Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut äidit kestätte, joiden mies on paljon töissä?
Miten teidän arkenne sujuu? Miten olette tottuneet siihen, mitä harrastatte tai ehditte nähdä muita ihmisiä?
Itselläni on hieman alle kaksi vuotias lapsi ja mies tekee käytännössä kaiken aikaa töitä tai on palautumassa töistä. Olen tällä hetkellä aivan rikki. Teoriassa yhden lapsen kanssa ei pitäisi olla niin haastavaa, mutta tällä hetkellä uuvuttaa ja rankasti. Mies on aamusta iltaan töissä, eli käytännössä lapsen valveillaoloajan ja näkee lasta vain viedessään häntä virikehoitoon ja illalla ennen nukkumaanmenoa.
Minun piti vuoden alussa aloittaa harrastus, mutta ryhmä ehti aloittaa ennen kuin ehdin mukaan. Jos haluaisin säännöllisesti harrastaa jotain, niin se katkeaa aina miehen työaikojen tai satunnaisesti tulevien reissujen takia. Viimeksi kun lapsi oli sairaalassa ja minulla olisi ollut työkeikka, jouduin perumaan sen totta kai siksi, että mies oli työreissussa. Sen vielä jotenkin kestän, että asiat menevät lapsen rytmien mukaan, mutta että joudun vielä rytmittämään elämääni vielä miehen menemisten ja tulemisten mukaan, niin alkaa pinna kiristyä. Luulisi, että kahden aikuisen taloudessa ei pitäisi olla haasteita hoitaa yksi lapsi ja pitää yllä omaa elämää, mutta nyt tuntuu siltä. :(
Mies on lisäksi vaatimassa, että pitäisi hakea töitä ja tehdä sitä ja tätä, mutta missä ihmeen välissä. Haluaisin opiskelemaan, mutten tiedä miten aikatauluttaa mitään, kun ei koskaan tiedä milloin on vastassa taas viikon työreissu tai kahden päivän messumaraton.
Ja joo. Mies oli osallistuva isä ennen uutta työtä.
Kommentit (140)
Jos sellaiset lapset on kokopäivähoidossa, joiden molemmat vanhemmat on työttöminä kotona, kyllä apkin voisi ihan hyvin hakea lapselleen päiväkotipaikan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti en osaa lohduttaa, koska meillä oli samankaltainen tilanne lasten ollessa pieniä eikä se ole ajan saatossa muuttunut mihinkään. Lapsia kovasti toivonut mies meinasikin jättää isyysvapaat pitämättä. Hänestä yhtäkkiä tuli muka niin korvaamaton töissä! Henkireikäni oli kuntosalin lapsiparkki, jotta sain edes vähän omaa aikaa, koska miehestä ei siihen ollut. Kun yritin keskustella asiasta, mies kiukustui ja totesi ettei voi olla niin vaikea hoitaa lapsia. Itsehän hän ei viitsinyt osallistua lainkaan. Sätti minua, kun kehtasin vaatia toista vanhempaa osallistumaan.
Sitten kun palasin töihin, elämä edelleen pyörii miehen työvuorojen mukaan. Olen itse vuorotyössä ja onneksi pystyn jonkin verran toivomaan vuoroja. Miehen työvuorot joustaisivat, mutta hän ei viitsi hoitaa asiaa. Hän ei koskaan "ehdi" viemään tai hakemaan lapsia päivähoidosta. Aikani jaksoin riidellä, mutta lopulta totesin, että olkoon. Erohan tässä tulee, kun tilanne on sopiva.
Ihmetyttää näitä lukiessa miksi tällaiset miehet edes haluavat lapsia? Onko se jokin rooliodotus joka on pakko täyttää vaikka lapsiperhe-elämä ei oikeasti voisi vähempää kiinnostaa? Tosi surullista luettavaa, kaikkien osapuolien kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa virikehoito? Onko se päiväkoti? Mitä sinä teet sillä aikaa kun lapsi on siellä hoidossa? Kuinka paljon hän on siellä?
