Kerron teille totuuden abiristeilystä
Kuten moni tietää, siellä juodaan. mutta tajuatteko oikeasti kuinka paljon. Olin itse äskettäin kavereiden kanssa. On niitäkin, jotka eivät örvellä, mutta tuskin yhtään absolutistia matkassa. Älkää uskoko lapsianne, jotka väottävät muuta. Suurin osa päätyy oksentamaan aamuyöstä, käytävät ei hiljene vaan humalaiset teinit huutaa vielä viiden aikaan. Bileet jatkuu koko yön, ei juuri minkäänlaista valvontaa. Jäi ahdistunut olo, vanhemmat ei ilmeisesti tienneet mihin olivat antaneet luvan.
Kommentit (183)
Meillä ulkomaalaiset opiskelijat kutsuivat noita suoraan panoristeilyiksi. Innostuivat itsekin, että täällä on tällaista risteilytoimintaa.
Valvojat tosiaan perustuvat varustamoiden asettamiin ikärajavaatimuksiin. Meno yltyi välillä liian villiksi, niin nostivat noita.
Ja se valvoja oli ihan nimellinen asia, vain koska laivafirmat vaatii - toki vastaa laivafirmalle jos jotain sattuu eikä ole tehnyt velvoitettaan valvonnan suhteen vaan kännännyt huolella itse. Mutta yleisesti käytänö oli että kerättiin valvojiksi omia vanhempia jotka tehtvään suostuivat kun oppaat risteilyliput heille ilmaseksi tarjosivat. Sitten näennäisesti valvojan kanssa sovittiin satamassa että pari kertaa tullaan risteilyn aikana kokoontumaan paikkaan x tai y että näkee onko kaikki ok. Mutta kaikkihan tuota ei kuunnelleet.
Kortsut mukaan varmuuden vuoksi. On siellä niitäkin joilla pysyy polvet visusti kiinni ja alkoholi ei maita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli naisopettaja ja miesopettaja. Naisopettaja harrasti "vain" suuseksiä abipojan kanssa. Miesvalvoja sitten parinkin abitytön kanssa ihan pitkän kaavan mukaan. Noista tiedän siis vain siksi että noi abit kuului omaan läheiseen kaveripiiriin. Yritti se miesopettaja muakin. Kaikki estot ilmeisesti jää rannalle kun lähdetään bilettämään... Ja ihan oli naimisissa oleva mies ja pienen lapsen isä.
Älä jauha p*skaa. Siellä mitään opettajia edes ole, ja vaikka olisikin, niin en todellakaan usko tuohon tarinaan.
Meillä ainakin vanhojenristeily ja abiristeily oli yhdistetty, joten opettajia oli valvomassa. Kaikki lukiot eivät mene niille virallisille abiristeilyille.

Ja sitten sinä heräsit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jeps. Ja siellä harrastetaan ihan järkyttävän paljon seksiä. Valvojaopettajat abien kanssa muun muassa :( Tai näin ainakin omalla abiristeilyllä.
Mitkä ihmeen valvojaopet? Ei abiristeily ole koulun toimintaa eikä abit tarvi mitään valvojia koska ovat täysikäisiä.
Valvojan tarvitsee ainakin tietyilla laivafirmoilla alle 21 vuotiaat, siis ihan risteilystä riippumatta elisääntö ei koske vain abiristeilyjä. Valvojan oltava yli 25v tai yli 30v,vähän vaihtelee käytännöt.
Meillä valvojiksi ei opet aikanaan suostuneet vaan kerättiin valvojat ihan oppilaitten vanhemmista.
Niin ja ne opet ei ole koulun edustajana abiristeilyllä vaan ihan yksityishenkilöinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli naisopettaja ja miesopettaja. Naisopettaja harrasti "vain" suuseksiä abipojan kanssa. Miesvalvoja sitten parinkin abitytön kanssa ihan pitkän kaavan mukaan. Noista tiedän siis vain siksi että noi abit kuului omaan läheiseen kaveripiiriin. Yritti se miesopettaja muakin. Kaikki estot ilmeisesti jää rannalle kun lähdetään bilettämään... Ja ihan oli naimisissa oleva mies ja pienen lapsen isä.
Älä jauha p*skaa. Siellä mitään opettajia edes ole, ja vaikka olisikin, niin en todellakaan usko tuohon tarinaan.
Meillä ainakin vanhojenristeily ja abiristeily oli yhdistetty, joten opettajia oli valvomassa. Kaikki lukiot eivät mene niille virallisille abiristeilyille.
Koululla eli lukiolla ei ole mitåän ekemistä minkään abiristeilun kanssa. Ihan sama mikä ns virallinen risteily.
