Teinini uhkaa itsemurhalla joka päivä

Täällä AV:lla elää kumma myytti siitä, että lapsen biovanhemmat olisivat lapselle parhaimmat vanhemmat. Se ei ole niin. Monissa perheissä on alkoholi- ja huumeongelmia, väkivaltaa ja insestiä. Siihen verrattuna elämä lastenkodissa on kuin paratiisiin pääsisi. Jos joku on niin viisas, että etsii apua kun ei selviä perhe-elämästä niin häntä ei pidä leimata tai tuomita. Joskus vanhempien voimavarat vain loppuvat ylihaastavan laspsen kanssa. Se voi tapahtua joko pitkäaikaisen kehityksen tuloksena tai yhtäkkiä. Onko lapsen etu jos vanhemmatkin romahtavat? Eikö ole parempi ottaa välimatkaa että lapsen suurin viha laantuu?

Voi olla keskittymishäiriötä, joka vasta nyt oireilee kun pitäisi lukea ja tehdä itsenäisesti opiskelua vrt. peruskouluun. Ahdistuu sitten siitä, kun ei pysty suorittamaan tuollaista tavallaan ykksinkertaista asiaa ja pakenee asiaa sijaistoimintaan (tietokonepelit). Tietokone ja pelit ovat omiaan vielä sotkemaan hänen päätään ja vievät paljon aikaa. Niistä olisi tärkeä päästä eroon tai kehittää joku systeemi miten niiden käyttöä rajataan.

Lisäksi kyllä teidän olisi vielä hyvä yrittää ohjata ja avustaa opinnoissa, vaikka kuinka "iso ihminen" lukiolainen onkin. Kysykää apua jostakin koulukuraattorilta tms, niin ette ole asian kanssa yksin. Nyt on se hetki, kun lapsenne tulevaisuus muidenkin tulevaisuuden opiskelujen suhteen on vielä pelastettavissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihda pojan huoneen pistorasioihin 2A sulakkeet/breakerit. Ei pysty pelaamaan kun napsauttaa aina virran pois.

Löytävätkö rautakaupasta tuolla nimellä?

En tiedä löytyykö rautakaupasta. Sähköasennuksia tekevällä firmalla on, tarvitset heidät myös tekemään työt.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla keskittymishäiriötä, joka vasta nyt oireilee kun pitäisi lukea ja tehdä itsenäisesti opiskelua vrt. peruskouluun. Ahdistuu sitten siitä, kun ei pysty suorittamaan tuollaista tavallaan ykksinkertaista asiaa ja pakenee asiaa sijaistoimintaan (tietokonepelit). Tietokone ja pelit ovat omiaan vielä sotkemaan hänen päätään ja vievät paljon aikaa. Niistä olisi tärkeä päästä eroon tai kehittää joku systeemi miten niiden käyttöä rajataan.

Lisäksi kyllä teidän olisi vielä hyvä yrittää ohjata ja avustaa opinnoissa, vaikka kuinka "iso ihminen" lukiolainen onkin. Kysykää apua jostakin koulukuraattorilta tms, niin ette ole asian kanssa yksin. Nyt on se hetki, kun lapsenne tulevaisuus muidenkin tulevaisuuden opiskelujen suhteen on vielä pelastettavissa.

Hänelle ei kelpaa apu mutta samaan aikaan hän valittaa kun ei saa haluamaansa apua eli vanhempaansa tekemään hänen koulutehtäviään sillä välin kun hän itse pelaa. Mistä kehityshäiriöistä voisin etsiä lisää tietoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi niin huolissani tuosta itsemurhauhkauksesta. Jos olisi mitään aikomusta tehdä sitä niin ei tarvitsisi uhkailla.

Hänellä ei ole mitään syytä tappaa itseään. Häntä on kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä ja hänen tarpeensa on aina huomioitu pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Joutuu toki täyttämään tiskikoneen kerran viikossa ja viemään roskat ulos kerran viikossa. Väittää, etteivät kaverit joudu tekemään niin ja häntä sorretaan. On kohta 17-vuotias ja järjettömän lapsellinen.

Tuossa se ongelma onkin. Ei lasta pidä kohdella kuin kukkaa kämmenellä. Se ei opi vastuun ottamista, eikä käsittelemään pettymyksiä.

