Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää kun vanhenmat "roikkuu minussa kiinni" olen jo 33v.
28.02.2018 |
Sisarukset on päässeet heistä "irti" mutta mulle laittavat edelleen joka ikinen päivä monta kertaa viestiä. Pyytävät lähes joka päivä käymään ja jos en mene niin tulee vaan vastausta "ok...." ja tiedän että loukkaantuivat.
Nykyisin jopa valehtelen tekeväni enemmän töitä että saisin olla rauhassa.
Myös olettavat että minä menen aina auttamaan jos tarvitsevat, mielelläni autankin mutta en koko ajan jaksa siellä juosta. Joskus tekevät niinkin että pyytävät auttamaan ja kun menen paikalle niin työ onkin jo tehty nutta "kiva kun silti tulit".
Ostelevat myös jatkuvasti minulle erilaisia tavaroita, enkä halua koko ajan ottaa niitä vastaan. Haluan itse ostaa omat tavarani, toki olen kiitollinen heille avusta mutta en halua että kaikki vaatteeni on heidän ostamiaan, tai kaikki pienet kodinkoneet.
Olen sanonut asioista nätisti ja suoraan, mutta ei näytä menevän perille sitten itketään, että enkö halua nähdä heitä ja miksi ei tavarat kelpaa.
Kyllä haluan nähdä, mutta aikuisena ihmisenä kertakin viikossa on jo riittävästi omien töiden ym.lisäksi.
Kommentit (42)
Mun äiti on tuollainen. Nähdään paljon ja aina kun on nähty niin laittaa viestiä "oli kiva kun kävitte" (mulla on yksi lapsi) ym. jne. Useasti olen jättänyt vastaamatta viesteihin, joissa ei ole mitään asiaa, tai joissa on jotain mistä en halua keskustella äitini kanssa (miten teillä meni Sirkan tupperi-kutsut lauantaina?) Olen suoraan sanonutkin, että nähdään aika paljon ja tarvitsen vähän etäisyyttä välillä. Siitä huolimatta olen alkanut saada palautetta, että kun en vastaile noihin (turhiin) viesteihin. Olen ajatellut nyt muuttaa kauemmas heti, kun mahdollista. Nytkin välimatkaa on 35km,mutta se ei äitiäni estä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on periaatteessa ihan samanlaista. Itse olen 44, 16 vuotiaasta olen itse itseni elättänyt. Äitin on pakko tuputtaa tekemiään ruokia, yrittää ostella minulle vaatteita tai tuoda omiaan ja isän vanhoja, joita he eivät itse pidä (viimein on mennyt jakeluun, että heidän vanhat kengät - koko 39 eivät mahdu 42 jalkaan). Kaikenlaisia kodin pientavaroita ja elintarvikkeita on pakonomainen tarve ostella minulle kaikista kielloista huolimatta. Viimeksi kun nähtiin, niin sain ison jäätelörasiallisen pinaattista metsäsieni-soijarouhekeittoa ikään kuin vinkiksi, että voisin tarjota tällaista päiväruoaksi (lue lounaaksi) työmaalla (olen kokki).
Meidän työpaikalla on 38-vuotias mies, jonka äiti leipoo hänelle töihin tarjottavaksi syntymäpäivinä yms. pullaa ja sen sellaista. Samaan aikaan hellyyttävää, ja noh, enpä haluaisi itse olla työkaverin asemassa. Ihan kuin päiväkotiin äiti vie kaikille keksit syntymäpäivinä. En ihmettele miksi mies on sinkku, vaikka on ihan päällisin puolin normaali mies. Äitinsä saattaa myös soitella päivittäin hänelle töihin. Varmaan lankapuhelinaikana olisi soitellut työnumeroonkin.
Nyt valitetaan, kun vanhemmat pitävät liikaa yhteyttä ja suositellaan suunnilleen katkaisemaan välit. Hetken kuluttua valitetaan täällä, kun vanhemmat eivät riennä heti apuun, kun tarvitaan lastenhoitajaa.
Hyvin ei ole koskaan.
Mulla sama tilanne :( Vanhemmat on mulle todella rakkaat ja ovat enemmänkin kavereita kuin pelkkiä vanhempia. Silti rasittaa kun aamulla avaa puhelimen ja on jo tullut viestiä.. töistä tullessa on kysytty miten päivä meni..
