Miksi kieltäydyt ADHD-laosen lääkityksestä?

Ainakin pitkäaikaiskäytössä lääkkeen teho häviää.

https://childmind.org/article/know-long-term-effects-adhd-medications/

Lisäksi lapsen pituuskasvu heikkenee (noin 2.5 cm) ja painonkasvu kärsii keskimäärin 3 kg kolmen vuoden lääkityksellä.

Jos oma lapseni olisi todella vakavasti ADHD ja koko elämä olisi menossa roskiin esim. murrosiässä, niin voisin taipua kokeilemaan lääkitystä. Kuitenkin konservatiivisemmat terapiat on varmasti turvallisempia. Ja vaikka itse en ole mikään rokotevastustaja, niin psyykelääkkeen (ja huumeen) syöttäminen omalle lapselle olisi kyllä todella ison kynnyksen takana. Totuus on että lääkefirmoilla ei ole puhdas historia lääkkeidensä markkinoinnissa ja tutkimuksessa ja lisäksi muut terapiamuodot eivät pysty mainostamaan itseään yhtä tehokkaasti kuin miljardibudjettien lääkefirmat.

Aikaisemmin oli juttua morfiinin käytöstä yskänlääkkeenä. Tilannehan on se, että niitä ei enää lääkärit muutenkaan määrää mielellään. Itse kerran yritin kolme viikkoa jatkuneeseen yskään saada yskänlääkettä (jotta saisin nukuttua), niin kurkkutautien erikoislääkäri totesi että käsikauppalääkkeet ei toimi ja morfiinipohjaisia hän ei suostu minulle määräämään. Että tässäkin mielessä lääketiede etenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.

Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.

Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...

Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.

-eri

Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.

Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?

Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.

Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.

Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten. 

Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.

Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...

Juuri näin. Muista sairauksista kärsiviä kyllä kuntoutetaan ja esim. kehitysvammaisille etsitään työpaikkoja, koska sitä pidetään olennaisena heidän hyvinvoinnilleen. ADHD-potilaille tämä oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan ei joidenkin mielestä kuulu, vaan heidän pitää pystyä olemaan onnellisia ilman työpaikkaa, asuntoa tai sosiaalisia suhteita koska se kuuluu heidän "persoonaansa".

Todellakin samaa mieltä! Mutta se pitäisikö ADHD ottaa mukaan yhteiskuntaan ADHD:na vai pitäisikö heitä ensin muovata lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi on se kysymys tässä.

Kehitysvammaisia ainakin "muokataan lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi". Samoin satoihin muihin sairauksiin käytetään lääkkeitä. Miksi juuri ADHD olisi sellainen sairaus, johon ei saisi missään nimessä käyttää lääkkeitä?

Sairauksia ja lääkkeitä on hyvin erilaisia.

Kukaan ei ole tässä ketjussa sanonut, etteikö ADHD:tä saisi lääkitä. Kyse oli lapsen lääkitsemisestä, ei aikuisen. Monet asiantuntijatkin suhtautuvat varauksella lapsille annettaviin esim. mieliala- ja adhd-lääkkeisiin. Huom!, niitä ei voi verrata esim. buranaan, antihistamiineihin tai laksatiiveihin. Lääkkeet eivät ole samanlaisia keskenään.

Ja näiden edellämainittujen lääkkeiden käytöstä ei ole tarpeeksi tietoa koskien pitkäaikaista käyttöä. Aina silloin tällöin huomataan, että jostain lääkkeestä onkin ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Tästä syystä osa ihmisistä ei halua testata asiaa lapsillaan. Selkisikö?

On paljon lääkkeitä, joita ei suositella lapsille. Joskus niitä silti joudutaan antamaan lapsillekin. On valittava se pienempi paha, ja se on monesti lääkkeet. Totta, lääkkeet eivät ole samanlaisia keskenään. Myöskään amfetamiini ja adhd-lääke eivät ole sama asia. En ymmärrä, miksi tässäkin ketjussa monet yrittävät väkisin rinnastaa adhd-lääkkeet amfetamiiniin.

