Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kaverin vanhemmat peruu ja välttelee tapaamisia
Löytyisikö täältä neuvoja tai kokemuksia, miten ootte saaneet välit toimimaan lapsen kaverien vanhempien kanssa? Meillä on tilanne, että lapsen parhaan kaverin vanhempien kanssa on todella vaikea sopia leikkitapaamisia tai yhteistä tekemistä. Lapsi ei tietenkään ymmärrä tätä vaan kaipaa kaveriaan ja haluaisi puuhata yhdessä. Tapaavat toki hoitopaikassa, mutta lomilla tai muutenkin vapaa-ajalla olisi mukava tehdä asioita yhdessä. Vanhemmat vaan ovat niin kiireisiä, että tapaamisia ei saada sovittua tai jos joku on sovittu pari viikkoa aiemmin, se saatetaan perutaan viime tingassa. Lapsi on tietysti pettynyt jos on ehditty jo puhua että pääsisi kaverin kanssa puuhaamaan. Olemme fasessa kavereita ja sieltä näen että tällä lapsen kaverilla on serkkuja ja joitain muita leikkikavereita, joiden kanssa tapaavat. Voiko olla niin että satumme aina ehdottamaan huonoon aikaan tekemistä/tapaamista vai vältteleeköhän perhe meitä jostain syystä? Lapsemme on ainoa lapsi (toinen on ollut toiveissa mutta eipä ole onnistunut), ja samanikäisiä serkkuja ei ole ja kavereitakin vähänlaisesti. Surettaa lapsen puolesta, kun haluaisi niin kovasti nähdä useammin tätä kaveria vapaa-ajallakin, mutta tapaamisten sopiminen on kovan työn takana. Lapset ovat vielä niin pieniä, että keskenään eivät voi sopia tapaamisista.
Kommentit (218)
Hyi, en olis voinut kuvitellakaan miten negatiivisia ja kammottavia asenteita aikuisilla ihmisillä on lasten kaverisuhteita kohtaan! Haukutaan pataluhaksi, vaikka kyse on viattomista lapsista jotka varmasti leikkisivät mielellään keskenään, ja vanhemmat vain yrittävät järkätä jotain kivaa. Päiväkotikaverithan on juuri niitä lasten läheisimpiä kavereita, joihin ystävyyssuhteet saattaa kestää jopa loppuelämän. Ymmärrän jos jollain ei ole usein aikaa leikkitreffeille, mutta tuota tyrmäävää asennetta, että kyläilyjen ehdottaminen olisi jotenkin törkeää, en ymmärrä pätkääkään. Tällä palstalla on kyllä äänessä taas Suomen saasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikkitreffikaveriksi kannattaa etsiä sellainen lapsi ja vanhemmat jotka haluaa Kuljettaa ja ei tarvi juuttua paras kamu ajatukseen. Jostakin toisesta voi tulla paras kamu
Mielestäni päiväkotilapsilla on hyvä nähdä muitakin kuin niitä tarhakavereita ja oppia että monien kanssa voi olla kivaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on päivähoidossa montako tuntia päivässä?
Jos lapsi on niin pieni, ettei itse pääse kaverille, niin meillä on kyllä aika selkeää, että sitten ei kaveria tavata ja lomia yhdessä vietetä. En ryhdy kalenteroimaan vapaa-aikaani jonkun toisen perheen vaatimusten mukaan.
Joku ehdottaa leikkitreffejä lasten kanssa = toisten vaatimus "kalenteroida" oma vapaa-aika heidän mukaan?
Kyllä. Minulla ei ole mitään halua olla yhteydessä lapsen päiväkotikavereiden vanhempiin vapaa-ajallani ja pidä tuollaisia ehdotuksia vähintäänkin typerinä. Eri asia, jos vanhemmat tuntevat toisensa ennestään, mutta en todellakaan halua lähteä viikonloppuna jonkun vieraan ihmisen kanssa kahvittelemaan tai kentän laidalle siksi, että lapsemme joka tapauksessa ovat yhdessä jo noin 8 h/arkipäivä. En koe, että lapseni tarvitsee mitään leikkitreffejä, kavereita on naapurustossa ja sitten todellakin on serkut, joiden vanhempienkin kanssa viihdyn mainiosti.
Lapseni eivät ole minulle tapa saada uusia ystäviä.
Vain Suomessa :´D
Onneksi asun Suomessa ♡
P.s. eka kommenttini tähän ketjuun.
