Taas oli lapsen pitänyt koulussa kertoa, missä on hiihtolomalla matkustanut. Opettaja sitten kehuskellut lapsille omalla matkallaan ja tuonut kuvia nähtäväksi. Nyt opettajakin on lähtenyt tähän kilpavarusteluun mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko jossakin hiihtoloma ollut jo ja ehditty tällä viikolla kouluunkin? Tietääkseni osa on tällä viikolla hiihtolomalla ja osa seuraavalla.

Saa toki vastatakin tietämättömälle. Alapeukutus ei oikein lisää tietoisuuttani.

Kyllä vko 8 on hiihtolomaviikko ainakin useammassa Etele-Suomen kunnassa/kaupungissa. :)

Aikoinaan koulun liikunnanopettaja piti koko koululle juhlasalissa esitelmän matkastaan Kilimanjaron huipulle. Se oli sivistävää, kiinnostavaa ja innostavaa. Silloin ei kadehdittu ja ajateltu pelkkää rahaa, etenkin kun kaikki tajusi, kuinka pitkän prosessin huipentuma tuo matka oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko jossakin hiihtoloma ollut jo ja ehditty tällä viikolla kouluunkin? Tietääkseni osa on tällä viikolla hiihtolomalla ja osa seuraavalla.

Saa toki vastatakin tietämättömälle. Alapeukutus ei oikein lisää tietoisuuttani.

Kyllä vko 8 on hiihtolomaviikko ainakin useammassa Etele-Suomen kunnassa/kaupungissa. :)

Ai! Kiitos, luulin että 9 ja 10 on kaikkialla, kun tällä Pohjois-Pohjanmaalla on paljon noilla kahdella viikolla. :)

Kaikilla ei ole rahaa tai halua matkustaa. Silti minusta on ihan ok kertoa reissuista esim. esitelmän muodossa. Kai kaikki lapset haluavat kuulla ja nähdä mitä muissa maissa voi tehdä ja millaista siellä on esim. saman ikäisen lapsen/nuoren silmin.

Toki opettaja voi esitellä matkojaan. Ehkä tässä oli kuitenkin enemmän kyse siitä, että oppilailta kysellään, mitä ovat lomallaan tehneet. Ja mitä vastaa sitten oppilas joka on ollut kotonaan koko ajan, ehkä käynyt vähän ulkoilemassa. Pitäisikö hänen tuntea itsensä muita huonommaksi, luuseriksi. Ei tämmöisiä tarvitse kysellä lainkaan. Jo aikanaan 70-luvulla meiltä kysyttiin, mitä kukin oli saanut joululahjaksi. Mitä se kenellekään kuului, ihan älyvapaata touhua.

Vierailija kirjoitti:

Toki opettaja voi esitellä matkojaan. Ehkä tässä oli kuitenkin enemmän kyse siitä, että oppilailta kysellään, mitä ovat lomallaan tehneet. Ja mitä vastaa sitten oppilas joka on ollut kotonaan koko ajan, ehkä käynyt vähän ulkoilemassa. Pitäisikö hänen tuntea itsensä muita huonommaksi, luuseriksi. Ei tämmöisiä tarvitse kysellä lainkaan. Jo aikanaan 70-luvulla meiltä kysyttiin, mitä kukin oli saanut joululahjaksi. Mitä se kenellekään kuului, ihan älyvapaata touhua.

