Onko mies kusipää vai mä turhan herkkä?
Mies tuli töistä likaisisissa työvaatteissa juuri kun otin pizzan uunista. Ja nyt lompakkoloishuutelijat stop, tämä siis oman työpäiväni jälkeen. Sanoin miehelle, että riisu likaiset vaatteet eteisessä, mulla on just ruoka hellalla. Niin mitä tekee mies? Meni hellan eteen riisumaan vaatteet! Tahallaan sanoisin. Mitä ihmeen järkeä on mennä riisumaan hellan eteen jossa ruokaa. Siinä sitten miehelle pizza kokonaan itselleen. Mä en lasten kanssa syö mitään työvaatteista varisseita likoja. Toki mä miehen mielestä olen hullu, hänhän ei kuulemma ollut lähelläkään hellaa. Joo puoli metriä, ei lähellä ei.
Kommentit (185)
Kuinka moni käy kaupassa ja laskee ne kauppakassit maahan auton vierelle siksi ajaksi kun avaa auton ovet? Kotona samat kauppakassit nostetaan pöydälle tai tuolille/penkille. Kaikki kauppakassin pohjalla olevat paskat ajautuvat näin keittiöön, joten paras olisi pitää ne kauppakassi siellä lattialla. Eivät tätä kaikki hoksaa, ellei ole sellainen äiti, mitä minulla. Se huomaa ihan kaiken mistä jokin paska voi kulkeutua väärään paikkaan.
Entä kuinka monen mies siivoaa ensin vessan ja tulee sitten siivoamaan keittiötä sillä samalla paskaisella siivousrätillä? Äitini on tästä isälleni motkottanut useamman kerran. Rätit vessalle ja keittiölle ovat eri värisiä, jotta tuollaista ei pääsisi käymään, mutta kun se miesajattelu ei aina riitä.
Tässä työhaalareilla keittiön hellan äärelle tulo on kyse ihan samasta. Jumaliste niitä paskoja ei tuoda keittiön lähelle tai muuten se on ihan silkkaa tyhmyyttä tai vittuilua. Ajattelematon voi mies olla sen kerran, mutta ei saamari enää jatkossa. Eihän?
N42
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätät lapset ilman ruokaa
Ehen, syömme muualla ja mies syököön pöyisen ja roskaisen pizzan. Sähän se siihen oleellisimpaan asiaan tartuit. Ap
Tähän tartuin, että miksi mies saa sen pitsan? Olisit kylmänviileästi heittänyt roskiin todeten, että nyt se on pilalla. Onko sinun mielestä mies aina oikeutettu ruokaan minkä sinä laitat? Eikö hän osaa itse laittaa ruokaa? Onko hän vauva? Sinäkin jouduit hommaamaan uudet sapuskat, mutta palkitsi miehen pitsalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vallankäyttöä, kiusaamista ja ihan perus gaslighting kamaa. Kommenteista näkyy että suurinosa ei ole nähnyt vastaavaa ja ei siksi usko että kukaan tekisi tahallaan. (Suosittelen sitä eksyttäjät ketjua epäilijöille.) Kyse ei ole siitä etteikö mokia sattuisi kaikille vaan että mies tekee mokia mitkä aiheuttavat vaivaa vain Aplle. Vähän kuin väkivaltainen mies joka rikkoo vain naisen tavaroita 'suuressa raivossa' eikä koskaan omiaan. Vaatii kontrollia ja ajatusta olla noin toistuvasti vittumainen.
Mies tietää että olet jo tehnyt päätöksen lähteä, on kyse vain siitä milloin. Joten nyt kiusaa pikkujutuilla kun 'ei voi suuttua kun ei miehet tollaista osaa ajatella!' eli et kehtaa kertoa ihmisille oikeasti. Toimii just niinkuin hän haluaa, kyselet täällä anonyymisti että saako suuttua kun on itsestäänselvää että kun mies pilaa ruoan (ihan sama onko terveys kysymyksessä oikeasti, riittää ihan se että mies tietää että AP ei syö ruokaa enää) se on aika paska temppu. Vieläpä juuri sellainen ruoka mikä on ison vaivan takana. Mahdollisesti herkkua jota odotti jo lapsetkin.
Suosittelen tekemään listaa asioista joita mies tekee. Ihan oman mielenterveytesi kannalta, jotta näet paperilla faktoina mitä tapahtuu ja kuinka usein. Ja voit ihan hyvin ottaa eron huolimatta miehestä. Tilanne ei tuosta parane. Jos pelkäät reaktioita itse lähtöön niin ota yhteyttä poliisiin.
Listaa voi tehdä myös siltä näkökulmalta kuinka mnesta asiasta vetää pultit. Miettiä mikä asia voi olla sen toisen näkökulmasta. Oppia katsomaan asioita muistakin näkökulmista.
Esim hermostuin kun mies käynnisti lumilingon, kun ovi oli auki.
Miehen näkökulma, hän ei nähnyt siinä mitään väärää.
Reagointini? Riita.
Olisinko voinut toimia toisin?Tämän kirjoittaja ei ollut siis ap.
Ei kai kukaan niin kuullutkaan. Ap voisi kyllä ottaa tuosta oppia. Miettiä miten reagoi
Että vain ap:n pitäisi oppia ja ryhdistäytyä, että mies voisi toimia miten haluaa? Ap:n pitäisi tosiaan kyllä ryhdistäytyä, ottaa ero ja parannella sielunsa haavat.
Ehkä ero tilanteessa olisi paras ratkaisu.
