Otatteko asuntolainan yhdessä vai erikseen?

Ketä varten te oikeen elätte? Minusta ainakin on itsestään selvää, että parisuhde ja perhe ON yhteinen " Firma" ! Yhdessä mietitään mihin rahat käytetään ja ollaan onnellisia kaikesta siitä mitä on saatu aikaan.

Onneksi meillä on alusta asti ollut " yhteiset rahat" !

Ei tarvii kokea vääryyttä oman rakkaan alaisuudessa.



Yhdessäolon aikana minä opiskellut(vajaan vuoden) ja sen jälkeen 3 lasta ja 4,5 vuotta kotona(pari lyhyttä työpätkää välissä). Mies kokoajan töissä ja tienaa ihan kohtuullisesti. Asuntolainaa ottaessamme ei tullut kummallekkaan edes mieleen,että kumpikin ottais oman lainan. Lainapaperissa siis molempien nimet ja yhteiseltä tililtä maksetaan.

Siis tosiaan tekstistäsi tuli sellainen olo, että ihan kuin jakaisitte jonkun bisneksen.. Meillä oli ainakin ihan itsestäänselvyys, että laina otetaan yhdessä ' puoliksi' , vaikkakin mies sitä yksistään makselee nyt, kun minä olen äitiyslomalla & hoitovapaalla (ollut jo muutaman vuoden). Muutenkaan ei mietitä, kenen rahoilla tehdään mitäkin, vaan kaikki on ' yhteistä' omista tileistä huolimatta.. Jos tarkoitus on kuitenkin yhdessä olla loppuelämä, niin mitä merkitystä sen henkilökohtaisen omaisuuden on...

Tiedän sohaisevani ampiaispesää, mutta en malta olla osallistumatta tähän keskusteluun. Omistamme avovaimoni kanssa asuntomme suhteessa 75/25 ja lainoja maksellaan samassa suhteessa. Muut kulut ovat vieläkin selvemmin minun hoidossani. Minusta/meistä tämä on täysin toimiva systeemi eikä perheen yhteisöllisyys ja yhdessä eläminen millään tavalla edellytä sitä, että omaisuus olisi puoliksi jaettu, vaikka sitä käytännössä vain toinen maksaisi.

Idalina:

Meillä oli ainakin ihan itsestäänselvyys, että laina otetaan yhdessä ' puoliksi' , vaikkakin mies sitä yksistään makselee nyt, kun minä olen äitiyslomalla & hoitovapaalla (ollut jo muutaman vuoden) ... Jos tarkoitus on kuitenkin yhdessä olla loppuelämä, niin mitä merkitystä sen henkilökohtaisen omaisuuden on...

On mielenkiintoista havaita, kuinka tällaiset kommentit tulevat miltei poikkeuksetta siltä osapuolelta, joka ei juurikaan osallistu esim. sen asunnon maksamiseen. Ja perustelut siitä, että omistamisella ei ole väliä, jos kuitenkin aiotaan yhdessä elää ikuisesti, voidaan kääntää myös toisinpäin. Jos yhdessä eletään tappiin asti, niin onko myöskään väliä, jos maksaja omistaa sen asunnon. Yhtälaillahan siinä on oikeus toisellakin asua. Ja toisaalta, elämä ympärillämme on osoittanut, että ikävän suuri osa liitoista ei loputtomiin jatku. Ei tarvitse olla naiivi, vaikka uskoisikin oman ihmissuhteensa kestävyyteen.

Entäs sitten kun molemmat ovat töissä? Jos mies yksin/enimmäkseen omistaa asunnon, eihän vaimon maksettavaksi vain sitten jää kaikki kauppalaskut ym. " kun minä kuitenkin maksan tätä asuntolainaa, voit sinä ostaa ruokaa..." Kaikki juoksevat kulut (myös lastenvaatteet, jotka aika usein äiti kustantaa!) olisi silloinkin pantava puoliksi, ja vaimo saisi käyttää ylijäävän osuuden mihin haluaa, itsensä hemmotteluun tai vaikka sijoitukseen. Harmittaisiko miestä silloin olla ison velkataakan alla kun vaimolla on rahaa millä mällätä?



Tietenkin jos toisella on enemmän alkupääomaa asuntoa ostettaessa, uuden asunnon omistussuhteet jaetaan sen mukaan. Mutta muuten minä kyllä haluan sen verran " palkkaa" yhteisten lasten hoitamisesta, että mies saa maksaa asuntolainan ja suuren osan yhteisistä kuluista. Minä teen suurimman osan kotitöistäkin ja lisäksi vielä näiltä vuosilta ei kerry eläkettäkään, kun miehellä taas on varaa maksaa eläkesäästövakuutustakin.

