Työkavereiden oudot tavat

Kerran oli yksi työkaveri, keski-ikäinen nainen, jolla oli aivan hervoton ja todella erikoinen huumorintaju. Hän kertoili jatkuvasti erilaisia pissa-, kakka- ja pieruvitsejä, ja nauraa hihitteli niille itse aivan katketakseen. Postaili niitä myös yhteisiin teams-ryhmiin, kertoili niitä palavereissa ja muissa tilanteissa, joissa osa nauroi ja osa näytti lähinnä vaivautuneelta. Siis keski-ikäinen blondi, jonka huumorintaju ja jutut olivat samanlaisia kuin 6-vuotiaalla pojallani. Oli pidemmän päälle tosi rasittavaa. 

Mulla oli yhdessä työpaikassa työkaveri, joka onnistui olemaan vuosia töissä tekemättä oikein yhtään mitään. Minusta tämä on jo saavutus.

Tyyppi teki kyllä erittäin selväksi, ettei viihtynyt ja etsi uutta työtä, opiskelikin korkeakoulututkinnon sinä aikana kun tunsin hänet. Ainoat kerrat, kun kuulin hänen puhuvan, oli kun hän halusi jostakin asiasta valittaa.

Aamulla hän käveli ketään tervehtimättä omaan pieneen huoneeseensa, pisti oven kiinni ja usein oli siellä koko päivän, kunnes iltapäivällä lähti pois, taaskaan ketään tervehtimättä. 

Palavereissa istui aina hiljaa. Otti työtehtävät, joita esimies antoi, mutta ei koskaan itse ehdottanut mitään eikä osoittanut mitään aktiivisuutta.

Hänsaattoi kuukauden aikana tehdä esimerkiksi kaksi työtehtävää. Työtehtävät olivat sellaisia, että niiden hoitamiseen olisi normaalisti mennyt ehkä muutama päivä, ehkä kokonainen viikko. 

Mä olen aivan varma, että siellä lasikopperonsa ylhäisessä yksinäisyydessä suljetun oven takana hän hoiteli omia asioitaan, mm. opiskeli tutkintonsa ja myöhemmin sain kuulla, että hänellä oli joku oma firmantynkä "somevaikuttamista" pystyssä. Hienot verkkosivut sillä oli, varmasti työajalla tehdyt. 

Sillä tavalla oli kaikessa hiljaisuudessaan röyhkeä, että surkeana rankkaan eroon (tapahtunut joku puoli vuotta sitten) vedoten sai viikon sairauslomaa. Ja kas kummaa, tuli saikulta töihin ihanasti ruskettuneena keskellä Suomen talvea. Johonkin vedoten sai myös itselleen työkoneeksi jonkin todella hyvän, perustasoa paremman läppärin - kun hänen työtehtävänsä sitä vaativat. Siis ei muka pystynyt verkkosivuja päivittämään tai kuvia käsittelemään tavallisella läppärillä. 

Tyyppi vaihtoi lopulta, luojan kiitos, työpaikkaa! Vieläkin joskus mietin, että miten helvtissä pomot katselivat tuota monta vuotta. Tuntuu aivan uskomattomalta. Suoraan sanottuna kusetti firmaa vuosia niin paljon kuin ikinä kehtasi. Ja tämä siis tapahtui vielä ennen etäaikaa, olimme kaikki toimistolla. Joillakin on pokkaa.

Vierailija kirjoitti:

Kerran oli yksi työkaveri, keski-ikäinen nainen, jolla oli aivan hervoton ja todella erikoinen huumorintaju. Hän kertoili jatkuvasti erilaisia pissa-, kakka- ja pieruvitsejä, ja nauraa hihitteli niille itse aivan katketakseen. Postaili niitä myös yhteisiin teams-ryhmiin, kertoili niitä palavereissa ja muissa tilanteissa, joissa osa nauroi ja osa näytti lähinnä vaivautuneelta. Siis keski-ikäinen blondi, jonka huumorintaju ja jutut olivat samanlaisia kuin 6-vuotiaalla pojallani. Oli pidemmän päälle tosi rasittavaa. 

Apua, kuulostaa tutulta. Työkaverini on noin 40-vuotias perheenäiti. Sitä muna- ja suihinottovitsien määrää. Kukaan ei naura paitsi hän itse. Syö joka päivä kananmunan lounaan yhteydessä ja muistaa JOKA KERTA kertoa miten muna päivässä pitää hymyn huulilla KJEHH RÄH. Parhaimpina päivinä tulee TUPLAMUNAA HAHHAAA!

Saatana että onkin rasittava tyyppi.

