Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihanaa, syksyllä aletaan yrittämään lasta!
22.02.2018 |
Oon niin onnessani jo nyt ja odotan innolla. Mun suurimpia unelmiani on koko mun elämäni ajan ollut saada oma lapsi, ja miehen kanssa ollaan nyt puhuttu että syksyllä aletaan yrittämään! :) Olin jo aikalailla aiemmin luopunut ajatuksesta saada lapsi nuorena kaikkien opiskelujen ym. takia, mutta tällä hetkellä ajoitus tuntuukin ihan sopivalta vaikka opiskellaan molemmat. Onneksi korkeakouluopinnot on sen verran joustavia, niin ne ei estä tätä unelmaa.
Onko muita keillä lähitulevaisuudessa olis perheenlisäys kiikarissa?
Kommentit (180)
En ikinä menis naimisiin saati hankkisi lapsia VAIN 2-v:n yhdessäolon jälkeen!!!
Nimim. yhdessä miehen kanssa lähes 30-v., eka lapsi 5 v:n yhdessäolon jälkeen. Ehdittiin vähän tutustua toisiimme aluksi.
2 v! My ass! 😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun makuuhuoneena olohuone?! Ei helv... Kyllä te ehditte sen vauvan puskea, odottakaa nyt edes sen verran että teillä on varaa kahteen makuuhuoneeseen! 😂
Kaksi vuotta yhdessä, ja tuollainen kiire? Mistäköhän suurin osa tälläkin palstalla olevista keskusteluista kumpuaa...? 🤔
Kyllä sitä alkuun pärjää pienemmässä ja edullisemmassa, fiksuahan se vaan on olla muuttamatta kalliimpaan ja isompaa ennen kun oikeasti on tarve. Ja mielestäni kyllä 2 vuotta ei ole kovin lyhyt aika olla yhdessä.
Komppaan tätä kommenttia
ap
No tietenkin komppaat 😂😁
Et tainnut ymmärtää mitä sillä tarkoitin. Ajattelen siis itse ihan samoin ja joku toinen vastasi jo puolestani. Kerro sinä miksi olisi jokin itseisarvo muuttaa isompaan ja kalliimpaan asuntoon kun sen rahan voi tässä hyvässä ja halvassa kaksiossa asuessa säästääkin ja käyttää siten muuhun? Harva pieni lapsi harmittelee jos ei ole omaa huonetta. Mä nukuin 8-vuotiaaksi äitini kanssa samassa makuuhuoneessa (koska kaksio, myöhemmin äitini siirsi sänkynsä olohuoneeseen) enkä kokenut sen koskaan mitenkään haittaavan.
Mutta jos olet koko elämäsi asunut isossa omakotitalossa niin että jokaisella lapsella ikiomat huoneet, nii varmasti tuntuukin oudolta kun ei ole tottunut. Jotkuthan itse suureen omaan rauhaan tottuneet kauhistelevat jo sitä jos "kahdella kouluikäisellä lapsella ei ole OMIA huoneita vaan molempien yhteinen!".
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kenen mielestä kaksi vuotta on oikeasti "pitkä" aika olla yhdessä???
Miettikää nyt vähän, ihmiset. Ihan vakavasti.
Minusta ei se ole mikään "pitkä aika" muttei kyseenalaistettavan lyhytkään. Jos kaksi vuotta elää tiiviisti toisen kanssa yhdessä niin kyllä siinä tuntemaan voi jo oikein hyvin oppia, riippuu varmasti ihmisistä ja siitä tilanteesta.
Ei kyllä sitten niillä kolmekymppisillä sitten ihmetelläkään jos tapaavat 30-vuotiaina ja lapsi syntyy 32-vuotiaana. Sehän on jo "aivan täysi eri asia" ja "ihan normijuttu" kun kerta niin "vanhoja ja viisaita" ollaan verrattuna "hukassa oleviin ja itseään tuntemattomiin kaksikymppisiin".
ap
Ei opi tuntemaan toista, ei millään. Et tiedä hänestä vielä puoliakaan. Ja joo, jos yli kolmekymppisenä tekee lapsen, niin ottaa varmasti huomioon monta asiaa, joita ei silloin parikymppisenä osaa edes ajatella. Ei ole prinsessakuvitelmia enää, vaan silloin ollaan jo realisteja. Ymmärrät sen sitten kymmenen vuoden kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Siis kenen mielestä kaksi vuotta on oikeasti "pitkä" aika olla yhdessä???