Meillä myös laina 50-50. Kauhistutan edellistä kirjoittajaa vielä sellasellakin tosiseikalla, että meillä on jopa yhteiset rahat! Kaikki menevät yhteiselle tilille, johon molemmilla on omat kortit. Eli meillä jaetaan kaikki, olipa tulot mitkä tahansa. Yhteiseltä tililtä maksetaan siis laskut ja laina sekä kaikki ostokset, erittelemättä sen kummemmin kenen euro menee minnekin. Mies on säännöllisessä palkkatyössä ja minä pyöritän nettifirmaani kotoa käsin, joten omat tuloni vaihtelevat joka kuukausi.

Me ostettiin avopuolisoni kanssa asunto ja kummallakaan ei ollut alkupääomaa. Laina on molempien nimissä ja yhteinen säästötili jolta lyhennetään. Käyttelytilit on molemmilla omat, suhteessa 50-50 siirretään säästötilille lainan lyhennystä varten. Tokihan toi suhde vois olla muutakin, tuttuni juuri muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa ja heillä omistus- ja lyhennyssuhde on 60-40.



Meillä ei ole roolit kuten perinteisesti (tai varmaan useimmiten), vaan minä olen se enemmän tienaava osapuoli ja lainanlyhennysten jälkeen hoidan yleensä myös ruokaostokset ja laskut, ja lastenvaatteet ym. lapsien menot yleensä aina. Avokilla kun on lapsia edellisestä suhteestaan niin osa hänen tulostaan menee ns. meidän perheen ulkopuolelle.

Ensiasunnon ostajan ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa. Jos oikein muistan, niin kiinteistövälittäjä sanoi, että vähemmän omistaja joutuisi maksamaan varainsiirtoveroa ja isomman puolen omistaja ei, mutta jos omistus 50-50, niin kumpikaan ei joudu maksamaan.

Ja sinun kaltaisesi kommentit taitavat tulla järjestelmällisesti omanapaisilta miehiltä, jotka eivät luota itseensä tai av(i)oliittojensa kestävyyteen. Ja joille raha on tärkein asia maailmassa ja joista on miehekästä se, että puolisot pysyy alemmassa asemassa.. Hohhoijaa-- Mahtaakohan avovaimosikaan ajatella asiaa loppujen lopuksi samalla tavalla.. Taidat kuulua siihen osaan väestöä, jotka eivät tipan tippaa arvosta esim. kotiäitien työtä. Oma mieheni onneksi arvostaa sekä minua että tämänhetkistä ' työtäni' lastemme parissa.



Minulla ei tällä hetkellä olisi mahdollisuutta edes maksaa puolia lainakuluista, mutta töihinpaluun jälkeen bruttotuloni ovat n. 1200e korkeammat kuin miehelläni. Eli taloutemme ei todellakaan ole miehen tulojen varassa pysyvästi, mutta meille kummallekin on tärkeintä se, että lapset saavat kasvaa kotona ensimmäiset vuotensa. Ja oli miehenikin esikoisemme kanssa 5kk hoitovapaalla ja saattaa hyvin olla tulevaisuudessakin, jos meille vielä lisää lapsia tulee.



Voisin hyvin kuvitella, että tuollaiset ' bisnessuhteet' useimmiten ovatkin niitä mitkä kariutuvat. Taitaa lisääntyvät avioerotkin johtua siitä, että raha hallitsee nykyään monien maailmaa.

Otetaanpa rauhallisesti Idalina ja muut. Ainakaan minulla ei ole tässä(kään) asiassa mitään käännytystarvetta. Kukin perhe toimikoon niin kuin parhaaksi katsoo. Yritän vain perustella, miksi vaihtoehtoinenkin toimintapa on mahdollinen. Jätän myös ilman minkäänlaista todellisuuspohjaa esitetyt henkilökohtaisuudet omaan arvoonsa.



Edelleen kuitenkin provosoisin hieman teitä tutkailemaan omaa " rahan määräysvallasta vapaata" elämänkatsomustanne. Edustavatko elämäntyylinne ja arvonne (näiden kommenttien perusteella) todella sitä käsitystä, ettei rahalla ja omistamisella ole perheessä merkitystä? Minusta näyttää siltä, että teille se " omistaminen" on aivan yhtä tärkeätä ellei jopa tärkeämpää kuin minulle. Ette kai te muuten noin kovaan ääneen toitottaisi sitä, kuinka asunnon ja muun maallisen mammonan on oltava fifty-fifty aivan riippumatta siitä, kuka sitä maksaa.

asuntolaina on molempien nimissä. olen ollut kotona lasten kanssa 11v ja mies käyny töissä. lainat menee mun tililtä, mies maksaa muun elämisen

Kiitos vaan kaikille kommenteista ja niinhän se taitaa olla että tätäkin asiaa voi katsoa niin monelta kantilta.



