Jos on kovin ihastunut työkaveriin, pitääkö vaihtaa työpaikkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen duuni et ei mitään saumaa vältellä.

Vai riskillä nauttia ihastuksesta? (riskit:pettäminen=hyvin pieni riski, sielunsa satuttaminen=hyvin iso riski).

Molemmat on varattuja, itse pitkässä avioliitossa. Kipinä selvää mutta selkärankaa on eli ei varmasti mitään tapahdu. Paitsi kärsivässä mielessäni.

Ootko mies vai nainen?

Naiset tällaisia juttuja kirjoittelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pieni työpaikka, kannattaa vaihtaa. Isommalla kannattaa vaihtaa eri osastolle. Kyllä se ihastus laantuu, mutta vie vuosia, ja voi myös kiusaus olla kova. Ihastus myös syö tunteita avioliitosta ja rapauttaa sitä, vaikka ei varsinaista pettämistä olisikaan.

Kannattaa hankkiutua ihastuksesta ja sen kohteesta eroon pikimmiten, ja katsoa olisiko omassa liitossa jotain korjattavaa.

Terv. Omasta kokemuksesta.

Entä jos tulee toimeen sen tunteen kans? Entä jos ei halua eroon ihastuksesta, mutta ei myöskään halua omaa parisuhdetta rikkoa? Ja jos on sitä selkärankaa, ettei enempää tapahdu... Mikä siinä on se kaikkein raskain asia, jota ei kestä samassa työpaikassa ollessa?

Ei kannata vaihtaa, jos vastaat kaikkiin kolmeen kyllä. Tietenkään. Ihastuminen on vaan tunne. Parhaassa tapauksessa se piristää. Ei omia tunteita tarvi säikähtää.

T. Kohtalotoverisisar 2

Loukkaantuminen ja häpeäkin ovat vain tunteita.

t. Kohtalotoveriveli 3, meinasi mennä pullat vähän aikaa sitten väärään kurkkuun, kun tajusin, että hän on hiljattain eronnut miehestään (olen tuntenut jo pitempään, ihastus on ainoastaan syventynyt vuosien varrella).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen duuni et ei mitään saumaa vältellä.

Vai riskillä nauttia ihastuksesta? (riskit:pettäminen=hyvin pieni riski, sielunsa satuttaminen=hyvin iso riski).

Molemmat on varattuja, itse pitkässä avioliitossa. Kipinä selvää mutta selkärankaa on eli ei varmasti mitään tapahdu. Paitsi kärsivässä mielessäni.

Ootko mies vai nainen?

Naiset tällaisia juttuja kirjoittelee.

Oil vaa jotenki miesmäinen tyyli kirjottaa ja pilkkuja puuttu..

Pienin syy vaihtaa duunia

Ap linjoilla taas. Nainen olen, joku kysyi. Kiitos kaikille nevoista ja vinkeistä!

Alkuun tunne tuntui vain positiiviselta ja piristävän omaakin liittoa, koin oloni naisellisemmaksi ja mieheni ehkä aisti jotain jahtaamisen tarvetta, mistä tietysti pidin. Ajattelin et ok, saan muualta huomiointia, joka kotoa hieman puuttuu. Ymmärrän et tämä on pitkän suhteen tuomaa mut myös osin persoonakysymys, mieheni on hieno ihminen mut juuri niitä, jotka voivat pokalla kysyä, eikös hän juuri viime vuonna kertonut rakastavansa minua.

Vaara on kuitenkin se, että tunne on syntynyt vasta ajan kuluessa, tutustuessani tiimikaveriin paremmin. Meillä on paljon yhteistä, hyvää huumoria ja erinomainen kommunikaatio. (Toki hän on myös vetävä.) Ihastus alkaa kääntyä lähes rakkaudeksi, ja ilo siihen että tunnen riipivää ikävää ja mustasukkaisuutta.

Ihastus ei ole naimisissa vaan melko uudessa suhteessa, ei lapsia. Luulen et kiinnostus/viehätys on molemminpuolista, mut hän varmaan valitsisi nykyisen kumppaninsa jos valita pitäisi. Järjen valossa pidän molempien meidän nykyisiä parisuhteita toisillemme parhaina. Tunne vaan on ihan laukalla.

