sateenkaariuskovaiset aamutv.ssä: Jos ei lapsi käyttäydy stereotyyppisesti, pitäisi sukupuoli voida vaihtaa jo ennen koulua

Otsikko on virheellinen, kuten väärää propagandaa levittävillä tapaa olla.

Sairaita poliitikoita kirjoitti:

Vihreiden nuorten johtajakin ajaa näitä pikkulasten transleikkauksia Twitterissä - vaikka on todettu tutkimuksin, että liki kaikki lapsena identiteettihämärryksestä kärsivät kehittyvät oman sukupuolensamukaisiksi heteroiksi!

Nykyään on s -uvakkivanhempia, jotka haluavat tehdä lapsistaan friikkejä huomiota saadakseen - ja uskovat myös kaikkeen ideologis-polittiiseen roskaan, mitä joku "setahörhö" saa jossain Jenkeissä päähänsä...

Koksujen Sanni Grahn-Laasonen on muuten ollut tuomassa päiväkoteihin sukupuolenhämärryskoulutuksia ala Naisasialiitto unionin aktivistit...

Että äänestäkää vaan vihreitä - ja valittuja koksujakin, jos haluatte, että lasten päät sekoitetaan. 

Ja esim. terveet sukupuolimerkit silvotaan - peruuttamattomasti -  ilman ihmisen omaa päätöstä.

Totta on se, että hyvin suuri osa lapsena transkokemuksia omaavista kasvaa myöhemmin kyllä cisseiksi, mutta suurin osa heistä on kyllä homoja ja lesboja, ei siis heteroita. Lasten leikkauksia tuskin kukaan ajaa, nimenomaanhan yritetään estää intersukupuolisten leikkaukset lapsena, joita siis on tähän asti tehty estoitta.

Niin, nimenomaan silvotaan ilman ihmisen omaa päätöstä, juuri näin intersukupuolisille on tehty vauvana kautta aikojen. Transsukupuoliset taas joutuvat käymään vuosia psykiatrilla ja olemaan täysi-ikäisiä ennen kuin edes harkitaan ensimmäistäkään leikkausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ehkä tyhmä, mutta mitä käytännössä tarkoittaa kokemus sukupuolesta? Millaisissa arkisissa tilanteissa ihmiset kokevat itsensä naiseksi/mieheksi/muuksi tai väärää sukupuolta olevaksi? Ajattelenko itse poikkeuksellisen vähän omaa sukupuoltani vai olenko vaan niin "puhtaasti" cisnainen, etten huomaa tilanteita, joissa sukupuolellani on väliä?

Kysyn näitä perusasioita, koska haluaisin ymmärtää.

Lapsena leikin aina poikien kanssa, se vaan meni niin ja oli kaikille ok. Oli toki tyttöjäkin, en ajatellut sukupuolia juurikaan. Koulussa oli vaivaannuttavaa, kun kaverit ei oikein enää kehdanneet olla kanssani, kun olisivat sitten muka olleet ihastuneet minuun. Tyttöporukassa tuntui aina vähän oudolta eikä itseä kiinnostaneet meikkikokeilut, rintaliivit ym. Roolileikeissä tuntui aina todella oudolta ja väärältä tulla kutsutuksi jollain tytönnimellä(omaan nimeeni olin niin tottunut, etten pitänyt sitä tytönnimenä) Seisten virtsaaminen tuntui todella hyvältä ja oikealta. En hahmottanut miten olisi pitänyt tuntea itsensä seksikkääksi tai miten olisin harrastanut seksiä. Kroppa ällötti, mutta luulin sen johtuvan painostani - pudotin 10 kg ja kroppa ällötti edelleen. Ihastuin naisiin ja poikia ihailin, mutta seksi naisen kanssa ei kiihottanut, koska en ollut kosketuksissa kroppaani henkisesti. Juhlat olivat vaikeita, koska vihasin naisellisia vaatteita. Matkin poikien kävelytyyliä vaistomaisesti. Muotojen ilmestyminen ja pituuskasvun pysähtyminen ahdisti. Kuukautisista en puhunut kenellekään, paitsi äidille, koska en olisi ikinä kehdannut ostaa siteitä. Masturboin yläasteella päivittäin ja tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta poikiin, jotka tulivat joskus välitunnilla virnuillen vessasta. Näin ala-asteelta saakka unia, jossa olin poikaporukassa ja herääminen ahdisti, koska se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin voimakas. Kuukautisten alkamisen jälkeen olin pari vuotta laitoshoidossa.

Ei tämä elämä prosessin jälkeenkään mitään loputonta auvoa ole enkä sitä odottanutkaan, mutta helpompaa tämä kuitenkin on kuin ennen. Välillä jos testosteronipiikki on myöhässä menneisyys kummittelee mielessä, mutta piikin jälkeen fiilis nousee taas. Testo on mulle oikea hormoni ja aivoni toimivat sillä. Tämä on mun kroppa ja vihdoin ymmärrän miksi jotkut satsaa esim.kalliisiin alusvaatteisiin tai kuntosalikorttiin.

Tästä ei paista mikään muu kuin nuoren naisen ahdistus tässä naisia alaspolkevassa maailmassa :/ tsemppiä, toivottavasti ymmärrät vielä joku päivä ettei kehossasi ole mitään vikaa.

