Tutkija yksinäisille: Katso silmiin ja pysy rauhallisena

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ääriekstrovertti. Tutustun helposti ihmisiin ja puhun ihan kenelle tahansa, mutta en saa luotua ystävyyssuhteita.

Ääripäät jäävät yksin. Ääriekstrovertti puhua pälättää, mutta ei jaksa ottaa ottaa toista huomioon, eikä kuunnella. Ystävyys vaatii syvällisempää toisen ymmärrystä.

Painostava ja vaivautunut ilmapiiri tulee, kun ei kunnioiteta toisen rajoja.

Vähän hienosäätöä ja nöyryyttä peliin.

Hienosti oletettu, mutta pieleen meni, osaan sujuvasti olla hiljaa (niin kahvihuoneessa kuin ystävyyssuhteissa) ja työni ansiosta osaan todellakin kuunnella, mutta toki myös puhua ääneni vaikka käheäksi, jos on tarvis. Ekstroverttius ja valtava tarve olla muiden kanssa ei ole se ongelma, vaan se, että olen nuorempana ollut aivan eri elämäntilanteessa suhteessa ikäisiini (asetuin aloilleni, hankin talot yms. nuorena) ja nyt vanhempana sama on taas toistunut (ikäiset alkavat vasta asettua aloilleen ja perustaa perhettä, minä olen lapseton ja vakavarainen, en ymmärrä ruuhkavuosia). Kiinnostuksenkohteeni ovat myös hieman erikoisia ja epätyypillisiä naisille, mutta ei mulla ole miestenkään kanssa oikein yhteisiä asioita.

Newsflash: aivan kuten parisuhteissa, myös ystävyyssuhteissa rakkaus ei aina syty ensisilmäyksellä. Usein toiseen pitää tutustua, ennen kuin voi tuomita onko samalla aaltopituudella vai ei. Monia voi alussa vähän jännittää uuden ihmisen kanssa, jolloin ei ole täysin oma itsensä. Lisäksi kuten parisuhteissa, myös ystävien kanssa voi kasvaa yhteen ja tulla samankaltaiseksi. Yhteistä juteltavaa löytyy sitä enemmän, mitä enemmän viettää aikaa yhdessä. Siitä ne yhteiset kiinnostuksenkohteet löytyy. Sain vasta vuosien jälkeen tietää, että eräs kaverini on myös kiinnostunut avaruudesta ja siitä tuli meille yksi uusi keskustelun aihe.

Lisäksi uusia kavereita voi ehdottaa lähtemään esim. omiin harrastuksiin tai voit itse kokeilla heidän harrastuksiaan. Ei ihminen ole sama koko ikäänsä. Muutenkin ystävät kannattaa valita pikemmin persoonallisuustyypin kuin kiinnostuksenkohteiden perusteella. Useimmilla on kuitenkin useita kiinnostuksenkohteita, joista löytyy jotain päällekkäisyyksiä melkein kenen tahansa kanssa. Mutta hyvin vilkas ja hyvin rauhallinen ihminen eivät välttämättä ole hyvä yhdistelmä ystävyydessä, koska vilkas jyrää rauhallisen ja kuormittaa tätä.

Jos joku ihminen tuntuu vähänkään mukavalta, ehdota yhteistä tekemistä. Katso vaikka etukäteen joku teatteriesitys ja kysy haluaisiko naapuri/työkaveri lähteä sinne kanssasi. Tai jos olet aktiivinen, kysy haluaisiko tuttu lähteä vaikka sup-lautailemaan. Alkuvaiheen tutustuminen on rasittavaa, mutta siitä voi kehkeytyä jotain parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Naapureiden kanssa on vuosia juteltu rappukäytävässä. Muutenkin tulee aina juteltua ihmisten kanssa ulkosalla.

Tutkijoille tiedoksi: Me yksinäiset olemme tavallisia ihmisiä. Yksinäisyys ei ole meidän omaa syytämme.

