Uusperheen äiti.

Minua hämmästyttää, kuinka paljon onnmiehiä, joille ne lapset ovat sijalla neljä. Ensin tulee työ, sitten uusi puoliso, sitten harrastukset ja lopulta ehkä lapset.

Miksi te naiset teette lapsia näiden miesten kanssa?

Siis minulla itselläni on tuollainen mies. Hän jättää nämä katsomaan netflixiä ja käy itse töissä, ei osta sellaisia joululahjoja joiden tekemiseen pitäisi itse osallistua, työntää lapsille pelikoneet käteen ja työntää nämä omaan huoneeseen komentaen, että heidän pitäisi pysyä siellä.

Minulle ei tulisi mieleenkikään tehdä tämän miehen kanssa lapsia... meillä on hyvä parisuhde, hauskaa yhdessä, matkustelemme paljon. Jos meillä olisi lapsia, niin minähän ne joutuisin hoitamaan. Ei sellaista jaksa äitikään, vähemmästäkin ihmiset eroavat. Mitenkä sitten kukaan voi odottaa, että äitipuoli sitä jaksaa?

Suurinta osaa ukoista ei kiinnosta piirun vertaa kakaroiden hyvinvointi. poikkeuksia on, näitä kunnon isiä on siellä täällä, mutta suurimmalle osalle ukoille lapset on yks hailee. Ne haluaa vaan pillua ja jos on uusi puoliso niin "tottakai" se pillu on tärkeempi ku vikisevät kakarat.

Naisilla on vielä sitä vanhemmuudenrakkautta. Mulla ei ole lapsia eikä varmaa tuu, mutta kyllä mulla on vahva empatia lapsosia kohtaan ja katon kauhulla ystävääni, jolla on monen miehen kanssa lapsia, eikä näytä osallistuvan ensimmäisenkään hoitoon. Onko kyseessä luonto vai miesten tunteellinen kylmyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yllättynyt miten moni uusperheen äiti tunnustautuu täällä ihan avoimesti sellaiseksi äitipuolihirviöksi kuin perinteisissä saduissa jo maalaillaankin. Ja kyllä, nämä muka-salaa inhoajat kuuluvat samaan kastiin, ei lapset ole oikeasti niin tyhmiä kuin te luulette.

Ettekö te aikuiset ihmiset ymmärrä, että äitipuoleksi ryhtyminen on täysin vapaaehtoista? Jos te ette pysty suhtautumaan kumppanin lapsiin aidosti lämpimästi, niin tehkää kaikille osapuolille palvelus ja etsikää lapseton kumppani. Niitäkin on vapaana yllin kyllin.

Ja muutama sana olisi sanottavana niille miehille ja isille, jotka tuollaisten kotkien kanssa yhteen lyöttäytyvät. Kun lapsia on kerran menty hankkimaan, niin on sitouduttu pitämään lapset ykkösenä tai edes tärkeänä vähintään sen 18 vuotta. Vain täysin vastuuton vanhempi pariutuu tuona aikana sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pidä noista lapsista. Jokainen lapsi ansaitsee tavata molempia vanhempiaan ilman ulkopuolisen kiukuttelevan aikuislapsen läsnäoloa.

Olisiko sinun pitänyt mietiiä, kannattaako erota vai ei? Juttelimme juuri kaverin kanssa, että naiset eroavat, kun kokee ansaitsevansa elämältä parempaa - ja sitten valittaa, kun lapsi joutuu uusperheeseen isän puolelta.

Kuka nyt onkaan itsekäs?

Kyllä se mies monesti lähtee pakoon pikkulapsiarkea kun ansaitsee mielestään jotain muuta. Sama mies joka lapsen niin kovasti halusi. Ei vaan äijä lapsella enää mitään tee kun kotka lapsesta valittaa. Ero ei ole aina naisen päätös vaan usein miehen itsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yllättynyt miten moni uusperheen äiti tunnustautuu täällä ihan avoimesti sellaiseksi äitipuolihirviöksi kuin perinteisissä saduissa jo maalaillaankin. Ja kyllä, nämä muka-salaa inhoajat kuuluvat samaan kastiin, ei lapset ole oikeasti niin tyhmiä kuin te luulette.

Ettekö te aikuiset ihmiset ymmärrä, että äitipuoleksi ryhtyminen on täysin vapaaehtoista? Jos te ette pysty suhtautumaan kumppanin lapsiin aidosti lämpimästi, niin tehkää kaikille osapuolille palvelus ja etsikää lapseton kumppani. Niitäkin on vapaana yllin kyllin.

Ja muutama sana olisi sanottavana niille miehille ja isille, jotka tuollaisten kotkien kanssa yhteen lyöttäytyvät. Kun lapsia on kerran menty hankkimaan, niin on sitouduttu pitämään lapset ykkösenä tai edes tärkeänä vähintään sen 18 vuotta. Vain täysin vastuuton vanhempi pariutuu tuona aikana sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pidä noista lapsista. Jokainen lapsi ansaitsee tavata molempia vanhempiaan ilman ulkopuolisen kiukuttelevan aikuislapsen läsnäoloa.