Ei kehossani ollut koskaan mitään vikaa, se vaan oli täysin eri paria mieleni kanssa. En odotakaan, että peruspalstailija ymmärtäisi tämäntasoisia käsitteitä.

Elin hyvin tasa-arvoisessa maailmassa ja esimerkiksi kaikki pomoni ovat aina olleet naisia, en ole huomannut tuollaista alaspolkemista. Toki ehken miehenä kiinnitä asiaan samanlaista huomiota kuin naisena kiinnittäisin, tämä myönnettäköön. Olen lähes 4-kymppinen.

Mieli ei voi olla eri paria kehon kanssa. Tarinasi todistaa vain sen, että maailmamme on vieläkin epätasa-arvoinen ja että naisetkin voivat olla kiinnostuneita mainitsemistasi jutuista, olithan sinäkin. Ja minä, tunnistan myös itseni tuosta tarinasta. Alusvaatteet ei kiinnosta vieläkään, eikä myöskään "naiselliset" vaatteet. Pituuskasvun loputtua olin lähellä tappaa itseni. Mutta ymmärsin että ahdistukseni kumpusi väärästä kehonkuvasta, ei mistään maagisesta, tieteen vääräksi osoittamasta aivojen sukupuolesta.

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin ilmeisesti Musta orkidea heitti, ettei bindaamisen (rintojen sitomisen) vaaroista varoitettaisi - transmiesten sivuilla kyllä todellakin korostetaan asiaa ja varoitellaan ja neuvotaan mahdollisimman hellävaraista tapaa tehdä se, jos leikkaukseen pääsy pitkittyy ja sosiaalisista syistä on pakko bindata.

Ei ole ole olemassakaan hellävaraista tapaa bindata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ehkä tyhmä, mutta mitä käytännössä tarkoittaa kokemus sukupuolesta? Millaisissa arkisissa tilanteissa ihmiset kokevat itsensä naiseksi/mieheksi/muuksi tai väärää sukupuolta olevaksi? Ajattelenko itse poikkeuksellisen vähän omaa sukupuoltani vai olenko vaan niin "puhtaasti" cisnainen, etten huomaa tilanteita, joissa sukupuolellani on väliä?

Kysyn näitä perusasioita, koska haluaisin ymmärtää.

Lapsena leikin aina poikien kanssa, se vaan meni niin ja oli kaikille ok. Oli toki tyttöjäkin, en ajatellut sukupuolia juurikaan. Koulussa oli vaivaannuttavaa, kun kaverit ei oikein enää kehdanneet olla kanssani, kun olisivat sitten muka olleet ihastuneet minuun. Tyttöporukassa tuntui aina vähän oudolta eikä itseä kiinnostaneet meikkikokeilut, rintaliivit ym. Roolileikeissä tuntui aina todella oudolta ja väärältä tulla kutsutuksi jollain tytönnimellä(omaan nimeeni olin niin tottunut, etten pitänyt sitä tytönnimenä) Seisten virtsaaminen tuntui todella hyvältä ja oikealta. En hahmottanut miten olisi pitänyt tuntea itsensä seksikkääksi tai miten olisin harrastanut seksiä. Kroppa ällötti, mutta luulin sen johtuvan painostani - pudotin 10 kg ja kroppa ällötti edelleen. Ihastuin naisiin ja poikia ihailin, mutta seksi naisen kanssa ei kiihottanut, koska en ollut kosketuksissa kroppaani henkisesti. Juhlat olivat vaikeita, koska vihasin naisellisia vaatteita. Matkin poikien kävelytyyliä vaistomaisesti. Muotojen ilmestyminen ja pituuskasvun pysähtyminen ahdisti. Kuukautisista en puhunut kenellekään, paitsi äidille, koska en olisi ikinä kehdannut ostaa siteitä. Masturboin yläasteella päivittäin ja tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta poikiin, jotka tulivat joskus välitunnilla virnuillen vessasta. Näin ala-asteelta saakka unia, jossa olin poikaporukassa ja herääminen ahdisti, koska se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin voimakas. Kuukautisten alkamisen jälkeen olin pari vuotta laitoshoidossa.

Ei tämä elämä prosessin jälkeenkään mitään loputonta auvoa ole enkä sitä odottanutkaan, mutta helpompaa tämä kuitenkin on kuin ennen. Välillä jos testosteronipiikki on myöhässä menneisyys kummittelee mielessä, mutta piikin jälkeen fiilis nousee taas. Testo on mulle oikea hormoni ja aivoni toimivat sillä. Tämä on mun kroppa ja vihdoin ymmärrän miksi jotkut satsaa esim.kalliisiin alusvaatteisiin tai kuntosalikorttiin.

Tästä ei paista mikään muu kuin nuoren naisen ahdistus tässä naisia alaspolkevassa maailmassa :/ tsemppiä, toivottavasti ymmärrät vielä joku päivä ettei kehossasi ole mitään vikaa.

Ei kehossani ollut koskaan mitään vikaa, se vaan oli täysin eri paria mieleni kanssa. En odotakaan, että peruspalstailija ymmärtäisi tämäntasoisia käsitteitä.