Mies jatkaisi elämäänsä omakotitalossaan, käyttäisi omistamaansa autoa silloin kun tarvitsee, saisi riisua haalarinsa missä parhaaksi näkee ja voisi käyttää lumilinkoaan aina lumisateen jälkeen, ilman että tarvitsee "pelätä" mitä seurauksia mistäkin teosta milloinkin seuraa :-)
Ap voisi ottaa kerrostalokuutioonsa seurakseen koiran, jonka voisi kouluttaa mielensä mukaisesti istumaan, antamaan tassua ja kierimään käskystä.
Pyykkien vieminen ulos kuivumaan tulisi tosin mahdottomaksi, aurauksesta huolehtisi huoltofirman traktori, jonka putkesta leijailisi taivaalle dieselin katkua torven täydeltä (muista itse sulkea ikkuna kun traktori ajaa pihaan :-) ja huoltofirman työntekijät kävelisivät ympäri asuntoa haalareissaan ja turvakengissään tehdessään jotain korjausta, mutta riidaton koti on molemmille osapuolille parempi ratkaisu kuin jatkuva kaasuvalotus kummankaan taholta :-)

Nainen jatkaisi elämäänsä lasten kanssa omakotitalossaan, käyttäisi omistamaansa autoa silloin kun tarvitsee, hänen ei tarvisisi katsella kenenkään paskaisia haalareita keittiössään ja mies voisi riisua haalarinsa missä parhaaksi näkee (kunhan ei ap:n kotona) ja nainen voisi käyttää lumilinkoaan aina lumisateen jälkeen, ilman pakokaasun käryä kotonaan, ap:n ei ole vaikea muistaa sulkea ulko-ovea perässään, talvellahan se on aika luontevaa :-)
Mies voisi ottaa kerrostalokuutioonsa seurakseen koiran, jonka voisi kouluttaa mielensä mukaisesti istumaan, antamaan tassua ja kierimään käskystä. Ja olemaan hiljainen, rakastava ja kaiken hyväksyvä kumppani vaikka mies laiminlyö koiran hyvinvointia. Ei toki tahallaan mutta ajattelemattomuuttaan tai sitten vain puhtaasti kusipäisyyttään karistaa roskat ja tupakan tuhkat koiran ruokakuppiin, mies polttaa sisätiloissa, ja puhaltaa savua koiran kuonolle koska se on miehestä hassua kun koira yskii.
Pyykkien vieminen ulos kuivumaan ei olisi ongelma kenellekään ja muutenkin elämä olisi yllättävän helppoa. Riidaton koti on molemmille osapuolille parempi ratkaisu kuin jatkuva kaasuvalotus kummankaan taholta :-)

Näin olisi pitänyt toimia. Ilmeisesti mies on muutenkin aika passattu, joten hänelle jää sen vuoksi aikaa kiukutella ja osoittaa mieltään.

Ilmeisesti? Taas lisää tulkintaa. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanko tosissasi aikuista ihmistä komennat missä hän saa omassa kodissaan riisua...?
No outoahan se on, ettei aikuinen ihminen itse ymmärrä, että paskaiset vaatteet kannattaa riisua ehkä jossain eteisessä tai kylppärissä jne. 😂😂😂😂😂 Luulisi tuon asian olevan aika itsestään selvyys.
Ei sen puoleen, tuota kohtaa en kyllä itsekään ymmärrä, että ruoka oli nyt sitten syömäkelvotonta, jos vaatteet on riisuttu puolen metrin päässä hellasta. Mutta siitä kyllä samaa mieltä, että olisi ehkä parempikin paikka löytynyt, jos oikeasti sottaiset vaatteet.
Mä luulen ettei se syömäkelvottomuus ollut ap:lla tärkein pointti, vaan hän on niin kyllästynyt miehen kiusaamiseen, että tämä sitten tuoreimpana tapauksena valikoitui tänne.
Luulet niin? Ihan vähän omaa tulkintaa. Miksi?
Oman elämänkokemukseni perusteella. Veikkaan, että sulla sitä on vähemmän.
Veikkaat. Ihan rauhassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vallankäyttöä, kiusaamista ja ihan perus gaslighting kamaa. Kommenteista näkyy että suurinosa ei ole nähnyt vastaavaa ja ei siksi usko että kukaan tekisi tahallaan. (Suosittelen sitä eksyttäjät ketjua epäilijöille.) Kyse ei ole siitä etteikö mokia sattuisi kaikille vaan että mies tekee mokia mitkä aiheuttavat vaivaa vain Aplle. Vähän kuin väkivaltainen mies joka rikkoo vain naisen tavaroita 'suuressa raivossa' eikä koskaan omiaan. Vaatii kontrollia ja ajatusta olla noin toistuvasti vittumainen.
Mies tietää että olet jo tehnyt päätöksen lähteä, on kyse vain siitä milloin. Joten nyt kiusaa pikkujutuilla kun 'ei voi suuttua kun ei miehet tollaista osaa ajatella!' eli et kehtaa kertoa ihmisille oikeasti. Toimii just niinkuin hän haluaa, kyselet täällä anonyymisti että saako suuttua kun on itsestäänselvää että kun mies pilaa ruoan (ihan sama onko terveys kysymyksessä oikeasti, riittää ihan se että mies tietää että AP ei syö ruokaa enää) se on aika paska temppu. Vieläpä juuri sellainen ruoka mikä on ison vaivan takana. Mahdollisesti herkkua jota odotti jo lapsetkin.
Suosittelen tekemään listaa asioista joita mies tekee. Ihan oman mielenterveytesi kannalta, jotta näet paperilla faktoina mitä tapahtuu ja kuinka usein. Ja voit ihan hyvin ottaa eron huolimatta miehestä. Tilanne ei tuosta parane. Jos pelkäät reaktioita itse lähtöön niin ota yhteyttä poliisiin.
