Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut äidit kestätte, joiden mies on paljon töissä?
Miten teidän arkenne sujuu? Miten olette tottuneet siihen, mitä harrastatte tai ehditte nähdä muita ihmisiä?
Itselläni on hieman alle kaksi vuotias lapsi ja mies tekee käytännössä kaiken aikaa töitä tai on palautumassa töistä. Olen tällä hetkellä aivan rikki. Teoriassa yhden lapsen kanssa ei pitäisi olla niin haastavaa, mutta tällä hetkellä uuvuttaa ja rankasti. Mies on aamusta iltaan töissä, eli käytännössä lapsen valveillaoloajan ja näkee lasta vain viedessään häntä virikehoitoon ja illalla ennen nukkumaanmenoa.
Minun piti vuoden alussa aloittaa harrastus, mutta ryhmä ehti aloittaa ennen kuin ehdin mukaan. Jos haluaisin säännöllisesti harrastaa jotain, niin se katkeaa aina miehen työaikojen tai satunnaisesti tulevien reissujen takia. Viimeksi kun lapsi oli sairaalassa ja minulla olisi ollut työkeikka, jouduin perumaan sen totta kai siksi, että mies oli työreissussa. Sen vielä jotenkin kestän, että asiat menevät lapsen rytmien mukaan, mutta että joudun vielä rytmittämään elämääni vielä miehen menemisten ja tulemisten mukaan, niin alkaa pinna kiristyä. Luulisi, että kahden aikuisen taloudessa ei pitäisi olla haasteita hoitaa yksi lapsi ja pitää yllä omaa elämää, mutta nyt tuntuu siltä. :(
Mies on lisäksi vaatimassa, että pitäisi hakea töitä ja tehdä sitä ja tätä, mutta missä ihmeen välissä. Haluaisin opiskelemaan, mutten tiedä miten aikatauluttaa mitään, kun ei koskaan tiedä milloin on vastassa taas viikon työreissu tai kahden päivän messumaraton.
Ja joo. Mies oli osallistuva isä ennen uutta työtä.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa virikehoito? Onko se päiväkoti? Mitä sinä teet sillä aikaa kun lapsi on siellä hoidossa? Kuinka paljon hän on siellä?
Virikehoito on siis hoitopaikka pari tuntia päivässä muutamana päivänä viikossa. Sillä aikaa teen yleensä etätöitä, joista ei yllättäen makseta huimasti mutta sen verran, että olen alituisesti kahnauksissa kelan ja työkkärin kanssa. Muun aikaa mitä en tee noita hommia, tiskaan, pyykkään, hoidan juoksevia asioita kuten soittelen virastopuheluita ja muita joita ei lapsen kanssa saa tehtyä rauhassa. Nykyisin on alkanut vaihe, että lapsi alkaa aina itkemään tai mekastamaan kun puhun puhelimessa, ja tulee oven taakse rääkymään jos sulkeudun vessaan puhumaan. Ajatukset katkeavat aivan koko ajan. Kaipaisin enemmän tukea mieheltä, mutta nyt tuntuu todella tyhjältä. Ei ihan riitä, että hän tulee levittämään kamansa olohuoneeseen, leikkii pari tuntia lapsen kanssa ja lähtee taas. ap
Ai kamala! Ethän sä nyt voi sulkea alle kaksi vuotiasta oven taakse itkemään että saat puhua puhelimessa rauhassa!!! Oikeesti! Ei noin pieni ymmärrä miksi äiti tekee noin. Se on pelottavaa ja traumatisoivaa lapselle! Itsestäänselvä asia!