Olisiko sinun pitänyt mietiiä, kannattaako erota vai ei? Juttelimme juuri kaverin kanssa, että naiset eroavat, kun kokee ansaitsevansa elämältä parempaa - ja sitten valittaa, kun lapsi joutuu uusperheeseen isän puolelta.

Kuka nyt onkaan itsekäs?

Kyllä se mies monesti lähtee pakoon pikkulapsiarkea kun ansaitsee mielestään jotain muuta. Sama mies joka lapsen niin kovasti halusi. Ei vaan äijä lapsella enää mitään tee kun kotka lapsesta valittaa. Ero ei ole aina naisen päätös vaan usein miehen itsekkyyttä.

Juuri niin. Mutta jos sitä pikkulapsiarkea lähtee pakoon, niin kai sitä nyt tajuaa, ettei se äijä hoida sitä lasta myöhemminkään? Turha valittaa, mitä isän luona tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Suurinta osaa ukoista ei kiinnosta piirun vertaa kakaroiden hyvinvointi. poikkeuksia on, näitä kunnon isiä on siellä täällä, mutta suurimmalle osalle ukoille lapset on yks hailee. Ne haluaa vaan pillua ja jos on uusi puoliso niin "tottakai" se pillu on tärkeempi ku vikisevät kakarat.

Naisilla on vielä sitä vanhemmuudenrakkautta. Mulla ei ole lapsia eikä varmaa tuu, mutta kyllä mulla on vahva empatia lapsosia kohtaan ja katon kauhulla ystävääni, jolla on monen miehen kanssa lapsia, eikä näytä osallistuvan ensimmäisenkään hoitoon. Onko kyseessä luonto vai miesten tunteellinen kylmyys.

Valitettavasti aika harvat naiset antavat miehille mahdollisuuden toteuttaa "vanhemmuuden rakkautta". Kodista tulee viimeistään lapsen syntymän myötä äidin projekti jossa mies on statistina tuomassa rahaa ja hoitamassa hanttihommia äidin käskyttäessä. Äiti jää kotiin, ei halua jakaa vanhempainlomaa eikä missään nimessä kannata uusia suunnitelmia tasa-arvoisemmasta lastenhoitosysteemistä. Erossa halutaan päähuoltajuus, isälle minimit lasten kanssa ajallisesti, maksimi rahallinen osallistuminen. Ja näin käy, että isä jää lapsille vieraaksi ja lapset isälle oudoiksi. Kun vielä vierelle löytyy uusi nainen joka käyttäytyy samalla lailla omien lastensa suhteen (hoidan omani, heidän isä kelpaa vain maksajaksi, ei vanhemmaksi) niin siinähän tuo uusperhe-ilkeä äitipuoli malli on valmis.

Me jaoimme ex miehen kanssa vanhempaislomia myöten vastuun vanhemmuudesta. Vaikka liitto päättyi jatkui vastuullinen vanhemmuus jossa asiat järjestettiin lapsien kannalta niin sujuvaksi kuin mahdollista (kaksi kotia lähellä toisiaan, yhteishuoltajuus jne). Uusperheitä ei muodostettu vaikka molemmat seurustelemme, suhteet pysyivät paljon parempana kun uusperheleikkejä ei alettu leikkiä. Jotenkin täällä aina se syy ongelmista laitetaan jonkun muun niskaan: kamala eksä, eksän kamala uusi vaimo, uuden miehen ex vaimo jne. kannattaisiko miettiä oma ratkaisuja. Itse olen miehen (ja  lasten isän ) valinnut, omakin käytökseni varmasti vaikuttanut roolien muotoutumiseen liitossa ja erossa. Lapset eivät ole voineet vanhempiaan valita, eivätkä vanhempien uusia puolisoja. Jos kykenisi asettumaan noiden lasten kenkiin, miettisi, miltä tuntuu nelivuotiaasta katsella eronneiden vanhepien tappelua ja kuunnella toisen mollaamista, tai miltä isin uuden vaimon ylenkatse tuntuu ja mitä se vaikuttaa itsetuntoon.

Idyq kirjoitti:

Tähän aiheeseen liittyen, miten te toimisitte jos tilanne olisi se, että mies ei itse välitä omista lapsistaan, ei halua nähdä enempää kuin on pakko, ahdistuukin kun joutuu lastensa kanssa näkemään? Hoitaa ihan pakollisimmat velvollisuudet (ei aina niitäkään) vain siksi, ettei tule sanomista. Ex-vaimo on kyllä kova sanomaan mielipiteensä ja vaatimaan, mies yrittää sitä välttää. Puhuu lapsistaan ihan hyvää ja puheissaan niitä rakastaa, lapset ei varmaan todellisuutta huomaa, kun ovat yhdessä niin yrittää parhaansa mukaan olla hyvä. Mutta aina sanoo ettei kiinnostaisi mennä, joskus tekee ohareitakin. Ja on todella helpottunut aina kun velvollisuustapaaminen on ohi.

