Miten te muut äidit kestätte, joiden mies on paljon töissä?

Olisi tosi kiva tutustua ap kaltaisiisi äiteihin ihan livenä jossain. Harmi että perhekerhoissa kaikilla menee aina niin hyvin. Tai siis kerrotaan että ollaan paljon yksin, mutta ei sen rankkuudesta.

Itse olin kahden esimmäisen syntyessä 24/7 yrittäjän vaimo ja nyt yh, lapsia neljä.

Muistan noita kertomiasi juttuja esikoisen vauvavuodelta, kun aina olin yksin. Ja nytkin olen aika yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä nyt kenellekin on vaikeaa.. jotkut joutuu jaksamaan kokonaan yksinhuoltajana äärimmäisen pienillä tuloilla, usean lapsen kanssa ilman tukiverkostoa. Kyllä lapsiperheessä täytyy hyväksyä että asiat menevät erilailla verrattuna aikaan ennen lapsia. Jostain on luovuttava ja hyvä sopeutumiskyky ja positiivinen asenne auttaa.

Mitä tämä kommentti hyödyttää minua? :/ Tiedän mitä yh:n arki on, mutta nyt rehellisesti ei kiinnosta kuunnella voivotteluita miten toisilla on rankempaa kuin minulla. Olen yh:n lapsi ja tiedän mitä se on, koska olin kaikenlisäksi esikoinen joka otti aika paljon äidiltä kannettavakseen. Tuntuu siis ihan lapsuuden jatkumolta ja sen takia varmaan olenkin ihan poikki tähän. Olen lisäksi luopunut jo paljosta ellen kaikesta. Jouduin lopettamaan opinnot lapsen saamisen takia, en näe enää ystäviä ja ihmisiin yhteydenpito on äärimmäisen raskasta väsymyksen takia. Tässä ei ole enää kyse sopeutumiskyvystä tai positiivisesta asenteesta, koska ne eivät kanna yksinään kovinkaan pitkälle. ap 

Minulla on kolme lasta ja mies alkoi yrittäjäksi kun keskimmäim syntyi. Sitä ennenkin oli pitkät työpäivät, mutta yrittäjyys katkaisi kamelin selän.

Minä en voi neuvoa ketään vaan kestämään. Minä en kestänyt. Meille tuli lopulta niin huonot välit vuosiksi, että ero tuli. Lopulta halveksimme toisiamme. Pahimmillaan mies tuli töistään, otti koneensa ja alkoi soitella työpuheluja, eli meidän olisi pitänyt olla vielä hiljaa! Sen lisäksi että takana oli jo 10 h työpäivä.

Mä en hankkinut perhettä, että saan hoitaa sen yksin. Elämä on valintoja. Alkoholisti valitsee alkoholin perheensä yli, työnarkomaani työn. Jos alunperin on sovittu että vastuut jaetaan, niin ei toinen voi tehdä toisesta yh:ta ja kotivankia. Työtäkin voi etsiä uutta. Sekin on valinta.

Mä yritin ja yritin sopeutua, mutta en kyennyt. Koin tilanteen hylkäämisenä. Kun siihen vielä liittyi miehen ylimielinen käytös ja empatian puute. Enkä pysty kannustamaan ketään muutakaan tuhoamaan elämänsä tällä lailla.

Mun kohdalla kysymys ei ollut kestämisestä vaan siitä, mitä ymmärrän perhe- ja parisuhde -käsitteillä. Ex eli työlleen ja mä vastasin kaikesta kotona. Käytännössä siis elimme saman katon alla kahta eri todellisuutta, ja kaikissa asioissa mentiin miehen työn vaatimusten mukaan. Kyse oli jostain ihan muusta kuin kumppanuudesta, vastuun kantamisesta ja perhe-elämästä.

Jokainen toki tyylillään, mutta mä tein oman ratkaisuni ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen.

Jakakaa ihmiset oikeesti niitä perhevapaita, muuten käy juuri näin. Se töissä oleva tekee entistä pitempää päivää (tutkimustenhan mukaan pienten lasten isät tekee eniten ylitöitä) ja kotona oleva "yrittää kestää".

Meillä oli aloittajan kaltainen tilanne, mies teki pitkää työpäivää. Vasta kun sanoin että nyt riitti ja menin itsekin työelämää, kummasti alkoi miehenkin työt joustaa. Kyllä siellä miehenkin työpaikalla ymmärrettiin, että päiväkoti menee kiinni kello 17. Sitten kun taas kotona odottaa kotiäitivaimo, niin kaikki olettaa ettei miehellä ole kiire kotiin. Mies itsekin näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä nyt kenellekin on vaikeaa.. jotkut joutuu jaksamaan kokonaan yksinhuoltajana äärimmäisen pienillä tuloilla, usean lapsen kanssa ilman tukiverkostoa. Kyllä lapsiperheessä täytyy hyväksyä että asiat menevät erilailla verrattuna aikaan ennen lapsia. Jostain on luovuttava ja hyvä sopeutumiskyky ja positiivinen asenne auttaa.