Yläkoulun lehtorina koen, että nämä "kukkaa kämmenellä" -tyypit ovat nykyisin vähintäin yhtä suuri yhteiskunnallinen ongelma kuin kaltoinkohdellut. Jopa niin, että kaltoinkohdelluilla on mahdollisuus nousta normaaliin elämään, mutta pilalle hemmotellut eivät siihen pysty juurikin siksi, että muutos vaatii mukavuusalueelta poistumista ja heille ei ole kehittynyt siihen kykyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta soitat! Ja meidän lapsi sai paljon apua kuraattorilta. Tarvitsette kaikki ammattilaisten tukea. Kannattaa myös vakavasti miettiä, olisiko syytä vaihtaa vaikka ammattikouluun. Lapsi opiskelee tuossa iässä omaa elämäänsä varten, ei toteuttaakseen vanhempiensa haaveita.

Hän on todella epäkäytännöllinen. Hänestä ei ole minkään käytännön ammatin harjoittajaksi koska hän ei osaa edes pestä likaisia housujaan pyykkikoneella.

Ei ole nuoren syy tai vika, jos 17v ei osaa pestä housujaan, vaan syy löytyy vanhempien asenteesta. Ei ikä pelkästään tuo nuorelle mitään taitoja ja valmiuksia, jos vanhemmat eivät ole opastaneet nuorta vuosien ajan.

Ja joku syy löytyy myös pelaamiseen, miksi nuori tekee niin, eikä ole innostunut koulusta ja itsemurhalla uhkaaminen kertoo nuoren voivan todella pahoin, eikä se käskemällä tai haukkumalla parane, vaan vastuu on vanhemmilla hakea ulkopuolista apua, jos vanhempien voimavarat riitä.

Olen yrittänyt opettaa hänelle VUOSIA eri kotitöitä ja kodinhoitoa. Samoin mieheni on yrittänyt opettaa hänelle VUOSIA pihatöitä jne. Tekee vain pakotettuna ja asustettuna sekä mankuu koko ajan ettei kavereiden tarvi tehdä mitään kotona. Oma-alotteisesti ei tee mitään. Ottaa mieluummin vaikka rangaistuksen kuin vaikkapa laittaa tiskit koneeseen.

Olemme molemmat vanhemmat näyttäneet hänelle housujen pesuohjelapun, sen kuinka housut käännetään nurinpäin sekä pesuohelman ja kuinka pesuainetta laitetaan yykkikoneeseen. Osasi vielä alakoululaisena pestä omatoimisesti likaantuneita vaatteita heti myös tahranpoistoaineen kanssa mutta on nyt taantunut. Kertoo, että on kehitysvammainen eikä siksi opi pesemään housujaan. Ilman puhtaita housuja ei voi muka mennä kouluun. Ei myöskään tuo huoneestaan likapyykkiään kodinhoitohuoneeseen eikä osaa ottaa puhtaita ja kuivia vaatteita nykyään pyykkitelineestä.

Tämä on kyl itsetuntojuttu. Lapsesi on päätynyt ajatuskehään, että hänestä ei ole mihinkään. Miksi ette vain ole vaatinut hänen osaamistaan vastaavaa suoritusta avustamisen sijaan? Tunnistan tässä hieman oman äitini asenteen, hän ei edelleenkään usko minun osaavan mitään ja yrittää toimia mun (ja muidenkin) selän takana "auttamassa". Kehittävämpi asenne on luottamus lapsen kykyihin ja siihen, että "työn tekeminen" kannattaa (ts. lapsi yrittää ja ahkeroi ja saa sitä kautta onnistumisia ja itseluottamus vahvistui sekä itsetunto kehittyy). Tämä viisaastelu nyt ei ap:tä auta ja toivottavasti löytyy apua koko perheelle.

Hän väittää ettei enää osaa ja me tolkotamme että osaa varmasti koska on osannut jo pienempänäkin.

Ai yhdessä yössä heitti hanskat naulaan? Tämä on kyl kehittynyt vuosien aikana, kun olette opettaneet ja auttaneet itsestäänselvyyksissä. Et vain tunnista asennettasi kuten ei äitinikään. Hän pitää itseään kannustavana ja toki myös avuliaana ihmisenä. Itsetunto on tosiaan itsensä tuntemista ja se ei kaikilla ole kohdallaan. Vanhempien on sitä vaikea tukea, kun oma lehmä on ojassa.