Aloin tässä miettimään, että olisiko se edes mahdollista että ostaisimme mahdollisen uuden asunnon yhdessä mieheni kanssa 50-50 periaatteella. Tarkoitan siis verottajan näkökulmasta. Siitähän on olemassa ihan laki paljonko voi luovuttaa toiselle omaisuutta ilman veroja. Nyt en muista paljonko se on, muistaako kukaan muu? Olisko parituhatta euroa vuodessa????



Nyt en todellakaan tarkoita, että miehen pitäisi minulle mitään lahjoittaa vaan tarkastelen asiaa ihan periaatteellisesti, että olisiko se edes mahdollista ilman verottajan puuttumista asiaan. Jos mieheni myisi nykyisen asunnon ja ottaisimme yhdessä asuntolainan uuteen asuntoon, silloin meidän ei pitäisi ottaa lainaa kuin ehkä noin puolet asunnon hinnasta koska mieheni on jo maksanut niin paljon lainaansa pois. Siinä tapauksessa alkaisimme maksaa lainaa yhdessä ja omistaisimme " jo osan asunnosta ihan oikeesti" . Luulenpa, että verottaja puuttuisi tähän, että yhtäkkiä minäkin omistaisin jotain.



Lisää kommentteja asiasta kuulen toki mielellään! Ja edelleenkin olen sitä mieltä, että perhe on yhteinen " firma" , jonka eteen kukin tekee oman panoksensa.

yhdessä otettiin, omistetaan siis asunto puoliksi. Käytännössä mies maksaa lainan kuukausittain ja minä maksan juoksevia kuluja enemmän. En kuitenkaan kaikkia. Tähän ratkaisuun olemme päätyneet koska miehellä kuitenkin isommat tulot kuin mulla äitiyslomalla. Kunn aikanaan töihin menen niin sitten maksan myös lainaakin..

Vaikka minä tienaan meillä enemmän, on mielestäni ainoa reilu vaihtoehto, että omaisuus omistetaan puoliksi. Olisi kohtuutonta miestäni kohtaan, jos hänen panoksensa esim. rakennushommissa ja hoitovapaalla arvioitaisiin jotenkin vähempiarvoiseksi kuin minun rahallinen panostukseni yhteiseen perheeseen. Luonnollisesti kun mies oli hoitovapaalla, minä maksoin kutakuinkin kaikki menot, mutta miksi hänen pitäisi joutua siitä kärsimään, jos joskus eroaisimme. Eli eivät kaikki enemmän tienaavat puolisot ole samanlaisia vain omaa napaansa ajattelevia kuin isä2004-2005.

emine:

Aloin tässä miettimään, että olisiko se edes mahdollista että ostaisimme mahdollisen uuden asunnon yhdessä mieheni kanssa 50-50 periaatteella. Tarkoitan siis verottajan näkökulmasta. /i]

meillä on vastaava tilanne kuin ap:lla eli mieheni omisti ennestään asunnon, jonka myynnistä saimme n. 50% uuden asunnon rahoituksesta. loppu 50% otettiin asuntolainaa molempien nimiin ja niinpä asunnon omistussuhteiksi tuli 75%/25%. jos olisimme laittaneet 50/50 niin verottaja olisi katsonut että mieheni olisi antanut minulle lahjan ja olisin joutunut maksamaan lahjaveroa.

jos olisimme halunneet 50/50 omistussuhteet olisi minun pitänyt ottaa koko asuntolaina yksin omiin nimiini. tämä ei kuitenkaan ollut edes mahdollista sillä olin hoitovapaalla tuolloin enkä usko että muutenkaan olisimme päätyneet ko. ratkaisuun.

jouduimme molemmat maksamaan tästä asunnosta varainsiirtoveroa sillä minä en ollut ensiasunnonostaja, siihen vaaditaan 50% omistusosuus.

meillä on kaikki rahat yhteisiä, lainat lyhennetään, ruuat ostetaan ja laskut maksetaan siltä tililtä jossa rahaa on. asunnon omistussuhteet eivät millään lailla näy meidän arjessa ja ainoa johon sillä on vaikutusta olisi mahdollinen avioero. käsittääkseni mieheni joutuisi maksamaan minulle tasoitusta (tai miksi sitä kutsutaankin) eli käytännössä saisin enemmän kuin oman 25% asunnon arvosta. tämä olisi tietysti estettävissä avioehdolla ja itse olisin ollut valmis tekemään mutta mies ei katsonut tarpeelliseksi joten sitä ei ole tehty.