Mitä tämä kommentti hyödyttää minua? :/ Tiedän mitä yh:n arki on, mutta nyt rehellisesti ei kiinnosta kuunnella voivotteluita miten toisilla on rankempaa kuin minulla. Olen yh:n lapsi ja tiedän mitä se on, koska olin kaikenlisäksi esikoinen joka otti aika paljon äidiltä kannettavakseen. Tuntuu siis ihan lapsuuden jatkumolta ja sen takia varmaan olenkin ihan poikki tähän. Olen lisäksi luopunut jo paljosta ellen kaikesta. Jouduin lopettamaan opinnot lapsen saamisen takia, en näe enää ystäviä ja ihmisiin yhteydenpito on äärimmäisen raskasta väsymyksen takia. Tässä ei ole enää kyse sopeutumiskyvystä tai positiivisesta asenteesta, koska ne eivät kanna yksinään kovinkaan pitkälle. ap 

Minulla on kolme lasta ja mies alkoi yrittäjäksi kun keskimmäim syntyi. Sitä ennenkin oli pitkät työpäivät, mutta yrittäjyys katkaisi kamelin selän.

Minä en voi neuvoa ketään vaan kestämään. Minä en kestänyt. Meille tuli lopulta niin huonot välit vuosiksi, että ero tuli. Lopulta halveksimme toisiamme. Pahimmillaan mies tuli töistään, otti koneensa ja alkoi soitella työpuheluja, eli meidän olisi pitänyt olla vielä hiljaa! Sen lisäksi että takana oli jo 10 h työpäivä.

Mä en hankkinut perhettä, että saan hoitaa sen yksin. Elämä on valintoja. Alkoholisti valitsee alkoholin perheensä yli, työnarkomaani työn. Jos alunperin on sovittu että vastuut jaetaan, niin ei toinen voi tehdä toisesta yh:ta ja kotivankia. Työtäkin voi etsiä uutta. Sekin on valinta.

Mä yritin ja yritin sopeutua, mutta en kyennyt. Koin tilanteen hylkäämisenä. Kun siihen vielä liittyi miehen ylimielinen käytös ja empatian puute. Enkä pysty kannustamaan ketään muutakaan tuhoamaan elämänsä tällä lailla.

Takana 10h työpäivä ja sitten soittaa työpuheluja. Hoh hoi, tuohan on ihan normaali työaika. Se jos mies muuten on mulkku, niin on sitten oma asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Jakakaa ihmiset oikeesti niitä perhevapaita, muuten käy juuri näin. Se töissä oleva tekee entistä pitempää päivää (tutkimustenhan mukaan pienten lasten isät tekee eniten ylitöitä) ja kotona oleva "yrittää kestää".

Meillä oli aloittajan kaltainen tilanne, mies teki pitkää työpäivää. Vasta kun sanoin että nyt riitti ja menin itsekin työelämää, kummasti alkoi miehenkin työt joustaa. Kyllä siellä miehenkin työpaikalla ymmärrettiin, että päiväkoti menee kiinni kello 17. Sitten kun taas kotona odottaa kotiäitivaimo, niin kaikki olettaa ettei miehellä ole kiire kotiin. Mies itsekin näin.

Kannattaa jakaa niitä vapaita tosiaan, jos toinen ei jaksa olla yksin kotona ja se työssäkäyvä ei ymmärrä mitä se kotona oleminen todellisuudessa on.

Meillä ei voisi millään jakaa niitä. Mies oli yhden lapsen ollessa pieni työttömänä kotona, ei totisesti ollut hänen juttunsa. Hän oli koko ajan äreä ja kireä kun häntä harmitti oma työttömyytensä. Ei osannut nauttia lasten kanssa olosta samalla tavalla, onhan näitä naisissakin, jotka vain eivät ole kotona kuin sen pakollisen kun eivät vaan pysty ja halua olla kotona.

Minä taas en ole uraohjus, olen ihan pienestä asti haaveillut vain, että minusta tulee äiti. Toiset haaveilivat olevansa luokanopettajaa, poliisia jne.

Toinen on se, että meillä ei vain olisi varaa siihen. Mies kotihoidontuella ja minä täysin rahatta. Työkkäriin voisin liittyä kyllä, mutta käsittääkseni karenssin takia menee useampi kuukausi ennenkuin saan rahaa. Meillä ei ole vara olla pelkällä kotihoidontuella, kellä on?