Listaa voi tehdä myös siltä näkökulmalta kuinka mnesta asiasta vetää pultit. Miettiä mikä asia voi olla sen toisen näkökulmasta. Oppia katsomaan asioita muistakin näkökulmista.
Esim hermostuin kun mies käynnisti lumilingon, kun ovi oli auki.
Miehen näkökulma, hän ei nähnyt siinä mitään väärää.
Reagointini? Riita.
Olisinko voinut toimia toisin?Tämän kirjoittaja ei ollut siis ap.
Ei kai kukaan niin kuullutkaan. Ap voisi kyllä ottaa tuosta oppia. Miettiä miten reagoi
Että vain ap:n pitäisi oppia ja ryhdistäytyä, että mies voisi toimia miten haluaa? Ap:n pitäisi tosiaan kyllä ryhdistäytyä, ottaa ero ja parannella sielunsa haavat.
Ehkä ero tilanteessa olisi paras ratkaisu.
Mies jatkaisi elämäänsä omakotitalossaan, käyttäisi omistamaansa autoa silloin kun tarvitsee, saisi riisua haalarinsa missä parhaaksi näkee ja voisi käyttää lumilinkoaan aina lumisateen jälkeen, ilman että tarvitsee "pelätä" mitä seurauksia mistäkin teosta milloinkin seuraa :-)
Ap voisi ottaa kerrostalokuutioonsa seurakseen koiran, jonka voisi kouluttaa mielensä mukaisesti istumaan, antamaan tassua ja kierimään käskystä.
Pyykkien vieminen ulos kuivumaan tulisi tosin mahdottomaksi, aurauksesta huolehtisi huoltofirman traktori, jonka putkesta leijailisi taivaalle dieselin katkua torven täydeltä (muista itse sulkea ikkuna kun traktori ajaa pihaan :-) ja huoltofirman työntekijät kävelisivät ympäri asuntoa haalareissaan ja turvakengissään tehdessään jotain korjausta, mutta riidaton koti on molemmille osapuolille parempi ratkaisu kuin jatkuva kaasuvalotus kummankaan taholta :-)
Ehkä ero tilanteessa olisi paras ratkaisu.
Nainen jatkaisi elämäänsä lasten kanssa omakotitalossaan, käyttäisi omistamaansa autoa silloin kun tarvitsee, hänen ei tarvisisi katsella kenenkään paskaisia haalareita keittiössään ja mies voisi riisua haalarinsa missä parhaaksi näkee (kunhan ei ap:n kotona) ja nainen voisi käyttää lumilinkoaan aina lumisateen jälkeen, ilman pakokaasun käryä kotonaan, ap:n ei ole vaikea muistaa sulkea ulko-ovea perässään, talvellahan se on aika luontevaa :-)
Mies voisi ottaa kerrostalokuutioonsa seurakseen koiran, jonka voisi kouluttaa mielensä mukaisesti istumaan, antamaan tassua ja kierimään käskystä. Ja olemaan hiljainen, rakastava ja kaiken hyväksyvä kumppani vaikka mies laiminlyö koiran hyvinvointia. Ei toki tahallaan mutta ajattelemattomuuttaan tai sitten vain puhtaasti kusipäisyyttään karistaa roskat ja tupakan tuhkat koiran ruokakuppiin, mies polttaa sisätiloissa, ja puhaltaa savua koiran kuonolle koska se on miehestä hassua kun koira yskii.
Pyykkien vieminen ulos kuivumaan ei olisi ongelma kenellekään ja muutenkin elämä olisi yllättävän helppoa. Riidaton koti on molemmille osapuolille parempi ratkaisu kuin jatkuva kaasuvalotus kummankaan taholta :-)
Entäpä jos ratkaisu löytyisikin tasa-arvosta.
Miksei nainen voisi käyttää sitä lumilinkoa ja varmistaa ennen käyttöä, että ikkunat, ovet, ilmastointi on suljettu ennen koneen käynnistämistä?
Jospa sen pakastepizzan heittäisi uunin pellille mies, sillä aikaa kun Ap korjaa ja tyhjäkäyttää perheen autoa pihalla ja todennäköisesti muistaisi sisään palatessaan riisua työhaalarinsa eteiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas on niin provon oloinen aloitus. Ei oikeasti ihmiset toimi tällä tavalla, miten tämä aloitus ja monet muut kummalliset aloitukset antaa ymmärtää.