Miksi skaikki käyttäjät (eli ns. asiantuntijat) pitävät niitä samana aineena, joiden vaikutuksissa ei juuri eroa ole? Tuskin kukaan ostaa silkkitieltä ADHD-lääkkeitä, jos niillä ei mitään oloja saisi aikaiseksi? Oletko ikinä miettinyt tätä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.

Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.

Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...

Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.

-eri

Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.

Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?

Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.

Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.

Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten. 

Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.

Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...

Juuri näin. Muista sairauksista kärsiviä kyllä kuntoutetaan ja esim. kehitysvammaisille etsitään työpaikkoja, koska sitä pidetään olennaisena heidän hyvinvoinnilleen. ADHD-potilaille tämä oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan ei joidenkin mielestä kuulu, vaan heidän pitää pystyä olemaan onnellisia ilman työpaikkaa, asuntoa tai sosiaalisia suhteita koska se kuuluu heidän "persoonaansa".

Todellakin samaa mieltä! Mutta se pitäisikö ADHD ottaa mukaan yhteiskuntaan ADHD:na vai pitäisikö heitä ensin muovata lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi on se kysymys tässä.

Eniten kyse on siitä haluaako ADHD-potilas itse esimerkiksi käydä töissä ja asua omassa kodissa. Haluaako hän elämäänsä jotain niistä asioista joita neurologisesti normaaleiden elämään kuuluu. Se, että muut päättävät mitä "heidän" kanssaan tehdään on toissijaista.

Yhteiskunnan kannalta ongelma on myös kiinnostava. Monien tutkimusten mukaan vangeista valtaosalla on hoitamaton ADHD, joten oman onnensa nojaan heitä ei kannata jättää.

jos ajatellaan että ADHD on vain persoonallisuuden piirre ja sen hoitaminen sairautena on väärä lähestymistapa, pitää kysä millaisin ehdoin ADHD-potilaat voitaisiin ottaa mukaan yhteiskuntaan ilman että heille tarjotaan lääkitystä tai terapiaa. Tulisiko ADHD-diganoosin mukana saada automaattisesti pysyvä eläke ja asuntolapaikka, jos ADHD-potilas ei kykene selviytymään työssäkäynnistä tai laskujen maksusta? Olisiko asuntolassa keittäjät ja pyykkärit siltä varalta ettei kodinhoitokaan onnistu? Minkälaista työpajatoimintaa järjestettäisiin vaikeista oireista kärsiville jotka kuitenkin pitäisi jotenkin ottaa mukaan yhteiskuntaan? Mistä rahat tähän kaikkeen?

Vai olisiko sittenkin helpompi vaihtoehto antaa vaikeista ADHD-oireista kärsiville valta päättää itse hoidostaan ja tarjota heille lääkitystä, sopeutumisvalmennusta ja terapiaa, kuten nyt tehdään?

Ihana ajatus.

Jokaisella yksilöllä on jotain haasteita elämässä, mutta kaikkien ihmisten ongelmien ratkaisuun ei yhteiskunta kykene. ADHD-potilaat saavat kyllä mm. terapiaa, saikkua ja sossun tukea tarvittaessa. Kaikkia elämän ongelmia ei voi kuitenkaan aina laittaa sairauden syyksi. ADHD-ihminen ei ole pelkkä sairautensa, tästä syystä monet ko. sairaudesta kärsivät pärjäävät ihan hyvin ilman lääkkeitä ja terapiaa. Suorastaan vihamielistä leimata kaikki ADHD:t normaaliin elämään kykenemättömiksi. Kaksi henkilöä, joilla yhtä hankalat oireet, voivat silti pärjätä elämässä ihan eri lailla. Kyse on siis vähän muustakin.

Itsekin pärjäsin elämässä ihan ok ennen kuin sain aikuisiällä diagnoosin ja lääkityksen. Laskuja vain meni perintään jatkuvasti, kämppä oli kaaoksen vallassa ja töissä piti hävetä kun välillä en meinannut saada aikaan mitään. Vaikka elämäni oli päällisin päin ihan hyvää, elämänlaatu oli todella huono. Kun lopulta sain diagnoosin, lääkkeitä ja valmennusta, kaikki muuttui. Nyt voin elää kuten muutkin.