Olen yrittänyt kysellä lapsia meille, mies ei halua, ei ainakaan yöksi. Ei yksinkertaisesti jaksa omia lapsiaan.

En osaa oikein puuttua tilanteeseen. Lakkasin jossain vaiheessa ehdottamastakin näitä yhteisiä juttuja kun mies ei lapsiaan mukaan halua.

Minun lapsen kanssa tulee hyvin juttuun, ei mikään isäpuoli mutta kaverillinen aina, osallistuu meidän yhteisiin tekemisiin, ottaa mun lapsen aina huomioon, välillä auttelee läksyissä tms.

Tuntuu vähän oudolta, mutta olen sellaisessa välikädessä etten tiedä voinko edes vaikuttaa asiaan? Exä vaatii kokoajan osallistumaan ja olemaan hyvä isä, miestä vaan vituttaa ja on sanonut monesti katuvansa lapsiaan jotka nuoruuden typeryydessään kuulemma tehnyt. Välillä olen miettinyt, että tajuaako ne lapset jossain vaiheessa kuvion? Että isi hoitaa näitä juttuja vain koska pelkää äitiä eikä jaksa kuunnella sen valituksia? Pitäisikö minunkin alkaa vaatimaan omien lastensa huolehtimista, tutustuisin minäkin niihin ihan mielelläni paremmin. Aina kun yhdessä näemme niin koko tilanne todella väkinäistä miehen puolelta, halailee kyllä lapsiaan ja noin mutta hirveän työn ja tuskan takana koko kuvio.

Minulle on kiusallista olla tässä kuviossa välillä.

En halua nyt mitään vaihda se mies saarnaa, vaan mitä itse tekisitte jos olisitte minä? Mikä olisi kaikille parasta?

Mieheni on vähän samantyyppinen. Hän teki nuorena lapsensa vanhemman naisen kanssa, koska ajatteli että näin sen kuuluu mennä. Nainen oli "hups, ihan vahingossa" yhtäkkiä raskaana, ja sitten pitikin pitää prameat häät. Mieheni kertoo myöhemmin ymmärtäneensä että häntä vietiin kuin kuoriämpäriä. Talo piti ostaa. Ja rempata. Ja kohta toinen talo. Mied tekee täyspitkää 3-vuorotyötä, ja lopun ajan remppaa, nnainen kaitsee lapsia ja valitsee värisävyjä.

kun lapset olivat 3, ja 5-vuotiaat, niin mieheni oli ihan burnoutissa. Onneksi sentään toinen remppaamansa talo oli vamis, ja vaimo saattoi näin ottaa eron ja ottaa uuden ukon asumaan sinne hänen ja lasten kanssa. 

Mieheni vajosi mustaan kuoppaan muutamaksi vuodeksi, kävi terapiassa, ja yritti päästä yli perheensä hajoamisesta, ja samalla taisteli omaa väsymystään vastaan. 

Mieheni on yksinkertaisesti niin traumatisoitunut, ettei hän kykene olemaan lastensa kanssa muuten kuin koko ajan varuillaan ollen. Häntä hirvittää kun lapset tulevat, ja on huojentunut kun he taas lähtevät. Exvaimo pommittaa viesteillä ja soitoilla edelleen joka päivä, vaikka erostaan on jo 5 vuotta. Exä haluaa muuttaa koko ajan sovittuja tapaamisia, koska hänellä on "menoja". Tämä on stressaavaa miehelleni, koska hänellä on se 3-vuorotyö, eikä hän pysty vaihtelemaan, eikä haluakaan, työvuoroja exän menohalujen mukaan. 

Mieheni on hyvin vaikeaa enää kiintyä omiin lapsiinsa, jotka käyvät meillä vain noin 4 vuorokautta kuussa, ja puolet lomista.Viikko-viikko-systeemi olisi parempi, mutta exäle ei sovi, koska tuet vähenisivät kun niistä puolet tulisi isälle, sillä ei meillä olisi varaa ruokkia ja kuljettaa lapsia, kun elarit maksetaan jo exälle, vaan viikko-viikolla vaatisimme toisen lapsilisän, ja elarit pois. Ei käy kuulemma.

Silti näen yvin selvästi että lapset ovat miehelle niin rakkaat ja tärkeät. Hän vain joutuu suojelemaan itseään, kun ei koskaan tiedä milloin matto vedetään taas hänen jalkojensa alta exän toimesta. Ei mesitä jokainen kestä henkisesti niin isoja asioita traumatisoitumatta kuin avioero ja lasten "vieminen" niin, että isällä on vain velvollisuuksia joita voidaan mielioikuista vetää pois exän toimesta.

Pyytäisin jokaista exää, joista tuntuu että isä on ihan paska, niin miettimään että voisiko siinä omassa toiminnassa olla myäs jotain syytä asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmästyttää, kuinka paljon onnmiehiä, joille ne lapset ovat sijalla neljä. Ensin tulee työ, sitten uusi puoliso, sitten harrastukset ja lopulta ehkä lapset.