No tässä nyt taas tullaan tähän mielensäpahoittaja-kulttuuriin missä pitäisi osata varoa kaikkea mahdollista. Mieluummin opettaisin kotona lapselle sen, että toisen ilo/joululahja/ulkomaanmatka/uusi paita ei ole häneltä pois. Elämä on paljon mielekkäämpää jos oppii olemaan onnellinen myös toisen puolesta. Meillä oli ala-asteella yksi lapsiperhe jotka oli kateellisia ihan kaikesta, oltiin kateellisia jonkun perheen uudesta autosta, oltiin kateellisia ulkomaanmatkoista ja siitä, että joku muksu oli päässyt isompaan kaupunkiin ostoksille ja saanut pari uutta hupparia. Tämä kateus aiheutti sen, että kaikki tunsi olonsa hieman vaivautuneiksi näiden lapsien kanssa kun ei tiennyt että mistä uskalsi puhua (tai uskalsiko sitä uutta hienoa hupparia nyt laittaa kouluun koska lapset saattoi ihan oikeasti suuttua tästä ja kiusata). Kateus pesiytyi näihin lapsiin vanhempien käytöksestä ja kuoriutui sitten nälvimisenä, mulkoiluna, kiusaamisena, yritettiin jättää ulkopuolelle joku muksu joka oli viikon poissa koska oli ulkomailla jne.

66/66 tässä vielä. Tämä kyseinen lapsiperhe ei siis edes ollut mikään köyhä vaan molemmat vanhemmat työssäkäyviä, kiva ok-talo, rahaa lasten harrastuksiin jne. Se vaan koettiin maailman suurimpana vääryytenä, että jollain oli ehkä hieman enemmän.

Ainakin 80 luvulla sitten serkkujen luo maalle touhuamaan ja lätkää pelaamaan järven jäälle.Leijonien lapset sitten Lappiin.

Vierailija kirjoitti:

Toki opettaja voi esitellä matkojaan. Ehkä tässä oli kuitenkin enemmän kyse siitä, että oppilailta kysellään, mitä ovat lomallaan tehneet. Ja mitä vastaa sitten oppilas joka on ollut kotonaan koko ajan, ehkä käynyt vähän ulkoilemassa. Pitäisikö hänen tuntea itsensä muita huonommaksi, luuseriksi. Ei tämmöisiä tarvitse kysellä lainkaan. Jo aikanaan 70-luvulla meiltä kysyttiin, mitä kukin oli saanut joululahjaksi. Mitä se kenellekään kuului, ihan älyvapaata touhua.

Mikä kilpavarustelu sen tilanteen pitää olla? Itse en ole koskaan kokenut sitä sellaiseksi vaikka muistan elävästi, että nuo oli juuri hauskimpia hetkiä kun lapset sai itse kertoa kokemuksistaan ja seikkailuistaan. Tai kun joku lähetteli koululle postikortin jostain ulkomailta, tuntui että se tyyppi on tyyliin kuussa käymässä ja kaikki hiplasi korttia ja tavaili innoissaan mitä sen takana lukee. Eipä meilläkään kaikki lapset ulkomailla käyneet mutta ei se mitään eripuraa aiheuttanut. Miksi olisi? Saako aikuinenkaan kertoa elämästään, saavutetuista unelmista sun muista koska joku saattaa loukkaantua koska omat unelmat eivät ole toteutuneet?

Vierailija kirjoitti:

Tässä oli ideana, että köyhemmille lapsille tulee ikävä olo, kun kaverit vaan reissaa kanariaan, thaimaahan ja muualle. Itse jos ei ole virossakaan käynyt, voi oikeasti olla aika ikävä katsella kun muut hehkuttaa etelänreissuaan.

No siis sehän on aivan kamalaa jos Pirkko Pitkäaikaistyöttömän lapselle tulee ikävä olo kun se kuulee että Pertti Perusinsinöörin ja Laura Lääkärin lapset on käyneet lomalla ulkomailla! Äkkiä sille koulutuksensa peruskouluun jättäneelle Pirkko Pitkäaikaistyöttömälle lisää tukirahaa ettei sen lapset vaan ole eriarvoisessa asemassa muihin nähden! Mitä siitäkin nyt tulisi! Saattaisivat ne lapset jopa oppia että se kouluttautuminen kannattaa, eieiei, ei me sitä haluta opettaa! Kun rahahan tulee taikaseinästä vaan kotona olemalla ja sitä on tultava niin paljon että kaikki lapset pääsee lintsille, powerparkkiin, ulkomaille ja ratsastusleirille ainakin kerran kesässä! Ja jos Pirkko Pitkäaikaistyöttömällä on elämänhallintaongelmia ja se käyttää rahat hölmösti eikä lapset pääse mihinkään niin ratkaisuhan on lisätä Pirkolle maksettavia tukisummia! Ettei lapsille vaan tule paha mieli hei! Näin niistä lapsista kasvaa sitten onnellisia toisen (kolmannen/neljännen) polven köyhiä!