Meillä arvostetaan laajaa sosiaalista piiriä, joten suhtaudumme positiivisesti myös tällaisiin leikkitreffikutsuihin vanhemmilta, joita emme tunne. Sellaisia tulee harvoin ja olemme varmaan itse aktiivisempia aiheessa. Täsmälleen ap:n kokemaan tilanteeseen ei olla vielä törmätty, mutta sellaisiin kyllä, että jo pelkän tapaamisen sopiminen on käytännössä mahdotonta kun perhe ei jotenkin osaa lähteä kotoaan pois. Sinällään aikuiset eivät tällaisissa tapauksissa ole erityisen tuttuja keskenään, joten en oikein ole jaksanut ajatella, että kyse on henkilökemioistaan. Preferoikoon sitten serkkujaan ja pyörikööt sitten omassa pikku piirissään, ihan sama. Lasten kannalta tietenkin harmittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Mikä kaverisuhde edellyttää enemmän kanssakäymistä kuin 40 h/vko? Ja mitä ihmettä teet, joslapsesi paraskaveri muuttaakin muualle eikä ole koulussa parhaana kaverina? Haastat vanhemmat oikeuteen luottamuksesi rikkomisesta ja lapsesi elämän tuhoamisesta?
jopas on vihamielinen suhtautuminen eikö se ole ihan normaalia koettaa tukea lapsen sos.taitoja sopimalla leikkitreffejä. Ei näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Onpas. Niiden serkkujen ja omien kavereiden lasten kanssa lapsi on oppinut ystävystymistä. Ei näiden lasten tarvitsekaan tulla samaan kouluun, koska ystävystymään oppinut lapsi osaa ystävystyä uusien kavereiden kanssa kouluun mennessään. Samoin, kun luokkajako muuttuu, kaveri muuttaa pois, koulu vaihtuu jne, ystävystymään oppinut lapsi saa uusia ystäviä. Sama jatkuu koko eliniän eli ystävystymään oppinut ystävystyy vielä vanhainkodissakin.
Muistaakseni USAssa luokka "hajotetaan" joka syksy eli porukka vaihtuu, ei voi olettaa, että samassa ryhmässä jatketaan koko kouluaika. Näin siksi, että lapset eivät jäisi roikkumaan johonkin yhteen ainoaan kaverisuhteeseen, vaan oppisivat, miten kaikkien kanssa tullaan toimeen ja miten ollaan sosiaalisia. Suomessa tuntuu olevan vallalla käsitys, että salaperiset kemiat kohtaavat ja sen jälkeen ei enää tarvitse harjoitella muiden kanssa toimeen tulemista, riittää, että on kivaa sen yhden kaverin kanssa. Tätä kun vielä vanhemmat tukevat leikkitreffeillä niin ei ihme, että meillä on hurjasti yksinäisiä aikuisia. Kun ei lapsena opi avoimin mielin tutustumaan ja ystävystymään, ei sitä aikuisenakaan osaa.
Kyllä yksi ystävä voi olla tärkeämpi kuin liuta kavereita ja pysyvyys on lapselle tärkeää. Ei se että ap haluaisi joskus sopia leikkitreffit lapsen tarhakaverin kanssa tarkoittane ettei lapsella olisi myös muita kavereita. Kaikilla ei ole isoa sukua serkkuineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on täynnä toinen toistaan uskomatonta tyyppiä... Luen ihan suu auki näitä juttuja. Itselläni 13v ja 3 v lapsi. 3v riittää kun käy päiväkodissa ja tapaa naapurin poikaa ulkona mutta kyllä muistan että vanhempi lapsi kaipasi jo 4-5 vuotiaana kovasti leikkiseuraa esim. viikonloppuisin. Meillä taisi olla aikamoinen säkä kun tuttavapiirissä ja puistoissa oli reipasta ja rentoa sakkia jotka mielellään toi lastaan hetkeksi leikkimään ja otti meidänkin lapsen luokseen. Ilmeisesti nykyajan yhden lapsen äidit on niin itsekeskeisiä (paistaa läpi näistä viesteistä) ettei missään nimessä tuhlaa omaa vapaa-aikaa lapsen kuskaamiseen. Toki tänne nettisaitille riittää aikaa 😆. Odottakaa kun se kullannuppu alkaa harrastaa jotain niin saatatte joutua tositoimiin ja jopa leipomaan mokkapaloja. Hohhoijaa....