Valitettavasti ei ole provo. Mieheni tekee paljon tällaisia erikoisia tempauksia, ei tämä ollut ensimmäinen. Miksi tosiaan varta vasten kävellä useampi metri eteisestä keiittiöön riisumaan kun on ruuat levällään, vaikka muulloin ei tee niin, siis silloin kun ei ole ruokia esillä. Muita hänen outouksiaan on esim. tyhjäkäyttää autoa kun pyykit ovat kuivumassa lähistöllä, muulloin ei siis tyhjäkäytä kuin pyykätessäni. Aivan selvästi tekee kaiken tämän tahallaan, niin hullulta kuin nämä asiat muista kuulostavatkin. Ekan kerran kun otti lumilingon kesän jäljiltä käyttöön, eli oli karstainen moottori, niin juuri silloin piti linko käynnistää, kun oli ulko-ovi auki. Koko talo lemusi pari tuntia. Mies ei halua erota, minä sen sijaan kyllä. OLen niin lopen kyllästynyt tuollaisiin outoihin temppuihin. Ap
Voi hel..tti, oletohan eksäni kanssa! Sillä oli myös aina vastaavanlaisia älynväläyksiä, joita kirosin välillä hartaasti. Kun piti lähteä jonnekin kiireellä, niin jäätiin pihalle laittamaan autonoviin jotain öljyä tai rasvaa kaikessa rauhassa. Jos seisoin jokin valuttava astia kädessä että avaa nyt äkkiä se roskis, niin eks jäi hoomoilasena seisomaan "Mitä mun pitää tehdä, mitä mun pitää tehdä" tai junnasi pohtimassa jotain täysin yhdentekevää siinä hetkessä. Kerrankin kahvipannun kanssa kävi noin, piti päästä nopeasti kaataamaan purut roskikseen, niin jätkä hidasteli edessä kaikin tavoin eikä osannut yhtään avittaa tilannetta. Kaikki myös tuollainen vaatteiden riisuminen ruokapöydän lähellä, likaisen muovipussin avaaminen ravistelemalla hellan edessä kun ruoka oli tulilla (muovipussi oli yleensä kierrätetty ja hyvin likainen, joskus jotain nestettä hyisssaa..na oli pohjalla ja totta kai pisarat ja pölyt lenteli ton ravistelemisen takia.) Kerrankin eks otti roskapussin pois kaukalosta, vaikka olin varta vasten sen siihen jättänyt ettei se vuotava roskis vuoda joka paikkaan. Ensimmäinen asia häneltä oli totta kai repiä se muoviastiasta irti ja lähteä kävelemään valuttavan roskapussin kanssa eteiseen niin että matoille valui jotain. Heti kun ärjäisin et nyt vähän järkeä siihen touhuun ja ota edes toinen pussi alle, niin mies jäi vaatimaan selityksiä ja tarkempia ohjeita. Hän siis teki ton puhtaasti ärsyttääkseen, ja muistan vain sen virneen mikä hänelle tuli. Seuraava laulu olikin sitten, että miksen siivoa hänen tekemiään jälkiään ja meillä haisee. Tuolloin muistan antaneeni hänelle mopin käteen mutta sainpahan syyn kääriä ne rumat matot rullalle ja viedä varastoon.
Kuinka monella kirjoittajalla on puoliso, jonka käyttäytyminen aika ajoin ottaa päähän?
Kuinka moni ajattelee, hän tekee sen tarkoituksella?
Vaimoni ärsyttävät puolet.
-jättää vessaan valon poistuessaan sieltä.
-jättää usein ovia raolleen, sulkematta niitä kunnolla perässään (kylmää ilmaa ulkoa sisään).
-työpöytä on aina kaaoksessa kun ei siivoa jälkiään tekemisen jälkeen.
-ei hae varastosta uutta vessapaperisatsia kun edellinen on loppumaisillaan.
-aina ja ikuisesti myöhässä joka paikasta ja minä odotan pihassa auto käyden koska lähdetään.
-keittiö usein kaaoksessa, ellen siirtelisi astioita siistimmin altaaseen tai pyyhkäisisi tasoja puhtaiksi.
Minä rakastan vaimoani, eikä tulisi mieleenkään syyttää häntä kaasuvalotuksesta tai väittää että hän tekee tekonsa kiustakseen minua tai saadakseen minut raivostumaan.
Olen varma, että omastakin käyttäytymisestäni löytyy yhtä paljon huomautettavaa, jos asiaa vaimoltani kysyisi.
Ehkä Ap:n tapauksessa kyseessä ei ole pizza, auto tai lumilinko, vaan orastava mielenterveyden ongelma johon olisi syytä puuttua ennenkuin tilanne pahenee.
Vierailija kirjoitti:
Minulle ruokarauha ja uni ovat tärkeitä, vähän kuin koiranpentujen annetaan syödä ja nukkua rauhassa, että ne jaksavat ja kehittyvät. Minulla on ollut muutama ex-poikaystävä, joille oli hupia ärsyttää minua juuri näissä hetkissä. Koska olin pyytänyt ruokarauhan, palaamaan asiaan kun oltiin syöty tai antamaan minun nukkua rauhassa. Ei, se ei käynyt heille.
Oli niin paljon tärkeämpää saada sillä hetkellä selittää ne omat asiat, kiinnittää huomio heihin, he halusivat olla tärkeämpiä kuin ruokarauhani tai uneni. Jotenkin mustasukkaisia jos joku asia oli heitä tärkeämpää. Millainen on mies, joka on mustasukkainen kanasalaatille..?
No, vastaus on ex-mies. Sanoin että jos se on noin vaikeaa kunnioittaa toisen reviiriä niin tehdään sitten asia selväksi, hei hei. Ei meinannut millään mennä perille, että voin vetää herneen nenään noin pienestä asiasta ja oikeasti jättää heidät. No, ruokarauha ja hyvä yöuni on vaan minulle tärkeää ja pidän niistä kiinni.
Mulla on ihan tismalleen samanlaisia kokemuksia. Lapsesta asti en saanut nauttia kummastakaan rauhassa, vaan aina jonkun piti olla sabotoimassa sekä ruoka- että unirauhaa. Oli jokseenkin raskasta, kun esimerkiksi pikkuveljelle ei ikinä pidetty rotia. Yhdenkin kerran kun istuin syömässä, niin hän työnsi lautaseni päälle ihan hiekassa olevia leluja. "Katso!" huusin totta kai kuin hyeena, koska olin nälkäinen kuin mikä pitkän työpäivän jälkeen. Seuraavaksi olikin sitten kimpussani äiti jonka mielestä rankaisin taas pikkuveljeä ihan turhan vuoksi. Eihän se sitä tahallaan tehnyt, mutta vit..tti tolla hetkellä raskaasti kun 12 vuotiaalla jätkällä ei ole ton enempää järkeä. Totta kai tuo kohtelu heijasteli parisuhteessakin, ja luulin olevan normaalia että joku saa metelöidä niin paljon kuin haluaa eikä minulla ole oikeutta sanoa että pää kiinni silloin kun nukun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vallankäyttöä, kiusaamista ja ihan perus gaslighting kamaa. Kommenteista näkyy että suurinosa ei ole nähnyt vastaavaa ja ei siksi usko että kukaan tekisi tahallaan. (Suosittelen sitä eksyttäjät ketjua epäilijöille.) Kyse ei ole siitä etteikö mokia sattuisi kaikille vaan että mies tekee mokia mitkä aiheuttavat vaivaa vain Aplle. Vähän kuin väkivaltainen mies joka rikkoo vain naisen tavaroita 'suuressa raivossa' eikä koskaan omiaan. Vaatii kontrollia ja ajatusta olla noin toistuvasti vittumainen.