Miksi te naiset teette lapsia näiden miesten kanssa?

Siis minulla itselläni on tuollainen mies. Hän jättää nämä katsomaan netflixiä ja käy itse töissä, ei osta sellaisia joululahjoja joiden tekemiseen pitäisi itse osallistua, työntää lapsille pelikoneet käteen ja työntää nämä omaan huoneeseen komentaen, että heidän pitäisi pysyä siellä.

Minulle ei tulisi mieleenkikään tehdä tämän miehen kanssa lapsia... meillä on hyvä parisuhde, hauskaa yhdessä, matkustelemme paljon. Jos meillä olisi lapsia, niin minähän ne joutuisin hoitamaan. Ei sellaista jaksa äitikään, vähemmästäkin ihmiset eroavat. Mitenkä sitten kukaan voi odottaa, että äitipuoli sitä jaksaa?

Mun mies on ihan samanlainen. Ei hän jaksa lasten juoksentelua ja huutamista, kun ei ole siihen tottunut. Itse olen lapseni tehnyt ja kasvattanut jo, joten min' en ala hyysäämään, enkä tosiaan tekisi lapsia enää ikinä kenenkän kanssa, sillä jouduin ne yksin hoitamaan aikuisiksi asti, eikä mieheni tekisi koskaan kenenkään kanssa lapsia, sillä ei kestäisi uutta eroa, ja sitä että taas lapsi vietäisiin elämästään, ja sitä saisi tavata joskus ja jouluna.

Luen hämmästyneenä mielipiteitä siitä, että äitipuolen pitäisi olla aktiivinen lapsipuolten kanssa.

Me olemme uusperhe, jossa minulla on nyt teini-ikäisi lapsia. Minulle ei ole tullut MIELEENIKÄÄN, että miehen pitäisi tehdä lasten eteen jotain. Pyydän apua, jos en itse jotain hallitse (lapsen fillarin korjaaminen, käytösongelmat), mutta muuten minä hoidan lapseni. Teen suurimman osan kotitöistäkin, koska ne ovat MINUN lapseni, jotka sotkevat. Samat asiat tekisin yh:nakin. Mies makaa sohvalla sillä aikaa.

Olen luullut, että tämä on normaalia. Nyt vasta luen, että miehen pitäisikin viihdyttää ja osallistua aktiivisesti. Vai eikö tämä koskekaan isäpuolia, vaan ainoastaan äitipuolia...?

Vierailija kirjoitti:

Luen hämmästyneenä mielipiteitä siitä, että äitipuolen pitäisi olla aktiivinen lapsipuolten kanssa.

Me olemme uusperhe, jossa minulla on nyt teini-ikäisi lapsia. Minulle ei ole tullut MIELEENIKÄÄN, että miehen pitäisi tehdä lasten eteen jotain. Pyydän apua, jos en itse jotain hallitse (lapsen fillarin korjaaminen, käytösongelmat), mutta muuten minä hoidan lapseni. Teen suurimman osan kotitöistäkin, koska ne ovat MINUN lapseni, jotka sotkevat. Samat asiat tekisin yh:nakin. Mies makaa sohvalla sillä aikaa.

Olen luullut, että tämä on normaalia. Nyt vasta luen, että miehen pitäisikin viihdyttää ja osallistua aktiivisesti. Vai eikö tämä koskekaan isäpuolia, vaan ainoastaan äitipuolia...?

Ilmeisesti koskee vain äitipuolia, kun kukaan ei kommentoi.

Myönnän etten erityisemmin välitä mieheni lapsista. Tosin kumpikin asuu jo omillaan, asuivat meillä pääsääntöisesti.

Alussa meillä oli perheenä ihan kivaa, pidin lapsista ja teimme paljon yhdessä. Tätä ei tyttöjen äiti sulattanut, vaan alkoi mustamaalata minua lapsilleen. Kohti teini-ikää olivat omaksuneet äitinsä kannat täysin, ja isä ei oikeastaan koskaan asettunut puolelleni, vaan oli etäinen näissä asioissa.

Jokin siinä meni peruuttamattomasti rikki, kun jatkuvasti yrittää ja yrittää, mutta aina saa kuulla tehneensä taas jotain väärin. Mies olisi voinut oikoa eksänsä puheita, jolloin suhteelle lapsiin olisi voinut olla mahdollisuus.

Nyt vanhempi tytöistä on aikuisena pyytänyt minulta anteeksi ja pikku hiljaa suhteemme on kehittynyt paremmaksi. Ei vieläkään mutkaton ja lämmin, mutta kohtelias ja asiallinen aikuisten suhde. Nuorempi on vielä ihan teiniraivon vallassa (19v). Toivon, että hän jossain kohdassa tajuaa, etten minä heille mitään pahaa koskaan halunnut tai eristää heitä isästään tms.