Pädet siinä kahden lapsen äitinä muka yksilapsisiin nähden. Tuo kaksi nyt ei ole yhtään mitään. Itseppä sinäkin ne olet valinnut tehdä, ihan kuin kaikki muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Jos ne lapset on oikeasti tosi hyviä kavereita ne ei tarvi niitä leikkitreffejä. Mun lapsi ei ikinä tarhan ulkopuolella tavannut parasta kaveriaan ja nyt nää tytöt on 20 ja asuvat kämppiksinä. Olivat koulussa 9 vuotta samalla luokalla, lukion kävivät eri kouluissa ja nyt opiskelevat kumpikin yliopistossa ja ovat edelleen erottamattomia. Ilman yhtään leikkitreffiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Onpas. Niiden serkkujen ja omien kavereiden lasten kanssa lapsi on oppinut ystävystymistä. Ei näiden lasten tarvitsekaan tulla samaan kouluun, koska ystävystymään oppinut lapsi osaa ystävystyä uusien kavereiden kanssa kouluun mennessään. Samoin, kun luokkajako muuttuu, kaveri muuttaa pois, koulu vaihtuu jne, ystävystymään oppinut lapsi saa uusia ystäviä. Sama jatkuu koko eliniän eli ystävystymään oppinut ystävystyy vielä vanhainkodissakin.
Muistaakseni USAssa luokka "hajotetaan" joka syksy eli porukka vaihtuu, ei voi olettaa, että samassa ryhmässä jatketaan koko kouluaika. Näin siksi, että lapset eivät jäisi roikkumaan johonkin yhteen ainoaan kaverisuhteeseen, vaan oppisivat, miten kaikkien kanssa tullaan toimeen ja miten ollaan sosiaalisia. Suomessa tuntuu olevan vallalla käsitys, että salaperiset kemiat kohtaavat ja sen jälkeen ei enää tarvitse harjoitella muiden kanssa toimeen tulemista, riittää, että on kivaa sen yhden kaverin kanssa. Tätä kun vielä vanhemmat tukevat leikkitreffeillä niin ei ihme, että meillä on hurjasti yksinäisiä aikuisia. Kun ei lapsena opi avoimin mielin tutustumaan ja ystävystymään, ei sitä aikuisenakaan osaa.
Kyllä yksi ystävä voi olla tärkeämpi kuin liuta kavereita ja pysyvyys on lapselle tärkeää. Ei se että ap haluaisi joskus sopia leikkitreffit lapsen tarhakaverin kanssa tarkoittane ettei lapsella olisi myös muita kavereita. Kaikilla ei ole isoa sukua serkkuineen.
Mutta kun sä et pysty takaamaan lapsellesi mitään pysyvyyttä tässä asiassa. Et voi estää lapsesi kaveriperhettä muuttamasta, toista lasta vaihtamasta koulua tai ystävystymästä jonkun toisen lapsen kanssa.
Hirveen vihaista porukkaa täällä. Mitä pahaa siinä on, että pyytää lapselle leikkikaveria. Ymmärrän ihan hyvin, että ainoalle lapselle halutaan kaveri kotiin ja missä luki, että se on ainoa kaveri? Varsinkin, jos tapahtuu viikonloppuna. Ei kaikilla ole suurta sukua ja pihalla leikkikavereita. Mutta ap, koeta pyytää jotain toista lasta teille leikkimään.
En ole ollenkaan tajunnut ennen tätä, että vanhemmat ajattelevat noin negatiivisesti pyyntöihin. Ehkä siksi että asun maalla ja täällä on pakko kuskata Ja tukea lasten ystävyyssuhteita, koska naapurissa sitä leikkikaveria ei välttämättä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun oma lapseni oli pieni niin meille oli kaikki lapset tervetulleita leikkimään ja yleensä aina oli useampi lapsi ruokapöydässä.
Paitsi yksi poika.
Yksi oli niin vaikea tapaus, keksi aina riitaa, varasteli tavaroita, oli uhmakas, kaatoi maitopurkin pöydässä tahallaan jne. Hänen äitinsä oli poikaa meille aina tarjoamassa. Silloin olimme kiireisiä ja ajankohdat eivät sopineet. Kaikkea ei tarvitse sietää.
Muutoin kaikki jotka tulivat ovikelloa soittamaan tai joiden äidit pyysivät, saivat tulla.
Tottakai lapset haluavat näyttää omat lelunsa ja juttunsa kavereille vapaa- ajalla, sehän on suuri ilo. Tarhassa mennään kuitenkin koko ajan tiukassa viitekehyksessä.