Mun entinen kollega liikkui niin vauhdikkaasti, että paperit vaan lenteli pöydiltä, kun se pyyhkäisi ovesta. Ristin kaverin maantiekiitäjäksi.

Olin parikymppisenä töissä eräällä grillikioskilla/kahviossa. Yksi työntekijä tuli sinne jatkuvasti notkumaan myös vapaapäivinään. Ilmestyi tiskille kyselemään, että mitäs tänne, kävi hakemassa takahuoneesta jääkaapista jonkun limun ja naposteltavaa, hengaili siinä useita tunteja lehtiä selaillen ja omia juttujaan höpötellen. Oli todella outoa ja ärsyttävää. Omistajan mielestä ilmeisesti vielä oudompaa ja ärsyttävämpää, sillä hengailija sai potkut koeajalla. Itselleni ei tulisi mieleenkään mennä vapaalla työpaikalle pyörimään, vaikka työstäni ihan tykkäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkaverilla on sisäkenkinä sandaalit ja ilmeisesti on Lenita-uskoinen, sillä ottaa aina sukat pois ennen kuin työntää haisevat lättäjalkansa niihin... :D Yäk. Toivottavasti ei mene paltsuihin tuolla tavoin.

 

Tää on jännä juttu että sandaalien kanssa ei muka saisi käyttää sukkia. Sandaalit ovat hyvät työkengät koska jalat eivät hikoa niissä, mutta ei töissä voi olla paljain jaloin.

Kyllä meillä ainakin kesälomien jälkeen ollaan. Mullakin on sukat jalassa vasta joskus lokakuussa.

Eihän kenenkään toki pakko ole opehuoneessa istuskella päivittäin tai ylipäänsä ikinä. Mutta kyllä minä suoraan sanottuna ihmettelen paria kollegaa, jotka eivät ole käyneet opehuoneessa ilmeisesti kertaakaan esimerkiksi 14 vuoteen. Joka ikisen välkän ja hyppytunnin he viettävät luokassaan. Toisen saatan joskus nähdä seisahtaneen katsomaan ilmoitustaulua ja toisen kipaisevan joskus vessassa, mutta kumpikaan ei ikinä istu alas, ota kahvia tai rupattele työkavereiden kanssa.

Minun näkökulmastani meillä on ihan hyvä porukka ja asiallinen meininki, ettei sen puolesta pitäisi vältellä. Opehuoneessa on mahdollista istuskella ihan puhumattakin omissa oloissaan, eikä siellä mihinkään tenttiin joudu. 

Opehuoneen välttäminen on näillä niin totaalista, että sen on pakko olla tietoinen valinta. Kieltämättä hieman kiinnostaisi tietää, mikä on saanut tekemään tällaisen päätöksen. 

Mulla oli työkaverina perheenäiti, joka jokaikisellä kahvitauolla muisti kertoa, kuinka heillä kotona ei koskaan syödä eineksiä vaan hän tekee päivällisen päivittäin.

Omina eväinään kyllä oli eineslaatikko vähän väliä, ja työpaikan ruokalassakin kävi aika usein sekä tapanaan oli perjantaisin käydä lasten kanssa hampurilaisilla, pizzalla tms.

Työkavereiden kyttääjät ja niistä mitään rekisteriä pitävät ovat kyllä niitä pahimpia ja oudoimpia. Myrkyttävät koko työpaikan ilmapiirin.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kenenkään toki pakko ole opehuoneessa istuskella päivittäin tai ylipäänsä ikinä. Mutta kyllä minä suoraan sanottuna ihmettelen paria kollegaa, jotka eivät ole käyneet opehuoneessa ilmeisesti kertaakaan esimerkiksi 14 vuoteen. Joka ikisen välkän ja hyppytunnin he viettävät luokassaan. Toisen saatan joskus nähdä seisahtaneen katsomaan ilmoitustaulua ja toisen kipaisevan joskus vessassa, mutta kumpikaan ei ikinä istu alas, ota kahvia tai rupattele työkavereiden kanssa.

Minun näkökulmastani meillä on ihan hyvä porukka ja asiallinen meininki, ettei sen puolesta pitäisi vältellä. Opehuoneessa on mahdollista istuskella ihan puhumattakin omissa oloissaan, eikä siellä mihinkään tenttiin joudu. 

Opehuoneen välttäminen on näillä niin totaalista, että sen on pakko olla tietoinen valinta. Kieltämättä hieman kiinnostaisi tietää, mikä on saanut tekemään tällaisen päätöksen. 

Sosiaalinen kuormitus varmaan. Halu olla omissa oloissaan. 

