Lue keskustelun säännöt.
Miksi miesten kriteerit ovat realistisempia?
121212
22.02.2018 |
Minulta kysyttiin tätä.
Koska ketju kuitenkin poistetaan, vastaan lyhyesti: miesten kriteerit ovat realistisempia koska ne ovat sellaisia jotka kaikki voivat täyttää samanaikaisesti.
Naisten kriteerit ovat päasiassa
- geneettisiä, esim. kaikki miehet eivät voi olla pitkiä (vs kaikki naiset voivat olla normaalipainoisia)
- relatiivisia, kaikki eivät voi erottua positiivisesti muihin verrattuna (miehen asema verrattuna muihin vs nainen on mukava ja empaattinen)
Käytännössä naisen kriteerit ovat sellaisia että miehistä osa karsiutuu, riippumatta siitä ovatko miehet hyviä vai huonoja. Yksinkertaista.
Kommentit (6169)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokemattomuudesta kertominen jännittää ja pelottaa, kannattaisiko vaikka unohtaa se treffeillä käyminen vähäksi aikaa? Voisi kokeilla vaikka sellaista, että keskittyy jonkin aikaa johonkin ihan muuhun, kuten työhön ja harrastuksiin. Minusta kuulostaa myös vähän siltä, että isoin ongelma tässä on jonkinasteinen sosiaalisten taitojen puute. Tätä asiaa voisi koettaa kartoittaa vaikka jonkinlaisessa terapiassa, kuten joku jo ehdottikin.
Kaiketi mulle osoitettu tää... Ei erityisesti jännitä, eikä pelota, lähinnä harmittaa näin trendinä se että kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi olla ensimmäinen kuka milläkin syyllä.
Tää mun ulosantini johtuu mun ajatuksenjuoksusta (jollainen se on ollut niin kauan kuin muistan) ja sellaisena tuskin terapoitavissa kuntoon.
Voisihan sitä keskittyä muuhuun... Kuolemaani asti? Se kuulemma korjaa kaikki viat ja maksaa velat :'DTuon takia sinun pitää tuoda julki, että ehdokkaita olisi ollut, mutta ei ole osunut vaan sopivaa kohdalle (vaikkei se olisi edes totta). Olet nimittäin oikeassa, että muuten kukaan ei halua olla se ensimmäinen, ja sinut tulkitaan helposti epätoivoiseksi.
Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen. Ainoa ja viimeinen kyllä. Minä olin miehelleni ainoa, ja olen edelleen, vuosikymmenien jälkeenkin. Ensimmäiseksi en olisi lähtenyt, jos hän olisi sellaista hakenut.
Ei nyt lähdetä halkomaan hiuksia. Olit silti ensimmäinen. Moni ei halua olla.
Niinhän hän juuri sanoi.
Ja sanoi myös "Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen" Hmm, mutta oli silti. Ristiriitaistako?
Onneks en taida olla ainoa täällä asperger piirteineni, mut mäkin tajusin tuon :'D.
Se pieni mutta huomattava vivahde ero ensimmäisen ja ainoan välillä. Monille ensimmäinen antaa oletraman jatkosta, vaikkei merkitykseen sellaista sisälly virallisesti.Ei tarvitse olla edes asperger, koska tämä on taas näitä rivien välistä, ja vivahteista tulkintoja. Kun olet jonkun ensimmäinen niin olet ensimmäinen. Piste. Ei se muutu vaikka miten väännät ja tulkitset.
Jos sitten jäätkin ainoaksi, niin hyvä juttu, mutta et sitä etukäteen voi tietää.
Se, mitä sanoja valitset käyttää, kertoo sinusta ja arviostasi, vaikka ne olisivat faktoja. Se, että puhut ensimmäisestä, kertoo, että et etsi sitä oikeaa, vaan etsit naiskokemuksia. Sinä ylipäätään ajattelet naisia joukkona, et yksilöinä. Vain joukossa on mielekästä ajatella järjestystä.
Et varmasti kerro kenellekään, että olet kirjoittanut ensimmäisen kerran ylioppilaaksi, tai väitellyt ensimmäisen kerran tohtoriksi. Vaikka ne olisivat faktoja. Koska ei ole mielekästä puhua ensimmäisyydestä tilanteessa, joka kaiken todennäköisyyden mukaan on ainutkertainen. Etkä kerro, että vaarisi nyt kuoli ensimmäisen kerran. Miksi? Onhan se fakta. Eli jos käytät sanaa ensimmäinen kumppanistasi, se kertoo, että et ole hakemassa vain yhtä ainutta.
Tämä on taas näitä välillä liian pitkälle meneviä johtopäätelmiä. En voi käyttää ainoa sanaa, koska en voi tietää sitä vaikka niin toivonkin. Mitenhän se pitäisi ilmaista kun kokemattomallakin on negatiivinen "sointi" monien innokkaitten tulkitsijoiden mielestä?
Juuri näin. Mitä kummallisemmat tulkinnat ja vivahteet voivat romuttaa vilpittömät aikeesi, vaikka yrittäisit vain tuoda faktat itsestäsi esille. En voi kuin toivottaa onnea, ja tuuria, että kohtaat ihmisen, joka ei tulkitse jokaista sanavalintaasi elämää suurempana kysymyksenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokemattomuudesta kertominen jännittää ja pelottaa, kannattaisiko vaikka unohtaa se treffeillä käyminen vähäksi aikaa? Voisi kokeilla vaikka sellaista, että keskittyy jonkin aikaa johonkin ihan muuhun, kuten työhön ja harrastuksiin. Minusta kuulostaa myös vähän siltä, että isoin ongelma tässä on jonkinasteinen sosiaalisten taitojen puute. Tätä asiaa voisi koettaa kartoittaa vaikka jonkinlaisessa terapiassa, kuten joku jo ehdottikin.
Kaiketi mulle osoitettu tää... Ei erityisesti jännitä, eikä pelota, lähinnä harmittaa näin trendinä se että kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi olla ensimmäinen kuka milläkin syyllä.
Tää mun ulosantini johtuu mun ajatuksenjuoksusta (jollainen se on ollut niin kauan kuin muistan) ja sellaisena tuskin terapoitavissa kuntoon.
Voisihan sitä keskittyä muuhuun... Kuolemaani asti? Se kuulemma korjaa kaikki viat ja maksaa velat :'DTuon takia sinun pitää tuoda julki, että ehdokkaita olisi ollut, mutta ei ole osunut vaan sopivaa kohdalle (vaikkei se olisi edes totta). Olet nimittäin oikeassa, että muuten kukaan ei halua olla se ensimmäinen, ja sinut tulkitaan helposti epätoivoiseksi.
Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen. Ainoa ja viimeinen kyllä. Minä olin miehelleni ainoa, ja olen edelleen, vuosikymmenien jälkeenkin. Ensimmäiseksi en olisi lähtenyt, jos hän olisi sellaista hakenut.
Ei nyt lähdetä halkomaan hiuksia. Olit silti ensimmäinen. Moni ei halua olla.
Niinhän hän juuri sanoi.
Ja sanoi myös "Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen" Hmm, mutta oli silti. Ristiriitaistako?
Onneks en taida olla ainoa täällä asperger piirteineni, mut mäkin tajusin tuon :'D.