Virikehoito on siis hoitopaikka pari tuntia päivässä muutamana päivänä viikossa. Sillä aikaa teen yleensä etätöitä, joista ei yllättäen makseta huimasti mutta sen verran, että olen alituisesti kahnauksissa kelan ja työkkärin kanssa. Muun aikaa mitä en tee noita hommia, tiskaan, pyykkään, hoidan juoksevia asioita kuten soittelen virastopuheluita ja muita joita ei lapsen kanssa saa tehtyä rauhassa. Nykyisin on alkanut vaihe, että lapsi alkaa aina itkemään tai mekastamaan kun puhun puhelimessa, ja tulee oven taakse rääkymään jos sulkeudun vessaan puhumaan. Ajatukset katkeavat aivan koko ajan. Kaipaisin enemmän tukea mieheltä, mutta nyt tuntuu todella tyhjältä. Ei ihan riitä, että hän tulee levittämään kamansa olohuoneeseen, leikkii pari tuntia lapsen kanssa ja lähtee taas. ap
Ai kamala! Ethän sä nyt voi sulkea alle kaksi vuotiasta oven taakse itkemään että saat puhua puhelimessa rauhassa!!! Oikeesti! Ei noin pieni ymmärrä miksi äiti tekee noin. Se on pelottavaa ja traumatisoivaa lapselle! Itsestäänselvä asia!
Voi huoh ja se kuuluisa maalaisjärki taas.. Pitäisikö sitten pankin virkailijalle selittää, että odotapa hetki tämän puoli minuuttia vievän puhelun kanssa, tyynnytän ensin tuon puhelimesta mustasukkaisen lapsen. Virasto-, lääkäri- ja soittoaikapuheluita tulee virka-aikana ympäriinsä, ja en ehdi kaikkia hoitaa lapsen ollessa siellä vh:ssa, joten vähän järkeä taas näihin syyllistyksiin. Ei täällä kukaan lasta hylkää ja otan hänet välittömästi takaisin hoiviini kun hommat on puhelimessa sumplittu. ap
Siis miten usein sinä soittelet virastopuheluita ja miksi? Meillä kolme lasta ja viimeisen virastopuheluni taisin soittaa joulukuun lopulla kun varasin hammaslääkäriaikaa. Ja kyllä. Se puhelu onnistui hienosti vaikka lapset oli vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää näitä lukiessa miksi tällaiset miehet edes haluavat lapsia? Onko se jokin rooliodotus joka on pakko täyttää vaikka lapsiperhe-elämä ei oikeasti voisi vähempää kiinnostaa? Tosi surullista luettavaa, kaikkien osapuolien kannalta.
Saahan sitä ihmetellä. Mun mies sai työpaikan, josta olisi ollut todella typerää kieltäytyä. Tämä vain tarkoitti valitettavasti sitä, että olin kolme vuotta kahden lapsen kanssa 12h vuorokaudessa yksin, monesti kauemminkin. Mutta tuosta työstä mies sai ponnahduslaudan nykyiseen työhön, joka on viiden minuutin ajomatkan päässä kotoa ja työpäivätkin pääsääntöisesti 8h. :)
Parissa tuttavaperheessä äidit ovat viikot toisella paikkakunnalla, toinen töissä toinen opiskelemassa, ja tulevat viikonlopuiksi perheen luo kotiin. Sellaista se elämä on. Työt ei ole enää äärellä ja niistä ei ole aina vara kieltäytyä edes välimatkan takia. Monelle se onneksi on väliaikaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suu loksahti auki kun AP:n ja muiden kahden vanhemman perheellisten valituksia luin! Mä olen ollut raskaudesta alkaen totaaliyksinhuoltaja tälle taaperolleni.
Sain pitkään toivomani lapsen itsenäisesti hedelmöityshoidoilla eli en tarvitse ”wt:n vahinkolapsi-”kirjoittelua kiitos.
Kyllä, taapero heittää tavaroita vesaanpönttöön, heittää kirjat hyllystä latttialle, tyhjentää ruokakaapit lattialle, repii vaipan sisällön joskus parketille ym.
