sateenkaariuskovaiset aamutv.ssä: Jos ei lapsi käyttäydy stereotyyppisesti, pitäisi sukupuoli voida vaihtaa jo ennen koulua
ja nämä ihmiset ovat olevinaan edistyksellisiä ja moderneja, mutta heidän mielestä tyttö ei ole tyttö ellei leiki nukeilla lapsena, ja siksi sukupuoli pitäisi voida vaihtaa jo ennen koulua, että "tietämättömät aikuiset" osaavat suhtautua lapseen oikein.
Huhhei, onneksi minun lapsuudessa ei ollut näitä ihmisiä paasaamassa missään, sain leikkiä mitä halusin "poikien leikkejä" myös, eikä tullut seta-väki väittämään minua trans-muusukupuoliseksi ja painostanut vanhempiani vaihtamaan sukupuoltani.
Miksei poika voisi leikkiä nukella tai tyttö kiipeillä puihin, näiden setalaisten mielestä?
Millä vuosituhannella ne elävät, jos mielenkiinnon kohteet ovat merkki "väärästä sukupuolesta".
Nämä ihmiset alkaa olemaan jo vaarallisia, jos saavat kaikki ajamansa asiat läpi.
Kommentit (471)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tässä ketjussa kirjoittaa sateenkaari-ihmisiä, niin minua kiinnostaisi kuinka paljon tuo perustuu todellisuuteen, että jotkut transnaiset vaativat aggressiivisesti lesboja kiinnostumaan itsestään? Olen lukenut tästä, ja tiedän, että joku transnainen julisti tätä julkisuudessa, mutta sitten olen lukenut toisaalta, että se on (enimmäkseen) vain transvihaisten propagandaa.
Mulla on paljon sympatiaa transihmisille, ja mielestäni transnaiset pitää ottaa mukaan feministiliikkeeseen, mutta olen myös sitä mieltä, että transnaisen kokemukset ennen korjausta ovat erilaisia kuin naiseksi syntyneiden kokemukset ja jos tuollaista lesbojen painostamista tapahtuu niin se on todella törkeää.
Voi kuule, tuota tapahtuu ihan liikaa. Lesboille tulee ihan järkyttävät määrät paskaa niskaan, ja miesmäiseen tapaansa nämä transnaiset jankkaavat sitä "no jos nyt kumminkin... no miksi ei..." eikä se ensimmäinen ei kantaudu tajuntaan sitten millään. Lesbona en pysty ikinä rakastamaan miestä tai transnaista. Ihan sama leikkelyiden ja hormonien määrästä, tämä on mies ja tulee aina olemaan. Sympatiaa löytyy täältäkin (ei tosin lesbojen ahdistelijoille) mutta transnaisilla ei ole mitään asiaa feministiliikkeeseen, miehiä kun ovat.
Voi ei :( olen pahoillani. Noin käyttäytyvien transnaisten pitäisi kyllä ymmärtää, että tuo tekee hallaa koko ryhmälle - puhumattakaan siitä, että se on asiatonta käytöstä. Sitä en tajua, että miksi vastaavaa ei tapahdu heteromiehille (ei kai kukaan vaadi, että kaikkien heteromiesten pitäisi suhtautua transnaisiin täsmälleen kuten syntymästä naisiin) tai transmiesten osalta heteronaisiin tai homoihin...? Outoa käytöstä kaiken kaikkiaan.
Mielestäni transnaiset ovat tosin naisia ja heille kyllä kuuluu paikka feministiliikkeessä. Mutta tuollaista käytöstä ei voi hyväksyä. Haluaisiko joko transnainen avata tätä vähän, jos on nähnyt tällaista?
Olen transnainen ja valitettavasti nähnyt millaista käytöstä joissakin transhype-piireissä on. Prosessin alkuvaiheessa liikuin noissa piireissä kun kuvittelin saavani vertaistukea. Todellisuudessaen saanut vaan huomasin että jotkin ihmiset tuolla olivat sekaisin ku seinäkellot. En enää ole missään tekemisissä kyseisen "sateenkaari" porukan kanssa vaan olen ihan sulautunut valtaväestöön enkä jaksa ajatella koko ajan jtn transasioita.