Se pieni mutta huomattava vivahde ero ensimmäisen ja ainoan välillä. Monille ensimmäinen antaa oletraman jatkosta, vaikkei merkitykseen sellaista sisälly virallisesti.Ei tarvitse olla edes asperger, koska tämä on taas näitä rivien välistä, ja vivahteista tulkintoja. Kun olet jonkun ensimmäinen niin olet ensimmäinen. Piste. Ei se muutu vaikka miten väännät ja tulkitset.
Jos sitten jäätkin ainoaksi, niin hyvä juttu, mutta et sitä etukäteen voi tietää.
Se, mitä sanoja valitset käyttää, kertoo sinusta ja arviostasi, vaikka ne olisivat faktoja. Se, että puhut ensimmäisestä, kertoo, että et etsi sitä oikeaa, vaan etsit naiskokemuksia. Sinä ylipäätään ajattelet naisia joukkona, et yksilöinä. Vain joukossa on mielekästä ajatella järjestystä.
Et varmasti kerro kenellekään, että olet kirjoittanut ensimmäisen kerran ylioppilaaksi, tai väitellyt ensimmäisen kerran tohtoriksi. Vaikka ne olisivat faktoja. Koska ei ole mielekästä puhua ensimmäisyydestä tilanteessa, joka kaiken todennäköisyyden mukaan on ainutkertainen. Etkä kerro, että vaarisi nyt kuoli ensimmäisen kerran. Miksi? Onhan se fakta. Eli jos käytät sanaa ensimmäinen kumppanistasi, se kertoo, että et ole hakemassa vain yhtä ainutta.
Tämä on taas näitä välillä liian pitkälle meneviä johtopäätelmiä. En voi käyttää ainoa sanaa, koska en voi tietää sitä vaikka niin toivonkin. Mitenhän se pitäisi ilmaista kun kokemattomallakin on negatiivinen "sointi" monien innokkaitten tulkitsijoiden mielestä?
Miksi sitä ensimmäinen-sanaa pitäisi ylipäätään käyttää? Missä tilanteessa sitä tarvitaan?
Esimerkiksi tällaisessa keskustelussa. En ole koskaan käyttänyt sitä kertoessani jollekkin etten ole seurustellut aiemmin.
Niin ja tuo oli klassista kysymykseen kysymyksellä vastaamalla välttelyä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokemattomuudesta kertominen jännittää ja pelottaa, kannattaisiko vaikka unohtaa se treffeillä käyminen vähäksi aikaa? Voisi kokeilla vaikka sellaista, että keskittyy jonkin aikaa johonkin ihan muuhun, kuten työhön ja harrastuksiin. Minusta kuulostaa myös vähän siltä, että isoin ongelma tässä on jonkinasteinen sosiaalisten taitojen puute. Tätä asiaa voisi koettaa kartoittaa vaikka jonkinlaisessa terapiassa, kuten joku jo ehdottikin.
Kaiketi mulle osoitettu tää... Ei erityisesti jännitä, eikä pelota, lähinnä harmittaa näin trendinä se että kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi olla ensimmäinen kuka milläkin syyllä.
Tää mun ulosantini johtuu mun ajatuksenjuoksusta (jollainen se on ollut niin kauan kuin muistan) ja sellaisena tuskin terapoitavissa kuntoon.
Voisihan sitä keskittyä muuhuun... Kuolemaani asti? Se kuulemma korjaa kaikki viat ja maksaa velat :'DTuon takia sinun pitää tuoda julki, että ehdokkaita olisi ollut, mutta ei ole osunut vaan sopivaa kohdalle (vaikkei se olisi edes totta). Olet nimittäin oikeassa, että muuten kukaan ei halua olla se ensimmäinen, ja sinut tulkitaan helposti epätoivoiseksi.
Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen. Ainoa ja viimeinen kyllä. Minä olin miehelleni ainoa, ja olen edelleen, vuosikymmenien jälkeenkin. Ensimmäiseksi en olisi lähtenyt, jos hän olisi sellaista hakenut.
Ei nyt lähdetä halkomaan hiuksia. Olit silti ensimmäinen. Moni ei halua olla.
Niinhän hän juuri sanoi.
Ja sanoi myös "Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen" Hmm, mutta oli silti. Ristiriitaistako?
Onneks en taida olla ainoa täällä asperger piirteineni, mut mäkin tajusin tuon :'D.
Se pieni mutta huomattava vivahde ero ensimmäisen ja ainoan välillä. Monille ensimmäinen antaa oletraman jatkosta, vaikkei merkitykseen sellaista sisälly virallisesti.Ei tarvitse olla edes asperger, koska tämä on taas näitä rivien välistä, ja vivahteista tulkintoja. Kun olet jonkun ensimmäinen niin olet ensimmäinen. Piste. Ei se muutu vaikka miten väännät ja tulkitset.
Jos sitten jäätkin ainoaksi, niin hyvä juttu, mutta et sitä etukäteen voi tietää.
Se, mitä sanoja valitset käyttää, kertoo sinusta ja arviostasi, vaikka ne olisivat faktoja. Se, että puhut ensimmäisestä, kertoo, että et etsi sitä oikeaa, vaan etsit naiskokemuksia. Sinä ylipäätään ajattelet naisia joukkona, et yksilöinä. Vain joukossa on mielekästä ajatella järjestystä.
Et varmasti kerro kenellekään, että olet kirjoittanut ensimmäisen kerran ylioppilaaksi, tai väitellyt ensimmäisen kerran tohtoriksi. Vaikka ne olisivat faktoja. Koska ei ole mielekästä puhua ensimmäisyydestä tilanteessa, joka kaiken todennäköisyyden mukaan on ainutkertainen. Etkä kerro, että vaarisi nyt kuoli ensimmäisen kerran. Miksi? Onhan se fakta. Eli jos käytät sanaa ensimmäinen kumppanistasi, se kertoo, että et ole hakemassa vain yhtä ainutta.
Tämä on taas näitä välillä liian pitkälle meneviä johtopäätelmiä. En voi käyttää ainoa sanaa, koska en voi tietää sitä vaikka niin toivonkin. Mitenhän se pitäisi ilmaista kun kokemattomallakin on negatiivinen "sointi" monien innokkaitten tulkitsijoiden mielestä?
Miksi sitä ensimmäinen-sanaa pitäisi ylipäätään käyttää? Missä tilanteessa sitä tarvitaan?
Jos vaikka aloittaa ensimmäisen vakavan suhteen tai seurustelun, niin pitäähän se nyt kertoa, että olet minun ensimmäiseni. Joidenkin mielestä pitää näemmä sanoa, että olet minun ainoa seurustelusuhteeni ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokemattomuudesta kertominen jännittää ja pelottaa, kannattaisiko vaikka unohtaa se treffeillä käyminen vähäksi aikaa? Voisi kokeilla vaikka sellaista, että keskittyy jonkin aikaa johonkin ihan muuhun, kuten työhön ja harrastuksiin. Minusta kuulostaa myös vähän siltä, että isoin ongelma tässä on jonkinasteinen sosiaalisten taitojen puute. Tätä asiaa voisi koettaa kartoittaa vaikka jonkinlaisessa terapiassa, kuten joku jo ehdottikin.
Kaiketi mulle osoitettu tää... Ei erityisesti jännitä, eikä pelota, lähinnä harmittaa näin trendinä se että kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi olla ensimmäinen kuka milläkin syyllä.