No kenenkäs sitten?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo projekti ja juttu maalasi yksinäisistä taas holhousta tarvitsevia ressukoita,  hiirulaisia, jotka kulkevat seinien vierustoja pitkin katse maassa ja säikähtävät jos joku puhuu heille.

Ei minulle tuota ongelmia kohdata ihmisiä. Puhun ihmisille, vieraammille ja tutuille joka päivä. Olen silti yksinäinen, koska minulla ei ole ''siviilissä'' ystäviä tai parisuhdetta.

Ei seuraa leffaan, kahville, lenkille, ei ketään jolle kertoa joku hauska juttu mitä päivän aikana tapahtui, ei ketään joka olisi samalla aaltopituudella kanssani tai jolla olisi samat arvot kuin minulla.

ap

No kerroppa mistä yksinäisyytesi sitten johtuu, mikäli sinulla on normaalit sosiaaliset vuorovaikutustaidot?

Vierailija kirjoitti:

Ei vika ole yksinäisessä ihmisessä, vaan muissa ihmistä jotka eivät välitä niistä.

Miksi kenenkään pitäisi juuri sinusta välittää? Sinun itsesi pitää käyttäytyä niin, että sinuun tutustutaan ja ruvetaan välittämään.

En kärsi yksinäisyydestä eikä ole mitään ongelmaa saada yhteyttä ihmisiin ja jopa kavereita. En vaan jaksa ihmisiä ollenkaan. Eikä edes kiinnosta mennä ulos kun pitää pukeutua.

Oon tainnu erakoitua ihmishalveksuntani kanssa. Mutta tosiaan kaikki on täydellistä näin, tai edelleen on liikaa ihmisiä jotka tunkee päälle.

Aina jonkin sortin läpinäkyvän huijauksen kanssa kuten puhelinmyyjän yritys varastaa rahaa myymällä mulle jotain mitä en ole viikkoja halunnut ostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vika ole yksinäisessä ihmisessä, vaan muissa ihmistä jotka eivät välitä niistä.

Me suomalaiset emme ole mitään erityisen sosiaalista kansaa. Useimmille ihmissuhteiksi riittää oma perhe, läheiset sukulaiset sekä muutama ystävä. Koemme syyllisyyttä jo siitä, että emme ehdi riittävän usein pitämään yhteyttä edes tähän pienehköön porukkaan. Tämän vuoksi emme kaipaa yhtään suurempaa joukkoa ihmisiä, joille pitäisi ehtiä soittaa, ehtiä tavata tai muutoin pitää yhteyttä. 

Tämä on kyllä totta. Joskus huvittaa kun amerikkalaisissa asunnon etsimis ja remppaohjelmissäkin ihmiset luettelevat vaatimuksia kämpälle. Pitää olla vierashuoneita, vessoja ja kylppäreitä vieraille ja tilaa ulkona ja sisällä to entertain. Moniko suomalainen miettii montako vierasta mahtuu kerralla juhlimaan/viihtymään?

Vierailija kirjoitti:

Ei minullakaan ole ketään kenen kanssa olisin samalla aaltopituudella. Ystävyyssuhteita en ole koskaan saanut työpaikoista tai opiskelupiireistä. Ne harvat kaveritkin puhuu vain villasukkien kutomisesta kun itseä kiinnostaa enemmän ryhmäliikuntatunnit ja maailman meno yleensä. Asun muutenkin pienehkössä kylässä.

Nykyaikana on mahdollista saada ystäviä nettifoorumeilta, jotka keskittyvät niihin sinun mielenkiintosi kohteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäiset ovat yksin siksi, koska heillä ei ole mitään tarjottavaa muille ihmisille.

Miksi haluat hyötyä muista?

Koska ihmissuhteissa aina molemmat hyötyvät jotenkin. Eihän niihin muuten kannata ryhtyä. Tässä ei kylläkään tarkoiteta aineellista hyötymistä.