Ja vaikka menisin nyt töihin kodin ulkopuolelle, niin miehellä ei jousta työt hakemaan klo 17.00. He tekevät urakkaa pareina, joten aiheuttaisi jo toisellekin ansionmenetyksen kun jättää hommat kesken ja urakka viipyy. Ja kyllä, tämä on välillä rankkaa, ei meilläkään ole tukiverkostoa tässä lähellä. Lapset olleet ilman meitä yökylässä viimeksi yli vuosi sitten, kohta siitäkin tulee jo kaksi vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae töitä, on aivan eri asia olla päivä aikuisten, kuin lapsen seurassa.

Nautit lapsen kanssa olemisesta enemmän, kun ette ole jatkuvasti yhdessä.

Myös lapsen kehityksen kannalta hyvä vaihtoehto.

Sitä ennen osallistukaa perhekahviloihin yms. Näin tapaat muita aikuisia ja lapsi saa kavereita.

Ongelma on siinä, että tällä koulutuksella ei pysty hakemaan töitä, josta olisi hyötyä suuntaan tai toiseen tai palkka olisi niin naurettava, että se menisi pelkkiin hoitomaksuihin. Sen takia seuraava suunta on opiskelupaikka ja toi sivutoiminen ura mitä yritän tehdä - jos siis olisi aikaa miehen työltä. lapsi onkin nyt virikehoidossa, että saa kavereita ja olla hetken pois kotoa. Perhekahviloita voisin tutkia tarkemmin. ap 

Sinun palkka menisi hoitomaksuihin? Jos sun mies tekee koko ajan töitä niin tienaa luultavasti sen verran että saatte asian hoitumaan? Eikö se ole kahden kauppa yhteisestä lapsesta maksaa se hoitomaksu? Taloudenpito normaaliperheellä yleensä jakautuu oikeudenmukaisesti tai sitten joutuu miettimään parisuhdetta eri kantilta.

Perhekahviloita suosittelen itsekin. Monella on samoja haasteita ja tuntemuksia. Lisäksi äitiyslomalaiset/hoitovapaalla olevat ovat yleisesti ottaen ystävien ja ihan tuttavuuksien suhteen avoimia ja vastaanottavaisia just tuon pikkulapsiarjen sietämiseksi - et ole yksin ajatustesi kanssa!

Ap, jos tulot, mitä kerroit pitävät paikkansa, ei teidän tarvitse maksaa hoitomaksuja euroakaan. Siis jos sinä otat huonopalkkaisen työn tai opiskelet ja miehesi ansaitsee 1100 e/kk.

Sinä keksit keksimällä tekosyitä, myönnä pois.

Meillä mies ei tee pitkiä työpäiviä, vaan huoltaa autoja kaikki illat. Käymme molemmt töissä, matkoineen kummallakin menee noin 10 tuntia päivässä. Minä vien yleensä 1,5-vuotiaan lapsemme aamulla päiväkotiin ja mies hakee lapsen. Lapsi menee yleensä nukkumaan päiväkodin jälkeen, jolloin mies lojuu sohvalla. Lapsi herää usein siinä vaiheessa, kun minä tulen kotiin tunnin tai kaksi myöhemmin. Siitä eteenpäin vastuu lapsesta on miehen mielestä loppuillan minulla, vaikka en olisi ehtinyt edes vessassa käydä.

Minä hoidan siis lapsen syöttämiset, vaipanvaihdot ja leikittämisen yksin miehen tuijotellessa kännykkäänsä. Jos pyydän apua esimerkiksi lapsen nostamiseen kipeän selkäni vuoksi, mies ärsyyntyy. Viimeistään seitsemän-kahdeksan aikaan illalla mies keksii jonkin ehdottoman tärkeän syyn lähteä loppuillaksi autotalliin, joten minä saan hoitaa myös lapsen iltatoimet ja nukkumaanlaiton sekä suurimman osan öistä (lapsi herättelee edelleen aika paljon).

Minua ei rasita niinkään lapsen hoitaminen, vaan vastuuta välttelevän ja sohvalla makoilevan miehen katseleminen. En todellakaan halunnut yksinhuoltajaksi, minkä kerroin kyllä miehellekin ennen lapsen hankkimista. Nyt olen kuitenkin yksin vastuussa lapsesta kaiken sen ajan, kun en ole töissä, miehen touhuillessa omiaan. Sitten hän ihmettelee, kun olen ärsyyntynyt.

Olen asunut joitain kuukausia kahdestaan lapsen kanssa ja koin sen itseasiassa kevyemmäksi kuin tämän nykytilanteen. Muutimme takaisin yhteen siksi, että lasta ei tarvitsisi kiikuttaa edes takaisin nyt, kun olemme molemmat töissä. Alkaa kuitenkin kaduttaa, sillä yksin asuminen oli tosiaan paljon helpompaa. Uskoisin, että ap:takin rasittaa lapsenhoidon lisäksi myös huono parisuhdetilanne ja epäreiluuden tunne.

