Millaisella ihmisellä menee usein välit poikki ystävien kanssa?

Tuntemillani juoruakoilla tuntuu olevan vähän väliä välit poikki milloin kenenkin kanssa. Muutenkin puhuvat paskaa kavereistaan selän takana. Minä en jaksa välittää, mutta olen silti väleissä niidenkin kanssa, vaikken aina välittäisi...

Minulla menee, mutta harvemmin riitaannun. Jätän pitämättä enää yhteyttä, koska en tunne ”yhteyttä” tai mitään järkeä olla kontaktissa ilman syvempää kuviota. Kun levelit liikkuvat pinnalla, joudun ”varakaveriksi” tai homma ei muuten natsaa - minä katoan.

Kyllä välit poikki tarkoittaa nimenomaan riitaantumista, ei feidaamista tai erilleen ajautumista. Minä ajattelen, että nää ovet paukkuen lähtevät ovat nimenomaan itse niitä joustamattomia, itsekkäitä ja vaikeita ihmisiä. Jos joku yksittäinen ihminen valittelee, että riitaantuu aina toisten kanssa, niin kyllä se on peiliin katsomisen paikka. Vika on hyvin harvoin "niissä muissa".

Miksi tuhlata aikaansa ihmisten kanssa joiden seurassa ei viihdy?

Mulla, tai siis meni... en asu enää kotiseudulla ja toivon täällä uudessa kaupungissa pystyväni aloittamaan puhtaalta pöydältä. Tein lapsena virheitä, niiden seurauksena sain huonon maineen ja ajauduin kiusatuksi. Ihmiset eivät osanneet ymmärtää että kypsymättömyyttäni tein virheitä ja eivät antaneet anteeksi. Sitten etenkin kun nuorena on tärkeää tuntea kuuluvansa porukkaan, niin mua kartettiin sen takia ja katkaistiin välit, kun ei haluttu että tuon kanssa hengaamalla saa itse huonon maineen ja ajautuu kiusatuksi! Aikamoisia luusereita. Ystävyys suhteet ja parisuhteet alkoi siis hyvin, mutta heti kun saivat kuulla mun taustan niin kaikki katkes kuin seinään... Eikä moni arvaa miten paljon kipua ja kyyneleitä se minussa tuotti. Se oli VÄÄRIN. Olen myös voimakastahtoinen persoona ja sarkasmia en ymmärrä/hyväksy, mun tapana on sanoa asiat suoraan niin kuin ne on, niin senkään takia en läheskään aina tule kaikkien kanssa toimeen... haluaisin että ihmiset näkis enemmän minussa ne hyvät puolet huonojen sijaan eli empaattisuus ja avoimuus. Yksinäisen suden rooliin tottuu, mutta se on raskas rooli kelle tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla, tai siis meni... en asu enää kotiseudulla ja toivon täällä uudessa kaupungissa pystyväni aloittamaan puhtaalta pöydältä. Tein lapsena virheitä, niiden seurauksena sain huonon maineen ja ajauduin kiusatuksi. Ihmiset eivät osanneet ymmärtää että kypsymättömyyttäni tein virheitä ja eivät antaneet anteeksi. Sitten etenkin kun nuorena on tärkeää tuntea kuuluvansa porukkaan, niin mua kartettiin sen takia ja katkaistiin välit, kun ei haluttu että tuon kanssa hengaamalla saa itse huonon maineen ja ajautuu kiusatuksi! Aikamoisia luusereita. Ystävyys suhteet ja parisuhteet alkoi siis hyvin, mutta heti kun saivat kuulla mun taustan niin kaikki katkes kuin seinään... Eikä moni arvaa miten paljon kipua ja kyyneleitä se minussa tuotti. Se oli VÄÄRIN. Olen myös voimakastahtoinen persoona ja sarkasmia en ymmärrä/hyväksy, mun tapana on sanoa asiat suoraan niin kuin ne on, niin senkään takia en läheskään aina tule kaikkien kanssa toimeen... haluaisin että ihmiset näkis enemmän minussa ne hyvät puolet huonojen sijaan eli empaattisuus ja avoimuus. Yksinäisen suden rooliin tottuu, mutta se on raskas rooli kelle tahansa.

Parempi pitää päänsä kuin olla lammas.

Yleensä sellaiset ihmiset jotka tutustuessa tekevät liian hyvän vaikutuksen. Alkavat saman tien käyttäytyä kuin parhaat ystävät, kertovat kaikkea henkilökohtaista juttua kuin olisi tunnettu jo pidemmänkin aikaa. Ehdottavat kaikenlaista "meidän pitää ehdottomasti tehdä sitä ja tätä yhdessä", mutta mikään niistä asioista ei toteudu.

