Ahdistus pilasi tyttöni wanhat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä opettaja sanoi jo kurssin alussa, että jos on taipumusta ns. naistentauteihin eli hysteriaan ja paniikkihäiriöön, niin kannattaa jättäytyä suosiolla pois. Hän ei ala pukuhuoneessa puhumaan ketään ympäri eikä  tuo paperipussia, johon puhallella.

Jestas. Toivottavasti tämä open aivopieru tapahtui 20 vuotta sitten eikä tänä lukuvuonna. Naistentaudit ja hysteria, voi morjens! 😫

Tapahtui 3 vuotta sitten. Paniikkihäiriötä ei tainnut edes olla 20 vuotta sitten.

Turhan moni keksii viimetipassa, että ei olekaan tarpeeksi kaunis/tanssikavaljeeri ei ole komea/ei vaan halua tanssia ja silloin opettaja ei enää jaksa kannustaa, että hyvin se menee. Paniikkikohtauksista oikeasti kärsivät osaa lääkitä etukäteen, heistä ei tule ongelmia.

Ei helvetti. Huomaa ettette tiedä mitään paniikkihäiriöstä (suurin osa kommentoijista).

Vierailija kirjoitti:

Palstalla on aina välillä ollut juttua yliujoista jännittäjälapsista. Silloin on oltu sitä mieltä, ettei lasta saa painostaa, ohjata tai rohkaista mitenkään. Jokainen on sellainen kuin on. On suorastaan suututtu, jos joku on ehdottanut jännittäville tilanteille altistamista. Tässä ketjussa on toinen ääni kellossa.

Missä iässä ihmisen pitäisi oppia hallitsemaan ja hillitsemään jännittämistään? Pitääkö sen tapahtua yhdessä yössä, kun täyttää 18 v tai menee lukioon? Ensin olet saanut koko lapsuutesi vältellä kaikkia vähänkin jännittäviä tilanteita. Sitten yhtenä päivänä yhtäkkiä sanotaan "Sinä olet jo aikuinen, kyllä sinun pitää selvitä tästä".

Meillä näitä jännittäviä tilanteita on harjoiteltu lapsesta pitäen. On ohjattu ja rohkaistu, sekä sen ujomman vanhemman toimesta, joka ymmärtää lapsen tilanteen paremmin, myös painostettu (tämä on todella tasapainoilua ettei ylitä rajaa ja aiheuta vaan lisää ongelmia). Olemme vanhempia jotka ajattelevat omilla aivoillaan, emmekä usko vauvapalstaa 😂.

Omat kokemukset ja elämä on tuonut näkemystä ja myös tunnemme lapsemme. Meidän tehtävämme on ajatella heidän parastaan ja huolehtia kasvustaan aikuisiksi, jotka pärjäävät elämässään. Aina se ei ole helppoa, mutta erityisesti etukäteen tuntosarvet pystyssä olemalla ja lasten elämässä mukana olemalla pyrimme välttämään pahimmat ongelmat. Niistä ongelmista voi kasvaa todella isoja solmuja, jos niiden antaa viedä mennessään.

Ap älä luovuta, nuoresi tarvitsee apua. Kieltämällä ongelman ja jättämällä asian siihen hänen elämänsä tulee olemaan vain entistä onnettomampaa. Tuskin toivot hänelle sellaista tulevaisuutta.

Ja olen niin samaa mieltä jonkun aiemman kirjoittajan kanssa beetasalpaajista. Ovat pelastus sellaiselle jännittäjälle, jolla on pahoja fyysisiä oireita sydämen hakkaamisesta ja vapinasta siihen että olo alkaa riistäytymäön omasta hallinnasta.

Kauheaa kaakatusta. Tyttöni ei ole edes ujo eikä sisäänpäinvetäytyvä, mutta paniikkikohtauksia tulee sekä sosiaalisissa tilanteissa että ihan muista syistä. Esimerkkinä tämä; ei löytänyt avaimiaan ja kohtaus iski ilman mitään ulkopuolisia vaikutteita. No entäs tämä: lentokoneessa ensi kertaa vuonna 2015. Kohtaus kestää koko lennon Helsinki-Oulu.

Apua ei ota vastaan koska kokee vain olevansa "hullu", ettei mitään paniikkihäiriötä ole olemassakaan. Mukaan menin kerran yläasteella kouluterkkarille kun pyydettiin. Sittemmin olen jäänyt odottelemaan ulkopuolelle.