Tiedän etteivät tarkoita pahaa, mutta välillä vähempikin riittäisi. Näen vanhempiani n. Kerran viikossa mutta kotoa muuttaessa pyysivät jokaikinen päivä käymään, siis ihan joka päivä. 2 nuorempaa siskoa ovat päässeet tästä eroon, minä jäin jotenkin "loukkuun" kun en saa aina vastaan sanottua. Toisaalta haluan pitää läheiset välit vanhempiin ja varmaan heidän kuoleman jälkeen toivonkin, että kunpa olisi aamulla herätessä viesti puhelimessa.
Mutta ymmärrän kyllä sua ap.. itse väännän saman asian kanssa ja on kova ristiriita kun vanhempia on kiva nähdä ja viihdyn heidän kanssaan, mutta välillä ovat kovin raskaita kun aina tulee viestiä ja tuputetaan sitä ja tätä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana jos olisi vielä vanhemmat elossa. Minun ovat jo kuolleet. Niin monta asiaa jäi sanomatta ja tekemättä. Ottakaa rennosti ja huumorilla nuo tilanteet jossain määrin. Vanhemmat kaipaavat vain kontaktia lapsiinsa. Tosin omat rajat pitää ottaa. Kertoa, että haluaa omat rajat, oman elämän.
Kurjaa, että meillä on niin hankalaa.
Nyt, kun aika loppuu, tuntuu kaikki vähältä - en ole mikään jeesus, kyllä kaipaan omia lomia.... Kuitenkin valitsen sen, että olen äitini elämässä paljon läsnä.
Ihan niksivinkkinä: voisitteko soittaa, tai sopia että soitatte vaikka tiistaina? Mamma kyllä puhuu kavereiden kaa, ja kaverit soittaa. Silti voi olla yksinäinen mieli.
Me nyt puhutaan loppuun asti päivittäin. Kun olen täällä näitä moniakin surullisia juttuja lukenut: antaa olla. Ja tästä jatkuvasta, monta kertaa päivässä-yhteydenpidosta oli se hyöty, että huomasin puhelimessa sairaskohtauksen, joka olikin sitten aivoinfarkti.
Neuvoisin, että katselkaa vanhempienne perään. 812
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro tosiaan milloin olet menossa kylään ja pidä kyläilyväli itsellesi sopivana. Älä ainakaan mene auttamaan heti vaan sano, että katsot asiaa kun tulet (jo sopimanasi päivänä), jos on vielä avulle tarvetta silloin. Vastaile viesteihin ja puheluihin vain, kun sinulle sopii jollei ole oikeasti tärkeää sisältöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdota vanhenmille, että kävisivät jossain junpissa tai hunpalla, niin aika kuluu paremmin.
Se kirjoitetaan "parenmin"!
On kyllä paremmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vedä tiukat rajat. Äitini on tuollainen ihminen ja itse olen 54 v. Sovin etukäteen, milloin näemme. Tavarasta on kanssa sama ongelma. Jos kieltäydyn, niin vastauksena on: kunpa ihminen kuolisi pois. Onneksi tuo tavaran tyrkyttäminen on vähentynyt. Mutta kyllä sitä vielä tulee. Mutta jos en pidä jostain, niin laitan sen eteenpäin kierrätykseen. En täytä omaa kotiani tavaroilla , joita en tarvitse.
Mahtavaa! Vanhukset osaavat kyllä vedättää ja tuntevat lapsensa. Heittäytyvät avuttomiksi ja olettavat että meilläkin on aikaa seurustella päivät pitkät.
Et pysty vaikuttamaan heidän käyttäytymiseensä, mutta omaan reaktioon ja tunteisiin pystyt. Sen sijaan, että syyllistyt heidän syyllistäessään, yritä omaksua neutraalimpi asenne. Kun tiedostat, että heidän reaktionsa on aina ruikutus ja syyllistäminen ja sinä et sille mitään voi, niin et ehkä reagoi siihen enää niin tunnepitoisesti ja tunne huonoa omaatuntoa.