Vierailija kirjoitti:

Luen hämmästyneenä mielipiteitä siitä, että äitipuolen pitäisi olla aktiivinen lapsipuolten kanssa.

Me olemme uusperhe, jossa minulla on nyt teini-ikäisi lapsia. Minulle ei ole tullut MIELEENIKÄÄN, että miehen pitäisi tehdä lasten eteen jotain. Pyydän apua, jos en itse jotain hallitse (lapsen fillarin korjaaminen, käytösongelmat), mutta muuten minä hoidan lapseni. Teen suurimman osan kotitöistäkin, koska ne ovat MINUN lapseni, jotka sotkevat. Samat asiat tekisin yh:nakin. Mies makaa sohvalla sillä aikaa.

Olen luullut, että tämä on normaalia. Nyt vasta luen, että miehen pitäisikin viihdyttää ja osallistua aktiivisesti. Vai eikö tämä koskekaan isäpuolia, vaan ainoastaan äitipuolia...?

Noh, itse olet miehesi ja oman osasi valinnut. Jos olet tyytyväinen niin fine.

Lapset oppivat siitä myös perhemallin, että naiset hoitaa hommat ja miehet makoilee sohvalla.

Meillä mies osallistuu lasten asioihin ihan omasta halustaan, vaikka eivät ole biologisesti hänen. Ei ole tarvinnut pyytää.

Vierailija kirjoitti:

Luen hämmästyneenä mielipiteitä siitä, että äitipuolen pitäisi olla aktiivinen lapsipuolten kanssa.

Me olemme uusperhe, jossa minulla on nyt teini-ikäisi lapsia. Minulle ei ole tullut MIELEENIKÄÄN, että miehen pitäisi tehdä lasten eteen jotain. Pyydän apua, jos en itse jotain hallitse (lapsen fillarin korjaaminen, käytösongelmat), mutta muuten minä hoidan lapseni. Teen suurimman osan kotitöistäkin, koska ne ovat MINUN lapseni, jotka sotkevat. Samat asiat tekisin yh:nakin. Mies makaa sohvalla sillä aikaa.

Olen luullut, että tämä on normaalia. Nyt vasta luen, että miehen pitäisikin viihdyttää ja osallistua aktiivisesti. Vai eikö tämä koskekaan isäpuolia, vaan ainoastaan äitipuolia...?

Minusta taas on normaalia, että yhdessä asuvat ihmiset, jotka eivät ole pelkästään kämppäkavereita, toimivat yhdessä ja puhaltavat yhteiseen hiileen. Se on normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä. Jatkuvasri sohvalla makaava isä- tai äitipuoli vasta outo olento onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luen hämmästyneenä mielipiteitä siitä, että äitipuolen pitäisi olla aktiivinen lapsipuolten kanssa.

Me olemme uusperhe, jossa minulla on nyt teini-ikäisi lapsia. Minulle ei ole tullut MIELEENIKÄÄN, että miehen pitäisi tehdä lasten eteen jotain. Pyydän apua, jos en itse jotain hallitse (lapsen fillarin korjaaminen, käytösongelmat), mutta muuten minä hoidan lapseni. Teen suurimman osan kotitöistäkin, koska ne ovat MINUN lapseni, jotka sotkevat. Samat asiat tekisin yh:nakin. Mies makaa sohvalla sillä aikaa.

Olen luullut, että tämä on normaalia. Nyt vasta luen, että miehen pitäisikin viihdyttää ja osallistua aktiivisesti. Vai eikö tämä koskekaan isäpuolia, vaan ainoastaan äitipuolia...?

Noh, itse olet miehesi ja oman osasi valinnut. Jos olet tyytyväinen niin fine.

Lapset oppivat siitä myös perhemallin, että naiset hoitaa hommat ja miehet makoilee sohvalla.

Meillä mies osallistuu lasten asioihin ihan omasta halustaan, vaikka eivät ole biologisesti hänen. Ei ole tarvinnut pyytää.

Miehelläni on myös omia lapsia, jotka tosin käyvät harvakseltaan. Silloin mies kokkaa, tyhjentää astianpesukonetta, ja se olen minä, joka makaa sohvalla.

Ei tämä perhemalli mitenkään yksipuolinen ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luen hämmästyneenä mielipiteitä siitä, että äitipuolen pitäisi olla aktiivinen lapsipuolten kanssa.

Me olemme uusperhe, jossa minulla on nyt teini-ikäisi lapsia. Minulle ei ole tullut MIELEENIKÄÄN, että miehen pitäisi tehdä lasten eteen jotain. Pyydän apua, jos en itse jotain hallitse (lapsen fillarin korjaaminen, käytösongelmat), mutta muuten minä hoidan lapseni. Teen suurimman osan kotitöistäkin, koska ne ovat MINUN lapseni, jotka sotkevat. Samat asiat tekisin yh:nakin. Mies makaa sohvalla sillä aikaa.

Olen luullut, että tämä on normaalia. Nyt vasta luen, että miehen pitäisikin viihdyttää ja osallistua aktiivisesti. Vai eikö tämä koskekaan isäpuolia, vaan ainoastaan äitipuolia...?

