Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut äidit kestätte, joiden mies on paljon töissä?
Miten teidän arkenne sujuu? Miten olette tottuneet siihen, mitä harrastatte tai ehditte nähdä muita ihmisiä?
Itselläni on hieman alle kaksi vuotias lapsi ja mies tekee käytännössä kaiken aikaa töitä tai on palautumassa töistä. Olen tällä hetkellä aivan rikki. Teoriassa yhden lapsen kanssa ei pitäisi olla niin haastavaa, mutta tällä hetkellä uuvuttaa ja rankasti. Mies on aamusta iltaan töissä, eli käytännössä lapsen valveillaoloajan ja näkee lasta vain viedessään häntä virikehoitoon ja illalla ennen nukkumaanmenoa.
Minun piti vuoden alussa aloittaa harrastus, mutta ryhmä ehti aloittaa ennen kuin ehdin mukaan. Jos haluaisin säännöllisesti harrastaa jotain, niin se katkeaa aina miehen työaikojen tai satunnaisesti tulevien reissujen takia. Viimeksi kun lapsi oli sairaalassa ja minulla olisi ollut työkeikka, jouduin perumaan sen totta kai siksi, että mies oli työreissussa. Sen vielä jotenkin kestän, että asiat menevät lapsen rytmien mukaan, mutta että joudun vielä rytmittämään elämääni vielä miehen menemisten ja tulemisten mukaan, niin alkaa pinna kiristyä. Luulisi, että kahden aikuisen taloudessa ei pitäisi olla haasteita hoitaa yksi lapsi ja pitää yllä omaa elämää, mutta nyt tuntuu siltä. :(
Mies on lisäksi vaatimassa, että pitäisi hakea töitä ja tehdä sitä ja tätä, mutta missä ihmeen välissä. Haluaisin opiskelemaan, mutten tiedä miten aikatauluttaa mitään, kun ei koskaan tiedä milloin on vastassa taas viikon työreissu tai kahden päivän messumaraton.
Ja joo. Mies oli osallistuva isä ennen uutta työtä.
Kommentit (140)
Mitä tarkoittaa virikehoito? Onko se päiväkoti? Mitä sinä teet sillä aikaa kun lapsi on siellä hoidossa? Kuinka paljon hän on siellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on yrittäjä ja tekee toisinaan 70 h työviikkoja. Minä opiskelen ja meillä on kolme pientä lasta. Meillä on muodostunut vähän omat jutut lasten kanssa, vaikka kyllä se isä on mukana aina kun töiltään pääsee. Omia juttuja ei juurikaan ole,paitsi opinnot tietenkin. Voiko sanoa että harrastaa kotitöitä? :D joskus kyllä jumppaan olkkarin matolla jos haluan. Viikonloppuna käyn jumpassa, jos jaksan.
Mikä nyt kenellekin on vaikeaa.. jotkut joutuu jaksamaan kokonaan yksinhuoltajana äärimmäisen pienillä tuloilla, usean lapsen kanssa ilman tukiverkostoa. Kyllä lapsiperheessä täytyy hyväksyä että asiat menevät erilailla verrattuna aikaan ennen lapsia. Jostain on luovuttava ja hyvä sopeutumiskyky ja positiivinen asenne auttaa.
Kuulostaapa rankalta ap.
Oma lapsi on 8kk ja aika yksinäistä on elo, kun mies tekee pitää päivää. Harrastukset on onneksi sellaisia, joita voi tehdä lapsenhoidon ym arjen lomassa, en ole siinä onneksi miehestä riippuvainen. Monesti kuitenkin harmittaa, kun koti ja lapsi on niin vahvasti minun harteillani, kuin olisin yksinhuoltaja. Lohdutan itseäni kuitenkin sillä, että ainakin minulla ja lapsella on lämmin ja läheinen suhde, siitä saan voimaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa virikehoito? Onko se päiväkoti? Mitä sinä teet sillä aikaa kun lapsi on siellä hoidossa? Kuinka paljon hän on siellä?
