Muutitko aikoinaan kotoasi tyhjin käsin vai saitko pesämunan mukaasi?

Vaihtoehtoja puuttuu. Vanhemmat tukivat minua taloudellisesti koko opiskeluajan pienellä summalla niin että pystyin opiskelemaan täysipäiväisesti käymättä töissä. Lisäksi sain opintorahaa ja asumistukea ja asuin kimppakämpässä halvalla paikkakunnalla. Olin säästänyt muuttoa varten rahaa ja lisäksi vein mukana lapsuudenkodin tavaroita (sänky ym.). Suurin hankintani omalla rahalla oli TV ja puhelinosake. Molemmat olivat tuolloin tyyriitä.

En saanut paljoa rahaa, mutta sain huonekaluja, astioita, pyyhkeet, lakanat, muuttoapua, siivousapua ekaan kämppään, iso kassillisen ruokaa ja valtavasti tukea. Eli paljon sain. Edelleenkin, jos on elämässä ongelmia niin soitan äidille. Soitellaan kyllä muutenkin.

Muutin tukiviidakkoon,mutta sain ja saan edelleen rahallista tukea lähes kuukausittain. Ovat hyvätuloisia ja eivät aio jättää perintöä,vaan haluavat auttaa ja antaa rahaa nyt kun vielä elävät.

"Niin mä kerran: tieni aloin

niin mä kuljen: paljain jaloin.

Avohaavat: syvät näissä:

ammottavat: kantapäissä"

Vierailija kirjoitti:

Kyselyssä kysytään että saiko kotoa taloudellista tukea pois muuttaessaan, ei sitä että oliko omia säästöjä. Jonkin verran järkevää siirtää suvun varallisuutta nuorille, kotoa muuttaville sillä siinä vaiheessahan ihminen on köyhimmillään ja menot suuria.

Kyllä, keillä on sukua. Mulla on aina ollut vain sisarukset ja vanhemmat. Vanhemmat ovat adobtoitu pieninä.

Muutin alaikäisenä suoraan poikaystävän kanssa samaan asuntoon. Hänellä oli jo aika hyvin huonekaluja ja tavaroita. Vein asuntoon mukanani lahjaksi saamiani pyyhkeitä, lakanoita ja astioita. Lisäksi jotkut sukulaiset antoivat muutaman huonekalun tai tavaran.

Äitini ei ole kotoa pois muutettuani osallistunut elättämiseeni vaan olen elänyt omilla rahoillani. Varmasti haluaisi auttaa, mutta hänen taloudellinen tilanteensa ei sitä salli. Itseasiassa hänelle oli helpotus, että muutin pois kotoa kun minusta ei edes lapsilisää saanut.

Omilleen muuttaessa en saanut mitään pesämunaa, mutta vanhemmat jatkoivat viikkorahan maksamista sen aikaa kun opiskelin (100mk/vko).

Muutamia vuosia myöhemmin sain vanhempien vanhan auton.

Vanhemat myös takasivat asutolainan.

Mutta taloudellista tukea en ole saanut.

Ei ollut mitään tukiviidakkoa siihen aikaan. Tyhjin käsin aloitin.

Henk.kohtaiset vaatteet ainoa omaisuus.

Muuttoni jälkeen se sai rankasti pesää yksiössä.

Ei mikään vaihtoehdoista. Tein töitä ja maksoin itse kuluni. Äiti antoi rahaa lainaan joskus tiukan paikan tullen, mutta maksoin palkkapäivänä takaisin. Omia tai vanhempien säästöjä ei ollut käyttää. Pieneen avustamiseen äitini olisi kyennyt vastikkeettomastikin, mutta hänellä ei mielestään ollut siihen velvollisuutta, enkä olisi sellaista halunnutkaan. Työssä käyvänä pärjäsin hyvin.

Kun 1,5 vuotta myöhemmin aloitin opiskelut, jouduin vähentämään töitä ja tulot pienenivät, mutta jatkoin töitä koko opiskeluajan vakituisella osa-aikaisella sopimuksella. Muuten en olisi selvinnyt. Palkka, opintotuki ja asumislisä olivat bruttona n. 1100 euroa kuussa. Kun muutin kesken opiskeluiden poikaystäväni kanssa yhteiseen kotiin, sovimme, että hän työssä käyvänä ja hyvätuloisena maksaa vuokrasta 2/3 opiskelujeni loppuun asti. Niin maksoi, mutta valmistumiseni jälkeen olemme maksaneet vuokran puoliksi siitä huolimatta, että mieheni tienaa lähes kolminkertaisesti minuun verrattuna.

Missä on muut vaihtoehdot? En saanut mitään kunnon pesämunaa, mutta vähän apua esim. huonekalujen ostoon ja vuokratakuuseen.

Sain asunnon ennakkoperintönä. En ole koskaan saanut/tarvinnut minkäänlaisia tukiaisia. Nyt melkein 70 v. Siitä ole ylpeä.

Olin saanut perinnön vähän aikaa sitten, ilman sitä en olisi saanut mitään koska äidillä ei olisi ollut varaa eikä itselläkään ollut säästöjä.

