Mitä huonoja puolia olisi perustulossa?
Äkkiseltään se vaikuttaisi ratkaisevan todella monta ongelmaa.
Mitä uusia ongelmia se toisi mukanaan?
Kommentit (107)
Mitenhän ansiosidonnaiselle päivärahalle kävisi perustulon myötä?
"ilman työtä saisi myös saman mitä saa nykyisin toimeentulotukena plus asumistukena."
Tämä merkitsisi sitä, että esimerkiksi Helsingissä perustulon tulisi olla vähintään 1200 euroa kuukaudessa, jos kyseessä on yksin elävä henkilö. Muualla maassa selvittäisiin halvemmalla.
Toistaiseksi kukaan ei ole joko osannut tai halunnut sanoa mitkä tukimuodot (pl. työmarkkinatuki ja toimeentulotuen perusosa) perustulolla korvattaisiin ja mille tasolle se asettuisi. Se tiedetään varmasti, että perustulo tulee joko erittäin kalliiksi tai sitten se huonontaa toimeentulo- ja asumistukien varassa elävien nykyistä asemaa huomattavasti.
Kokonaan oma asiansa on ansiosidonnainen työttömyysturva, josta ei käytännössä keskutella lainkaan, kun perustulosta puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkäss vastikkeettomassa tulonsiirrossa ei mielestäni ole järkeä, ellei samalla huolehdita siitä, ettei muodostu saman verran inflaatiota. - Eli mikä takaa sen, etteivät kaikki kustannukset nouse vastaavasti. Eli jos annetaan kaikille 500 €/ kuukaudessa, ns. persutuloa, niin kas kummaa vuokra on pian 1000€, niin lääkkeet ruoka ja kaikki muut elantokustanuksien hinnat nousisisväat. - Vai mikä estäsi niiden kohoamsien? Muistaako joku tuen, joka olisi säilyttänyt vähän pidempään ostovoimansa?
Vuokrien aisoissa pitämiseen tepsii parhaiten asumistuen poistaminen. Olenkin sitä mieltä, että ainoa oikea perustulomalli on se, että se sisältää kaiken ja mitään muita tukia ei perustulon päälle tule.
Tämä on kaunis lähtökohta, jolloin kaikkein eniten perustulosta hyötynevät kaikki he, joilla jo nyt menee verraten hyvin ja mallikkaasti. Sen sijaan ongelmia tai ainakin haasteita tulee eteen jos olet mm. vakavasti sairas tai vammainen. - Mutta mikä on sitten "riittävä" sairaus tai vamma, että voisi, ehkä saada hieman "ekstraa" vai lähdemmekö siitä ajatuksesta, että toiset nyt saavat itselleen vastikkeetonta "huvittelurahaa" ja toiset saavat pienen, pienen korvauksen kalliiden lääkkeidensä ja hoitojensa kustantamiseen.
Vierailija kirjoitti:
En maksaisi sitä oikeasti rikkaille. Siitä pitäisi tarvittaessa itse pystyä luopumaan ja sitten voisi anoa perustulon takaisin itselle jos elämäntilanne paljon muuttuisi. Harva niin tekisi, mutta ehkä edes muutama joka sillä ei oikeasti mitään tekisi.
Perustulon voi maksaa ihan kaikille.
Syy ei ole niinkään siinä että rikkaiden pitäisi tästäkin saada jotain lisää, vaan syy on se että systeemi olisi mahdollisimman yksinkertainen, kun oikeutusta perustuloon ei sen kummemmin missään virastoissa aleta tutkimaan tuhansien virkamiesten kalliilla veroista maksetulla työajalla.
Perustulo korjataan rikkaiden kohdalla ihan normaalisti verotuksen kautta, eli rikkaiden perustulo vain yksinkertaisesti verotetaan takaisin, ja näin vältetään em. tuhansien ja taas tuhansien virkamiesten turha ja veronmaksajille kalliiksi käyvä työ.
Mitä yksinkertaisemmaksi ko. systeemi saadaan, sen parempi siitä loppujenlopuksi tulee. Kyse ei ole niinkään tulojen kasvattamisesta kenellekään, vaan ennemminkin siitä että tukisysteemien yksinkertaistuessa saadaan turhaa virastotyötä yms. pois satojen miljoonien tai jopa miljardien eurojen edestä, ja LISÄKSI myös työmarkkinoilla tapahtuu tervetullut muutos siihen suuntaan että KAIKKI saavat tarjota omaa työtänsä markkinoille aivan kuten haluavat.
Nythän tämä oman työn tarjoaminen markkinoille estetään yksinkertaisesti työmarkkinajärjestöjen toimesta, kun heidän mielipiteitään kysellään että katkaistaanko työttömyyskorvaukset jos teet työtä A, B tai C, vai pitäisikö tehdä työtä D, E tai F.
Oikein tehty systeemi sallii kaikille että voi tehdä kaikkia töitä A, B, C, D, E ja F. Ja työmarkkinajärjestöt ei siis pääse enää hankaloittamaan työttömien työllistymistä tätä kautta.
Siis, työmarkkinajärjestöt ovat KARTELLEJA, joiden toiminta pyrkii siis estämään työttömien pääsemisen töihin haluamilleen aloille haluamillaan ehdoilla.
Työmarkkinajärjestöillä on paikkansa, mutta tämän kaltainen toimintamalli vahingoittaa kyllä Suomea aika rankasti, koska loppujenlopuksi ei millään järjestöllä pitäisi olla yhtikäs mitään sananvaltaa yhtään mihinkään sosiaalitukiin. Se on valtion hallinnon tehtävä järkeillä nämä asiat, mielipiteitä toki saa kysyä, mutta tukiin liittyviä pelisääntöjä EI pidä käyttää minkään järjestöpolitiikan edunvalvontaan liittyvänä nyrkkinä.
Eli, jos työmarkkinajärjestöt (ja kolmikanta) eivät keskenään saa aikaan täystyöllisyyttä, silloin heillä ei pidä olla myöskään valtaa määrittää niiden ulosajettujen ihmisten asioista tai sopimuksista yhtään millään tavoin. Valtaa pitää olla vasta, mikäli täystyöllisyys on aikaansaatu, ja se pitää saada aikaan nimenomaan neuvotteluteitse. Hiukan vastaava asia kuin politiikassa, eli valtaa tulee vasta, jos KAIKKI pystyvät sitä politiikkaa kannattamaan. Jos politiikka ei saa kannatusta, sitten se valtakin otetaan pois.
En keksi huonoja puolia. Hyviä vain. Ja olen keskituloinen, keikkatyötä tekevä.
Todennäköisesti iso osa työntekijöistä irtisanoutuisi nauttimaan elämästä. He, joilla on omistusasunnot ja pitkä uuvuttava työura takana. Osa jäisi opintovapaalle, tekisi 50%työaikaa tms ja me innokkaat pääsisimme töihin. Työtä siis olisi tasapuolisesti kaikille, jolla olisi valtavan iso merkitys työssä jaksamiseen. Nykyajan työmarkkinoiden suurin ongelma on tehokkuuden hakeminen työläisten haksamisen kustannuksella.
Perustulon avulla työn tehokkuus lisääntyisi, työtätekevät olisivat virkeämpiä.
Ihanaa.