Huoh, kun vanha näitä lukee... Onneksi meidän aikana (80-luvun alkupuolisko) ei ollut vielä vanhojen tansseja eikä abi-risteilyjä! En olisi välittänyt silloinkaan, enkä välittäisi nykyisinkään LoL
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli naisopettaja ja miesopettaja. Naisopettaja harrasti "vain" suuseksiä abipojan kanssa. Miesvalvoja sitten parinkin abitytön kanssa ihan pitkän kaavan mukaan. Noista tiedän siis vain siksi että noi abit kuului omaan läheiseen kaveripiiriin. Yritti se miesopettaja muakin. Kaikki estot ilmeisesti jää rannalle kun lähdetään bilettämään... Ja ihan oli naimisissa oleva mies ja pienen lapsen isä.
Älä jauha p*skaa. Siellä mitään opettajia edes ole, ja vaikka olisikin, niin en todellakaan usko tuohon tarinaan.
Meillä ainakin vanhojenristeily ja abiristeily oli yhdistetty, joten opettajia oli valvomassa. Kaikki lukiot eivät mene niille virallisille abiristeilyille.
Kätevä yhdistelmä. Abit ostavat pienellä ekstrarahalla alaikäisille juomat samalla tax freestä. Mahdollisuus myös seksiin. Ja ei kun verkottumaan!
Tuo on jo vanha totuus. Mitä muutakaan siellä tehtäisiin? Luettaisiin kirjoja ja juotaisiin teetä? Tervetuloa vaan tähän maailmaan!
Vierailija kirjoitti:
Tuo on jo vanha totuus. Mitä muutakaan siellä tehtäisiin? Luettaisiin kirjoja ja juotaisiin teetä? Tervetuloa vaan tähän maailmaan!
Sinänsä hauskakin ajatus - millainen olisi abien risteily, jolla ei käytettäisi päihteitä? Nuoret astuisivat laivaan iltapäivällä, melkein illansuussa. Hämärää parissa tunnissa eli ei voi katsoa maisemiakaan.
Kuunneltaisiinko siellä sitten musiikkiesityksiä ja muuta läpi yön?
Noilla risteilyillä ei ees maissa pääse käymään vaan aamulla ollaan takaisin kotisatamassa...
Juhlavaa pönötystä puvut päällä yömyöhään sivistyneitä jutellen? x)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on jo vanha totuus. Mitä muutakaan siellä tehtäisiin? Luettaisiin kirjoja ja juotaisiin teetä? Tervetuloa vaan tähän maailmaan!
Sinänsä hauskakin ajatus - millainen olisi abien risteily, jolla ei käytettäisi päihteitä? Nuoret astuisivat laivaan iltapäivällä, melkein illansuussa. Hämärää parissa tunnissa eli ei voi katsoa maisemiakaan.
Kuunneltaisiinko siellä sitten musiikkiesityksiä ja muuta läpi yön?Noilla risteilyillä ei ees maissa pääse käymään vaan aamulla ollaan takaisin kotisatamassa...
Juhlavaa pönötystä puvut päällä yömyöhään sivistyneitä jutellen? x)
Olen itsekin sillä kannalla, että päihteitä käyttämällä on hauskempaa, mutta silti aika valitettava ajatus, ettei ilman päihteitä voisi olla hauskaa. Miksei voisi nauraa, flirttailla, harrastaa seksiä, tanssia, kuunnella musiikkia myös selvin päin?
Ilman hauskaakin voi olla viinaa!
Kenelle muka tuli yllätyksenä, että 0 kouluaamun kunniaksi täysi-ikäiset abit lähtevät risteilylle nimenomaan juhlimaan? :D
Vierailija kirjoitti:
Amisjonnea vaan harmittaa, kun ei kelpaa mukaan. Mene lukioon, niin me nykyisten abien vanhemmatkin olemme menneet.
Onhan se outoa, jos saa jo äänestää, mutta täysi-ikäinen ei saa bilettää.
Vai niin. Mihin on jäänyt 25v ikäraja risteilylle. Oli ainakin joskus voimassa sattuneesta syystä.
Vierailija kirjoitti:
Niin 80-luvulla jo 15v. biletti, veti kännejä ja nai.
Joten ei ole ihme jos abit juhlii. Antaa nuorten juhlia...vanha pieru ehtii olla sitten loppuelämänsä.
Ainoastaan ne joille ei saatu kuria kotona.
Vierailija kirjoitti:
Joo en tajua. En ole koskaan ollut 19-vuotias enkä abi.
Voi hyvää päivää. Millaisia luulit niiden risteilyjen olevan 20 vuotta sitten?
No tietenkin käveltiin parijonossa opettajan johdolla, ohjelmana oli hartaus ja askartelua ja kaikki menivät nukkumaan klo 21. rohkeimmat pelasivat vielä korttia peiton alla 22 saakka.

Näin se oli. Minäkin ajoin satamaan Taunuksellani, jossa vedin viimeisen röökin ennen siirtymistä parijonoon ja opettajan ohjaukseen.
:D Aivan! Itämerta ei osattu ylittää ennen 2000-lukua.