Lue keskustelun säännöt.
Uusperheen äiti.
Kommentit (517)
Vierailija kirjoitti:
Tulin ulos "kaapista" vasta 40 vuotiaana. Uskonnollisen yhteisön jäsenenä lesbouteni ei ollut sallittua.
Nyt olen eronnut ja ateisti.Mieheni ei anna minun nähdä lapsiamme koska asun saastaisessa suhteessa naisen kanssa. Olen suunnitellut suhteeni virallistamista. uusi rakkaani ei ole lapsirakas. Kannattaisiko minun luovuttaa lasten suhteen ja vain nauttia uudesta onnestani?
Olet huono äiti. Olet tehnyt lapsia ja hylkäät heidät nyt vain koska sua PAn..ETTAA
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen päässyt harrastamaan anaaliseksiä kahden naisen kanssa. Lisäksi sormeni on käynyt kolmannen naisen anuksessa.
Huvittavaa kyllä, että tämä on koko ketjun järkevin kommentti.
Oletko 35 V mies jolla on tukka päässä ja keskivertoa pidempi siitin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yllättynyt miten moni uusperheen äiti tunnustautuu täällä ihan avoimesti sellaiseksi äitipuolihirviöksi kuin perinteisissä saduissa jo maalaillaankin. Ja kyllä, nämä muka-salaa inhoajat kuuluvat samaan kastiin, ei lapset ole oikeasti niin tyhmiä kuin te luulette.
Ettekö te aikuiset ihmiset ymmärrä, että äitipuoleksi ryhtyminen on täysin vapaaehtoista? Jos te ette pysty suhtautumaan kumppanin lapsiin aidosti lämpimästi, niin tehkää kaikille osapuolille palvelus ja etsikää lapseton kumppani. Niitäkin on vapaana yllin kyllin.
Ja muutama sana olisi sanottavana niille miehille ja isille, jotka tuollaisten kotkien kanssa yhteen lyöttäytyvät. Kun lapsia on kerran menty hankkimaan, niin on sitouduttu pitämään lapset ykkösenä tai edes tärkeänä vähintään sen 18 vuotta. Vain täysin vastuuton vanhempi pariutuu tuona aikana sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pidä noista lapsista. Jokainen lapsi ansaitsee tavata molempia vanhempiaan ilman ulkopuolisen kiukuttelevan aikuislapsen läsnäoloa.
Olisiko sinun pitänyt mietiiä, kannattaako erota vai ei? Juttelimme juuri kaverin kanssa, että naiset eroavat, kun kokee ansaitsevansa elämältä parempaa - ja sitten valittaa, kun lapsi joutuu uusperheeseen isän puolelta.
Kuka nyt onkaan itsekäs?
Tämä
Tähän aiheeseen liittyen, miten te toimisitte jos tilanne olisi se, että mies ei itse välitä omista lapsistaan, ei halua nähdä enempää kuin on pakko, ahdistuukin kun joutuu lastensa kanssa näkemään? Hoitaa ihan pakollisimmat velvollisuudet (ei aina niitäkään) vain siksi, ettei tule sanomista. Ex-vaimo on kyllä kova sanomaan mielipiteensä ja vaatimaan, mies yrittää sitä välttää. Puhuu lapsistaan ihan hyvää ja puheissaan niitä rakastaa, lapset ei varmaan todellisuutta huomaa, kun ovat yhdessä niin yrittää parhaansa mukaan olla hyvä. Mutta aina sanoo ettei kiinnostaisi mennä, joskus tekee ohareitakin. Ja on todella helpottunut aina kun velvollisuustapaaminen on ohi.
Olen yrittänyt kysellä lapsia meille, mies ei halua, ei ainakaan yöksi. Ei yksinkertaisesti jaksa omia lapsiaan.
En osaa oikein puuttua tilanteeseen. Lakkasin jossain vaiheessa ehdottamastakin näitä yhteisiä juttuja kun mies ei lapsiaan mukaan halua.
