Ahdistus pilasi tyttöni wanhat

Vierailija kirjoitti:

Meillä opettaja sanoi jo kurssin alussa, että jos on taipumusta ns. naistentauteihin eli hysteriaan ja paniikkihäiriöön, niin kannattaa jättäytyä suosiolla pois. Hän ei ala pukuhuoneessa puhumaan ketään ympäri eikä  tuo paperipussia, johon puhallella.

Jestas. Toivottavasti tämä open aivopieru tapahtui 20 vuotta sitten eikä tänä lukuvuonna. Naistentaudit ja hysteria, voi morjens! 😫

Täällä taas empatia huipussaan... Entä jos olisi oksennustauti iskenyt? Olisiko silloinkin pitänyt vain mennä tanssimaan? Paniikkihäiriö on sairaus eikä parane sillä että käsketään vain reipastumaan.

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas empatia huipussaan... Entä jos olisi oksennustauti iskenyt? Olisiko silloinkin pitänyt vain mennä tanssimaan? Paniikkihäiriö on sairaus eikä parane sillä että käsketään vain reipastumaan.

Silloin siihen haetaan apua. Eikä näin, että pilataan omalla käytöksellä myös toisen tanssit. Tai sitten ihan sanotaan suoraan, että en halua/pysty tanssimaan.

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas empatia huipussaan... Entä jos olisi oksennustauti iskenyt? Olisiko silloinkin pitänyt vain mennä tanssimaan? Paniikkihäiriö on sairaus eikä parane sillä että käsketään vain reipastumaan.

Siihen kanattaa hakea apua, eikä kieltää ongelmaa.

Onhan se harmi, kun tuollainen once in a lifetime-tilaisuus menee ohi suun. Olisit antanut vaikka viinaryypyn, niin olisi rauhoittunut.

Ei olisi pitänyt antaa osallistua ollenkaan, kuin rahaa heittäisi kaivoon. Mahtoi pariakin vituttaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ota apua vastaan ei sutten millään. Minulle kyllä avautuu että esiintyminen ja sosiaaliset tilanteet lamaannuttavat mutta kun ollaan menty juttelemaan ammattilaiselle, kieltää kaiken ja perääntyy. Sepittää ummet ja lammet hymyssä suin ettei ole onhelmia. Olen minä vakuuttanut ettei ole mitään hävettävää tai pelättävää mutta sanoo että ri häntä otettaisi todesta ja että on epänormaali.

Pari ymmärtää mikä tuli esteeksi, on tytön poikaystävä. Hänellekin on ilmeisesti jotain puhunut pahasta ahdistuksesta.

Oli pakko hakea kun ei puhelimessa saanut hyperventilaatioisesta itkusta selvää onko oikeasti hätä.

Ap

Nyt kova kovaa vasten: tässä se näkyy että ongelmia on olemassa. Hakee niihin apua tai romahtaa. Ei asiassa ole mitään häpeämistä eikä hänelle naureta tms.

Ja hän tulee paranemaan, kun ajoissa hoitaa itseään.

Olin 16-17 v tosi heikossa kunnossa, mutten tajunnut asiaa täysin itsekään. Siinä meni tärkeä elämänvaihe persiilleen ihan turhaan.

Kyllä tyttäresi elämä on nyt varmasti pilalla, kun meni kerran elämässä tanssi ja prinsessapäivä ohitse! Kerrassaan surkea ja hirveää. Poikaa ei kannata surkutella, sillä eihän tämä pojille ole prinsessapäivä. No, ehkä joku mies huolii tyttäresi vaimoksi, ja pääsee kuitenkin morsiameksi. Vaikka eihän sekään tätä menetystä korvaa.

Syvää lämmintä empatiaa ja myötäelämistä täältä sinulle hyvä äiti. Olen pahoillani, että myös sinä jouduit menettämään tämän tilanteen, jolloin olisit saanut ylpeänä äitinä seurata erästä tyttäresi elämän suurinta päivää. Voi voi, miten aiot kertoa tästä tuttaville? Ehkä jonkinlaiset tanssiaiset ulkomailla, joita voisitte esitellä suvulle jne?

