Ihanaa, syksyllä aletaan yrittämään lasta!

Tämän keskustelun mukaan lasta ei saisi hankkia opiskeluaikana eikä valmistumisen jäljeen. Milloin sitten olisi hyvä aika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siis, toiset ovat toista mieltä asioista kuin toiset! Toiset tykkää pikkulapsista, toiset ei, eli ongelma on????!!! Siksi kai nuo peukkunappulat ovat olemassa että saa peukuttaa sen mukaan että tykkääkö vai eikö tykkää, vai mitä? Tämä aihe nyt vain herätti vähemmän ihastusta kuin vihastusta, eletään asian kanssa eikä ihmetellä.

Jos ap olisi kysynyt että kannattaako lapsia hankkia, tykkäättekö pikkulapsista tai olisi tuputtanut kaikille että hankkikaa lapsia niin ymmärtäisin negatiivisuuden. Tässä tilanteessa kuitenkin hän oli iloinen jo tehdystä päätöksestä ja kysyi onko muita samassa tilanteessa. Tässä tilanteessa en siis ymmärrä alapeukkuja ja negatiivisia kommentteja, joiden pointti ei voi olla mikään muu kun ap:n mielen pahoittaminen.

Ehkäpä se ei kuitenkaan ole alapeukutusten pointtina, moni vaan ei tykkää tämmösistä vauvajutuista, näin se on.

Loppuvuonna syntyneen poikalapsen äitinä annan vinkin, että ei kannattaisi tähdätä synnyttämään vuoden lopussa. Lapsi saa selvää etua koulunkäynnissä, harrastuksissa (kaikessa), kun on alkuvuoden lapsi. Tutkimustenkin mukaan ikätovereitaan kehityksessä pidemmällä olevat pärjäävät systeemissä paremmin. Varsinkin pojalle on loppuvuonna syntyminen kohtalokasta, jos sattuu vielä olemaan pienempää kokoluokkaa. 

Eli ap, kannattaisi alkaa yrittämään jo viimeistään toukouussa ja lopettaa se yrittäminen lokakuussa ihan viimeistään.

Kyllä ne on asumisratkaisut sun muut ihan toissijaisia sen rinnalla, kun haluaa lapsensa selviävän/pärjäävän tässä kovassa yhteiskunnassa.

Nimimerkillä: Miksi en tätä aikoinaan tajunnut, eikä kukaan kertonut!?!

AP: Onnea elämällesi ja mukavaa yrittämistä ja vauvan odotusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas täällä kannustavaa porukkaa tänään.

Hyvä huudella että hoida koulusi ja hanki vakityö, sitten vasta lapsia. Vakityön saanti on todella työn takana monella alalla, itse sain ensimmäisen vakipaikkani vasta yli kolmekymppisenä. (Sitten täällä huudettaisi vanhasta iästä jos tuolle iälle odottaisi lapsentekoa. :D ) Asiaa ei varmasti auta se että on vastavalmistunut nuori nainen, siinähän on se äitiyslomariski.

Musta on jopa ihan järkevää saada lapsi tuossa vaiheessa. Voi sitten valmistumisen jälkeen keskittyä työelämään.

Niin, onnea yritykseen ap! :) 

Kiitos:) Ajattelen noista monista asioista hyvin samoin. Ja jos olisin työelämässä niin kyllä mä silloin ottaisin hoitovapaata siihen että lapsi täyttää kolme. En pidä opiskelua syynä jättää suurinta unelmaani toteuttamatta aikaisin. Mitä aiemmin lapsi syntyy, sitä suuremman osan elämästäni ehdin olla äiti, ja tehdä ja olla sitä minkä olen asettanut itselleni elämäni tarkoitukseksi (oma perhe). Kaikki muu mitä tapahtuu on mulle vain toissijaista, en siksi aio laittaa toissijaista asiaa (työpaikka) ensisijaisen unelmani edelle (oma perhe nuorena). Sitä voi miettiä myös sitten kun unelma on täytetty. Vaikka moni tuntuukin kovasti moista paheksuvan nykyisten normien vuoksi. Tosiasiassahan opiskeleva äiti ei edes todellakaan käytä valtion verorahoja sen enempää kuin äiti joka saa lapset vanhempana ja jää töistä pois lapsen saannin jälkeen.

Ap

Unelma vai pakkomielle.. hmmm..kallistun pakkomielteeseen. Se ei ole kovin tervettä lastakaan ajatellen.