Elin hyvin tasa-arvoisessa maailmassa ja esimerkiksi kaikki pomoni ovat aina olleet naisia, en ole huomannut tuollaista alaspolkemista. Toki ehken miehenä kiinnitä asiaan samanlaista huomiota kuin naisena kiinnittäisin, tämä myönnettäköön. Olen lähes 4-kymppinen.

Mieli ei voi olla eri paria kehon kanssa. Tarinasi todistaa vain sen, että maailmamme on vieläkin epätasa-arvoinen ja että naisetkin voivat olla kiinnostuneita mainitsemistasi jutuista, olithan sinäkin. Ja minä, tunnistan myös itseni tuosta tarinasta. Alusvaatteet ei kiinnosta vieläkään, eikä myöskään "naiselliset" vaatteet. Pituuskasvun loputtua olin lähellä tappaa itseni. Mutta ymmärsin että ahdistukseni kumpusi väärästä kehonkuvasta, ei mistään maagisesta, tieteen vääräksi osoittamasta aivojen sukupuolesta.

Ei tuolla oikeastaan ole mitään väliä, arkielämässä ei tieteen sana paljoa paina. Ainoastaan sillä on merkitystä, että voin paremmin kuin ennen ja olen työkykyinen ja pystyn parisuhteeseen. En tiedä mitä epätasa-arvoa on siinä, että nainen kiihottuu vain omistamalla peniksen ja miestyypillisen kropan ja tuntuu oudolta, ettei kroppa voi olla eri paria, kun kaikki estrojen tuomat muutokset tuntuivat vääriltä ja testojen tuomat oikeilta. Mutta whatever, näillä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin ilmeisesti Musta orkidea heitti, ettei bindaamisen (rintojen sitomisen) vaaroista varoitettaisi - transmiesten sivuilla kyllä todellakin korostetaan asiaa ja varoitellaan ja neuvotaan mahdollisimman hellävaraista tapaa tehdä se, jos leikkaukseen pääsy pitkittyy ja sosiaalisista syistä on pakko bindata.

Ei ole ole olemassakaan hellävaraista tapaa bindata.

Ei mutta yritetään kärsiä niitä vaarallisimpia tapoja ja niistä varoitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ehkä tyhmä, mutta mitä käytännössä tarkoittaa kokemus sukupuolesta? Millaisissa arkisissa tilanteissa ihmiset kokevat itsensä naiseksi/mieheksi/muuksi tai väärää sukupuolta olevaksi? Ajattelenko itse poikkeuksellisen vähän omaa sukupuoltani vai olenko vaan niin "puhtaasti" cisnainen, etten huomaa tilanteita, joissa sukupuolellani on väliä?

Kysyn näitä perusasioita, koska haluaisin ymmärtää.

Lapsena leikin aina poikien kanssa, se vaan meni niin ja oli kaikille ok. Oli toki tyttöjäkin, en ajatellut sukupuolia juurikaan. Koulussa oli vaivaannuttavaa, kun kaverit ei oikein enää kehdanneet olla kanssani, kun olisivat sitten muka olleet ihastuneet minuun. Tyttöporukassa tuntui aina vähän oudolta eikä itseä kiinnostaneet meikkikokeilut, rintaliivit ym. Roolileikeissä tuntui aina todella oudolta ja väärältä tulla kutsutuksi jollain tytönnimellä(omaan nimeeni olin niin tottunut, etten pitänyt sitä tytönnimenä) Seisten virtsaaminen tuntui todella hyvältä ja oikealta. En hahmottanut miten olisi pitänyt tuntea itsensä seksikkääksi tai miten olisin harrastanut seksiä. Kroppa ällötti, mutta luulin sen johtuvan painostani - pudotin 10 kg ja kroppa ällötti edelleen. Ihastuin naisiin ja poikia ihailin, mutta seksi naisen kanssa ei kiihottanut, koska en ollut kosketuksissa kroppaani henkisesti. Juhlat olivat vaikeita, koska vihasin naisellisia vaatteita. Matkin poikien kävelytyyliä vaistomaisesti. Muotojen ilmestyminen ja pituuskasvun pysähtyminen ahdisti. Kuukautisista en puhunut kenellekään, paitsi äidille, koska en olisi ikinä kehdannut ostaa siteitä. Masturboin yläasteella päivittäin ja tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta poikiin, jotka tulivat joskus välitunnilla virnuillen vessasta. Näin ala-asteelta saakka unia, jossa olin poikaporukassa ja herääminen ahdisti, koska se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin voimakas. Kuukautisten alkamisen jälkeen olin pari vuotta laitoshoidossa.

Ei tämä elämä prosessin jälkeenkään mitään loputonta auvoa ole enkä sitä odottanutkaan, mutta helpompaa tämä kuitenkin on kuin ennen. Välillä jos testosteronipiikki on myöhässä menneisyys kummittelee mielessä, mutta piikin jälkeen fiilis nousee taas. Testo on mulle oikea hormoni ja aivoni toimivat sillä. Tämä on mun kroppa ja vihdoin ymmärrän miksi jotkut satsaa esim.kalliisiin alusvaatteisiin tai kuntosalikorttiin.

Tästä ei paista mikään muu kuin nuoren naisen ahdistus tässä naisia alaspolkevassa maailmassa :/ tsemppiä, toivottavasti ymmärrät vielä joku päivä ettei kehossasi ole mitään vikaa.