Minusta taas on normaalia, että yhdessä asuvat ihmiset, jotka eivät ole pelkästään kämppäkavereita, toimivat yhdessä ja puhaltavat yhteiseen hiileen. Se on normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä. Jatkuvasri sohvalla makaava isä- tai äitipuoli vasta outo olento onkin.

No ei se mies jatkuvasti sohvalla makaa. Hän makaa siinä, kun minä hoidan lasteni asioita. Vähemmän minä vietän aikaa lasteni kanssa kuin miehen kanssa.

Luulen, että teinini ärsyyntyisivät vain, jos mies tulisi keskusteluihin mukaan työntämään nenäänsä asioihin, jotka eivät oikeastaan hänelle edes kuulu.

Meillä on tämä ketjussa parjattu molemmat-hoitavat-omat-lapsensa -systeemi.

Miksi? Koska katsoin eksäni uusperheilyä useamman vuoden ennen omaani. Kuuntelin lasten valituksia ja näin, paljon tämä ”me olemme nyt perhe”-asetelma aiheutti hallaa. Päätin toteuttaa oman uusperheeni toisella tavalla.

Me siis kasvatamme omat lapsemme. Eikä koskaan ole lapset valittaneet meidän uusperheestämme. Koska emme ole tehneet sitä virhettä, että yritämme tehdä sellaisesta perheen, joka ei perheyksikkö ole,

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tämä ketjussa parjattu molemmat-hoitavat-omat-lapsensa -systeemi.

Miksi? Koska katsoin eksäni uusperheilyä useamman vuoden ennen omaani. Kuuntelin lasten valituksia ja näin, paljon tämä ”me olemme nyt perhe”-asetelma aiheutti hallaa. Päätin toteuttaa oman uusperheeni toisella tavalla.

Me siis kasvatamme omat lapsemme. Eikä koskaan ole lapset valittaneet meidän uusperheestämme. Koska emme ole tehneet sitä virhettä, että yritämme tehdä sellaisesta perheen, joka ei perheyksikkö ole,

Minä taas olen saanut sen käsityksen, että tässä ketjussa monet ovat arvostelleet kylmäkiskoista, välinpitämätöntä, ylimielistä, torjuvaa ja vihamielistä suhtautumista uuden puolison lapsiin. Eikö sitä ole syytäkin arvostella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tämä ketjussa parjattu molemmat-hoitavat-omat-lapsensa -systeemi.

Miksi? Koska katsoin eksäni uusperheilyä useamman vuoden ennen omaani. Kuuntelin lasten valituksia ja näin, paljon tämä ”me olemme nyt perhe”-asetelma aiheutti hallaa. Päätin toteuttaa oman uusperheeni toisella tavalla.

Me siis kasvatamme omat lapsemme. Eikä koskaan ole lapset valittaneet meidän uusperheestämme. Koska emme ole tehneet sitä virhettä, että yritämme tehdä sellaisesta perheen, joka ei perheyksikkö ole,

Minä taas olen saanut sen käsityksen, että tässä ketjussa monet ovat arvostelleet kylmäkiskoista, välinpitämätöntä, ylimielistä, torjuvaa ja vihamielistä suhtautumista uuden puolison lapsiin. Eikö sitä ole syytäkin arvostella?

Minä taas sain sen käsityksen, että ketjussa arvostellaan kaikki äitipuolet välipitämättömiksi ja kylmäkiskoisiksi, jotka antavat miehen hoitaa omat lapsensa. Siis alapeukutusten määrää seuraamalla. Silmiini on osunut vain 2-3 vastausta, jossa oikeasti niitä lapsia inhotaan.

Vierailija kirjoitti:

Idyq kirjoitti:

Tähän aiheeseen liittyen, miten te toimisitte jos tilanne olisi se, että mies ei itse välitä omista lapsistaan, ei halua nähdä enempää kuin on pakko, ahdistuukin kun joutuu lastensa kanssa näkemään? Hoitaa ihan pakollisimmat velvollisuudet (ei aina niitäkään) vain siksi, ettei tule sanomista. Ex-vaimo on kyllä kova sanomaan mielipiteensä ja vaatimaan, mies yrittää sitä välttää. Puhuu lapsistaan ihan hyvää ja puheissaan niitä rakastaa, lapset ei varmaan todellisuutta huomaa, kun ovat yhdessä niin yrittää parhaansa mukaan olla hyvä. Mutta aina sanoo ettei kiinnostaisi mennä, joskus tekee ohareitakin. Ja on todella helpottunut aina kun velvollisuustapaaminen on ohi.

Olen yrittänyt kysellä lapsia meille, mies ei halua, ei ainakaan yöksi. Ei yksinkertaisesti jaksa omia lapsiaan.

En osaa oikein puuttua tilanteeseen. Lakkasin jossain vaiheessa ehdottamastakin näitä yhteisiä juttuja kun mies ei lapsiaan mukaan halua.

