Lue keskustelun säännöt.
Tekisitkö abortin jos odottaisit Down-lasta?
14.02.2018 |
Jos saisit tietää odottavasi lasta, jolla on Downin Syndooma, tekisitkö abortin? Miksi/miksi et?
Kommentit (293)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten muistaa että lapsi voi vammautua myöhemminkin. Tai sairastua niin että alkaa taantumaan. Esimerkiksi synnytyksen yhteydessä vammautuminen hapenpuutteen johdosta ei ole mitenkään hirveän harvinaista. Sillä vaan, että jos asia on ihan noin selkeä että vammaista lasta ei halua, niin ei kannata varmaan lasta hommata ollenkaan. Varmempi niin.
Nuo eivät ole vertailukelpoisia ajatuksia, koska noita ei voi ehkäistä sikiövaiheessa. Eiköhän lähes jokainen täysjärkinen tajua, että vaikka mitä elämässä voi tapahtua.
Mutta kyllä tuo ajatus täytyy käsitellä, että mitä tekee jos saa vammaisen lapsen. Ei siitä pääse tuolla että ajattelee vaan sitten tekevänsä abortin. Jonkin verran myös abortoidaan terveitä sikiöitä, joita luullaan vammaiseksi. Asia ei ole ihan noin yksinkertainen mitä moni tuntuu kuvittelevan.
Miksi? Tuo nyt kuitenkin on suhteellisen harvinaista ja eiköhän siinä neuvoja saa siinä vaiheessa, jos käy niin. Jos nyt vaikka ajattelisin, että mitä jos pahasti vammainen lapsi syntyisi vastoin odotuksia... Niin, no, miten ajatuskulkua sitten pitäisi jatkaa kun etukäteisneuvontaa ei anneta hypoteettisissa ajatusmalleissa. Kaipa jossain laitoksessa hoidettaisiin ja me vanhemmat pääsisimme sinne vierailemaan. Olisimme surullisia ja katkeria koko ikämme, mutta huono tuuri - ei voi mitään. No niin, ajatus käsitelty. Onko nyt hyvä?
Terveitä vammaiseksi luultuja sikiöitä ei kyllä juurikaan abortoida, ennen abortointia varmistetaan nykyään hyvin tarkkaan, että kyse on todella siitä mitä on ajateltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, en halua edes tervettä lasta.
En missään nimessä tekisi. Se down lapsi olisi minulle tarkoitettu, ”maailmankaikkeuden osoittama”, ja iloitsisin lapsesta ja rakastsisin sitä koko sydämestäni. Minua ei kiinnostaisi mitä muut ovat asiasta mieltä.
Tekisin varmaan ja olen jo tehnyt. Vauvallamme löytyi jokaisesta tutkitusta solusta kromosomivirhe, joten downin syndrooma olisi ollut keskivaikeaa/vaikea. Päätös oli todella vaikea ja kamala. Ei kenenkään pitäisi joutua sellaiseen tilanteeseen. Silloin tuntui kuitenkin, että emme olleet valmiita siihen kaikkeen, mitä downin syndrooma tuo tullessaan. Vaikka Down ei ole varsinaisesti sairaus, niin siihen liittyy useita liitännäissairauksia. Kaikki Down lapset eivät myöskään ole hyväntuulisia ja hyvätasoisia vaan heidänkin elämä voi olla melkoista rämpimistä päivästä toiseen. Tässä siis syitä miksi päädyimme tähän ratkaisuun. Vaikea se oli ja välillä miettii, että oliko se oikea, mutta silloin ainakin tuntui siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tekisin varmaan ja olen jo tehnyt. Vauvallamme löytyi jokaisesta tutkitusta solusta kromosomivirhe, joten downin syndrooma olisi ollut keskivaikeaa/vaikea. .
Kyllä lievilläkin downeilla on jokaikisessä solussa se sama kromosomivirhe, ei tuosta voi päätellä vaikeusastetta. Mosaikismi on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekisin varmaan ja olen jo tehnyt. Vauvallamme löytyi jokaisesta tutkitusta solusta kromosomivirhe, joten downin syndrooma olisi ollut keskivaikeaa/vaikea. .