" Mielipiteitä on vain kahta lajia - minun, ja vääriä" , vai mitä Caelyn.

Minä omistan kokonaan asuntomme (onneksi velaton). Olen tällä hetkellä opiskelija ja mieheni ihan hyväpalkkaisessa työssä ja hän hoitaa suurimman osan juoksevista menoista. Kun asuntoon tarvitaan remontointia tai huoltoa niin minä vastaan niistä kuluista ja maksan ne säästöilläni (hoidan siis omaisuuttani). Kun syksyllä valmistun ja siirryn työelämään juoksevat menot tullaan hoitamaan enemmän puoliksi (mutta ei sentään lasketa)



Ja meillä on erilliset pankkitilit, joiden käyttöön toisella ei ole mitään asiaa. Ja kyllä, meillä on avioehto.



Mielestäni raha-asiat ja rakkausasiat on parasta pitää erillään!

Mentiin naimisiin

Avioehdon mukaan avioliiton aikana karttunut omaisuus on yhteistä.

Kovin voi olla erilaisia tilanteita eri ihmisillä, mutta joskus tuntuu, että jotkut jättää talousasioissa ihan vaan maalaisjärjen narikkaan tai sitten suostuvat ihan muuten vaan, kenties kiltteyttään mitä ihmeellisimpiin ratkaisuihin. Paras vaihtoehto on mielestäni se, että rahat ovat joko reilusti kokonaan yhteisiä eli kumpikin tietää, että jos toisella menee huonosti, niin toinen paikkaa tai sitten reilusti kokonaan erillisiä. Pahin tilanne on se, että riippuu ihan siitä, että kummalla menee taloudellisesti huonommin, niin sen mukaan sitä " sääntöä" vaihdetaan. Esim. jos vaikka nainen hoitaa lapsia kotona, niin on erilliset rahat ja kun taas mies menee vaikka suorittamaan jatko-opintojaan ja elellään naisen palkalla, niin sitten onkin yhteiset rahat.



Monesti nämä asiat ovat sellaisia, että niistä ei uskalleta ihan avoimesti puhua. Kenties jopa oman puolison kanssa arastellaan, mutta ennenkaikkea monetkaan ei kehtaa keskustella ihan kahvipöytäkeskusteluina näistä. Silloin siitä seuraa se, että ihmiset eivät tiedä ja tiedon puute saattaa tuoda joillekin ikäviä yllätyksiä. Avoliitto on keskimäärin aika huono taloudellinen ratkaisu - avioliitto on paljon parempi taloudellisesti, vaikka sitten olisi täydelliset avioehdot eli taloudet olisivat erillisiä. Samoin testamentti- ja perintöasiat ovat myös sellaisia tabuja, että moni ei ymmärrä sitä, että mihin oma raha menee, jos kuolee tai sitä, että millä sitä sitten elellään jos puolisko kuolee. Keskiverrosti naimisissa olevien vanhempien ydinperheissä asiat menee jo ihan normaalilla lainsäädännöllä aika kivasti, mutta esim. avoliitoissa ja uusperheissä kuviot ovat tosi sekavat ja vaatii todellista perehtymistä ymmärtää, että mistä on kyse ja minne rahat missäkin tilanteessa lipsahtaa.



Joo, mutta mitä alkuperäisen tilanteeseen tulee, niin mä en tuommoiseen suostuisi. Toisaalta kun on kerran suostunut, niin on aika mielenkiintoista miettiä, että voiko tilannetta yrittää korjata ja että mitäs sitten tehdään ettei joku innostu lahjaverojen lähettämisestä tai kun mies on tottunut siihen, että asiat on näin, niin suostuisko se menemään esim. ilman avioehtoa naimisiin. Mä kyllä ehdottaisin alkuperäiselle, että naimisiin vaan ja sitten miehen kanssa avioehto, jossa suljetaan avioehdolla avio-oikeuden ulkopuolelle vaikka vain miehellä ennen teidän suhteen alkamista ollut omaisuus tai sen sijaan tullut omaisuus. Tämä olisi mielestäni reiluin vaihtoehto, jos teillä on yhteinen yritys. Pikkuisen kyllä veikkaan, että sinun mielestäsi on yhteinen yritys ja miehen mielestä kaksi erillistä. Niin tai näin, niin perheoikeuteen erikoistuneen lakimiehen kanssa voisi olla hyvä miettiä tilannettanne, että mikä olisi siinä reilua ja toisaalta sellaista, että siitä ei tulisi kohtuuttomia ja tarpeettomia ylimääräisiä kustannuksia. Lakimies ehkä maksaa 200, joten jos sillä välttää vaikka lahjaverot tai talonpuolikkaan menetyksen, niin suosittelen käyttämään.