Lähipiirini koostuu tällä hetkellä ihan vain valtaväestöstä ja hoidoistani on jo tovi ja välillä sitä jopa unohtaa olevansa trans. :DOK, koskee siis vain pientä porukkaa. Kiitos kun vastasit, vaikka tää ketju on niin vihamielinen.
Kyllähän se pienestä porukasta koostuu kun kerran suomessa on yli 10 000 sukupuolensa korjauttanutta. Suurin osa elää aivan tavallista elämää. Sitten on tä porukka ku ei pääse asioissa eteenpäin sitten millään ja ei edes haluata elää normi elämää vaan pitää itsestään kauheeta meteliä ja mitä monimutkasenpi ja oudompi olet niin sen parenpi.
Vai oliko se että suomessa elää noin 10
000 transihmistä ja vain osa tuosta 10 000:sta
On sukupuolensa korjauttaineita. En tiedä kumpi.
Olen ihmetellyt samaa, kun kaikenlaisia "transeja" on ohjelmissa haastateltu. Olen huomannut, että heidän ajatusmaailmansa naisesta ja miehestä on kovin vanhoillinen. Jos sitten eivät istu takapajuiseen rooliin, selittävät asian väärällä sukupuolella.
Ikävä muoti-ilmiö.
Mistä tuo 10000 nyt tuli? Suomessa saattaa kyllä olla 10000 transihmistä, jos lukuun otetaan mukaan transvestiitit.
Vierailija kirjoitti:
Minä katsoin saman haastattelun ja tunnen pari transsukupuolista lasta. Toinen on fyysisesti poika, mutta n. kolmivuotiaasta ollut kuin tyttö. Tuli tosi voimakas prinsessavaihe ja se johti kasvamaan tytöksi. Toinen taas on fyysisesti tyttö ja lapsuutensa viihtyi poikien kanssa poikien suosimissa leikeissä. Teini-iän tullessa hän yritti olla tyttö, mutta nyt vähän vanhempana hän on käynnistämässä sukupuolensa vaihtamista mieheksi.
Tässä viestiketjussa on sotkettu kaksi asiaa: sukupuolistereotypioihin liittyvät leikit ja ihmisen oma kokemus sukupuolestaan.
Minäkin olen lapsena leikkinyt ns. poikien leikkejä tosi paljon jne. Olen silti aina tuntenut itseni tytöksi ja myöhemmin naiseksi. Se ei tarkoita sitä, että jokainen "poikien leikeistä" kiinnostunut olisi kuten minä. Lapsesta kyllä huomaa hyvin varhain mihin sukupuoleen hän on eniten kallellaan. Sukupuoli-identiteetti alkaa kehittyä jo kolmivuotiaana. Sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Osa ihmisistä on jotain näiden kahden väliltä.
Huhhuh miten kipeä olet. Ennen vanhaan hyvään aikaan sunlaisille oli paikka ja se oli pieni huone mikä oli pehmustettu.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetellyt samaa, kun kaikenlaisia "transeja" on ohjelmissa haastateltu. Olen huomannut, että heidän ajatusmaailmansa naisesta ja miehestä on kovin vanhoillinen. Jos sitten eivät istu takapajuiseen rooliin, selittävät asian väärällä sukupuolella.
Ikävä muoti-ilmiö.
Tuo ei kyllä pidä ollenkaan paikkaansa. Tunnen monia prosessin läpikäyneitä ja useat ovat hyvinkin sukupuolineutraaleja eivätkä välitä sukupuolirooleista tuon taivaallista. Esimerkiksi eräs transmies-pariskunta, ovat feminiisiä homoja ja kumpikin siis kasvoi aikanaan tyttönä. Kukaan ei lähde prosessiin siksi, ettei istu perinteiseen rooliin, koska transsukupuolisuudessa on kyse ihan muusta. Ei sellainen henkilö edes pääsisi hoitoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen transnuoren äiti ja mun mielestä on hirvittävän hyvä, että mun lapsi on päässyt transtukipisteelle juttelemaan ja sai lähetteen sukupuolentutkimukseen. Koska sehän on hänen oikea paikkansa! Hän kokee olevansa väärää sukupuolta ja nyt murrosiässä ulkoiset muutokset ahdistavat. On äärimmäisen hyvä, että lapsi saa miettiä asiaa ammattilaisten ohjauksella. Vanhemmat eivät voi "hoitaa", me voimme ainoastaan tukea ja hyväksyä ja taistella lapselle tarvittavat kontaktit.
