Mitä huonoja puolia olisi perustulossa?
Äkkiseltään se vaikuttaisi ratkaisevan todella monta ongelmaa.
Mitä uusia ongelmia se toisi mukanaan?
Kommentit (107)
Kokoomuslaiset työnantajat eivät pääsi kyykyttämään työntekijöitä, koska he voisivat lähteä riistävän työnantajan palveluksesta ilman pelkoa karenssista.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuslaiset työnantajat eivät pääsi kyykyttämään työntekijöitä, koska he voisivat lähteä riistävän työnantajan palveluksesta ilman pelkoa karenssista.
Niin ja tämä olisi siis kokoomuslaisen työnantajan kannalta huono puoli.
Millä tavalla se laiskistaisi? Jos perusosa on niin pieni että sillä juuri ja juuri pärjää ja työnteko kannattaa aina lisäansioiden muodossa niin eikö se kannusta?
Verot ainakin menisivät tappiin. Samalla myös enemmän ihmisiä passivoituisi kun saisi sen summan tekemättä mitään vrt. nykyisin pitää ilmoitella asioita kelalle/työkkäriin. Lisäksi kaikki tuet eivät poistu, esim asumis- ja toimeentulotuki, joten tukiviidakko ei paljoa helpota.
Kyllä minä kotiin saattaisin jäädä, jos esim. 600 euroa tulisi joka kuu tilille eikä mitään tarvisi tehdä.
Noo ainakin on kolme ongelmakohtaa:
1. Raha ei kasva puissa eikä tule taikaseinästä, vaan se pitää yhä repiä verottamalla työssäkäyviltä ihmisiltä ja velkarahalla
2. Osa työpaikoista olisi edelleen kannattamattomia kun perustulo olisi suurempi kuin pienin mahdollinen palkka.
3. Naisten olisi halutessaan helpompi jäädä kotiin hoitamaan lapsia kun toimeentulo ilman työtä olisi taattua.
Vierailija kirjoitti:
Verot ainakin menisivät tappiin. Samalla myös enemmän ihmisiä passivoituisi kun saisi sen summan tekemättä mitään vrt. nykyisin pitää ilmoitella asioita kelalle/työkkäriin. Lisäksi kaikki tuet eivät poistu, esim asumis- ja toimeentulotuki, joten tukiviidakko ei paljoa helpota.
Perustulon ajatus on korvata asumis- ja toimeentulotuki

Mutta jos tuhlaa perustulonsa kuukauden ekalla viikolla viinaan tai pelaamiseen, niin ei hyvinvointivaltio silti jätä näkemään nälkää. Eli jonkinlainen tt-tuki on oltava.
Olisi helppo ottaa vastaan lyhytaikaistakin työtä, jos voisi luottaa että tiettynä päivänä tulee joka tapauksessa tilille tietty summa, eikä kuten nykyään seuraava tuloerä siirtyy jonnekin kuukauden-puolentoista päähän. Vuokrat ja muut menot kun pitää maksaa joka tapauksessa.
Suomen perusongelma on huoltosuhteen vääristymä. Työtätekemätöntä väkeä on aivan liikaa suhteessa työtä tekeviin veronmaksajiin. Lisäksi ikävä kyllä nuo elätettävät eivät ole lapsia, jotka olisivat kasvamassa tuleviksi työssäkävijöiksi vaan kaiken kaikkiaan todennäköisesti pysyvästi elättejä on liikaa. Perustulon myötä tämä porukka todennäköisesti lisääntyisi ja katastrofaalinen huoltosuhde vaikeutuisi entisestään. Nyt sitä porukkaa sentään pyritään piiskaamaan takaisin töihin erilaisin aktiivimallein.
Rikkaiden verotus kiristyisi. Perustuloa ei toudellakaan ole tulossa.
Yksi kysymys tietysti olisi se, missä vaiheessa tänne tulevat rupeaisivat sitä saamaan? Heti asylumin sanottuaan vain jonkin karenssiajan jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuslaiset työnantajat eivät pääsi kyykyttämään työntekijöitä, koska he voisivat lähteä riistävän työnantajan palveluksesta ilman pelkoa karenssista.
Et varmaan paljoa työnteosta ymmärrä, mutta työnantajat pyrkii palkkaamaan ihmisiä jotka ihan viihtyy siinä tekemässään työssä. Jos sinulla on päinvastaisia kokemuksia sulle on ehkä käynyt niinsanotut 'väärät rekryt'. Joka kerta.
Perustulohan on tällä hetkellä 560e/kk.
Se voisi korvata yksin elävän työttömyysturvan (työmarkkinatuki ja peruspäiväraha) tai samansuuruiset tuet kuten sairauspäivärahan minimin, lasten kotihoidontuen joka on suurinpiirtein tuota tuloluokkaa tai vähimmäismääräisen äitiys- ja isyyspäivärahan.
Olisi sitten työtön tai sairastuisi tai hoitaisi alle 3-vuotiaita kotona niin ei tarvitsisi aina erikseen selvittää mikä elämäntilanne nyt on meneillään vaan saisi aina tuon 560e/kk ilman selityksiä ja yhteiskunnan erillistä kiusaamista tililleen.
