Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Opettaja, mitä tunnet kun katselet koulukiusattua?
16.02.2018 |
Mietitkö ikinä sitä, millainen on juuri tämän oppilaan kohtalo? Että hän ei koskaan saa mahdollisuutta viettää lapsuutensa/nuoruutensa "työpäiviä" ympäristössä, joka olisi edes jokseenkin turvallinen ja ennakoitava? Että oppilaasi on valtavan stressin alaisena yrittäessään selviytyä kiusaamisen kanssa jokapäiväisessä kouluarjessa?
Vai ajatteletko, että koululla ei ole asiaan arpaa, ja että joku on aina se jonka osa on jäädä alakynteen?
Kommentit (80)
Ei vaan kiinnosta, sori siitä. Mulla on niin paljon työtä, etten ehdi puuttua kiusaamiseen. Sitä varten on ihan muut opet meidän koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun katselen koulukiusattua, niin menen välittömästi selvittämään asian kiusatun, kiusaajan ja heidän kummankin vanhempien kanssa. Tarvittaessa myös muiden henkilöiden, kuten koulupsykologin tai rehtorin tai lastensuojeluviranomaisten kanssa.
Kukaan opettaja nykypäivänä ei vain "katsele" koulukiusattua lasta.
Näinköhän kuitenkaan.
Ketuttaa kukkahattutätien koululaitos, jossa jokaisella on oikeus opetukseen, vaikka kiusaisi tai häiriköisi miten
Opetan amiksessa. Näen reppanan, jolla on vaikeuksia ymmärtää asioita. Hän jää syrjään ja minä näen syyn. Yritän mahdollistaa hänen selviytymistään.
Luokka ei kiusaa. Mutta oppilas ei pysy mukana. Luultavasti hän on ennen ollut kiusattu. Syy selkeästi poikkeava käytös
Vierailija kirjoitti:
Täytyy rehellisesti sanoa, etten ole nykyisessäkään koulussa nähnyt yhtään kiusaamistapausta itse. Ymmärtääkseni niitä on ollut ja lv:t selvittäneet, mutta yleisesti ottaen kuitenkaan en niitä huomaa/näe.
Minusta koko keskustelu on vääristynyt siinä mielessä, että koulukiusaaminen ei ole mikään massailmiö. Suurinta osaa lapsista ei kiusata, eivät he kiusaa ketään. En kiellä, ettei tapauksia olisi, mutta se on höpöä, että sitä olisi joka paikassa koko ajan.
Kuulehan nyt neropatti! Yksikin pieni tai suurempi lapsi joka suree ja pelkää koulussa on liikaa. Yritä menne sellaisen lapsen nahkoihin, jonka elämä on pelkkää surua ja yksinäisyyttä. Pystytkö? Itku tulee kun mietin pientä avutonta lasta, jota kukaan ei pahimmassa tapauksessa auta ja kuuntele. Mieti vielä lisää,
jos siihen pystyt. Herätys!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsen reppanuus näkyy jo päiväkodissa. Ei osaa olla toisten kanssa, jää syrjään. Käyttäytyy oudosti. Valitettavasti ainoa tapa on edistää lapsen selviytymistä, sosiaalisia kykyjä. Ei ole kiusaamista, kun tällainen lapsi pelaa itsensä syrjään. Muut voidaan ohjata ottamaan mukaan. Mukaan otetaan mutta se ei ole samanlaista ystävyyttä ja kiusatuksi joutumisen kokemus voi jäädä
No huh huh!
Voisitko alkaa käyttäytymään kun aikuinen ja lopettaa uhrin syyllistämisen...
Vierailija kirjoitti:
Inhoa. On vastenmielistä että jotkut ovat niin saamattomia että eivät osaa puolusta itseään.