Ei ole toista vanhempaa jota pyytää auttaa iltatoimissa, ruoanlaitossa tai ulkoilussa.
Lopettakaa nuo lauseet ”tiedän miltä tuntuu olla yh” jos et itse ole totaali-yh 24/7. Kiitos.
Meillä on kolme lasta joista nuorin vielä taapero. Minä opiskelen, mies tekee pitkiä päiviä jo ihan päivittäisen työmatkan takia. Sitten on työreissut vielä siihen päälle. Meillä on vielä niin kurja tilanne, että tukiverkoista on karsiutunut pois monta ihmistä ja jäljelle jääneet on vielä itsekin työelämässä. Eli vaikka tahtoa olisi heillä auttaa, aina ei työkuviot ei anna periksi meidän avuntarpeen kanssa.
Onneksi on esikoulu ja pienemmän pph. Ja rahalla on sitten palkattu lastenvahti ihan äärimmäisessä hädässä. Ja nyt näyttää siltä, että jos halutaan kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, niin silloinkin palkataan joku.
Periaatteessa ehtisin päivällä lasten ollessa koulussa ja hoidossa, harrastaa, mutta ainakin täällä ne painottuu ilta-aikaan kaikki. Se on harmillista. Mutta päiväsaikaan ehdin hoitaa koulun, käydä välillä lounaalla ihan rauhassa ja hoitaa kampaajalla käynnit sun muut "perusjutut".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on 5-vuotias ja 3-vuotias lapsi. Asumme mieheni työn takia kaukana ystävistäni. Mies on päivät töissä ja illat hoitaa maatilaa eli on ulkotöissä. Kauppaan on 15 km ja siellä on myös lasten harrastukset. Mies ei osallistu kotitöihin. Toinen lapseni on ollut vakavasti sairaana mutta nyt terve. Meillä on myös edellisestä avioliitosta periytyviä ongelmia. Tuntuu etten jaksa kun en voi harrastaa muuta kuin kodinhoitoa mutta vaihtoehtoja ei ole.
Lapsi päiväkotiin 6h /päivä .Olettaen,että saatte paikan ja mies tienaa sen verran että selviätte maksuista.
Ei voine verrata ,mutta oma isäni oli ns.matkatöissä kun olin 0-15 v.Tosin isoäitini huolehti minusta lähes päivittäin.Tuohon aikaan matkatyö oli sitä,että kuukauden reissussa kerrallaan. Monella varmaan vielä nykyäänkin.
Ja tiedän ettei auta ap.tä toi näin ennen vanhaan tehtiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhuitteko tästä ennen lapsen saamista?
Kaverin rouva kovasti halusi lapsen, kaveri sanoi että kai ymmärrät että hän on paljon töissä ja ei pysty osallistumaan lapsen hoitoon niin paljoa. Joo ei haittaa ollenkaan oli vastaus. Nyt on alle vuoden vanha lapsi ja vaimo nalkuttaa töistä niin paljon että mies on hermoromahduksen partaalla.
Vierailija kirjoitti:
Suu loksahti auki kun AP:n ja muiden kahden vanhemman perheellisten valituksia luin! Mä olen ollut raskaudesta alkaen totaaliyksinhuoltaja tälle taaperolleni.
Sain pitkään toivomani lapsen itsenäisesti hedelmöityshoidoilla eli en tarvitse ”wt:n vahinkolapsi-”kirjoittelua kiitos.
Kyllä, taapero heittää tavaroita vesaanpönttöön, heittää kirjat hyllystä latttialle, tyhjentää ruokakaapit lattialle, repii vaipan sisällön joskus parketille ym.
Ei ole toista vanhempaa jota pyytää auttaa iltatoimissa, ruoanlaitossa tai ulkoilussa.
Lopettakaa nuo lauseet ”tiedän miltä tuntuu olla yh” jos et itse ole totaali-yh 24/7. Kiitos.