Mitkähän on nämä perustelut sille että kallistut pakkomielteeseen kun kysymyksessä on vielä sinulle täysin vieraan ihmisen elämän ratkaisut?

Ihminen, jolla ei ole pakkomiellettä lasta  kohden hoitaa kyllä perusasiat kuntoon ennen lapsia, ihminen joka pakkomielteisesti haluaa olla nuori äiti tekee sen lapsen tukien varaan, koska on nyt vain haave ja pakko olla nuori äiti. Vielä ihmiselle, jonka kanssa seurustellut vasta 2v ja mennyt turhankin nopeasti naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas täällä kannustavaa porukkaa tänään.

Hyvä huudella että hoida koulusi ja hanki vakityö, sitten vasta lapsia. Vakityön saanti on todella työn takana monella alalla, itse sain ensimmäisen vakipaikkani vasta yli kolmekymppisenä. (Sitten täällä huudettaisi vanhasta iästä jos tuolle iälle odottaisi lapsentekoa. :D ) Asiaa ei varmasti auta se että on vastavalmistunut nuori nainen, siinähän on se äitiyslomariski.

Musta on jopa ihan järkevää saada lapsi tuossa vaiheessa. Voi sitten valmistumisen jälkeen keskittyä työelämään.

Niin, onnea yritykseen ap! :) 

Kiitos:) Ajattelen noista monista asioista hyvin samoin. Ja jos olisin työelämässä niin kyllä mä silloin ottaisin hoitovapaata siihen että lapsi täyttää kolme. En pidä opiskelua syynä jättää suurinta unelmaani toteuttamatta aikaisin. Mitä aiemmin lapsi syntyy, sitä suuremman osan elämästäni ehdin olla äiti, ja tehdä ja olla sitä minkä olen asettanut itselleni elämäni tarkoitukseksi (oma perhe). Kaikki muu mitä tapahtuu on mulle vain toissijaista, en siksi aio laittaa toissijaista asiaa (työpaikka) ensisijaisen unelmani edelle (oma perhe nuorena). Sitä voi miettiä myös sitten kun unelma on täytetty. Vaikka moni tuntuukin kovasti moista paheksuvan nykyisten normien vuoksi. Tosiasiassahan opiskeleva äiti ei edes todellakaan käytä valtion verorahoja sen enempää kuin äiti joka saa lapset vanhempana ja jää töistä pois lapsen saannin jälkeen.

Ap

Unelma vai pakkomielle.. hmmm..kallistun pakkomielteeseen. Se ei ole kovin tervettä lastakaan ajatellen.

Mitkähän on nämä perustelut sille että kallistut pakkomielteeseen kun kysymyksessä on vielä sinulle täysin vieraan ihmisen elämän ratkaisut?

Ihminen, jolla ei ole pakkomiellettä lasta  kohden hoitaa kyllä perusasiat kuntoon ennen lapsia, ihminen joka pakkomielteisesti haluaa olla nuori äiti tekee sen lapsen tukien varaan, koska on nyt vain haave ja pakko olla nuori äiti. Vielä ihmiselle, jonka kanssa seurustellut vasta 2v ja mennyt turhankin nopeasti naimisiin.

Näin, tyhmyyttä ei pidä tukea.

Aika kiireesti olette naimisiin menneet kyllä.... Ette valitettavasti tunne toisianne vielä juuri ollenkaan. Mut tsemppiä silti, lapset ovat ihania, vaikka sitten melko varmoja eroperheen lapsia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas täällä kannustavaa porukkaa tänään.

Hyvä huudella että hoida koulusi ja hanki vakityö, sitten vasta lapsia. Vakityön saanti on todella työn takana monella alalla, itse sain ensimmäisen vakipaikkani vasta yli kolmekymppisenä. (Sitten täällä huudettaisi vanhasta iästä jos tuolle iälle odottaisi lapsentekoa. :D ) Asiaa ei varmasti auta se että on vastavalmistunut nuori nainen, siinähän on se äitiyslomariski.

Musta on jopa ihan järkevää saada lapsi tuossa vaiheessa. Voi sitten valmistumisen jälkeen keskittyä työelämään.