Herätys! En ole äitisi!

Poikaa on kannustettu monilla eri tavoin suoriutumaan perusasioista. Kaunista ja kannustavaa puhetta sekä tekoja on riittänyt jaettavaksi vaikka tusinan jukuripään kasvattamiseksi. Hän on nyt päättänyt ettei tee kotitöitä koska pelikaveritkaan eivät tee niitä. Hän haluaa eroon kaikista ikävistä velvollisuuksista. Mistään kivasta hän ei tietenkään halua eroon.

Se on nuoren kolmas aivolohko ja hormoonit jotka jylläävät ja kehitys rakettitiedettä.

Ja tuon ikäistä ei enää kasvateta kuin 10v eli kännyköiden ja läppärin ottaminen lisää entisestään raivoa ja uhmaa, vaan asiat pitäisi ratkaista puhumalla.

Normaali nuoren tulee kyseenalaistaa kaikki ja myös vanhemmat, samoin kotityöt jne. ja niiden tekemisen tarpeellisuus.

Ja on viisautta löysätä nyöriä ja luottaa nuoren ratkaisuihin. Ja kunnioittaa mielipiteitä.

Meillä on kolme nuorta 13v, 16v ja 18v ja jossakin vaiheessa kotityöt eivät juuri voinut vähempää kiinnostaa. Ja kyllä, vanhempien teinien vaatteet pesin itse, kun nuoret eivät saaneet niitä koneeseen, sitä kesti pari vuotta ja nyt esikoinen pesee itse vastteensa ja jopa silittää omat lakanansa ja muut vaatteet ja ilokseni tekee vielä oma-aloitteisesti ruokaa ja tarttuu imurin varteen, vaikka teininä ei voinut vähempää kiinnostaa.

Ja mielestäni nuoret ehtivät myöhemminkin kantamaan vastuuta ja huolehtimaan itsestään, samoin kotitöitä. Ja vanhemmat ovat lasta varten.

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi niin huolissani tuosta itsemurhauhkauksesta. Jos olisi mitään aikomusta tehdä sitä niin ei tarvitsisi uhkailla.

Hänellä ei ole mitään syytä tappaa itseään. Häntä on kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä ja hänen tarpeensa on aina huomioitu pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Joutuu toki täyttämään tiskikoneen kerran viikossa ja viemään roskat ulos kerran viikossa. Väittää, etteivät kaverit joudu tekemään niin ja häntä sorretaan. On kohta 17-vuotias ja järjettömän lapsellinen.

Tuossa se ongelma onkin. Ei lasta pidä kohdella kuin kukkaa kämmenellä. Se ei opi vastuun ottamista, eikä käsittelemään pettymyksiä.

Yläkoulun lehtorina koen, että nämä "kukkaa kämmenellä" -tyypit ovat nykyisin vähintäin yhtä suuri yhteiskunnallinen ongelma kuin kaltoinkohdellut. Jopa niin, että kaltoinkohdelluilla on mahdollisuus nousta normaaliin elämään, mutta pilalle hemmotellut eivät siihen pysty juurikin siksi, että muutos vaatii mukavuusalueelta poistumista ja heille ei ole kehittynyt siihen kykyjä.

Ei kauniisti kohtelu tarkoita välttämättä hemmottelemista. Se on rakastavaa ja ystävällistä käytöstä ottaen huomioon lapsen ikätason ja sen vaatimukset.

Jos opiskelu lukiossa ei kiinnosta eikä suju niin turhaa siellä on lasta pitää, menee loputkin itsekunnioituksesta kun ei pärjää. Älä anna rahaa jos ei tee muuta kuin pelaa, kerro että vuokrafirmoissa on töitä hänenlaisilleen jos rahaa kaipaa. Kysele kaikilta sukulaisilta ja tuttavilta pääsisikö poika tutustumaan eri ammatteihin edes hetkeksi. Älä vähättele osaamistaan, voit yllättyä mitä oppii kun on pakko pärjätä, tässä tilanteessa ei kannata hävetä, kyse on poikasi tulevaisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa, että olette perheenä eksyksissä tilanteessa, joka on kehittynyt jo vuosien ajan väärään suuntaan. Kaikki, mitä kerrot pojan käyttäytymisestä suorastaan huutaa sitä, että hän tarvitsee psykiatrista ammattiapua ja nopeasti.

