Lue keskustelun säännöt.
Tekisitkö abortin jos odottaisit Down-lasta?
14.02.2018 |
Jos saisit tietää odottavasi lasta, jolla on Downin Syndooma, tekisitkö abortin? Miksi/miksi et?
Kommentit (293)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tekisi. En tehnyt seulontoja edellisessäkään raskaudessa. Olisin onnellinen lapsesta.
Tämä <3 samaa mieltä!
Siis olen järkyttynyt että heti 10 ekaa vastausta... siis noinko enemmän ajatellaan että abortti vaan. En pysty lukemaan ketjua eteen päin.. miten kylmiä ihmisiä
No voi että :((((( tarvitsetko nenäliinan jos pääse itku??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Abortti ehdottomasti.
Liian suuri taakka henkilökohtaisesti ja yhteiskunnallisesti.
En tietenkään. Elämä ja kuolema ovat Jumalan kädessä.
Tekisin välittömästi abortin, ei epäilystäkään. Miksi rasittaisin itseäni tai yhteiskuntaa vammaisella lapsella?
Tekisin. En halua että lapsi joutuisi erilaisuutensa takia kärsimään täällä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekisin. En halua vammaista lasta itseni, mieheni, muiden lasteni enkä vammaisen lapsen itsensä kannalta ajateltuna.
Tietysti kaikkeen sopeutuu, jos on pakko, mutta jos itse voin siihen jotenkin vaikuttaa niin en kahta kertaa miettisi.
Tekisin, en itsekään haluaisi syntyä vammaisena. Ei olisi helppo juttu siltikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena en olisi tehnyt, silloin kun lasten hankinta oli mulla siis ajankohtaista. Nyt olen jo lähemmäs 40 ja lapsiluku ollut vuosikausia täynnä. Jos tulisin tässä iässä vahingossa raskaaksi ja saisin tietää odottavani Down-vauvaa, lähtökohtaisesti tekisin abortin, vaikken kuitenkaan ole varma siitä pystyisinkö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin tekisin. Ei ole oikein tehdä lasta kärsimään.
Enkä haluaisi, että vammainen lapsi jäisi isosisaruksen hoidettavaksi, kun meistä aika jättää.
Tekisin, ehdottomasti. Lapsi ei koskaan pärjäisi itsenäisesti, vaan olisi aina muiden armoilla, jos yleensä eläisi pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä viittaako tämän sivun ulosanniltaan hieman sekava Tiina minun aiempaan viestiini (mainitsin työskenteleväni terveydenhuollossa, en ole hoitaja).
Downeilla on vaihtelevan asteisen (lievästä syvään) kehitysvammaisuuden _lisäksi_
- Erittäin korkea riski synnynnäiseen, leikkaushoitoa vaativaan sydänvikaan (yli 40 % Downeista on sydänvika)
- Erittäin korkea riski erilaisiin vatsan alueen tai suoliston ongelmiin (suolen liikkeiden eli motiliteetin ongelmat, tyrät, keliakia, Meckelin divertikkeli, puuttuva/osittainen anus jne). Osa hoituu leikkauksella, osa ei.
- Monikymmenkertainen riski sekä lapsuus- että aikuisiän verisyöpiin terveisiin verrattuna.
- Neurologiset ongelmat (autismia on jopa 10 % Downeista, kyllä, lisäksi mm. epilepsiaa korostuneen paljon)
- Mielenterveysongelmia on paljon enemmän kuin terveillä. Kyllä, niillä hassuilla ja iloisilla Downeilla on mm. masennusta ja ahdistuneisuutta terveitä enemmän.
- Hengitysteiden ongelmia, mm. uniapneaa, korostuneen paljon hengitystie- ja korvatulehduksia.
- Painoa kertyy herkästi, lisäksi paino kertyy keskivartalolle -> verenpaine, diabetes 2, kolesterolit. Terve ihminen voi puuttua näihin asioihin elintavoillaan, Downin kohdalla paljon vaikeampaa ja komplikaatioita tulee.
- Alzheimerin tauti puhkeaa elämän varrella lähes kaikille ja aikaisemmin kuin terveille.