Tää mun ulosantini johtuu mun ajatuksenjuoksusta (jollainen se on ollut niin kauan kuin muistan) ja sellaisena tuskin terapoitavissa kuntoon.
Voisihan sitä keskittyä muuhuun... Kuolemaani asti? Se kuulemma korjaa kaikki viat ja maksaa velat :'DTuon takia sinun pitää tuoda julki, että ehdokkaita olisi ollut, mutta ei ole osunut vaan sopivaa kohdalle (vaikkei se olisi edes totta). Olet nimittäin oikeassa, että muuten kukaan ei halua olla se ensimmäinen, ja sinut tulkitaan helposti epätoivoiseksi.
Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen. Ainoa ja viimeinen kyllä. Minä olin miehelleni ainoa, ja olen edelleen, vuosikymmenien jälkeenkin. Ensimmäiseksi en olisi lähtenyt, jos hän olisi sellaista hakenut.
Ei nyt lähdetä halkomaan hiuksia. Olit silti ensimmäinen. Moni ei halua olla.
Niinhän hän juuri sanoi.
Ja sanoi myös "Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen" Hmm, mutta oli silti. Ristiriitaistako?
Onneks en taida olla ainoa täällä asperger piirteineni, mut mäkin tajusin tuon :'D.
Se pieni mutta huomattava vivahde ero ensimmäisen ja ainoan välillä. Monille ensimmäinen antaa oletraman jatkosta, vaikkei merkitykseen sellaista sisälly virallisesti.Ei tarvitse olla edes asperger, koska tämä on taas näitä rivien välistä, ja vivahteista tulkintoja. Kun olet jonkun ensimmäinen niin olet ensimmäinen. Piste. Ei se muutu vaikka miten väännät ja tulkitset.
Jos sitten jäätkin ainoaksi, niin hyvä juttu, mutta et sitä etukäteen voi tietää.
Se, mitä sanoja valitset käyttää, kertoo sinusta ja arviostasi, vaikka ne olisivat faktoja. Se, että puhut ensimmäisestä, kertoo, että et etsi sitä oikeaa, vaan etsit naiskokemuksia. Sinä ylipäätään ajattelet naisia joukkona, et yksilöinä. Vain joukossa on mielekästä ajatella järjestystä.
Et varmasti kerro kenellekään, että olet kirjoittanut ensimmäisen kerran ylioppilaaksi, tai väitellyt ensimmäisen kerran tohtoriksi. Vaikka ne olisivat faktoja. Koska ei ole mielekästä puhua ensimmäisyydestä tilanteessa, joka kaiken todennäköisyyden mukaan on ainutkertainen. Etkä kerro, että vaarisi nyt kuoli ensimmäisen kerran. Miksi? Onhan se fakta. Eli jos käytät sanaa ensimmäinen kumppanistasi, se kertoo, että et ole hakemassa vain yhtä ainutta.
Tämä on taas näitä välillä liian pitkälle meneviä johtopäätelmiä. En voi käyttää ainoa sanaa, koska en voi tietää sitä vaikka niin toivonkin. Mitenhän se pitäisi ilmaista kun kokemattomallakin on negatiivinen "sointi" monien innokkaitten tulkitsijoiden mielestä?
Miksi sitä ensimmäinen-sanaa pitäisi ylipäätään käyttää? Missä tilanteessa sitä tarvitaan?
Jos vaikka aloittaa ensimmäisen vakavan suhteen tai seurustelun, niin pitäähän se nyt kertoa, että olet minun ensimmäiseni. Joidenkin mielestä pitää näemmä sanoa, että olet minun ainoa seurustelusuhteeni ikinä.
Tässä keskustelussa käytettiin termiä ’kukaan ei halua ryhtyä ensimmäiseksi’. Ei tyttöystäväksi, puolisoksi, vaimoksi tai rakkaaksi, vaan ihan vain ensimmäiseksi. Eli ensimmäisyys oli se olennainen asia, ei mikään muu. Se, että saataisiin peli auki, kokemattomuus pois, olisi se ensimmäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokemattomuudesta kertominen jännittää ja pelottaa, kannattaisiko vaikka unohtaa se treffeillä käyminen vähäksi aikaa? Voisi kokeilla vaikka sellaista, että keskittyy jonkin aikaa johonkin ihan muuhun, kuten työhön ja harrastuksiin. Minusta kuulostaa myös vähän siltä, että isoin ongelma tässä on jonkinasteinen sosiaalisten taitojen puute. Tätä asiaa voisi koettaa kartoittaa vaikka jonkinlaisessa terapiassa, kuten joku jo ehdottikin.
Kaiketi mulle osoitettu tää... Ei erityisesti jännitä, eikä pelota, lähinnä harmittaa näin trendinä se että kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi olla ensimmäinen kuka milläkin syyllä.
Tää mun ulosantini johtuu mun ajatuksenjuoksusta (jollainen se on ollut niin kauan kuin muistan) ja sellaisena tuskin terapoitavissa kuntoon.
Voisihan sitä keskittyä muuhuun... Kuolemaani asti? Se kuulemma korjaa kaikki viat ja maksaa velat :'DTuon takia sinun pitää tuoda julki, että ehdokkaita olisi ollut, mutta ei ole osunut vaan sopivaa kohdalle (vaikkei se olisi edes totta). Olet nimittäin oikeassa, että muuten kukaan ei halua olla se ensimmäinen, ja sinut tulkitaan helposti epätoivoiseksi.
Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen. Ainoa ja viimeinen kyllä. Minä olin miehelleni ainoa, ja olen edelleen, vuosikymmenien jälkeenkin. Ensimmäiseksi en olisi lähtenyt, jos hän olisi sellaista hakenut.
Ei nyt lähdetä halkomaan hiuksia. Olit silti ensimmäinen. Moni ei halua olla.
Niinhän hän juuri sanoi.
Ja sanoi myös "Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen" Hmm, mutta oli silti. Ristiriitaistako?
Onneks en taida olla ainoa täällä asperger piirteineni, mut mäkin tajusin tuon :'D.
Se pieni mutta huomattava vivahde ero ensimmäisen ja ainoan välillä. Monille ensimmäinen antaa oletraman jatkosta, vaikkei merkitykseen sellaista sisälly virallisesti.Ei tarvitse olla edes asperger, koska tämä on taas näitä rivien välistä, ja vivahteista tulkintoja. Kun olet jonkun ensimmäinen niin olet ensimmäinen. Piste. Ei se muutu vaikka miten väännät ja tulkitset.
Jos sitten jäätkin ainoaksi, niin hyvä juttu, mutta et sitä etukäteen voi tietää.
Se, mitä sanoja valitset käyttää, kertoo sinusta ja arviostasi, vaikka ne olisivat faktoja. Se, että puhut ensimmäisestä, kertoo, että et etsi sitä oikeaa, vaan etsit naiskokemuksia. Sinä ylipäätään ajattelet naisia joukkona, et yksilöinä. Vain joukossa on mielekästä ajatella järjestystä.