Virikehoito on siis hoitopaikka pari tuntia päivässä muutamana päivänä viikossa. Sillä aikaa teen yleensä etätöitä, joista ei yllättäen makseta huimasti mutta sen verran, että olen alituisesti kahnauksissa kelan ja työkkärin kanssa. Muun aikaa mitä en tee noita hommia, tiskaan, pyykkään, hoidan juoksevia asioita kuten soittelen virastopuheluita ja muita joita ei lapsen kanssa saa tehtyä rauhassa. Nykyisin on alkanut vaihe, että lapsi alkaa aina itkemään tai mekastamaan kun puhun puhelimessa, ja tulee oven taakse rääkymään jos sulkeudun vessaan puhumaan. Ajatukset katkeavat aivan koko ajan. Kaipaisin enemmän tukea mieheltä, mutta nyt tuntuu todella tyhjältä. Ei ihan riitä, että hän tulee levittämään kamansa olohuoneeseen, leikkii pari tuntia lapsen kanssa ja lähtee taas. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kestäähän sen, kun on pakko. Muistuttelee mielessään, että "tää on vain vaihe" ja että lapsi (lapset) oli ihan oma valinta johon kukaan ei pakottanut.
Siis sä olet päivät kotona ja lapsi hoidossa? Etkö muka tuona aikana pysty harrastamaan mitään mieluista tai hakemaan töitä/opiskelemaan? Mitä teet yksin kotona, minne aikasi oikein tuhlaantuu?
Minulla on lapset 2v ja alle 1v kotihoidossa, perhekerhossa käymme kerran-kaksi viikossa ja tuolla näen muita ihmisiä ja saan askarrella. Periaatteessa se askartelu on lapsia varten mutta ei mun lapset niistä vielä yksinään selviä. Tykkään siis näpertää ja piirtää, ennen lapsia askartelin kortit, neuloin sukat ja maalasin tauluja, nyt leikkaan lapsille silppua jota yhdessä liimataan :D. Kunhan lapset kasvavat, alkavat he olemaan omatoimisempia ja askartelevat itsenäisesti samalla kun minä väkerrän omaa juttuani.
Liikunta on myös ollut minulle tärkeää. Nyt juoksen hangessa kahta pulkkaa vetäen tai tiellä tuplarattaita työntäen. Lisähaastetta treeniin! Käytiin me aikuinen-lapsiliikuntaryhmässäkin mutten oikein tykännyt niin isosta ryhmäkoosta (30 pikkulasta vanhempineen). Hyviä yhdessä tehtäviä lihaskuntoliikkeitä opin kuitenkin, siis minä treenaan ja lapsi on painona.
Harrastamiset siis vaativat tässä vaiheessa vähän soveltamista. Ja eikös olekin nopeasti mennyt vauvavuosi ja se toinenkin vuosi? Nopeasti menevät ne muutkin, kohta lapsesi on jo esikoulussa ja hetken päästä mennä viipottaa omilla menoillaan yötäpäivää. Yritä nauttia nyt tästä vaiheesta, pienestä lapsestasi :). Arki poissaolevan miehen kanssa helpottui, kun aloin mielessäni ajatella miten yksinhuoltaja homman hoitaisi ja pärjäisi, siis en enää laskenut sen varaan, että mies hoitaa tai tekee koska siitä ei ikinä voinut olla varma. Pettymys oli pahinta, siis yllättävät työkeikat, mieluummin vain iloisia yllätyksiä että mies onkin nyt tehnyt ja hoitanut ja ollutkin kotona.
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt kenellekin on vaikeaa.. jotkut joutuu jaksamaan kokonaan yksinhuoltajana äärimmäisen pienillä tuloilla, usean lapsen kanssa ilman tukiverkostoa. Kyllä lapsiperheessä täytyy hyväksyä että asiat menevät erilailla verrattuna aikaan ennen lapsia. Jostain on luovuttava ja hyvä sopeutumiskyky ja positiivinen asenne auttaa.