Niin, onnea yritykseen ap! :) 

Kiitos:) Ajattelen noista monista asioista hyvin samoin. Ja jos olisin työelämässä niin kyllä mä silloin ottaisin hoitovapaata siihen että lapsi täyttää kolme. En pidä opiskelua syynä jättää suurinta unelmaani toteuttamatta aikaisin. Mitä aiemmin lapsi syntyy, sitä suuremman osan elämästäni ehdin olla äiti, ja tehdä ja olla sitä minkä olen asettanut itselleni elämäni tarkoitukseksi (oma perhe). Kaikki muu mitä tapahtuu on mulle vain toissijaista, en siksi aio laittaa toissijaista asiaa (työpaikka) ensisijaisen unelmani edelle (oma perhe nuorena). Sitä voi miettiä myös sitten kun unelma on täytetty. Vaikka moni tuntuukin kovasti moista paheksuvan nykyisten normien vuoksi. Tosiasiassahan opiskeleva äiti ei edes todellakaan käytä valtion verorahoja sen enempää kuin äiti joka saa lapset vanhempana ja jää töistä pois lapsen saannin jälkeen.

Ap

Unelma vai pakkomielle.. hmmm..kallistun pakkomielteeseen. Se ei ole kovin tervettä lastakaan ajatellen.

Mitkähän on nämä perustelut sille että kallistut pakkomielteeseen kun kysymyksessä on vielä sinulle täysin vieraan ihmisen elämän ratkaisut?

Ihminen, jolla ei ole pakkomiellettä lasta  kohden hoitaa kyllä perusasiat kuntoon ennen lapsia, ihminen joka pakkomielteisesti haluaa olla nuori äiti tekee sen lapsen tukien varaan, koska on nyt vain haave ja pakko olla nuori äiti. Vielä ihmiselle, jonka kanssa seurustellut vasta 2v ja mennyt turhankin nopeasti naimisiin.

No nyt kyllä tuntuu mulle todella suppeakatseiselta ajatusmallilta.. Perustat koko hommasi siihen että olet itse luonut jonkin oman listasi ”perusasioista” ja pidät sitä ainoana oikeana. En kai minäkään lasta vielä suunnittelisi ellen kokisi että ne perusasiat juurikin ovat nyt kunnossa. Käsitykseni niistä tarvittavista perusasioista ei ole vain yhtä pinnallinen ja materialistinen. Lapsi tarvitsee ennen kaikkea turvallisia aikuisia ja turvallisen kasvuympäristön, jossa kokee olevansa välitetty ja arvostettu. Tämän lapsen henkisen hyvinvoinnin lisäksi tulee tietenkin lapsen perustarpeista (ruoka, vaatteet yms.) huolehtia. Mitään ongelmia ei tuiden avulla eläessäkään näiden nykymaailmassa rahaa vaativien perustarpeiden tyydyttämisessä ole.

Seuraavaksi alatkin jo sitten määrittelemään että kuinka nopeasti on sopivan nopeasti mennä naimisiin. Äly hoi, voit soveltaa noita kriteereitäsi vapaasti omaan elämääsi, mutta jätä se muiden ohjeistaminen omine standardeinesi pois.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aika kiireesti olette naimisiin menneet kyllä.... Ette valitettavasti tunne toisianne vielä juuri ollenkaan. Mut tsemppiä silti, lapset ovat ihania, vaikka sitten melko varmoja eroperheen lapsia...

No vähän on paksua sanoa ettei 2 v yhdessäolon jälkeen tunne toista vielä ollenkaan. Toki niin voi olla jos on vaikka kaukosuhteessa eikä siten vietä aikaa toisen kanssa niin paljon. Me ollaan kuitenkin asuttu melkein se koko kaksi vuotta yhdessä, ja oltu siten jo arjessa tiiviisti tekemisissä se aika. Ei se sovitun seurustelun aika vuosina ole mikään tuntemisen tason tarkka mittari. Joku toinen joka olisi vaikka ollut 4 vuotta kaukosuhteessa ja asunut kuukauden yhdessä, varmasti voisi ehkä jopa todennäköisesti tuntea kumppaninsa vähän huonommin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kiireesti olette naimisiin menneet kyllä.... Ette valitettavasti tunne toisianne vielä juuri ollenkaan. Mut tsemppiä silti, lapset ovat ihania, vaikka sitten melko varmoja eroperheen lapsia...