Ei kehossani ollut koskaan mitään vikaa, se vaan oli täysin eri paria mieleni kanssa. En odotakaan, että peruspalstailija ymmärtäisi tämäntasoisia käsitteitä.

Elin hyvin tasa-arvoisessa maailmassa ja esimerkiksi kaikki pomoni ovat aina olleet naisia, en ole huomannut tuollaista alaspolkemista. Toki ehken miehenä kiinnitä asiaan samanlaista huomiota kuin naisena kiinnittäisin, tämä myönnettäköön. Olen lähes 4-kymppinen.

Mieli ei voi olla eri paria kehon kanssa. Tarinasi todistaa vain sen, että maailmamme on vieläkin epätasa-arvoinen ja että naisetkin voivat olla kiinnostuneita mainitsemistasi jutuista, olithan sinäkin. Ja minä, tunnistan myös itseni tuosta tarinasta. Alusvaatteet ei kiinnosta vieläkään, eikä myöskään "naiselliset" vaatteet. Pituuskasvun loputtua olin lähellä tappaa itseni. Mutta ymmärsin että ahdistukseni kumpusi väärästä kehonkuvasta, ei mistään maagisesta, tieteen vääräksi osoittamasta aivojen sukupuolesta.

Transtutkimuksissa jotka mahdollisesti johtaa sukupuolenkorjausprosessiin

kyllä selvitetään hyvin tarkasti ettei "ahdistus johdu" väärästä kehonkuvasta tai muusta mielenterveydenhäiriöstä.

Sitäpaitsi kyllä - mieli voi olla eriparia kehon kanssa. Jos hormonireseptorit ovat herkeämpi reagoimaan "sen itse oikeaksi kokemansa sukupuolen" hormoneille niin se kertoo jo paljon. Tieteellisesti on pystytty todistamaan että transsukupuolisten hormonireseptorit ja aivomassan koko vastaa heidän kokemaansa sukupuolta. Et voi kiistää tieteellisesti todistettuja faktoja vain koska susta ja sun raamatusta tuntuu siltä. Sitäpaitsi tuo oli varmaankin tarkoitettu vain enemminkin kielikuvaksi.

Niin ja mulla oli ihan samoja kokemuksia. Kun sain estradiolihemihydraattia kehooni jota se kaipasi niin jonkun ajan päästä kaikki selviytyi. Koin lähes ensimmäistä kertaa sen miltä tuntuu olla "minä" Se ei ole placeboa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin ilmeisesti Musta orkidea heitti, ettei bindaamisen (rintojen sitomisen) vaaroista varoitettaisi - transmiesten sivuilla kyllä todellakin korostetaan asiaa ja varoitellaan ja neuvotaan mahdollisimman hellävaraista tapaa tehdä se, jos leikkaukseen pääsy pitkittyy ja sosiaalisista syistä on pakko bindata.

Ei ole ole olemassakaan hellävaraista tapaa bindata.

Ei mutta yritetään kärsiä niitä vaarallisimpia tapoja ja niistä varoitetaan.

Siis karsia, kyllä autocorrect ironian tunnistaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ehkä tyhmä, mutta mitä käytännössä tarkoittaa kokemus sukupuolesta? Millaisissa arkisissa tilanteissa ihmiset kokevat itsensä naiseksi/mieheksi/muuksi tai väärää sukupuolta olevaksi? Ajattelenko itse poikkeuksellisen vähän omaa sukupuoltani vai olenko vaan niin "puhtaasti" cisnainen, etten huomaa tilanteita, joissa sukupuolellani on väliä?

Kysyn näitä perusasioita, koska haluaisin ymmärtää.

Lapsena leikin aina poikien kanssa, se vaan meni niin ja oli kaikille ok. Oli toki tyttöjäkin, en ajatellut sukupuolia juurikaan. Koulussa oli vaivaannuttavaa, kun kaverit ei oikein enää kehdanneet olla kanssani, kun olisivat sitten muka olleet ihastuneet minuun. Tyttöporukassa tuntui aina vähän oudolta eikä itseä kiinnostaneet meikkikokeilut, rintaliivit ym. Roolileikeissä tuntui aina todella oudolta ja väärältä tulla kutsutuksi jollain tytönnimellä(omaan nimeeni olin niin tottunut, etten pitänyt sitä tytönnimenä) Seisten virtsaaminen tuntui todella hyvältä ja oikealta. En hahmottanut miten olisi pitänyt tuntea itsensä seksikkääksi tai miten olisin harrastanut seksiä. Kroppa ällötti, mutta luulin sen johtuvan painostani - pudotin 10 kg ja kroppa ällötti edelleen. Ihastuin naisiin ja poikia ihailin, mutta seksi naisen kanssa ei kiihottanut, koska en ollut kosketuksissa kroppaani henkisesti. Juhlat olivat vaikeita, koska vihasin naisellisia vaatteita. Matkin poikien kävelytyyliä vaistomaisesti. Muotojen ilmestyminen ja pituuskasvun pysähtyminen ahdisti. Kuukautisista en puhunut kenellekään, paitsi äidille, koska en olisi ikinä kehdannut ostaa siteitä. Masturboin yläasteella päivittäin ja tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta poikiin, jotka tulivat joskus välitunnilla virnuillen vessasta. Näin ala-asteelta saakka unia, jossa olin poikaporukassa ja herääminen ahdisti, koska se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin voimakas. Kuukautisten alkamisen jälkeen olin pari vuotta laitoshoidossa.