Et varmasti kerro kenellekään, että olet kirjoittanut ensimmäisen kerran ylioppilaaksi, tai väitellyt ensimmäisen kerran tohtoriksi. Vaikka ne olisivat faktoja. Koska ei ole mielekästä puhua ensimmäisyydestä tilanteessa, joka kaiken todennäköisyyden mukaan on ainutkertainen. Etkä kerro, että vaarisi nyt kuoli ensimmäisen kerran. Miksi? Onhan se fakta. Eli jos käytät sanaa ensimmäinen kumppanistasi, se kertoo, että et ole hakemassa vain yhtä ainutta.
Tämä on taas näitä välillä liian pitkälle meneviä johtopäätelmiä. En voi käyttää ainoa sanaa, koska en voi tietää sitä vaikka niin toivonkin. Mitenhän se pitäisi ilmaista kun kokemattomallakin on negatiivinen "sointi" monien innokkaitten tulkitsijoiden mielestä?
Miksi sitä ensimmäinen-sanaa pitäisi ylipäätään käyttää? Missä tilanteessa sitä tarvitaan?
Jos vaikka aloittaa ensimmäisen vakavan suhteen tai seurustelun, niin pitäähän se nyt kertoa, että olet minun ensimmäiseni. Joidenkin mielestä pitää näemmä sanoa, että olet minun ainoa seurustelusuhteeni ikinä.
Jos mieheni ilmoittaisi, että olen hänen ensimmäinen vaimonsa, en siitä ilahtuisi. Ymmärrätkö miksi, ja mitä eroa on sillä, että hän sanoisi, että ei ole ollut ennen minua naimisissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokemattomuudesta kertominen jännittää ja pelottaa, kannattaisiko vaikka unohtaa se treffeillä käyminen vähäksi aikaa? Voisi kokeilla vaikka sellaista, että keskittyy jonkin aikaa johonkin ihan muuhun, kuten työhön ja harrastuksiin. Minusta kuulostaa myös vähän siltä, että isoin ongelma tässä on jonkinasteinen sosiaalisten taitojen puute. Tätä asiaa voisi koettaa kartoittaa vaikka jonkinlaisessa terapiassa, kuten joku jo ehdottikin.
Kaiketi mulle osoitettu tää... Ei erityisesti jännitä, eikä pelota, lähinnä harmittaa näin trendinä se että kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi olla ensimmäinen kuka milläkin syyllä.
Tää mun ulosantini johtuu mun ajatuksenjuoksusta (jollainen se on ollut niin kauan kuin muistan) ja sellaisena tuskin terapoitavissa kuntoon.
Voisihan sitä keskittyä muuhuun... Kuolemaani asti? Se kuulemma korjaa kaikki viat ja maksaa velat :'DTuon takia sinun pitää tuoda julki, että ehdokkaita olisi ollut, mutta ei ole osunut vaan sopivaa kohdalle (vaikkei se olisi edes totta). Olet nimittäin oikeassa, että muuten kukaan ei halua olla se ensimmäinen, ja sinut tulkitaan helposti epätoivoiseksi.
Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen. Ainoa ja viimeinen kyllä. Minä olin miehelleni ainoa, ja olen edelleen, vuosikymmenien jälkeenkin. Ensimmäiseksi en olisi lähtenyt, jos hän olisi sellaista hakenut.
Ei nyt lähdetä halkomaan hiuksia. Olit silti ensimmäinen. Moni ei halua olla.
Niinhän hän juuri sanoi.
Ja sanoi myös "Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen" Hmm, mutta oli silti. Ristiriitaistako?
Onneks en taida olla ainoa täällä asperger piirteineni, mut mäkin tajusin tuon :'D.
Se pieni mutta huomattava vivahde ero ensimmäisen ja ainoan välillä. Monille ensimmäinen antaa oletraman jatkosta, vaikkei merkitykseen sellaista sisälly virallisesti.Ei tarvitse olla edes asperger, koska tämä on taas näitä rivien välistä, ja vivahteista tulkintoja. Kun olet jonkun ensimmäinen niin olet ensimmäinen. Piste. Ei se muutu vaikka miten väännät ja tulkitset.
Jos sitten jäätkin ainoaksi, niin hyvä juttu, mutta et sitä etukäteen voi tietää.
Se, mitä sanoja valitset käyttää, kertoo sinusta ja arviostasi, vaikka ne olisivat faktoja. Se, että puhut ensimmäisestä, kertoo, että et etsi sitä oikeaa, vaan etsit naiskokemuksia. Sinä ylipäätään ajattelet naisia joukkona, et yksilöinä. Vain joukossa on mielekästä ajatella järjestystä.
Et varmasti kerro kenellekään, että olet kirjoittanut ensimmäisen kerran ylioppilaaksi, tai väitellyt ensimmäisen kerran tohtoriksi. Vaikka ne olisivat faktoja. Koska ei ole mielekästä puhua ensimmäisyydestä tilanteessa, joka kaiken todennäköisyyden mukaan on ainutkertainen. Etkä kerro, että vaarisi nyt kuoli ensimmäisen kerran. Miksi? Onhan se fakta. Eli jos käytät sanaa ensimmäinen kumppanistasi, se kertoo, että et ole hakemassa vain yhtä ainutta.
Tämä on taas näitä välillä liian pitkälle meneviä johtopäätelmiä. En voi käyttää ainoa sanaa, koska en voi tietää sitä vaikka niin toivonkin. Mitenhän se pitäisi ilmaista kun kokemattomallakin on negatiivinen "sointi" monien innokkaitten tulkitsijoiden mielestä?
Miksi sitä ensimmäinen-sanaa pitäisi ylipäätään käyttää? Missä tilanteessa sitä tarvitaan?
Jos vaikka aloittaa ensimmäisen vakavan suhteen tai seurustelun, niin pitäähän se nyt kertoa, että olet minun ensimmäiseni. Joidenkin mielestä pitää näemmä sanoa, että olet minun ainoa seurustelusuhteeni ikinä.
Tässä keskustelussa käytettiin termiä ’kukaan ei halua ryhtyä ensimmäiseksi’. Ei tyttöystäväksi, puolisoksi, vaimoksi tai rakkaaksi, vaan ihan vain ensimmäiseksi. Eli ensimmäisyys oli se olennainen asia, ei mikään muu. Se, että saataisiin peli auki, kokemattomuus pois, olisi se ensimmäinen.
Ei voi kuin ihmetellä kuinka karmea "klangi" tuolla ensimmäinen-sanalla on joillekin. Suosittelen jokaista miestä välttämään sitä sanaa kuin ruttoa, jos haluaa pelata naisten kanssa varman päälle.
Miksi jankutatte tuosta sanasta? Sovitaan sitten, että kukaan ei käytä tuota sanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokemattomuudesta kertominen jännittää ja pelottaa, kannattaisiko vaikka unohtaa se treffeillä käyminen vähäksi aikaa? Voisi kokeilla vaikka sellaista, että keskittyy jonkin aikaa johonkin ihan muuhun, kuten työhön ja harrastuksiin. Minusta kuulostaa myös vähän siltä, että isoin ongelma tässä on jonkinasteinen sosiaalisten taitojen puute. Tätä asiaa voisi koettaa kartoittaa vaikka jonkinlaisessa terapiassa, kuten joku jo ehdottikin.
Kaiketi mulle osoitettu tää... Ei erityisesti jännitä, eikä pelota, lähinnä harmittaa näin trendinä se että kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi olla ensimmäinen kuka milläkin syyllä.