Tee siitä vaikka peli, jossa tavoitteena on vain huomata vanhempien syyllistämistaktiikat sen sijaan, että otat ne vastaan tunteilla reagoiden. Mitä kaikkia lauseita he käyttävät syyllistäessään sinua? Tee lista niistä. Kokeile pongata näitä erilaisia syyllistämistekniikoita niin kuin bingossa. Saitko vierailusi aikana pongattua kaikki tavanomaiset syyllistämistavat? Tuliko bingorivi täyteen? Hoksasitko itkutaktiikan, huokailutaktiikan, "minä niin huolehdin sinusta, mutta sinä et välitä" -taktiikan? Yritä siis muuttaa suhtautumistasi heidän syyllistämistapoihin kevyemmäksi tekemällä niistä mielessäsi peli tai leikki. Silloin ne menettävät painoarvoaan. Vanhemmista syyllistävine taktiikoineen tulee karrikatyyreja, jolloin heidän taktiikkansa eivät pure samalla lailla. Pystyt ohittamaan ne helpommin.
Ota tavoitteeksesi kyläillä vain kerran viikossa ja vain niin kauan kuin se sinusta tuntuu hyvältä. Tavaroista kieltäydyt, vaikka se tarkoittaisi sitä, että nyyhkitään, miksei kelpaa. Eiväthän ne nyyhkinnät sinua satuta. Sinä olet jo oikeastaan tottunut niihin. Yli kolmekymmentä vuotta olet totuttautunut sietämään vanhempien syyllistävää käytöstä. Nyt vain opettelet siihen, että se käytös ei aiheuta syyllisyyden tunteita. Heidän käyttäytymisensä on, mitä on ja sinä et sitä pysty muuttamaan. Mutta miten annat sen vaikuttaa itseesi, niin se on täysin sinun omassa hallinnassasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt valitetaan, kun vanhemmat pitävät liikaa yhteyttä ja suositellaan suunnilleen katkaisemaan välit. Hetken kuluttua valitetaan täällä, kun vanhemmat eivät riennä heti apuun, kun tarvitaan lastenhoitajaa.
Hyvin ei ole koskaan.
Ei ne molemmat ääripäät olekaan hyviä vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdota vanhenmille, että kävisivät jossain junpissa tai hunpalla, niin aika kuluu paremmin.
Se kirjoitetaan "parenmin"!
Pitäisikö ap. voida parenmin, jotta pääsisi vanhempien riippuvuudesta eroon? Vai mitä tarkoitat? Täällä lyö ihan tuhjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihana jos olisi vielä vanhemmat elossa. Minun ovat jo kuolleet. Niin monta asiaa jäi sanomatta ja tekemättä. Ottakaa rennosti ja huumorilla nuo tilanteet jossain määrin. Vanhemmat kaipaavat vain kontaktia lapsiinsa. Tosin omat rajat pitää ottaa. Kertoa, että haluaa omat rajat, oman elämän.
Se sanominen vaan ei aina tehoa. Joskus pitää siitä syystä katkasta välit. Ei lapsella ole velvollisuutta olla vanhempansa viihdyttäjänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdota vanhenmille, että kävisivät jossain junpissa tai hunpalla, niin aika kuluu paremmin.
Se kirjoitetaan "parenmin"!
Pitäisikö ap. voida parenmin, jotta pääsisi vanhempien riippuvuudesta eroon? Vai mitä tarkoitat? Täällä lyö ihan tuhjaa.
Voisitko palsta-apina lopettaa? Tuo ei oikeesti ole hauskaa kuin pikkulapsesta.
Meillä taas miehen veli (perheellinen) viettää todella paljon aikaa vanhempiensa kanssa. Tuntuu välillä, että veli ja anoppi ovat pari...
Veli on se golden boy. Jota ei ole älyllä siunattu, mutta jalustalle on nostettu.
Tuo kuvio olisi hyvin voinut olla totta minunkin kohdallani, mutta onneksi aavistelin hyvissä ajoin ja muutin riittävän kauas. Kun aikanani valmistuin, pidettiin itsestään selvänä, että haen työpaikan kotikunnasta ja muutan takaisin kotiin asumaan. Juu, ei käy, totesin. Jos olisin jäänyt kotipaikkakunnalle, olisi ensimmäinen edellytys ollut oma asunto ja oma huusholli. Onneksi siellä ei ollut koulutustani vastaavaa työtä!