Ota loparit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minä olen opettaja, joka oli itse introvertti ja outo lapsena ja nuorena (varmaan nytkin, mutta osaan peittää sen paremmin). Olin koulukiusattu lähes koko kouluajan. Lukiossa alkoi helpottaa, mutta se johtui lähinnä siitä, että olin kasvattanut luonnetta itse ja siitä toisaalta on ollut aikuisiällä haittaa, koska ihmisille avautuminen on välillä vaikeaa. Vaistoan myös "vaaran" ja ihmisten todelliset ajatukset minusta, koska siinä mielessä olen kuin joskus haavoitettu villieläin. Osaan varoa. Jotkut yrittävät vieläkin kiusata, mutta en suostu kiusattavaksi. Lapsella tilanne on toinen, näin myös aikoinaan itselläni. Monesti jouduin koulussa kiusaamisen kohteeksi, koska puolustin kiusattuja.
Kouluissa ON yhä vain kiusaamista, samoin työpaikoilla, taloyhtiöissä jne. Eräs syistä miksi ryhdyin opettajaksi oli se, että halusin ja haluan puolustaa kiusattuja. Kiusaamiseen on minulla nollatoleranssi. Se jättää pahimmillaan ikuiset jäljet. Haavat voivat parantua, mutta arvet ovat yhä syvällä sielussa, mielessä, sydämessä, miten haluatkin sen ajatella. Toisaalta minä olen selviytyjä, ja osittain se johtuu kiusaajistani. Minua ei kiusaa enää kukaan. Yrittäjiä toki aina riittää. Katkeruutta en ole tuntenut pitkään, pitkään aikaan. Opin puolustautumaan, koska kukaan ei puolustanut minua. Kotona en kertonut kiusaamisesta.
Joka tapauksessa tunnen syvää empatiaa kiusattuja kohtaan, oli kiusaamisen syy mikä tahansa, ja puutun siihen aina ja välittömästi. Kaikkialla.
... lisään vielä, että ketjussa on paljon trolleja, jos ette vielä hoksanneet.
Nro 12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen reppanuus näkyy jo päiväkodissa. Ei osaa olla toisten kanssa, jää syrjään. Käyttäytyy oudosti. Valitettavasti ainoa tapa on edistää lapsen selviytymistä, sosiaalisia kykyjä. Ei ole kiusaamista, kun tällainen lapsi pelaa itsensä syrjään. Muut voidaan ohjata ottamaan mukaan. Mukaan otetaan mutta se ei ole samanlaista ystävyyttä ja kiusatuksi joutumisen kokemus voi jäädä
No huh huh!
Voisitko alkaa käyttäytymään kun aikuinen ja lopettaa uhrin syyllistämisen...
Odotin tätä. Tosiasia on se että oma käytös vaikuttaa muiden käytökseen. Jostain on vaan vaikea tykätä. Tähän auttaa vain sosiaalisten taitojen vahvistaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen reppanuus näkyy jo päiväkodissa. Ei osaa olla toisten kanssa, jää syrjään. Käyttäytyy oudosti. Valitettavasti ainoa tapa on edistää lapsen selviytymistä, sosiaalisia kykyjä. Ei ole kiusaamista, kun tällainen lapsi pelaa itsensä syrjään. Muut voidaan ohjata ottamaan mukaan. Mukaan otetaan mutta se ei ole samanlaista ystävyyttä ja kiusatuksi joutumisen kokemus voi jäädä
No huh huh!
Voisitko alkaa käyttäytymään kun aikuinen ja lopettaa uhrin syyllistämisen...
Odotin tätä. Tosiasia on se että oma käytös vaikuttaa muiden käytökseen. Jostain on vaan vaikea tykätä. Tähän auttaa vain sosiaalisten taitojen vahvistaminen.