Tää mun ulosantini johtuu mun ajatuksenjuoksusta (jollainen se on ollut niin kauan kuin muistan) ja sellaisena tuskin terapoitavissa kuntoon.
Voisihan sitä keskittyä muuhuun... Kuolemaani asti? Se kuulemma korjaa kaikki viat ja maksaa velat :'DTuon takia sinun pitää tuoda julki, että ehdokkaita olisi ollut, mutta ei ole osunut vaan sopivaa kohdalle (vaikkei se olisi edes totta). Olet nimittäin oikeassa, että muuten kukaan ei halua olla se ensimmäinen, ja sinut tulkitaan helposti epätoivoiseksi.
Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen. Ainoa ja viimeinen kyllä. Minä olin miehelleni ainoa, ja olen edelleen, vuosikymmenien jälkeenkin. Ensimmäiseksi en olisi lähtenyt, jos hän olisi sellaista hakenut.
Ei nyt lähdetä halkomaan hiuksia. Olit silti ensimmäinen. Moni ei halua olla.
Niinhän hän juuri sanoi.
Ja sanoi myös "Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen" Hmm, mutta oli silti. Ristiriitaistako?
Onneks en taida olla ainoa täällä asperger piirteineni, mut mäkin tajusin tuon :'D.
Se pieni mutta huomattava vivahde ero ensimmäisen ja ainoan välillä. Monille ensimmäinen antaa oletraman jatkosta, vaikkei merkitykseen sellaista sisälly virallisesti.Ei tarvitse olla edes asperger, koska tämä on taas näitä rivien välistä, ja vivahteista tulkintoja. Kun olet jonkun ensimmäinen niin olet ensimmäinen. Piste. Ei se muutu vaikka miten väännät ja tulkitset.
Jos sitten jäätkin ainoaksi, niin hyvä juttu, mutta et sitä etukäteen voi tietää.
Se, mitä sanoja valitset käyttää, kertoo sinusta ja arviostasi, vaikka ne olisivat faktoja. Se, että puhut ensimmäisestä, kertoo, että et etsi sitä oikeaa, vaan etsit naiskokemuksia. Sinä ylipäätään ajattelet naisia joukkona, et yksilöinä. Vain joukossa on mielekästä ajatella järjestystä.
Et varmasti kerro kenellekään, että olet kirjoittanut ensimmäisen kerran ylioppilaaksi, tai väitellyt ensimmäisen kerran tohtoriksi. Vaikka ne olisivat faktoja. Koska ei ole mielekästä puhua ensimmäisyydestä tilanteessa, joka kaiken todennäköisyyden mukaan on ainutkertainen. Etkä kerro, että vaarisi nyt kuoli ensimmäisen kerran. Miksi? Onhan se fakta. Eli jos käytät sanaa ensimmäinen kumppanistasi, se kertoo, että et ole hakemassa vain yhtä ainutta.
Tämä on taas näitä välillä liian pitkälle meneviä johtopäätelmiä. En voi käyttää ainoa sanaa, koska en voi tietää sitä vaikka niin toivonkin. Mitenhän se pitäisi ilmaista kun kokemattomallakin on negatiivinen "sointi" monien innokkaitten tulkitsijoiden mielestä?
Miksi sitä ensimmäinen-sanaa pitäisi ylipäätään käyttää? Missä tilanteessa sitä tarvitaan?
Jos vaikka aloittaa ensimmäisen vakavan suhteen tai seurustelun, niin pitäähän se nyt kertoa, että olet minun ensimmäiseni. Joidenkin mielestä pitää näemmä sanoa, että olet minun ainoa seurustelusuhteeni ikinä.
Ja silloin ei voi vain sanoa, että ei ole seurustellut aikaisemmin. Ei minulla sinänsä ole ongelmaa tuon ensimmäinen-sanankaan kanssa, mutta jäin miettimään, missä yhteydessä tuo on ainoa tapa sanoa asia. Enkä keksi nyt yhtäkään sellaista tilannetta, jossa sitä asiaa ei voitaisi ilmaista esim siten, että "en ole aikaisemmin.."
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei introvertin miehen ole niin vaikeaa saada naista parisuhteeseen. Toki jos asuu jossain peräpökölässä eikä suostu lähtemään tapaamaan ketään sieltä jos vaikka on netissä törmännyt. Kyllä niillä sinkuilla syyt ovat muualla kuin introverttiydessä.
Introvertio yksin ei ehkä olisi ongelma naiselle, mutta kun (kaiketi introversion takia) ei kaivannut naista/naisia elämäänsä ennen 26 ikävuotta, on lisäksi kokematon parisuhteissa (juu ja kyllä liki jokainen nainen on kysynyt viimeisimmästä seurustelusuhteesta viimeistään treffeillä).
Niin no on tässä jo kolme vuotta tullut laihalla menestyksellä etsittyä, niin 29v on tän hetken totuus. Olen sanonut eetten etsinyt ihmissuhteita, kun muut tavoitteet ja harrastukset veivät ajan, eikä kaivannut.
Ainakaan tää totuus ei ole tuntunut auttavan. Valehtelemaan tai tietoisesti harhaan johtamaan en ala.Tässä kohtaa nainen ajattelee, että onko sinulla nytkään seurusteluun aikaa ja miten sitten minä mahtuisin elämääsi.
Voi se niinkin olla, mutta introvertilla oikeasri on aina aikaa järjesteltävissä, jaksaminen on eri asia, mutta se ei ole suuri murhe, jos olen kiinnostunut jostakusta. Minkä noille ennakkoluuloille voi? :(
Kohtaan jokaisen yksilönä, joten harmittaa.Mistä ne ennakkoluulot tulevat? Eihän se potentiaalinen treffikaveri/kumppani näe sinun introverttiyttäsi päälle päin. Vai ratsastatko paikalle introvertti-lippua heiluttaen ja mainitset asian joka lauseessa?
Monasti treffeillä tai jo viestitellessä (nettideitti systeemit) tuomioksi on tullut , että olen liian tylsä (siis ei ihq matkustelua ja biletystä). Välillä ihan keskustelussa tullut intriverttiys ilmi ja yksikin perui sovitut treffit sen vuoksi. Lopuista valtaosa kavahtaa sit kokemattomuuta, kunhan sattuvat asiasta kysymään jossain muodossa.
Pidätkö edes itse itseäsi mielenkiintoisena? Mitkä on ne jutut, mielenkiinnonkohteet ja harrastukset mitkä tekee susta sinut, mielenkiintoisen? Vai oletko vain lysyssä "no mä nyt oon vaan tämmönen, emmä mitään harrasta".
Tuotko itse introverttiyden aina esille ja puhutko siitä negatiiviseen sävyyn, ongelmanasi? Jos et osaa puhua siitä normaalisti, niin kannattaa varmaan välttää aihetta.
Kokemattomuutta ei tarvitse myöskään mainita, ainakaan surkuttelevaan sävyyn.Kuten jo pariin otteeseen olen maininnut naiset säännönmukaisesti kysyvät viimeisimmästä seurustelusta (tai seurustelukumppanien määrästä) ja oudoksuvat suuresti kun en valehtele ja kerron, että tunsin vasta vanhempana kiinostusta näitä asioita kohtaan.