Mitä tämä kommentti hyödyttää minua? :/ Tiedän mitä yh:n arki on, mutta nyt rehellisesti ei kiinnosta kuunnella voivotteluita miten toisilla on rankempaa kuin minulla. Olen yh:n lapsi ja tiedän mitä se on, koska olin kaikenlisäksi esikoinen joka otti aika paljon äidiltä kannettavakseen. Tuntuu siis ihan lapsuuden jatkumolta ja sen takia varmaan olenkin ihan poikki tähän. Olen lisäksi luopunut jo paljosta ellen kaikesta. Jouduin lopettamaan opinnot lapsen saamisen takia, en näe enää ystäviä ja ihmisiin yhteydenpito on äärimmäisen raskasta väsymyksen takia. Tässä ei ole enää kyse sopeutumiskyvystä tai positiivisesta asenteesta, koska ne eivät kanna yksinään kovinkaan pitkälle. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa rankalta ap.
Oma lapsi on 8kk ja aika yksinäistä on elo, kun mies tekee pitää päivää. Harrastukset on onneksi sellaisia, joita voi tehdä lapsenhoidon ym arjen lomassa, en ole siinä onneksi miehestä riippuvainen. Monesti kuitenkin harmittaa, kun koti ja lapsi on niin vahvasti minun harteillani, kuin olisin yksinhuoltaja. Lohdutan itseäni kuitenkin sillä, että ainakin minulla ja lapsella on lämmin ja läheinen suhde, siitä saan voimaa.
Muistan tuon ajan, kun omani oli 8kk ja minusta tuntui silloin vielä samalta.:) Toivottavasti hyvä boogiesi jatkuu ja ei ala mennä (henkisesti) yhtä kurjasti kuin minulla tällä hetkellä. Ihana lukea näitä joilla homma toimii ja tämä siis ilman mitään vinoiluja.:) ap
Minä olin samassa tilanteessa kolmen kanssa. Palkkasin naapurin tytön lastenvahdiksi, kun menin jumppaan, ja joskus ihan vain ulkoilemaan heidän kanssaan, että sain rauhassa tehdä sisällä hommia. Joskus käytin Mannerheimin lastensuojeliiton apua, kun oli pakko päästä töihin. Meillä oli myös maksettu ”varamummo”, joka tuli työmatkojen ajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae töitä, on aivan eri asia olla päivä aikuisten, kuin lapsen seurassa.
Nautit lapsen kanssa olemisesta enemmän, kun ette ole jatkuvasti yhdessä.
Myös lapsen kehityksen kannalta hyvä vaihtoehto.
Sitä ennen osallistukaa perhekahviloihin yms. Näin tapaat muita aikuisia ja lapsi saa kavereita.
Makaat kotona, vaikka tuon ikäisen lapsen voisi jo viedä tarhaan?
Mikään ei myöskään pakota sinua olemaan neljän seinän sisällä lapsen kanssa 24/7
Omapa on valintasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on minusta tärkeää että saat itsellesi jonkun tärkeän oman juttusi, oli se sitten harrastus tai opiskelu. Mistä sinä saat lisää voimavaroja? Mieti miten pääset tavoitteisiin? Olisiko lapselle jotain kerhoa? Tai puolipäivä päiväkotia? Niin voisit sillä aikaa opiskella/ lukea pääsykokeisiin / harrastaa, kun lapsi hoidossa pidempää. Nyt on hyvä aika kuunnella itseään ja tunnustella omia voimavaroja ja niin kun sanoit ne alkavat nyt olla vähissä, joten sinun tulee toimia, jotta voimavarat ehtyvät.
Lapsi on 1v ja ollaan viikolla käytännössä vaan kaksin kotona, tai siltä minusta ainakin tuntuu. Miestä näen arkisin max.2 tuntia illalla, muuten on töissä tai nukkuu. Alkaa yksinäisyys ja lapsen kitinä viemään järjen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt kenellekin on vaikeaa.. jotkut joutuu jaksamaan kokonaan yksinhuoltajana äärimmäisen pienillä tuloilla, usean lapsen kanssa ilman tukiverkostoa. Kyllä lapsiperheessä täytyy hyväksyä että asiat menevät erilailla verrattuna aikaan ennen lapsia. Jostain on luovuttava ja hyvä sopeutumiskyky ja positiivinen asenne auttaa.