Halusin ylläolevalla tekstilläni kiinnittää ihmisten huomion siihen ettei ADHD tarkoita vain sitä että ihminen on vilkas tai persoonallinen. Se voi tarkoittaa joko jatkuvaa sinnittelyä vaikeuksien keskellä tai pahimmillaan sitä ettei pysty pitämään työpaikkaa tai asuntoa vaikka kuinka yrittäisi. 

Jos ADHD-potilas pärjää ihan hyvin ilman lääkkeitä ja terapiaa eikä koe oireiden haittaavan elämänlaatuaan juurikaan, eivät ADHD:n diagnostiset kriteerit edes täyty. Kaikilla ihmisillä esiintyy jonkin verran tai satunnaisesti niitä oireita, jotka ko. oireyhtymään liitetään mutta vasta kun niitä on niin paljon että ne haittaavat elämää olennaisesti, voidaan diagnosoida ADHD. 

Muuten hyvä kirjoitus, tosin siinä olet väärässä, etteikö diagnostiset kriteerit voisi täyttyä siitä huolimatta, että ihminen kokisikin pärjäävänsä adhd:nsa kanssa. ADHD-ihmiset kun eivät ole keskenään esim. samanlaisella persoonalla, älykkyydellä ja asenteella varustettuja, joten suhtautuminen omaan sairauteenkin voi olla ihan eri. Silti lääkäri voi diagnosoida molemmille saman sairauden.

T. Itsekin ADHD

Tarkoitin että oireiden tulee haitata elämää jotta ahdh voidaan diagnosoida. Se tietenkin vaihtelee miten ihminen kokee haitan kanssa pärjäävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin pitkäaikaiskäytössä lääkkeen teho häviää.

https://childmind.org/article/know-long-term-effects-adhd-medications/

Lisäksi lapsen pituuskasvu heikkenee (noin 2.5 cm) ja painonkasvu kärsii keskimäärin 3 kg kolmen vuoden lääkityksellä.

Jos oma lapseni olisi todella vakavasti ADHD ja koko elämä olisi menossa roskiin esim. murrosiässä, niin voisin taipua kokeilemaan lääkitystä. Kuitenkin konservatiivisemmat terapiat on varmasti turvallisempia. Ja vaikka itse en ole mikään rokotevastustaja, niin psyykelääkkeen (ja huumeen) syöttäminen omalle lapselle olisi kyllä todella ison kynnyksen takana. Totuus on että lääkefirmoilla ei ole puhdas historia lääkkeidensä markkinoinnissa ja tutkimuksessa ja lisäksi muut terapiamuodot eivät pysty mainostamaan itseään yhtä tehokkaasti kuin miljardibudjettien lääkefirmat.

Aikaisemmin oli juttua morfiinin käytöstä yskänlääkkeenä. Tilannehan on se, että niitä ei enää lääkärit muutenkaan määrää mielellään. Itse kerran yritin kolme viikkoa jatkuneeseen yskään saada yskänlääkettä (jotta saisin nukuttua), niin kurkkutautien erikoislääkäri totesi että käsikauppalääkkeet ei toimi ja morfiinipohjaisia hän ei suostu minulle määräämään. Että tässäkin mielessä lääketiede etenee.

Aika jännä tyyppi olet. Et joko osaa englantia, tai et jaksa keskittyä linkkaamasi tekstin sisältään.

Luepa se nyt kunnolla. Siinä sanotaan nimittäin selvästi, että vaikka jotkut tutkijat uskovat tehon vähenevän, siitä ei ole tieteellisiä todisteita.

"SOME researchers believe that follow-up studies of kids in the MTA study show that the effectiveness of medication declines and disappears when it’s taken longer than two years. BUT OTHERS CONSIDER THESE RESULTS MEANINGLESS since the use of medication wasn’t controlled or monitored after the first 14 months, and by the time kids are adolescents, few of them take their medication consistently."

Pituuskasvun alkuvaiheen notkahdus johtuu ruokahalun heikkenemisestä hoidon alussa. Lapset kirivät sen kumminkin kiinni parissa vuodessa.