Rohkaisua on annettu yllinkyllin mutta minkäs teet kun näkee kaiken mustavalkoisena. Syyttäkää rauhassa äitiä koska se on helpompaa asettua minua vastaan vaikka ette tiedä asioista oikeasti mitään.

ap

Huhhuh mitä kommentteja. Paniikkikohtauksesta ei ihan noin vain "piristytä ja tsempata vähän" ja jatketa päivää ihan normaalisti. Ymmärrän itse paniikki- ja ahdistushäiriöisenä tyttöäsi hyvin. Toivottavasti suostuu hakemaan apua. Niin ja minulla on muuten ollut sama mies rinnalla 15-vuotiaasta asti, on aina ymmärtänyt sairauttani, vaikka olenkin joskus joutunut joitain tapahtumia jättämään väliin kohtauksen takia. Mielestäni tapahtumista ei kuitenkaan kannata etukäteen kieltäytyä kohtauksen pelossa, ei silloin ikinä saa mieltään oikeille raiteille.

Vierailija kirjoitti:

Kauheaa kaakatusta. Tyttöni ei ole edes ujo eikä sisäänpäinvetäytyvä, mutta paniikkikohtauksia tulee sekä sosiaalisissa tilanteissa että ihan muista syistä. Esimerkkinä tämä; ei löytänyt avaimiaan ja kohtaus iski ilman mitään ulkopuolisia vaikutteita. No entäs tämä: lentokoneessa ensi kertaa vuonna 2015. Kohtaus kestää koko lennon Helsinki-Oulu.

Apua ei ota vastaan koska kokee vain olevansa "hullu", ettei mitään paniikkihäiriötä ole olemassakaan. Mukaan menin kerran yläasteella kouluterkkarille kun pyydettiin. Sittemmin olen jäänyt odottelemaan ulkopuolelle.

Rohkaisua on annettu yllinkyllin mutta minkäs teet kun näkee kaiken mustavalkoisena. Syyttäkää rauhassa äitiä koska se on helpompaa asettua minua vastaan vaikka ette tiedä asioista oikeasti mitään.

ap

Ja paras ratkaisuhan on antaa asian olla. Jep, vastuullista vanhemmuutta. Kärsijänä tyttösi.

Vierailija kirjoitti:

Kauheaa kaakatusta. Tyttöni ei ole edes ujo eikä sisäänpäinvetäytyvä, mutta paniikkikohtauksia tulee sekä sosiaalisissa tilanteissa että ihan muista syistä. Esimerkkinä tämä; ei löytänyt avaimiaan ja kohtaus iski ilman mitään ulkopuolisia vaikutteita. No entäs tämä: lentokoneessa ensi kertaa vuonna 2015. Kohtaus kestää koko lennon Helsinki-Oulu.

Apua ei ota vastaan koska kokee vain olevansa "hullu", ettei mitään paniikkihäiriötä ole olemassakaan. Mukaan menin kerran yläasteella kouluterkkarille kun pyydettiin. Sittemmin olen jäänyt odottelemaan ulkopuolelle.

Rohkaisua on annettu yllinkyllin mutta minkäs teet kun näkee kaiken mustavalkoisena. Syyttäkää rauhassa äitiä koska se on helpompaa asettua minua vastaan vaikka ette tiedä asioista oikeasti mitään.

ap

Se paniikkihäiriöisen äiti (sivulta 1) vastaa; itse vein tyttöni nlp-tekniikkaan erikoistuneen terapeutin juttusille. Koulukuraattori ja terkkari olivat ihan yhtä tyhjän kanssa. Koulupsykologille olisi ollut mahdollisuus mutta tyttö pelkäsi myös hulluksi leimautumista ( jeps, teini). Tämä nlp-terapeutti oli aivan loistava. Oli kallis mutta joka euron arvoinen! Käytiin noin kymmenisen kertaa. Itsekin opin että paniikkitulanteessa tärkeintä on saada tunnetila haltuun eikä ruveta pohdiskelemaan että mikäs tässä nyt jännittää. Suosittelen!

Vastaus että meidän tai tuttavien nuorilla ei ole käynyt vastaavaa. Kyllä tuo on ihan tavatonta.

Oletpa outo äiti kun haukuit meitä muita kaakattajiksi.