Miettikää nyt vähän, ihmiset. Ihan vakavasti.
No ei se pitkä ole, mutta ei kyllä lyhytkään. Varsinkin jos suuri osa ajasta on jo asuttu yhdessä. Eikä se mitään takaa vaikka olisi oltu 10 vuotta yhdessä niin ero saattaa tulla. Mikä teidän mielestä on sellainen raja jonka jälkeen saa mennä naimisiin ja tehdä lapsia?
Vierailija kirjoitti:
En ikinä menis naimisiin saati hankkisi lapsia VAIN 2-v:n yhdessäolon jälkeen!!!
Nimim. yhdessä miehen kanssa lähes 30-v., eka lapsi 5 v:n yhdessäolon jälkeen. Ehdittiin vähän tutustua toisiimme aluksi.
2 v! My ass! 😀
Ihmiset kokevat varmasti sopivat sitoutumisajankohdat yksilöllisesti ja myös parisuhteesta riippuen. Tavanomaista pidempi tai lyhyempi aika ei ole sen huonompi. Tärkeintä on se että molemmat suhteen osapuolet kokevat ajan olevan oikea, ei se meneekö suhteen "etenemisnopeus" ulkopuolelta asetettujen standardien mukaan. :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun makuuhuoneena olohuone?! Ei helv... Kyllä te ehditte sen vauvan puskea, odottakaa nyt edes sen verran että teillä on varaa kahteen makuuhuoneeseen! 😂
Kaksi vuotta yhdessä, ja tuollainen kiire? Mistäköhän suurin osa tälläkin palstalla olevista keskusteluista kumpuaa...? 🤔
Kyllä sitä alkuun pärjää pienemmässä ja edullisemmassa, fiksuahan se vaan on olla muuttamatta kalliimpaan ja isompaa ennen kun oikeasti on tarve. Ja mielestäni kyllä 2 vuotta ei ole kovin lyhyt aika olla yhdessä.
Komppaan tätä kommenttia
ap
No tietenkin komppaat 😂😁
Et tainnut ymmärtää mitä sillä tarkoitin. Ajattelen siis itse ihan samoin ja joku toinen vastasi jo puolestani. Kerro sinä miksi olisi jokin itseisarvo muuttaa isompaan ja kalliimpaan asuntoon kun sen rahan voi tässä hyvässä ja halvassa kaksiossa asuessa säästääkin ja käyttää siten muuhun? Harva pieni lapsi harmittelee jos ei ole omaa huonetta. Mä nukuin 8-vuotiaaksi äitini kanssa samassa makuuhuoneessa (koska kaksio, myöhemmin äitini siirsi sänkynsä olohuoneeseen) enkä kokenut sen koskaan mitenkään haittaavan.
Mutta jos olet koko elämäsi asunut isossa omakotitalossa niin että jokaisella lapsella ikiomat huoneet, nii varmasti tuntuukin oudolta kun ei ole tottunut. Jotkuthan itse suureen omaan rauhaan tottuneet kauhistelevat jo sitä jos "kahdella kouluikäisellä lapsella ei ole OMIA huoneita vaan molempien yhteinen!".
ap
Ihan asuin lapsuuteni kerrostalossa, ja nykyään rivarissa. Omia huoneita ei jokaiselle tarvii olla, mutta sänky olohuoneessa...?! Eikö teillä koskaan käy vieraita? Vai olikos sulla vain se yksi ystävä... 🤔
Me ruvettiin yrittämään lasta vasta, kun oli varaa siihen että nyt olkkarissa ei kenenkään tarvinnut nukkua! Ei se tarkoita paljoa rahaa tai kartanoa. Vaan sitä että odottaa, kunnes on varaa ehkä vuokrata se kolmio kaksion sijaan?
Miten te seurustelette vieraiden kans jos vauva nukkuu olohuoneessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kenen mielestä kaksi vuotta on oikeasti "pitkä" aika olla yhdessä???
Miettikää nyt vähän, ihmiset. Ihan vakavasti.
Minusta ei se ole mikään "pitkä aika" muttei kyseenalaistettavan lyhytkään. Jos kaksi vuotta elää tiiviisti toisen kanssa yhdessä niin kyllä siinä tuntemaan voi jo oikein hyvin oppia, riippuu varmasti ihmisistä ja siitä tilanteesta.
