Jos on kovin ihastunut työkaveriin, pitääkö vaihtaa työpaikkaa?

Hei ap! Luetkohan tätä enää... Millä tavalla teette läheistä yhteistyötä? Välttelykin on raastavaa, molemmille. Pystyisitkö olemaan kohteliaasti yhteistyössä ja ehkä nauttiakin ihastuksen tunteesta, kuitenkaan lietsomatta sitä enempää? Sehän on kaikesta raastavuudesta huolimatta ihana tunne. On hienoa, jos on työkaveri, jonka kanssa synkkaa ja työnteko on mukavaa. Onko teillä kummallakin lapsia? Ja molemmatko avioliitossa? Onko ihastumisen tunne molemmimpuolinen?

T. Kohtalotoveri

Eikö sekin olisi sielunsa satuttamista, jos vaihtaisi työpaikkaa ja ihastustaan ei näkisi enää? Kauanko ihastusta on kestänyt? Onko mahdollista että ihastus laantuisi ajan kanssa ja jatkuisi kenties kaveruutena? Jos ei riskiä pettämisestä, onko työpaikan vaihto liioiteltua? Jos iso osa ihmisistä joskus ihastuu työkaveriinsa, se tarkoittaisi että iso osa ihmisistä seilaisi eri työpaikkojen välillä tuon tuostakin.

Suosittelen vaihtamaan työpaikkaa. Itse en siihen pystynyt ja riuduin täyttymättömän ihastumisen (tai oikeastaan rakastumisen) suossa vuosia. Parempi olisi ollut lähteä aikaisemmin eikä jäädä kiusaamaan itseä ja toista.

Mua lähinnä panettaa yhen työkaverin läheisyydessä, mutten viitsi mennä eteenpäin. Tunne on molemminpuolinen. Olen siis nainen.

Hankalaa kyllä olla töissä, todella vaivaannuttavaa tulla esim pitkällä käytävällä vastaan

Mä lähdin meneen, koska muut työkaverit alko kiusaan kun ne huomas mun ihastuneen yhteen tyyppiin työpaikalla. Molemmat oltiin sinkkuja, mutta ei enää sen jälkeen nähty.

Te jotka sanotte, että tunne on molemminpuolinen, niin mistä tiedätte? Oletteko keskustelleet toisen osapuolen kanssa aiheesta?

Vierailija kirjoitti:

Mä lähdin meneen, koska muut työkaverit alko kiusaan kun ne huomas mun ihastuneen yhteen tyyppiin työpaikalla. Molemmat oltiin sinkkuja, mutta ei enää sen jälkeen nähty.

Miksi?

Jos pieni työpaikka, kannattaa vaihtaa. Isommalla kannattaa vaihtaa eri osastolle. Kyllä se ihastus laantuu, mutta vie vuosia, ja voi myös kiusaus olla kova. Ihastus myös syö tunteita avioliitosta ja rapauttaa sitä, vaikka ei varsinaista pettämistä olisikaan.

Kannattaa hankkiutua ihastuksesta ja sen kohteesta eroon pikimmiten, ja katsoa olisiko omassa liitossa jotain korjattavaa.

Terv. Omasta kokemuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Mä lähdin meneen, koska muut työkaverit alko kiusaan kun ne huomas mun ihastuneen yhteen tyyppiin työpaikalla. Molemmat oltiin sinkkuja, mutta ei enää sen jälkeen nähty.

Mullakin oli lähellä, kun ei vaan (ylä)pää meinannut kestää. Molemmat oltiin sinkkuja ja tämä oli vielä ihastunut minuun alussa kun ei edes vielä tunnettu, mutta itse ihastuin kunnolla vasta kun tutustuttiin jolloin toisella ihastus sopivasti lopahti ja turhaan yritin tehdä lähentymisiä töiden ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Jos pieni työpaikka, kannattaa vaihtaa. Isommalla kannattaa vaihtaa eri osastolle. Kyllä se ihastus laantuu, mutta vie vuosia, ja voi myös kiusaus olla kova. Ihastus myös syö tunteita avioliitosta ja rapauttaa sitä, vaikka ei varsinaista pettämistä olisikaan.

Kannattaa hankkiutua ihastuksesta ja sen kohteesta eroon pikimmiten, ja katsoa olisiko omassa liitossa jotain korjattavaa.