Sukupuolentutkimuksiin on hirveät jonot. Sinne pitäisi saada lisää resursseja. Koska, kuten nimikin sanoo, siellä tutkitaan mitä sukupuolta lapsi on.
Tietenkään kukaan ei toivo lapsestaan transsukupuolista. Omalle lapselleen haluaisi mahdollisimman helpon elämän, eikä transsukupuolisena sitä todellakaan ole tiedossa. Mutta jos lapsi paljastuu tutkimuksissa transsukupuoliseksi, me vanhemmat tietenkin tuemme lastamme. Ja rakastamme lastamme. Hänhän on meidän kallisarvoinen lapsemme, oli hän mikä tahansa.
Anteeksi jos loukkaan, mutta kaikkia murrosikäisiä enemmän tai vähemmän ahdistaa muuttuva keho, ei se tarkota että he olisivat syntyneet väärään sukupuoleen. Ei kukaan voi syntyä "väärään kroppaan", vaikka olisi itseensä miten tyytymätön.
Olisin mäkin teininä mieluummin jättänyt menkat ja tissit väliin, mutta aina ei saa mitä haluaa.
Ikävää että ihmisiin on tuo propaganda jo näin pahasti uponnut, että vanhemmatkin kuljettelevat lapsiaan näiden ihmisten kynsiin "tukipisteisiin", jossa setaväki pääsee sitten syöttämään agendaansa "väärästä sukupuolesta".
Kukaan ei ole hoitamassa tai edes tutkimassa kaikkia nuoria, joita ahdistaa että tissit kasvaa/ei kasva. Niitä tutkitaan, joilla ahdistus on valtava ja liittyy sukupuoleen. Näitä ihmisiä auttavat sukupuolenkorjaushoidot enemmän kuin esim. terapia.
Oikeasti niitä nuoria auttaisi vain (ei-setan)psykologi, tai joku jolle jutella.
Kaikkia nuoria ahdistaa ja useimmat vihaavat omaa kehoaan. Sillon ei missään nimessä saisi heitä päästää sellasten ihmisten kynsiin, jotka alkavat myötäillä nuorta, että "Kyllä, olet vääränlainen, olet syntynyt väärään kehoon!" Herran jestas sentään. Ei sillä auteta ketään, päinvastoin.
Onneksi murrosikä on ohimenevä, jotkut vihaavat aina omaa kehoaan, mutta meitä on moneen junaan. Vanhemmiten ihminen yleensä arvostaa terveyttä, sitä että kroppa toimii ja sen kanssa pystyy elämään ilman suuria vaivoja, eikä ajattele olevansa vääränlainen.
Juuri näin. ☺
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tässä ketjussa kirjoittaa sateenkaari-ihmisiä, niin minua kiinnostaisi kuinka paljon tuo perustuu todellisuuteen, että jotkut transnaiset vaativat aggressiivisesti lesboja kiinnostumaan itsestään? Olen lukenut tästä, ja tiedän, että joku transnainen julisti tätä julkisuudessa, mutta sitten olen lukenut toisaalta, että se on (enimmäkseen) vain transvihaisten propagandaa.
Mulla on paljon sympatiaa transihmisille, ja mielestäni transnaiset pitää ottaa mukaan feministiliikkeeseen, mutta olen myös sitä mieltä, että transnaisen kokemukset ennen korjausta ovat erilaisia kuin naiseksi syntyneiden kokemukset ja jos tuollaista lesbojen painostamista tapahtuu niin se on todella törkeää.