Niin no, en minä edes kestäisi lapsen kanssa kokonaista viikkoa yksin. Ihmettelen, miten meillä rouva sen tekee, vaikkei ole edes yksinhuoltaja eikä myöskään yksin lapsen kanssa. Tulen töistä päivittäin kotiin puolikuolleena, ja mulle riittää 2 h ja alan jo katsella ikkunasta ulos ja miettiä, mihin laitoin köyden. Kaikki kunnia ja kiitos äideille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 4 lasta ja molemmilla vaativat työt. Työmatkat on onneksi osuneet vuorotellen, viimevuonna vain 2x oltiin yhtä aikaa reissussa.
Jotenkin sitä vaan oppii ja sopeutuu. Ollaan kaiken lisäksi rakennettu 2 taloakin pääosin itse. 1. talon aikaan apuna oli appikset satunnaisesti, toisella kertaa ei. Molempiin meni n vuosi
Noi ekat 2-3 vuotta oli raskaimmat kun en selvästikään ollut sellainen hiekkalaatikko-leikkipuistoäiti. Se kotona oleminen pienen lapsen kanssa oli tylsää ja puuduttavaa, vaikka toki aina välillä oli mukavaakin sen lapsen kanssa. Mutta kyllä minä jo tuossa lapsen ollessa kaksivuotias olin tottunut siihen, että olen aikalailla yksin lapsen kanssa. Välillä toki käytiin kyläilemässä tai shoppailemassa, mutta aika paljon se oli sitä kotipiirissä oleilua. Miehelle sanoin aina välillä, jos oli mennyt pari päivää niin ettei lapsi ollut nähnyt häntä ollenkaan, että yrittäisi tulla kotiin niin että lapsi näkee hänet ennen nukkumaanmenoa. Mutta eihän aikuista voi pakottaa.
Silloin kun mies tuli kotiin lapsen ollessa hereillä, niin mies oli kyllä lapsen kanssa. Muistan noilta taaperoajoilta kuinka mies laittoi ruokaa ja lapsi oli kantoliinassa lonkalla kurkkimassa, mitä kattilassa tapahtuu. Lopullinen herätys miehelle taisi tulla kun kerran häneen kotiin tullessaan lapsi hihkui innoissaan eteisessä: "Isi tuli käymään!" Mies hoksasi tuosta, että lapsi on nähnyt häntä liian harvoin kun ei edes tajua, että mies asuu meillä.
Lapsen kasvaessa miehellä alkoi olla myös kahdenkeskisiä juttuja hänen kanssaan, esim. hiihtoreissut tai kalareissut mökillä. Ja kun lapsi osoittautui lukutoukaksi, myöhemmin hän pystyi käymään miehen kanssa keskusteluja joihin minä en oikein voinut osallistua koska en ole niin sivistynyt kuin nämä kaksi. Vielä myöhemmin lapsi nörttiytyi ja tähtää nyt IT-alalle. Tämä on myös alue, joka on lapselle ja isälle yhteinen ja tästä keskustelevat keskenään ja minä olen näissä aivan ulkopuolinen, kun en osaa ohjelmoida.
Olen huomannut myös itsestäni, että olen parempi hieman vanhemman lapsen äitinä kuin pienen lapsen äitinä. Toki minä imetin ja hoivasin, mutta en osannut leikkiä lapsen kanssa saati viritellä mitään askarteluja tai leivontaa. Vähän isomman lapsen kanssa olen osannut tukea koulutyössä, opettaa rahankäyttöä, etsiä kiinnostavia harrastusmahdollisuuksia ja keskustella erilaisista koulu- ja uravaihtoehdoista.
Miehelle se pienen lapsen kanssa oleminen voi olla vaikeaa, jos hän on ollut paljon poissa eikä ole tutustunut lapseensa. Hän voi kokea, ettei osaa olla lapsen kanssa tai että se on tylsää. Mutta huonon alun jälkeen voi silti päästä hyvään lopputulokseen, kun lapsi vähän kasvaa ja mies löytää tapoja olla hänen kanssaan, löytää ehkä yhteisiä kiinnostuksenkohteita lapsen kanssa jne. Toivottavasti teillekin käy näin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin ja lisään että oma mies tekee 3vuorotyötä,painottuen iltoihin ja viikonloppuun. On siis lähes poikkeuksetta lapsen hereilläoloajat ja viikonloput töissä. Palkka on huono,eli edes raha ei juuri lohduta. Asennehan se ratkaisee. Onneksi sentään on töitä.