Pelaaminen on tietoista toimintaa. Ei yksin jäävä lapsi toimi tietoisesti ja käyttäydy niin, että jäisi yksin. Lapsi ei ole syntynyt psykologian tohtorina, eikä sillä ole valmiuksia analysoida omaa ja muiden käyttäytymistä ja hioa toimintastrategioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen kaikkea pitäisi vahvistaa sen koko ryhmän empatia- ja tunnetaitoja sekä erilaisuuden hyväksymistä, jolloin toiset lapset suhtautuisivat "erilaisesti käyttäytyvänkin" lapseen empaattisesti ja ymmärtäväisesti eivätkä jättäisi ulkopuolelle vaan huolehtisivat myös tästä ns. "erilaisesta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen reppanuus näkyy jo päiväkodissa. Ei osaa olla toisten kanssa, jää syrjään. Käyttäytyy oudosti. Valitettavasti ainoa tapa on edistää lapsen selviytymistä, sosiaalisia kykyjä. Ei ole kiusaamista, kun tällainen lapsi pelaa itsensä syrjään. Muut voidaan ohjata ottamaan mukaan. Mukaan otetaan mutta se ei ole samanlaista ystävyyttä ja kiusatuksi joutumisen kokemus voi jäädä
No huh huh!
Voisitko alkaa käyttäytymään kun aikuinen ja lopettaa uhrin syyllistämisen...
Odotin tätä. Tosiasia on se että oma käytös vaikuttaa muiden käytökseen. Jostain on vaan vaikea tykätä. Tähän auttaa vain sosiaalisten taitojen vahvistaminen.
Pelaaminen on tietoista toimintaa. Ei yksin jäävä lapsi toimi tietoisesti ja käyttäydy niin, että jäisi yksin. Lapsi ei ole syntynyt psykologian tohtorina, eikä sillä ole valmiuksia analysoida omaa ja muiden käyttäytymistä ja hioa toimintastrategioita.
Juuri tästä syystä kiusaamiseen auttaa, kun tuemme lapsen itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja. Näin lapsi oppii lukemaan muiden käytöstä ja oman käytöksen merkitystä. Oppii tämän ihan perusasian
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaikkea pitäisi vahvistaa sen koko ryhmän empatia- ja tunnetaitoja sekä erilaisuuden hyväksymistä, jolloin toiset lapset suhtautuisivat "erilaisesti käyttäytyvänkin" lapseen empaattisesti ja ymmärtäväisesti eivätkä jättäisi ulkopuolelle vaan huolehtisivat myös tästä ns. "erilaisesta".
Tottakai
Mutta tämä erilainen ei saa erilaisuutensa vuoksi vain ottaa
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole helppoa. Toiset oppivat sen jo nuorena, toiset vasta vähän vanhempana. Koulussa opetetaan realiteetteja ja kiusatuille oiva tilaisuus oppia jotain elämästä, kasvaa itse vahvemmaksi ja tarvittaessa tehdä muutoksia omaan olemukseen, käyttäytymiseen ja luonteeseensa.
Miksi kiusattu ei saisi olla omanlaisensa persoona? Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on tulematta kiusatuksi sen vuoksi mitä on. Ei ole oikeudenmukainen lähtökohta, että lapsen pitäisi muokata itsensä muiden mielen mukaiseksi. Jokaisella on oikeus omaan persoonallisuuteensa. Jos on joku sairaus niin muuttuminen on mahdotonta, jos kiusataan esimerkiksi nenän vuoksi niin ei ole mahdollisuutta eikä velvollisuutta muuttaa sitä. Silloin kiusaajat pakottaisivat kiusatun yhä uusiin kauneusleikkauksiin, koska keksisivät aina uutta kiusattavaa. Miksi mielestäsi kiusaajan ei tulisi oppia käyttäytymään ja hyväksymään kaikenlaiset ihmiset? Kiusaajan pitää kohdata erilaisia ihmisiä elämänsä loppuun saakka, joten miksi ei opettelisi hyväksymistä ja hyvää käytöstä jo koulussa? Kiusaaja tekee väärin, joten kiusaajalla on velvollisuus olla kiusaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole helppoa. Toiset oppivat sen jo nuorena, toiset vasta vähän vanhempana. Koulussa opetetaan realiteetteja ja kiusatuille oiva tilaisuus oppia jotain elämästä, kasvaa itse vahvemmaksi ja tarvittaessa tehdä muutoksia omaan olemukseen, käyttäytymiseen ja luonteeseensa.