Luin kaiken ja minulle jäi sellainen tunne että lasta oli toivottu molempien puolesta mutta lapsi-arki yllätti miehen totaalisesti ja nyt hän pakenee ”töihin” ja ”palautuu” kun pääsee kotiin jolloin sitä varsinaista lapsiarkea on korkeintaan viikonloput ja pari tuntia viikon aikana. Sinä sen sijaan joudut nyt tekemään kaiken, kotitöistä perheen metatöihin.

Ottaisin selvää noista miehen työjutuista suoraan pomolta. Paljonko sitä työaikaa oikeasti on ja paljonko hän lintsaa lapsi- ja kodinhoidosta. Jos se on paljon niin miettisin suhdetta uudelleen varsinkin jos hän on nyt käyttänyt sinua kotiorjana ja valehdellut päin naama.

Toiseksi tekisin niin kun joku toinen jo ehdotti ja menisin mukaan johonkin harrastukseen (joka olisi iltaisin normaalin työajan päätyttyä) ja ilmoittaisin miehelle että torstaisin klo 18 sinulla on vaikkapa body pump ja jos mies ei hoida lasta niin hoitaa ainakin jonkun hoitajan. Sinulla on oikeus kodin ulkopuoliseen elämään niin kun miehellä (jota hän nyt kovasti elää) joten ET järjestä itsellesi lastenhoitajaa vaan se on miehen tehtävä jos hän ei kerran tai kaksi viikossa hoida itselleen iltaa vapaaksi.

Toivottavasti teillä on yhteiset tilit AP koska juuri nyt mies kasvattaa eläkettään ja palkkaa samalla kun hän ajaa sinut hulluksi kotona. Laita se lapsi ainakin pariksi päiväksi viikossa tarhaan ja opiskele niihin sisäänpääsykokeisiin ja sen jälkeen lähdet opiskelemaan kun ne läpäiset.

On epäreilua että sinun elämääsi pysähtyy kun seinään sillä aikaa kun mies luo uraa ja sitten viettää ne kivat viikonloput kotona. Kymmenen vuoden kuluttua tämä näkyy perheen dynamiikassa. Sinä olet se ilkeä äiti ja teini juokse aina isin luokse kun ette pääse yhteisymmärrykseen. Eli mies ei tee mitään tylsiä/huonoja lastenhoitjuttuja JA saa vielä sen hyvän dynamiikan/suhteen lapseen kun lapsi kasvaa. Onko se oikein?

No minä ratkaisin vastaavan tilanteen eroamalla. Olin yksin avioliitossa.

Erosta kului jonkin aikaa ja sattumalta löysin miehen joka osallistuu tasavertaisesti kaikkeen kotonakin. Ja molemmat olemme töissä. Näin on paljon parempi.

Voimia ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae töitä, on aivan eri asia olla päivä aikuisten, kuin lapsen seurassa.

Nautit lapsen kanssa olemisesta enemmän, kun ette ole jatkuvasti yhdessä.

Myös lapsen kehityksen kannalta hyvä vaihtoehto.

Sitä ennen osallistukaa perhekahviloihin yms. Näin tapaat muita aikuisia ja lapsi saa kavereita.

Ongelma on siinä, että tällä koulutuksella ei pysty hakemaan töitä, josta olisi hyötyä suuntaan tai toiseen tai palkka olisi niin naurettava, että se menisi pelkkiin hoitomaksuihin. Sen takia seuraava suunta on opiskelupaikka ja toi sivutoiminen ura mitä yritän tehdä - jos siis olisi aikaa miehen työltä. lapsi onkin nyt virikehoidossa, että saa kavereita ja olla hetken pois kotoa. Perhekahviloita voisin tutkia tarkemmin. ap 

Sinun palkka menisi hoitomaksuihin? Jos sun mies tekee koko ajan töitä niin tienaa luultavasti sen verran että saatte asian hoitumaan? Eikö se ole kahden kauppa yhteisestä lapsesta maksaa se hoitomaksu? Taloudenpito normaaliperheellä yleensä jakautuu oikeudenmukaisesti tai sitten joutuu miettimään parisuhdetta eri kantilta.

Perhekahviloita suosittelen itsekin. Monella on samoja haasteita ja tuntemuksia. Lisäksi äitiyslomalaiset/hoitovapaalla olevat ovat yleisesti ottaen ystävien ja ihan tuttavuuksien suhteen avoimia ja vastaanottavaisia just tuon pikkulapsiarjen sietämiseksi - et ole yksin ajatustesi kanssa!

Ap, jos tulot, mitä kerroit pitävät paikkansa, ei teidän tarvitse maksaa hoitomaksuja euroakaan. Siis jos sinä otat huonopalkkaisen työn tai opiskelet ja miehesi ansaitsee 1100 e/kk.

