Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kaverin vanhemmat peruu ja välttelee tapaamisia
Löytyisikö täältä neuvoja tai kokemuksia, miten ootte saaneet välit toimimaan lapsen kaverien vanhempien kanssa? Meillä on tilanne, että lapsen parhaan kaverin vanhempien kanssa on todella vaikea sopia leikkitapaamisia tai yhteistä tekemistä. Lapsi ei tietenkään ymmärrä tätä vaan kaipaa kaveriaan ja haluaisi puuhata yhdessä. Tapaavat toki hoitopaikassa, mutta lomilla tai muutenkin vapaa-ajalla olisi mukava tehdä asioita yhdessä. Vanhemmat vaan ovat niin kiireisiä, että tapaamisia ei saada sovittua tai jos joku on sovittu pari viikkoa aiemmin, se saatetaan perutaan viime tingassa. Lapsi on tietysti pettynyt jos on ehditty jo puhua että pääsisi kaverin kanssa puuhaamaan. Olemme fasessa kavereita ja sieltä näen että tällä lapsen kaverilla on serkkuja ja joitain muita leikkikavereita, joiden kanssa tapaavat. Voiko olla niin että satumme aina ehdottamaan huonoon aikaan tekemistä/tapaamista vai vältteleeköhän perhe meitä jostain syystä? Lapsemme on ainoa lapsi (toinen on ollut toiveissa mutta eipä ole onnistunut), ja samanikäisiä serkkuja ei ole ja kavereitakin vähänlaisesti. Surettaa lapsen puolesta, kun haluaisi niin kovasti nähdä useammin tätä kaveria vapaa-ajallakin, mutta tapaamisten sopiminen on kovan työn takana. Lapset ovat vielä niin pieniä, että keskenään eivät voi sopia tapaamisista.
Kommentit (218)
"Muistatko kun puhuttiin että kutsutaan Jarkko-Irmeli leikkimään? Minä olen nyt puhunut Jarkko-Irmelin isän kanssa ja heillä on nyt muita juttuja päiväkotipäuvän jälkeen. Jarkko-Irmelin kanssa voi leikkiä sitten päiväkodissa. (Mutta tuleeko sulle mieleen joku toinen kaveri joka olisi kiva kutsua kylään? Ei voi tietää pääseekö se, mutta kutsua voi.)"
Eipä mekään juuri päiväkotikaverien vanhempien kanssa olla hierottu tuttavuutta vaikka muuten olenkin melkoinen kyläluuta ja tykkään tutustua. Mutta meillä omat lapset tarvitsee kyllä vapaa-ajalla ihan omaa, epäsosiaalistakin aikaa. Silloin kun olin kotiäitinä/puolipäiväisenä niin meillä oli vähän väliä joku, mutta nyt ei lapset jaksa. Tänään oltiin kylässä hoitopäivän jälkeen ja klo 19 lapset oli vain kummitussilmäisiä vinkuvia myttyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen neljän pienen äiti. Kaikki omat ystäväni ovat lapsettomia uraohjuksia tai sitten heitä, joiden lapset ovat ihan eri-ikäisiä. Lapsillani ei ole serkun serkkua eikä sukulaisia lähellä.
Käymme perhekerhoissa, mutta en ole onnistunut löytämään ihmisiä, joiden kanssa olisin tutustunut niin että lapsemme olisivat saaneet säännöllisesti leikkiä yhdessä. Uskon että yhtenä syynä on se, että täällä kaupungin keskusta-alueella on aika harvinaista olla perhekerhoissa 4-vuotiaalle kaveria etsivä äiti.
Suurin osa kotona olevista äideistä on kuitenkin vauvojen tai taaperoiden äitejä. Ei tällaista revohkaa kutsuta vauvaperheeseen kahvittelemaan, vaikka meilläkin se vauva on. :D Puistossa on tuttuja, mutta heilläkin pienempiä lapsia kuin esikoiseni.
Isommat lapset käyvät päiväkodissa kolmena päivänä viikossa, ja ymmärrän etteivät työssäkäyvät vanhemmat ole meidän kohderyhmäämme. En uskaltaisi rasittaa heitä edes kysymällä.
Mistä siis löytää toinen noin 3-4-vuotias lapsi joka myös etsii leikkikaveria, eli molempien vanhempien toiveet täyttyisi? Onko olemassa ns. lasten Tinderiä jota myös käytettäisiin?