Terv. Omasta kokemuksesta.

Entä jos tulee toimeen sen tunteen kans? Entä jos ei halua eroon ihastuksesta, mutta ei myöskään halua omaa parisuhdetta rikkoa? Ja jos on sitä selkärankaa, ettei enempää tapahdu... Mikä siinä on se kaikkein raskain asia, jota ei kestä samassa työpaikassa ollessa?

Vierailija kirjoitti:

Sellainen duuni et ei mitään saumaa vältellä.

Vai riskillä nauttia ihastuksesta? (riskit:pettäminen=hyvin pieni riski, sielunsa satuttaminen=hyvin iso riski).

Molemmat on varattuja, itse pitkässä avioliitossa. Kipinä selvää mutta selkärankaa on eli ei varmasti mitään tapahdu. Paitsi kärsivässä mielessäni.

Ootko mies vai nainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pieni työpaikka, kannattaa vaihtaa. Isommalla kannattaa vaihtaa eri osastolle. Kyllä se ihastus laantuu, mutta vie vuosia, ja voi myös kiusaus olla kova. Ihastus myös syö tunteita avioliitosta ja rapauttaa sitä, vaikka ei varsinaista pettämistä olisikaan.

Kannattaa hankkiutua ihastuksesta ja sen kohteesta eroon pikimmiten, ja katsoa olisiko omassa liitossa jotain korjattavaa.

Terv. Omasta kokemuksesta.

Entä jos tulee toimeen sen tunteen kans? Entä jos ei halua eroon ihastuksesta, mutta ei myöskään halua omaa parisuhdetta rikkoa? Ja jos on sitä selkärankaa, ettei enempää tapahdu... Mikä siinä on se kaikkein raskain asia, jota ei kestä samassa työpaikassa ollessa?

Ei kannata vaihtaa, jos vastaat kaikkiin kolmeen kyllä. Tietenkään. Ihastuminen on vaan tunne. Parhaassa tapauksessa se piristää. Ei omia tunteita tarvi säikähtää.

T. Kohtalotoverisisar 2

vierasss kirjoitti:

Te jotka sanotte, että tunne on molemminpuolinen, niin mistä tiedätte? Oletteko keskustelleet toisen osapuolen kanssa aiheesta?

Tähän haluaisin saada vastauksia, sillä ihmisiä voi tulkita niin väärinkin.

Ihan kuin nyky-suomesa tuosta vaan vaihdettaisiin työpaikkaa. Jos ei pysty olemaan siellä niin voihan sitä koittaa etsiä uutta työtä. Mutta ihastukset laantuu ja loppuu, ja se saattaa tapahtua nopeammin kuin uuden kunnollisen työpaika löytäminen.

Voi sitä leikkiä, mutta ymmärrä se, että et sotke ainakaan muiden perhesuhteita. Pitää osata pelin säännöt!

Et ala mitää työpaikkaa vaihtamaan, vaan "nusaset" kunnolla!

Oho, kuuma.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin nyky-suomesa tuosta vaan vaihdettaisiin työpaikkaa. Jos ei pysty olemaan siellä niin voihan sitä koittaa etsiä uutta työtä. Mutta ihastukset laantuu ja loppuu, ja se saattaa tapahtua nopeammin kuin uuden kunnollisen työpaika löytäminen.

Tämä! Peesaan.

Vierailija kirjoitti:

Voi sitä leikkiä, mutta ymmärrä se, että et sotke ainakaan muiden perhesuhteita. Pitää osata pelin säännöt!

Kumpa kaikki tuon ymmärtäisikin! Onneksi niitäkin on, jotka ottavat sen vain päivän (ja elämän) piristyksenä. Ja onneksi tuota selkärankaa löytyy.

Mikäs sen mukavampaa (vaikka välillä järjen viekin), kun toinen 'vahingossa' tai 'kaverillisesti' koskettaa vieressä kulkiessa, jutellessa olkapäästä, vieressä istuessa jalalla, ottaessa tai antaessa hipaisee kättä... tulee lähelle, viereen. Hymyilee, katsoo pitkään silmiin, huomioi, on kohtelias, puhuu pehmeitä... Mutta kertooko nuokaan vielä mitään? Onko jotkut vaan niin kohteliaita ja avoimia? Onko joidenkin reviiri vain niin pieni ja puhetyyli jokseenkin intiimimpi?

<3