Mitä tämä kommentti hyödyttää minua? :/ Tiedän mitä yh:n arki on, mutta nyt rehellisesti ei kiinnosta kuunnella voivotteluita miten toisilla on rankempaa kuin minulla. Olen yh:n lapsi ja tiedän mitä se on, koska olin kaikenlisäksi esikoinen joka otti aika paljon äidiltä kannettavakseen. Tuntuu siis ihan lapsuuden jatkumolta ja sen takia varmaan olenkin ihan poikki tähän. Olen lisäksi luopunut jo paljosta ellen kaikesta. Jouduin lopettamaan opinnot lapsen saamisen takia, en näe enää ystäviä ja ihmisiin yhteydenpito on äärimmäisen raskasta väsymyksen takia. Tässä ei ole enää kyse sopeutumiskyvystä tai positiivisesta asenteesta, koska ne eivät kanna yksinään kovinkaan pitkälle. ap
Eipä varmaan hyödytä mitään, tarkoitus olikin realisoida että et ole mitenkään poikkeus vaan rankkaa se on kaikilla pienten lasten äideillä ja joillain vielä paljon rankempaa kuin sinulla. Minkälaiseksi sitten kuvittelit perhe-elämän jos nykytilanne tuli jotenkin yllätyksenä? Miksi halusit lapsen jos kerran nyt harmittelet opintojen päättämistä ym? Kyllähän sinun on täytynyt jo siinä vaiheessa asiaa ajatella. Tietysti jokaisella on oma sietokykynsä minkä verran jaksaa, siksi en sanokaan että sinun nyt vaan kuuluisi jaksaa eikä valittaa mutta totuus nyt kuitenkin on ettei tilannetta enää voi muuttaa kun se lapsi jo on olemassa joten ei kai sinun muu auta kuin hyväksyä tilanne. Kyllä se lapsi kasvaa ja tulee erilaisia elämänvaiheita mutta tämä on nyt tän hetkinen tilanne eikä sille ehkä kauheasti ole tehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Kestäähän sen, kun on pakko. Muistuttelee mielessään, että "tää on vain vaihe" ja että lapsi (lapset) oli ihan oma valinta johon kukaan ei pakottanut.
Siis sä olet päivät kotona ja lapsi hoidossa? Etkö muka tuona aikana pysty harrastamaan mitään mieluista tai hakemaan töitä/opiskelemaan? Mitä teet yksin kotona, minne aikasi oikein tuhlaantuu?
Minulla on lapset 2v ja alle 1v kotihoidossa, perhekerhossa käymme kerran-kaksi viikossa ja tuolla näen muita ihmisiä ja saan askarrella. Periaatteessa se askartelu on lapsia varten mutta ei mun lapset niistä vielä yksinään selviä. Tykkään siis näpertää ja piirtää, ennen lapsia askartelin kortit, neuloin sukat ja maalasin tauluja, nyt leikkaan lapsille silppua jota yhdessä liimataan :D. Kunhan lapset kasvavat, alkavat he olemaan omatoimisempia ja askartelevat itsenäisesti samalla kun minä väkerrän omaa juttuani.
Liikunta on myös ollut minulle tärkeää. Nyt juoksen hangessa kahta pulkkaa vetäen tai tiellä tuplarattaita työntäen. Lisähaastetta treeniin! Käytiin me aikuinen-lapsiliikuntaryhmässäkin mutten oikein tykännyt niin isosta ryhmäkoosta (30 pikkulasta vanhempineen). Hyviä yhdessä tehtäviä lihaskuntoliikkeitä opin kuitenkin, siis minä treenaan ja lapsi on painona.