Mies tietää että olet jo tehnyt päätöksen lähteä, on kyse vain siitä milloin. Joten nyt kiusaa pikkujutuilla kun 'ei voi suuttua kun ei miehet tollaista osaa ajatella!' eli et kehtaa kertoa ihmisille oikeasti. Toimii just niinkuin hän haluaa, kyselet täällä anonyymisti että saako suuttua kun on itsestäänselvää että kun mies pilaa ruoan (ihan sama onko terveys kysymyksessä oikeasti, riittää ihan se että mies tietää että AP ei syö ruokaa enää) se on aika paska temppu. Vieläpä juuri sellainen ruoka mikä on ison vaivan takana. Mahdollisesti herkkua jota odotti jo lapsetkin.
Suosittelen tekemään listaa asioista joita mies tekee. Ihan oman mielenterveytesi kannalta, jotta näet paperilla faktoina mitä tapahtuu ja kuinka usein. Ja voit ihan hyvin ottaa eron huolimatta miehestä. Tilanne ei tuosta parane. Jos pelkäät reaktioita itse lähtöön niin ota yhteyttä poliisiin.
Listaa voi tehdä myös siltä näkökulmalta kuinka mnesta asiasta vetää pultit. Miettiä mikä asia voi olla sen toisen näkökulmasta. Oppia katsomaan asioita muistakin näkökulmista.
Esim hermostuin kun mies käynnisti lumilingon, kun ovi oli auki.
Miehen näkökulma, hän ei nähnyt siinä mitään väärää.
Reagointini? Riita.
Olisinko voinut toimia toisin?Tämän kirjoittaja ei ollut siis ap.
Ei kai kukaan niin kuullutkaan. Ap voisi kyllä ottaa tuosta oppia. Miettiä miten reagoi
Että vain ap:n pitäisi oppia ja ryhdistäytyä, että mies voisi toimia miten haluaa? Ap:n pitäisi tosiaan kyllä ryhdistäytyä, ottaa ero ja parannella sielunsa haavat.
Ehkä ero tilanteessa olisi paras ratkaisu.
Mies jatkaisi elämäänsä omakotitalossaan, käyttäisi omistamaansa autoa silloin kun tarvitsee, saisi riisua haalarinsa missä parhaaksi näkee ja voisi käyttää lumilinkoaan aina lumisateen jälkeen, ilman että tarvitsee "pelätä" mitä seurauksia mistäkin teosta milloinkin seuraa :-)
Ap voisi ottaa kerrostalokuutioonsa seurakseen koiran, jonka voisi kouluttaa mielensä mukaisesti istumaan, antamaan tassua ja kierimään käskystä.
Pyykkien vieminen ulos kuivumaan tulisi tosin mahdottomaksi, aurauksesta huolehtisi huoltofirman traktori, jonka putkesta leijailisi taivaalle dieselin katkua torven täydeltä (muista itse sulkea ikkuna kun traktori ajaa pihaan :-) ja huoltofirman työntekijät kävelisivät ympäri asuntoa haalareissaan ja turvakengissään tehdessään jotain korjausta, mutta riidaton koti on molemmille osapuolille parempi ratkaisu kuin jatkuva kaasuvalotus kummankaan taholta :-)
Ehkä ero tilanteessa olisi paras ratkaisu.
Nainen jatkaisi elämäänsä lasten kanssa omakotitalossaan, käyttäisi omistamaansa autoa silloin kun tarvitsee, hänen ei tarvisisi katsella kenenkään paskaisia haalareita keittiössään ja mies voisi riisua haalarinsa missä parhaaksi näkee (kunhan ei ap:n kotona) ja nainen voisi käyttää lumilinkoaan aina lumisateen jälkeen, ilman pakokaasun käryä kotonaan, ap:n ei ole vaikea muistaa sulkea ulko-ovea perässään, talvellahan se on aika luontevaa :-)
Mies voisi ottaa kerrostalokuutioonsa seurakseen koiran, jonka voisi kouluttaa mielensä mukaisesti istumaan, antamaan tassua ja kierimään käskystä. Ja olemaan hiljainen, rakastava ja kaiken hyväksyvä kumppani vaikka mies laiminlyö koiran hyvinvointia. Ei toki tahallaan mutta ajattelemattomuuttaan tai sitten vain puhtaasti kusipäisyyttään karistaa roskat ja tupakan tuhkat koiran ruokakuppiin, mies polttaa sisätiloissa, ja puhaltaa savua koiran kuonolle koska se on miehestä hassua kun koira yskii.
Pyykkien vieminen ulos kuivumaan ei olisi ongelma kenellekään ja muutenkin elämä olisi yllättävän helppoa. Riidaton koti on molemmille osapuolille parempi ratkaisu kuin jatkuva kaasuvalotus kummankaan taholta :-)
Entäpä jos ratkaisu löytyisikin tasa-arvosta.