Ei sille isommalle lapselle olisi jotain omaa kerhoa? Perhekerhon lisäksi? Joku jossa olisi 4-vuotiaita lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että monet ainakin tämän ketjun mukaan sulkevat pois mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, juuri esimerkiksi vaikka lapsen tarhakaverin vahempiin. Halutaan tavata vaan niitä omia vanhoja tuttuja. Niihinkin on varmaan joskus tutustuttu eli on oltu avoimempia uusille ihmisille ja tuttavuuksille.Ei ihme, että Suomessa kärsitään niin paljon yksinäisyydestä!
Perheen, joka vaikka muuttaa uudelle paikkakunnalle, on täysin mahdotonta saada ystäviä tuollaisessa asenneilmapiirissä.
Me muutimme uuteen kaupunkiin toiselle puolelle maata lasten ollessa 1,5v ja 3v. Nyt on reilut kymmenn vuotta kulunut ja minun kaksi parasta ystävääni ovat edelleen kaksi lasten silloisten tarhakaverien äitiä. Toisista on tullut sellaisia perheystäviäkin, joiden kanssa ollaan matkusteltu ja vietetty monet uudetvuoder, mökkireissut sun muut.
Arki on raskasta joo, mutta harmillista että niin monet perheet tunkee arkeensa niin paljon ohjelmaa, ettei rennolle ja avoimelle kanssakäymiselle uusien ihmisten kanssa jää lainkaan mahdollisuutta.
Leikkitreffit ei ole rentoa ja avointa kanssakäymistä. Se on yhden kaverin ja tämän perheen varaamista oman lapsen käyttöön, jotta omalla lapsella olisi mukavaa. Esimerkiksi leikkipuistossa rupattelu tuntemattoman aikuisen kanssa on sellaista spontaania jutustelua, joka ei välttämättä kohda muuhun kuin tuttavuuteen, mutta kun päiväkotikaverin äiti alkaa pommittaa leikkitreffikutsuilla, niin siitä on rentous kaukana.
Oma kokemukseni on, että leikkitreffejä esittää yleensä osa-aikatyötä tekevä äiti, joka voi hakea lapsensa päiväkodista jo klo 14. Hän hakisi lapsensa ja treffikumppanin hoidosta, joten kun itse pääsee töistä klo 16, voi tulla hakemaan lasta kaverilta kotiin. Ongelmaksi tulee se, että vastavuoroisia leikkitreffejä varten minä joudun ottamaan töistä vapaata, koska lekkitreffikaverin hoitoaika päättyy klo 14. Tai sitten ottaisin kaverin meille viikonloppuna juuri silloin, kun hänen vanhemmilleen sopii, ei silloin, kun meille sopii.
Mitä ihmeen spontaania tai rentoa tai lapsen sosiaalisia taitoja edistävää tässä on?
Mikä estää sitten tekemästä leikkitreffejä harvoin? Tyyliin nyt ennen kesää kerran vie oman lapsen kaverille, toisen kerran itse vie vaikka molemmat hoplopiin. Ei paljon vaivaa ja lapsille jää kivat muistot. Toki jotkut voi alkaa vänkäämään leikkitreffejä enemmänkin, mutta jos heillä mikään päässä raksuttaa, tajuavat kysyä jotain innostuneempaa perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on päiväkodissa vähän samantyylinen tilanne 4-vuotiaan kanssa, mutta olen itse ilmeisesti se nihkeä vanhempi. Meillä kyllä harrastetaan leikkitreffejä jonkin verran mutta tämän leikkitreffejä ehdottavan äidin lapsi ei ole vain oikein mieluista seuraa omalle tyttärelleni.
On tosi kiusallista kun joku tuputtaa seuraansa/lapsensa seuraa vaikka yrität kohteliaasti kieltäytyä kerta toisensa jälkeen. Kiusallisempaa on se kun tuota joutuu melkein joka päivä näkemään kun vie lapsia hoitoon. Olen ehkä vähän raukka, mutta minulla ei ole ollut pokkaa sanoa ettei lapseni pidä hänen lapsestaan. Olen vain alkanut viemään ja hakemaan lasta 15 minuuttia aikaisemmin. En yritä kasvattaa mitään kiusaajaa, lapset tulevat kyllä toimeen keskenään tarhassa, tyttö ei vain tahdo viettää vapaa-aikaa tämän toisen lapsen kanssa ja koen että olisi väärin pakottaa, koska muistan omasta lapsuudestani kun minulle tehtiin niin.