Tuo liittyy myös ikään, eli mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän jaksaa "riitautua". Alkaa oikeasti arvostamaan ystäviään, eikä välitä jos loukkaantuu jostain pikkujutusta, jota ei ole edes tarkoitettu loukkaavaksi.

Yleensä hankalia ja raskaita ihmisiä. Voivat olla kaksinaamaisia tai epäluotettavia ja, kun ystävät/kaverit pikku  hiljaa huomaavat tämän niin katkaisevat välit.  Kuitenkaan omasta mielestään eivät ole tehneet ikinä mitään väärää, vaan itse kiltteinä ihmisenä onnistuneet löytämään ne pahantahtoiset ystävät. 

Minä katkaisin välit mummiini, joka huoritteli minua ja väitti että jaan pillua (kyllä, käytti tätä sanaa) kaikille halukkaille. Ilman syytä. Ollessani 14-vuotias. Kyllä, haukkui omaa 14-vuotiasta lapsenlastaan huoraksi. Nykyään ihmettelee, miksi en halua olla väleissä. Mummi oli muutenkin todella aggressiivinen ja veti aivan järkyttävät raivarit pienistäkin asioista, esimerkiksi jos sukka oli lattialla. Ensin huusi puoli tuntia putkeen ja sitten piti parin tunnin mykkäkoulua. Enkä ollut ainoa, moni muukin lähipiiriin kuuluva ihminen oli huomannut että mummilla ei ole aivan kaikki muumit laaksossa.

Yksi ystävästä etäiseksi kaveriksi päätynyt nainen löytyy, jolle käy aina niin, että välit katkeavat. Hän kilaroi aivan käsittämättömistä asioista, haukkuu kaikki ja poistelee porukkaa facekavereistaan. Outoa kyllä, minä joka sanoin suoraan että toiminta on perseestä, kelpaan vielä kaveriksi. Minun puoleltani homma on kyllä hitaasti kylmenemässä - en voi enää luottaa ihmiseen, joka lyö kaikilla käsiinsä saamillaan aseilla heti, kun kimmastuu. 

Minun sukulaisissa on jonkinverran tällaisia ehdottomia ihmisiä. Ovat ehdottoman oikeassa ja muut on ehdottoman väärässä. Eivät voi myöntyä milliäkään ja hautovat kiukkua ja loukkaantumistaan vuosikausia. Ovat aina itse mukamas kaltoinkohdeltuja. Eihän näiden kanssa monikaan kestä, eivätkä varsinkaan keskenään tule toimeen. Siihen pientä taipumusta depressioon niin ai että...

Tunne itse yhden miehen, jolla on viimeisen 4 vuoden aikana aika moni ystävyyssuhde mennyt poikki tai muuten vaan "kuihtunut". Syitä siihen hänen kohdallaan on useampi:

Passiivisuus/yksipuolinen yhteydenpito.

Tämä tuntemani mies ei koskaan itse soita kenellekkään ja kysele kuulumisia, tai muutenkaan ehdota vaikka tapaamista. Hän aina odottaa, että joku muu ottaa häneen yhteyttä, tai ehdottaa tapaamista. Minulle hän on joskus sanonut, ettei hän viitsi soitella kenellekkään, kun vain silloin, jos hänellä on "jotain asiaa" kyseiselle henkilölle (eli käytännössä ei koskaan). Silti hän minulle joskus valittelee, kun kukaan ei käy hänen luonaan, tai muuten soittele, mutta hän ei kykenee näkemään omaa passiivisuuttaan osasyynä hänen sosiaalisten kontaktiensa katoamiseen.

Haluttomuus tehdä mitään toisten kanssa ja/tai yksipuolinen ohjelmatarjonta.

Muutama tämän miehen ja minun yhteinen tuttu on kertonut, että he eivät enää viitsi tavata tätä miestä, tai käydä hänen luonaan, koska hän ei nykyään juuri muuta ole kiinnostunut tekemään, kuin käymään baareissa ja juomaan siellä änkyräkännit (hänellä on jonkin sortin alkoholi-ongelma). Kännipäissään hän sitten alkaa huutelemaan ihmisille kaikkea törkeyksiä, ja muuttuu muutenkin negatiiviseksi, (joskaan ei kuitenkaan väkivaltaiseksi). Vielä 4 vuotta sitten hän oli sellainen, että jos häntä tapasi, hän saattoi ehdottaa vaikka metsälenkin tekemistä läheisessä metsässä, tai muuten vaan metsässä olemista. Nykyään hän ei enää tällaisestakaan ole kiinnostunut, vaan aina se baariin meneminen juomaan lärvit tuntuu kiinnostavan enemmän. Kännissä hän sitten ehkä voisi metsäkävelylle lähteä, mutta tuskimpa ketään muuta siinä vaiheessa se enää kiinnostaa. Selvinpäin hän ei kai ilmeisesti enää halua sinne lähteä jostain syystä.