"There is evidence that taking ADHD medications, which can suppress a child’s appetite, can affect a child’s physical development. Several studies in the last 10 years show that children on medication for as little as 3 years are behind other kids by as much as an inch in height and 6 pounds in weight.

But a new study last year looked at kids over a period of 10 years and found NO DIFFERENCES IN HEIGHT OR WEIGHT between those who had taken stimulant medications and those who hadn’t. Differences were most noticeable IN THE FIRST 2 YEARS, but most kids on ADHD medications caught up with other kids over time. And kids who took what parents call a “drug holiday” over the summer or on weekends did not show the lag in growth."

Tuossa sun linkissäsi vielä muuten todetaan, että adhd -lääkkeitä on tutkittu jo nelisenkymmentä vuotta ja ne on todettu turvalliseksi.

"Stimulant medications have been prescribed for ADHD for more than 40 years, so there is a lot of research showing that they are safe and effective for reducing the symptoms of ADHD while they are being taken. There are a number of controlled studies of ADHD—studies that compare results of treated and non-treated kids, or those treated with medication and those who get behavioral therapy.

The largest of the controlled studies, called the MTA (or Multi-Modal Treatment Study of ADHD) study, treated nearly 600 children in the late 1990s for 14 months. The longest treated over 100 kids for 2 years. Both found that kids treated with stimulant medications had their symptoms significantly reduced, and the effect was more powerful than in kids treated with behavioral therapy."

Vierailija kirjoitti:

Ainakin pitkäaikaiskäytössä lääkkeen teho häviää.

https://childmind.org/article/know-long-term-effects-adhd-medications/

Lisäksi lapsen pituuskasvu heikkenee (noin 2.5 cm) ja painonkasvu kärsii keskimäärin 3 kg kolmen vuoden lääkityksellä.

Jos oma lapseni olisi todella vakavasti ADHD ja koko elämä olisi menossa roskiin esim. murrosiässä, niin voisin taipua kokeilemaan lääkitystä. Kuitenkin konservatiivisemmat terapiat on varmasti turvallisempia. Ja vaikka itse en ole mikään rokotevastustaja, niin psyykelääkkeen (ja huumeen) syöttäminen omalle lapselle olisi kyllä todella ison kynnyksen takana. Totuus on että lääkefirmoilla ei ole puhdas historia lääkkeidensä markkinoinnissa ja tutkimuksessa ja lisäksi muut terapiamuodot eivät pysty mainostamaan itseään yhtä tehokkaasti kuin miljardibudjettien lääkefirmat.

Aikaisemmin oli juttua morfiinin käytöstä yskänlääkkeenä. Tilannehan on se, että niitä ei enää lääkärit muutenkaan määrää mielellään. Itse kerran yritin kolme viikkoa jatkuneeseen yskään saada yskänlääkettä (jotta saisin nukuttua), niin kurkkutautien erikoislääkäri totesi että käsikauppalääkkeet ei toimi ja morfiinipohjaisia hän ei suostu minulle määräämään. Että tässäkin mielessä lääketiede etenee.

Entäs, jos lapsesi sairastuisi johonkin fyysisempään sairauteen? Kuinka pahaksi taudin pitäisi mennä, jotta suostuisit lääkitykseen? Ihan ne samat lääkefirmat valmistavat, tutkivat ja markkinoivat lääkkeet fyysisiin sairauksiin. Eikä niistäkään monesti ole minkäänlaista tutkimustietoa lapsilla.

Morfiiniyskänlääkkeen ja muiden huumelääkkeiden harvinaistuminen ei johdu lääketieteen kehityksestä. Se johtuu ihmisten päihdehakuisuudesta. Kun ihmiset jatkuvasti käyttävät lääkkeitä väärin, lääkkeet laitetaan entistä tiukempien reseptien taakse, ja lopulta poistetaan markkinoilta kokonaan. Tämän takiahan monilla kivuista kärsivillä on vaikeuksia saada lääkkeitä, kun lääkärit epäilevät narkkareiksi. Huumelääkkeet ovat kuitenkin oikein käytettyinä hyviä ja tehokkaita lääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.

Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.

Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...

Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.