Noissa leikkitreffi-jutuissa olen mennyt lapsen ehdoilla. Eli siis lapsi kysyy että voisiko Sanna tulla yökylään joskus tai saako Laura tulla tarhan jälkeen leikkimään. Sitten sovin vanhempien kanssa asiasta.
Itse kuskaan yleensä. Joko autolla tai sitten samalla kun teen lenkin koiran kanssa kävellen. Meillä kaikki kaverit ovat kuitenkin suht lähellä.
Meillä on myös todella laaja ystäväpiiri+sukulaiset joiden kanssa tehdään perhelomia ja vietetään aikaa joten kaikkeen ei vain riitä aikaa.
Mä myöskin karsastan vähän semmoista väkisin tuppautuvaa ihmistyyppiä koska olen omasta kokemuksesta oppinut että jos niille antaa pikkusormen niin ne vie pian koko käden.
Kukaan ei ole huomannut erästä asiaa, joka meillä oli syynä, ettei haluttu lasten leikkitreffejä. Haju! Millä pesette pyykkinne? Meille jäi erään lapsen jälkeen aina kauhea tuoksu jostain pyykkiaineesta. Ei lähtenyt tuulettamalla, päiväpeitto yms. piti aina pestä ja laittaa oma lapsi suihkuun ja vaatteet vaihtoon. Oli todella työlästä. Koko koti haisi tuolle pesuaineelle. Tarkista ap. tämä asia ensin. Toinen on tietysti vahva homeen haju, joka karkottaa kaverit. Ja äidin parfyymisuihkut myös. Ehkä tuo perhe on allerginen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikkitreffit on ok, ja on yhtälailla ok olla järjestämättä leikkitreffejä. On selvää, että leikkitreffejä kannattaa ruveta puuhaamaan vain sellaisen perheen kanssa, jolla on itselläkin niihin tarvetta ja kiinnostusta.
Tällä lapsen kaverin perheellä ei selvästi ole halua sopia lapsille treffejä, joten kannattaisi jättää heidät rauhaan. Kirjotat, kuin he olisivat sinulle ja lapsellesi jotain velkaa. Se varmaankin ärsyttää täällä muita kirjoittajia, eivät leikkitreffit itsessään.
Etsi siis muuta seuraa lapselle, jos hän vielä ei itse pysty mutta tuntuu olevan kaverin tarpeessa. Molemminpuolinen kiinnostus ja tykästys sekä sopimisen helppous on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Mikä kaverisuhde edellyttää enemmän kanssakäymistä kuin 40 h/vko? Ja mitä ihmettä teet, joslapsesi paraskaveri muuttaakin muualle eikä ole koulussa parhaana kaverina? Haastat vanhemmat oikeuteen luottamuksesi rikkomisesta ja lapsesi elämän tuhoamisesta?
jopas on vihamielinen suhtautuminen eikö se ole ihan normaalia koettaa tukea lapsen sos.taitoja sopimalla leikkitreffejä. Ei näköjään.
En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta ei realismissa ole mitään vihamielistä. Nykyisin hyvin moni perhe saa lapsilleen hoitopaikan jostain muualta kuin lähimmästä päiväkodista. Tämä tarkoittaa, että aikanaan lapsi tulee menemään eri kouluun kuin päiväkodin lähellä asuvat lapset. Koulupiiri kun määräytyy lapsen asuinpaikan eikä käymänsä päiväkodin mukaan. On myös aivan tavallista, että kun lapsi alkaa lähestyä kouluikää, perheet miettivät, riittääkö nykyinen asunto vai pitäisikö muuttaa isompaan, jotta kouluun menevälle lapselle olisi oma huone. Jos suuremmalle asunnolle on tarvetta, muutto tehdään yleensä viimeistään lapsen eskarivuoden aikana ja lapsi aloittaa koulun uudessa asuinpaikassa. On myös hyvin mahdollista, että lapsi löytää ekalta luokalta itselleen uuden parhaan kaverin eikä päiväkotiaikainen kaveri olekaan enää koulussa lapsen paras kaveri. Näistä syistä ei ole kovinkaan realistista yrittää päiväkodista "varata" omalle lapselleen koulua varten kaveria.