No vähän on paksua sanoa ettei 2 v yhdessäolon jälkeen tunne toista vielä ollenkaan. Toki niin voi olla jos on vaikka kaukosuhteessa eikä siten vietä aikaa toisen kanssa niin paljon. Me ollaan kuitenkin asuttu melkein se koko kaksi vuotta yhdessä, ja oltu siten jo arjessa tiiviisti tekemisissä se aika. Ei se sovitun seurustelun aika vuosina ole mikään tuntemisen tason tarkka mittari. Joku toinen joka olisi vaikka ollut 4 vuotta kaukosuhteessa ja asunut kuukauden yhdessä, varmasti voisi ehkä jopa todennäköisesti tuntea kumppaninsa vähän huonommin.

Ap

Kahden vuoden jälkeen EI TODELLAKAAN vielä tunne kumppaniaan.

Ai joo monikin on kysellyt että miksi vasta syksyllä aletaan yrittää, niin tämä siksi että mä luen tän kevään aika aktiivisesti valintakokeeseen, ja siten ei välttämättä olis hyvä kombinaatio saada vaikka raskauspahoinvointeja kun tää mulle tärkeä koe tulossa. Oon jo 5 vuotta halunnut sille alalle ja viime vuonna en päässyt sisään, niin tänä vuonna sitten uusi yritys!

Ja sitten osittain syynä myös sitä että jos nyt vasta syksyllä aletaan lasta yrittämään, niin mun miehellä ehtii stten jo opinnot valmistua niihin aikoihin kun äitiyslomat ja vanhempainvapaat loppuu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kiireesti olette naimisiin menneet kyllä.... Ette valitettavasti tunne toisianne vielä juuri ollenkaan. Mut tsemppiä silti, lapset ovat ihania, vaikka sitten melko varmoja eroperheen lapsia...

No vähän on paksua sanoa ettei 2 v yhdessäolon jälkeen tunne toista vielä ollenkaan. Toki niin voi olla jos on vaikka kaukosuhteessa eikä siten vietä aikaa toisen kanssa niin paljon. Me ollaan kuitenkin asuttu melkein se koko kaksi vuotta yhdessä, ja oltu siten jo arjessa tiiviisti tekemisissä se aika. Ei se sovitun seurustelun aika vuosina ole mikään tuntemisen tason tarkka mittari. Joku toinen joka olisi vaikka ollut 4 vuotta kaukosuhteessa ja asunut kuukauden yhdessä, varmasti voisi ehkä jopa todennäköisesti tuntea kumppaninsa vähän huonommin.

Ap

Kahden vuoden jälkeen EI TODELLAKAAN vielä tunne kumppaniaan.

Se jos sinä tai kaverisi ei ole tuntenut ei tarkoita ettei kukaan voi todellakaan tuntea. Kyllähän noita jaksetaan aina kaikilla nettipalstoilla hioa, milloin tuo ”ei todellakaan voi tuntea” on sitten joskus vuosi, milloin kaksi tai milloin kolme. En tiedä mitä tuntemisella oikein sitten tarkoitat? Ei ketään toista voi tuntea samalla tavalla kuin itseään, eli siten että tietäisi aina ja kaikkialla mitä toinen ajattelee. Mä ainakin käsitän tuntemisen sellaiseksi että tietää suunnilleen miten toinen reagoi arkipäiväisissä tilanteessa, tietää mistä toinen pitää ja mistä ei pidä, ja useissa tilanteissa myös käsittää että miksi toinen toimii siten kuin toimii. Kyllä meillä tämä ainakin toteutuu, ja jos joku tuntuu epäselvältä niin aina voi keskustella ja kysyä ja sen jälkeen tietää. Lapsen kasvatuksestakin ollaan monelta kannalta keskusteltu jo ennen tätä päätöstä syksyllä alkavasta lapsen yrittämisestä. En näe tuntemisemme tasossa mitään ongelmaa avioliittomme tai lapsen saamisen näkökulmasta. Kiinnostaisi tietää eriteltynä että millainen tieto 2-vuotta yhdessä olleilta ja asuneilta väkisinkin mielestäsi puuttuu?

Ap

Tän sivuston nimi on hei vauva.fi kai täällä saa puhua vauvoista, vaikka ei kirjautuisikaan? Varsinkin, kun ei ole vielä äiti, niin en tiedä miten kohtelevat tuolla mamma-puolella :D

Eka kerta, kun kirjotan tänne ylipäänsä, mutta samaistuin ap:n tilanteeseen. Oon haaveillut myös nuorena äidiksi tulemisesta jo teinistä lähtien. Haaveilen pelkän käärön lisäksi tietysti koko paketista: perhe-elämästä, parisuhteesta ja omasta asunnosta jne, ei ole pelkkä vauvakuume kyseessä.

