Tekisitkö abortin jos odottaisit Down-lasta?

Nyt tuntuu, että tekisin, mutta mahdotonta sanoa mitä siinä tilanteessa tuntisin. Voi hyvin olla, että pitäisin lapsen sitten kuitenkin.

Ilman muuta tekisin. Ei olisi oikein ketään kohtaan synnyttää vammainen.

Abortti on väärin riippumatta sikiön ominaisuuksista.

Olen itse nuorena tehnyt abortin (tosin muista syistä; sikiö oli oletettavasti terve) joten en kehtaa noin vain väittää, etten "ikinä tekisi aborttia". En kuitenkaan usko, että aborttia enää tekisin. Abortti oli paitsi syntiä, sen läpikäyminen oli myös rankka kokemus minulle.

Rehellisesti arvioiden tuntisin varmaan pelkoa ja huolta, jos saisin tietää odottavani down-lasta. Sen lisäksi tuntisin iloa itse lapsesta (vaikka hänellä onkin downin oireyhtymä).

Tekisin. En jaksaisi hoitaa vammaista lasta, näen jatkuvasti lähipiirissä kuinka rankkaa ja sitovaa se on.

Sana kirjoitti:

Abortti on väärin riippumatta sikiön ominaisuuksista.

Olen itse nuorena tehnyt abortin (tosin muista syistä; sikiö oli oletettavasti terve) joten en kehtaa noin vain väittää, etten "ikinä tekisi aborttia". En kuitenkaan usko, että aborttia enää tekisin. Abortti oli paitsi syntiä, sen läpikäyminen oli myös rankka kokemus minulle.

Rehellisesti arvioiden tuntisin varmaan pelkoa ja huolta, jos saisin tietää odottavani down-lasta. Sen lisäksi tuntisin iloa itse lapsesta (vaikka hänellä onkin downin oireyhtymä).

Omasta mielestäni olisi väärin antaa kehitysvammaisen syntyä tähän maailmaan kärsimään, jos olisi selvää että tämän vanhemmat eivät kykene kehitysvammaiselämään.

Tottakai. Sen verran arvostan itseäni ja tulevaa lastani, että haluan hänen olevan normaali ja saa samat lähtökohdat elämään niin kuin muutkin. 

En. Tunnen monta ihana Down-lasta, suloisia ovat <3

Aika kylmäksi on mennyt, kun niin moni sanoo ihan pokkana, etteivät ottaisi vammaista lasta vastaan :( 

En uskoakseni tekisi. NP-ultra on ensi viikolla.

   Tarja

p.s.

Ystäväni on synnyttänyt 18-trisomia-vauvan (mikä on täysin eri asia kuin down). Vauva eli 8 päivää. Ystäväni käsityksen mukaan hänen lapsensa eli täydellisen elämän (pääsi kotiin, lähimmät ihmiset tapasivat hänet ym). Itse ajattelen samansuuntaisesti: elämän arvoa ei määrää sen pituus; kesti elämä 8 päivää tai 80 vuotta; ne ovat yhtä arvokkaita.

Sekuntiakaan miettimättä, kyllä. Yhteiskunnalla on tarpeeksi taakkoja.

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Abortti on väärin riippumatta sikiön ominaisuuksista.

Olen itse nuorena tehnyt abortin (tosin muista syistä; sikiö oli oletettavasti terve) joten en kehtaa noin vain väittää, etten "ikinä tekisi aborttia". En kuitenkaan usko, että aborttia enää tekisin. Abortti oli paitsi syntiä, sen läpikäyminen oli myös rankka kokemus minulle.

Rehellisesti arvioiden tuntisin varmaan pelkoa ja huolta, jos saisin tietää odottavani down-lasta. Sen lisäksi tuntisin iloa itse lapsesta (vaikka hänellä onkin downin oireyhtymä).

Omasta mielestäni olisi väärin antaa kehitysvammaisen syntyä tähän maailmaan kärsimään, jos olisi selvää että tämän vanhemmat eivät kykene kehitysvammaiselämään.

Pitäisikö ihmisten olla vähän valmiimpia kasvamaan ja kehittymään, pärjäämään ja ottamaan ikävämpiäkin koettelemuksia vastaan? Peppu pois sieltä kerma-astiasta, koittakaa nyt aikuistua!