Miksi kiusattu ei saisi olla omanlaisensa persoona? Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on tulematta kiusatuksi sen vuoksi mitä on. Ei ole oikeudenmukainen lähtökohta, että lapsen pitäisi muokata itsensä muiden mielen mukaiseksi. Jokaisella on oikeus omaan persoonallisuuteensa. Jos on joku sairaus niin muuttuminen on mahdotonta, jos kiusataan esimerkiksi nenän vuoksi niin ei ole mahdollisuutta eikä velvollisuutta muuttaa sitä. Silloin kiusaajat pakottaisivat kiusatun yhä uusiin kauneusleikkauksiin, koska keksisivät aina uutta kiusattavaa. Miksi mielestäsi kiusaajan ei tulisi oppia käyttäytymään ja hyväksymään kaikenlaiset ihmiset? Kiusaajan pitää kohdata erilaisia ihmisiä elämänsä loppuun saakka, joten miksi ei opettelisi hyväksymistä ja hyvää käytöstä jo koulussa? Kiusaaja tekee väärin, joten kiusaajalla on velvollisuus olla kiusaamatta.
Tämä ajatusmalli on mustavalkoinen. Kiusaaja on paha. Kiusattu omanlaisensa persoona, jota muiden pitää ymmärtää.
Malli ei auta ketään. Kiusaaminen on harvoin näin mustavalkoista.
Uhrin asema ei johda mihinkään. Lasta pitää tukea miettimään omaa käytöstään, pohtia miten voi reagoida. Miten tulla muiden kanssa toimeen
Jos opetetaan vain että sinä saat olla millainen tahansa ja muiden pitää ymmärtää, ei se johda mihinkään. Ja se on väärin.
Persoonallisuus ei oikeuta käyttäytymään miten tahansa
Hyvin erotan kiusatun. Kuin peiliin katsoisi. Työpaikkakiusattuna opettajana yritän parhaani auttaa näitä, kun tiedän oikein hyvin, mitä kiusaamisesta seuraa. Puhun oppilaiden kanssa siitä, että hekin auttaisivat kiusattuja, tekisivät oikein. Oppilaiden takia töihin jaksaa mennä. Ja kyse on yläasteen oppilaista, joilla on jo järkeä mutta ei liikaa. Myöhemmin oppivat, mikä on mukavuusalue, puolueettomuusalue eli silmienummistusalue.
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole helppoa. Toiset oppivat sen jo nuorena, toiset vasta vähän vanhempana. Koulussa opetetaan realiteetteja ja kiusatuille oiva tilaisuus oppia jotain elämästä, kasvaa itse vahvemmaksi ja tarvittaessa tehdä muutoksia omaan olemukseen, käyttäytymiseen ja luonteeseensa.
Jos olet elänyt sen mukaan mitä kiusaajat sallivat ja odottivat, niin sinulla oppiminen ei ole vielä edes alkanut.
Vierailija kirjoitti:
Kun katselen koulukiusattua, niin menen välittömästi selvittämään asian kiusatun, kiusaajan ja heidän kummankin vanhempien kanssa. Tarvittaessa myös muiden henkilöiden, kuten koulupsykologin tai rehtorin tai lastensuojeluviranomaisten kanssa.
Kukaan opettaja nykypäivänä ei vain "katsele" koulukiusattua lasta.
Hyvä jos sinä teet näin! Mutta ei leikitä että me kumpikaan ei tiedettäisi miten asian todellinen laita on laajemmin opettajien piirissä...
Alue: Aihe vapaa
Kun katselen koulukiusattua, niin menen välittömästi selvittämään asian kiusatun, kiusaajan ja heidän kummankin vanhempien kanssa. Tarvittaessa myös muiden henkilöiden, kuten koulupsykologin tai rehtorin tai lastensuojeluviranomaisten kanssa.
Kukaan opettaja nykypäivänä ei vain "katsele" koulukiusattua lasta.