Neljä vuotta ollaan oltu yhdessä ja tässä ajassa on mieskin jo lämmennyt ajatukselle perustaa perhe piakkoin (varmaan aloitetaan yrittää lasta myös ensi syksynä!). Miehellä on vielä opinnot kesken ja uran kannalta lasten tekoa voisi lykätä aina vaan. Joskus se pitää vaan uskaltaa todeta, että nyt on hyvä hetki eikä jäädä odottamaan sitä "täydellistä" elämäntilannetta. 

Itse olen jo valmistunut ja oman alan töissä. Tähän olen aina tähdännyt: työ jossa on ihan kivaa ja mahdollisuudet kehittyä ja edetä jos myöhemmin kipinä iskee, mutta työ on vain työtä. En ole kovin kunnianhimoinen, tärkeimmät haaveet ovat vapaa-ajan puolella.

Vierailija kirjoitti:

Hei tää aloitus olis kantsinu laittaa tuonne vauvakuume -osioon, siellä on teitä hörhöjä muitakin, täällä vähemmän.

Joku jo tähän vastasikin, mutta tosiaan kun en jaksanut rekisteröityä ja tämä on ainoa jonne ei tarvitse. Ja tätä av-palstaa kun olen lukenut aina muutenkin niin ei oikeastaan käynyt edes mielessä.

Ap

Teekkarin vaimoke kirjoitti:

Tän sivuston nimi on hei vauva.fi kai täällä saa puhua vauvoista, vaikka ei kirjautuisikaan? Varsinkin, kun ei ole vielä äiti, niin en tiedä miten kohtelevat tuolla mamma-puolella :D

Eka kerta, kun kirjotan tänne ylipäänsä, mutta samaistuin ap:n tilanteeseen. Oon haaveillut myös nuorena äidiksi tulemisesta jo teinistä lähtien. Haaveilen pelkän käärön lisäksi tietysti koko paketista: perhe-elämästä, parisuhteesta ja omasta asunnosta jne, ei ole pelkkä vauvakuume kyseessä.

Neljä vuotta ollaan oltu yhdessä ja tässä ajassa on mieskin jo lämmennyt ajatukselle perustaa perhe piakkoin (varmaan aloitetaan yrittää lasta myös ensi syksynä!). Miehellä on vielä opinnot kesken ja uran kannalta lasten tekoa voisi lykätä aina vaan. Joskus se pitää vaan uskaltaa todeta, että nyt on hyvä hetki eikä jäädä odottamaan sitä "täydellistä" elämäntilannetta. 

Itse olen jo valmistunut ja oman alan töissä. Tähän olen aina tähdännyt: työ jossa on ihan kivaa ja mahdollisuudet kehittyä ja edetä jos myöhemmin kipinä iskee, mutta työ on vain työtä. En ole kovin kunnianhimoinen, tärkeimmät haaveet ovat vapaa-ajan puolella.

Näin, jos tässä pitäisi työpaikka saada ennen lasta niin helposti voisi lykkäytyä sinne 30 tienoille. Siitä alkaa kuitenkin riskit niin raskaudessa kuinsynnytyksessäkin kasvaa. Muutenkaan en ymmärrä miten se on joistain ihan se ja sama saako lapsen 20-vuotiaana vaiko 35-vuotiaana. Saadessaa lapsen nuorena ehtii elämään sen lapsen kanssa pidempään, joten se päätös lapsen hankinnan ajakohdasta vaikuttaa koko loppuelämään. Minkä takia ei sitten saisi tehdä omassa elämässään tärkeitä päätöksiä omia unelmia tukevasti? Jos jonkun unelma olisi päästä töihin mahdollisimman nopeasti valmistumisesta, niin tuskimpa ihmiset häntä väheksyisivät että: ”Mikä pakkomielle sun on päästä töihin noin nopeasti”.