Leikkitreffit silloin tällöin ei tarkoita että sitoutuu parhaaksi kaveriksi loppu iäksi. Sen lapsi päättää itse tulevaisuudessa. Ihmeellinen suhtautuminen tavalliseen kanssa käymiseen leikkitreffien merkeissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me kutsutaan myös muita kuin sitä parasta kaveria kylään. Yhden kaverin vanhemmat kieltäytyi aika usein, niin lakattiin kutsumasta. Ottivat kyllä sitten itse yhteyttä ja pyysivät meidän lasta heille. Välillä pyydetään parikin kaveria kerralla. Meillä ei asu sukulaisia lähellä, joten kavereita pitää hankkia, mutta ei roikuta yhdessä liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Onpas. Niiden serkkujen ja omien kavereiden lasten kanssa lapsi on oppinut ystävystymistä. Ei näiden lasten tarvitsekaan tulla samaan kouluun, koska ystävystymään oppinut lapsi osaa ystävystyä uusien kavereiden kanssa kouluun mennessään. Samoin, kun luokkajako muuttuu, kaveri muuttaa pois, koulu vaihtuu jne, ystävystymään oppinut lapsi saa uusia ystäviä. Sama jatkuu koko eliniän eli ystävystymään oppinut ystävystyy vielä vanhainkodissakin.
Muistaakseni USAssa luokka "hajotetaan" joka syksy eli porukka vaihtuu, ei voi olettaa, että samassa ryhmässä jatketaan koko kouluaika. Näin siksi, että lapset eivät jäisi roikkumaan johonkin yhteen ainoaan kaverisuhteeseen, vaan oppisivat, miten kaikkien kanssa tullaan toimeen ja miten ollaan sosiaalisia. Suomessa tuntuu olevan vallalla käsitys, että salaperiset kemiat kohtaavat ja sen jälkeen ei enää tarvitse harjoitella muiden kanssa toimeen tulemista, riittää, että on kivaa sen yhden kaverin kanssa. Tätä kun vielä vanhemmat tukevat leikkitreffeillä niin ei ihme, että meillä on hurjasti yksinäisiä aikuisia. Kun ei lapsena opi avoimin mielin tutustumaan ja ystävystymään, ei sitä aikuisenakaan osaa.
Kyllä yksi ystävä voi olla tärkeämpi kuin liuta kavereita ja pysyvyys on lapselle tärkeää. Ei se että ap haluaisi joskus sopia leikkitreffit lapsen tarhakaverin kanssa tarkoittane ettei lapsella olisi myös muita kavereita. Kaikilla ei ole isoa sukua serkkuineen.
Joo, kolmas pyörä-problematiikkaa alaluokilla. Aiheutuu siitä, että vielä kolmannella koulussa vanhemmat häärivät näiden parien ympärillä. Pahaa mieltä ja kummallista olla vain yhden kanssa, koska niin on tehty 2-vuotiaasta. Lapset ja kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Tämän voi antaa tapahtua ja yhtäkkiä olisikin monta kaveria. Myös niitä ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Mikä kaverisuhde edellyttää enemmän kanssakäymistä kuin 40 h/vko? Ja mitä ihmettä teet, joslapsesi paraskaveri muuttaakin muualle eikä ole koulussa parhaana kaverina? Haastat vanhemmat oikeuteen luottamuksesi rikkomisesta ja lapsesi elämän tuhoamisesta?
jopas on vihamielinen suhtautuminen eikö se ole ihan normaalia koettaa tukea lapsen sos.taitoja sopimalla leikkitreffejä. Ei näköjään.
En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta ei realismissa ole mitään vihamielistä. Nykyisin hyvin moni perhe saa lapsilleen hoitopaikan jostain muualta kuin lähimmästä päiväkodista. Tämä tarkoittaa, että aikanaan lapsi tulee menemään eri kouluun kuin päiväkodin lähellä asuvat lapset. Koulupiiri kun määräytyy lapsen asuinpaikan eikä käymänsä päiväkodin mukaan. On myös aivan tavallista, että kun lapsi alkaa lähestyä kouluikää, perheet miettivät, riittääkö nykyinen asunto vai pitäisikö muuttaa isompaan, jotta kouluun menevälle lapselle olisi oma huone. Jos suuremmalle asunnolle on tarvetta, muutto tehdään yleensä viimeistään lapsen eskarivuoden aikana ja lapsi aloittaa koulun uudessa asuinpaikassa. On myös hyvin mahdollista, että lapsi löytää ekalta luokalta itselleen uuden parhaan kaverin eikä päiväkotiaikainen kaveri olekaan enää koulussa lapsen paras kaveri. Näistä syistä ei ole kovinkaan realistista yrittää päiväkodista "varata" omalle lapselleen koulua varten kaveria.