- Autoimmuunisairauksien riski on korostunut; mm. kilpirauhasen vajaatoimintaan johtava autoimmuunityreoidiitti, tyypin 1 diabetes jne.
- Heikommat jänteet ja huono lihastonus -> tuki- ja liikuntaelinongelmia, venähdyksiä jne on paljon.
Totta kai, ei-kehitysvammaisillakin on sairauksia, mutta Downeilla vakavia sairauksia on käytännössä varmasti, ei-syndroomaisilla niiden riski kohoaa vasta iän myötä ja omilla elintavoilla voi vaikuttaa asioihin paljon.
Ihan typerää lähteä katsomaan siitä vinkkelistä, että onko nyt syöpäpotilailla usein Down - eihän se mitään kerro, kun Downeja on ylipäätään vähän. Lähdetään tietysti siitä, että mitä sairauksia Down-porukassa esiintyy paljon ja miten paljon vastaavia sairauksia esiintyy terveiden porukassa. Edellä mainittujen sairauksien esiintyvyys on Downien porukassa yleensä moni- ellei monikymmenkertainen verrattuna terveisiin.
Hatunnosto niille, jotka ovat valmiita jatkamaan raskautta, vaikka Down olisi tiedossa. Kyllähän siinä on odotettavissa optimististenkin lasien läpi paljon sairastelua, tukitoimien tarvetta ja huolta. Kuten sanottua, ylläreitä voi tapahtua muutenkin, mutta itse olen onnellinen siitä, että tämä yleisin kehitysvamman aiheuttaja osataan seuloa ja voin halutessani keskeyttää raskauden, jos kromosomivika todetaan.
Kun ajattelee lapsen kannalta tilannetta, haluaako hänelle tuollaista elämää, niin en haluaisi. Minä pärjäisin äitinä kun olen terve ihminen, mutta entä kun minua ei enää ole? Laitos, loputtomat sairaalareissut, ja lopulta yhteiskunta joka ei enää kustanna niitä sairaalareissujakaan?
Se ettei kaikkia riskejä saa poistetuksi ei tarkoita ettei poisteta niitä jotka saadaan. Tuntuu toisia tuomitsevat ajattelevan vaan itseään, ei sitä lasta.
Onkohan tämä varmuuksien ketju nyt tästä asiasta täällä ihan reilua niitä tällä hetkellä oikeasti down-syndroomaisten lasten vanhempia kohtaan ?
Heistä tämä nyt ei varmaankaan ole ainakaan oikein kivaa luettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tekisi
Olen itse 'vammanen' joten ymmärtäisin sitä
EN!!!!! Minulla on toinen enoistani kehitysvammainen. Kenellä täällä muka on oikeus päättää siitä, kuka tänne saa syntyä ja kuka ei?? Vammainen ihminen ei nyky-yhteiskunnassa saa näkyä eikä kuulua. Tuntuu TODELLA pahalta lukea näitä kommentteja, enkä edes lukenut kuin muutaman alusta :'-(
Teksin, minulla on lapsuudesta huonoja kokemuksia naapurin down-pojasta joka tumputti rappukäytävässä ja koetti aina pussailla tyttöjä, äitinsä ei voinut muuta kuin levitellä käsiään että Janne nyt on tuommoinen.
Ihanteena täydellinen 'terve yhteiskunta' voi käytännössä johtaa kollektiivisella tasolla yhteikunnallisesti todella sairaisiin ratkaisuihin sen saavuttamiseksi ja luomiseksi.
Ihmiset unohtivat paitsi mm. vanhenevansa itsekin ja lisäksi senkin tosiasian, etteivät sentään omilla käsillään ja aivoillaan ole koskaan itse pystyneet mitään elämää luomaan, tai tekemään.
Vain vallan siitä ja sen jatkumisesta muiden puolesta ja muita alistamalla he kykenivät ottamaan, ei muuta.
Ja kuvittelemaan olevansa aatteineen jotain 'jumalia'.