Sinä keksit keksimällä tekosyitä, myönnä pois.

Ei tämä ollut ap jolle vastasit, mutta hyvä yritys. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Miten teidän arkenne sujuu? Miten olette tottuneet siihen, mitä harrastatte tai ehditte nähdä muita ihmisiä?

Itselläni on hieman alle kaksi vuotias lapsi ja mies tekee käytännössä kaiken aikaa töitä tai on palautumassa töistä. Olen tällä hetkellä aivan rikki. Teoriassa yhden lapsen kanssa ei pitäisi olla niin haastavaa, mutta tällä hetkellä uuvuttaa ja rankasti. Mies on aamusta iltaan töissä, eli käytännössä lapsen valveillaoloajan ja näkee lasta vain viedessään häntä virikehoitoon ja illalla ennen nukkumaanmenoa.

Minun piti vuoden alussa aloittaa harrastus, mutta ryhmä ehti aloittaa ennen kuin ehdin mukaan. Jos haluaisin säännöllisesti harrastaa jotain, niin se katkeaa aina miehen työaikojen tai satunnaisesti tulevien reissujen takia. Viimeksi kun lapsi oli sairaalassa ja minulla olisi ollut työkeikka, jouduin perumaan sen totta kai siksi, että mies oli työreissussa. Sen vielä jotenkin kestän, että asiat menevät lapsen rytmien mukaan, mutta että joudun vielä rytmittämään elämääni vielä miehen menemisten ja tulemisten mukaan, niin alkaa pinna kiristyä. Luulisi, että kahden aikuisen taloudessa ei pitäisi olla haasteita hoitaa yksi lapsi ja pitää yllä omaa elämää, mutta nyt tuntuu siltä. :(

Mies on lisäksi vaatimassa, että pitäisi hakea töitä ja tehdä sitä ja tätä, mutta missä ihmeen välissä. Haluaisin opiskelemaan, mutten tiedä miten aikatauluttaa mitään, kun ei koskaan tiedä milloin on vastassa taas viikon työreissu tai kahden päivän messumaraton.

Ja joo. Mies oli osallistuva isä ennen uutta työtä.

Niin sinun pitäisi hakea työtä.

Kotiäitiys pitäisi lailla kieltää

Vierailija kirjoitti:

Luin kaiken ja minulle jäi sellainen tunne että lasta oli toivottu molempien puolesta mutta lapsi-arki yllätti miehen totaalisesti ja nyt hän pakenee ”töihin” ja ”palautuu” kun pääsee kotiin jolloin sitä varsinaista lapsiarkea on korkeintaan viikonloput ja pari tuntia viikon aikana. Sinä sen sijaan joudut nyt tekemään kaiken, kotitöistä perheen metatöihin.

Ottaisin selvää noista miehen työjutuista suoraan pomolta. Paljonko sitä työaikaa oikeasti on ja paljonko hän lintsaa lapsi- ja kodinhoidosta. Jos se on paljon niin miettisin suhdetta uudelleen varsinkin jos hän on nyt käyttänyt sinua kotiorjana ja valehdellut päin naama.

Toiseksi tekisin niin kun joku toinen jo ehdotti ja menisin mukaan johonkin harrastukseen (joka olisi iltaisin normaalin työajan päätyttyä) ja ilmoittaisin miehelle että torstaisin klo 18 sinulla on vaikkapa body pump ja jos mies ei hoida lasta niin hoitaa ainakin jonkun hoitajan. Sinulla on oikeus kodin ulkopuoliseen elämään niin kun miehellä (jota hän nyt kovasti elää) joten ET järjestä itsellesi lastenhoitajaa vaan se on miehen tehtävä jos hän ei kerran tai kaksi viikossa hoida itselleen iltaa vapaaksi.

Toivottavasti teillä on yhteiset tilit AP koska juuri nyt mies kasvattaa eläkettään ja palkkaa samalla kun hän ajaa sinut hulluksi kotona. Laita se lapsi ainakin pariksi päiväksi viikossa tarhaan ja opiskele niihin sisäänpääsykokeisiin ja sen jälkeen lähdet opiskelemaan kun ne läpäiset.

On epäreilua että sinun elämääsi pysähtyy kun seinään sillä aikaa kun mies luo uraa ja sitten viettää ne kivat viikonloput kotona. Kymmenen vuoden kuluttua tämä näkyy perheen dynamiikassa. Sinä olet se ilkeä äiti ja teini juokse aina isin luokse kun ette pääse yhteisymmärrykseen. Eli mies ei tee mitään tylsiä/huonoja lastenhoitjuttuja JA saa vielä sen hyvän dynamiikan/suhteen lapseen kun lapsi kasvaa. Onko se oikein?

Taitaa olla ketjuni saamia ainoita kommentteja, joissa on järkeä. 