Voi huoh ja se kuuluisa maalaisjärki taas.. Pitäisikö sitten pankin virkailijalle selittää, että odotapa hetki tämän puoli minuuttia vievän puhelun kanssa, tyynnytän ensin tuon puhelimesta mustasukkaisen lapsen. Virasto-, lääkäri- ja soittoaikapuheluita tulee virka-aikana ympäriinsä, ja en ehdi kaikkia hoitaa lapsen ollessa siellä vh:ssa, joten vähän järkeä taas näihin syyllistyksiin. Ei täällä kukaan lasta hylkää ja otan hänet välittömästi takaisin hoiviini kun hommat on puhelimessa sumplittu. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies on arkisin kotona joskus klo 19 maissa, eli aika pitkälti keskenäni oon lasten kanssa. Ei mulla kauheesti valittamista, välillä vähän tylsää vaan. Harrastuksena mulla on salijäsenyys, jonka ryhmäliikunnassa käyn sen minkä ehdin. Miehen töiden mukaan katotaan, mikä arki-ilta hänelle parhaiten milloinkin sopii ja se on sit yleensä läpystä vaihto kun lähden jumppaan. Kavereita nää arkisin lapset mukana. Viikonloppuisin on sit enemmän mahdollisuus tehdä jotain yksin, usein kuitenkin puuhataan perheenä jotain.
Mies ns. tekee uraa ja tiedostaa hyvin, että minun joustoni mahdollistaa hänelle perheen ja työn yhdistämisen. Itse teen 80% työaikaa niin kauan kuin tuntuu että lapset sitä tarvitsevat, eli varmaan siihen asti että nuorin on alaluokilla. Minulle tää sopii. Miehen pitkät päivät ja vastuullinen työ mahdollistaa perheellemme elintason, jota ei minun ammatinvalinnallani koskaan saavutettaisi. Vähän perinteiset perheroolit, mutta sopii meille.
Ihana kuulla, että sielläkin toimii homma. ap
Hyviä pointteja jo monella tullut. Itselläkin mies on enimmäkseen joko töissä tai nukkuu/palautuu töistä eli arki on välillä kuin yksinhuoltajalla. Se tosiaan auttaa,että lopettaa sen odottamisen ja pettymisen. Hyväksyy tilanteen,keskittyy hyviin puoliin ja muistaa ettei tämäkään kestä ikuisesti. Muistaa myös sen,että itse lapsen halusi ja tämän elämän valitsi. Jos siis tosiaan tilanne on se,ettei töihin voi mennä.
Kannattaa miettiä kaikki keinot,miten saada arjesta helpompaa ja mukavampaa. Hyväksyä myös se,että nyt mennään lapsen ehdoilla ja väkisinkin joutuu nyt uhrautumaan ja joustamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt kenellekin on vaikeaa.. jotkut joutuu jaksamaan kokonaan yksinhuoltajana äärimmäisen pienillä tuloilla, usean lapsen kanssa ilman tukiverkostoa. Kyllä lapsiperheessä täytyy hyväksyä että asiat menevät erilailla verrattuna aikaan ennen lapsia. Jostain on luovuttava ja hyvä sopeutumiskyky ja positiivinen asenne auttaa.
Mitä tämä kommentti hyödyttää minua? :/ Tiedän mitä yh:n arki on, mutta nyt rehellisesti ei kiinnosta kuunnella voivotteluita miten toisilla on rankempaa kuin minulla. Olen yh:n lapsi ja tiedän mitä se on, koska olin kaikenlisäksi esikoinen joka otti aika paljon äidiltä kannettavakseen. Tuntuu siis ihan lapsuuden jatkumolta ja sen takia varmaan olenkin ihan poikki tähän. Olen lisäksi luopunut jo paljosta ellen kaikesta. Jouduin lopettamaan opinnot lapsen saamisen takia, en näe enää ystäviä ja ihmisiin yhteydenpito on äärimmäisen raskasta väsymyksen takia. Tässä ei ole enää kyse sopeutumiskyvystä tai positiivisesta asenteesta, koska ne eivät kanna yksinään kovinkaan pitkälle. ap
Eipä varmaan hyödytä mitään, tarkoitus olikin realisoida että et ole mitenkään poikkeus vaan rankkaa se on kaikilla pienten lasten äideillä ja joillain vielä paljon rankempaa kuin sinulla. Minkälaiseksi sitten kuvittelit perhe-elämän jos nykytilanne tuli jotenkin yllätyksenä? Miksi halusit lapsen jos kerran nyt harmittelet opintojen päättämistä ym? Kyllähän sinun on täytynyt jo siinä vaiheessa asiaa ajatella. Tietysti jokaisella on oma sietokykynsä minkä verran jaksaa, siksi en sanokaan että sinun nyt vaan kuuluisi jaksaa eikä valittaa mutta totuus nyt kuitenkin on ettei tilannetta enää voi muuttaa kun se lapsi jo on olemassa joten ei kai sinun muu auta kuin hyväksyä tilanne. Kyllä se lapsi kasvaa ja tulee erilaisia elämänvaiheita mutta tämä on nyt tän hetkinen tilanne eikä sille ehkä kauheasti ole tehtävissä.