Negatiivisuus.

Ne harvat kerrat kun itse esim. hänen kanssaan puhelimessa puhun, hän ei juuri muusta puhu, kuin oman elämänsä kurjuudesta, tai sitten hän haukkuu jotain toista ihmistä. Mitään positiivista hänellä ei tunnu olevan koskaan kerrottavana, eikä hänen kanssaa voi esim. mitään hauskoja menneitä juttuja muistella, kun hän ei niitä muista, tai jos muistaa, hän ei ole kiinnostunut niitä muistelemaan. Sen sijaan jotain  negatiivisia asioita hän kyllä muistaa esim. hän muistaa vieläkin hyvin sen, kun eräs yhteinen tuttumme oli todennut hänelle joskus vuoden 2009 syksyllä, että nikotiinipurukumia on turha kaamoksua siksi, että se maistuu pahalta, koska sitä nikotiinia on myös siinä itse tupakassa (tämä kertomani mies on aika kova polttamaan ja hän ei kertomansa mukaan halua syödä nikotiinipurukumia siksi koska se maistuu hänen mielestään kauhealta). Tästä kommentista hän on edelleen katkera tälle meidän yhteiselle tutulle, vaikka siinä ei ollut mitään ilkeilyä vaan pelkkä toteamus. Tämäm yhteinen tuttumme on joskus itsekkin polttanut, (lopetti vuonna 2008), joten tuskin ihan omiaan puhuu.

Tämä kertomani mies täyttää tänä vuonna jo 35 vuotta, ja vähän epäilen että hän ei enää tuosta tule juuri muuttumaan. Itsekkin olen ajatellut lopettaa yhteydenpidon häneen, kun hänestä saa vain rasittuneen mielen.

Up

-

Lievä OT, mutta olen ollut huomaavinani, että ne ihmiset, jotka julistavat, että "eivät kestä mitään draamaa" ovat yleensä niitä, jotka eniten sitä aiheuttavat ja itse asiassa draamat katoavat ystäväpiiristä kun nämä lähtevät ovet paukkuen.

Vierailija kirjoitti:

Lievä OT, mutta olen ollut huomaavinani, että ne ihmiset, jotka julistavat, että "eivät kestä mitään draamaa" ovat yleensä niitä, jotka eniten sitä aiheuttavat ja itse asiassa draamat katoavat ystäväpiiristä kun nämä lähtevät ovet paukkuen.

Aika samoja ajatuksia.

Itse lisäisin vielä sen, että yleensä kuule sanottavan, että vain naiset ovat niitä draamailijoita. Todellisuudessahan myös miehet saattavat olla hyvinkin draamanhakuisia.

Lähipiirissäni olen huomannut 2 eri vaihtoehtoa siihen, miksi välit menee helposti poikki kavereiden kanssa:

a) Temperamenttisuus, vaativuus, itsekkyys, kaiken pitäisi mennä omilla ehdoilla ja kun ei mene, niin suuttumus -> välirikko.

b) Herkkähipiäisyys, ottaa pienimmätkin sammakot syvinä loukkauksina ja jää niitä märehtimään ja itkemään, näin ollen kukaan ihminen ei voi olla tarpeeksi hyvä ystäväksi, koska kukaan ei ole täydellinen.

Ne joilla on paljon ystäviä, ovat yleensä niitä, jotka katsovat sormien välistä ja huumorilla kavereidensa joskus ikävääkin käytöstä ja antavat itse enemmän kuin saavat. Ovat luonnostaan sellaisia.

Mulla on mennyt välit kaikkiin kouluaikaisiin/lapsuuden kavereihin. En mä tiedä miksi, kaikki löytäneet miehen ja perustaneet perheen kuka minnekin päin suomea. Itse jumahtanut kotikaupunkiini ja miestä en ole saanut koskaan.

Mun kokemuksen mukaan ne on yleensä sellaisia ihmisiä, jotka eivät ikinä löydä itsestään mitään vikaa. Ovat aina oikeassa, heidän tapansa toimia on ainoa oikea, eivätkä voi pienintäkään kritiikkiä ottaa vastaan.