Samalla, kun olet huolissasi pojasta, kuulostat tyytymättömältä häneen. Vaikuttaa siltä, että olet/olette yrittäneet kasvattaa yliherkkää lasta tarjoamalla yksinkertaisia käytännön ratkaisuja (kuten pyykinpesun opettaminen) tilanteissa, joissa ei ole kyse siitä etteikö lapsi kognitiivisesti osaisi ja ymmärtäisi, vaan kyse on hänen psyykkisestä oireilustaan. Jotenkin näyttää, kuin olisitte kieltäneet hänen tilanteensa vakavuuden ja monimutkaisuuden yrittämällä itsepäisesti opastaa häntä arkeen kuin tosiaankin hieman heikkolahjaista. Tämä varmasti on tehnyt lapselle toivottoman olon, koska hänen hätähuutonsa on tulkittu väärin.

Tuo itsemurhan tehnyt isoäiti-asetelma myös kummittelee suhteessasi lapseen vahvasti. Ongelma ei ole siis vain poikasi, vaan koko perheen ongelma ja tarvitsette kaikki apua. Lastensuojelu ei ole oikea osoite vaan nuorisopsykiatria. 

Hohhoijaa. Tuossa nyt on kyse vakavasti peliriippuvaisesta nuoresta. Yleinen ilmiö nykypäivänä. Toiset addiktoituvat helpommin ihan jo geneettisistä syistä. Itsemurhauhkailutkin ovat vakavassa addiktiossa tavallisia kun pelaamista yritetään rajoittaa.

Esimerkiksi koulukiusaaminen voi tulla esiin peliaddiktiona, mutta eniten kyllä addiktoi dopamiinitasoja nostava lääkitys ja huumeet, ei genetiikka.

Vierailija kirjoitti:

Täällä AV:lla elää kumma myytti siitä, että lapsen biovanhemmat olisivat lapselle parhaimmat vanhemmat. Se ei ole niin. Monissa perheissä on alkoholi- ja huumeongelmia, väkivaltaa ja insestiä. Siihen verrattuna elämä lastenkodissa on kuin paratiisiin pääsisi. Jos joku on niin viisas, että etsii apua kun ei selviä perhe-elämästä niin häntä ei pidä leimata tai tuomita. Joskus vanhempien voimavarat vain loppuvat ylihaastavan laspsen kanssa. Se voi tapahtua joko pitkäaikaisen kehityksen tuloksena tai yhtäkkiä. Onko lapsen etu jos vanhemmatkin romahtavat? Eikö ole parempi ottaa välimatkaa että lapsen suurin viha laantuu?

Nykyvanhempien voimavarat tuntuvat loppuvan heti jos lapsi vaatii vähänkin itsekeskeisyydestä irrottautumista, kuten somesta roikkumisesta.

Hänellä voisi olla oma asunto, oma rauha - ei vanhempien aiheuttamaa konflikti-ilmapiiriä. Lukio ei varmaan sovi hänelle, ei kannata pakottaa, ehkä ammattikoulu kiinnostaa nyt tai myöhemmin. Sen jälkeen voi opiskella jotain lisää, jos haluaa. On myös aikuisiltakoulutuksia. Älkää aiheuttako stressiä, vaatimuksia enempää, ettei hän tule itsetuhoiseksi. Kannattaa olla hyväksyvä, positiivinen, rauhallinen, ei riidellä.  Lukionkin saa myöhemmin jos se hänelle sopii

Voimia teille koko perheelle ap. Aika samanlaista elämäntilannetta eletään meilläkin. Toivon että saatte apua jostain.

Arvostan jos tulet kertomaan miten kävi. Pääsikö poikanne hoitoon? Eläydyn tähän voimakkaasti koska samankaltainen elämäntilanne. Vaikea saada mistään tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kykenetkö rakastamaan lastasi vaikka hän haluaa vain pelata ja chillata?

Teidän teini suorastaan huutaa itselleen rakkautta ja rajoja.

En kuitenkaan usko että kokonaan pelaamisen kieltäminen auttaa. Ei kiristys, uhkailu yms enää toimi tai pelkkä pahalla ja ikävällä uhkailu- " lentää pois kotoota" lause kuvastaa just sitä. Että kun ei tee niinkun haluatte niin ulos vaan. Ei sellainen ole rakkautta ja luulen että tuosta syntyy vaikeammat kuviot.