Miksei nainen voisi käyttää sitä lumilinkoa ja varmistaa ennen käyttöä, että ikkunat, ovet, ilmastointi on suljettu ennen koneen käynnistämistä?
Jospa sen pakastepizzan heittäisi uunin pellille mies, sillä aikaa kun Ap korjaa ja tyhjäkäyttää perheen autoa pihalla ja todennäköisesti muistaisi sisään palatessaan riisua työhaalarinsa eteiseen.
Juu, tasa-arvo on ihan jees ajatus. Nainen voi huristella lumilingolla, se on helppoa ja hauskaa, käsin kolaaminen on paljon raskaampaa. Samalla saa olla ulkona ja ajatella omia ajatuksiaan. Voi vähän raskaampaakin tehdä lapiohommia sieltä mistä koneella ei pääse. Kiva tunti ulkona!
Mutta pakastepitsa ei maistu hyvälle, kun perheessä on lapsiakin niin mies tekee itse pohjan taikinasta, veivaa tomaattikastikkeen ja paistaa päällykset, ja raastaa juuston. Samalla mies leikittää lapset, kuulustelee läksyt ja suunnittelee huomisen sapuskan. Siihen luontevasti kun uuni on lämmin niin laittaa parin seuraavan päivän pataruuan uuniin tulille ja tekee huomisen kauppalistan ja suunnittelee viikonlopun ruuan. Mies laittaa tiskit koneeseen ja hurauttaa imurilla keittiön puhtaaksi, ja vähän eteistä ja olohuonetta. Sauna lämpiämään, kynttilät palamaan ja lapsille yövaatteet valmiiksi. Keittiön tasot pyyhitään ja ruokapöytä myös, katetaan lautaset pöytään ja muut tykötarpeet.
Sitten on kiva perheen yhdessä syödä ja viettää iltaa, nainen tulee posket rusottaen suoraan ruokapöytään syömään pitsaa, tunnissa piha on kolattu ja kotityöt tehty. Hyvä nainen! Hyvä mies! Eläköön tasa-arvo, rauha ja rakkaus.
Ap katsoo miestänsä tyytyväisenä ja lupaa huomenna tarkistaa auton renkaista ilmanpaineet, lisätä öljyä ja lasinpesunestettä sillä aikaa kun isä vie lapset uimahalliin. Kummallakin vanhemmalla on kaksi kivaa tuntia laatuaikaa ja lapsilla mukavaa.

Olet siis ollut jollain tavalla häiriintynyt jo nuoresta saakka, raivotessasi pikkuveljellesi mitättömästä syystä. En yhtään ihmettele äitisi reaktiota tilanteeseen, enkä kyllä sitäkään jos ajattelematon ja muita huomioimaton käytöksesi aiheuttaa ongelmia nykyiseen parisuhteeseesi.
Asiat voi ilmaista monella tavalla ja voisi olla parisuhteen jatkumiselle parempiakin tapoja huomauttaa metelistä kuin "pää kiinni silloin kun nukun".

Joo, paitsi epäilen, että mies heittää sen pakastepizzan uuniin ja sen on siinä. Nainen tekee kaiken tuon muun. Se on sitä miesten tasa-arvoa.

Mikä sua vaivaa?

Höpöhöpö tröllimölli, ruuan päälle ei karistella hiekkaa ja joskus jos ei muu auta niin pää kiinni kun nukun on selkeästi artikuloitu.

Voi kun saisi näytettyä tämän tekstin Ap:n miehelle :-)
Uskoisin että hän lukisi sitä kyyneleet silmissä ja ajattelisi, miksei meillä homma suju tällä tavalla.
Lumilingon käyttämisen jälkeen saisi tulla pizzalle, eikä Ap raivoaisi avoinna olevasta ovesta ja pakokaasun hajusta sisätiloissa.
Kynttilät pöydällä ja Ap odottamassa pullantuoksuisessa kodissa raskaan työpäivän tehnyttä miestään kotiin, ilman pelkoa siitä, millaisen tahattoman virheen on tänään sattunut tekemään ja mistähän se riita ja sättiminen illalla taas alkaa.
Onko sukka unohtunut makkarin lattialle, josta saa kuulla koko illan mittaisen saarnan ja katsella sivusta kun Ap kirjoittaa vauva palstalle posket pyhää vihaa hehkuen, kuinka mies on sika ja tekee tahallaan kiusaa parisuhteessa.
Huomenna sitten syytöksiä kaasuvalotuksesta, kun uusia termejä on palstalta oppinut ja lisää löylyä kiukaalle oikein olan takaa lyöty.
Jätä se sika kaikuu tyhjissä päissä ja rakkaudettoman omakotitalon neuroottisen siisteissä nurkissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vallankäyttöä, kiusaamista ja ihan perus gaslighting kamaa. Kommenteista näkyy että suurinosa ei ole nähnyt vastaavaa ja ei siksi usko että kukaan tekisi tahallaan. (Suosittelen sitä eksyttäjät ketjua epäilijöille.) Kyse ei ole siitä etteikö mokia sattuisi kaikille vaan että mies tekee mokia mitkä aiheuttavat vaivaa vain Aplle. Vähän kuin väkivaltainen mies joka rikkoo vain naisen tavaroita 'suuressa raivossa' eikä koskaan omiaan. Vaatii kontrollia ja ajatusta olla noin toistuvasti vittumainen.