Tää on aivan tuskaista kuunneltavaa ja jeesustelua. Kuvittelin tilanteen todellakin sellaiseksi, että molemmat hoitavat hommansa tasapuolisesti, pääsen opiskelemaan ja rakentamaan myös omaa uraani. Jostain syystä mies on nyt ihan helvetisti poissa, ja tähän ei auta lässytys siitä miten lapsen on tehnyt ja blabla. Yhtä lailla se mieskin on vastuussa eikä voi olettaa, että voi lähteä ihan mihin tahansa ihan koska tahansa välittämättä yhtään mikä on meininki..
Vierailija kirjoitti:
Hyviä pointteja jo monella tullut. Itselläkin mies on enimmäkseen joko töissä tai nukkuu/palautuu töistä eli arki on välillä kuin yksinhuoltajalla. Se tosiaan auttaa,että lopettaa sen odottamisen ja pettymisen. Hyväksyy tilanteen,keskittyy hyviin puoliin ja muistaa ettei tämäkään kestä ikuisesti. Muistaa myös sen,että itse lapsen halusi ja tämän elämän valitsi. Jos siis tosiaan tilanne on se,ettei töihin voi mennä.
Kannattaa miettiä kaikki keinot,miten saada arjesta helpompaa ja mukavampaa. Hyväksyä myös se,että nyt mennään lapsen ehdoilla ja väkisinkin joutuu nyt uhrautumaan ja joustamaan.
Mä satun olemaan se harvinainen poikkeus, joka ei enää yhtään sopeudu, uhraudu ja jousta enempää kuin on pakko. Tähän tuli stoppi nyt. Mies miettii mitä tekee, me keskustelemme illalla kun hän tulee. Ilmoittelen huomenissa mihin päädyimme. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja lisään että oma mies tekee 3vuorotyötä,painottuen iltoihin ja viikonloppuun. On siis lähes poikkeuksetta lapsen hereilläoloajat ja viikonloput töissä. Palkka on huono,eli edes raha ei juuri lohduta. Asennehan se ratkaisee. Onneksi sentään on töitä.
Vierailija kirjoitti:
Miten mies voi olla niin paljon töissä, jos ei siis ole yrittäjä?
Se vain on..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäpä taas nähdään miten epänormaalia ydinperheessä eläminen on. Ei mitään tukiverkostoja jos toinen vanhempi on poissa pelistä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on minusta tärkeää että saat itsellesi jonkun tärkeän oman juttusi, oli se sitten harrastus tai opiskelu. Mistä sinä saat lisää voimavaroja? Mieti miten pääset tavoitteisiin? Olisiko lapselle jotain kerhoa? Tai puolipäivä päiväkotia? Niin voisit sillä aikaa opiskella/ lukea pääsykokeisiin / harrastaa, kun lapsi hoidossa pidempää. Nyt on hyvä aika kuunnella itseään ja tunnustella omia voimavaroja ja niin kun sanoit ne alkavat nyt olla vähissä, joten sinun tulee toimia, jotta voimavarat ehtyvät.
Kiitos tästä <3 ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuon ikäisen lapsen kanssa voi jo päästää ihmisten ilmoille ja erilaisiin taaperoryhmiin. Rytmitä päiväsi ja tee joku sinulle sopivaa ohjelmaa tekemisistä. Voitte käydä uimahallissa kerran viikossa tai vauvajumpassa, sitten on erilaiset kerhot.
Meillä kun mies oli työssään kiinni eikä pystynyt paljon auttamaan, oma autoilu on helppottanut meininkiä, kävin kaupassa, vanhemmilla tai kavereilla vauvan kanssa.