Voi kuule, tuota tapahtuu ihan liikaa. Lesboille tulee ihan järkyttävät määrät paskaa niskaan, ja miesmäiseen tapaansa nämä transnaiset jankkaavat sitä "no jos nyt kumminkin... no miksi ei..." eikä se ensimmäinen ei kantaudu tajuntaan sitten millään. Lesbona en pysty ikinä rakastamaan miestä tai transnaista. Ihan sama leikkelyiden ja hormonien määrästä, tämä on mies ja tulee aina olemaan. Sympatiaa löytyy täältäkin (ei tosin lesbojen ahdistelijoille) mutta transnaisilla ei ole mitään asiaa feministiliikkeeseen, miehiä kun ovat.
Feminismihän on kyllä ihan kaikkien asia, ei vain naisten.
Toki on niin, että jokaisella on oikeus kieltäytyä suhteesta eikä ketään saisi painostaa ja iskijän pitäisi ymmärtää lopettaa saatuaan ei-vastauksen sukupuolesta riippumatta. On myös täysin ok kokea penis esteeksi suhteelle. Sen sijaan jos ainoastaan transtausta on este suhteelle, jos on lesbo, se tekee henkilöstä transfoobikon. Ei siinä mitään, kunhan ei sitten kiellä asiaa, transfobia vaan ei kuulu feminismiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen transnuoren äiti ja mun mielestä on hirvittävän hyvä, että mun lapsi on päässyt transtukipisteelle juttelemaan ja sai lähetteen sukupuolentutkimukseen. Koska sehän on hänen oikea paikkansa! Hän kokee olevansa väärää sukupuolta ja nyt murrosiässä ulkoiset muutokset ahdistavat. On äärimmäisen hyvä, että lapsi saa miettiä asiaa ammattilaisten ohjauksella. Vanhemmat eivät voi "hoitaa", me voimme ainoastaan tukea ja hyväksyä ja taistella lapselle tarvittavat kontaktit.
Sukupuolentutkimuksiin on hirveät jonot. Sinne pitäisi saada lisää resursseja. Koska, kuten nimikin sanoo, siellä tutkitaan mitä sukupuolta lapsi on.
Tietenkään kukaan ei toivo lapsestaan transsukupuolista. Omalle lapselleen haluaisi mahdollisimman helpon elämän, eikä transsukupuolisena sitä todellakaan ole tiedossa. Mutta jos lapsi paljastuu tutkimuksissa transsukupuoliseksi, me vanhemmat tietenkin tuemme lastamme. Ja rakastamme lastamme. Hänhän on meidän kallisarvoinen lapsemme, oli hän mikä tahansa.
Anteeksi jos loukkaan, mutta kaikkia murrosikäisiä enemmän tai vähemmän ahdistaa muuttuva keho, ei se tarkota että he olisivat syntyneet väärään sukupuoleen. Ei kukaan voi syntyä "väärään kroppaan", vaikka olisi itseensä miten tyytymätön.
Olisin mäkin teininä mieluummin jättänyt menkat ja tissit väliin, mutta aina ei saa mitä haluaa.
Ikävää että ihmisiin on tuo propaganda jo näin pahasti uponnut, että vanhemmatkin kuljettelevat lapsiaan näiden ihmisten kynsiin "tukipisteisiin", jossa setaväki pääsee sitten syöttämään agendaansa "väärästä sukupuolesta".
Kukaan ei ole hoitamassa tai edes tutkimassa kaikkia nuoria, joita ahdistaa että tissit kasvaa/ei kasva. Niitä tutkitaan, joilla ahdistus on valtava ja liittyy sukupuoleen. Näitä ihmisiä auttavat sukupuolenkorjaushoidot enemmän kuin esim. terapia.
Oikeasti niitä nuoria auttaisi vain (ei-setan)psykologi, tai joku jolle jutella.
Kaikkia nuoria ahdistaa ja useimmat vihaavat omaa kehoaan. Sillon ei missään nimessä saisi heitä päästää sellasten ihmisten kynsiin, jotka alkavat myötäillä nuorta, että "Kyllä, olet vääränlainen, olet syntynyt väärään kehoon!" Herran jestas sentään. Ei sillä auteta ketään, päinvastoin.