Vierailija kirjoitti:

No jaa, itse olin yksinäinen isolta osin sosiaalisenkömpelyyden ja sen takia, että en oikein tuntenut itseäni ja arvojani. Mulle tuollaiset konkreettiset neuvot olisivat olleet aikanaan kullanarvoisia. Pääsin yli yksinäisyydestä kehittämällä itselleni tehtäviä: esim joka päivä piti sanoa ainakin yksi sana jollekin. Joka päivä piti käydä ainakin kerran kodin ulkopuolella. Kun edistyin, opettelin tietoisesti kyselemään keskustelukumppanilta tätä kiinnostavista asioista. Opettelin myös kertomaan itsestäni jonkun henkilökohtaisen asian, koska se lähentää keskustelukumppaneita. Tärkeää oli myös kohdata häpeä, jota kannoin itsestäni ja tietoisesti päättää, että ei se ole niin vakavaa, jos sattuisin sanomaankin joskus jotain hölmöä tai tökeröä. Näillä konsteilla olen vuosien kuluessa harjaantunut jopa ihan taitavaksi keskustelijaksi ja nykyään mulla on mukava sosiaalinen piiri olemassa. Tärkeä oivallus oli, että kun lisää kontaktienmäärää, lisääntyy myös todennäköisyys, että kohdalle sattuu joku, jonka kanssa synkkaa niin hyvin, että suhde syvenee ystävyydeksi. Vähän niinkuin puhelinmyyjän työ: sata soittoa ja yksi asiakas ostaa, pitää ottaa sata turhanpäiväistä small talk-kontaktia, iin joukosta voi nousta joku, jonka kanssa juttu lähtee luistamaan ilman ponnistelua. Ja tämän mukavan keskustelukumppanin kun on löytänyt, pitää suhdetta pitää aktiivisesti yllä, eli sopia tapaamisia, vaihdella kuulumisia vaikka tekstiviesteillä jne. Ei ole oikotietä onneen, vaan ihan itse täytyy tehdä hommia, jotta ystäviä muodostuisi.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Mitäpäs sitten jos rohkaistut puhumaan muutaman sanan ja sinulle nauretaan päin naamaa tai kieltäydytään vastaamasta?

Olen yrittänyt välillä jotain jutustellla, esim. koulussa, työpaikalla jne. Vastauksena on joko kiusaantunut naurahdus tai täysi hiljaisuus. Ja puhun siis ihan normaaleja asioita, en ole alkanut utelemaan seksielämästä tai saarnaamaan jeesuksesta.

Esim. Miten loma meni. Minulle nauretaan ja pyöritellään silmiä. Hetken päästä joku muu kysyy saman ja hänelle kerrotaan kaikki.

N28

Tunnen samoin, mullekaan ei kerrota mitään, naurahdetaan vaan vaivaantuneesti, eikä kysymys myöskään ole siitä että olisin epäkohtelias, päinvastoin olen äärimmäisen kiltti ja miellyttämishaluinen, mut kuitenkaan en niitä ystäviä saa, vaan olen kuin ilmaa muille tai sitten vastataan yksipuolisesti sillain et mees nyt siitä.

Olen alkanut ja tunnen jo ihmisvihaa miten voikaan maailman ihminen olla niin kylmä ja kova?

Enkä sano et itse olisin sen parempi mutta minua ei kiinnosta irtosuhteet, ryypätä joka viikonloppu, hillua kännissä, polttaa, paskanpuhuminen toisista jne

Olen kai sitten ns 'uniikki'

Eikä mua kiinnosta enää miten hauskaa toisilla on ollut loman aikana ystävien ja perheen kanssa tai mitä kaikkea muuta kivaa ystävien kanssa on tehnyt.

Olen monesti ollut se josta hyödytään joko rahallisesti, ruoallisesti (eli toinen halunnut vain ruokaa koska rahat loppu) tai olen ollut likasankona muille, raivotaan ja murjotetaan jos en osaa olla terapeutti ja löytää niitä maagisia kuuluisia lohdutus sanoja. Ei puhettakaan et joku välittäisi tai kysyisi edes kerran et miten mulla menee ja onko kaikki hyvin

Likasanko 29 wee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäpäs sitten jos rohkaistut puhumaan muutaman sanan ja sinulle nauretaan päin naamaa tai kieltäydytään vastaamasta?