Minun lapsen kanssa tulee hyvin juttuun, ei mikään isäpuoli mutta kaverillinen aina, osallistuu meidän yhteisiin tekemisiin, ottaa mun lapsen aina huomioon, välillä auttelee läksyissä tms.
Tuntuu vähän oudolta, mutta olen sellaisessa välikädessä etten tiedä voinko edes vaikuttaa asiaan? Exä vaatii kokoajan osallistumaan ja olemaan hyvä isä, miestä vaan vituttaa ja on sanonut monesti katuvansa lapsiaan jotka nuoruuden typeryydessään kuulemma tehnyt. Välillä olen miettinyt, että tajuaako ne lapset jossain vaiheessa kuvion? Että isi hoitaa näitä juttuja vain koska pelkää äitiä eikä jaksa kuunnella sen valituksia? Pitäisikö minunkin alkaa vaatimaan omien lastensa huolehtimista, tutustuisin minäkin niihin ihan mielelläni paremmin. Aina kun yhdessä näemme niin koko tilanne todella väkinäistä miehen puolelta, halailee kyllä lapsiaan ja noin mutta hirveän työn ja tuskan takana koko kuvio.
Minulle on kiusallista olla tässä kuviossa välillä.
En halua nyt mitään vaihda se mies saarnaa, vaan mitä itse tekisitte jos olisitte minä? Mikä olisi kaikille parasta?
Nainen joka teet lapsen.Katso peiliin..noin 5-7 vuoden kuluttua peilistä katsoo yksinhuoltaja.
Haluatko pistää lapsesi omanp..llusi ja mielihalujesi edelle.
Jos haluat..tee ja MONTA..please
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Idyq kirjoitti:
Tähän aiheeseen liittyen, miten te toimisitte jos tilanne olisi se, että mies ei itse välitä omista lapsistaan, ei halua nähdä enempää kuin on pakko, ahdistuukin kun joutuu lastensa kanssa näkemään? Hoitaa ihan pakollisimmat velvollisuudet (ei aina niitäkään) vain siksi, ettei tule sanomista. Ex-vaimo on kyllä kova sanomaan mielipiteensä ja vaatimaan, mies yrittää sitä välttää. Puhuu lapsistaan ihan hyvää ja puheissaan niitä rakastaa, lapset ei varmaan todellisuutta huomaa, kun ovat yhdessä niin yrittää parhaansa mukaan olla hyvä. Mutta aina sanoo ettei kiinnostaisi mennä, joskus tekee ohareitakin. Ja on todella helpottunut aina kun velvollisuustapaaminen on ohi.
Olen yrittänyt kysellä lapsia meille, mies ei halua, ei ainakaan yöksi. Ei yksinkertaisesti jaksa omia lapsiaan.
En osaa oikein puuttua tilanteeseen. Lakkasin jossain vaiheessa ehdottamastakin näitä yhteisiä juttuja kun mies ei lapsiaan mukaan halua.
Minun lapsen kanssa tulee hyvin juttuun, ei mikään isäpuoli mutta kaverillinen aina, osallistuu meidän yhteisiin tekemisiin, ottaa mun lapsen aina huomioon, välillä auttelee läksyissä tms.
Tuntuu vähän oudolta, mutta olen sellaisessa välikädessä etten tiedä voinko edes vaikuttaa asiaan? Exä vaatii kokoajan osallistumaan ja olemaan hyvä isä, miestä vaan vituttaa ja on sanonut monesti katuvansa lapsiaan jotka nuoruuden typeryydessään kuulemma tehnyt. Välillä olen miettinyt, että tajuaako ne lapset jossain vaiheessa kuvion? Että isi hoitaa näitä juttuja vain koska pelkää äitiä eikä jaksa kuunnella sen valituksia? Pitäisikö minunkin alkaa vaatimaan omien lastensa huolehtimista, tutustuisin minäkin niihin ihan mielelläni paremmin. Aina kun yhdessä näemme niin koko tilanne todella väkinäistä miehen puolelta, halailee kyllä lapsiaan ja noin mutta hirveän työn ja tuskan takana koko kuvio.