Meillä mies on ihan toimistotyössä, mutta koska joustavat työajat, tekee itselleen sopivaa ilta/yöpainotteista päivää. Meillä ei myöskään lapsi ollut luontaisesti mikään aamuvirkku, joten elettiin koko perhe myöhäisessä rytmissä (ja oltiin aina väärään aikaan leikkipuistossa, kun muut lapset oli omassa rytmissään). Jossain vaiheessa meillä oli aika säännöllinen rytmi siinä, että syötiin miehen laittamaa päivällistä puoli kahdentoista maissa. Lapsi oli tuossa vaiheessa jo 3-4-vuotias. Nukkumaan mentiin kahden maissa, minä heräsin kymmeneltä ja lapsi puoliltapäivin. Noista ajoista on jäänyt mieleen se, kun lapsi meni seurakunnan kerhoon joka oli klo 13-15, niin piti puoliltapäivin herätellä hänet aamu-unilta, että ehdittiin kerhoon.
Tämä toimi meille ja kiitos korkeammille voimille siitä, ettei meidän lapsi koskaan herännyt aamukahdeksalta kukkumaan, saati sitten aikaisemmin.
Meillä oli jonkinlaisena henkireikänä ekoina vuosina sekin, että mentiin lapsen kanssa välillä miehen mukaan työmatkalle. Tuo oli myös vähän edullisempi tapa matkustaa, kun miehen työnantaja maksoi miehen lennot ja myös työmatkan ajan hotellin majoituksen. Tehtiin sellaisia parin viikon reissuja, joista ensimmäinen viikko töitä ja toinen lomaa. Vaikka työviikon osuudella ei miestä niin paljon nähty, niin kuitenkin aamiaisella ja sitten illalla. Ja päivän aikana kävin lapsen kanssa tutustumassa paikallisiin leikkipuistoihin ja muihin nähtävyyksiin. Hyvässä lykyssä saattoi olla joku toinenkin äiti lapsensa kanssa miehensä matkassa, että sain itselleni turistiseuraa. Ja sitten työviikon jälkeen kokonainen viikko perheen yhteistä aikaa.
Ymmärrän hyvin tunteesi, ap. Mulle oma harrastus ja muutenkin mahdollisuus omaan aikaan on todella tärkeää. Onneksi meillä vanhemmuus on jaettu aidosti 50-50 ja molemmat arvostamme omaa aikaa, joten suomme sen toisillemmekin. Mielestäni pikkulapsiaikana kummankaan vanhemman ei ole syytä tehdä ylipitkiä päiviä.
tavallinen tarina: nuorena äitinä sitä miestä kaipaa siihen vierelle, olemaan läsnä ja auttamaan lasten kanssa yms. Rakastuminen on vielä melko tuoreena muistissa ja kaipaa sitä että ollaan "me". Nuori mies taas on voimiensa tunnossa, testosteronitasot on vielä kunnossa ja miehellä on miehen vietit, parisuhteessa miestä kiinnostaa eniten seksi tässä vaiheessa ja muuten miestä kiinnostaa oma työ(ura) ja kenties omat harrasteet. Mies ei ymmärrä takertuvaa naista, eikö se nyt saa niitä penskoja hoidettua ja nainen ei ymmärrä poissaolevaa miestä kun on juuri perustettu yhdessä the Perhe.