Yksin elämän perustoimeentulotuen perusosa on tällä hetkellä 491e/kk joten teoriassa totua saava saisi enemmän, mutta yleenä totua saava saa myös asumistukea johon muut tulot vaikuttavat niin lopputulos olisi plus-miinus-nolla, eikä kukaan häviä mitään. Perustuloa saava saisi toki olla enemmän rauhassa, kun yhteiskunta ei jatkuvasti uhkaa perusosan alentamisella tai patista pitämään työnhakua voimassa tai muuta tylsää. Kontrolli puuttuisi. Mutta kuka aikuinen ihminen oikeasti haluaa kontrollia? Ei kukaan. Se on yhteiskunta joka kontrolloi ja kyttää, se työllistää.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki laiskistuisivat.
Tai sitten ei. Kun pienikin tienaaminen kannattaisi. Ei tarvitsisi temppuilla välttääkseen työntekoa.
Vierailija kirjoitti:
Verot ainakin menisivät tappiin. Samalla myös enemmän ihmisiä passivoituisi kun saisi sen summan tekemättä mitään vrt. nykyisin pitää ilmoitella asioita kelalle/työkkäriin. Lisäksi kaikki tuet eivät poistu, esim asumis- ja toimeentulotuki, joten tukiviidakko ei paljoa helpota.
Et ole ymmärtänyt perustulon ideaa. Silloin korvattaisiin kaikki tuet, myös asumis ja toimeentulo, perustuella.
Byrokratiaa saataisiin vähennettyä, eli osa perustuloista katettaisiin byrokraattien palkoilla.
Ja onko sinusta tosiaan typerämpää käyttää aika johonkin hyödyllisempään kuin viranomaisten kanssa väkertämiseen? Muusikot voisivat kirjoittaa euroviisuvoittajabiisejä, taiteilijat maalata, yrittäjähenkiset perustaa pienyrityksiä, keksijät tehdä keksintöjä, sahamiehet voittaa pokerissa, äidit hoitaa lapsiaan jne.
Kukaan ei jaksaisi opiskella edes sitä vähää alusta mitä nyt kun tietäisi että rahaa tulee joka tapauksessa. Kukaan ei myöskään opiskelisi, koska korkeapalkkaisista töistä verojen määrä lisääntyisi. Verot nousisivat, kansa tylsistyisi, alkoholia menisi enempi (okei tulisi takasi rahaa valtiolle) mutta kulut joita sairaiden hoitoon menee kasvaisi.
Kansa tyhmistyisi. Tyhmä väenosa alkaisi lisääntymään lisää -> massia, kun tulisi joka tapauksessa. Oltaisiin lähempänä kommunistista yhteiskuntaa (nähtiin ettei se kommunismi Itäblokin maissa toiminut sitten pätkääkään). Ihmiset irtisanoutuisi töistä, koska rahaa tulisi koko ajan ilman karenssin pelkoa. Jos ihmiset lopettavat työn, niin verotulot vähenevät. Koulutus huononisi, julkinen liikenne huononisi, terveydenhuolto ois ihan paskaa. Vaan spurgit, narkkarit, yh:t ja muut pummit hyötyisi tästä ja semmoset ketkä ei jaksa edes 2. astetta käydä yläasteen jälkeen.
Eihän tämä kirpaisisi kuin ammattikuppaajia ja -loisia. Eivät saisi ruinattua enää muita enemmän tukia tutuilta sossuilta.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei jaksaisi opiskella edes sitä vähää alusta mitä nyt kun tietäisi että rahaa tulee joka tapauksessa. Kukaan ei myöskään opiskelisi, koska korkeapalkkaisista töistä verojen määrä lisääntyisi. Verot nousisivat, kansa tylsistyisi, alkoholia menisi enempi (okei tulisi takasi rahaa valtiolle) mutta kulut joita sairaiden hoitoon menee kasvaisi.
Kansa tyhmistyisi. Tyhmä väenosa alkaisi lisääntymään lisää -> massia, kun tulisi joka tapauksessa. Oltaisiin lähempänä kommunistista yhteiskuntaa (nähtiin ettei se kommunismi Itäblokin maissa toiminut sitten pätkääkään). Ihmiset irtisanoutuisi töistä, koska rahaa tulisi koko ajan ilman karenssin pelkoa. Jos ihmiset lopettavat työn, niin verotulot vähenevät. Koulutus huononisi, julkinen liikenne huononisi, terveydenhuolto ois ihan paskaa. Vaan spurgit, narkkarit, yh:t ja muut pummit hyötyisi tästä ja semmoset ketkä ei jaksa edes 2. astetta käydä yläasteen jälkeen.
Tuet pitää laskea sen suuruisiksi, että verot eivät lisäänny ja työssäkäyminen kannattaisi aina. Ei perustulolla omakotitaloja tai uusia autoja osteltaisi kuitenkaan.
Pummeillehan perustulo olisi kauhistus. Tulisi vain vähän rahaa, kun pärstäkertoimella ei enää irtoisi ylimääräistä.
Kaikki laiskistuisivat.