Vierailija kirjoitti:

Työkavereiden kyttääjät ja niistä mitään rekisteriä pitävät ovat kyllä niitä pahimpia ja oudoimpia. Myrkyttävät koko työpaikan ilmapiirin.

Aika laput silmillä saa töissä kulkea jos ei ollenkaan pane merkille työkavereiden toistuvia hassuja tapoja. Ei tarvitse kytätä.

Työkaverini on itse negatiivisuus! Puhummepa mistä vaan, niin hän saa kaiken käännettyä hyvin negatiiviseksi. Esimerkkinä tästä se, kun saimme työpaikalta liikunta- ja kulttuuriseteleitä yli sadalla eurolla. Olin iloinen siitä, että ne voi käyttää lähes mihin vaan. Hän löysi tästä ilmaisesta rahastakin aihetta negatiivisuuteen. Ei kuulemma ikinä käytä niitä, kun ei keksi, mihin ne voi käyttää ja niiden käyttäminen on hankalaa ja blaa blaa blaa. Lisäksi hän ei voi käyttää lounasetua, kun "ei halua syödä velaksi". Lounaat vähennetään palkastamme, mutta siitä on etu vähennetty. Tämäkin on hyvä etu, jos käy ulkona syömässä. 

Yks keittiöakka lähettelee firman miespuolisille työntekijöille pikkutuhmia meemejä ja videoita ja tikusta asiaa välillä. Ihan ok mukava se on mullakin on nainen ja lapsi ja tuntuu kyllä vähän oudolta. Ei tehdä edes töitä varsinaisesti yhdessä, nähdään lähinnä ruokatauolla. Olis edes jonkun näköinen, vähän kulahtanut ja noh, rumahko. Kompensoi varmaan tällä kaveeraamisella jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Työkaverini on itse negatiivisuus! Puhummepa mistä vaan, niin hän saa kaiken käännettyä hyvin negatiiviseksi. Esimerkkinä tästä se, kun saimme työpaikalta liikunta- ja kulttuuriseteleitä yli sadalla eurolla. Olin iloinen siitä, että ne voi käyttää lähes mihin vaan. Hän löysi tästä ilmaisesta rahastakin aihetta negatiivisuuteen. Ei kuulemma ikinä käytä niitä, kun ei keksi, mihin ne voi käyttää ja niiden käyttäminen on hankalaa ja blaa blaa blaa. Lisäksi hän ei voi käyttää lounasetua, kun "ei halua syödä velaksi". Lounaat vähennetään palkastamme, mutta siitä on etu vähennetty. Tämäkin on hyvä etu, jos käy ulkona syömässä. 

Tällainen löytyy varmaan jokaisesta työpaikasta. Kamalia ihmisiä.

Aiemmin mainitsemani valeallergikko on samanlainen negatiivisuuden multihuipentuma. Kommentistasi tuli mieleen, kun hän ensin manasi säännöllisesti kolmen vuoden ajan miten per seestä on kun meillä ei järjestetä tyhypäivää enää ollenkaan. Että ihan epistä ja tyhmää ja olisi nyt edes jotain, miksei edes jotain. No, tuli päivä kun sisäisessä postissa tuli tiedote tyhy-päivästä. Jokaiselle liput paikalliseen lätkämatsiin ja siellä grilliruoat, kahvit ja pullat työpaikan piikkiin. Okei, ei ehkä kivoin mahdollinen juttu itsellenikään kun lätkä ei kiinnosta, mutta ei tyhyssä pääasiassa ole se tekeminen vaan työkavereiden seura.

No, tämä negatiivinelli raivostui ja vaahtosi useamman päivän miten pas ka tyhy, ei voi olla noin surkeaa, hän ei ainakaan osallistu ja onpa huono idea ja ei ei ei. Hän ei ainakaan mitään lätkää mene katsomaan (päivittää someen säännöllisesti seuraavansa kys. lajia telkkarista kylläkin), ja grilliruokaan ja pullaan hän ei koske (paitsi viikoittain töissä).

En oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. En sanonut mitään. Jatkoille hän sitten ilmestyi ennen puoltayötä valmiiksi tuhannen turpa täynnä.

/36

Oli kerran työkaveri jolla ilmeisesti oli r-vika. Ei koskaan sanonut sanoja, joissa r kirjain, keksi vaihtoehtoisia nimiä esineille ja asioille. Pahin oli aina jokin sana mitä ei voinut korvata, alkoi aina arvuuttelemaan ja ihmettelemää niin kauan että joku muu sanoi sen ääneen. En tiedä kuvitteliko ettei kukaan huomaa, oli huvittavaa kuunneltavaa.