ten years later: Lapset ovat isompia ja "helpompia", äiti vapautuu elämään omaa elämää, ja aah, kuinka nautinnollista se onkaan: töissä luistaa, ystävien kanssa on ihana käydä jumpissa ja konserteissa, lasten kanssa on kivaa (kivempaa) ilman sitä miestäkin, ja ylipäätään ei enää edes muista, miksi sitä miestä joskus niin rukoili ja parkui olemaan enemmän yhdessä, koska nyt sen v-mäinen naama kyllästyttää. Samaan aikaan mies yleensä rauhoittuu, ne testotasot laskee, työ(ura) on sitä yhtä ja samaa puuroa ja jotenkin sitä kaipaisi enemmän yhteyttä omiin lapsiin ja omaan vaimoon, jotka juoksevatkin nyt omissa menoissaan ja elävät yht'äkkiä omaa elämäänsä. Ne pirulaiset ei enää odotakaan himassa, että koska isi tulee töistä, kukaan ei juokse ovelle halaamaan. Ne on kavereillaan ja harrastuksissaan ja tottuneet pärjäämään oikein mainiosti ilman iskää, vuodet ovat opettaneet.
-> siinä sitten muuttuneessa dynamiikassa eläminen tai ero, tämä tapahtuu noin 40-v molemmin puolin, riippuen missä iässä perhe on alunperin perustettu. Nainen hakee useammin eroa, yllä kuvattu syyt miksi. Mieskin saattaa hakea, jos löytää uuden kumppanin jolta saa läheisyyttä. Ilman uutta suhdetta mies lähtee harvemmin, koska totaaliyksinäisyys pelottaa sitä vielä enemmän kuin henkinen yksinäisyys tässä "yht'äkkiä" muuttuneessa vanhassa liitossa.
Tätä tarinaa on vaikea paeta, koska sillä on melko vankka biologinen perusta meissä.
Tsemppiä ap:lle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa virikehoito? Onko se päiväkoti? Mitä sinä teet sillä aikaa kun lapsi on siellä hoidossa? Kuinka paljon hän on siellä?
Virikehoito on siis hoitopaikka pari tuntia päivässä muutamana päivänä viikossa. Sillä aikaa teen yleensä etätöitä, joista ei yllättäen makseta huimasti mutta sen verran, että olen alituisesti kahnauksissa kelan ja työkkärin kanssa. Muun aikaa mitä en tee noita hommia, tiskaan, pyykkään, hoidan juoksevia asioita kuten soittelen virastopuheluita ja muita joita ei lapsen kanssa saa tehtyä rauhassa. Nykyisin on alkanut vaihe, että lapsi alkaa aina itkemään tai mekastamaan kun puhun puhelimessa, ja tulee oven taakse rääkymään jos sulkeudun vessaan puhumaan. Ajatukset katkeavat aivan koko ajan. Kaipaisin enemmän tukea mieheltä, mutta nyt tuntuu todella tyhjältä. Ei ihan riitä, että hän tulee levittämään kamansa olohuoneeseen, leikkii pari tuntia lapsen kanssa ja lähtee taas. ap
Ai kamala! Ethän sä nyt voi sulkea alle kaksi vuotiasta oven taakse itkemään että saat puhua puhelimessa rauhassa!!! Oikeesti! Ei noin pieni ymmärrä miksi äiti tekee noin. Se on pelottavaa ja traumatisoivaa lapselle! Itsestäänselvä asia!
Voi huoh ja se kuuluisa maalaisjärki taas.. Pitäisikö sitten pankin virkailijalle selittää, että odotapa hetki tämän puoli minuuttia vievän puhelun kanssa, tyynnytän ensin tuon puhelimesta mustasukkaisen lapsen. Virasto-, lääkäri- ja soittoaikapuheluita tulee virka-aikana ympäriinsä, ja en ehdi kaikkia hoitaa lapsen ollessa siellä vh:ssa, joten vähän järkeä taas näihin syyllistyksiin. Ei täällä kukaan lasta hylkää ja otan hänet välittömästi takaisin hoiviini kun hommat on puhelimessa sumplittu. ap
Mikset käytä nettiä? Melkein kaiken voi hoitaa siellä kelloajoista välittämättä.