Ei tämä elämä prosessin jälkeenkään mitään loputonta auvoa ole enkä sitä odottanutkaan, mutta helpompaa tämä kuitenkin on kuin ennen. Välillä jos testosteronipiikki on myöhässä menneisyys kummittelee mielessä, mutta piikin jälkeen fiilis nousee taas. Testo on mulle oikea hormoni ja aivoni toimivat sillä. Tämä on mun kroppa ja vihdoin ymmärrän miksi jotkut satsaa esim.kalliisiin alusvaatteisiin tai kuntosalikorttiin.

Tästä ei paista mikään muu kuin nuoren naisen ahdistus tässä naisia alaspolkevassa maailmassa :/ tsemppiä, toivottavasti ymmärrät vielä joku päivä ettei kehossasi ole mitään vikaa.

Ei kehossani ollut koskaan mitään vikaa, se vaan oli täysin eri paria mieleni kanssa. En odotakaan, että peruspalstailija ymmärtäisi tämäntasoisia käsitteitä.

Elin hyvin tasa-arvoisessa maailmassa ja esimerkiksi kaikki pomoni ovat aina olleet naisia, en ole huomannut tuollaista alaspolkemista. Toki ehken miehenä kiinnitä asiaan samanlaista huomiota kuin naisena kiinnittäisin, tämä myönnettäköön. Olen lähes 4-kymppinen.

Mieli ei voi olla eri paria kehon kanssa. Tarinasi todistaa vain sen, että maailmamme on vieläkin epätasa-arvoinen ja että naisetkin voivat olla kiinnostuneita mainitsemistasi jutuista, olithan sinäkin. Ja minä, tunnistan myös itseni tuosta tarinasta. Alusvaatteet ei kiinnosta vieläkään, eikä myöskään "naiselliset" vaatteet. Pituuskasvun loputtua olin lähellä tappaa itseni. Mutta ymmärsin että ahdistukseni kumpusi väärästä kehonkuvasta, ei mistään maagisesta, tieteen vääräksi osoittamasta aivojen sukupuolesta.

Transtutkimuksissa jotka mahdollisesti johtaa sukupuolenkorjausprosessiin

kyllä selvitetään hyvin tarkasti ettei "ahdistus johdu" väärästä kehonkuvasta tai muusta mielenterveydenhäiriöstä.

Sitäpaitsi kyllä - mieli voi olla eriparia kehon kanssa. Jos hormonireseptorit ovat herkeämpi reagoimaan "sen itse oikeaksi kokemansa sukupuolen" hormoneille niin se kertoo jo paljon. Tieteellisesti on pystytty todistamaan että transsukupuolisten hormonireseptorit ja aivomassan koko vastaa heidän kokemaansa sukupuolta. Et voi kiistää tieteellisesti todistettuja faktoja vain koska susta ja sun raamatusta tuntuu siltä. Sitäpaitsi tuo oli varmaankin tarkoitettu vain enemminkin kielikuvaksi.

Niin ja mulla oli ihan samoja kokemuksia. Kun sain estradiolihemihydraattia kehooni jota se kaipasi niin jonkun ajan päästä kaikki selviytyi. Koin lähes ensimmäistä kertaa sen miltä tuntuu olla "minä" Se ei ole placeboa.

Monella transihmisellä on juuri tuo kokemus että kun saa sitä oikeaa hormonia, niin olo helpottuu huomattavasti. Mua huvittaa se että jotku ihmiset täällä väittää että transsukupuolisuus on vain mt-ongelma ja muoti-ilmiö.

Todella typerää mielestäni.

Ihmiskeho on niin monimutkainen kokonaisuus että tiedekkään ei mitenkään voi vielä tietää 100% kaikkea.

Luonnossa ja ihmisissä esiintyy niin paljon variaatioita että ei ole ihme että on transsukupuolisia.

Jotku tutkijathan pitää transsukupuolisuutta intersukupuolisuuden muotona juuri sen takia että aivoissa on huomattu eroa.

Miehet ja naiset kyllä eroaa toisistaan ja se johtuu monesta eri asioista, myös aivoista.

On typerää väittää että erotjohtuvat vain genitaaleista, kromosomeista, hormoneista.

Ihminenhän voi olla myös tietämättään inter.

Esim miehellä voi olla naisen xx-kromosomit xy:n sijaan.

En muutenkaan ymmärrä sitä miksi transsukupuoliset aiheuttaa niin paljon ahdistusta ihmisissä. Transsukupuoliset ovat yksi maailman syrjityimmistä vähemmistöistä.

Transsukupuolisia kuolee väkivallan seurauksena enemmän kuin itsemurhiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä katsoin saman haastattelun ja tunnen pari transsukupuolista lasta. Toinen on fyysisesti poika, mutta n. kolmivuotiaasta ollut kuin tyttö. Tuli tosi voimakas prinsessavaihe ja se johti kasvamaan tytöksi. Toinen taas on fyysisesti tyttö ja lapsuutensa viihtyi poikien kanssa poikien suosimissa leikeissä. Teini-iän tullessa hän yritti olla tyttö, mutta nyt vähän vanhempana hän on käynnistämässä sukupuolensa vaihtamista mieheksi.

