milloin tervehditään ja milloin ei.

Miten Jotkut kehtaavat olla vastaamatta tervehdyksen? Kuulevat, mutta eivät viitsi vastata. En käsitä.

No sinä ap et taida käsittää oikein yhtikäs mitään.

Osaisiko joku tällainen tervehtimään avata ajatuksiaan asiasta?

Miten voi noin paljon vaivata ja herättää ajatuksia ja mielipahaa vain se, tervehtiikö joku.

Jos on huono kasvomuisti tai ajatuksissaan ja joku tervehtii, niin tilanne, ja ihminen, ehtii mennä jo ohi, ei viitsi enää kääntyä huutamaan perään, että: niin juu huomenta vaan

Vierailija kirjoitti:

No sinä ap et taida käsittää oikein yhtikäs mitään.

Aha, no kerro sinä sitten.