Olen yrittänyt välillä jotain jutustellla, esim. koulussa, työpaikalla jne. Vastauksena on joko kiusaantunut naurahdus tai täysi hiljaisuus. Ja puhun siis ihan normaaleja asioita, en ole alkanut utelemaan seksielämästä tai saarnaamaan jeesuksesta.

Esim. Miten loma meni. Minulle nauretaan ja pyöritellään silmiä. Hetken päästä joku muu kysyy saman ja hänelle kerrotaan kaikki.

N28

Tunnen samoin, mullekaan ei kerrota mitään, naurahdetaan vaan vaivaantuneesti, eikä kysymys myöskään ole siitä että olisin epäkohtelias, päinvastoin olen äärimmäisen kiltti ja miellyttämishaluinen, mut kuitenkaan en niitä ystäviä saa, vaan olen kuin ilmaa muille tai sitten vastataan yksipuolisesti sillain et mees nyt siitä.

Olen alkanut ja tunnen jo ihmisvihaa miten voikaan maailman ihminen olla niin kylmä ja kova?

Enkä sano et itse olisin sen parempi mutta minua ei kiinnosta irtosuhteet, ryypätä joka viikonloppu, hillua kännissä, polttaa, paskanpuhuminen toisista jne

Olen kai sitten ns 'uniikki'

Eikä mua kiinnosta enää miten hauskaa toisilla on ollut loman aikana ystävien ja perheen kanssa tai mitä kaikkea muuta kivaa ystävien kanssa on tehnyt.

Olen monesti ollut se josta hyödytään joko rahallisesti, ruoallisesti (eli toinen halunnut vain ruokaa koska rahat loppu) tai olen ollut likasankona muille, raivotaan ja murjotetaan jos en osaa olla terapeutti ja löytää niitä maagisia kuuluisia lohdutus sanoja. Ei puhettakaan et joku välittäisi tai kysyisi edes kerran et miten mulla menee ja onko kaikki hyvin

Nuo on varmasti hyviä ominaisuuksia je erityisesti ammateissa, joissa ollaan asiakaspalvelussa. Ystävänä miellyttämishaluuinen ihminen saattaa kuitenkin olla aika raskas, koska ikinä ei voi tietää, onko toisen mielipide tosiaan hänen mielipiteensä vai haluaako hän vain miellyttää. Miellyttämishaluinen lähtee mukaan sellaisiinkin juttuihin, joihin ei oikeasti haluaisi lähteä. Esimerkiksi katsomaan jotain toimintaelokuvaa, vaikka ei ole lainkaan kiinnostunut toimintaelokuvista vaan katsoisi mieluummin romanttista komediaa. Tällaisten ihmisten kanssa ystävyyssuhteesta tulee sellainen, että toinen vie ja miellyttämishaluinen vikisee (ja itsekseen, koska miellyttämishalunsa vuoksi ei sano asiasta ääneen). 

Mulla on aikoinaan ollut tällainen kaveri ja alussa olikin ihan mukavaa, kun tuntui, että pidimme samoista asioista ja olimme kiinnostuneita samoista jutuista. Ajan myötä selvisi, että hän suostui kaikkeen mun ehdottamaani vain miellyttämishalunsa vuoksi. Hän ei itse ehdotellut koskaan oikein mitään, joskus harvoin jotain sellaista, mitä olimme tehneet aiemmin mun ehdotuksestani. Eihän siitä mitään ystävyyssuhdetta syntynyt, koska mun mielestä ystävyyteen kuuluu rehellisyys eikä toista opi edes tuntemaan kunnolla, jos hän vain peesailee eikä sano, mitä oikeasti ajattelee.