Herää kysymys, miksi olet tytärtäsi haukkunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheaa kaakatusta. Tyttöni ei ole edes ujo eikä sisäänpäinvetäytyvä, mutta paniikkikohtauksia tulee sekä sosiaalisissa tilanteissa että ihan muista syistä. Esimerkkinä tämä; ei löytänyt avaimiaan ja kohtaus iski ilman mitään ulkopuolisia vaikutteita. No entäs tämä: lentokoneessa ensi kertaa vuonna 2015. Kohtaus kestää koko lennon Helsinki-Oulu.

Apua ei ota vastaan koska kokee vain olevansa "hullu", ettei mitään paniikkihäiriötä ole olemassakaan. Mukaan menin kerran yläasteella kouluterkkarille kun pyydettiin. Sittemmin olen jäänyt odottelemaan ulkopuolelle.

Rohkaisua on annettu yllinkyllin mutta minkäs teet kun näkee kaiken mustavalkoisena. Syyttäkää rauhassa äitiä koska se on helpompaa asettua minua vastaan vaikka ette tiedä asioista oikeasti mitään.

ap

Ja paras ratkaisuhan on antaa asian olla. Jep, vastuullista vanhemmuutta. Kärsijänä tyttösi.

Nyt sinä käännät ja väännät kaiken nurinkurin ihan omaksi iloksesi. Missään vaiheessa en ole antanut asian olla vaan olen patistanut häntä vaikka minne avun piiriin vaan miten sinä herranen aika raahaat tai kannat väkisin nuorta aikuista? Entä sitten kun sinä hänet sinne saat, odotat että 45minuutin varattu aika on kulunut, otat tyttären ja häntä haastatelleen ammattilaisen vastaan ja tämä sanoo että ei voi tehdä tämän enempää koska nuori ei koe tarvitsevansa apua mihinkään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheaa kaakatusta. Tyttöni ei ole edes ujo eikä sisäänpäinvetäytyvä, mutta paniikkikohtauksia tulee sekä sosiaalisissa tilanteissa että ihan muista syistä. Esimerkkinä tämä; ei löytänyt avaimiaan ja kohtaus iski ilman mitään ulkopuolisia vaikutteita. No entäs tämä: lentokoneessa ensi kertaa vuonna 2015. Kohtaus kestää koko lennon Helsinki-Oulu.

Apua ei ota vastaan koska kokee vain olevansa "hullu", ettei mitään paniikkihäiriötä ole olemassakaan. Mukaan menin kerran yläasteella kouluterkkarille kun pyydettiin. Sittemmin olen jäänyt odottelemaan ulkopuolelle.

Rohkaisua on annettu yllinkyllin mutta minkäs teet kun näkee kaiken mustavalkoisena. Syyttäkää rauhassa äitiä koska se on helpompaa asettua minua vastaan vaikka ette tiedä asioista oikeasti mitään.

ap

Ja paras ratkaisuhan on antaa asian olla. Jep, vastuullista vanhemmuutta. Kärsijänä tyttösi.

Nyt sinä käännät ja väännät kaiken nurinkurin ihan omaksi iloksesi. Missään vaiheessa en ole antanut asian olla vaan olen patistanut häntä vaikka minne avun piiriin vaan miten sinä herranen aika raahaat tai kannat väkisin nuorta aikuista? Entä sitten kun sinä hänet sinne saat, odotat että 45minuutin varattu aika on kulunut, otat tyttären ja häntä haastatelleen ammattilaisen vastaan ja tämä sanoo että ei voi tehdä tämän enempää koska nuori ei koe tarvitsevansa apua mihinkään.

Ap

Mieti mikä on lopputulos. Yritit kerran ja annoit periksi. Tyttäresi kärsii. Ehkä tämä on hetkesi yrittää kasvaa vanhempana. Ei se helppoa tule olemaan, mutta tyttäresi vuoksi toivon että jaksat yrittää niin pitkään että apu löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa ajatella, että ketjun vastaajilla voi olla lapsia! Tuolla empatiamäärällä alkavat oirehtia myöhemmin, kun on kotona opetettu että pitää olla kova ja pärjätä.

Ei tarvitse olla kova ja pärjätä, mutta vanhempana haluan opettaa lapselleni etteivät ongelmat katoa kieltämällä ne.

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa eniten tyttäresi parin puolesta.

Parin vanhemmatko tuon kirjoittivat?

Ikäväähän tämä on kaikille.

Ekan sivun vastaukset olivat tosiaan aika luokattomia.