Onneksi murrosikä on ohimenevä, jotkut vihaavat aina omaa kehoaan, mutta meitä on moneen junaan. Vanhemmiten ihminen yleensä arvostaa terveyttä, sitä että kroppa toimii ja sen kanssa pystyy elämään ilman suuria vaivoja, eikä ajattele olevansa vääränlainen.Juuri näin. ☺
Niin, juuri näin ja vielä kolmekymppisenä puistattaa ajatella sitä teiniaikojen terapiaa. Onneksi pääsin täysi-ikäisenä prosessiin mutta joskus miettii millaista elämä olisi, jos olisi saanut tukea jo nuorena. Ei välttämättä hormoneja ja leikkauksia, mutta edes tukea.
Sirkuseläimiltä lapset huostaan.
Aiemmin ilmeisesti Musta orkidea heitti, ettei bindaamisen (rintojen sitomisen) vaaroista varoitettaisi - transmiesten sivuilla kyllä todellakin korostetaan asiaa ja varoitellaan ja neuvotaan mahdollisimman hellävaraista tapaa tehdä se, jos leikkaukseen pääsy pitkittyy ja sosiaalisista syistä on pakko bindata.
Vierailija kirjoitti:
Olen ehkä tyhmä, mutta mitä käytännössä tarkoittaa kokemus sukupuolesta? Millaisissa arkisissa tilanteissa ihmiset kokevat itsensä naiseksi/mieheksi/muuksi tai väärää sukupuolta olevaksi? Ajattelenko itse poikkeuksellisen vähän omaa sukupuoltani vai olenko vaan niin "puhtaasti" cisnainen, etten huomaa tilanteita, joissa sukupuolellani on väliä?
Kysyn näitä perusasioita, koska haluaisin ymmärtää.
Lapsena leikin aina poikien kanssa, se vaan meni niin ja oli kaikille ok. Oli toki tyttöjäkin, en ajatellut sukupuolia juurikaan. Koulussa oli vaivaannuttavaa, kun kaverit ei oikein enää kehdanneet olla kanssani, kun olisivat sitten muka olleet ihastuneet minuun. Tyttöporukassa tuntui aina vähän oudolta eikä itseä kiinnostaneet meikkikokeilut, rintaliivit ym. Roolileikeissä tuntui aina todella oudolta ja väärältä tulla kutsutuksi jollain tytönnimellä(omaan nimeeni olin niin tottunut, etten pitänyt sitä tytönnimenä) Seisten virtsaaminen tuntui todella hyvältä ja oikealta. En hahmottanut miten olisi pitänyt tuntea itsensä seksikkääksi tai miten olisin harrastanut seksiä. Kroppa ällötti, mutta luulin sen johtuvan painostani - pudotin 10 kg ja kroppa ällötti edelleen. Ihastuin naisiin ja poikia ihailin, mutta seksi naisen kanssa ei kiihottanut, koska en ollut kosketuksissa kroppaani henkisesti. Juhlat olivat vaikeita, koska vihasin naisellisia vaatteita. Matkin poikien kävelytyyliä vaistomaisesti. Muotojen ilmestyminen ja pituuskasvun pysähtyminen ahdisti. Kuukautisista en puhunut kenellekään, paitsi äidille, koska en olisi ikinä kehdannut ostaa siteitä. Masturboin yläasteella päivittäin ja tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta poikiin, jotka tulivat joskus välitunnilla virnuillen vessasta. Näin ala-asteelta saakka unia, jossa olin poikaporukassa ja herääminen ahdisti, koska se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin voimakas. Kuukautisten alkamisen jälkeen olin pari vuotta laitoshoidossa.
Ei tämä elämä prosessin jälkeenkään mitään loputonta auvoa ole enkä sitä odottanutkaan, mutta helpompaa tämä kuitenkin on kuin ennen. Välillä jos testosteronipiikki on myöhässä menneisyys kummittelee mielessä, mutta piikin jälkeen fiilis nousee taas. Testo on mulle oikea hormoni ja aivoni toimivat sillä. Tämä on mun kroppa ja vihdoin ymmärrän miksi jotkut satsaa esim.kalliisiin alusvaatteisiin tai kuntosalikorttiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ehkä tyhmä, mutta mitä käytännössä tarkoittaa kokemus sukupuolesta? Millaisissa arkisissa tilanteissa ihmiset kokevat itsensä naiseksi/mieheksi/muuksi tai väärää sukupuolta olevaksi? Ajattelenko itse poikkeuksellisen vähän omaa sukupuoltani vai olenko vaan niin "puhtaasti" cisnainen, etten huomaa tilanteita, joissa sukupuolellani on väliä?