Vierailija kirjoitti:

En. Tunnen monta ihana Down-lasta, suloisia ovat <3

Aika kylmäksi on mennyt, kun niin moni sanoo ihan pokkana, etteivät ottaisi vammaista lasta vastaan :( 

Kylmäksi? Yksioikoinen ajattelu. Elämänlaadulla on merkitystä. Kaikki eivät halua eivätkä osaa olla koko elämäänsä vammaisen hoitaja.

Ehdottomasti. Nyky-yhteiskunnassa emme käyttäydy enää järkevästi, koska uskonnot ovat muovanneet moraalikäsityksemme osittain ihan järjettömiksi.

Luonnossa eläinemo pistää poikasensa saman tien pois päiviltä jos siinä on jotain pahasti vialla. Esimerkiksi koiramme emon yksi sisaruksista oli alkanut kouristella voimakkaasti muutaman päivän ikäisenä ja emo oli saman tien päästänyt sen kärsimyksistään. Miettikää jos kasvattaja olisi ehtinyt pelastaa tuon pennun. Se olisi selvinnyt ehkä muutaman viikon, kuukauden tai vuoden, kärsien kouristelukohtauksista. Ei se ole kunnon elämää.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. Sen verran arvostan itseäni ja tulevaa lastani, että haluan hänen olevan normaali ja saa samat lähtökohdat elämään niin kuin muutkin. 

Abortti ei tee vammaisesta lapsesta "normaalia" eikä se myöskään anna minkäänlaisia lähtökohtia elämään.

Kannattaa sitten muistaa että lapsi voi vammautua myöhemminkin. Tai sairastua niin että alkaa taantumaan. Esimerkiksi synnytyksen yhteydessä vammautuminen hapenpuutteen johdosta ei ole mitenkään hirveän harvinaista. Sillä vaan, että jos asia on ihan noin selkeä että vammaista lasta ei halua, niin ei kannata varmaan lasta hommata ollenkaan. Varmempi niin.

Vierailija kirjoitti:

En uskoakseni tekisi. NP-ultra on ensi viikolla.

   Tarja

p.s.

Ystäväni on synnyttänyt 18-trisomia-vauvan (mikä on täysin eri asia kuin down). Vauva eli 8 päivää. Ystäväni käsityksen mukaan hänen lapsensa eli täydellisen elämän (pääsi kotiin, lähimmät ihmiset tapasivat hänet ym). Itse ajattelen samansuuntaisesti: elämän arvoa ei määrää sen pituus; kesti elämä 8 päivää tai 80 vuotta; ne ovat yhtä arvokkaita.

Minunkin kaverini sai tietää odottavansa niin vammaista lasta, että ei elisi montaakaan tuntia. Eivät halunneet tappaa lastaan, vaan äiti synnytti, isä oli mukana ja pitivät rakasta lastaan syleissään kunnes hänet otettiin taivaaseen. Kaunista <3 Lapsi sai kunniallisen hautauksen, eikä viskattu roskikseen, kuten abortoidut vauvat. 

Vierailija kirjoitti:

En. Tunnen monta ihana Down-lasta, suloisia ovat <3

Aika kylmäksi on mennyt, kun niin moni sanoo ihan pokkana, etteivät ottaisi vammaista lasta vastaan :( 

.. tai sitten jotkut ihmiset ajattelevat koko yhteiskunnan puolesta ja päättävät, että koskaan mitään tuottamaton jäsen on taakka yhteiskunnalle? Joku, joka ei kykene itsenäiseen elämään?

Ei elämä, jossa ei pysty toimimaan itse tai pahimmillaan edes ymmärtämään omaa elämäänsä, ole elämää.

Itseäni eniten mietityttäisi se, että jos lapsi eläisi pidempään kuin minä itse tai sairastuisin ja joutuisin itse laitoksen, kuka hänestä pitäisi huolta? Hän ei olisi ainoastaan minun taakkani, vaan muiden.

Siksi tekisin abortin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Abortti on väärin riippumatta sikiön ominaisuuksista.