Ei kyllä sitten niillä kolmekymppisillä sitten ihmetelläkään jos tapaavat 30-vuotiaina ja lapsi syntyy 32-vuotiaana. Sehän on jo "aivan täysi eri asia" ja "ihan normijuttu" kun kerta niin "vanhoja ja viisaita" ollaan verrattuna "hukassa oleviin ja itseään tuntemattomiin kaksikymppisiin".
ap
Ei opi tuntemaan toista, ei millään. Et tiedä hänestä vielä puoliakaan. Ja joo, jos yli kolmekymppisenä tekee lapsen, niin ottaa varmasti huomioon monta asiaa, joita ei silloin parikymppisenä osaa edes ajatella. Ei ole prinsessakuvitelmia enää, vaan silloin ollaan jo realisteja. Ymmärrät sen sitten kymmenen vuoden kuluttua.
Nyt oli kyllä aika tyhjää täynnä olevat argumentit. Perustit ne juurikin tuolle aiemmassa esittämälleni karikatyyriselle heitolle. Sulla on päässäsi jotkut 20-vuotiaan ja 30-vuotiaan prototyypit jotka olet luonut omien yksilöllisten kokemustesi pohjalta, joita sitten vertailet. Onhan mulle monta kertaa varhaisteininäkin (internetissä) jos joku minua vanhempi on ollut jostain eri mieltä, heitelty jotain "ymmärrät sitten parin/viiden vuoden päästä". Noh eipä niistä olennaisimmista mistä tuota sanottiin ole vielä mielipiteet muuttuneet vaikka aikaa kulunut jo yli sen.
Tuo on tuollainen klassikkolausahdus jolla yritetään asettaa itsensä tietävämpään asemaan ja tuhahtamalla joka kerta "ole sinä nuori ja tietämätön hiljaa kun et ikäsi puolesta voi tästä vielä mitenkään järkevästi keskustella kuten minä vanha ja kokenut".
Nyt menee vähän ohi aiheen, mutta mun äitini yksi suurimmista opetuksista jonka on lapsesta asti halunnut mulle opettaa, oli että en tekisi sitä virhettä minkä hän koki tehneensä - kuuntele liikaa muiden ihmisten ohjeita siitä miten tulisi elää. Mun äitini koki nuorena olleensa ihan liian muiden kehotusten vietävissä ja katuu sitä jälkikäteen.
Oon kyllä joskus miettinyt että kuinkakohan sekavassa tilassa mun elämäni tälläkin hetkellä olisi jos olisin toiminut elämässäni aina kulloisenkin ohikulkijan ohjeiden mukaisesti. En olisi ainakaan tässä, ja olen tällä hetkellä elämääni hyvin tyytyväinen ja onnellinen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miten te seurustelette vieraiden kans jos vauva nukkuu olohuoneessa?
Ei vauvaa ole tarkoituskaan nukututtaa olohuoneessa vaan meidän sängyn vieressä. Olohuoneeseen oli ajatus laittaa sänky sitten kun lapsi tarvitsee pinnasänkyä isomman sängyn, eli taaperona (olohuoneessa paljon paremmin tilaa).
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun makuuhuoneena olohuone?! Ei helv... Kyllä te ehditte sen vauvan puskea, odottakaa nyt edes sen verran että teillä on varaa kahteen makuuhuoneeseen! 😂
Kaksi vuotta yhdessä, ja tuollainen kiire? Mistäköhän suurin osa tälläkin palstalla olevista keskusteluista kumpuaa...? 🤔
Kyllä sitä alkuun pärjää pienemmässä ja edullisemmassa, fiksuahan se vaan on olla muuttamatta kalliimpaan ja isompaa ennen kun oikeasti on tarve. Ja mielestäni kyllä 2 vuotta ei ole kovin lyhyt aika olla yhdessä.