Opettajien pitäisi tajuta, ettei kaikilla ole rahaa matkustaa. Itsellä yllättävät kahden auton remppakulut veivät matkarahat!

Meillä oli tosi pieni koulu ja yhdellä luokka-asteella joku 15-20 lasta. Tosi harva kävi ulkomailla mutta voi sitä jännitystä kun joku pääsi. Jännättiin, että nyt se on varmaan lentokentällä ja nyt se on lentokoneessa ja apua sulaakohan se kun siellä on niin lämmintä! Sitten kun oppilas tuli matkalta niin saatiin katsella kuvia ja ehkä saatiin jotain tuliaiskarkkeja. 

Itse en ole vieläkään käynyt Ruotsia pidemmällä mutta lämpimät muistot noista jäi.

Oikeasti älkää kasvattako lastanne kateelliseksi. Koska tuollaisella käytöksellä teette juuri niin. Vaikka itse kärvistelisitte v*tutuksessa kun muilla on varaa tehdä kaikkea kivaa niin älkää näyttäkö sitä lapsille, ei se ole niiden vika.

Kilpavarustelua??

En koe asiaa itse moisena. Toisaalta lapsemme vierailivat viime vuonna mm New Yorkissa, Lontoossa, Barcelonassa ja monta muuta.

Gdansk oli paras kun kelit sattuivat sopimaan ja Sopotin rannalla oli mukavaa.

Eli jos matkustaa paljon Glomour haviaa

Että opettaja oli sitten ihan kehuskellut.

Tuo otsikko ja aloitus kertoo nyt ehkä enemmän siitä minkälaisessa kasvuympäristössä lapsenne saa kotona kasvaa. Eikä se ole terve.

Omasta lapsuudestani muistan, että tuo oli aivan normaalia. Puhuttiin ulkomaanreissuista tai kotimaan matkailusta, nähtävyyksistä ja kulttuurista. Opettajamme oli matkustellut paljon joten tottakai hän kertoi matkoistaan ja opimme paljon. Olihan se nyt paljon mielenkiintoisempaa kuunnella jonkun kertomusta ala-asteikäisenä nassikkana kuin opiskella asioita kirjasta ja kalvoilta. 

Milloin suomalaisista on tullut näin kateellisia?

Olin aineenopen sijaisena eräässä kovapalkkaisessa kunnassa. Tehtävänanto oli "harrastukset" ja siis meinasin kuolla kun lapset esittelivät kuvia purjeveneistään ja niiden hinnoista. Itsehän me ei saatu kertoa harrastuksista lapsena. Sen sijaan yksi poika ala-asteella kävi Ibizalla ja hänellä oli lähes koko vuoden "Ibiza"-pusero.

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa ihmetyksen aihe. Onko opettajalla oikeutta mennä kehuskelemaan matkoillaan oppilaille? Sanoin tyttärelleni, että ei ole välttämätöntä kertoa, että kävimme Kanarialla, ei viitsi aiheuttaa sillä pahaa mieltä muille, mutta opettaja sitten oli kunnostautunut tässä itse.

Onneksi aloittaja ei itse ole koulussa,koska on kateellinen. Oppilaita asia ei tietenkään häiritse yhtään, eikä muitakaan ns. normaaleja.

Pakko sanoa, että ei helvetti tuo vanhemmuus on ihan täyttä paskaa.