Muutin satojen kilometrien päähän ja kävin vanhempien luona vain kolmisen kertaa vuodessa. Äiti kuoli varhain ja silloin sitten auttelin vähän enemmän ja kävin kotona useammin. Jos olisin ollut viisas muutamissa mutkissa, olisin hankkinut entiseltä kotipaikaltani oman kämpän, jolloin pidemmillä lomillakin olisi ollut edes jonkin verran omaa aikaa. Osan lomasta vietin toki asuinpaikkakunnallani, mutta siitäkin tuli ajoittain kuittia. Pahimpia kommentoijia olivat muuten sukulaiset, eivät oman perheen jäsenet, mutta kyllä heillekin olisi pitänyt tehdä selkoa menemisistä ja tulemisista. Vanhapiikatyttären kohtalohan tämä on. Ei poikia yleensä samalla tavalla kohdella. No nyt se on jo menneisyyttä!
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuvio olisi hyvin voinut olla totta minunkin kohdallani, mutta onneksi aavistelin hyvissä ajoin ja muutin riittävän kauas. Kun aikanani valmistuin, pidettiin itsestään selvänä, että haen työpaikan kotikunnasta ja muutan takaisin kotiin asumaan. Juu, ei käy, totesin. Jos olisin jäänyt kotipaikkakunnalle, olisi ensimmäinen edellytys ollut oma asunto ja oma huusholli. Onneksi siellä ei ollut koulutustani vastaavaa työtä!
Muutin satojen kilometrien päähän ja kävin vanhempien luona vain kolmisen kertaa vuodessa. Äiti kuoli varhain ja silloin sitten auttelin vähän enemmän ja kävin kotona useammin. Jos olisin ollut viisas muutamissa mutkissa, olisin hankkinut entiseltä kotipaikaltani oman kämpän, jolloin pidemmillä lomillakin olisi ollut edes jonkin verran omaa aikaa. Osan lomasta vietin toki asuinpaikkakunnallani, mutta siitäkin tuli ajoittain kuittia. Pahimpia kommentoijia olivat muuten sukulaiset, eivät oman perheen jäsenet, mutta kyllä heillekin olisi pitänyt tehdä selkoa menemisistä ja tulemisista. Vanhapiikatyttären kohtalohan tämä on. Ei poikia yleensä samalla tavalla kohdella. No nyt se on jo menneisyyttä!
Olit kyllä kaukaa viisas! Näin se kyllä käytännössä on, että kun asuu lähellä niin "täytyy" mennä suku kokoontumisiin usein ja jos kieltäytyy ilman syytä niin syyllistetään. Meillä noita sukupäivällisiä on pääsiäisenä, jouluna, kaikkina juhlapyhinä yleensä ja vaikka skippaan puolet juhlista niin silti niitä jää. Ja sitten sukulaiset tavatessa, että "suakin joskus näkee..." Ja tosiaan, olen huomannut että paljon seurustellut/naimisiin menevä sisko on päässyt paljon vähemmällä painostuksella kuin me sinkut. He vetoavat, että on perheaikaa ja toisen puolenkin sukua pitää huomioida.
Mulla on ollut myös ylihuolehtivat vanhemmat. Nyt kun äiti on kuolemassa syöpään antaisin mitä tahansa jos ihme tapahtuisi ja saisin pitää hänet elämässäni. Olen aina pitänyt äitiin yhteyttä lähes joka päivä (puhelimitse) ja nyt kun se kommunikaatio tulee loppumaan, en tiedä miten siihen ikinä totun.
Ymmärrän että tilanne sinua rasittaa, yritä vain jutella asiasta vanhempien kanssa ja tarvittaessa keksi omia menoja jos muu ei auta. Muista kuitenkin että sinullakin tulee se päivä kun tulet kaipaamaan sitä kaikkea.
Oletettavasti vanhempasi ovat keski-ikäisiä. Eivätkö he itse ole työelämässä enää? Heitähän on kaksi jolloin pitäisi saada normaalit toimet vielä kotona tehtyä vaikka olisivat eläkkeelläkin.