Meillä on itsellä kaksi erillistä yritystä eli omaisuutta on eri verran ja erilliset lainat, mutta normaali arki toteutetaan kyllä täysin yhteisyrityksen logiikalla.

Luin tuon alkuperäisen toisen kirjoituksen vielä ja toinen minusta reilu systeemi (sen naimisiinmenon ja tietynsorttisen avioehdon tekemisen lisäksi) olisi minusta se, että ostaisitte nyt tulevan asunnon siinä suhteessa mikä teillä on ollut omaisuutta ennen ja ottaisitte lainat sitten vaikka jatkoa varten yhtäsuuriksi ja siten omistaisitte asunnosta eri verran. Toinen vaihtoehto olis tietysti se, että ostaisitte puoliksi ja sulla olis puolikas talo lainaa ja miehellä ei yhtään, mutta siitä ei välttämättä pankki ilahtuisi, no mutta sitäkin voi kysyä pankista. Äkkiseltään tuntuu, että tuon avioliiton ja avioehdon vaihtoehdoksi vois heittää jonkun tyyliin 75%/25% systeemin teillekin, jolloin sinäkin pääsisit edes vähin erin kerryttämään omaisuuttasi. Tällöin molemille jäis se noin 25% asunnon hinnasta lainaa. Siitä en sitten ole niin varma, että olisiko mies valmis esim. jäämään sinun sijastasi kotiin hoitamaan lastanne ja siten sun omaisuus kertyis tai miltä miehestä tuntuisi, kun sä palaisit töihin ja maksaisitte esim. yhtiövastikkeen ja vaikkapa mahdollisen putki- ja julkisivuremontin tuossa 75%/25%? Tai että korvaisko mies sulle omasta pussistaan sinun ansiontulonmenetystä, kun hoidat hänen lastaan kotona? Lapsiaankin kannattaa ajatella. Mitä jos joku päivä mies päättää lähteä ja sinä jäät kahden lapsen kanssa täysin ilman omaisuutta ja miehellä on kokonaisen tai ainakin puolikkaan talon omaisuus? En voi muuta sanoa kuin että puhukaa keskenänne ja älä suostu sellaiseen, joka ei tunnu hyvältä ja tasapuoliselta.

eli toinen omistaa huomattavasti enemmän kuin toinen MUTTA meillä on lainaa saman verran kummallakin ja samassa suhteessa lyhennetään ( eli toisella oli varaa maksaa alunperin oman asunnon vuoksi yhteisestä ja omistaa enemmän), ettei ikäänkuin toinen kahmi omasuutta itselleen ja toiselle ei jäisi mitään yhteisistä vuosista, jos tulisi ero ( toivottavasti ei sentään). meillä on siis yhteiset rahat ja ihan ollaan oltu samanmielisiä rahojen käytöstä =) Musta olis hankalaa laskee koko ajan, kuka maksaa mitäkin ja kuka maksoi viimeksi kaupassa eli kaikki yhetiset menot kuten sähköt, ruuat, puhelimet, lapsen kulut ym maksetaan yhdessä. Niin ja välillä minä olen tienannut enemmän ja välillä mies, kun olen kotona. Sellaista se on.



Meillä on kyllä myös avioehto ja olemme keskustelleet aikanaan nämä asiat ennen sitä. Avioehtohan ei koskaan astu voimaan niin kauan kun yhdessä ollaan ja on siten merkityksetön =) Mutta eron sattuessa ei sitten tarvitsisi niistä asoista ainakaan riidellä. Täytyy vain uskoa yhteiseen tulevaisuuteen. En ymmärrä jotenkin sitäkään ajattelutapaa, että jos joku tekee avioehdon, tarkoittaa sitä, ettei uskoisi liittoonsa =(

Minä uskon vakaasti, mutta koskaan ei itsestään tai toisesta tiedä. Voisihan sitä vaikka sairastua tai alkoholisoitua ja persoona muuttua.