Jos harrastukset ovat ongelma, ne ovat pääasiassa valokuvaus, tietokoneet, lukeminen ja kesäisin maastopylräilyä ja uintia välillä. Myös kävelyillä käyn mielelläni kauniilla kelillä.En kyllä parhaalla tahdollakaan keksi, mitä ongelmaa noissa harrastuksissa voi olla, ellet sitten ihan pelkkiä pintaliitopissiksiä deittaile. Tuntuu käsittämättömältä. Esimerkiksi mun tuntemistani naisista moni pitää valokuvien ottamisesta vaikkei se varsinainen harrastus olisikaan, suurin osa harrastaa lukemista ja lähes kaikki jotakin liikuntaa.
Vinkki introverttimiehelle: naisen rima harrastukselle on erilainen kuin miehellä. Kun nainen käy pari kertaa vuodessa ulkomailla, ei hän sano miehen tapaan "no tykkään käydä välillä ulkomailla". Ei. Nainen sanoo "matkailu on suuri intohimoni!". Jos matkalla käydään tuotakin useammin, on se suorastaan elämäntapa.
Kerro siis että valokuvaus on intohimosi. Kerro haaveistasi päästä valokuvaamaan X paikassa tai maastopyörämatkasta ulkomaille Y paikkaan. Älä sano "no olisi kiva käydä...", vaan "suuri haaveeni on päästä...".
Miehen tulee ilmentää puheissaan intohimoa, kunnianhimoa ja suuria haaveita/tavoitteita. Alitajuisesti nainen kokee miehen olevan matkalla kohti suurempia materiaalisia resursseja, vaikka loogisesti ajateltuna kyse on pelkästä harrastuksesta.
En minä naisena kyllä koe, että tavallisille naisille pitäisi alkaa puhumaan jotain harlekiiniromaanikieltä. Ihan riittää että kertoo harrastavansa valokuvausta ja kertoo vaikka missä ja mitä tykkää kuvata. Ihan riittää että kertoo minne tykkäisi tehdä sen pyöräreissun, ei sitä tarvitse muotoilla minkään elämää suuremman haaveen kaapuun jos sellainen puhetyyli ei luontevalta tunnu. Ei me tavisnaiset keskenämmekään joka asiasta olla intohimojen sun muun vallassa. Ja tuota loppukommenttiasi suuremmista materiaalisista resursseista en ymmärrä ollenkaan.
Kuten aiemmassa viestissä sanoin, en ymmärrä mitä vikaa tuollaisissa harrastuksissa on naisten mielestä, ellei ne treffikumppanit sitten järjestään ole jotain pintaliitopissiksiä. Tuntuu aivan absurdilta, että tavalliset aikuiset naiset pitäisivät valokuvausta, lukemista ja liikunnallisia juttuja millään tavalla huonoina harrastuksina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokemattomuudesta kertominen jännittää ja pelottaa, kannattaisiko vaikka unohtaa se treffeillä käyminen vähäksi aikaa? Voisi kokeilla vaikka sellaista, että keskittyy jonkin aikaa johonkin ihan muuhun, kuten työhön ja harrastuksiin. Minusta kuulostaa myös vähän siltä, että isoin ongelma tässä on jonkinasteinen sosiaalisten taitojen puute. Tätä asiaa voisi koettaa kartoittaa vaikka jonkinlaisessa terapiassa, kuten joku jo ehdottikin.
Kaiketi mulle osoitettu tää... Ei erityisesti jännitä, eikä pelota, lähinnä harmittaa näin trendinä se että kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi olla ensimmäinen kuka milläkin syyllä.
Tää mun ulosantini johtuu mun ajatuksenjuoksusta (jollainen se on ollut niin kauan kuin muistan) ja sellaisena tuskin terapoitavissa kuntoon.
Voisihan sitä keskittyä muuhuun... Kuolemaani asti? Se kuulemma korjaa kaikki viat ja maksaa velat :'DTuon takia sinun pitää tuoda julki, että ehdokkaita olisi ollut, mutta ei ole osunut vaan sopivaa kohdalle (vaikkei se olisi edes totta). Olet nimittäin oikeassa, että muuten kukaan ei halua olla se ensimmäinen, ja sinut tulkitaan helposti epätoivoiseksi.
Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen. Ainoa ja viimeinen kyllä. Minä olin miehelleni ainoa, ja olen edelleen, vuosikymmenien jälkeenkin. Ensimmäiseksi en olisi lähtenyt, jos hän olisi sellaista hakenut.
Ei nyt lähdetä halkomaan hiuksia. Olit silti ensimmäinen. Moni ei halua olla.
Niinhän hän juuri sanoi.
Ja sanoi myös "Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen" Hmm, mutta oli silti. Ristiriitaistako?
Onneks en taida olla ainoa täällä asperger piirteineni, mut mäkin tajusin tuon :'D.
Se pieni mutta huomattava vivahde ero ensimmäisen ja ainoan välillä. Monille ensimmäinen antaa oletraman jatkosta, vaikkei merkitykseen sellaista sisälly virallisesti.Ei tarvitse olla edes asperger, koska tämä on taas näitä rivien välistä, ja vivahteista tulkintoja. Kun olet jonkun ensimmäinen niin olet ensimmäinen. Piste. Ei se muutu vaikka miten väännät ja tulkitset.
Jos sitten jäätkin ainoaksi, niin hyvä juttu, mutta et sitä etukäteen voi tietää.
Se, mitä sanoja valitset käyttää, kertoo sinusta ja arviostasi, vaikka ne olisivat faktoja. Se, että puhut ensimmäisestä, kertoo, että et etsi sitä oikeaa, vaan etsit naiskokemuksia. Sinä ylipäätään ajattelet naisia joukkona, et yksilöinä. Vain joukossa on mielekästä ajatella järjestystä.
Et varmasti kerro kenellekään, että olet kirjoittanut ensimmäisen kerran ylioppilaaksi, tai väitellyt ensimmäisen kerran tohtoriksi. Vaikka ne olisivat faktoja. Koska ei ole mielekästä puhua ensimmäisyydestä tilanteessa, joka kaiken todennäköisyyden mukaan on ainutkertainen. Etkä kerro, että vaarisi nyt kuoli ensimmäisen kerran. Miksi? Onhan se fakta. Eli jos käytät sanaa ensimmäinen kumppanistasi, se kertoo, että et ole hakemassa vain yhtä ainutta.
Tämä on taas näitä välillä liian pitkälle meneviä johtopäätelmiä. En voi käyttää ainoa sanaa, koska en voi tietää sitä vaikka niin toivonkin. Mitenhän se pitäisi ilmaista kun kokemattomallakin on negatiivinen "sointi" monien innokkaitten tulkitsijoiden mielestä?
Miksi sitä ensimmäinen-sanaa pitäisi ylipäätään käyttää? Missä tilanteessa sitä tarvitaan?
Jos vaikka aloittaa ensimmäisen vakavan suhteen tai seurustelun, niin pitäähän se nyt kertoa, että olet minun ensimmäiseni. Joidenkin mielestä pitää näemmä sanoa, että olet minun ainoa seurustelusuhteeni ikinä.
Tässä keskustelussa käytettiin termiä ’kukaan ei halua ryhtyä ensimmäiseksi’. Ei tyttöystäväksi, puolisoksi, vaimoksi tai rakkaaksi, vaan ihan vain ensimmäiseksi. Eli ensimmäisyys oli se olennainen asia, ei mikään muu. Se, että saataisiin peli auki, kokemattomuus pois, olisi se ensimmäinen.