Tiedän, että miehellä on hirveät paineet töissä, koska työllistyi myyntipuolelle ja osa tuloista koostuu provikoista. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun hänen työkaverinsa soittelevat työmaalta vielä kymmenen aikaan illalla joitain juttuja tai mies availee puolen yön aikaan konetta tarkistaakseen paria juttua. Tämä maailma on mennyt ihan hulluksi kiireensä kanssa.. Joillain matkoilla olemme mukana, mutta lapsi on siinä iässä, että se reissaaminen ei todellakaan ole mikään rentoutuminen vaan vieraassa paikassa lapsen kanssa stressaamista. 

Sen vuoksi en töihin nyt väkisin yritäkään, koska haluan rauhassa keskittyä pääsykokeisiin. Jos nyt saisin jonkun paikan, se olisi jotain orjapalkattua siivous- tai hampurilaisketjuduunia, ja tällä hetkellä ei kiinnosta vähääkään ylimääräinen stressi niin surkean palkan takia. Olin viisi vuotta varastolla hanttihommissa toisten pompoteltavana, joten en tee enää päivääkään töitä joista ei ole kenellekään mitään hyötyä - eli seuraava työpaikkani on toivottavasti kouluni harjottelujakson kautta hankittu paikka. Jos nyt saisin töitä, niin siinä samalla ryssisin koko kevään aikatauluineen päivineen ja taas menisi mistiin koko hakuruljanssi. Jokuhan voisi sanoa, että opiskele iltaisin, mutta eivät riitä tunnit. Mulla on lisäksi sivutöitä joita teen jo nyt joten en tiedä mikä tuo idea oli, että mene töihin. Joojoo, mutta haluan sen koulutuksen ensin enkä voi yhteishauksi yhtäkkiä muuttua. 

Omia harrastuksia onkin haaveissa, mutta kirjoitin tuona masentavana hetkenä täällä kun tajusin että mies kuppaa taas maailmalla vaikka puheissa oli että olisin tuona iltana päässyt jonnekin. Hän ei siis pidä kiinni mistään sovitusta. Nytkin oli puhe, että saisin rauhassa lukea ja valmistautua pääsykokeisiin keväällä, mutta tässä välissä sekin on muuttunut. "Mulla saattaa olla pari iltaa, jolloin joudun menemään - mutta eivät ne ole kuin päivän reissuja!" Kohta on siis pakko tehdä päätöksiä, jotka eivät ole kovin mukavia, koska tämä on se ongelma. En kaivannut mitään näistä ketjuun tulleista viisasteluista, kuten mene töihin, mammapiireihin tai laita lapsi tarhaan, kun ongelma on pelkästään poissaolevassa miehessä ja hänen panoksensa puutteessa. Taidan olla siitä harvinainen nainen etten suostu sopeutumaan tilanteeseen mikä on täysin keinotekoinen ja johtuu toisen itsekkyydestä. Jos itse soittelisin ilta toisensa jälkeen etten pääsekään paikalle mutta onko jääkaapissa ruokaa että pärjäätte, niin tää palsta räjähtäisi koneen läpi silmille. 

114 oli siis ap. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten teidän arkenne sujuu? Miten olette tottuneet siihen, mitä harrastatte tai ehditte nähdä muita ihmisiä?

Itselläni on hieman alle kaksi vuotias lapsi ja mies tekee käytännössä kaiken aikaa töitä tai on palautumassa töistä. Olen tällä hetkellä aivan rikki. Teoriassa yhden lapsen kanssa ei pitäisi olla niin haastavaa, mutta tällä hetkellä uuvuttaa ja rankasti. Mies on aamusta iltaan töissä, eli käytännössä lapsen valveillaoloajan ja näkee lasta vain viedessään häntä virikehoitoon ja illalla ennen nukkumaanmenoa.

Minun piti vuoden alussa aloittaa harrastus, mutta ryhmä ehti aloittaa ennen kuin ehdin mukaan. Jos haluaisin säännöllisesti harrastaa jotain, niin se katkeaa aina miehen työaikojen tai satunnaisesti tulevien reissujen takia. Viimeksi kun lapsi oli sairaalassa ja minulla olisi ollut työkeikka, jouduin perumaan sen totta kai siksi, että mies oli työreissussa. Sen vielä jotenkin kestän, että asiat menevät lapsen rytmien mukaan, mutta että joudun vielä rytmittämään elämääni vielä miehen menemisten ja tulemisten mukaan, niin alkaa pinna kiristyä. Luulisi, että kahden aikuisen taloudessa ei pitäisi olla haasteita hoitaa yksi lapsi ja pitää yllä omaa elämää, mutta nyt tuntuu siltä. :(

Mies on lisäksi vaatimassa, että pitäisi hakea töitä ja tehdä sitä ja tätä, mutta missä ihmeen välissä. Haluaisin opiskelemaan, mutten tiedä miten aikatauluttaa mitään, kun ei koskaan tiedä milloin on vastassa taas viikon työreissu tai kahden päivän messumaraton.