Itse koin leikkitreffit aika raskaiksi, villi kaveri, riitoja,ei vastavuoroisuutta. Siksi kutsuin meille vain pari kertaa kuussa. Vanhemmille ei sitäpaitsi 2h riittänyt vaan olisivat halunneet pidemmän ajan. Usein nämä olisi kiva jos lapset leikkisivät yhdessä tyypit omaavat taka- ajatuksia lastenhoitoavusta ja jankkaavat heille sopivaa päivää.
Ymmärrän kyllä kummankin näkökannan, useimmat lienevät jostain välistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä aloitin täällä kerran ketjun melko samanalaisesta aiheesta:
https://www.vauva.fi/keskustelu/2974686/vanhempi-miksi-ette-kutsu-lasta…
Ymmärrän täysin ap:ta ja edelleen ihmettelen, miten voi olla niin vaivalloista pari kertaa kuussa viedä oma lapsi jonnekin leikkimään tai ottaa toisen lapsi kylään. Itselläni on paljon "muutakin elämää", kotona tehtäviä töitä, isohko talo hoidettavana ym, mutta kerran viikossakin jaksan ihan hyvin viedä tai ottaa. Meidän alueella se on tosin helppoa, koska välimatkat lapsen kavereiden koteihin ovat max. kilometri, ja usein toinen lapsi lähtee jo tarhasta mukaan, mikä säästää edestakas kuljetuksilta. Oletteko te negailijat kysyneet lastenne mielipidettä? AInakin oman lapseni kaveripiirissä on tärkeää esitellä omaa huonetta ja leikkiä leluilla rauhassa, mikä ei siellä päiväkodissa ole mahdollista.
Omat lapset ovat jo aikuisia. Mutta muistan tuon ajan. Meillä 4 lasta. Alussa lähdin tuohon ruljanssiin matkaan. Pari kertaa kuukaudessa sitä ja tätä. Parhaillaan oli viikonloppuna lapsia kylässä toistakymmentä ja yötä 3-4 omien lisäksi, kun eihän se ole kuin pari kertaa kuukaudessa.
Homma loppui siihen, kun lapset sanoi jossain vaiheessa, että olisi kiva viettää viikonloppuja keskenään ja leikkiä vain sisarusten kanssa, ettei aina olisi joku vieras meillä yötä tai aina tarvitsisi lähteä jonnekkin kylään kaverin luo.
Siitä alkoi rajojen veto, vaikka vanhemmat eivät tykänneetkään siitä, että meille ei päässyt juuri heidän kultamussukka pari kertaa kuussa yökylään. Kun niitä kultamussukoita oli parikymmentä, jotka olisi halunneet yökylään. Ei riittänyt minulla eikä lapsilla enää resurssit siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Mikä kaverisuhde edellyttää enemmän kanssakäymistä kuin 40 h/vko? Ja mitä ihmettä teet, joslapsesi paraskaveri muuttaakin muualle eikä ole koulussa parhaana kaverina? Haastat vanhemmat oikeuteen luottamuksesi rikkomisesta ja lapsesi elämän tuhoamisesta?
jopas on vihamielinen suhtautuminen eikö se ole ihan normaalia koettaa tukea lapsen sos.taitoja sopimalla leikkitreffejä. Ei näköjään.
En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta ei realismissa ole mitään vihamielistä. Nykyisin hyvin moni perhe saa lapsilleen hoitopaikan jostain muualta kuin lähimmästä päiväkodista. Tämä tarkoittaa, että aikanaan lapsi tulee menemään eri kouluun kuin päiväkodin lähellä asuvat lapset. Koulupiiri kun määräytyy lapsen asuinpaikan eikä käymänsä päiväkodin mukaan. On myös aivan tavallista, että kun lapsi alkaa lähestyä kouluikää, perheet miettivät, riittääkö nykyinen asunto vai pitäisikö muuttaa isompaan, jotta kouluun menevälle lapselle olisi oma huone. Jos suuremmalle asunnolle on tarvetta, muutto tehdään yleensä viimeistään lapsen eskarivuoden aikana ja lapsi aloittaa koulun uudessa asuinpaikassa. On myös hyvin mahdollista, että lapsi löytää ekalta luokalta itselleen uuden parhaan kaverin eikä päiväkotiaikainen kaveri olekaan enää koulussa lapsen paras kaveri. Näistä syistä ei ole kovinkaan realistista yrittää päiväkodista "varata" omalle lapselleen koulua varten kaveria.
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että monet ainakin tämän ketjun mukaan sulkevat pois mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, juuri esimerkiksi vaikka lapsen tarhakaverin vahempiin. Halutaan tavata vaan niitä omia vanhoja tuttuja. Niihinkin on varmaan joskus tutustuttu eli on oltu avoimempia uusille ihmisille ja tuttavuuksille.Ei ihme, että Suomessa kärsitään niin paljon yksinäisyydestä!