-eri

Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.

Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?

Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.

Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.

Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten. 

Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.

Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...

Juuri näin. Muista sairauksista kärsiviä kyllä kuntoutetaan ja esim. kehitysvammaisille etsitään työpaikkoja, koska sitä pidetään olennaisena heidän hyvinvoinnilleen. ADHD-potilaille tämä oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan ei joidenkin mielestä kuulu, vaan heidän pitää pystyä olemaan onnellisia ilman työpaikkaa, asuntoa tai sosiaalisia suhteita koska se kuuluu heidän "persoonaansa".

Todellakin samaa mieltä! Mutta se pitäisikö ADHD ottaa mukaan yhteiskuntaan ADHD:na vai pitäisikö heitä ensin muovata lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi on se kysymys tässä.

Kehitysvammaisia ainakin "muokataan lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi". Samoin satoihin muihin sairauksiin käytetään lääkkeitä. Miksi juuri ADHD olisi sellainen sairaus, johon ei saisi missään nimessä käyttää lääkkeitä?

Sairauksia ja lääkkeitä on hyvin erilaisia.

Kukaan ei ole tässä ketjussa sanonut, etteikö ADHD:tä saisi lääkitä. Kyse oli lapsen lääkitsemisestä, ei aikuisen. Monet asiantuntijatkin suhtautuvat varauksella lapsille annettaviin esim. mieliala- ja adhd-lääkkeisiin. Huom!, niitä ei voi verrata esim. buranaan, antihistamiineihin tai laksatiiveihin. Lääkkeet eivät ole samanlaisia keskenään.

Ja näiden edellämainittujen lääkkeiden käytöstä ei ole tarpeeksi tietoa koskien pitkäaikaista käyttöä. Aina silloin tällöin huomataan, että jostain lääkkeestä onkin ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Tästä syystä osa ihmisistä ei halua testata asiaa lapsillaan. Selkisikö?

On paljon lääkkeitä, joita ei suositella lapsille. Joskus niitä silti joudutaan antamaan lapsillekin. On valittava se pienempi paha, ja se on monesti lääkkeet. Totta, lääkkeet eivät ole samanlaisia keskenään. Myöskään amfetamiini ja adhd-lääke eivät ole sama asia. En ymmärrä, miksi tässäkin ketjussa monet yrittävät väkisin rinnastaa adhd-lääkkeet amfetamiiniin.

Miksi skaikki käyttäjät (eli ns. asiantuntijat) pitävät niitä samana aineena, joiden vaikutuksissa ei juuri eroa ole? Tuskin kukaan ostaa silkkitieltä ADHD-lääkkeitä, jos niillä ei mitään oloja saisi aikaiseksi? Oletko ikinä miettinyt tätä?

Huumeidenkäyttäjien tuntemuksiin ei ole luottamista. Heroiininkäyttäjät eivät tutkitusti erota heroiinia lumelääkkeestä. Heroiininkäyttäjät saavat lumelääkkeestä samanlaiset olot kuin oikeastakin heroiinista. Olivat olleet noloja, kun heille oli kerrottu aineen olevan feikkiä.

Kun huumepiirit kerran ovat jostain kuulleet adhd-lääkkeiden liittyvän jotenkin amfetamiiniin, niin selvähän se on, että heille sen jälkeen kelpaa adhd-lääke.

Kerronpa oman kokemukseni lapsen lääkitsemisestä..

Muksu on aina ollut vilkas, vaarantajuton, impulsiivinen ja uhmakas. Päiväkodissa se vielä menetteli, kun ohjelma suhteellisen vapaata. Inhottavaa palautetta tuli kyllä tasaisesti lähes päivittäin. Ei jaksanut odottaa vuoroaan, olla hiljaa, pysyä paikallaan ruokailujen ajan yms. Tämä ei todellakaan johtunut siitä, ettei lapselle asetettaisi rajoja tai opetettaisi käytöstapoja.