En ole ap, mutta oman nuoren kanssa on ollut saman tyylistä ongelmaa. Meidän suvussa se valitettavasti periytyy ja on peräisin isäni puolelta. Siihen ei todellakaan tarvita mitään dramaattisia traumatisoivia kokemuksia menneisyydessä tai narsismia, jota joku ehdotti syyksi.

Järkevin kommentti taisi olla kirjoitus, jossa suositeltiin nlp-terapeuttia. Kiitos siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa eniten tyttäresi parin puolesta.

Parin vanhemmatko tuon kirjoittivat?

Ikäväähän tämä on kaikille.

Tuskin parin vanhemmat tuota kirjoittivat 😁. Itse olen täysin samaa mieltä ja oma lapseni ei edes tanssinut vanhoja tänä vuonna. Veikkaan että oli aika monen tämän ketjun lukeneen mielipide. Sympatiat on varmaan tässä tapauksessa enemmänkin parin puolella.

Tollasista tytöistä ei ikinä kasva täysivaltaisia aikuisia naisia jos vanhemmat lähtee tohon lässytykseen ja vouhotukseen mukaan. Ois pitäny rauhotella ja rohkaista vaan tanssimaan. Harmittaa parin puolesta

Vierailija kirjoitti:

Ekan sivun vastaukset olivat tosiaan aika luokattomia.

En ole ap, mutta oman nuoren kanssa on ollut saman tyylistä ongelmaa. Meidän suvussa se valitettavasti periytyy ja on peräisin isäni puolelta. Siihen ei todellakaan tarvita mitään dramaattisia traumatisoivia kokemuksia menneisyydessä tai narsismia, jota joku ehdotti syyksi.

Järkevin kommentti taisi olla kirjoitus, jossa suositeltiin nlp-terapeuttia. Kiitos siitä.

Samoin minusta järkevin oli kommentti jossa suositeltiin nlp-terapeuttia. Mutta hei eihän ap:n tytär halua mihinkään terapeutille ja ap ei voi isoa ihmistä pakottaa sinne. Joten tämä hyvä neuvo jää käyttämättä. Mutta jospa siitä on muille apua.

Kauheata, miten täällä reagoidaan. Paniikkikohtaus on hirveä ja voi erakoittaa ihmisen välttämään sosiaalisia tilanteita. Tyttärelläni on lääkitys ja meillä hän ei osallistunut lainkaan, mikä sekin tuntuu kurjalta. Äidille kurjaa, kun ymmärtää miten ainutkertainen kokemus jää kokematta.

Mie sanoin, että jämäkämpi ote, ja uhkailu, lahjonta ja kiristys toimii myös tuon ikäiseen. Itse jouduin uhkailla, ja kiristää tytärtäni, että saatiin hänellä alkanut syömishäiriö loppumaan suht nopeasti. Psykiatrin pakeille en häntä saanut kuin muutaman kerran. Ei niin mitään hyötyä sellaisesta, kun ei jatkanut. Mutta sain hänet tolkkuihinsa. Vuosi/a myöhemmin löysin aivan karmean anorektikon kuvan koneeltani, minne tytär talletti puhelimestaan kuvia. Luoja, mikä olisi vonut olla lopputulos, jos en olisi ollut kova, ja kiristänyt ja uhkaillut.

Jos tyttäresi olisi minun tyttäreni, niin sanoisin hänelle kylmästi, että älä sitten vaivaa minua paniikkikohtauksen aikana, jos et kerran suostu hakemaan ammattia-apua vaivaan. Tämä saisi ehkä hänet miettimään asiaa muutaman kerran uudelleen. Samoin voisi tehdä poikaystävä yms.

Tietenkin sitä äitinä varmaan auttaa tuossa tilanteessa, mutta... pakko on jotain yrittää. Ei tuo itsestään parane, hänen täytyy saada avaimet siihen ammatti-ihmiseltä. Joltain vieraalta ylipäätään, koska vanhempia ei kuunnella. Voisithan nimittäin itsekin käydä hänen kanssaan läpi, että mitä tehdä, jos paniikkikohtaus alkaa nousta. Itsepsyykkaus on tärkeää siinä vaiheessa. Ja lääkitys ennen kuin hallitsee sen...Tiedän asiasta....

Vituttaa tämä paniikkikohtaus-buumi. Joka toinen nuori tuntuu kärsivän siitä nykyään. ..ttu jokaista jännittää joskus, kiva tuollaisen takia pilata parin wanhat.