Mullekin työelämä on se toissijainen, voisin ennemmin olla vaikka puhelinmyyjänä oleva äiti kuin lapsettomana siinä mun ns. unelmatyössä. Tietenkin on mulle tärkeää ja haluan myös että työ on sellaista mitä jaksan tehdä vielä vuosikaudet, mutta se lapsen saaminen menee mun arvojärjestyksessä sen työn edelle. Eikä se sitä tarkoita että nyt jään kotiäidiksi loppuelämäkseni kuormittamaan teidän ihanaa yhteiskuntajärjestelmäänne. Juurihan tässä on meillä tarkoitus opiskellessa se lapsi saada, ei mitään ”lapsi mahdollisimman nopeasti heti mulle nyt ja kaikki muu saa sitten elämästä jäädä!”.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kiireesti olette naimisiin menneet kyllä.... Ette valitettavasti tunne toisianne vielä juuri ollenkaan. Mut tsemppiä silti, lapset ovat ihania, vaikka sitten melko varmoja eroperheen lapsia...

No vähän on paksua sanoa ettei 2 v yhdessäolon jälkeen tunne toista vielä ollenkaan. Toki niin voi olla jos on vaikka kaukosuhteessa eikä siten vietä aikaa toisen kanssa niin paljon. Me ollaan kuitenkin asuttu melkein se koko kaksi vuotta yhdessä, ja oltu siten jo arjessa tiiviisti tekemisissä se aika. Ei se sovitun seurustelun aika vuosina ole mikään tuntemisen tason tarkka mittari. Joku toinen joka olisi vaikka ollut 4 vuotta kaukosuhteessa ja asunut kuukauden yhdessä, varmasti voisi ehkä jopa todennäköisesti tuntea kumppaninsa vähän huonommin.

Ap

Kahden vuoden jälkeen EI TODELLAKAAN vielä tunne kumppaniaan.

Koskaan ei tunne ketään kokonaan, edes itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea yritykseen, AP! :)

Kyllä kaksioon mahtuu mukavasti muutaman vuoden. Itse en olisi kovin innoissani mihinkään olkkariin muuttamisesta, niinkuin jotkut tässä ovat tuoneet esille, mutta kukin tietenkin taaplaa tyylillään. 

Meillä on 4kk ikäinen vauva ja asumme kaksiossa ja varmaan asumme tässä vielä ainakin vuoden verran, mutta kyllä lapsen puolesta voisi olla kauemminkin. Ei hän tarvitse omaa tilaa, päin vastoin. Pieni vauva tarvitsee läheisyyden turvaa. Tämän vuoksi muuten pidän tuota teidän vauvan pinnasänky olohuoneesen ideaa hieman huonona, aika homma juoksennella edestakaisin yöllä ja herääkö pikkuisen itkuun edes jos toinen on olohuoneessa? Entä mitä jos haluatte viettää iltaa olohuoneessa kaksistaan ja vauvan sänky on siellä...? 

Mutta, kyllä siis hyvin mahtuu. Vähän vaati kyllä uudelleen järjestelyitä. Veimme mm. tietokonepöydän makuuhuoneesta pois, jotta sinne saatiin mahtumaan pinnasänky ja hoitopöytä/vaatelipasto-yhdistelmä.

Niin kun kirjoitin aiemmin, en siis ole ap, niin meillä ainakin vauva oli niin herkkäuninen ettei samassa huoneessa nukkuminen oikein onnistunut. Onhan itkuhälyttimet keksitty, joten eri huoneessa nukkuminen onnistuu. Ja alkuunhan ap olikin suunnitellut että vauva nukkuu samassa huoneessa, eli varmasti tiheimpien yösyömisten ajan.

Siinä olen kyllä samaa mieltä että olohuone ei ehkä ole paras vauvalle, koska luultavasti vauva menee nukkumaan aikaisemmin ja jos päiväunia nukkuu omassa pedissä niin sekin on hankalaa olohuoneessa. Parempi ratkaisu mielestäni olisi jos vain mahtuu että vauvalle oma makuuhuone ja vanhemmat nukkuu olohuoneessa.

Joo, meillä ei ainakaan olohuone toimisi, kun vauva tosiaan menee nukkumaan aikaisin ja itse sitten katselemme vielä telkkaria tms. olohuoneessa. Kaksiossa on vaan se, että joko makuuhuone tai olohuone. Tapoja on monia ja tavat myös riippuu hirveesti minkälainen vauva on, niin kuin teilläkin. :)

Ja vielä teille jotka vänkäätte toisen elämänvalinnoista, niin antakaa jo olla. AP elää kuten AP haluaa ja tekee ihan omat valinnat. En ymmärrä mitä niistä vinkumaan ja vänkäämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea yritykseen, AP! :)

Kyllä kaksioon mahtuu mukavasti muutaman vuoden. Itse en olisi kovin innoissani mihinkään olkkariin muuttamisesta, niinkuin jotkut tässä ovat tuoneet esille, mutta kukin tietenkin taaplaa tyylillään. 