Kysyn näitä perusasioita, koska haluaisin ymmärtää.
Lapsena leikin aina poikien kanssa, se vaan meni niin ja oli kaikille ok. Oli toki tyttöjäkin, en ajatellut sukupuolia juurikaan. Koulussa oli vaivaannuttavaa, kun kaverit ei oikein enää kehdanneet olla kanssani, kun olisivat sitten muka olleet ihastuneet minuun. Tyttöporukassa tuntui aina vähän oudolta eikä itseä kiinnostaneet meikkikokeilut, rintaliivit ym. Roolileikeissä tuntui aina todella oudolta ja väärältä tulla kutsutuksi jollain tytönnimellä(omaan nimeeni olin niin tottunut, etten pitänyt sitä tytönnimenä) Seisten virtsaaminen tuntui todella hyvältä ja oikealta. En hahmottanut miten olisi pitänyt tuntea itsensä seksikkääksi tai miten olisin harrastanut seksiä. Kroppa ällötti, mutta luulin sen johtuvan painostani - pudotin 10 kg ja kroppa ällötti edelleen. Ihastuin naisiin ja poikia ihailin, mutta seksi naisen kanssa ei kiihottanut, koska en ollut kosketuksissa kroppaani henkisesti. Juhlat olivat vaikeita, koska vihasin naisellisia vaatteita. Matkin poikien kävelytyyliä vaistomaisesti. Muotojen ilmestyminen ja pituuskasvun pysähtyminen ahdisti. Kuukautisista en puhunut kenellekään, paitsi äidille, koska en olisi ikinä kehdannut ostaa siteitä. Masturboin yläasteella päivittäin ja tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta poikiin, jotka tulivat joskus välitunnilla virnuillen vessasta. Näin ala-asteelta saakka unia, jossa olin poikaporukassa ja herääminen ahdisti, koska se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin voimakas. Kuukautisten alkamisen jälkeen olin pari vuotta laitoshoidossa.
Ei tämä elämä prosessin jälkeenkään mitään loputonta auvoa ole enkä sitä odottanutkaan, mutta helpompaa tämä kuitenkin on kuin ennen. Välillä jos testosteronipiikki on myöhässä menneisyys kummittelee mielessä, mutta piikin jälkeen fiilis nousee taas. Testo on mulle oikea hormoni ja aivoni toimivat sillä. Tämä on mun kroppa ja vihdoin ymmärrän miksi jotkut satsaa esim.kalliisiin alusvaatteisiin tai kuntosalikorttiin.
Tästä ei paista mikään muu kuin nuoren naisen ahdistus tässä naisia alaspolkevassa maailmassa :/ tsemppiä, toivottavasti ymmärrät vielä joku päivä ettei kehossasi ole mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Siis tänä päivänä on kuuminta hottia ja muotia vaihtaa sukupuoli. Perinteiset lepakot, hinaajat ja bisset alkavat olla jo vähän out of spotlight näitten uusien trendipellejen sijaan.
Siltä se tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ehkä tyhmä, mutta mitä käytännössä tarkoittaa kokemus sukupuolesta? Millaisissa arkisissa tilanteissa ihmiset kokevat itsensä naiseksi/mieheksi/muuksi tai väärää sukupuolta olevaksi? Ajattelenko itse poikkeuksellisen vähän omaa sukupuoltani vai olenko vaan niin "puhtaasti" cisnainen, etten huomaa tilanteita, joissa sukupuolellani on väliä?
Kysyn näitä perusasioita, koska haluaisin ymmärtää.