Ja joo. Mies oli osallistuva isä ennen uutta työtä.

Niin sinun pitäisi hakea työtä.

Kotiäitiys pitäisi lailla kieltää

Saanko ensin kouluttautua siihen työhön? Seuraava yhteishaku alkaa ihan pian ja sen jälkeen on pääsykokeet joissa menestyäkseen on luettava jopa useana päivänä viikossa. Kotiäitiys on ihanaa joille se sopii ja ilman kotiäitejä tämä maailma suistuisi lisää raiteiltaan. Harmi etten pysty, jaksa tai ole luotu sellaiseksi, mutta k- äidit, arvostan teitä <3 ap 

Vierailija kirjoitti:

No minä ratkaisin vastaavan tilanteen eroamalla. Olin yksin avioliitossa.

Erosta kului jonkin aikaa ja sattumalta löysin miehen joka osallistuu tasavertaisesti kaikkeen kotonakin. Ja molemmat olemme töissä. Näin on paljon parempi.

Voimia ap.

Kiitos. :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakakaa ihmiset oikeesti niitä perhevapaita, muuten käy juuri näin. Se töissä oleva tekee entistä pitempää päivää (tutkimustenhan mukaan pienten lasten isät tekee eniten ylitöitä) ja kotona oleva "yrittää kestää".

Meillä oli aloittajan kaltainen tilanne, mies teki pitkää työpäivää. Vasta kun sanoin että nyt riitti ja menin itsekin työelämää, kummasti alkoi miehenkin työt joustaa. Kyllä siellä miehenkin työpaikalla ymmärrettiin, että päiväkoti menee kiinni kello 17. Sitten kun taas kotona odottaa kotiäitivaimo, niin kaikki olettaa ettei miehellä ole kiire kotiin. Mies itsekin näin.

Kannattaa jakaa niitä vapaita tosiaan, jos toinen ei jaksa olla yksin kotona ja se työssäkäyvä ei ymmärrä mitä se kotona oleminen todellisuudessa on.

Meillä ei voisi millään jakaa niitä. Mies oli yhden lapsen ollessa pieni työttömänä kotona, ei totisesti ollut hänen juttunsa. Hän oli koko ajan äreä ja kireä kun häntä harmitti oma työttömyytensä. Ei osannut nauttia lasten kanssa olosta samalla tavalla, onhan näitä naisissakin, jotka vain eivät ole kotona kuin sen pakollisen kun eivät vaan pysty ja halua olla kotona.

Minä taas en ole uraohjus, olen ihan pienestä asti haaveillut vain, että minusta tulee äiti. Toiset haaveilivat olevansa luokanopettajaa, poliisia jne.

Toinen on se, että meillä ei vain olisi varaa siihen. Mies kotihoidontuella ja minä täysin rahatta. Työkkäriin voisin liittyä kyllä, mutta käsittääkseni karenssin takia menee useampi kuukausi ennenkuin saan rahaa. Meillä ei ole vara olla pelkällä kotihoidontuella, kellä on?

Ja vaikka menisin nyt töihin kodin ulkopuolelle, niin miehellä ei jousta työt hakemaan klo 17.00. He tekevät urakkaa pareina, joten aiheuttaisi jo toisellekin ansionmenetyksen kun jättää hommat kesken ja urakka viipyy. Ja kyllä, tämä on välillä rankkaa, ei meilläkään ole tukiverkostoa tässä lähellä. Lapset olleet ilman meitä yökylässä viimeksi yli vuosi sitten, kohta siitäkin tulee jo kaksi vuotta.

No sinä olet valinnut roolisi? Haluat olla äiti, et uraohjus. Halusit monta lasta. Haluat varmaan sopivan kodin, rahaa elämiseen jne. Eli miehen pitää tuo tuoda. Sitä saa mitä tilaa, jos haluaa olla perinteinen nainen ja naida perinteisen miehen on turha itkeä perinteisiä roolimalleja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakakaa ihmiset oikeesti niitä perhevapaita, muuten käy juuri näin. Se töissä oleva tekee entistä pitempää päivää (tutkimustenhan mukaan pienten lasten isät tekee eniten ylitöitä) ja kotona oleva "yrittää kestää".

Meillä oli aloittajan kaltainen tilanne, mies teki pitkää työpäivää. Vasta kun sanoin että nyt riitti ja menin itsekin työelämää, kummasti alkoi miehenkin työt joustaa. Kyllä siellä miehenkin työpaikalla ymmärrettiin, että päiväkoti menee kiinni kello 17. Sitten kun taas kotona odottaa kotiäitivaimo, niin kaikki olettaa ettei miehellä ole kiire kotiin. Mies itsekin näin.