Niin käytin. Olisi ehkä pitänyt laittaa sitaatteihin, kun oon ihan noilla sanoilla kuullu muutaman kerran, etten oo edes tutustumisen arvoinen kokemattomuuden selvittyä.
Kuitenkin aina sanavalinnat eivät kerro ihmisestä sitä mitä oletat niiden kertovan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokemattomuudesta kertominen jännittää ja pelottaa, kannattaisiko vaikka unohtaa se treffeillä käyminen vähäksi aikaa? Voisi kokeilla vaikka sellaista, että keskittyy jonkin aikaa johonkin ihan muuhun, kuten työhön ja harrastuksiin. Minusta kuulostaa myös vähän siltä, että isoin ongelma tässä on jonkinasteinen sosiaalisten taitojen puute. Tätä asiaa voisi koettaa kartoittaa vaikka jonkinlaisessa terapiassa, kuten joku jo ehdottikin.
Kaiketi mulle osoitettu tää... Ei erityisesti jännitä, eikä pelota, lähinnä harmittaa näin trendinä se että kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi olla ensimmäinen kuka milläkin syyllä.
Tää mun ulosantini johtuu mun ajatuksenjuoksusta (jollainen se on ollut niin kauan kuin muistan) ja sellaisena tuskin terapoitavissa kuntoon.
Voisihan sitä keskittyä muuhuun... Kuolemaani asti? Se kuulemma korjaa kaikki viat ja maksaa velat :'DTuon takia sinun pitää tuoda julki, että ehdokkaita olisi ollut, mutta ei ole osunut vaan sopivaa kohdalle (vaikkei se olisi edes totta). Olet nimittäin oikeassa, että muuten kukaan ei halua olla se ensimmäinen, ja sinut tulkitaan helposti epätoivoiseksi.
Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen. Ainoa ja viimeinen kyllä. Minä olin miehelleni ainoa, ja olen edelleen, vuosikymmenien jälkeenkin. Ensimmäiseksi en olisi lähtenyt, jos hän olisi sellaista hakenut.
Ei nyt lähdetä halkomaan hiuksia. Olit silti ensimmäinen. Moni ei halua olla.
Niinhän hän juuri sanoi.
Ja sanoi myös "Ei kukaan halua olla toisen ensimmäinen" Hmm, mutta oli silti. Ristiriitaistako?
Onneks en taida olla ainoa täällä asperger piirteineni, mut mäkin tajusin tuon :'D.
Se pieni mutta huomattava vivahde ero ensimmäisen ja ainoan välillä. Monille ensimmäinen antaa oletraman jatkosta, vaikkei merkitykseen sellaista sisälly virallisesti.Ei tarvitse olla edes asperger, koska tämä on taas näitä rivien välistä, ja vivahteista tulkintoja. Kun olet jonkun ensimmäinen niin olet ensimmäinen. Piste. Ei se muutu vaikka miten väännät ja tulkitset.
Jos sitten jäätkin ainoaksi, niin hyvä juttu, mutta et sitä etukäteen voi tietää.
Se, mitä sanoja valitset käyttää, kertoo sinusta ja arviostasi, vaikka ne olisivat faktoja. Se, että puhut ensimmäisestä, kertoo, että et etsi sitä oikeaa, vaan etsit naiskokemuksia. Sinä ylipäätään ajattelet naisia joukkona, et yksilöinä. Vain joukossa on mielekästä ajatella järjestystä.
Et varmasti kerro kenellekään, että olet kirjoittanut ensimmäisen kerran ylioppilaaksi, tai väitellyt ensimmäisen kerran tohtoriksi. Vaikka ne olisivat faktoja. Koska ei ole mielekästä puhua ensimmäisyydestä tilanteessa, joka kaiken todennäköisyyden mukaan on ainutkertainen. Etkä kerro, että vaarisi nyt kuoli ensimmäisen kerran. Miksi? Onhan se fakta. Eli jos käytät sanaa ensimmäinen kumppanistasi, se kertoo, että et ole hakemassa vain yhtä ainutta.
Tämä on taas näitä välillä liian pitkälle meneviä johtopäätelmiä. En voi käyttää ainoa sanaa, koska en voi tietää sitä vaikka niin toivonkin. Mitenhän se pitäisi ilmaista kun kokemattomallakin on negatiivinen "sointi" monien innokkaitten tulkitsijoiden mielestä?
Miksi sitä ensimmäinen-sanaa pitäisi ylipäätään käyttää? Missä tilanteessa sitä tarvitaan?
Jos vaikka aloittaa ensimmäisen vakavan suhteen tai seurustelun, niin pitäähän se nyt kertoa, että olet minun ensimmäiseni. Joidenkin mielestä pitää näemmä sanoa, että olet minun ainoa seurustelusuhteeni ikinä.
Tässä keskustelussa käytettiin termiä ’kukaan ei halua ryhtyä ensimmäiseksi’. Ei tyttöystäväksi, puolisoksi, vaimoksi tai rakkaaksi, vaan ihan vain ensimmäiseksi. Eli ensimmäisyys oli se olennainen asia, ei mikään muu. Se, että saataisiin peli auki, kokemattomuus pois, olisi se ensimmäinen.
Niin käytin. Olisi ehkä pitänyt laittaa sitaatteihin, kun oon ihan noilla sanoilla kuullu muutaman kerran, etten oo edes tutustumisen arvoinen kokemattomuuden selvittyä.
Kuitenkin aina sanavalinnat eivät kerro ihmisestä sitä mitä oletat niiden kertovan.
Siis mitä, millä sanoilla olet kuullut? Joku sanoi sinulle, että olet ensimmäinen, joka ei ole tutustumisen arvoinen? Vai että et ole tutustumisen arvoinen, jos hän on sinun ensimmäinen __(mikä)__?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Introverttimies: Jos treffeillä ollessa sinulta kysytään, milloin olet seurustellut viimeksi, voit aivan hyvin kertoa asian niin kuin se on. Sanot, ettet ole koskaan ollut seurustelusuhteessa. Piste. Jos asia on niin, mitäpä sitä peittelemään?
Kokemattomuuden syistä voi kenties keskustella sitten myöhemmin, jos uusia treffejä tulee vielä.
Ensimmäinen - ainoa - blabla. Ja muihin aiheisiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Introverttimies: Jos treffeillä ollessa sinulta kysytään, milloin olet seurustellut viimeksi, voit aivan hyvin kertoa asian niin kuin se on. Sanot, ettet ole koskaan ollut seurustelusuhteessa. Piste. Jos asia on niin, mitäpä sitä peittelemään?
Kokemattomuuden syistä voi kenties keskustella sitten myöhemmin, jos uusia treffejä tulee vielä.
Se on yleensä heti jatkokysymyksenä...
Ja tän jälkeen tulee oudoksuntaa ja kuinka ei ole normaalia ja monelta vielä se "turn off"...
Sitä tilannetta viestittelyssä tai treffeillä oppii inhoamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introverttimies: Jos treffeillä ollessa sinulta kysytään, milloin olet seurustellut viimeksi, voit aivan hyvin kertoa asian niin kuin se on. Sanot, ettet ole koskaan ollut seurustelusuhteessa. Piste. Jos asia on niin, mitäpä sitä peittelemään?