Vierailija kirjoitti:
tavallinen tarina: nuorena äitinä sitä miestä kaipaa siihen vierelle, olemaan läsnä ja auttamaan lasten kanssa yms. Rakastuminen on vielä melko tuoreena muistissa ja kaipaa sitä että ollaan "me". Nuori mies taas on voimiensa tunnossa, testosteronitasot on vielä kunnossa ja miehellä on miehen vietit, parisuhteessa miestä kiinnostaa eniten seksi tässä vaiheessa ja muuten miestä kiinnostaa oma työ(ura) ja kenties omat harrasteet. Mies ei ymmärrä takertuvaa naista, eikö se nyt saa niitä penskoja hoidettua ja nainen ei ymmärrä poissaolevaa miestä kun on juuri perustettu yhdessä the Perhe.
ten years later: Lapset ovat isompia ja "helpompia", äiti vapautuu elämään omaa elämää, ja aah, kuinka nautinnollista se onkaan: töissä luistaa, ystävien kanssa on ihana käydä jumpissa ja konserteissa, lasten kanssa on kivaa (kivempaa) ilman sitä miestäkin, ja ylipäätään ei enää edes muista, miksi sitä miestä joskus niin rukoili ja parkui olemaan enemmän yhdessä, koska nyt sen v-mäinen naama kyllästyttää. Samaan aikaan mies yleensä rauhoittuu, ne testotasot laskee, työ(ura) on sitä yhtä ja samaa puuroa ja jotenkin sitä kaipaisi enemmän yhteyttä omiin lapsiin ja omaan vaimoon, jotka juoksevatkin nyt omissa menoissaan ja elävät yht'äkkiä omaa elämäänsä. Ne pirulaiset ei enää odotakaan himassa, että koska isi tulee töistä, kukaan ei juokse ovelle halaamaan. Ne on kavereillaan ja harrastuksissaan ja tottuneet pärjäämään oikein mainiosti ilman iskää, vuodet ovat opettaneet.
-> siinä sitten muuttuneessa dynamiikassa eläminen tai ero, tämä tapahtuu noin 40-v molemmin puolin, riippuen missä iässä perhe on alunperin perustettu. Nainen hakee useammin eroa, yllä kuvattu syyt miksi. Mieskin saattaa hakea, jos löytää uuden kumppanin jolta saa läheisyyttä. Ilman uutta suhdetta mies lähtee harvemmin, koska totaaliyksinäisyys pelottaa sitä vielä enemmän kuin henkinen yksinäisyys tässä "yht'äkkiä" muuttuneessa vanhassa liitossa.
Tätä tarinaa on vaikea paeta, koska sillä on melko vankka biologinen perusta meissä.
Tsemppiä ap:lle!
Tästä syystä n 10v vanhempi mies on hyvä perheen perustamiseen.
Alue: Aihe vapaa
Ap, voisitko ajatella hakevasi lapselle säännöllistä hoitopaikkaa? Esim. 10 pv/ kk tai 15 pv/ kk? Saisit 2-3 pv viikossa aikaa töille, opiskelulle, harrastukselle tai mitä nyt tarvitsetkaan. Ja ennen kaikkea säännöllisen rytmin elämään. Tietäisit, että lapsi on joka viikko hoidossa esim. ma-ke ja sitten loppu viikoksi voit keskittyä lapseen ja kotiin, kun tiedät, että koittaa taas uusi maanantai jolloin lapsi on hoidossa ja sulla aikaa niille muille tärkeille asioille. Mulla lapsi oli tuota 10 pv viikossa hoidossa ja kyllähän se oli joka euron arvoista ja enemmänkin!
Muutenkin ihan omasta kokemuksesta suosittelen laatimaan teille viikko-ohjelman: huomenna perhekerho aamulla, iltapäivällä askartelua, ylihuomenna puistoon aamulla, iltapäivällä kirjastoon jne. Auttaa ihan älyttömästi! Ei ole sellainen irrallinen olo ettei tiedä mihin tarttuis ja sitten turhaudu, kun taas päivä meni vaan hukkaan ja kaikki ottaa päähän ja väsyttää.
Pystyn samaistumaan ihan täysillä. Tiedän miltä tuo tuntuu, kun olet täysin toisten aikataulujen armoilla, etkä koskaan voi suunnitella mitään omaa, mutta sekin jo auttaa että suunnittelet teidän päivät lapsen kanssa.