Minun lapsen kanssa tulee hyvin juttuun, ei mikään isäpuoli mutta kaverillinen aina, osallistuu meidän yhteisiin tekemisiin, ottaa mun lapsen aina huomioon, välillä auttelee läksyissä tms.

Tuntuu vähän oudolta, mutta olen sellaisessa välikädessä etten tiedä voinko edes vaikuttaa asiaan? Exä vaatii kokoajan osallistumaan ja olemaan hyvä isä, miestä vaan vituttaa ja on sanonut monesti katuvansa lapsiaan jotka nuoruuden typeryydessään kuulemma tehnyt. Välillä olen miettinyt, että tajuaako ne lapset jossain vaiheessa kuvion? Että isi hoitaa näitä juttuja vain koska pelkää äitiä eikä jaksa kuunnella sen valituksia? Pitäisikö minunkin alkaa vaatimaan omien lastensa huolehtimista, tutustuisin minäkin niihin ihan mielelläni paremmin. Aina kun yhdessä näemme niin koko tilanne todella väkinäistä miehen puolelta, halailee kyllä lapsiaan ja noin mutta hirveän työn ja tuskan takana koko kuvio.

Minulle on kiusallista olla tässä kuviossa välillä.

En halua nyt mitään vaihda se mies saarnaa, vaan mitä itse tekisitte jos olisitte minä? Mikä olisi kaikille parasta?

Mieheni on vähän samantyyppinen. Hän teki nuorena lapsensa vanhemman naisen kanssa, koska ajatteli että näin sen kuuluu mennä. Nainen oli "hups, ihan vahingossa" yhtäkkiä raskaana, ja sitten pitikin pitää prameat häät. Mieheni kertoo myöhemmin ymmärtäneensä että häntä vietiin kuin kuoriämpäriä. Talo piti ostaa. Ja rempata. Ja kohta toinen talo. Mied tekee täyspitkää 3-vuorotyötä, ja lopun ajan remppaa, nnainen kaitsee lapsia ja valitsee värisävyjä.

kun lapset olivat 3, ja 5-vuotiaat, niin mieheni oli ihan burnoutissa. Onneksi sentään toinen remppaamansa talo oli vamis, ja vaimo saattoi näin ottaa eron ja ottaa uuden ukon asumaan sinne hänen ja lasten kanssa. 

Mieheni vajosi mustaan kuoppaan muutamaksi vuodeksi, kävi terapiassa, ja yritti päästä yli perheensä hajoamisesta, ja samalla taisteli omaa väsymystään vastaan. 

Mieheni on yksinkertaisesti niin traumatisoitunut, ettei hän kykene olemaan lastensa kanssa muuten kuin koko ajan varuillaan ollen. Häntä hirvittää kun lapset tulevat, ja on huojentunut kun he taas lähtevät. Exvaimo pommittaa viesteillä ja soitoilla edelleen joka päivä, vaikka erostaan on jo 5 vuotta. Exä haluaa muuttaa koko ajan sovittuja tapaamisia, koska hänellä on "menoja". Tämä on stressaavaa miehelleni, koska hänellä on se 3-vuorotyö, eikä hän pysty vaihtelemaan, eikä haluakaan, työvuoroja exän menohalujen mukaan. 

Mieheni on hyvin vaikeaa enää kiintyä omiin lapsiinsa, jotka käyvät meillä vain noin 4 vuorokautta kuussa, ja puolet lomista.Viikko-viikko-systeemi olisi parempi, mutta exäle ei sovi, koska tuet vähenisivät kun niistä puolet tulisi isälle, sillä ei meillä olisi varaa ruokkia ja kuljettaa lapsia, kun elarit maksetaan jo exälle, vaan viikko-viikolla vaatisimme toisen lapsilisän, ja elarit pois. Ei käy kuulemma.

Silti näen yvin selvästi että lapset ovat miehelle niin rakkaat ja tärkeät. Hän vain joutuu suojelemaan itseään, kun ei koskaan tiedä milloin matto vedetään taas hänen jalkojensa alta exän toimesta. Ei mesitä jokainen kestä henkisesti niin isoja asioita traumatisoitumatta kuin avioero ja lasten "vieminen" niin, että isällä on vain velvollisuuksia joita voidaan mielioikuista vetää pois exän toimesta.

Pyytäisin jokaista exää, joista tuntuu että isä on ihan paska, niin miettimään että voisiko siinä omassa toiminnassa olla myäs jotain syytä asiaan.