Oma tukiverkosto on tosi tärkeä kun "äitiyslomailee" tuossa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on 1v ja ollaan viikolla käytännössä vaan kaksin kotona, tai siltä minusta ainakin tuntuu. Miestä näen arkisin max.2 tuntia illalla, muuten on töissä tai nukkuu. Alkaa yksinäisyys ja lapsen kitinä viemään järjen.
Tältä mustakin tuntuu.:( Lapsi on maailman ihanin, mutta omat piikkinsä joka ruusussa ja tuntuu että olen koko ajan jonkun palveluskuntana. Kun äitiys menee tähän pisteeseen, niin alkaa tuntua todella ikävältä. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuon ikäisen lapsen kanssa voi jo päästää ihmisten ilmoille ja erilaisiin taaperoryhmiin. Rytmitä päiväsi ja tee joku sinulle sopivaa ohjelmaa tekemisistä. Voitte käydä uimahallissa kerran viikossa tai vauvajumpassa, sitten on erilaiset kerhot.
Meillä kun mies oli työssään kiinni eikä pystynyt paljon auttamaan, oma autoilu on helppottanut meininkiä, kävin kaupassa, vanhemmilla tai kavereilla vauvan kanssa.
Oma tukiverkosto on tosi tärkeä kun "äitiyslomailee" tuossa tilanteessa.
Kiitos tästä. ap
Yök! Kuka itseään kunnioittava moderni nainen edes ottaa kumppanikseen jonkun haisevan miehen? Minun ystäväpiirissäni ainakin kaikki naiset ovat ottaneet toisen älykkään ja koulutetun naisen rinnalleen. Voin taata, että sitä yhteistä aikaa löytyy hieman eri tavalla kuin miehen kanssa. Kaikki sujuu paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Porvoon Virikehoitola lapsille. Lh, mä haluun somettaa. Bengt ja TRKkkrrt! Vidi ja mäks?! Tehkää uudet lapset wangojen tilalle. Boobs n d tidfies maan sei female!!??
Ei ne miehet aina töissä ole. Pakenevat töihin ja osalla sivusuhde.
Vierailija kirjoitti:
Ei ne miehet aina töissä ole. Pakenevat töihin ja osalla sivusuhde.
Joillakin jopa useita sivusuhteita, menee viestit sitten sekaisin mitä kenenkin kanssa on viestitellyt ja keskustelut myös mitä kenenkin kanssa jutellut.
Itse en jaksaisi yrittäjän kanssa. Jos treffeillä paljastuu, että mies on yrittäjä, en lähde toisille treffeille.
Yleensä yrittäjän tienestit eivät niin hääppöisiä ole. Keskustelkaa miehen kanssa, onko tämä hänen mielestään hyvä vaihtoehto, että hänen elämänsä valuu hukkaa töissä..
Alue: Aihe vapaa
Meillä mies on arkisin kotona joskus klo 19 maissa, eli aika pitkälti keskenäni oon lasten kanssa. Ei mulla kauheesti valittamista, välillä vähän tylsää vaan. Harrastuksena mulla on salijäsenyys, jonka ryhmäliikunnassa käyn sen minkä ehdin. Miehen töiden mukaan katotaan, mikä arki-ilta hänelle parhaiten milloinkin sopii ja se on sit yleensä läpystä vaihto kun lähden jumppaan. Kavereita nää arkisin lapset mukana. Viikonloppuisin on sit enemmän mahdollisuus tehdä jotain yksin, usein kuitenkin puuhataan perheenä jotain.
Mies ns. tekee uraa ja tiedostaa hyvin, että minun joustoni mahdollistaa hänelle perheen ja työn yhdistämisen. Itse teen 80% työaikaa niin kauan kuin tuntuu että lapset sitä tarvitsevat, eli varmaan siihen asti että nuorin on alaluokilla. Minulle tää sopii. Miehen pitkät päivät ja vastuullinen työ mahdollistaa perheellemme elintason, jota ei minun ammatinvalinnallani koskaan saavutettaisi. Vähän perinteiset perheroolit, mutta sopii meille.