Kokemattomuuden syistä voi kenties keskustella sitten myöhemmin, jos uusia treffejä tulee vielä.
Se on yleensä heti jatkokysymyksenä...
Ja tän jälkeen tulee oudoksuntaa ja kuinka ei ole normaalia ja monelta vielä se "turn off"...
Sitä tilannetta viestittelyssä tai treffeillä oppii inhoamaan.
Ihan todellako ne naiset suoraan sanovat sen olevan outoa, epänormaala ja turn off? Kuinka kovin epäsuomalaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introverttimies: Jos treffeillä ollessa sinulta kysytään, milloin olet seurustellut viimeksi, voit aivan hyvin kertoa asian niin kuin se on. Sanot, ettet ole koskaan ollut seurustelusuhteessa. Piste. Jos asia on niin, mitäpä sitä peittelemään?
Kokemattomuuden syistä voi kenties keskustella sitten myöhemmin, jos uusia treffejä tulee vielä.
Se on yleensä heti jatkokysymyksenä...
Ja tän jälkeen tulee oudoksuntaa ja kuinka ei ole normaalia ja monelta vielä se "turn off"...
Sitä tilannetta viestittelyssä tai treffeillä oppii inhoamaan.
Jos tulee jatkokysymyksiä, sanot vain että ei ole sattunut kohdalle ketään sopivaa, että elämä on vain mennyt näin.
Kyllähän se kokemattomuus saattaa vähän herättää kysymyksiä. Mutta sanoit itsekin, ettet halua valehdella tai sepittää tarinoita. Nehän myös paljastuisivat jossain vaiheessa myöhemmin.
Miten olet päätynyt treffeille tähän mennessä, jonkin deittisovelluksen kauttako?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introverttimies: Jos treffeillä ollessa sinulta kysytään, milloin olet seurustellut viimeksi, voit aivan hyvin kertoa asian niin kuin se on. Sanot, ettet ole koskaan ollut seurustelusuhteessa. Piste. Jos asia on niin, mitäpä sitä peittelemään?
Kokemattomuuden syistä voi kenties keskustella sitten myöhemmin, jos uusia treffejä tulee vielä.
Se on yleensä heti jatkokysymyksenä...
Ja tän jälkeen tulee oudoksuntaa ja kuinka ei ole normaalia ja monelta vielä se "turn off"...
Sitä tilannetta viestittelyssä tai treffeillä oppii inhoamaan.
Tämä on minulle kyllä täysin omituinen ajatusmalli. Tietysti jos vastaus on tyyliin "ei minua kukaan ole koskaan huolinut" tai "en ole koskaan saanut naista", niin ymmärrän. Mutta olen kyllä tavannut parikin mielenkiintoista miestä, jotka vain reippaasti totesivat, että eivät ole koskaan seurustelleet, eikä siinä ole minusta ollut mitään ihmeellistä. Ei kyllä tulisi mieleenikään sanoa, ettei se ole normaalia. Ja olen sentään 38-vuotias enkä mikään teini.
Mutta on kyllä ollut pari sellaistakin keskustelua, joista tulee juuri tuo vaikutelma, että "ei minua kukaan ole koskaan huolinut, voi minua". Nämä alkavat jotenkin aina selittelemään sitä kokemattomuuttaan ennen kuin sitä mitenkään edes kommentoin. Näissä tulee kyllä se turn off.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introverttimies: Jos treffeillä ollessa sinulta kysytään, milloin olet seurustellut viimeksi, voit aivan hyvin kertoa asian niin kuin se on. Sanot, ettet ole koskaan ollut seurustelusuhteessa. Piste. Jos asia on niin, mitäpä sitä peittelemään?
Kokemattomuuden syistä voi kenties keskustella sitten myöhemmin, jos uusia treffejä tulee vielä.
Se on yleensä heti jatkokysymyksenä...
Ja tän jälkeen tulee oudoksuntaa ja kuinka ei ole normaalia ja monelta vielä se "turn off"...
Sitä tilannetta viestittelyssä tai treffeillä oppii inhoamaan.Jos tulee jatkokysymyksiä, sanot vain että ei ole sattunut kohdalle ketään sopivaa, että elämä on vain mennyt näin.
Kyllähän se kokemattomuus saattaa vähän herättää kysymyksiä. Mutta sanoit itsekin, ettet halua valehdella tai sepittää tarinoita. Nehän myös paljastuisivat jossain vaiheessa myöhemmin.
Miten olet päätynyt treffeille tähän mennessä, jonkin deittisovelluksen kauttako?
Erinäisten deittisaittien tai deittisovelluksien kautta. Ei livenä tuu juuri tilanteita ja oon sen verran hidas motivoimaan itteni mennä tutustumaan, että vain kerran oon töissä yhtä kesätöissä ollutta kysyny livenä ( mut oli varattu, ja eihän siel yleensä naisia oo).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introverttimies: Jos treffeillä ollessa sinulta kysytään, milloin olet seurustellut viimeksi, voit aivan hyvin kertoa asian niin kuin se on. Sanot, ettet ole koskaan ollut seurustelusuhteessa. Piste. Jos asia on niin, mitäpä sitä peittelemään?
Kokemattomuuden syistä voi kenties keskustella sitten myöhemmin, jos uusia treffejä tulee vielä.
Se on yleensä heti jatkokysymyksenä...
Ja tän jälkeen tulee oudoksuntaa ja kuinka ei ole normaalia ja monelta vielä se "turn off"...
Sitä tilannetta viestittelyssä tai treffeillä oppii inhoamaan.Tämä on minulle kyllä täysin omituinen ajatusmalli. Tietysti jos vastaus on tyyliin "ei minua kukaan ole koskaan huolinut" tai "en ole koskaan saanut naista", niin ymmärrän. Mutta olen kyllä tavannut parikin mielenkiintoista miestä, jotka vain reippaasti totesivat, että eivät ole koskaan seurustelleet, eikä siinä ole minusta ollut mitään ihmeellistä. Ei kyllä tulisi mieleenikään sanoa, ettei se ole normaalia. Ja olen sentään 38-vuotias enkä mikään teini.
Mutta on kyllä ollut pari sellaistakin keskustelua, joista tulee juuri tuo vaikutelma, että "ei minua kukaan ole koskaan huolinut, voi minua". Nämä alkavat jotenkin aina selittelemään sitä kokemattomuuttaan ennen kuin sitä mitenkään edes kommentoin. Näissä tulee kyllä se turn off.
Näin minäkin ajattelen. Valittaminen, selittely ja itsesääli ovat turn offeja, ei kokemattomuus sinänsä.
On jossain määrin luonnollista, että kokemattomuus herättää kysymyksiä. Itse saattaisin miettiä esim., että mies on varmaan hyvin ujo. Myös uskovaisuus tai aseksuaalisuus saattaisi käväistä mielessä. Voi olla, että mieleni tekisi tiedustella kokemattomuuden syytä, mutta hienotunteisena ihmisenä asettelisin sanani tarkoin. Luultavasti osaisin päätellä syyn jostain merkeistä - kyllähän esimerkiksi ujous tulee tavalla tai toisella ilmi.
Miksi sitä ensimmäinen-sanaa pitäisi ylipäätään käyttää? Missä tilanteessa sitä tarvitaan?