Minulle on kiusallista olla tässä kuviossa välillä.En halua nyt mitään vaihda se mies saarnaa, vaan mitä itse tekisitte jos olisitte minä? Mikä olisi kaikille parasta?
Nainen joka teet lapsen.Katso peiliin..noin 5-7 vuoden kuluttua peilistä katsoo yksinhuoltaja.
Haluatko pistää lapsesi omanp..llusi ja mielihalujesi edelle.
Jos haluat..tee ja MONTA..please
En jaksa lukea vastauksia, mutta ihmettelen paloa muuttaa saman katon alle uussuhteissa, joissa lapsia. Voisin rakastua mieheen ja tykätä hänen lapsistaan, mutta tämä mahdollistuisi vain asumalla omien seinien sisällä. Uskon, että monen lapsen paha olo välttyisi tällaisella ratkaisulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin miehen kanssa yhteen kuukausi suhteen alusta. Aikuisina tiesimme mitä teemme. Olemme edelleen yhdessä ja yhteinen lapsikin on. Riippuu niin ihmisistä, meillä oli vakaumus pysyvyyteen, ja lapsi oli sen ikäinen, että ei enää edes muista aikaa ennen minua. Vanhemman lapsen tai teinin kanssa olisimme odottaneet pidempään.
En usko, että normaalisti olisi tie onneen, mutta meillä se toimi tällä kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Muutin miehen kanssa yhteen kuukausi suhteen alusta. Aikuisina tiesimme mitä teemme. Olemme edelleen yhdessä ja yhteinen lapsikin on. Riippuu niin ihmisistä, meillä oli vakaumus pysyvyyteen, ja lapsi oli sen ikäinen, että ei enää edes muista aikaa ennen minua. Vanhemman lapsen tai teinin kanssa olisimme odottaneet pidempään.
En usko, että normaalisti olisi tie onneen, mutta meillä se toimi tällä kertaa.
Ystäväni mies jätti hänet 25 vuoden jälkeen..työkaverin takia.
Petti ja jätti..
Ystäväni ei ilmeisesti osannut suunnitella elämäänsä niinkuin sinä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutin miehen kanssa yhteen kuukausi suhteen alusta. Aikuisina tiesimme mitä teemme. Olemme edelleen yhdessä ja yhteinen lapsikin on. Riippuu niin ihmisistä, meillä oli vakaumus pysyvyyteen, ja lapsi oli sen ikäinen, että ei enää edes muista aikaa ennen minua. Vanhemman lapsen tai teinin kanssa olisimme odottaneet pidempään.
En usko, että normaalisti olisi tie onneen, mutta meillä se toimi tällä kertaa.
Jos 70 vuotias muori jättää miehen , jonka kanssa on ollut 20, namibialaisen nuoren miehen takia.?
Niin sinä uskot täällä ikuiseen rakkauteen?
En usko rakkauteen.
Ihmisillä on erillaisia tarpeita..
Ylilyöntejä sattuu..kun ei ole saanut ruokaa ja syliä lapsena
Sit vielä toi seksi siihen lisäksi..huhuh
Lisääntyminen on vietti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin miehen kanssa yhteen kuukausi suhteen alusta. Aikuisina tiesimme mitä teemme. Olemme edelleen yhdessä ja yhteinen lapsikin on. Riippuu niin ihmisistä, meillä oli vakaumus pysyvyyteen, ja lapsi oli sen ikäinen, että ei enää edes muista aikaa ennen minua. Vanhemman lapsen tai teinin kanssa olisimme odottaneet pidempään.
En usko, että normaalisti olisi tie onneen, mutta meillä se toimi tällä kertaa.
Ystäväni mies jätti hänet 25 vuoden jälkeen..työkaverin takia.
Petti ja jätti..