Perheen, joka vaikka muuttaa uudelle paikkakunnalle, on täysin mahdotonta saada ystäviä tuollaisessa asenneilmapiirissä.
Me muutimme uuteen kaupunkiin toiselle puolelle maata lasten ollessa 1,5v ja 3v. Nyt on reilut kymmenn vuotta kulunut ja minun kaksi parasta ystävääni ovat edelleen kaksi lasten silloisten tarhakaverien äitiä. Toisista on tullut sellaisia perheystäviäkin, joiden kanssa ollaan matkusteltu ja vietetty monet uudetvuoder, mökkireissut sun muut.
Arki on raskasta joo, mutta harmillista että niin monet perheet tunkee arkeensa niin paljon ohjelmaa, ettei rennolle ja avoimelle kanssakäymiselle uusien ihmisten kanssa jää lainkaan mahdollisuutta.
Niin...joillekin ihmisille on tärkeää pitää huolta ihmissuhteistaan eikä haalia elämäänsä jatkuvasti uusia ihmisiä, jolloin aikaa ei ole enää ihmissuhteista huolehtimiselle.
En yrittäisi enää sopia leikkitapaamisia tämän perheen kanssa. Sitten myöhemmin jos lapset ovat pysyneet kavereina he voivat itse sopia treffinsä. Tässä välissä etsisin jonkun ryhmäharrastuksen. Lomilla vaikka ratsastusleiri on kiva. Ymmärrän, kaikki tämmönen on kalliimpaa kuin vain leikkitreffit.
Olen neljän pienen äiti. Kaikki omat ystäväni ovat lapsettomia uraohjuksia tai sitten heitä, joiden lapset ovat ihan eri-ikäisiä. Lapsillani ei ole serkun serkkua eikä sukulaisia lähellä.
Käymme perhekerhoissa, mutta en ole onnistunut löytämään ihmisiä, joiden kanssa olisin tutustunut niin että lapsemme olisivat saaneet säännöllisesti leikkiä yhdessä. Uskon että yhtenä syynä on se, että täällä kaupungin keskusta-alueella on aika harvinaista olla perhekerhoissa 4-vuotiaalle kaveria etsivä äiti.
Suurin osa kotona olevista äideistä on kuitenkin vauvojen tai taaperoiden äitejä. Ei tällaista revohkaa kutsuta vauvaperheeseen kahvittelemaan, vaikka meilläkin se vauva on. :D Puistossa on tuttuja, mutta heilläkin pienempiä lapsia kuin esikoiseni.
Isommat lapset käyvät päiväkodissa kolmena päivänä viikossa, ja ymmärrän etteivät työssäkäyvät vanhemmat ole meidän kohderyhmäämme. En uskaltaisi rasittaa heitä edes kysymällä.
Mistä siis löytää toinen noin 3-4-vuotias lapsi joka myös etsii leikkikaveria, eli molempien vanhempien toiveet täyttyisi? Onko olemassa ns. lasten Tinderiä jota myös käytettäisiin?
Hassua kun tuolla lapsettomuusketjussa todisteltiin äitiyden lisäävän joustavuutta ja empatiaa...
Surullista, että monet ainakin tämän ketjun mukaan sulkevat pois mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, juuri esimerkiksi vaikka lapsen tarhakaverin vahempiin. Halutaan tavata vaan niitä omia vanhoja tuttuja. Niihinkin on varmaan joskus tutustuttu eli on oltu avoimempia uusille ihmisille ja tuttavuuksille.Ei ihme, että Suomessa kärsitään niin paljon yksinäisyydestä!
Perheen, joka vaikka muuttaa uudelle paikkakunnalle, on täysin mahdotonta saada ystäviä tuollaisessa asenneilmapiirissä.
Me muutimme uuteen kaupunkiin toiselle puolelle maata lasten ollessa 1,5v ja 3v. Nyt on reilut kymmenn vuotta kulunut ja minun kaksi parasta ystävääni ovat edelleen kaksi lasten silloisten tarhakaverien äitiä. Toisista on tullut sellaisia perheystäviäkin, joiden kanssa ollaan matkusteltu ja vietetty monet uudetvuoder, mökkireissut sun muut.
Arki on raskasta joo, mutta harmillista että niin monet perheet tunkee arkeensa niin paljon ohjelmaa, ettei rennolle ja avoimelle kanssakäymiselle uusien ihmisten kanssa jää lainkaan mahdollisuutta.