Lapsena leikin aina poikien kanssa, se vaan meni niin ja oli kaikille ok. Oli toki tyttöjäkin, en ajatellut sukupuolia juurikaan. Koulussa oli vaivaannuttavaa, kun kaverit ei oikein enää kehdanneet olla kanssani, kun olisivat sitten muka olleet ihastuneet minuun. Tyttöporukassa tuntui aina vähän oudolta eikä itseä kiinnostaneet meikkikokeilut, rintaliivit ym. Roolileikeissä tuntui aina todella oudolta ja väärältä tulla kutsutuksi jollain tytönnimellä(omaan nimeeni olin niin tottunut, etten pitänyt sitä tytönnimenä) Seisten virtsaaminen tuntui todella hyvältä ja oikealta. En hahmottanut miten olisi pitänyt tuntea itsensä seksikkääksi tai miten olisin harrastanut seksiä. Kroppa ällötti, mutta luulin sen johtuvan painostani - pudotin 10 kg ja kroppa ällötti edelleen. Ihastuin naisiin ja poikia ihailin, mutta seksi naisen kanssa ei kiihottanut, koska en ollut kosketuksissa kroppaani henkisesti. Juhlat olivat vaikeita, koska vihasin naisellisia vaatteita. Matkin poikien kävelytyyliä vaistomaisesti. Muotojen ilmestyminen ja pituuskasvun pysähtyminen ahdisti. Kuukautisista en puhunut kenellekään, paitsi äidille, koska en olisi ikinä kehdannut ostaa siteitä. Masturboin yläasteella päivittäin ja tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta poikiin, jotka tulivat joskus välitunnilla virnuillen vessasta. Näin ala-asteelta saakka unia, jossa olin poikaporukassa ja herääminen ahdisti, koska se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin voimakas. Kuukautisten alkamisen jälkeen olin pari vuotta laitoshoidossa.
Ei tämä elämä prosessin jälkeenkään mitään loputonta auvoa ole enkä sitä odottanutkaan, mutta helpompaa tämä kuitenkin on kuin ennen. Välillä jos testosteronipiikki on myöhässä menneisyys kummittelee mielessä, mutta piikin jälkeen fiilis nousee taas. Testo on mulle oikea hormoni ja aivoni toimivat sillä. Tämä on mun kroppa ja vihdoin ymmärrän miksi jotkut satsaa esim.kalliisiin alusvaatteisiin tai kuntosalikorttiin.
Tästä ei paista mikään muu kuin nuoren naisen ahdistus tässä naisia alaspolkevassa maailmassa :/ tsemppiä, toivottavasti ymmärrät vielä joku päivä ettei kehossasi ole mitään vikaa.
Ei kehossani ollut koskaan mitään vikaa, se vaan oli täysin eri paria mieleni kanssa. En odotakaan, että peruspalstailija ymmärtäisi tämäntasoisia käsitteitä.
Elin hyvin tasa-arvoisessa maailmassa ja esimerkiksi kaikki pomoni ovat aina olleet naisia, en ole huomannut tuollaista alaspolkemista. Toki ehken miehenä kiinnitä asiaan samanlaista huomiota kuin naisena kiinnittäisin, tämä myönnettäköön. Olen lähes 4-kymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ehkä tyhmä, mutta mitä käytännössä tarkoittaa kokemus sukupuolesta? Millaisissa arkisissa tilanteissa ihmiset kokevat itsensä naiseksi/mieheksi/muuksi tai väärää sukupuolta olevaksi? Ajattelenko itse poikkeuksellisen vähän omaa sukupuoltani vai olenko vaan niin "puhtaasti" cisnainen, etten huomaa tilanteita, joissa sukupuolellani on väliä?
Kysyn näitä perusasioita, koska haluaisin ymmärtää.