Kyllä lievilläkin downeilla on jokaikisessä solussa se sama kromosomivirhe, ei tuosta voi päätellä vaikeusastetta. Mosaikismi on eri asia.
Ok. Perinnöllisyyslääkärit sanoivat meille tuon asian ja vaikeusasteen. En ole sitä itse keksinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekisin varmaan ja olen jo tehnyt. Vauvallamme löytyi jokaisesta tutkitusta solusta kromosomivirhe, joten downin syndrooma olisi ollut keskivaikeaa/vaikea. .
Kyllä lievilläkin downeilla on jokaikisessä solussa se sama kromosomivirhe, ei tuosta voi päätellä vaikeusastetta. Mosaikismi on eri asia.
Eiköhän lääkäri osaa nähdä lapsen ennusteen aika hyvin.
Teini-ikäisenä olin kesätöissä hoitamassa vammaisia lapsia ja nuoria. Myös naapurissa asui kehitysvammainen lapsi. Ei se ole minusta ollenkaan ihmismäistä elämää, enemmän lähempänä eläimellistä ja/tai luonnotonta elämää. En haluaisi että oma lapsi olisi kuinrajoitteiden kahlitsema lemmikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Tunnen monta ihana Down-lasta, suloisia ovat <3
Aika kylmäksi on mennyt, kun niin moni sanoo ihan pokkana, etteivät ottaisi vammaista lasta vastaan :(
.. tai sitten jotkut ihmiset ajattelevat koko yhteiskunnan puolesta ja päättävät, että koskaan mitään tuottamaton jäsen on taakka yhteiskunnalle? Joku, joka ei kykene itsenäiseen elämään?
Ei elämä, jossa ei pysty toimimaan itse tai pahimmillaan edes ymmärtämään omaa elämäänsä, ole elämää.
Itseäni eniten mietityttäisi se, että jos lapsi eläisi pidempään kuin minä itse tai sairastuisin ja joutuisin itse laitoksen, kuka hänestä pitäisi huolta? Hän ei olisi ainoastaan minun taakkani, vaan muiden.
Siksi tekisin abortin.
"Taakka" ja "tuottamattomuus", kyllä tuo on kylmää ja kovaa ajattelua. Ei ihmisen arvo riipu siitä, kuinka tuottava hän on, tai onko kenties taakka yhteiskunnalle. Mistä tämä ruma ajattelu kumpuaa? Näinkö teille äidit opetti?
En ihmettele masennuksen yleisyyttä, jos teidät on kasvatettu näin rakkaudettomaan ajatteluun. Minulle opettiin, että jokainen ihminen on arvokas, oli hän terve tai vammainen, tuottava tai tuottamaton, arvo ei riipu siitä. Jokaisella on oikeus elää, ja muut eivät sanoa, onko hänen elmämänäs "oikeaa" tai elämisen arvoista elämää. Ei muilla ole oikeutta määritellä toisen puolesta, mikä on tarpeeksi hyvää elämää. Kyllä elämä on elämää silloinkin, vaikka olisi vammainen.
Toinen asia on sitten se, että monet vammaiset ovat hyväkuntoisia, ja itse asiassa elävät itsensä mielestä ja muidenkin nähden todella merkityksellistä ja onnellista elämää. Onnellisempaa kuin monet ns. terveet ja normaalit. Jälkiabortti siis kaikille onnettomille ja toimintakykynsä menettäneille, joidenka elämä ei sinun mielestäsi edes ole elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kerran joutunut pelkäämään että joudun valitsemaan, onneksi oli sitten lopulta aiheeton pelko. Totesin kuitenkin että niin surullista ja kamalaa kuin on abortin teko niin vielä pahempaa olisi ottaa vastuulleen loppuelämäksi vammainen lapsi. Ei olisi minusta ollut siihen. Enkä olisi vanhempien lasteni elämää voinut pilata sillä valinnalla. Oon ikuisesti kiitollinen ettei tarvinnut valita.