Leikkitreffit silloin tällöin ei tarkoita että sitoutuu parhaaksi kaveriksi loppu iäksi. Sen lapsi päättää itse tulevaisuudessa. Ihmeellinen suhtautuminen tavalliseen kanssa käymiseen leikkitreffien merkeissä.
Jos luit ap:n kommentit tästä ketjusta, niin hän nimenomaan haluaa, että tämä tarhakaveri olisi lapsensa kaveri myös koulussa.
Kannattaa myös muistaa että perheissä voi olla kaikenlaisia olosuhteita ja asianhaaroja jotka vähentävät kiinnostusta minkään ns. ylimääräisen eli ei-välttämättömän kuten leikkitreffien järjestämiseen.
Lasten tai vanhempien terveysongelmat, niin fyysiset kuin psyykkiset, voivat kuormittaa ja hankaloittaa ihan välttämättömiäkin toimintoja arjessa, vaikeudet avioliitossa voivat aiheuttaa kireän ilmapiirin kodissa, vuorotyön aiheuttama uupumus ja hankalat nukkumisjärjestelyt jne. jne. Kaikki tällainen ei välttämättä näy ulospäin joten ei kannata asiaa jäädä märehtimään vaan pyrkiä tutustumaan ihmisiin jotka ovat yhtäläisen kiinnostuneita yhteisestä ajanvietosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No luulisi jo vähemmästäkin ymmärtävän ettei kiinnosta/jaksa/halua.
Joo vanhempia ei kiinnosta, lapsia saattaa kiinnostaa. Miten jotkut vanhemmat ovat noin käsittämättömän itsekkäitä?!
Mulla on samanlaisia kokemuksia ja ei tunnu kivalta. Itse olen pyrkinyt auttamaan lapsia muodostamaan sosiaalisia kontakteja nyt kun he vielä apua tarvitsevat. On olemassa vanhempia, joille kaikki on vaikeaa ja mitään ei voida katsoa lasten näkökulmasta. Sille ei voi mitään.
Omat vanhemmat eivät ikinä uhranneet mitään meidän kaverikyläilyjen eteen. Aina oli syitä miksi itsellä on niiiiiiiiin paljon rankempaa kuin muilla. Onneksi lapsuuden kavereiden perheissä oli vanhempia, jotka näkivät vaivaa. Lapsena ei tajunnut olla kiitollinen, nyt tekisi mieli etsiä nämä ihmiset ja kiittää heitä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa että perheissä voi olla kaikenlaisia olosuhteita ja asianhaaroja jotka vähentävät kiinnostusta minkään ns. ylimääräisen eli ei-välttämättömän kuten leikkitreffien järjestämiseen.
Lasten tai vanhempien terveysongelmat, niin fyysiset kuin psyykkiset, voivat kuormittaa ja hankaloittaa ihan välttämättömiäkin toimintoja arjessa, vaikeudet avioliitossa voivat aiheuttaa kireän ilmapiirin kodissa, vuorotyön aiheuttama uupumus ja hankalat nukkumisjärjestelyt jne. jne. Kaikki tällainen ei välttämättä näy ulospäin joten ei kannata asiaa jäädä märehtimään vaan pyrkiä tutustumaan ihmisiin jotka ovat yhtäläisen kiinnostuneita yhteisestä ajanvietosta.
Kyse ei ole nyt vanhempien keskinäisestä ajanvietosta, vaan lasten. Yksi osa lasten hyvää huoltoa on se, että mahdollistetaan lasten ystävätapaamiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että monet ainakin tämän ketjun mukaan sulkevat pois mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, juuri esimerkiksi vaikka lapsen tarhakaverin vahempiin. Halutaan tavata vaan niitä omia vanhoja tuttuja. Niihinkin on varmaan joskus tutustuttu eli on oltu avoimempia uusille ihmisille ja tuttavuuksille.Ei ihme, että Suomessa kärsitään niin paljon yksinäisyydestä!
Perheen, joka vaikka muuttaa uudelle paikkakunnalle, on täysin mahdotonta saada ystäviä tuollaisessa asenneilmapiirissä.
Me muutimme uuteen kaupunkiin toiselle puolelle maata lasten ollessa 1,5v ja 3v. Nyt on reilut kymmenn vuotta kulunut ja minun kaksi parasta ystävääni ovat edelleen kaksi lasten silloisten tarhakaverien äitiä. Toisista on tullut sellaisia perheystäviäkin, joiden kanssa ollaan matkusteltu ja vietetty monet uudetvuoder, mökkireissut sun muut.