Minä olen vain yksinkertainen aineenopettaja enkä ihan ymmärrä aloittajan pointtia. Miksi ei saisi kertoa ja keskustella matkoista. Muistan omalta kouluajalta, jolloin ulkomaanmatkailu oli vielä harvinaista, että oli itsestään selvää, että jos joku oppilas tai opettaja oli ollut matkoilla (muualla kuin Tukholman risteilyllä), niin toki siitä kerrottiin luokalle ja näytettiin kuviakin. Sehän oli täydennystä maantiedon opiskeluun jos mikä. Ei se ollut kehuskelua. Nykyään matkustelu on tietenkin yleistä eikä aiheuta niin suurta kiinnostusta. Jos lapset tulevat siitä kateellisiksi, että joku on käynyt ulkomailla, niin saa kyllä vanhemmat mennä peilin eteen ja kysyä sieltä näkyvältä tyypiltä, miten lapset on kasvatettu. Jos lapsilla on hyvä itsetunto, voivat he häpeilemättä kertoa, jos eivät ole olleet lomalla missään. Ja kuuntelevat kiinnostuneina kavereiden kertomuksia lomalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki opettaja voi esitellä matkojaan. Ehkä tässä oli kuitenkin enemmän kyse siitä, että oppilailta kysellään, mitä ovat lomallaan tehneet. Ja mitä vastaa sitten oppilas joka on ollut kotonaan koko ajan, ehkä käynyt vähän ulkoilemassa. Pitäisikö hänen tuntea itsensä muita huonommaksi, luuseriksi. Ei tämmöisiä tarvitse kysellä lainkaan. Jo aikanaan 70-luvulla meiltä kysyttiin, mitä kukin oli saanut joululahjaksi. Mitä se kenellekään kuului, ihan älyvapaata touhua.

No tässä nyt taas tullaan tähän mielensäpahoittaja-kulttuuriin missä pitäisi osata varoa kaikkea mahdollista. Mieluummin opettaisin kotona lapselle sen, että toisen ilo/joululahja/ulkomaanmatka/uusi paita ei ole häneltä pois. Elämä on paljon mielekkäämpää jos oppii olemaan onnellinen myös toisen puolesta. Meillä oli ala-asteella yksi lapsiperhe jotka oli kateellisia ihan kaikesta, oltiin kateellisia jonkun perheen uudesta autosta, oltiin kateellisia ulkomaanmatkoista ja siitä, että joku muksu oli päässyt isompaan kaupunkiin ostoksille ja saanut pari uutta hupparia. Tämä kateus aiheutti sen, että kaikki tunsi olonsa hieman vaivautuneiksi näiden lapsien kanssa kun ei tiennyt että mistä uskalsi puhua (tai uskalsiko sitä uutta hienoa hupparia nyt laittaa kouluun koska lapset saattoi ihan oikeasti suuttua tästä ja kiusata). Kateus pesiytyi näihin lapsiin vanhempien käytöksestä ja kuoriutui sitten nälvimisenä, mulkoiluna, kiusaamisena, yritettiin jättää ulkopuolelle joku muksu joka oli viikon poissa koska oli ulkomailla jne.

Samaa mieltä, tällaisella tasapäistämispakotuksella opetetaan vain lapset kateellisiksi ja katkeriksi. Että heillä on oikeus traumatisoitua ja pahoittaa mielensä sen vuoksi että jollain toisella on jotain mitä heillä ei ole. Omalla luokallanikin oli tällainen tapaus jonka perusduunarivanhemmat olivat kateellisia KAIKESTA mitä varakkaimmilla perheillä oli ja siirsivät elämänasennettaan eteenpäin lapsilleen. Eivät siis olleet mitään rutiköyhiä itse, mutta juoruilu käynnistyi heti jos toisella perheellä oli jotain mitä heillä ei. Lapsi sitten koulussa irvaili muille tämän mallin mukaisesti.

Enkä kyllä muista että olisin itse pahoittanut mieltäni muiden lasten ulkomaanreissuista tai kalliista tavaroista, mutta toisaalta minua ei kotona opetettukkaan kateelliseksi.  Ymmärsin ettei toisen thaimaanmatka ollut itseltäni pois ja oli mielenkiintoista kuulla kokemuksia eksoottisesta maasta. Ja muiden hienoja leluja ja pelikoneita oli mukava ihastella vaikka itse ei niitä saanutkaan.