Lapsena leikin aina poikien kanssa, se vaan meni niin ja oli kaikille ok. Oli toki tyttöjäkin, en ajatellut sukupuolia juurikaan. Koulussa oli vaivaannuttavaa, kun kaverit ei oikein enää kehdanneet olla kanssani, kun olisivat sitten muka olleet ihastuneet minuun. Tyttöporukassa tuntui aina vähän oudolta eikä itseä kiinnostaneet meikkikokeilut, rintaliivit ym. Roolileikeissä tuntui aina todella oudolta ja väärältä tulla kutsutuksi jollain tytönnimellä(omaan nimeeni olin niin tottunut, etten pitänyt sitä tytönnimenä) Seisten virtsaaminen tuntui todella hyvältä ja oikealta. En hahmottanut miten olisi pitänyt tuntea itsensä seksikkääksi tai miten olisin harrastanut seksiä. Kroppa ällötti, mutta luulin sen johtuvan painostani - pudotin 10 kg ja kroppa ällötti edelleen. Ihastuin naisiin ja poikia ihailin, mutta seksi naisen kanssa ei kiihottanut, koska en ollut kosketuksissa kroppaani henkisesti. Juhlat olivat vaikeita, koska vihasin naisellisia vaatteita. Matkin poikien kävelytyyliä vaistomaisesti. Muotojen ilmestyminen ja pituuskasvun pysähtyminen ahdisti. Kuukautisista en puhunut kenellekään, paitsi äidille, koska en olisi ikinä kehdannut ostaa siteitä. Masturboin yläasteella päivittäin ja tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta poikiin, jotka tulivat joskus välitunnilla virnuillen vessasta. Näin ala-asteelta saakka unia, jossa olin poikaporukassa ja herääminen ahdisti, koska se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin voimakas. Kuukautisten alkamisen jälkeen olin pari vuotta laitoshoidossa.
Ei tämä elämä prosessin jälkeenkään mitään loputonta auvoa ole enkä sitä odottanutkaan, mutta helpompaa tämä kuitenkin on kuin ennen. Välillä jos testosteronipiikki on myöhässä menneisyys kummittelee mielessä, mutta piikin jälkeen fiilis nousee taas. Testo on mulle oikea hormoni ja aivoni toimivat sillä. Tämä on mun kroppa ja vihdoin ymmärrän miksi jotkut satsaa esim.kalliisiin alusvaatteisiin tai kuntosalikorttiin.
Tästä ei paista mikään muu kuin nuoren naisen ahdistus tässä naisia alaspolkevassa maailmassa :/ tsemppiä, toivottavasti ymmärrät vielä joku päivä ettei kehossasi ole mitään vikaa.
Ei kehossani ollut koskaan mitään vikaa, se vaan oli täysin eri paria mieleni kanssa. En odotakaan, että peruspalstailija ymmärtäisi tämäntasoisia käsitteitä.
Elin hyvin tasa-arvoisessa maailmassa ja esimerkiksi kaikki pomoni ovat aina olleet naisia, en ole huomannut tuollaista alaspolkemista. Toki ehken miehenä kiinnitä asiaan samanlaista huomiota kuin naisena kiinnittäisin, tämä myönnettäköön. Olen lähes 4-kymppinen.
Lisättäköön nyt vielä, etten välitä kirjoittajien mielipiteistä tuon taivaallista, koska nykyisin SEKSI MAISTUU JA SAAN SITÄ!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tänä päivänä on kuuminta hottia ja muotia vaihtaa sukupuoli. Perinteiset lepakot, hinaajat ja bisset alkavat olla jo vähän out of spotlight näitten uusien trendipellejen sijaan.
Siltä se tuntuu.
Tuo on tavallaan ihan totta. Mutta eikö sen näin kuulu mennäkin? Homoushan on täysin arkinen juttu, ei kummastuta enää lähes ketään.
Suurin osa transihmisistä on itsekin kyllästyneitä trendipelleihin ja elävät ihan taviksina massaan sulautuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tänä päivänä on kuuminta hottia ja muotia vaihtaa sukupuoli. Perinteiset lepakot, hinaajat ja bisset alkavat olla jo vähän out of spotlight näitten uusien trendipellejen sijaan.
Siltä se tuntuu.
Tuo on tavallaan ihan totta. Mutta eikö sen näin kuulu mennäkin? Homoushan on täysin arkinen juttu, ei kummastuta enää lähes ketään.
Suurin osa transihmisistä on itsekin kyllästyneitä trendipelleihin ja elävät ihan taviksina massaan sulautuen.
*kyllästynyt
Moi J.R?
Hihhulien seurakunnat tuntuu olevan sellainen, että se levittää harhoja ja mielenterveysongelmia eteenpäin, eikä se edes oikeasti pyynteettömösti halua auttaa ihmisiä eteenpäin. Raha kelpaa, ja psykoosimaiset selitykset ukkojumalasta pilvenpäällä on nannaa eräille.