Jep. Todellakin. Täällä vähän sama tilanne, tosin mies on sisukkaasti jaksanut puolustaa isyyttään huolimatta existä ja exän sukulaisista jotka ovat yrittäneet jyrätä ja väheksyä hänen isyytensä mennen tullen. Kuitenkin tietysti syyttäen miestä siitä ettei huolehdi tarpeeksi lapsistaan. Mikään ei käy, kaikki menee värällä tavalla ja jos ei suostu tekemään kuten ex määrää, laiminlyö lapsiaan. Aika monta vuotta on ex jaksanut kiusata. Hyvää tahtoa, halua sopia tms ei ole näkynyt, mutta ainasta ulvontaa siitä ettei mies hoida isyyttään. Eikä parampaa ole näkyvissä. En tiedä tajuasko ex ollenkaan mikä hänen oma osuutensa on siinä, et välit ovat yhä etäisemmät. En olis uskonu jos en olis nähny, mut traumatisoitunut oli tämäkin mies pahemman kerran kun tavattiin, ja terapiassa kävi. Ja lapsia oli tupsahdellut vahingossa ( toki tässä aikuisen vastuu pitäs olla miehelläkin ..), mutta siis exän painostuksesta lapset hankittiin. Sitä kuinka monta lasta jaksaa hoitaa saatikka onko varaa, ei oltu mietitty yhtään. Tänäkin päivnä ex on katkera kun hänellä on niin paljon maksettavas ja hoidettavaa lapsissaan. Jotka ihan itse on vaatinut ja halunnut. Jokaisella vanhemmalla on vastuu lapsistaan ja lapsiluvusta. Mut tosiaan, miehelle voi käydä tosi huonosti kun joutuu jyrän alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luen hämmästyneenä mielipiteitä siitä, että äitipuolen pitäisi olla aktiivinen lapsipuolten kanssa.

Me olemme uusperhe, jossa minulla on nyt teini-ikäisi lapsia. Minulle ei ole tullut MIELEENIKÄÄN, että miehen pitäisi tehdä lasten eteen jotain. Pyydän apua, jos en itse jotain hallitse (lapsen fillarin korjaaminen, käytösongelmat), mutta muuten minä hoidan lapseni. Teen suurimman osan kotitöistäkin, koska ne ovat MINUN lapseni, jotka sotkevat. Samat asiat tekisin yh:nakin. Mies makaa sohvalla sillä aikaa.

Olen luullut, että tämä on normaalia. Nyt vasta luen, että miehen pitäisikin viihdyttää ja osallistua aktiivisesti. Vai eikö tämä koskekaan isäpuolia, vaan ainoastaan äitipuolia...?

Noh, itse olet miehesi ja oman osasi valinnut. Jos olet tyytyväinen niin fine.

Lapset oppivat siitä myös perhemallin, että naiset hoitaa hommat ja miehet makoilee sohvalla.

Meillä mies osallistuu lasten asioihin ihan omasta halustaan, vaikka eivät ole biologisesti hänen. Ei ole tarvinnut pyytää.

Miehelläni on myös omia lapsia, jotka tosin käyvät harvakseltaan. Silloin mies kokkaa, tyhjentää astianpesukonetta, ja se olen minä, joka makaa sohvalla.

Ei tämä perhemalli mitenkään yksipuolinen ole.

Meillä sama meininki

Vierailija kirjoitti:

Myönnän etten erityisemmin välitä mieheni lapsista. Tosin kumpikin asuu jo omillaan, asuivat meillä pääsääntöisesti.

Alussa meillä oli perheenä ihan kivaa, pidin lapsista ja teimme paljon yhdessä. Tätä ei tyttöjen äiti sulattanut, vaan alkoi mustamaalata minua lapsilleen. Kohti teini-ikää olivat omaksuneet äitinsä kannat täysin, ja isä ei oikeastaan koskaan asettunut puolelleni, vaan oli etäinen näissä asioissa.

Jokin siinä meni peruuttamattomasti rikki, kun jatkuvasti yrittää ja yrittää, mutta aina saa kuulla tehneensä taas jotain väärin. Mies olisi voinut oikoa eksänsä puheita, jolloin suhteelle lapsiin olisi voinut olla mahdollisuus.

Nyt vanhempi tytöistä on aikuisena pyytänyt minulta anteeksi ja pikku hiljaa suhteemme on kehittynyt paremmaksi. Ei vieläkään mutkaton ja lämmin, mutta kohtelias ja asiallinen aikuisten suhde. Nuorempi on vielä ihan teiniraivon vallassa (19v). Toivon, että hän jossain kohdassa tajuaa, etten minä heille mitään pahaa koskaan halunnut tai eristää heitä isästään tms.

Meillä vähän sama juttu. Tosin en usko et äiti vartavasten puhuu pahaa, mutta hänen halveksiva asenteensa näkyy lapsissa. Yritän kyllä keskittyä lapsiin ja unohtaa äidin, mutta jotain on äidin jatkuvan halveksunnan tähden mennyt myös rikki. Exä on tehnyt myyräntyötään myös miehen ja omien sukulaistensa parissa, ja tämä on tuntunut erityisen kurjalta. Haluni panostaa miehen lapsiin on aika paljon vähäisempi kuin suhteen alussa. Mieluummin vetäydyn divuun ja panostan johonkin muuhun. Ei lasten elämä minusta kiinni ole. Toki voisin olla kiva lisä heidän elämässään, mut rajansa kaikella.