Ei vittu mitä sakkia. Täällä huutelee sellaset jotka eivät oo itse saanu paniikkikohtausta. Luultavasti olisin itse toiminut samalla tavalla, sillä ainut asia mitä paniikkikohtauksen aikana toivoo ja ajattelee, on ettei kuole ja on ymmärrettävää että haluaa lähteä kotiin.

Aivan varmasti on tanssiparia harmittanu, mutta kokemuksena paniikkikohtaus on aivan hirveä, jos tässä puhutaan ihan aidosta kohtauksesta eikä tavallisesta jännittämisestä jossa sydän hakkaa.

Ymmärrän täysin, ettei paniikkikohtauksen aikana voi kuvitellakaan lähtevänsä tanssimaan suuren yleisön eteen.

Vierailija kirjoitti:

Ei vittu mitä sakkia. Täällä huutelee sellaset jotka eivät oo itse saanu paniikkikohtausta. Luultavasti olisin itse toiminut samalla tavalla, sillä ainut asia mitä paniikkikohtauksen aikana toivoo ja ajattelee, on ettei kuole ja on ymmärrettävää että haluaa lähteä kotiin.

Aivan varmasti on tanssiparia harmittanu, mutta kokemuksena paniikkikohtaus on aivan hirveä, jos tässä puhutaan ihan aidosta kohtauksesta eikä tavallisesta jännittämisestä jossa sydän hakkaa.

Ymmärrän täysin, ettei paniikkikohtauksen aikana voi kuvitellakaan lähtevänsä tanssimaan suuren yleisön eteen.

No sehän menee ohi. Eikö siihen voisi käyttää aikaa, että joku tukee siinä, ja auttaa yrittämään päästä ohi siitä hetkestä. Huonoin ratkaisu on paeta.

Aivan ihmekommentteja tuosta että henkilö jolla on paniikkihäiriö, olisi "riippakivi" jollekin, eikä hän ansaitsisi kumppania. Oon aika pettynyt joidenkin ajattelutapaan.

Pelottavaa ajatella, että ketjun vastaajilla voi olla lapsia! Tuolla empatiamäärällä alkavat oirehtia myöhemmin, kun on kotona opetettu että pitää olla kova ja pärjätä.

Lopettakaa ääliömäiset ja julmat kommentoinnit. Lukiolaiset ovat niin paljon kovempien paineiden alla kuin itse olivat mammat aikoinaan, että en ihmettele ahdistuneisuusoireiden lisääntymistä.

Tyttären oireilu voi johtua ihan yleisistä opiskelupaineista, jotka sitten purkautuvat vanhojenpäivänä ja yleisenä ahdistuneisuutena sosiaalisissa tilanteissa. Nyt on tullut sen verran paha vastoinkäyminen, että tytär voisi olla valmis tarjottuun keskusteluapuun.

Tarjoa apua uudelleen, ap, josko tytär nyt ottaisi apua vastaan. Vie keskusteluun, mutta älä mene itse mukaan käynnille. Voi nimittäin olla, että tytär salaa ahdistuksensa vanhemmiltaan (been there, done that), sillä hän ei halua huolestuttaa. Ja yritä laittaa asiaa perspektiiviin tyttärellesi: ei se ole mikään maailmanloppu ole. Näitä päiviä tulee, esimerkiksi ensi vuonna. :)

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa ääliömäiset ja julmat kommentoinnit. Lukiolaiset ovat niin paljon kovempien paineiden alla kuin itse olivat mammat aikoinaan, että en ihmettele ahdistuneisuusoireiden lisääntymistä.

Tyttären oireilu voi johtua ihan yleisistä opiskelupaineista, jotka sitten purkautuvat vanhojenpäivänä ja yleisenä ahdistuneisuutena sosiaalisissa tilanteissa. Nyt on tullut sen verran paha vastoinkäyminen, että tytär voisi olla valmis tarjottuun keskusteluapuun.

Tarjoa apua uudelleen, ap, josko tytär nyt ottaisi apua vastaan. Vie keskusteluun, mutta älä mene itse mukaan käynnille. Voi nimittäin olla, että tytär salaa ahdistuksensa vanhemmiltaan (been there, done that), sillä hän ei halua huolestuttaa. Ja yritä laittaa asiaa perspektiiviin tyttärellesi: ei se ole mikään maailmanloppu ole. Näitä päiviä tulee, esimerkiksi ensi vuonna. :)

Ensi vuonnahan on jo penkkarit sitten. Tanssit vedetään kakkosella.