Sain jotain kotitaloustarvikkeita ja sängyn kun muutin opiskelemaan. Opintotukea en aluksi saanut vanhempien tulojen vuoksi, joten elin lainalla ja olin töissä. Lainan olen maksanut jo kauan sitten pois. Eipä tuo esikoisenikaan mitään muuta saanut mukaansa kuin jotain huonekaluja, astioita ym. Opintotukea saa ja käy töissä. Koen, että itsensä elättäminen on tärkeä osa itsenäistymistä. Vaikeissa paikoissa toki autetaan. Isäni aikoinaan maksoi viisaudenhampaideni poiston kun ei ollut siihen varaa :-)

Minun vaihtoehtoni puuttuu kyselystä. Sain taloudellista tukea opintojen ajan säännöllisesti, maksoivat joitain laskuja, eläinlääkärikulut ja avustivat hankkimaan välttämättömiä tarvikkeita huonekaluista kirjoihin, välillä ei niin välttämättömiäkin. Enkä ollut mitenkään "tilivelvollinen" vaan sain hankkia ihan mitä itse tarpeelliseksi katsoin ja oman makuni mukaan, ei ollut mitään että he tunkevat mukaan kauppaan ja kyttäävät kuitit tms.

Mutta ei, en asunut heidän hankkimassaan asunnossa tai saanut rahastoja tai muuta vastaavaa. J ihn nostin opintotuen lainoineen, en alkuaikoina käynyt töissä opintojen ohessa. Vanhempani suorastaan kannustivat että opinnot ensin, vain kesätöihin suhtautuivat myötämielisesti.

Äiti tarjosi pesää ja isä munaa, mutta kieltäydyin kauniisti.

En saanut rahaa, mutta vanhempani ostivat minulle sängyn, television ja sohvan. Astiat, petivaatteet yms oli kaikki valmiina, olin alkanut keräilemään niitö jo 15-vuotiaasta.

Olen varakkaasta perheestä, rahaa olisi ollut vaikka ostaa minulle oma asunto. Kuitenkin olen sitä mieltä, että täysi-ikäisen olisi hyvä tulla toimeen omillaan. Olen asunut nyt 7 vuotta yksin, ja kerran olen joutunut pyytämään vanhemmiltani lainaa muutaman satasen.

En todellakaan saanut mitään pesämunaa saati kämppää. Säästötiliäkään ei koskaan ollut.

Itse taas lähetin välillä vanhemmille rahaa kun sain töitä uudesta kaupungista. Aikamoista kehitysmaameininkiä...

En saanut mitään tukea, koska vanhemmat eivät katsoneet asiakseen tukea minua.

Muutin vuosituhannen vaihteessa. Eroperheestä, jossa sisarpuolia, halusin nopeasti pois ja muutin jo lukioon toiselle paikkakunnalle. Isä oli pitäjän verokuninkaita, äiti tukityöllistetty.

Isä oli sitä mieltä, että ei voi tukea minua kun se on tavallaan ex-vaimonsa tukemista. En tiedä oliko tämä nykyisen vaimon ajatus vai hänen oma älynväläyksensä. Mutta anoin opintolainaa ja onneksi äiti oli niin huonotuloinen että hänen ansiostaan sain myös opintotukea + asumistukea - joten rahaa oli itse asiassa paremmin käytössäni kuin koko kituuttavan elämäni aikana. Oppikirjojen kanssa kikkailin niin, että sain lainaan tai ostin ja myin samantien pois. Tein kesätöitä pottia kasvattaakseni ja sain maksettua lukion opintolainan pois jo ennen yliopistosta valmistumistani. Yliopistoon en lainaa ottanut.

Lautasia ostin Halpa-Hallista tasan kaksi, samoin haarukoita, lusikoita jne. Huonekaluja minulla oli lainassa sukulaisilta, sänkynä klassikko Rocky-vuodesohva. Annoin ne takaisin kun muutin mieheni kanssa yhteen. Muistan vielä kun tilasin Hobby Hallista lakanat ja laskeskelin että nämä ovat pirun kalliit mutta kestävät... Ja ovatkin kestäneet sen 20 vuotta!

Ruokaa vanhempani eivät koskaan tuoneet, en muista että isä olisi käynyt kylässäkään koskaan. Hän kyllä avusti muutossa peräkärryineen.

Kun lapsemme syntyi, sain mummoltani kattilan "puuron keittoon". Siinä vaiheessa oli kyllä jo padat ja pannut tullut ostettua, vähän aiemmin olisi voinut se idea hänelle tulla...

Omia lapsia aiomme avustaa monin tavoin. Ehkä jopa ostamme kämpän, kun kuitenkin on useampi lapsi samaan kaupunkiin suuntaamassa opiskelemaan. 

Omat huonekalut otin kotoa mukaan eli runkopatjan, lastulevyhyllykön, vanhan nojatuolin, astioita olin ostanut itse etukäteen kirpparilta. Ei pieneen yksiöön olisi paljoa mahtunut, ruokapöytääkään ei ollut. Kahta työtä tein jotta sain kaiken maksettua ja rahaa säästöön vähän tulevia opiskeluja varten.