Yksi työkaveri aikanaan ei syönyt lounasta vaan sillä oli lanttuja ja porkkanoita laatikossa. Ärsytti kuunnella avokonttorissa sitä rouskutusta.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihan järkyttynyt yhdestä kollegasta. En olisi ikinä uskonut, että tuommoisia on oikeasti olemassa mutta olen omin korvin kuullut ja tämän nähnyt. Naisihminen puhuu seksielämästään koko porukan kuullen ja kovaan ääneen. Kaikki likaiset yksityiskohdat ja asennot. Oksettavaa oikeasti. Ja minulle tulee tajuton myötähäpeä kun hän puhuu myös esimiehen kuullen näitä. Ei lopeta vaikka monet ovat pyytäneet. Työpaikalla sekä miehiä että naisia.

Naisen ollessa kyseessä se on räväkkää, mies joutuisi telkien taakse.

Yks pjaska luulee olevansa koira, ku se haukkuu niin. Ja eräs teeskentelee sokeaa. Silmät paljastavat valheen. Ja se, et se kutoo kangaspuilla mattoa ilman mitään muuta NS apua, ku pieni valo. Ja se katsoo puhelintaan ilman mitään apuja. Sil o myös silmälasit. Näitä ei ole oikealla sokealla henkilöllä ja silmät o ihan erilaiset. Yks luulee olevansa sammakko, ku se kurnuttaa usein. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän erikoinen työkaveri. Äärettömän tarkka rutiineistaan ja tauoistaan, ei jousta juuri missään ja ihan kamalaa jos joskus joutuisi jäämään pidempään töihin, ei edes klo 15 pidempään. Tulee jatkuvasti muiden huoneisiin höpöttelemään ja olettaa että muut viihdyttävät häntä, mutta jos joku menee hänen huoneeseen niin kohtelee aika kalseasti ja tympeästi, aivan kuin hänen huoneeseen ei saisi mennä ja häiritä. 

Työkaverini ryntää heti hirveällä kiireellä työhuoneeseeni kun käyn vessassa ja poistuu heti työhuoneestani kun tulen vessasta takaisin.

Oletko varma, ettei kyseessä ole huono mutta oikea teollisuusvakooja? Olen tosissani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkaverini on itse negatiivisuus! Puhummepa mistä vaan, niin hän saa kaiken käännettyä hyvin negatiiviseksi. Esimerkkinä tästä se, kun saimme työpaikalta liikunta- ja kulttuuriseteleitä yli sadalla eurolla. Olin iloinen siitä, että ne voi käyttää lähes mihin vaan. Hän löysi tästä ilmaisesta rahastakin aihetta negatiivisuuteen. Ei kuulemma ikinä käytä niitä, kun ei keksi, mihin ne voi käyttää ja niiden käyttäminen on hankalaa ja blaa blaa blaa. Lisäksi hän ei voi käyttää lounasetua, kun "ei halua syödä velaksi". Lounaat vähennetään palkastamme, mutta siitä on etu vähennetty. Tämäkin on hyvä etu, jos käy ulkona syömässä. 

 

Tällainen löytyy varmaan jokaisesta työpaikasta. Kamalia ihmisiä.

Aiemmin mainitsemani valeallergikko on samanlainen negatiivisuuden multihuipentuma. Kommentistasi tuli mieleen, kun hän ensin manasi sään

Mullakin on tällainen negatiivisuuden ruumillistuma työkaverina. Valittaminen joka asiasta on jotakin aivan käsittämätöntä. Ja juuri näin, että ensin valitetaan kun ei ole koulutuspäivää ja sitten kun se koulutuspäivä järjestetään, niin valitetaan kestosta, sijainnista, sisällöstä, ihan kaikesta. Firmalta saatu joululahja oli aivan paska. Viikkopalaveri on väärään aikaan, liian pitkä ja siellä puhutaan vääristä asioista. Valittaminen voi alkaa jossakin täysin yllättävässä tilanteessa. Joku vaikka toteaa kahvitauolla, että "onpa hyvää pullaa", niin tämä valittaja aloittaa sarkastisella äänellä katkeran valituksen siitä, että "no onhan se pulla varmaan nyt hyvää, kun vuosi sitten pienennettiin sitä lounasetua, että kylläpä vaan sitten pullan tarjoamiseen on kumminkin varaa ja varmaan kelpaa nyt pullaa mutustella sitten niin..."

Koen tuon kitkerän valittamisen niin kuormittavana, että en välillä mene toimistolle, vaan teen etätöitä ihan vain siksi, etten pysty kuuntelemaan tätä negailijaa.