Olen itse nuorena tehnyt abortin (tosin muista syistä; sikiö oli oletettavasti terve) joten en kehtaa noin vain väittää, etten "ikinä tekisi aborttia". En kuitenkaan usko, että aborttia enää tekisin. Abortti oli paitsi syntiä, sen läpikäyminen oli myös rankka kokemus minulle.

Rehellisesti arvioiden tuntisin varmaan pelkoa ja huolta, jos saisin tietää odottavani down-lasta. Sen lisäksi tuntisin iloa itse lapsesta (vaikka hänellä onkin downin oireyhtymä).

Omasta mielestäni olisi väärin antaa kehitysvammaisen syntyä tähän maailmaan kärsimään, jos olisi selvää että tämän vanhemmat eivät kykene kehitysvammaiselämään.

Pitäisikö ihmisten olla vähän valmiimpia kasvamaan ja kehittymään, pärjäämään ja ottamaan ikävämpiäkin koettelemuksia vastaan? Peppu pois sieltä kerma-astiasta, koittakaa nyt aikuistua!

Mitähän ihmettä sinä nyt mahdat selittää? Olen kyllä ihan aikuinen, reilu kolmekymppinen. Ja olen kokenut niin paljon niin ikäviä ja rankkoja kokemuksia, että ei kyllä senkään puolesta tarvitse vähätellä. Minulle olisi selvää, että en pystyisi tarjoamaan kehitysvammaiselle lapselle sitä elämää, jonka haluan lapselleni antaa. Tämä on mitä itse ajattelen omalta kohdaltani. En paheksu muiden vanhempien omia erilaisia ratkaisuja omassa tilanteessaan, älä sinäkään.

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti. Nyky-yhteiskunnassa emme käyttäydy enää järkevästi, koska uskonnot ovat muovanneet moraalikäsityksemme osittain ihan järjettömiksi.

Luonnossa eläinemo pistää poikasensa saman tien pois päiviltä jos siinä on jotain pahasti vialla. Esimerkiksi koiramme emon yksi sisaruksista oli alkanut kouristella voimakkaasti muutaman päivän ikäisenä ja emo oli saman tien päästänyt sen kärsimyksistään. Miettikää jos kasvattaja olisi ehtinyt pelastaa tuon pennun. Se olisi selvinnyt ehkä muutaman viikon, kuukauden tai vuoden, kärsien kouristelukohtauksista. Ei se ole kunnon elämää.

Musta kyllä näyttää ettei Down-ihmiset yleisesti ottaen mitenkään kärsi. Enemmän sitä kärsii kun on liian fiksu ymmärtämään kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa sitten muistaa että lapsi voi vammautua myöhemminkin. Tai sairastua niin että alkaa taantumaan. Esimerkiksi synnytyksen yhteydessä vammautuminen hapenpuutteen johdosta ei ole mitenkään hirveän harvinaista. Sillä vaan, että jos asia on ihan noin selkeä että vammaista lasta ei halua, niin ei kannata varmaan lasta hommata ollenkaan. Varmempi niin.

Nuo eivät ole vertailukelpoisia ajatuksia, koska noita ei voi ehkäistä sikiövaiheessa. Eiköhän lähes jokainen täysjärkinen tajua, että vaikka mitä elämässä voi tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa sitten muistaa että lapsi voi vammautua myöhemminkin. Tai sairastua niin että alkaa taantumaan. Esimerkiksi synnytyksen yhteydessä vammautuminen hapenpuutteen johdosta ei ole mitenkään hirveän harvinaista. Sillä vaan, että jos asia on ihan noin selkeä että vammaista lasta ei halua, niin ei kannata varmaan lasta hommata ollenkaan. Varmempi niin.

Nuo eivät ole vertailukelpoisia ajatuksia, koska noita ei voi ehkäistä sikiövaiheessa. Eiköhän lähes jokainen täysjärkinen tajua, että vaikka mitä elämässä voi tapahtua.

Mutta kyllä tuo ajatus täytyy käsitellä, että mitä tekee jos saa vammaisen lapsen. Ei siitä pääse tuolla että ajattelee vaan sitten tekevänsä abortin. Jonkin verran myös abortoidaan terveitä sikiöitä, joita luullaan vammaiseksi. Asia ei ole ihan noin yksinkertainen mitä moni tuntuu kuvittelevan.