Rajat pelaamiselle ja rakkautta päälle, lisäksi hoitoon!

Lapsia kannattaa kasvattaa jo ennen teini-ikää!

Onko sinulla kokemusta teineistä? Oletko nuori äiti, joka lukee lastenkasvatusoppaita?

Etkö ymmärrä, että häntä on rakastettu mutta sekään ei riitä hänelle! Sekin on rakkautta kun haluaa ettei lapsesta tule luuseria. Ei se ole rakkauden puutetta jos ei hyväksy sitä, että toinen haluaa viettää elämänsä pelaten ja chillaten kun kyseessä ei ole mikään ammattilaispelaaja.

Minulla on itsellä kaksi teiniä kotona, joten tiedän heistä kyllä.

Rakkautta osoitetaan ilmeisen eri tavoilla sitten.

Kyllä lopetus ja amikseen.

Olette tehneet vääriä valintoja.

Omani myös pärjää kuuntelemalla ja olen saanut miehen tajuamaan että ei lukioon.

Lukiossa ei pärjää jos ei lue.

Amikseksesta voi jatkaa ammattikorkeakouluun.

Vierailija kirjoitti:

En olisi niin huolissani tuosta itsemurhauhkauksesta. Jos olisi mitään aikomusta tehdä sitä niin ei tarvitsisi uhkailla.

Täsmälleen päinvastoin. Itsemurhasta puhuminen on nimenomaisesti varoitusmerkki itsemurhariskistä. Kaikkien virallisten tahojen neuvo asian suhteen on AINA sama: jos henkilö puhuu itsemurhasta tai uhkaa sillä hänet on otettava vakavasti.

Vierailija kirjoitti:

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi niin huolissani tuosta itsemurhauhkauksesta. Jos olisi mitään aikomusta tehdä sitä niin ei tarvitsisi uhkailla.

Hänellä ei ole mitään syytä tappaa itseään. Häntä on kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä ja hänen tarpeensa on aina huomioitu pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Joutuu toki täyttämään tiskikoneen kerran viikossa ja viemään roskat ulos kerran viikossa. Väittää, etteivät kaverit joudu tekemään niin ja häntä sorretaan. On kohta 17-vuotias ja järjettömän lapsellinen.

Tuossa se ongelma onkin. Ei lasta pidä kohdella kuin kukkaa kämmenellä. Se ei opi vastuun ottamista, eikä käsittelemään pettymyksiä.

Yläkoulun lehtorina koen, että nämä "kukkaa kämmenellä" -tyypit ovat nykyisin vähintäin yhtä suuri yhteiskunnallinen ongelma kuin kaltoinkohdellut. Jopa niin, että kaltoinkohdelluilla on mahdollisuus nousta normaaliin elämään, mutta pilalle hemmotellut eivät siihen pysty juurikin siksi, että muutos vaatii mukavuusalueelta poistumista ja heille ei ole kehittynyt siihen kykyjä.

Ei kauniisti kohtelu tarkoita välttämättä hemmottelemista. Se on rakastavaa ja ystävällistä käytöstä ottaen huomioon lapsen ikätason ja sen vaatimukset.

Siinä kuuluisassa "minun nuoruudessani" ei kuitenkaan jouduttu keskustelemaan siitä, onko kerran viikossa tiskikoneen tyhjennys tai roskapussin vieminen liikaa vaadittu. Vaikka joku nyt loukkaantuisi, sanoisin, että jossain on menty pahasti metsään, mikäli tuollaisista joudutaan vääntämään. Elämän perusaskareista.

Olen kyllä tavannut 12-vuotiaan, joka ei osannut leikata leipää, kun äiti oli aina leikannut sen hänelle. Olen myös tavannut lukemattomia 15-vuotiaita, jotka eivät osaa kuoria perunaa jne.

Ikäkausista ja niiden huomioon ottamisesta sen verran, että ne ovat täysin kulttuurillinen käsite. Juuri vähän aikaa sitten lehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan valmiudet omillaan elämiseen ja vastuunottoon ovat muutamassa sukupolvessa liukuneet ikäryhmissä ylöspäin. Mitään geneettistä muutosta ei tuossa ajassa ole tietenkään ehtinyt tapahtua.