Harrastamiset siis vaativat tässä vaiheessa vähän soveltamista. Ja eikös olekin nopeasti mennyt vauvavuosi ja se toinenkin vuosi? Nopeasti menevät ne muutkin, kohta lapsesi on jo esikoulussa ja hetken päästä mennä viipottaa omilla menoillaan yötäpäivää. Yritä nauttia nyt tästä vaiheesta, pienestä lapsestasi :). Arki poissaolevan miehen kanssa helpottui, kun aloin mielessäni ajatella miten yksinhuoltaja homman hoitaisi ja pärjäisi, siis en enää laskenut sen varaan, että mies hoitaa tai tekee koska siitä ei ikinä voinut olla varma. Pettymys oli pahinta, siis yllättävät työkeikat, mieluummin vain iloisia yllätyksiä että mies onkin nyt tehnyt ja hoitanut ja ollutkin kotona.
Olen ihan kiitollinen, että vastasit näinkin pitkästi, mutta ei, nyt minua ei lohduta, että tämä on vain ohimenevä vaihe. Tänään tuli se kuuluisa seinä vastaan, ja nyt on pakko saada taukoa ja hengähtää. Tästä ei yksinkertaisesti tule enää mitään, että istun iltakaudet kotona lapsen kanssa pystymättä keskittymään mihinkään. Se mikä tässä nimenomaan jännittää miehen mielivaltaisissa työajoissa on se, että millä ajalla haen opiskelemaan jos hän alituisesti vetää menoineen maton alta tai ei ole paikalla silloin kun tarvitaan. Haen nimittäin yliopisto/korkeakoulupaikkaa ja niihin pitää perehtyä ennen hakuja jonkin verran. Jos niskassa on kotityöt ja unettomat yöt sekä rytmitön elämä, niin en pysty hakemaan mihinkään.
Tuo askartelu kun ei mene ihan niin kuin kerroit. En tiedä johtuuko työrauhasi siitä, että omat lapsesi ovat sisaruksia ja he keskittyvät toisiinsa oman tekemisensä ohella, mutta ainokaiseni yrittää osallistua melkein kaikkeen mitä teen ja yleensä niin, että tekemiseni katkeaa siihen. Itsekin olen kova käsityöihminen, mutten pysty tekemään enää mitään. Lupasin maalata yhden tilaustyön, niin lapsen läsnäollessa se ei todellakaan onnistu, joten teos on jäänyt pitkälti tekemättä. Hän tulee joko vetämään työstä, kiipeää pöydälle jolla sitä maalaan tai sitten vetelee kyniä kädestä - tai sitten hän toimittaa jotain muuta kiellettyä jossain muualla, joka yleensä päättyy hirveään rysäykseen. Tähän mennessä ei ole sattunut mitään, koska olen kämpän järjestänyt lapselle turvalliseksi, mutta pelko perseessä keskittyminen ei ole mikään nautinto.
Harrastukseni on vähän niin kuin yhtä työni, ja sen vuoksi haluaisin jatkaa sitä ennallaan. Harrastaisin paljon sellaisia asioita, joihin ei yksinkertaisesti lapsi kuulu millään tavalla ja mulla alkaa olla nyt ne viimeiset näppäimet jatkaa jos olen jatkaakseni tai muuten tulee vastaan ikä. Liikunta on sellainen, että haluaisin hoitaa sen yksin, koska se on myös olennainen osa tuota harratusta/työtä. Nyt lähempänä kahden vuoden ikää lasta on äärimmäisen vaikea saada pysymään rattaissa tai pulkassa, koska hän pyrkii niistä koko ajan kävelemään tai kitisee koko ajan. Lisäksi liikuntani oli ennen tavoitehakuista, eli juoksin ihan aikoja ja haluaisin jatkaa tuota. Lisäksi koen, että minulla on siihen yhtäläinen oikeus kuin miehellä noihin alituisiin reissuihinsa. Sitä paitsi en millään jaksa enää tapella noiden ulkovaatteiden kanssa, taistella portaita eestaas alas ja ylös ja sitten sitä taistelua rattaisiin. Tämä alkoi sen jälkeen kun lapsi oppi kävelemään ja kiipeämään itse portaissa. Kaukana nautinnosta siis tuokin, ja ulkoilemme siis täysin lapsen ehdoilla, mikä ei vastaa yhtään sitä mitä itse kaipaan liikunnalta.