Komppaan tätä kommenttia
ap
No tietenkin komppaat 😂😁
Et tainnut ymmärtää mitä sillä tarkoitin. Ajattelen siis itse ihan samoin ja joku toinen vastasi jo puolestani. Kerro sinä miksi olisi jokin itseisarvo muuttaa isompaan ja kalliimpaan asuntoon kun sen rahan voi tässä hyvässä ja halvassa kaksiossa asuessa säästääkin ja käyttää siten muuhun? Harva pieni lapsi harmittelee jos ei ole omaa huonetta. Mä nukuin 8-vuotiaaksi äitini kanssa samassa makuuhuoneessa (koska kaksio, myöhemmin äitini siirsi sänkynsä olohuoneeseen) enkä kokenut sen koskaan mitenkään haittaavan.
Mutta jos olet koko elämäsi asunut isossa omakotitalossa niin että jokaisella lapsella ikiomat huoneet, nii varmasti tuntuukin oudolta kun ei ole tottunut. Jotkuthan itse suureen omaan rauhaan tottuneet kauhistelevat jo sitä jos "kahdella kouluikäisellä lapsella ei ole OMIA huoneita vaan molempien yhteinen!".
ap
Ihan asuin lapsuuteni kerrostalossa, ja nykyään rivarissa. Omia huoneita ei jokaiselle tarvii olla, mutta sänky olohuoneessa...?! Eikö teillä koskaan käy vieraita? Vai olikos sulla vain se yksi ystävä... 🤔
Me ruvettiin yrittämään lasta vasta, kun oli varaa siihen että nyt olkkarissa ei kenenkään tarvinnut nukkua! Ei se tarkoita paljoa rahaa tai kartanoa. Vaan sitä että odottaa, kunnes on varaa ehkä vuokrata se kolmio kaksion sijaan?
Ei kyse ole siitä että me rahan puutteen takia väkisin tässä jouduttaisiin asumaan, vaam siitä ettei katsota tarpeelliseksi vaihtaa hyvää, vielä sopivaa asuntoa isompaan, kalliimpaan ja tuntemattomaan (koskaan ei voi etukäteen tietää onko kosteusongelmia tms. ja niitä ennen tähänkin asuntoon muuttamista, onneksi turhaa, kuumotin). Vaikka olisikin rahaa (jos ei nyt ajatella miljonäärejä) niin AINA voi sen rahan käyttää myös toisin saaden siitä silloin toisenlaisia hyötyjä. Se riippuu siit miten prioritisoi. Jos mä nyt saisin vaikka rahaa niin paljon että voisin ostaa auton, niin en mä sitä siltikään ostaisi kun en autoa täällä pk-seudulla tarvitse!
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te seurustelette vieraiden kans jos vauva nukkuu olohuoneessa?
Ei vauvaa ole tarkoituskaan nukututtaa olohuoneessa vaan meidän sängyn vieresshä. Olohuoneeseen oli ajatus laittaa sänky sitten kun lapsi tarvitsee pinnasänkyä isomman sängyn, eli taaperona (olohuoneessa paljon paremmin tilaa).
ap
Niin no miten seurustelette vieraiden kans sitten kun se taapero nukkuu siellä olohuoneessa?596
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kenen mielestä kaksi vuotta on oikeasti "pitkä" aika olla yhdessä???
Miettikää nyt vähän, ihmiset. Ihan vakavasti.
Minusta ei se ole mikään "pitkä aika" muttei kyseenalaistettavan lyhytkään. Jos kaksi vuotta elää tiiviisti toisen kanssa yhdessä niin kyllä siinä tuntemaan voi jo oikein hyvin oppia, riippuu varmasti ihmisistä ja siitä tilanteesta.
Ei kyllä sitten niillä kolmekymppisillä sitten ihmetelläkään jos tapaavat 30-vuotiaina ja lapsi syntyy 32-vuotiaana. Sehän on jo "aivan täysi eri asia" ja "ihan normijuttu" kun kerta niin "vanhoja ja viisaita" ollaan verrattuna "hukassa oleviin ja itseään tuntemattomiin kaksikymppisiin".
ap
Ei opi tuntemaan toista, ei millään. Et tiedä hänestä vielä puoliakaan. Ja joo, jos yli kolmekymppisenä tekee lapsen, niin ottaa varmasti huomioon monta asiaa, joita ei silloin parikymppisenä osaa edes ajatella. Ei ole prinsessakuvitelmia enää, vaan silloin ollaan jo realisteja. Ymmärrät sen sitten kymmenen vuoden kuluttua.