Ystäväni ei ilmeisesti osannut suunnitella elämäänsä niinkuin sinä
Kukaan ei voi ennustaa elämää, mutta iän ja kokemuksen myötä kumppaninvalinta selkeytyy. En usko ikuiseen rakkauteen, mutta uskon elinikäisiin suhteisiin. Sellaiselle voi antaa hyvät tai huonot lähtökohdat.
En pidä ollenkaan termistä uusperhe tai uusperheen äiti. En ole mieheni lapsille minkään muotoinen äiti, vaan olen heidän isänsä naisystävä. Olen siitä samaa mieltä, että lapset tulevat aina ensin. Emme mekään muuttaneet saman katon alle heti ensihuumassa, vaan kun olimme jo seurustelleet aika pitkään ja alkoi tuntua tyhmältä viettää aikaa aina jomman kumman kotona. Mutta ei se yhteenmuutto ollut mikään helppo prosessi, eikä ole vieläkään. Muutin miehen ja lasten kotiin, joka tulee aina olemaan ensisijaisesti heidän kotinsa. Tiedostan tämän ja olen siihen joutunut sopeutumaan. En voi "määrätä kaapin paikkaa", koska en koe, että tämä on minun kotini samalla tavalla. Olen hieman ulkopuolinen ja tulen olemaan niin pitkään kun asumme täällä. Oma valintani ja henkilökohtainen ristiriita, joka ei ole muiden ongelma. Toiseksi, heillä on omat vanhempansa, joilla on sekä kasvatusvastuu sekä oikeus nauttia lastensa kiintymyksestä ja rakkaudesta. Sitä minä en saa, koska vaikka tulin kuvioihin vasta vanhempien eron jälkeen, olen aina se ulkopuolinen, jolle mikään asia ei oikeastaan kuulu. Alussa minulla oli idealistinen ja hyväntahtoinen toive sulautuneesta perheestä ja ymmärsin, että siihen voi mennä aikaa ennen kuin olemme yhtä porukkaa. Vuosia on nyt kulunut monta, emmekä vieläkään ole yhtä porukkaa vaan on heidän perhe ja minä siinä jotenkin lisänä tai ylimääräisenä tai miten sen nyt kukin ymmärtää. Kuulostaa valitusvirreltä, mutta sitä tämä ei ole. Yritän vaan selittää, että ei tämä helppo asema ole: yrität parhaasi ja taiteilet kaiken keskellä, yrität osallistua missä saat ja toisaalta et puutu siihen mikä ei sinulle kuulu. Toivot jotain omaa, mutta ymmärrät sen olevan jonkun pienen osan, joka ei vielä kuulu jollekin muulle. Pettymys siitä, että sinut suljetaan ulkopuolelle täytyy pitää itsellään. Aina on muistettava, että on itse aikuinen ja lasten kiukuttelut täytyy osata asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. On kestettävä, vaikka vastustus kestäisi vuosia. Silti on yritettävä olla hyväntahtoinen aikuinen ja yritettävä luoda positiivinen ilmapiiri. Silti et ikinä saa kuin sen kapean siivusi siitä perhe-elämästä ja loput etsit itse, vaikka niistä harrastuksista ja työstä. Siihen on oltava tyytyväinen ja etsittävä elämän sisältö omista asioista. Ymmärrän hyvin, miten tällaisessa puolielämässä voi katkeroitua ja vaatia enemmän, niinhän me koko ajan saamme kuulla mediasta jne. että elämältä pitää nykyaikana voida vaatia kaikki ja vielä enemmän. Mutta jos on valinnut tällaisen osan ja perhesysteemin, niin silloin ei voi vaatia eikä odottaa kaikkea oman mielen mukaan. Teille uusperheen äidit, jotka ovat saaneet hyväksyntää ja toimivat vuorovaikutussuhteet perheen kaikkien jäsenten kesken, aivan