Ehkä saan puserrettua tunteen puhtaaksi ystävyydeksi vielä, epäilen kyllä. On vaan ikävöinnin lisäksi vaikeaa se, että haluaisin lähentyä mieluummin puolisoani, ja tämä on vienyt kyllä kauemmas.

Unohda rakastuminen ja parisuhde, ne ajatukset pilaavat aina kaiken.

Railakasta terveellistä fysiikkaseksiä vaan peliin työkaverin kanssa se on sallittua.

Itse olen mies jolle kukaan nainen ei ole osoittanut mitään mielenkiintoa koskaan joten voit arvata millaisissa fiiliksissä luen tämmöisiä naisten näkökulmia.

Minä kärvistelin kaksi vuotta työkaveriin ihastuneena. Erosin muista syistä silloisesta miehestäni ja olin puoli vuotta yksin etsien itseäni ja laittaen elämäni järjestykseen. Kun kaikki asiani olivat kunnossa, otin yhteyttä ihastukseeni ja pian selvisi että hänelläkin on tunteita minua kohtaan. Siitä alkoi yhteinen elämämme. En kadu päivääkään. En ole koskaan ollut näin rakastunut ja rakastettu ja olen onnellisempi kuin koskaan ennen. Vaikka olemme olleet jo pitkään yhdessä, tunnen yhä perhosia vatsassa ja vetovoima välillämme on mieletön.

Sinuna seuraisin ap sydämesi ääntä. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi väärän ihmisen vierellä.

27, onnea uuteen elämääsi! Olet sen ansainnut, ja mahtavaa, että et loikannut suoraan kaikkea pilaten vaan oot hoitanut eron ensin kunnolla.

Kyllähän tuo ehdotus 16 on mielessä suht usein, lihakset jännittyy ajatuksestakin... Mut oon nähnyt niin jäätäviä ihmisraunioita pettämisen seurauksena että en voisi itseni kanssa elää jos sen tekisin. Vaikkakin rehellisesti sanottununa ketuttaa etten voi. Ihastus on myös sen tyylinen, että uskon hänen olevan täysin uskollinen, vaikkakin vähän flirtti.

Ehkä tässä on myös sitä, että hän muistuttaa elämästä, jota lapsiperheen arjessa ei ole. (ei oikeesti, rationalisoin).

Onko kukaan saanut tällaisen jälkeen omaa liittoaan kunnolla takaisin raiteelle?

Minä en ole sinä, joten en voi sanoa, mitä sinun pitäisi tehdä tai tuntea. Itse nauttisin tilanteesta, ihastuminen on ihana tunne, mutta en tekisi mitään, koska en halua sotkeentua varattuihin ihmisiin (vaikka olenkin sinkku) eikä parisuhde kiinnosta minua. Siinä tilanteessa kannattaa työpaikkaa vaihtaa, jos alat ahdistella tyyppiä. Sellaisesta ei hyvä heilu. 

Vierailija kirjoitti:

27, onnea uuteen elämääsi! Olet sen ansainnut, ja mahtavaa, että et loikannut suoraan kaikkea pilaten vaan oot hoitanut eron ensin kunnolla.

Kyllähän tuo ehdotus 16 on mielessä suht usein, lihakset jännittyy ajatuksestakin... Mut oon nähnyt niin jäätäviä ihmisraunioita pettämisen seurauksena että en voisi itseni kanssa elää jos sen tekisin. Vaikkakin rehellisesti sanottununa ketuttaa etten voi. Ihastus on myös sen tyylinen, että uskon hänen olevan täysin uskollinen, vaikkakin vähän flirtti.

Ehkä tässä on myös sitä, että hän muistuttaa elämästä, jota lapsiperheen arjessa ei ole. (ei oikeesti, rationalisoin).

Onko kukaan saanut tällaisen jälkeen omaa liittoaan kunnolla takaisin raiteelle?