'Tuhatvuotiseksi' aiotun ns. 'Kolmannen valtakunnan' se lopulta vain kahteentoista toista vuoteen supistunut historiajakso on tästä,oikein sananmukaisesti ja varsinaisesti, kouluesimerkkinä, eli:
"Ei näin, tuohon ei sentään koskaan enää pidä luisua ajattelussamme, eikä mennä teoissamme !"
Elämän kunnioitus oli kadonnut ja se oli maailmansodan jälkeen kaikkialla Euroopassa saavutettava uudelleen ja aivan uudelta pohjalta.
Se merkitsi silloin natsien kaikkien rotulakien ja oppien häviämistä,mukaan lukien ns. rotuhygienia.
'Rotuhan' haluttiin puhdistaa myös kaikista vammaisista ja heistähän tuo puhdistus itse asiassa aloitettiikin, jo 1930-luvun alkupuolella ns. 'Hadamarin puhdistusohjelmalla'.
Kaikenikäiset vammaiset siis kaasutettiin jollain, seinän läpi johdetun putken kautta rakennuksen ulkopuolella käynnistetyn dieselmoottorin pakokaasulla kuoliaiksi sairaalan ulkopuolella, mutta siis aivan sairaala-alueella sijainneissa pienissä huoltorakennusten tapaisissa mökeissä ja sairaanhoitajat ja lääkärit katsoivat toimitusta mukana (todennäköisesti jopa auttoivat siinä).
Omaisille lähetettiin joku valittelukirje, että " Valitettavasti joudumme ilmoittamaan Teille ,että teidän tyttärenne (tai poikanne) menehtyi äkilliseen keuhkotulehdukseen" (... tai siis hengityselinten toiminnassa nopeasti ilmenneisiin ja edenneisiin häiriöihin) tms....
(Omaiset saivatkin tietää totuuden asiasta vasta sodan jälkeen, kun koko ohjelma kaikessa kaameudessaan paljastui julkisuudessa. )
Suomessa ei onneksi ihan tuohon (ehditty) mennä, mutta syytä meidänkin olisi muistaa, että ei täällä Suomessakaan ihan niin irrallaan oltu niistä natsien omaksumista rotuhygieniaopeista ja ajatuksista oltu, kuin nyt jälkeenpäin mieluiten tunnumme kuvittelevan ja näin mielellämme ryhdymme 'kultaamaan' ja ehkä jopa selittämään avan muuksi omaa menneisyyttämme ja sen synkempiä puolia (esim. vammaisten kohtelun suhteen).
Meidän onkin jatkuvasti oltava valppaina humanismin ja ihmisarvon puolesta, ettei tuonsuuntainen menneisyys pääsisi toistumaan.
(vaikka sitten ehkä jossain aivan uudessa muodossa, mutta kuitenkin...)
Nuorempana en olisi tehnyt, mutta jos nyt vanhempana tulisi vahinko raskaus, niin ehkä saattaisin tehdäkin. Minusta on tullut raadollisempi vanhetessani. Uskon, että down voisi tuoda myös iloa elämään, mutta riski, että koko muun perheen ja varsinkin äidin elämä menisi vituralleen, olisi suuri. Ei tulisi ihanaa vapautta ja omaa aikaa! Odotetavissa olisi työleiri ja sen jälkeen parhaimmmillankin lapsi saisi aikuistuttuaan jotain suotrittavaa työtä ja hoitopaikan, jossa asua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Tunnen monta ihana Down-lasta, suloisia ovat <3
Aika kylmäksi on mennyt, kun niin moni sanoo ihan pokkana, etteivät ottaisi vammaista lasta vastaan :(
Kylmäksi? Yksioikoinen ajattelu. Elämänlaadulla on merkitystä. Kaikki eivät halua eivätkä osaa olla koko elämäänsä vammaisen hoitaja.
Eikä pystyisi katsomaan oman lapsen kärsimyksiä, jos tietäisi että itse olisi voinut tehdä asialle jotakin.
Äskettäin palkattu osastonsihteerikö se siellä kirjoittelee.
Arvelen, elämä tuo lisää kokemusta ja laajentaa näkökulmaa.