Meillä on 4kk ikäinen vauva ja asumme kaksiossa ja varmaan asumme tässä vielä ainakin vuoden verran, mutta kyllä lapsen puolesta voisi olla kauemminkin. Ei hän tarvitse omaa tilaa, päin vastoin. Pieni vauva tarvitsee läheisyyden turvaa. Tämän vuoksi muuten pidän tuota teidän vauvan pinnasänky olohuoneesen ideaa hieman huonona, aika homma juoksennella edestakaisin yöllä ja herääkö pikkuisen itkuun edes jos toinen on olohuoneessa? Entä mitä jos haluatte viettää iltaa olohuoneessa kaksistaan ja vauvan sänky on siellä...? 

Mutta, kyllä siis hyvin mahtuu. Vähän vaati kyllä uudelleen järjestelyitä. Veimme mm. tietokonepöydän makuuhuoneesta pois, jotta sinne saatiin mahtumaan pinnasänky ja hoitopöytä/vaatelipasto-yhdistelmä.

Niin kun kirjoitin aiemmin, en siis ole ap, niin meillä ainakin vauva oli niin herkkäuninen ettei samassa huoneessa nukkuminen oikein onnistunut. Onhan itkuhälyttimet keksitty, joten eri huoneessa nukkuminen onnistuu. Ja alkuunhan ap olikin suunnitellut että vauva nukkuu samassa huoneessa, eli varmasti tiheimpien yösyömisten ajan.

Siinä olen kyllä samaa mieltä että olohuone ei ehkä ole paras vauvalle, koska luultavasti vauva menee nukkumaan aikaisemmin ja jos päiväunia nukkuu omassa pedissä niin sekin on hankalaa olohuoneessa. Parempi ratkaisu mielestäni olisi jos vain mahtuu että vauvalle oma makuuhuone ja vanhemmat nukkuu olohuoneessa.

Joo, meillä ei ainakaan olohuone toimisi, kun vauva tosiaan menee nukkumaan aikaisin ja itse sitten katselemme vielä telkkaria tms. olohuoneessa. Kaksiossa on vaan se, että joko makuuhuone tai olohuone. Tapoja on monia ja tavat myös riippuu hirveesti minkälainen vauva on, niin kuin teilläkin. :)

Ja vielä teille jotka vänkäätte toisen elämänvalinnoista, niin antakaa jo olla. AP elää kuten AP haluaa ja tekee ihan omat valinnat. En ymmärrä mitä niistä vinkumaan ja vänkäämään.

Joo ajatuksena meillä oli sellanen että vauva sen pinnasänkyajan (ehkä 2-vuotiaaksi?) nukkuisi medän sängyn vieressä ja sitten kun lapsi alkaa olla sen verran iso että tarttis isompaa sänkyä niin siirtyisi olkkariin. Silloin samalla kun lapsi siirtyisi olkkariin siirtyisi myös televisio ja tietokone meille tänne makkariin. No mutta parhaan ratkaisun näkee sitten kun tietää millainen lapsemme on (kuinka herkkäuninen jne.) :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mikä tää massiivinen määrä alapeukutuksia nyt on? Ajattelin keskustella iloisesta ja innostavasta aiheesta,  ja siitä kuinka pääsen toteuttamaan elämääni haluamallani tavalla. Se on monesta sitten ilmeisesti huono juttu? Vai onko kyse siitä ettei elämänvalinnat ole samat kuin teillä? En mä nyt teitä ole kehoittanut elämään mun kanssa mitenkään samoin! Turha nyt toisten teidän omistanne poikkeavista unelmista on hiiltyä. Vai tarkoittavatko noilla alapeukuillansa vaan sitä että itse eivät olisi tehneet samoin? En ihan vielä tunne tämän palstan toimintatapoja.

ap

Varmaankin kyse siitä, että monet alapeukuttajat eivät ajattele aloitustasi sinun näkökulmasta, vaan omastaan, eivätkä ole onnellisia puolestasi. "aletaan yrittämään raskautta, ihanaa"  <-- no hyi en itse halua lasta ymsp., joten nyt alapeukutan.

Älä ota henkilökohtaisesti :)

Kamala vauvakuume tulee kun lukee tätä :D