Tässä viestiketjussa on sotkettu kaksi asiaa: sukupuolistereotypioihin liittyvät leikit ja ihmisen oma kokemus sukupuolestaan.

Minäkin olen lapsena leikkinyt ns. poikien leikkejä tosi paljon jne. Olen silti aina tuntenut itseni tytöksi ja myöhemmin naiseksi. Se ei tarkoita sitä, että jokainen "poikien leikeistä" kiinnostunut olisi kuten minä. Lapsesta kyllä huomaa hyvin varhain mihin sukupuoleen hän on eniten kallellaan. Sukupuoli-identiteetti alkaa kehittyä jo kolmivuotiaana. Sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Osa ihmisistä on jotain näiden kahden väliltä.

Huhhuh miten kipeä olet. Ennen vanhaan hyvään aikaan sunlaisille oli paikka ja se oli pieni huone mikä oli pehmustettu.

Huhhuh miten tyhmä ja ilkeä olet.

Ei transsukupuolisia laiteta nykyään laitoksiin koska se on hyödytöntä ja tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Olet oikea kunnon sivistymätön wt.

Sivistäisit itseäsi.

Tavoittelevat siis kaikille sitä kolmattasukupuoöta eli androgyyni-eunukkiuutta... koska oikeassa maailmassa sukupuolta ei voi vaihtaa. Siinä vaiheessa kun voidaan kloonata uus käsi ja kiinnittää irtileikatun paikalle ehkä, mutta siihen menee ainakin toiset 40v kunnes on keksitty, tuotteistettu, saatu luvat ja kela korvaa.

Ja siinä vaiheessa en ole muuttamassa sukupuolta vaan ryhdyn saman tien krakeniksi ja eiku uimaan sinne kilometrien syvyyksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tänä päivänä on kuuminta hottia ja muotia vaihtaa sukupuoli. Perinteiset lepakot, hinaajat ja bisset alkavat olla jo vähän out of spotlight näitten uusien trendipellejen sijaan.

Siltä se tuntuu. 

Tuo on tavallaan ihan totta. Mutta eikö sen näin kuulu mennäkin? Homoushan on täysin arkinen juttu, ei kummastuta enää lähes ketään.

Suurin osa transihmisistä on itsekin kyllästyneitä trendipelleihin ja elävät ihan taviksina massaan sulautuen.

Ehkä sateenkaarikuplassa voi kuvitella olevansa transmassaa. Mutta IRL (kuplan ulkopuolella) ei ole oikeasti mitään transeja edes olemassa, se on täysin keksitty ja tuotettu ilmiö.

Homoja taas on oikeasti olemassa.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ehkä tyhmä, mutta mitä käytännössä tarkoittaa kokemus sukupuolesta? Millaisissa arkisissa tilanteissa ihmiset kokevat itsensä naiseksi/mieheksi/muuksi tai väärää sukupuolta olevaksi? Ajattelenko itse poikkeuksellisen vähän omaa sukupuoltani vai olenko vaan niin "puhtaasti" cisnainen, etten huomaa tilanteita, joissa sukupuolellani on väliä?

Kysyn näitä perusasioita, koska haluaisin ymmärtää.

Lapsena leikin aina poikien kanssa, se vaan meni niin ja oli kaikille ok. Oli toki tyttöjäkin, en ajatellut sukupuolia juurikaan. Koulussa oli vaivaannuttavaa, kun kaverit ei oikein enää kehdanneet olla kanssani, kun olisivat sitten muka olleet ihastuneet minuun. Tyttöporukassa tuntui aina vähän oudolta eikä itseä kiinnostaneet meikkikokeilut, rintaliivit ym. Roolileikeissä tuntui aina todella oudolta ja väärältä tulla kutsutuksi jollain tytönnimellä(omaan nimeeni olin niin tottunut, etten pitänyt sitä tytönnimenä) Seisten virtsaaminen tuntui todella hyvältä ja oikealta. En hahmottanut miten olisi pitänyt tuntea itsensä seksikkääksi tai miten olisin harrastanut seksiä. Kroppa ällötti, mutta luulin sen johtuvan painostani - pudotin 10 kg ja kroppa ällötti edelleen. Ihastuin naisiin ja poikia ihailin, mutta seksi naisen kanssa ei kiihottanut, koska en ollut kosketuksissa kroppaani henkisesti. Juhlat olivat vaikeita, koska vihasin naisellisia vaatteita. Matkin poikien kävelytyyliä vaistomaisesti. Muotojen ilmestyminen ja pituuskasvun pysähtyminen ahdisti. Kuukautisista en puhunut kenellekään, paitsi äidille, koska en olisi ikinä kehdannut ostaa siteitä. Masturboin yläasteella päivittäin ja tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta poikiin, jotka tulivat joskus välitunnilla virnuillen vessasta. Näin ala-asteelta saakka unia, jossa olin poikaporukassa ja herääminen ahdisti, koska se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin voimakas. Kuukautisten alkamisen jälkeen olin pari vuotta laitoshoidossa.