Eikös ne kaikki kuviot menneet vituralleen jos yksi pari puuttui? Meillä ainakin oli melkeinpä kaikki tanssit sellaisia missä vaihtui pari tietyn verran ja piti laskea tosissaan että missä vaiheessa nyt mennään. Ja oli harjoiteltu juuri niiden ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Eikös ne kaikki kuviot menneet vituralleen jos yksi pari puuttui? Meillä ainakin oli melkeinpä kaikki tanssit sellaisia missä vaihtui pari tietyn verran ja piti laskea tosissaan että missä vaiheessa nyt mennään. Ja oli harjoiteltu juuri niiden ihmisten kanssa.

No toivottavasti ei, koska influenssa-aikana tulee ihan väkisin sairastumisiakin. Ja muutenkin isosta joukosta aina jollekin tulee jotain.

Tietysti tyttöä nyt harmittaa, mutta minkäs tuolle enää voi. Kannattaa kyllä hakea apua, jos on ollut pitempäänkin ja isompaakin ongelmaa tuosta paniikkihäiriöstä. Äitinä olet nyt jämäkämpi tässä asiassa tällaisen jälkeen. Uhkailu, lahjonta, kiristys toimii tuonkin ikäiselle :)

Palstalla on aina välillä ollut juttua yliujoista jännittäjälapsista. Silloin on oltu sitä mieltä, ettei lasta saa painostaa, ohjata tai rohkaista mitenkään. Jokainen on sellainen kuin on. On suorastaan suututtu, jos joku on ehdottanut jännittäville tilanteille altistamista. Tässä ketjussa on toinen ääni kellossa.

Missä iässä ihmisen pitäisi oppia hallitsemaan ja hillitsemään jännittämistään? Pitääkö sen tapahtua yhdessä yössä, kun täyttää 18 v tai menee lukioon? Ensin olet saanut koko lapsuutesi vältellä kaikkia vähänkin jännittäviä tilanteita. Sitten yhtenä päivänä yhtäkkiä sanotaan "Sinä olet jo aikuinen, kyllä sinun pitää selvitä tästä".

Vierailija kirjoitti:

Mekko oli ostettu, kampausta ja meikkiä lähdettiin laitattamaan aamuvarhain, kaikki näytti menevän ihan sujuvasti kunnes pukuhuoneessa vartti ennen ensimmäistä esityst meni lukkoon, sai paniikkikohtauksen ja soitti minua hakemaan pois. rahaa meni kuin roskaa mutta eniten harmittaa tytön paha mieli tapahtuneesta. ehkä pääsee ensi vuonna yrittämään toisen kerran.

onko teidän nuorilla käynyt mitään vastaavaa vai onko tämä ihan tavatonta?

Harmi tyttäresi puolesta.

Mulla on itselläni ollut kamalia vastoinkäymisiä joita myös tyttäreni on joutunut kantamaan liikaa.

Näin tyttäreni vanhojentanssit jotenkin ihanana tapahtumalla. Näin toivoin keväästä ja ylpeyttä tytöstäni. ❤

Vierailija kirjoitti:

Palstalla on aina välillä ollut juttua yliujoista jännittäjälapsista. Silloin on oltu sitä mieltä, ettei lasta saa painostaa, ohjata tai rohkaista mitenkään. Jokainen on sellainen kuin on. On suorastaan suututtu, jos joku on ehdottanut jännittäville tilanteille altistamista. Tässä ketjussa on toinen ääni kellossa.

Missä iässä ihmisen pitäisi oppia hallitsemaan ja hillitsemään jännittämistään? Pitääkö sen tapahtua yhdessä yössä, kun täyttää 18 v tai menee lukioon? Ensin olet saanut koko lapsuutesi vältellä kaikkia vähänkin jännittäviä tilanteita. Sitten yhtenä päivänä yhtäkkiä sanotaan "Sinä olet jo aikuinen, kyllä sinun pitää selvitä tästä".

Jännittävä, ujo lapsi on aivan eri kuin paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä teini.