mahtavaa ja olisipa se minullekin suotu. Mutta joskus kemiat eivät yksinkertaisesti kohtaa, ehkä siinä on hieman lasten äidinkin vaikutusta mukana. Kyllä lapsetkin osaavat sitkeästi kampoihin pistää, ja nykyaikana lapsi kun on kuningas, hänen mielipiteensä on jopa tärkeämpi kuin aikuisen. Jos olisin ärhäkämpi ja omapäisempi ihminen, niin en varmaan olisi enää tässä. Mutta kun on lehmän hermoilla varustettu, niin näköjään jotenkin jaksaa roikkua vielä. Ellei heti natsaa kaikkien perheenjäsenten kesken, niin en suosittele uusperhettä kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, me äitipuolethan olemme niitä hirviöitä. Vanha virsi. Mitenkäs ne ex-vaimot, joista moni sairaalloisella tavalla kokee uuden naisen jonakin uhkana. Harvassa ovat ne fiksut ex-vaimot, jotka ymmärtävät, mikä rikkaus lapselle on, jos hänellä on mahdollisimman monta rakastavaa ja välittävää aikuista. Mainitsemieni äitien kaltaiset ex-puolisot tekevät vain ja ainoastaan hallaa lapselleen eivätkä tyhminä sitä tajua, valitettavasti. Vain viisaat äidit ymmärtävät, ettei uusi nainen ole uhka vaan parhaassa tapauksessa todellinen rikkaus, mutta kun lähtökohtaisesti monet valitettavasti päättävät etukäteen, että nyksä on vain pahan aiheuttaja. Niin, näinkin voi ajatella, sehän on sallittua, mutta kun useimmat tällaiset exät vielä toimivat sen mukaan, siinähän ainostaan kärsii vain lapsi. Minä kyllä kestän kaiken hulluuden ihan helpostikin, lapsi ei ymmärrä ja ottaa kaiken itseensä. Yhteistyöllä, naiset, hommat hoituvat, toki miehen osuus pitää muistaa tässäkin kombinaatiossa, hänen pitää myös osata tehdä yhteistyötä.
Allekirjoitan täysin.
Kokemusta on äitipuolena olemisesta liki 8 vuotta.
Tykkäsin lapsista yrittäen liikaa olla kiva, ja se turha yrittäminen uuvutti minut niin, että lopulta tuli ero heidän isästään.
Turha yrittäminen taas johtui lasten äidistä, joka hankaloitti koko elämäämme kaikin tavoin ne kaikki melkein 8 vuotta.
Katkera nainen, joka oli kuvitellut, että lasten isä pysyy luonaan haukkumalla.
Ja haukkua nainen osasi myös 4-, 5-ja 7-vuotiaiden lasten läsnäollessa.
Idyq kirjoitti:
Tähän aiheeseen liittyen, miten te toimisitte jos tilanne olisi se, että mies ei itse välitä omista lapsistaan, ei halua nähdä enempää kuin on pakko, ahdistuukin kun joutuu lastensa kanssa näkemään? Hoitaa ihan pakollisimmat velvollisuudet (ei aina niitäkään) vain siksi, ettei tule sanomista. Ex-vaimo on kyllä kova sanomaan mielipiteensä ja vaatimaan, mies yrittää sitä välttää. Puhuu lapsistaan ihan hyvää ja puheissaan niitä rakastaa, lapset ei varmaan todellisuutta huomaa, kun ovat yhdessä niin yrittää parhaansa mukaan olla hyvä. Mutta aina sanoo ettei kiinnostaisi mennä, joskus tekee ohareitakin. Ja on todella helpottunut aina kun velvollisuustapaaminen on ohi.
Olen yrittänyt kysellä lapsia meille, mies ei halua, ei ainakaan yöksi. Ei yksinkertaisesti jaksa omia lapsiaan.
En osaa oikein puuttua tilanteeseen. Lakkasin jossain vaiheessa ehdottamastakin näitä yhteisiä juttuja kun mies ei lapsiaan mukaan halua.