Ei tämä elämä prosessin jälkeenkään mitään loputonta auvoa ole enkä sitä odottanutkaan, mutta helpompaa tämä kuitenkin on kuin ennen. Välillä jos testosteronipiikki on myöhässä menneisyys kummittelee mielessä, mutta piikin jälkeen fiilis nousee taas. Testo on mulle oikea hormoni ja aivoni toimivat sillä. Tämä on mun kroppa ja vihdoin ymmärrän miksi jotkut satsaa esim.kalliisiin alusvaatteisiin tai kuntosalikorttiin.

Tästä ei paista mikään muu kuin nuoren naisen ahdistus tässä naisia alaspolkevassa maailmassa :/ tsemppiä, toivottavasti ymmärrät vielä joku päivä ettei kehossasi ole mitään vikaa.

Ei kehossani ollut koskaan mitään vikaa, se vaan oli täysin eri paria mieleni kanssa. En odotakaan, että peruspalstailija ymmärtäisi tämäntasoisia käsitteitä.

Elin hyvin tasa-arvoisessa maailmassa ja esimerkiksi kaikki pomoni ovat aina olleet naisia, en ole huomannut tuollaista alaspolkemista. Toki ehken miehenä kiinnitä asiaan samanlaista huomiota kuin naisena kiinnittäisin, tämä myönnettäköön. Olen lähes 4-kymppinen.

Mieli ei voi olla eri paria kehon kanssa. Tarinasi todistaa vain sen, että maailmamme on vieläkin epätasa-arvoinen ja että naisetkin voivat olla kiinnostuneita mainitsemistasi jutuista, olithan sinäkin. Ja minä, tunnistan myös itseni tuosta tarinasta. Alusvaatteet ei kiinnosta vieläkään, eikä myöskään "naiselliset" vaatteet. Pituuskasvun loputtua olin lähellä tappaa itseni. Mutta ymmärsin että ahdistukseni kumpusi väärästä kehonkuvasta, ei mistään maagisesta, tieteen vääräksi osoittamasta aivojen sukupuolesta.

Transtutkimuksissa jotka mahdollisesti johtaa sukupuolenkorjausprosessiin

kyllä selvitetään hyvin tarkasti ettei "ahdistus johdu" väärästä kehonkuvasta tai muusta mielenterveydenhäiriöstä.

Sitäpaitsi kyllä - mieli voi olla eriparia kehon kanssa. Jos hormonireseptorit ovat herkeämpi reagoimaan "sen itse oikeaksi kokemansa sukupuolen" hormoneille niin se kertoo jo paljon. Tieteellisesti on pystytty todistamaan että transsukupuolisten hormonireseptorit ja aivomassan koko vastaa heidän kokemaansa sukupuolta. Et voi kiistää tieteellisesti todistettuja faktoja vain koska susta ja sun raamatusta tuntuu siltä. Sitäpaitsi tuo oli varmaankin tarkoitettu vain enemminkin kielikuvaksi.

Niin ja mulla oli ihan samoja kokemuksia. Kun sain estradiolihemihydraattia kehooni jota se kaipasi niin jonkun ajan päästä kaikki selviytyi. Koin lähes ensimmäistä kertaa sen miltä tuntuu olla "minä" Se ei ole placeboa.

En ole se kelle vastasit mutta kommentoin silti.

Ei mieli voi olla eriparia kehon kanssa, Ä-LY-TÖN fantasia. Synnyt siihen kehoon mihin synnyt, sillä mielellä kuin synnyt, jos ne eivät sopisi yhteen, et olisi edes syntynyt.

Tieteellisesti ei ole missään todistettu tätä transhömppää todeksi, toki LGBT-yhteisössä kaikenlaisten ufopäiden juttuja pidetään "tieteenä", se nyt on selvä, niillähän tämä sateenkaarikultti porskuttaa mediaankin, on jos jonkinlaista "asiantuntijaa" ja lääkäriä nähty asian tiimoilta viime vuosina ja vauhti vain kiihtyy.

Kehosi ei ole väärä, mielenterveytesi vaan falskaa, jos noita juttujasi oikeasti uskot...Oletko ajatellut vaihtaa päätä? Se on varmaan seuraava next big thing näissä sateenkaarikultissa. Päät vaan pakkaseen ja vaihdetaan päittäin.. ihkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä katsoin saman haastattelun ja tunnen pari transsukupuolista lasta. Toinen on fyysisesti poika, mutta n. kolmivuotiaasta ollut kuin tyttö. Tuli tosi voimakas prinsessavaihe ja se johti kasvamaan tytöksi. Toinen taas on fyysisesti tyttö ja lapsuutensa viihtyi poikien kanssa poikien suosimissa leikeissä. Teini-iän tullessa hän yritti olla tyttö, mutta nyt vähän vanhempana hän on käynnistämässä sukupuolensa vaihtamista mieheksi.

Tässä viestiketjussa on sotkettu kaksi asiaa: sukupuolistereotypioihin liittyvät leikit ja ihmisen oma kokemus sukupuolestaan.