Nyt oli kyllä aika tyhjää täynnä olevat argumentit. Perustit ne juurikin tuolle aiemmassa esittämälleni karikatyyriselle heitolle. Sulla on päässäsi jotkut 20-vuotiaan ja 30-vuotiaan prototyypit jotka olet luonut omien yksilöllisten kokemustesi pohjalta, joita sitten vertailet. Onhan mulle monta kertaa varhaisteininäkin (internetissä) jos joku minua vanhempi on ollut jostain eri mieltä, heitelty jotain "ymmärrät sitten parin/viiden vuoden päästä". Noh eipä niistä olennaisimmista mistä tuota sanottiin ole vielä mielipiteet muuttuneet vaikka aikaa kulunut jo yli sen.
Tuo on tuollainen klassikkolausahdus jolla yritetään asettaa itsensä tietävämpään asemaan ja tuhahtamalla joka kerta "ole sinä nuori ja tietämätön hiljaa kun et ikäsi puolesta voi tästä vielä mitenkään järkevästi keskustella kuten minä vanha ja kokenut".
Nyt menee vähän ohi aiheen, mutta mun äitini yksi suurimmista opetuksista jonka on lapsesta asti halunnut mulle opettaa, oli että en tekisi sitä virhettä minkä hän koki tehneensä - kuuntele liikaa muiden ihmisten ohjeita siitä miten tulisi elää. Mun äitini koki nuorena olleensa ihan liian muiden kehotusten vietävissä ja katuu sitä jälkikäteen.
Oon kyllä joskus miettinyt että kuinkakohan sekavassa tilassa mun elämäni tälläkin hetkellä olisi jos olisin toiminut elämässäni aina kulloisenkin ohikulkijan ohjeiden mukaisesti. En olisi ainakaan tässä, ja olen tällä hetkellä elämääni hyvin tyytyväinen ja onnellinen.
ap
Niin, ikävä kyllä se vaan on fakta, että elämä opettaa. Ymmärrät sen sitten kun olet sen-ja-sen ikäinen. Aina on minuakin ärsyttänyt, mutta... Se vaan On niin. Olen pahoillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te seurustelette vieraiden kans jos vauva nukkuu olohuoneessa?
Ei vauvaa ole tarkoituskaan nukututtaa olohuoneessa vaan meidän sängyn vieresshä. Olohuoneeseen oli ajatus laittaa sänky sitten kun lapsi tarvitsee pinnasänkyä isomman sängyn, eli taaperona (olohuoneessa paljon paremmin tilaa).
ap
Niin no miten seurustelette vieraiden kans sitten kun se taapero nukkuu siellä olohuoneessa?596
En oikein tiedä ketä meille olisi tulossa kylään, ainakaan siten ettei virailua voisi hyvin ajoittaa sellaiseen ajankohtaan ettei se lapsen nukkumista häiritse. Ei meillä viraile käytännössä muut kuin lapsen tulevat isovanhemmat.
Eikä sitä koskaan tiedä mihin asti lapsi niitä päiväunia tarvitsee. Voi hyvin olla että sängyn siirtyessä ei enää edes nuku päiväunia.
Ja jos tuosta nyt jotain ongelmaa tuntuisi tulevan niin sitten vain se lapsen sänky sinne meidän kanssa makuuhuoneeseen vaikka menisikin sitten vähän ahtaasti sängyt kiinni toisiinsa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kenen mielestä kaksi vuotta on oikeasti "pitkä" aika olla yhdessä???
Miettikää nyt vähän, ihmiset. Ihan vakavasti.
Minusta ei se ole mikään "pitkä aika" muttei kyseenalaistettavan lyhytkään. Jos kaksi vuotta elää tiiviisti toisen kanssa yhdessä niin kyllä siinä tuntemaan voi jo oikein hyvin oppia, riippuu varmasti ihmisistä ja siitä tilanteesta.
Ei kyllä sitten niillä kolmekymppisillä sitten ihmetelläkään jos tapaavat 30-vuotiaina ja lapsi syntyy 32-vuotiaana. Sehän on jo "aivan täysi eri asia" ja "ihan normijuttu" kun kerta niin "vanhoja ja viisaita" ollaan verrattuna "hukassa oleviin ja itseään tuntemattomiin kaksikymppisiin".
ap
Ei opi tuntemaan toista, ei millään. Et tiedä hänestä vielä puoliakaan. Ja joo, jos yli kolmekymppisenä tekee lapsen, niin ottaa varmasti huomioon monta asiaa, joita ei silloin parikymppisenä osaa edes ajatella. Ei ole prinsessakuvitelmia enää, vaan silloin ollaan jo realisteja. Ymmärrät sen sitten kymmenen vuoden kuluttua.