Aivan kuin olisit minä. Oman puolison raiteilla ollaan edelleen, 2 vuotta ihastumista/rakastumista takana työkaveriin. Järki sanoo, että molemmilla on nyt ne parhaat mahdolliset puolisot, mutta työkaverilta saan juuri sitä läheisyyttä, jota kotoa puuttuu. Pieniä kohteliaita kosketuksia, mieltä ylentävää huomiota... Kuitenkin kohteliaalla tavalla. Tuntee olevansa hyvä ja naisellinen. Mutta vakaa aikomukseni on nauttia tästä hetkestä, näistä tunteista (vaikka ne välillä riipivätkin ja saavat oman miehen kömpelyyden ärsyttämään), sillä haluan juuri sen miehen, jonka kanssa nyt olenkin. Kaikki muut puolet hänessä on niin hyviä! Ja tiedän, että tämä toinen ei myöskään varmasti koskaan haluaisi jättää omaa elämäänsä. Jos molemmilla selkäranka pitää, täytyy vain työstää omia ajatuksiaan, jotta tilanteen kanssa pärjää.

Ihastumiset tulee ja ihastumiset menee. Sen takia ei työtä vaihdeta, on vaan osattava elää kuin aikuinen ihminen, kantaa vastuunsa. Jos oma liitto on pielessä eikä siitä saa sitä mitä tarvitsee, on käytävä sen asian kimppuun ja ratkaistava se -tavalla tai toisella. Mutta se täytyy pitää ihan erillisenä asiana ihastumisista. Sitten vasta, kun oma parisuhde on selvä, jos se eroon päätyy, voi katsella muita ihan tosissaan.

Jokainen kahden välinen ystävyys on joku suhde. On paljon ihmisiä jotka tapaavat työpaikalla ja alkavat olla yhdessä. Pitääkö se tuomita? Miksi se olisi huonompi kuin parisuhde jonka osapuolet ovat töissä eri työpaikoilla?

Minusta ei ole parisuhteeseen tarkoitus roikkua siinä samassa ihmisessä. Äläkä ymmärrä väärin, olen itse 20 vuotta ollut saman ihmisen kanssa. Se on molemmin puolinen valinta olla siinä liitossa.

Jos toiset ihmiset kiinnostaa, pitää minusta heihin tutustua. Koska sinulla on ihmissuhde myös toisiin ja saattaa olla parisuhde muualla.

Sanon tämän tietäen että se mikä on parisuhde, on kahden ihmisen VALINTA. Ei vanha päätös, joka muuten pitää.. Vaan kumppanisi voi joskus jättää sinut -ja sinä voit jättää hänet. Syitä voi olla monia, yksi niistä on myös se että toinen rakastuu toiseen.

Se on niin, mutta myös se ihmissuhde on onnen asia!

Vierailija kirjoitti:

Ihastumiset tulee ja ihastumiset menee. Sen takia ei työtä vaihdeta, on vaan osattava elää kuin aikuinen ihminen, kantaa vastuunsa. Jos oma liitto on pielessä eikä siitä saa sitä mitä tarvitsee, on käytävä sen asian kimppuun ja ratkaistava se -tavalla tai toisella. Mutta se täytyy pitää ihan erillisenä asiana ihastumisista. Sitten vasta, kun oma parisuhde on selvä, jos se eroon päätyy, voi katsella muita ihan tosissaan.

Mutta hyvässäkin suhteessa saattaa huomata jonkun mukavan ja se on menoa sitten. Sen jälkeen kun alkaa kiinnostua jostain toisesta ja jos siinä lähestyy molemmat niin se on yhtä tärkeä ihmissuhde kuin joku muu.

En usko että hyvässä suhteessa niin vaan lähtijöitä on paljon mutta tuolloin suhde josta voi lähteä ei ole hyvä ollut sinusta. Sehän se idea on. Kuuluu kokoajan muistaa että parisuhde on valinta ja jompikumpi saattaa lähteä. Ei parisuhde tarkoita että olen tässä koska valitsin joskus niin. Entä jos kumppani lähtee? Olet tehnyt työtä omaa ihastumista vastaan kovaa kun työpaikalla on ihana ihminen, muutama vuosi eteenpäin: miehesi jättää sinut.

Elämä on valintoja, mutta ihmiset jotka ovat lähelläsi on se elämä. Kaikki kuitenkin lopulta valitsee itse ketkä ovat ympärillä itseään. Sinä voit olla nyt miehesi kanssa, ihastua toisesta ja lopulta menettää molemmat.