Lapsen hoitoaika on niin naurettavan lyhyt, että siinä ajassa ei ehdi kuin tekemään pakolliset. Teen koneella etätöitä, ja sen aikaa mitä en tee etänä, tiskaan, siivoan yms. ja soittelen ne pakolliset puhelut joita ei lapsen kanssa ole kiva tehdä. Lisäksi hakemiseen menee aikaa, joka vähentää tuota "luksuspätkää" entisestään.
Kun aika menee järjestään 24/7 lapsen ehdoilla ja viime kädessä miehen menojen mukaan, niin tämä on sellainen vankila mihin en kuvitellut odotusaikana joutuvani lukittautumaan. Tällä hetkellä tuntuisi helpommalta olla yh, koska silloin en enää odottaisi toisen lupauksia tai kotiinpaluuta, ja todellakin saisin järjestää asiat oman parhaani ja lapsen parhaan mukaan, eikä siihen menisi turhaa energiaa enää sen kolmannen miettimiseen. En kuitenkaan ole nyt järjestämässä eroa. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa virikehoito? Onko se päiväkoti? Mitä sinä teet sillä aikaa kun lapsi on siellä hoidossa? Kuinka paljon hän on siellä?
Virikehoito on siis hoitopaikka pari tuntia päivässä muutamana päivänä viikossa. Sillä aikaa teen yleensä etätöitä, joista ei yllättäen makseta huimasti mutta sen verran, että olen alituisesti kahnauksissa kelan ja työkkärin kanssa. Muun aikaa mitä en tee noita hommia, tiskaan, pyykkään, hoidan juoksevia asioita kuten soittelen virastopuheluita ja muita joita ei lapsen kanssa saa tehtyä rauhassa. Nykyisin on alkanut vaihe, että lapsi alkaa aina itkemään tai mekastamaan kun puhun puhelimessa, ja tulee oven taakse rääkymään jos sulkeudun vessaan puhumaan. Ajatukset katkeavat aivan koko ajan. Kaipaisin enemmän tukea mieheltä, mutta nyt tuntuu todella tyhjältä. Ei ihan riitä, että hän tulee levittämään kamansa olohuoneeseen, leikkii pari tuntia lapsen kanssa ja lähtee taas. ap
Ai kamala! Ethän sä nyt voi sulkea alle kaksi vuotiasta oven taakse itkemään että saat puhua puhelimessa rauhassa!!! Oikeesti! Ei noin pieni ymmärrä miksi äiti tekee noin. Se on pelottavaa ja traumatisoivaa lapselle! Itsestäänselvä asia!
Vierailija kirjoitti:
Hae töitä, on aivan eri asia olla päivä aikuisten, kuin lapsen seurassa.
Nautit lapsen kanssa olemisesta enemmän, kun ette ole jatkuvasti yhdessä.
Myös lapsen kehityksen kannalta hyvä vaihtoehto.
Sitä ennen osallistukaa perhekahviloihin yms. Näin tapaat muita aikuisia ja lapsi saa kavereita.
Ongelma on siinä, että tällä koulutuksella ei pysty hakemaan töitä, josta olisi hyötyä suuntaan tai toiseen tai palkka olisi niin naurettava, että se menisi pelkkiin hoitomaksuihin. Sen takia seuraava suunta on opiskelupaikka ja toi sivutoiminen ura mitä yritän tehdä - jos siis olisi aikaa miehen työltä. lapsi onkin nyt virikehoidossa, että saa kavereita ja olla hetken pois kotoa. Perhekahviloita voisin tutkia tarkemmin. ap
Alue: Aihe vapaa
Sinun tehtävä on elää niillä rahoilla, mitä mies työstään saa.