Nyt oli kyllä aika tyhjää täynnä olevat argumentit. Perustit ne juurikin tuolle aiemmassa esittämälleni karikatyyriselle heitolle. Sulla on päässäsi jotkut 20-vuotiaan ja 30-vuotiaan prototyypit jotka olet luonut omien yksilöllisten kokemustesi pohjalta, joita sitten vertailet. Onhan mulle monta kertaa varhaisteininäkin (internetissä) jos joku minua vanhempi on ollut jostain eri mieltä, heitelty jotain "ymmärrät sitten parin/viiden vuoden päästä". Noh eipä niistä olennaisimmista mistä tuota sanottiin ole vielä mielipiteet muuttuneet vaikka aikaa kulunut jo yli sen.
Tuo on tuollainen klassikkolausahdus jolla yritetään asettaa itsensä tietävämpään asemaan ja tuhahtamalla joka kerta "ole sinä nuori ja tietämätön hiljaa kun et ikäsi puolesta voi tästä vielä mitenkään järkevästi keskustella kuten minä vanha ja kokenut".
Nyt menee vähän ohi aiheen, mutta mun äitini yksi suurimmista opetuksista jonka on lapsesta asti halunnut mulle opettaa, oli että en tekisi sitä virhettä minkä hän koki tehneensä - kuuntele liikaa muiden ihmisten ohjeita siitä miten tulisi elää. Mun äitini koki nuorena olleensa ihan liian muiden kehotusten vietävissä ja katuu sitä jälkikäteen.
Oon kyllä joskus miettinyt että kuinkakohan sekavassa tilassa mun elämäni tälläkin hetkellä olisi jos olisin toiminut elämässäni aina kulloisenkin ohikulkijan ohjeiden mukaisesti. En olisi ainakaan tässä, ja olen tällä hetkellä elämääni hyvin tyytyväinen ja onnellinen.
ap
Niin, ikävä kyllä se vaan on fakta, että elämä opettaa. Ymmärrät sen sitten kun olet sen-ja-sen ikäinen. Aina on minuakin ärsyttänyt, mutta... Se vaan On niin. Olen pahoillani.
Tottakai elämä opettaa, eikä se ärsytä tietenkään. Ärsyttävää on se jos ihmiset luulevat iän olevan yksiselitteinen mittari ihmisen tiedoille, taidoille ja mielipiteille. Mitä se ei tietenkään ole.
ap
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, ettei ap vastaa kysymykseen, miksi syksyllä vasta... 🤔
Sopii yhteen lukuvuoden kanssa?
Pointsit aplle siitä että edelleen vastailee! Kunnioitan näitä aloittajia, jotka eivät heti häivy takavasemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Prioritisoi...?
Tarkoitin priorisoi, ellet sitä onnistunut jo pitkän kummastelun jälkeen itse keksimään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, ettei ap vastaa kysymykseen, miksi syksyllä vasta... 🤔
Sopii yhteen lukuvuoden kanssa?
Vastasin tähän tuolla tänään aikaisemmin. Syynä siis mun valintakoeurakka joka kestää tän kevään. Ei me mitään lapsenteonyrittämisaikatauluja ole millään päivämäärillä lyöty lukkoon. Suunnilleen siinä kesän loppupuolella/alkusyksystä ajateltiin jättää ehkäisyt.
ap
Alue: Aihe vapaa
Minusta ei se ole mikään "pitkä aika" muttei kyseenalaistettavan lyhytkään. Jos kaksi vuotta elää tiiviisti toisen kanssa yhdessä niin kyllä siinä tuntemaan voi jo oikein hyvin oppia, riippuu varmasti ihmisistä ja siitä tilanteesta.
Ei kyllä sitten niillä kolmekymppisillä sitten ihmetelläkään jos tapaavat 30-vuotiaina ja lapsi syntyy 32-vuotiaana. Sehän on jo "aivan täysi eri asia" ja "ihan normijuttu" kun kerta niin "vanhoja ja viisaita" ollaan verrattuna "hukassa oleviin ja itseään tuntemattomiin kaksikymppisiin".
ap