Arki on raskasta joo, mutta harmillista että niin monet perheet tunkee arkeensa niin paljon ohjelmaa, ettei rennolle ja avoimelle kanssakäymiselle uusien ihmisten kanssa jää lainkaan mahdollisuutta.
Niin...joillekin ihmisille on tärkeää pitää huolta ihmissuhteistaan eikä haalia elämäänsä jatkuvasti uusia ihmisiä, jolloin aikaa ei ole enää ihmissuhteista huolehtimiselle.
Jep. Sulle on tärkeää sun ihmissuhteet ja lapsi sun jatkeena saa (vain) niistä nauttia. Lapsi ei ansaitse omia ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
"Muistatko kun puhuttiin että kutsutaan Jarkko-Irmeli leikkimään? Minä olen nyt puhunut Jarkko-Irmelin isän kanssa ja heillä on nyt muita juttuja päiväkotipäuvän jälkeen. Jarkko-Irmelin kanssa voi leikkiä sitten päiväkodissa. (Mutta tuleeko sulle mieleen joku toinen kaveri joka olisi kiva kutsua kylään? Ei voi tietää pääseekö se, mutta kutsua voi.)"
Eipä mekään juuri päiväkotikaverien vanhempien kanssa olla hierottu tuttavuutta vaikka muuten olenkin melkoinen kyläluuta ja tykkään tutustua. Mutta meillä omat lapset tarvitsee kyllä vapaa-ajalla ihan omaa, epäsosiaalistakin aikaa. Silloin kun olin kotiäitinä/puolipäiväisenä niin meillä oli vähän väliä joku, mutta nyt ei lapset jaksa. Tänään oltiin kylässä hoitopäivän jälkeen ja klo 19 lapset oli vain kummitussilmäisiä vinkuvia myttyjä.
Eli tässä sen just huomaa, jälleen kerran: ne kaveritapaamiset on ajateltu vain mamman näkökulmasta. Kotiäitivuosina kutsuit paljon porukkaa, mutta nyt nyt ette ole lasten vanhempien kanssa yhteyksissä.
Missä olitte kylässä hoitopäivän jälkeen? Oliko se sinun oma ystäväsi, jonka lasten kans lapsesi on kenties "pakkoystävystetty" vai lapsen ehtoisesti lapsen oma ystävä jonka luo lapsi on pyytänyt?
Siinä on ratkaiseva ero.
Vierailija kirjoitti:
Hyi, en olis voinut kuvitellakaan miten negatiivisia ja kammottavia asenteita aikuisilla ihmisillä on lasten kaverisuhteita kohtaan! Haukutaan pataluhaksi, vaikka kyse on viattomista lapsista jotka varmasti leikkisivät mielellään keskenään, ja vanhemmat vain yrittävät järkätä jotain kivaa. Päiväkotikaverithan on juuri niitä lasten läheisimpiä kavereita, joihin ystävyyssuhteet saattaa kestää jopa loppuelämän. Ymmärrän jos jollain ei ole usein aikaa leikkitreffeille, mutta tuota tyrmäävää asennetta, että kyläilyjen ehdottaminen olisi jotenkin törkeää, en ymmärrä pätkääkään. Tällä palstalla on kyllä äänessä taas Suomen saasta.
No nämä ihmiset ovat juuri niitä, joiden mukaan maailman tulee aina pyöriä. Niitä, jotka eivät mieti lapsiaan pätkääkään, vaan käännetään näkökulma heti itseen: minä en jaksa tutustua uusiin ihmisiin.
Newsflash: en minäkään jaksa aina tutustua uusiin ihmisiä, varsinkaan kaikesta ongelman tekeviin ja valittaviin yksilöihin. Mun lapsi voi haluta kuitenkin olla tekemisissä tällaisten henkilöiden lapsen kans (ja toisinpäin) silloin on mun tehtävä vanhempana mahdollistaa tämä. Ei ole minun tehtävä valita lasten kavereita näiden vanhempien perusteella. Joskus se on vaikeaa. Yritän tulla toimeen, jos on pakko. Joskus on myös löytynyt ystäviä tätä kautta. Tärkeintä lapsen kaverisuhteissa on lapsen etu.
Tämä on uusi ongelma, kun ei tehdä kuin yksi lapsi. Lapsella ei ole kotona leikkikaveria