Kannattaa jakaa niitä vapaita tosiaan, jos toinen ei jaksa olla yksin kotona ja se työssäkäyvä ei ymmärrä mitä se kotona oleminen todellisuudessa on.

Meillä ei voisi millään jakaa niitä. Mies oli yhden lapsen ollessa pieni työttömänä kotona, ei totisesti ollut hänen juttunsa. Hän oli koko ajan äreä ja kireä kun häntä harmitti oma työttömyytensä. Ei osannut nauttia lasten kanssa olosta samalla tavalla, onhan näitä naisissakin, jotka vain eivät ole kotona kuin sen pakollisen kun eivät vaan pysty ja halua olla kotona.

Minä taas en ole uraohjus, olen ihan pienestä asti haaveillut vain, että minusta tulee äiti. Toiset haaveilivat olevansa luokanopettajaa, poliisia jne.

Toinen on se, että meillä ei vain olisi varaa siihen. Mies kotihoidontuella ja minä täysin rahatta. Työkkäriin voisin liittyä kyllä, mutta käsittääkseni karenssin takia menee useampi kuukausi ennenkuin saan rahaa. Meillä ei ole vara olla pelkällä kotihoidontuella, kellä on?

Ja vaikka menisin nyt töihin kodin ulkopuolelle, niin miehellä ei jousta työt hakemaan klo 17.00. He tekevät urakkaa pareina, joten aiheuttaisi jo toisellekin ansionmenetyksen kun jättää hommat kesken ja urakka viipyy. Ja kyllä, tämä on välillä rankkaa, ei meilläkään ole tukiverkostoa tässä lähellä. Lapset olleet ilman meitä yökylässä viimeksi yli vuosi sitten, kohta siitäkin tulee jo kaksi vuotta.

No sinä olet valinnut roolisi? Haluat olla äiti, et uraohjus. Halusit monta lasta. Haluat varmaan sopivan kodin, rahaa elämiseen jne. Eli miehen pitää tuo tuoda. Sitä saa mitä tilaa, jos haluaa olla perinteinen nainen ja naida perinteisen miehen on turha itkeä perinteisiä roolimalleja.

Itseasiassa mies ei alunperin tuossa hommassa ollut kun aiemmat lapset saimme. Oli perus 8-16 päivää tekemässä ja välillä työttömänä. Ja en ole valittanutkaan :)

Tämä sopiikin meille. Sanoin vain, että kaikilla ei jousta työt kun hän jolle vastasin sanoi, että kyllä miehen työt alkavat joustaa. Heillä ehkä, mutta tämä ei ole automaattista, että ne joustavat. Meillä on tilanteet vaihdellut jokaisen lapsen kohdalla ja on vain ollut sopeuduttava aina siihen tilanteeseen mikä on edessä. Tosin jos mies ei olisi saanut tuota viimeisintä työtä ja siihen koulutusta, emme olisi tätä kolmatta tehneet ainakaan vielä, vaan olisin minäkin töissä. Tosin oma työni on ihan omassa kotona tehtävää.

Ja vastasin myös tuohon, että kannattaa jakaa perhevapaita. Edelleenkään kaikilla sekään ei ole mahdollista. Meillä isä on parempi isä kun käy myös töissä. Jaksaa paremmin vapailla olla lasten kanssa. Tiedän myös äitejä, jotka eivät jaksa olla kotona, vaan menevät mielummin töihin. Edelleen tuntuu, että äideiltä on ok sanoa, että ei pää kestä olla kotona, mutta miehille pakkotuputetaan sitä perhevapaan jakamista.

Itse olin samassa tilanteessa paitsi lapsia useampi eivätkä olleet ikinä missään hoidossa. Ei päiväkodissa tai muuallakaan. Ei tukiverkostoa. Ei ystäviä lähistöllä.

Omaa elämää ei käytännössä ollut, taisin olla myös masentunut tilanteesta johtuen. Lapset kasvoivat, mies vähensi töitä, onni palasi elämääni kun itselleni alkoi jäädä aikaa. Ero olisi tullut jos tilanne olisi jatkunut.

Mies on yrittäjä. Tekee kokoajan töitä, miettii töitä tai löhöää sohvalla. Silloin kun yhdessä mennään mies yrittää määrätä tahdin. Milloin juoda kahvin, tehdä työjutun loppuun yms. Vauvalla on oma rytmi.

Muutettiin uuteen paikkaan. En tunne täältä ketään. Joskus käy vieraita ( ystävä, sukulainen) kylässä. Se on kivaa.

Väsyttää. Ei jaksais olla muiden kanssa tekemisissä anyway.

Päivät menee vaunulenkillä ja kaksin vauvan kanssa