En ole sitä mieltä, että isoisovanhempieni aikainen normi, jossa ripille päässyttä kohdeltiin aikuisena velvollisuuksineen ja murrosiästä ei kukaan ollut kuulutkaan, olisi ideaali. Nyt on vain niin, että kun puhutaan 17-vuotiaasta, "ikätasosta ja sen vaatimuksista" voidaan odottaa jo aika paljon.

Jos aika menee pelikoneella, siihen puuttuminen tuottaa raivarin, viikottainen astianpesukoneen tyhjennys tuottaa taistelun jne, niin ohjakset on päästetty lipsumaan pahasti. Homo sapiensin 300000 vuoden historia ei nimityäin anna mitään viitteitä siitä, että velvollisuuksjen hoitaminen tuon ikäiseltä olisi jotenkin ylivoimaista, varsinkin kun ne velvollisuudet ovat historiallisesti varsin keveitä nykyisessä Suomessa.

Minulla ei ole antaa aukottomia neuvoja ap:n tapauksessa. Jos olisi, olisin suuri guru, sillä ongelma on yleinen. Minulla on kuitenkin antaa neuvo, ettei vastaavaan päädyttäisi. Asettakaa lapsillenne myös vaatimuksia. Kaikista vaatimuksista ei myöskään tarvitse, eikä pidäkään neuvotella. Perustella ne voi, jos siltä tuntuu, mutta niistä ei lipsuta.

Lasta pitää rakastaa ja myös hemmotella joskus. Lapsen rakastaminen ei ole kuitenkaan sitä, että annetaan loputtomasti siimaa ja käydään loputtomasti neuvotteluja.

Minä kokeilisin ap:n tapauksessa sitä, että pojan kanssa käytäisiin läpi oikeudet ja velvollisuudet. Jos velvollisuudet tuottavat ongelmia, oikeuksia karsitaan, armotta. Oikeudet sidottaisiin koulun sujumiseen ja niihin muutamaan kotiaskareeseen, tarkastusväli aluksi hyvin lyhyt. Kuten sanottu, tuo ei ole aukoton ratkaisu, kun tilanne on päässyt tuollaiseksi. Siitä voi seurata vaikka mitä, mutta alkuperäisessä tilanteessa jatkamisella luisutaan 100-prosenttisen varmasti helvettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi niin huolissani tuosta itsemurhauhkauksesta. Jos olisi mitään aikomusta tehdä sitä niin ei tarvitsisi uhkailla.

Täsmälleen päinvastoin. Itsemurhasta puhuminen on nimenomaisesti varoitusmerkki itsemurhariskistä. Kaikkien virallisten tahojen neuvo asian suhteen on AINA sama: jos henkilö puhuu itsemurhasta tai uhkaa sillä hänet on otettava vakavasti.

On otettava vakavasti, mutta mitään järkevää apua ei ole saatavilla. Perheen on pystyttävä itse ratkaisemaan ongelma, eli kasvattaa lastansa parempaan psyykkiseen terveyteen.

Vastuu ja vapaus. Sitä on kasvatus ja ihmiseksi kasvaminen. Kun hoitaa hommat vastuullisesti, saa vapauksia muihin juttuihin esim pelaamiseen.

Nää lähtee pienestä pitäen. Ihan sama valittaako vai ei, mutta jos ei hommat hoidu niin sitten ei tule peliaikaa.

Kotihommia tulisi olla jokaisella lapsella.

Onko muuten ollut lukitesteissä? Minun veljellä oli paha lukihäiriö ja peruskoulu oli yhtä taistelua - tappeli vanhempien kanssa joka päivä ja ei tehnyt läksyjään varmaan kertaakaan yksin. Pelasi paljon ja sai raivokohtauksia. Sitten selvisi että todella paha lukihäiriö - ei siis kirjaimellisesti pysty lukemaan. Jotain äänikirjoja sitten pyöritteli ja vanhemmat auttoivat todella paljon opiskelussa. Nimenomaan oppi siis kuuntelemalla - koska ei ymmärtänyt lukemaansa ja sanat yhdistyivät aina käsittämättömäksi puuroksi kun yritti. Amiksen kautta töihin ja on taas elämäniloinen. Pelaa vieläkin vapaa-ajat mutta käy kuitenkin töissä, ei ole raivareitakaan järjestänyt vuosikausiin ;)