Mies tietää että olet jo tehnyt päätöksen lähteä, on kyse vain siitä milloin. Joten nyt kiusaa pikkujutuilla kun 'ei voi suuttua kun ei miehet tollaista osaa ajatella!' eli et kehtaa kertoa ihmisille oikeasti. Toimii just niinkuin hän haluaa, kyselet täällä anonyymisti että saako suuttua kun on itsestäänselvää että kun mies pilaa ruoan (ihan sama onko terveys kysymyksessä oikeasti, riittää ihan se että mies tietää että AP ei syö ruokaa enää) se on aika paska temppu. Vieläpä juuri sellainen ruoka mikä on ison vaivan takana. Mahdollisesti herkkua jota odotti jo lapsetkin.
Suosittelen tekemään listaa asioista joita mies tekee. Ihan oman mielenterveytesi kannalta, jotta näet paperilla faktoina mitä tapahtuu ja kuinka usein. Ja voit ihan hyvin ottaa eron huolimatta miehestä. Tilanne ei tuosta parane. Jos pelkäät reaktioita itse lähtöön niin ota yhteyttä poliisiin.
Listaa voi tehdä myös siltä näkökulmalta kuinka mnesta asiasta vetää pultit. Miettiä mikä asia voi olla sen toisen näkökulmasta. Oppia katsomaan asioita muistakin näkökulmista.
Esim hermostuin kun mies käynnisti lumilingon, kun ovi oli auki.
Miehen näkökulma, hän ei nähnyt siinä mitään väärää.
Reagointini? Riita.
Olisinko voinut toimia toisin?Tämän kirjoittaja ei ollut siis ap.
Ei kai kukaan niin kuullutkaan. Ap voisi kyllä ottaa tuosta oppia. Miettiä miten reagoi
Että vain ap:n pitäisi oppia ja ryhdistäytyä, että mies voisi toimia miten haluaa? Ap:n pitäisi tosiaan kyllä ryhdistäytyä, ottaa ero ja parannella sielunsa haavat.
Ehkä ero tilanteessa olisi paras ratkaisu.
Mies jatkaisi elämäänsä omakotitalossaan, käyttäisi omistamaansa autoa silloin kun tarvitsee, saisi riisua haalarinsa missä parhaaksi näkee ja voisi käyttää lumilinkoaan aina lumisateen jälkeen, ilman että tarvitsee "pelätä" mitä seurauksia mistäkin teosta milloinkin seuraa :-)
Ap voisi ottaa kerrostalokuutioonsa seurakseen koiran, jonka voisi kouluttaa mielensä mukaisesti istumaan, antamaan tassua ja kierimään käskystä.
Pyykkien vieminen ulos kuivumaan tulisi tosin mahdottomaksi, aurauksesta huolehtisi huoltofirman traktori, jonka putkesta leijailisi taivaalle dieselin katkua torven täydeltä (muista itse sulkea ikkuna kun traktori ajaa pihaan :-) ja huoltofirman työntekijät kävelisivät ympäri asuntoa haalareissaan ja turvakengissään tehdessään jotain korjausta, mutta riidaton koti on molemmille osapuolille parempi ratkaisu kuin jatkuva kaasuvalotus kummankaan taholta :-)
Ehkä ero tilanteessa olisi paras ratkaisu.
Nainen jatkaisi elämäänsä lasten kanssa omakotitalossaan, käyttäisi omistamaansa autoa silloin kun tarvitsee, hänen ei tarvisisi katsella kenenkään paskaisia haalareita keittiössään ja mies voisi riisua haalarinsa missä parhaaksi näkee (kunhan ei ap:n kotona) ja nainen voisi käyttää lumilinkoaan aina lumisateen jälkeen, ilman pakokaasun käryä kotonaan, ap:n ei ole vaikea muistaa sulkea ulko-ovea perässään, talvellahan se on aika luontevaa :-)
Mies voisi ottaa kerrostalokuutioonsa seurakseen koiran, jonka voisi kouluttaa mielensä mukaisesti istumaan, antamaan tassua ja kierimään käskystä. Ja olemaan hiljainen, rakastava ja kaiken hyväksyvä kumppani vaikka mies laiminlyö koiran hyvinvointia. Ei toki tahallaan mutta ajattelemattomuuttaan tai sitten vain puhtaasti kusipäisyyttään karistaa roskat ja tupakan tuhkat koiran ruokakuppiin, mies polttaa sisätiloissa, ja puhaltaa savua koiran kuonolle koska se on miehestä hassua kun koira yskii.
Pyykkien vieminen ulos kuivumaan ei olisi ongelma kenellekään ja muutenkin elämä olisi yllättävän helppoa. Riidaton koti on molemmille osapuolille parempi ratkaisu kuin jatkuva kaasuvalotus kummankaan taholta :-)
Entäpä jos ratkaisu löytyisikin tasa-arvosta.
Miksei nainen voisi käyttää sitä lumilinkoa ja varmistaa ennen käyttöä, että ikkunat, ovet, ilmastointi on suljettu ennen koneen käynnistämistä?
Jospa sen pakastepizzan heittäisi uunin pellille mies, sillä aikaa kun Ap korjaa ja tyhjäkäyttää perheen autoa pihalla ja todennäköisesti muistaisi sisään palatessaan riisua työhaalarinsa eteiseen.
Juu, tasa-arvo on ihan jees ajatus. Nainen voi huristella lumilingolla, se on helppoa ja hauskaa, käsin kolaaminen on paljon raskaampaa. Samalla saa olla ulkona ja ajatella omia ajatuksiaan. Voi vähän raskaampaakin tehdä lapiohommia sieltä mistä koneella ei pääse. Kiva tunti ulkona!