Nää työpaikkaihastukset, joista täällä jatkuvasti jauhetaan (yksi ja sama tyyppi, kenties?), ovat sellaisten ihmisten juttuja, jotka ikuisesti kaipaavat sitä hurmaavaa ihastumisen ja ihailluksi tulemisen tunnetta. Pystyvät ihastumaan kaikkeen, mikä liikkuu, eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Lapsekkaiden, ihailunkipeiden ihmisten todellisuuspakoa.

Vierailija kirjoitti:

Nää työpaikkaihastukset, joista täällä jatkuvasti jauhetaan (yksi ja sama tyyppi, kenties?), ovat sellaisten ihmisten juttuja, jotka ikuisesti kaipaavat sitä hurmaavaa ihastumisen ja ihailluksi tulemisen tunnetta. Pystyvät ihastumaan kaikkeen, mikä liikkuu, eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Lapsekkaiden, ihailunkipeiden ihmisten todellisuuspakoa.

Aivan täysin samaa mieltä. Ja vastaukset ovat niin sukupuolisidonnaisia, että naurettavuuden raja on ylitetty jo kauan aikaa sitten. Tässäkin taas tulee ohjetta nauttia ihastuksesta ja ihanasta arvokkaasta ihmissuhteesta ihastuksen kohteeseen ja kosketella ja hyväillä salaa ja katsella pitkään ja flirtata ihanasti ihanan ihmisen kanssa, ehkäpä harkita jo puolison jättämistä ja uuden parisuhteen aloittamista, kun uuden ajan vapaasieluisen naisen itsetutkiskeluprosessi on niin kivasti lähtenyt käyntiin. Voi v*ttu!

Miettikää nyt ihan rehellisesti mitä olisitte mieltä avauksesta, jossa perheellinen mies kertoisi pelailevansa työpaikalla jonkun työpaikan tytön kanssa ja puhuvansa tälle pehmeästi kahden kesken ja koittavansa aina ohi kulkiessa vähän laittaa kättä olkapäälle tai hipaista reidestä. Ja kysyisi, että pitäiskö jatkaa ihan sinne pettämisen rajamaille, kun tyttökin tuntuu olevan mukana jutussa ja flirttaa takaisin niin p*rkeleesti. Niin, että antaisitteko ohjeita jatkaa tilanteesta ja pettämisen tunteesta nauttimisesta?

Ja ap:lle ja muille neuvoksi: Kun kerran olet parisuhteessa, niin noudata vaan sitä hyvää ja yksinkertaista ajatusta, että toimi näissä jutuissa, niin kuin toivoisit kumppanisi toimivan. Jos miehelläsi olisi sama tilanne, niin haluaisitko, että hän ihan harkiten jatkaa henkistä pettämistä salarakkaansa kanssa, melko varmana siitä, että se ei ehkä päädy fyysiseen suhteeseen ja ajaa itsensä tilaan, jossa koko ajan haikailee ja huokailee ikävissään ihastuksensa perään, kun eivät ole yhdessä?

Vai haluaisitko, että hän ottaa heti etäisyyttä parisuhteenne ulkopuoliseen ihmiseen ja keskittyy teidän yhteiseen elämäänne ja teidän suhteenne parantamiseen ja sinun seurastasi nauttimiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää työpaikkaihastukset, joista täällä jatkuvasti jauhetaan (yksi ja sama tyyppi, kenties?), ovat sellaisten ihmisten juttuja, jotka ikuisesti kaipaavat sitä hurmaavaa ihastumisen ja ihailluksi tulemisen tunnetta. Pystyvät ihastumaan kaikkeen, mikä liikkuu, eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Lapsekkaiden, ihailunkipeiden ihmisten todellisuuspakoa.

Aivan täysin samaa mieltä. Ja vastaukset ovat niin sukupuolisidonnaisia, että naurettavuuden raja on ylitetty jo kauan aikaa sitten. Tässäkin taas tulee ohjetta nauttia ihastuksesta ja ihanasta arvokkaasta ihmissuhteesta ihastuksen kohteeseen ja kosketella ja hyväillä salaa ja katsella pitkään ja flirtata ihanasti ihanan ihmisen kanssa, ehkäpä harkita jo puolison jättämistä ja uuden parisuhteen aloittamista, kun uuden ajan vapaasieluisen naisen itsetutkiskeluprosessi on niin kivasti lähtenyt käyntiin. Voi v*ttu!