Kyllä.
Olen juuri ja juuri hyvä äiti terveille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskoakseni tekisi. NP-ultra on ensi viikolla.
Tarja
p.s.
Ystäväni on synnyttänyt 18-trisomia-vauvan (mikä on täysin eri asia kuin down). Vauva eli 8 päivää. Ystäväni käsityksen mukaan hänen lapsensa eli täydellisen elämän (pääsi kotiin, lähimmät ihmiset tapasivat hänet ym). Itse ajattelen samansuuntaisesti: elämän arvoa ei määrää sen pituus; kesti elämä 8 päivää tai 80 vuotta; ne ovat yhtä arvokkaita.
Minunkin kaverini sai tietää odottavansa niin vammaista lasta, että ei elisi montaakaan tuntia. Eivät halunneet tappaa lastaan, vaan äiti synnytti, isä oli mukana ja pitivät rakasta lastaan syleissään kunnes hänet otettiin taivaaseen. Kaunista <3 Lapsi sai kunniallisen hautauksen, eikä viskattu roskikseen, kuten abortoidut vauvat.
Helppohan se silloin on jos tietää jo valmiiksi että se hoivaaminen kestää vaan sen muutaman tunnin. Aika eri asia synnyttää lapsi, joka voi tarvitaa hoivaa 24/7 seuraavat 40 vuotta. Siinä sitoutuu ihan eri tavalla.
Tanskassa syntyy enää 30 Down-lasta vuodessa.
Tekisin joka tapauksessa jos niin kävisi että raskaaksi tulisin. Se tarkoittaisi, että sterilisaatio on minulla pettänyt ja sen nimenomaan halusin siksi, että en todellakaan enää halua lisää lapsia; en vammaisia tai terveitä.
Jos olisi näiden toivottujen kanssa tullut ilmi, että on vammainen niin todellakin olisin tehnyt abortin. Vammautuahan voi myöhemminkin joo, mutta jos jo lähtiessä olisi tilanne se, että vammaiseksi todettaisiin.
Vammaisen vauvan ja lapsen kanssa varmaan pärjäisin ei siinä. Mutta vammaisista lapsista kasvaa vammaisia aikuisia, jotka sitovat vanhempiaan hautaan asti.
Oma veljeni on isolla kädellä autistinen. Hän asuu kotona ja on reilut 30v. Edelleen vanhempani hoitavat häntä kuin lasta. Ei ole koskaan saaneet pesää tyhjäksi.
Kyllä tekisin.
(Ja olen toiminut vaikeavammaisten ohjaajana).
Harvasta on vanhemmaksi sairaalle lapselle, kunnioitan heitä joista on, minusta ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekisin varmaan ja olen jo tehnyt. Vauvallamme löytyi jokaisesta tutkitusta solusta kromosomivirhe, joten downin syndrooma olisi ollut keskivaikeaa/vaikea. .
Kyllä lievilläkin downeilla on jokaikisessä solussa se sama kromosomivirhe, ei tuosta voi päätellä vaikeusastetta. Mosaikismi on eri asia.
Ok. Perinnöllisyyslääkärit sanoivat meille tuon asian ja vaikeusasteen. En ole sitä itse keksinyt.
Ei todellakaan voi tuolla tavoin tietää vamman tasoa. Down voi olla lievästi kehitysvammainen, vaikka trisomia on täydellinen.
En antaisi edes tutkia asiaa.
Keh.vam.hoitaja
Tekisin silmää räpäyttämättä abortin vaikka odottaisin minkäänlaista lasta, koska olen vapaaehtoisesti lapseton ja 44v ja hyvin tyytyväinen elämääni ilman lapsia. Tai hetkonen, ehkä sekunnin joutuisin miettimään, koska pikkusiskoni kärsii lapsettomuudesta, mutta enpä usko, että pystyisin hänelle lasta kantamaan. Tuskin hän edes haluaisi, koska ei halua adoptoidakaan.