Mutta pakastepitsa ei maistu hyvälle, kun perheessä on lapsiakin niin mies tekee itse pohjan taikinasta, veivaa tomaattikastikkeen ja paistaa päällykset, ja raastaa juuston. Samalla mies leikittää lapset, kuulustelee läksyt ja suunnittelee huomisen sapuskan. Siihen luontevasti kun uuni on lämmin niin laittaa parin seuraavan päivän pataruuan uuniin tulille ja tekee huomisen kauppalistan ja suunnittelee viikonlopun ruuan. Mies laittaa tiskit koneeseen ja hurauttaa imurilla keittiön puhtaaksi, ja vähän eteistä ja olohuonetta. Sauna lämpiämään, kynttilät palamaan ja lapsille yövaatteet valmiiksi. Keittiön tasot pyyhitään ja ruokapöytä myös, katetaan lautaset pöytään ja muut tykötarpeet.
Sitten on kiva perheen yhdessä syödä ja viettää iltaa, nainen tulee posket rusottaen suoraan ruokapöytään syömään pitsaa, tunnissa piha on kolattu ja kotityöt tehty. Hyvä nainen! Hyvä mies! Eläköön tasa-arvo, rauha ja rakkaus.
Ap katsoo miestänsä tyytyväisenä ja lupaa huomenna tarkistaa auton renkaista ilmanpaineet, lisätä öljyä ja lasinpesunestettä sillä aikaa kun isä vie lapset uimahalliin. Kummallakin vanhemmalla on kaksi kivaa tuntia laatuaikaa ja lapsilla mukavaa.
Joo, paitsi epäilen, että mies heittää sen pakastepizzan uuniin ja sen on siinä. Nainen tekee kaiken tuon muun. Se on sitä miesten tasa-arvoa.
Täysin samaa mieltä. Omia miehiäni en ole koskaan päästänyt ketkuilemaan. Jotkut miehet luulevat että tunti lumilingolla ajelua ja that's it. Se vuorottelu töissä näyttää oikean tasa-arvon. Itse uskon kummankin puolison vahvuuksien käyttämiseen, mieheni on taitavampi auton korjaustöissä ja minä organisoinnissa. Mutta me autamme toisiamme ja varmistamme, että kumpikin on tyytyväinen. That's it.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella kirjoittajalla on puoliso, jonka käyttäytyminen aika ajoin ottaa päähän?
Kuinka moni ajattelee, hän tekee sen tarkoituksella?
Vaimoni ärsyttävät puolet.
-jättää vessaan valon poistuessaan sieltä.
-jättää usein ovia raolleen, sulkematta niitä kunnolla perässään (kylmää ilmaa ulkoa sisään).
-työpöytä on aina kaaoksessa kun ei siivoa jälkiään tekemisen jälkeen.
-ei hae varastosta uutta vessapaperisatsia kun edellinen on loppumaisillaan.
-aina ja ikuisesti myöhässä joka paikasta ja minä odotan pihassa auto käyden koska lähdetään.
-keittiö usein kaaoksessa, ellen siirtelisi astioita siistimmin altaaseen tai pyyhkäisisi tasoja puhtaiksi.
Minä rakastan vaimoani, eikä tulisi mieleenkään syyttää häntä kaasuvalotuksesta tai väittää että hän tekee tekonsa kiustakseen minua tai saadakseen minut raivostumaan.
Olen varma, että omastakin käyttäytymisestäni löytyy yhtä paljon huomautettavaa, jos asiaa vaimoltani kysyisi.
Ehkä Ap:n tapauksessa kyseessä ei ole pizza, auto tai lumilinko, vaan orastava mielenterveyden ongelma johon olisi syytä puuttua ennenkuin tilanne pahenee.
-jättää vessaan valon poistuessaan sieltä.
Näin mäkin teen. Huomasin, että vessan valot kestävät parhaiten, kun niitä ei rämpytellä koko ajan. Toisaalta vessassamme on myös pesukone ja kylpyhuone, joten siellä rampataan muutenkin alituisesti.
-jättää usein ovia raolleen, sulkematta niitä kunnolla perässään (kylmää ilmaa ulkoa sisään).
Enpä usko, että aikuinen ihminen jättää ovia sulkematta varsinkaan jos kyseessä on ulko-ovi.
-työpöytä on aina kaaoksessa kun ei siivoa jälkiään tekemisen jälkeen.
Mäkään en omaa työpöytääni siivoa heti, vaan jätän sen sikseen, että voin jatkaa hommiani siitä mihin olen jäänyt.
-ei hae varastosta uutta vessapaperisatsia kun edellinen on loppumaisillaan.
Miksi et voi hakea itse?
-aina ja ikuisesti myöhässä joka paikasta ja minä odotan pihassa auto käyden koska lähdetään.
Eli hän jää katsomaan, että kaikki on tiptop ennen lähtöä. Jos teillä on lapsia, hän on todennäköisesti huolehtinut heidät kyytiin ensin ja lopulta hän varmistaa, ettei hellalle ole jäänyt mitään eikä se käy yksinään kuumana. Samaten olen varma, että hän varmistaa myös, ettei silitysrauta ole päällä, telkkari ei pauhaa yksinään ja kukat ei palellu pakkaseen avoimen ikkunan äärellä.
Meidän isä harrasti tuota, että meni perseelleen autoon istumaan ja ihmettelemään mikä kestää. kun sitten muutaman kerran jätimme kaiken sikseen ja nousimme äitimme kanssa vain kyytiin, niin voi sitä kiroilun määrää. Jäätelöpaketti oli sulanut pöydälle ja sisään oli avoimesta ikkunasta tullut lintu. Ainoa vain ettei isä tajunnut siltikään, miksi kestää.
-keittiö usein kaaoksessa, ellen siirtelisi astioita siistimmin altaaseen tai pyyhkäisisi tasoja puhtaiksi.
Vaimosi ei ole piika, joka on yksin vastuussa keittiön siisteydestä.
Eroa