Miettikää nyt ihan rehellisesti mitä olisitte mieltä avauksesta, jossa perheellinen mies kertoisi pelailevansa työpaikalla jonkun työpaikan tytön kanssa ja puhuvansa tälle pehmeästi kahden kesken ja koittavansa aina ohi kulkiessa vähän laittaa kättä olkapäälle tai hipaista reidestä. Ja kysyisi, että pitäiskö jatkaa ihan sinne pettämisen rajamaille, kun tyttökin tuntuu olevan mukana jutussa ja flirttaa takaisin niin p*rkeleesti. Niin, että antaisitteko ohjeita jatkaa tilanteesta ja pettämisen tunteesta nauttimisesta?

Ja ap:lle ja muille neuvoksi: Kun kerran olet parisuhteessa, niin noudata vaan sitä hyvää ja yksinkertaista ajatusta, että toimi näissä jutuissa, niin kuin toivoisit kumppanisi toimivan. Jos miehelläsi olisi sama tilanne, niin haluaisitko, että hän ihan harkiten jatkaa henkistä pettämistä salarakkaansa kanssa, melko varmana siitä, että se ei ehkä päädy fyysiseen suhteeseen ja ajaa itsensä tilaan, jossa koko ajan haikailee ja huokailee ikävissään ihastuksensa perään, kun eivät ole yhdessä?

Vai haluaisitko, että hän ottaa heti etäisyyttä parisuhteenne ulkopuoliseen ihmiseen ja keskittyy teidän yhteiseen elämäänne ja teidän suhteenne parantamiseen ja sinun seurastasi nauttimiseen?

Hieno ohje. Sillähän tässä juuri kysynkin, että onko ainoa järkevä vaihtoehto vaihtaa työtä? Jos tehdään samassa tiimissä töitä, usein kahden, mun on vähän vaikea etäännyttää itseäni vaikka se olisi kenties loistoajatus. Ja kukaan ei ole tässä ketjussa kenenkään reisiä hiplannut.

Helppo ohje, "älä haikaile". Saman oon antanut aiemmin ystävälle. Oon toki ihastunut monta kertaa ikäni aikana, joskus varattunakin, aina kevyesti.

Pettämisen tunteesta nauttamiseen ei varmaan kukaan ole kehottanut, vaan ihastumisen. Kaikki ei ajattele, että omasta kumppanista tulisi löytyä koko universumi, vaan kunnioituksen rajoissa tunteet on ihan normaaleja.

Oon varma, että puolisonikin on kokenut muita naisia viehättäviksi, ehkä ihastunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää työpaikkaihastukset, joista täällä jatkuvasti jauhetaan (yksi ja sama tyyppi, kenties?), ovat sellaisten ihmisten juttuja, jotka ikuisesti kaipaavat sitä hurmaavaa ihastumisen ja ihailluksi tulemisen tunnetta. Pystyvät ihastumaan kaikkeen, mikä liikkuu, eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Lapsekkaiden, ihailunkipeiden ihmisten todellisuuspakoa.

Aivan täysin samaa mieltä. Ja vastaukset ovat niin sukupuolisidonnaisia, että naurettavuuden raja on ylitetty jo kauan aikaa sitten. Tässäkin taas tulee ohjetta nauttia ihastuksesta ja ihanasta arvokkaasta ihmissuhteesta ihastuksen kohteeseen ja kosketella ja hyväillä salaa ja katsella pitkään ja flirtata ihanasti ihanan ihmisen kanssa, ehkäpä harkita jo puolison jättämistä ja uuden parisuhteen aloittamista, kun uuden ajan vapaasieluisen naisen itsetutkiskeluprosessi on niin kivasti lähtenyt käyntiin. Voi v*ttu!

Miettikää nyt ihan rehellisesti mitä olisitte mieltä avauksesta, jossa perheellinen mies kertoisi pelailevansa työpaikalla jonkun työpaikan tytön kanssa ja puhuvansa tälle pehmeästi kahden kesken ja koittavansa aina ohi kulkiessa vähän laittaa kättä olkapäälle tai hipaista reidestä. Ja kysyisi, että pitäiskö jatkaa ihan sinne pettämisen rajamaille, kun tyttökin tuntuu olevan mukana jutussa ja flirttaa takaisin niin p*rkeleesti. Niin, että antaisitteko ohjeita jatkaa tilanteesta ja pettämisen tunteesta nauttimisesta?