Minun lapsen kanssa tulee hyvin juttuun, ei mikään isäpuoli mutta kaverillinen aina, osallistuu meidän yhteisiin tekemisiin, ottaa mun lapsen aina huomioon, välillä auttelee läksyissä tms.
Tuntuu vähän oudolta, mutta olen sellaisessa välikädessä etten tiedä voinko edes vaikuttaa asiaan? Exä vaatii kokoajan osallistumaan ja olemaan hyvä isä, miestä vaan vituttaa ja on sanonut monesti katuvansa lapsiaan jotka nuoruuden typeryydessään kuulemma tehnyt. Välillä olen miettinyt, että tajuaako ne lapset jossain vaiheessa kuvion? Että isi hoitaa näitä juttuja vain koska pelkää äitiä eikä jaksa kuunnella sen valituksia? Pitäisikö minunkin alkaa vaatimaan omien lastensa huolehtimista, tutustuisin minäkin niihin ihan mielelläni paremmin. Aina kun yhdessä näemme niin koko tilanne todella väkinäistä miehen puolelta, halailee kyllä lapsiaan ja noin mutta hirveän työn ja tuskan takana koko kuvio.
Minulle on kiusallista olla tässä kuviossa välillä.En halua nyt mitään vaihda se mies saarnaa, vaan mitä itse tekisitte jos olisitte minä? Mikä olisi kaikille parasta?
Mellä vähän sama kuvio. Molemmilla on omia lapsia, mutta ei yhteisiä. Eikä tule.
Minä hoidan omat lapseni, mies hoitaa omansa. En minä puutu miehen tekemisiin.
Et voi alkaa vaatia mieheltäsi mitään. Vaatimukset tappavat rakkauden.
Miksi otatte ukon, jolla on siitoksia toisen akan kanssa. Ite otin semmosen ukon kellä ei ole lapsia. Outoa touhua
Vierailija kirjoitti:
Miksi otatte ukon, jolla on siitoksia toisen akan kanssa. Ite otin semmosen ukon kellä ei ole lapsia. Outoa touhua
Minulla itsellänikin on lapsia. Outoa, jos vaatisin mieheltä asioita, joihin en itsekään pysty vastaamaan?
Ei kai kukaan voi varsinaista rakkauden tunnetta keneltäkään vaatia. Mutta voiko tästä ketjusta päätellä, että inho ja kylmyys toisen lasta kohtaan on joidenkin mielestä täysin ok?
Ymmärrättekö, että tässä puhutaan lapsista?
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan voi varsinaista rakkauden tunnetta keneltäkään vaatia. Mutta voiko tästä ketjusta päätellä, että inho ja kylmyys toisen lasta kohtaan on joidenkin mielestä täysin ok?
Ymmärrättekö, että tässä puhutaan lapsista?
Minä olen lukenut alusta asti ketjua, eikä minun mielestäni ketjussa on ollut vain pari tyyppiä, jotka ovat inhonneet lapsipuoliaan. Muut vain antavat isän hoitaa lapsensa. Minusta se ei ole kylmyyttä, vaan neutraaliutta. Samanlaista, mitä koetaan siskon lapsista tai lasten kavereista.
Olet valitettavasti ymmärtänyt asian väärin. Olen ollut elämäni parhaassa parisuhteessa yli viiden vuoden ajan, vaikka emme asukaan yhdessä, enkä ole tuntenut uhranneeni yhtään mitään. Lapset ovat minulle kaikkein tärkeintä tässä maailmassa, ja haluan tarjota heille parhaan mahdollisen alun itsenäiseen elämään. Jollen olisi toiminut näin, olisin toiminut vastoin omaa vakaumustani, ja tämä olisi ollut minulle paljon vaikeampi asia kestää. Toivoisin vain, että vanhemmat kantaisivat vastuunsa vanhempina, kun lapset ovat vielä pieniä, ja miettisivät ratkaisuja, jotka toimivat kaikkien osapuolten kannalta mahdollisimman hyvin. Itse olen tyytyväinen omaan ratkaisuuni.