Minäkin olen lapsena leikkinyt ns. poikien leikkejä tosi paljon jne. Olen silti aina tuntenut itseni tytöksi ja myöhemmin naiseksi. Se ei tarkoita sitä, että jokainen "poikien leikeistä" kiinnostunut olisi kuten minä. Lapsesta kyllä huomaa hyvin varhain mihin sukupuoleen hän on eniten kallellaan. Sukupuoli-identiteetti alkaa kehittyä jo kolmivuotiaana. Sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Osa ihmisistä on jotain näiden kahden väliltä.

Huhhuh miten kipeä olet. Ennen vanhaan hyvään aikaan sunlaisille oli paikka ja se oli pieni huone mikä oli pehmustettu.

Huhhuh miten tyhmä ja ilkeä olet.

Ei transsukupuolisia laiteta nykyään laitoksiin koska se on hyödytöntä ja tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Olet oikea kunnon sivistymätön wt.

Sivistäisit itseäsi.

Kyllä psyykkisesti sairaita kuuluu hoitaa asianmukaisesti, se on kaikkien etu.Ei silpomalla niiden terveitä kehoja ja pumppaamalla hormoneita. Mitä jos anorektikkojakin aletaan hoitaa rasvaimuilla, onko mielestäsi oikein. Sivistähän sinäkin itseäsi ja ala käyttää omia aivoja. Mieti.

En ole se kelle kommentoit. 

Anorektikko ei paranisi tai voisi hyvin, vaikka tälle tehtäisiin rasvaimu. Oikein diagnosoidut transsukupuoliset sen sijaan oikeasti hyötyvät hoidoista. Toki jos kyseessä on oikeasti esim.traumatisoitunut kehonkuvan vääristymästä kärsivä henkilö tilanne on eri ja silloin terapiasta voi hyvinkin olla apua.

Anoreksiavertaukset ontuvat, koska anorektikko ei ole koskaan tyytyväinen itseensä, koska vika on oikeasti psyykkinen. Anorektikko paranee jos eheytyy psyykkisesti tai kuolee nuorena. Maissa, joissa transhoitoja ei saa vain rahalla vaan myös tutkitaan, katumisprosentti on 0.

Tuolle ylemmälle, että olisihan se aika epäeettistä vaihtaa päitä, jos sellainen olisi mahdollista. Helpompi kroppaa on muokata kuin ihmisen psyykeä ja persoonaa. Menepä jonnekin yläasteelle ja ota joku tavallinen cisheteropoika terapiaan ja laitokseen ja katso pystytkö tekemään hänestä naisidentiteettisen. Epäilen vähän, ettei onnistu. Koska ei se vaan toimi niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tänä päivänä on kuuminta hottia ja muotia vaihtaa sukupuoli. Perinteiset lepakot, hinaajat ja bisset alkavat olla jo vähän out of spotlight näitten uusien trendipellejen sijaan.

Siltä se tuntuu. 

Tuo on tavallaan ihan totta. Mutta eikö sen näin kuulu mennäkin? Homoushan on täysin arkinen juttu, ei kummastuta enää lähes ketään.

Suurin osa transihmisistä on itsekin kyllästyneitä trendipelleihin ja elävät ihan taviksina massaan sulautuen.

Ehkä sateenkaarikuplassa voi kuvitella olevansa transmassaa. Mutta IRL (kuplan ulkopuolella) ei ole oikeasti mitään transeja edes olemassa, se on täysin keksitty ja tuotettu ilmiö.

Homoja taas on oikeasti olemassa.

 

Tarkoitin sitä, että suurin osa transihmisistä elää ihan vaan naisina ja miehinä ja lähes unohtavat olevansa transihmisiä, kun ovat ihan tavallisia eikä heitä ulkonäöstäkään enää tunnista.

Ei ole pitkä aika siitä, kun homoja ja lesboja ei ollut oikeasti olemassa, vaan olivat heteroja, joilla oli jokin vääristymä, joka piti hoitaa terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tänä päivänä on kuuminta hottia ja muotia vaihtaa sukupuoli. Perinteiset lepakot, hinaajat ja bisset alkavat olla jo vähän out of spotlight näitten uusien trendipellejen sijaan.

Siltä se tuntuu. 

Tuo on tavallaan ihan totta. Mutta eikö sen näin kuulu mennäkin? Homoushan on täysin arkinen juttu, ei kummastuta enää lähes ketään.

Suurin osa transihmisistä on itsekin kyllästyneitä trendipelleihin ja elävät ihan taviksina massaan sulautuen.

Ehkä sateenkaarikuplassa voi kuvitella olevansa transmassaa. Mutta IRL (kuplan ulkopuolella) ei ole oikeasti mitään transeja edes olemassa, se on täysin keksitty ja tuotettu ilmiö.

Homoja taas on oikeasti olemassa.

 

Diagnoosi F.64 transsukupuolisuus tarkoittaa henkilöä, joka identifioituu toiseen sukupuoleen kuin mihin on syntymässä määritetty. Oli asiasta mitä mieltä tahansa, ilmiö on kyllä todellinen. Saadakseen ko.diagnoosin henkilön on läpäistävä tiukat psykologiset testit ja psykiatrin haastattelut, jotka saattavat kestää useita kuukausia tai jopa vuosia, mt-ongelmista huutelijoille todettakoon.