Ja ap:lle ja muille neuvoksi: Kun kerran olet parisuhteessa, niin noudata vaan sitä hyvää ja yksinkertaista ajatusta, että toimi näissä jutuissa, niin kuin toivoisit kumppanisi toimivan. Jos miehelläsi olisi sama tilanne, niin haluaisitko, että hän ihan harkiten jatkaa henkistä pettämistä salarakkaansa kanssa, melko varmana siitä, että se ei ehkä päädy fyysiseen suhteeseen ja ajaa itsensä tilaan, jossa koko ajan haikailee ja huokailee ikävissään ihastuksensa perään, kun eivät ole yhdessä?

Vai haluaisitko, että hän ottaa heti etäisyyttä parisuhteenne ulkopuoliseen ihmiseen ja keskittyy teidän yhteiseen elämäänne ja teidän suhteenne parantamiseen ja sinun seurastasi nauttimiseen?

Hieno ohje. Sillähän tässä juuri kysynkin, että onko ainoa järkevä vaihtoehto vaihtaa työtä? Jos tehdään samassa tiimissä töitä, usein kahden, mun on vähän vaikea etäännyttää itseäni vaikka se olisi kenties loistoajatus. Ja kukaan ei ole tässä ketjussa kenenkään reisiä hiplannut.

Helppo ohje, "älä haikaile". Saman oon antanut aiemmin ystävälle. Oon toki ihastunut monta kertaa ikäni aikana, joskus varattunakin, aina kevyesti.

Pettämisen tunteesta nauttamiseen ei varmaan kukaan ole kehottanut, vaan ihastumisen. Kaikki ei ajattele, että omasta kumppanista tulisi löytyä koko universumi, vaan kunnioituksen rajoissa tunteet on ihan normaaleja.

Oon varma, että puolisonikin on kokenut muita naisia viehättäviksi, ehkä ihastunut.

Jos etäisyyden ottaminen vaatii työpaikan vaihtoa, niin kyllä, vaihda työpaikkaa.

Perheenisäesimerkki oli hypoteettinen, samoin reiden hipaisu.

Miehesi on varmaan joskus ihastunut, kyllä, varmaan kokee muitakin naisia viehättäviksi, kyllä. Kysymys on siitä, että haluaisitko hänen ruokkivan mahdollista ihastumista, vai ottavan etäisyyttä ihastuksen kohteeseen. Tee samoin.

Vierailija kirjoitti:

Nää työpaikkaihastukset, joista täällä jatkuvasti jauhetaan (yksi ja sama tyyppi, kenties?), ovat sellaisten ihmisten juttuja, jotka ikuisesti kaipaavat sitä hurmaavaa ihastumisen ja ihailluksi tulemisen tunnetta. Pystyvät ihastumaan kaikkeen, mikä liikkuu, eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Lapsekkaiden, ihailunkipeiden ihmisten todellisuuspakoa.

Jahas, mutkat vaan suoriksi :D.

Ihmisen psyyke on moniuloitteinen asia. Taitaisi psykologienkin työ olla helppoa, jos parisuhdeongelmatkin pystyttäisiin noin helposti kuittaamaan.

Lihaksesi jännittyvät jo pelkästä ajatuksesta, että nussisit tyypin kanssa, johon ihastuminen on kääntymässä jo rakkaudeksi. Tunnette toisenne hyvin, teillä on paljon yhteistä, hyvää keskinäistä huumoria ja erinomainen kommunikaatio välillänne. Pidät tätä miestä fyysisesti vetävänä ja haluttavana, tunnet hänestä mustasukkaisuutta ja riipivää ikävää silloin kun olette erossa. Suhteesi tähän mieheen on vienyt sinut kauemmaksi pitkäaikaisesta aviopuolisostasi.

Kerro tämä kaikki miehellesi, voi olla, että saat ratkaisuusi apuja sieltä päin.

Olen sillä kannalla, että oma tunne-elämä kannattaa opetella hyväksymään tyynesti. Jos tekee ihastumisesta peikon, jonka takia vaihdetaan työpaikkaa, voi edessä olla loputon kierre. Mitä, jos uudessakin työpaikassa on joku ihana?