Eskarin alussa käytös heikkeni huomattavasti. Oli kertakaikkiaan liian rankkaa ylikuormitetuille aivoille keskittyä eskaritehtäviin pari tuntia päivässä ja rasitus purskahteli epätoivottuna käytöksenä. Liiallinen vauhti ja vaarantajuttomuus johtivat myös muutamaan pysyvään vammaan, kun vauhti on kova, törmää myös kovaa. Lapsi on kaikkien asiantuntijoiden mukaan erittäin älykäs, joten tyhmyydestä tämä ei johdu. Pysyvien kaverisuhteiden muodostaminen oli mahdotonta.

Ylivilkkaat päivät jatkuivat myös yöllä. Lähes joka öinen unissaan huutaminen ja raivoaminen klo 23-01 meinasi ajaa koko perheen hulluuteen. Ratkaisuksi tarjottiin koulun aloitusta starttiluokalla tai pienryhmässä. Eskarien puolivälissä alkoi lääkityskokeilu ja pienen hakemisen jälkeen löytyi sopiva annostus.

Nyt lapsi on ensimmäisen luokan loppupuolella ja kantaa kotiin pelkkiä täysiä pisteitä kokeista. On nopea ja näppärä, sekä löytänyt koulusta hyviä kavereita. Ihmelääkettähän ei ole, vaikutus loppuu ennen iltaa ja villi meno jatkuu. Kuitenkin lääkityksen aikana koulu sujuu mainiosti normaalilla luokalla ja päivisin opitut rauhallisemmat käytösmallit kantavat osittain iltaan, vaikka lääkeaine poistuu kehosta.

On ilo nähdä, miten lapsi nauttii koulusta, uusien asioiden oppimisesta ja kavereista. Ilman lääkettä tilanne olisi todennäköisesti ollut aivan toinen. Jokainen toki päättää itsensä ja lapsensa kohdalla, mutta uskoakseni monet näistä pahimmista tuomitsijoista eivät ole eläneet päivääkään vaikean ADHD-lapsen kanssa samassa perheessä. Meidän perheelle lääkitys on ainakin ollut pelastus ja lapsi saa käytettyä koko potentiaaliaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.

Tai sitten ei. Minä olen 3-kymppinen ja tarvitsen lääkkeeni. Pitkällä tähtäimellä sain lääkkeillä loistavan koulutuksen ja mahtavan uran, ihanan miehen ja elämän mallilleen. 

Miten voit olla varma, että se johtui juuri lääkkeistä?

Minä olen 3-kymppinen ja saanut elämäni ihan sekaisin lääkkeillä. Ei koulutusta, miestä tai mitään muutakaan. En kyllä ole niin simppeli, että väittäisin tämän kaiken johtuvan ADHD-lääkkeistä.

En pystynyt minkäänlaiseen järkevään koulunkäyntiin ilman lääkkeitä. Lukioonkin meni vuositolkulla liikaa aikaa ja rimaa hipoen läpi silti. Lääkkeiden saamisen jälkeen olen opiskellut huippumenestyksellä ja elämänhallinta meni kertaheitolla uusiksi. Vieläkään mistään ei tahdo tulla mitään ilman lääkkeitä kun olen niin järjettömän uupunut ja keskittymiskyvytön, vaikka mitä yrittäisin.

Tuohon amfetamiini-rinnastukseen muuten, en usko, että kukaan käyttäisi huumeita, jos niillä tulisi vain tasaisentavallinen ja normaali olo. Ilman lääkkeitä olen kyllä lähempänä jotain piripäätä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ADHDkin pystyy hillitsemään yleensä itsensä. Tekisin ehkä lapseni kanssa diilin. Möisin lääkkeet silkkitiellä ja antaisin rahat lapselleni, jos alkaisi käytäytymään. Kun on kunnon kannustimet käyttäytyä, niin kyllä pystyy.

Mulla on adhd lapsi joka syö lääkettä. Käyttää lääkettä joka ei ole amfetamiinijohdannainen koska ne eivät auttaneet. Jos luulet että adhd lapsi pystyy vain hillitsemään itsensä jollain kannustimilla ja diileillä niin sinä et ole adhd:ta sairastavaa lasta koskaan nähnyt. Tervetuloa meille päiväksi seuraamaan.. 

terv. 8v äiti

Ne lääkkeet vie ruokahalun ja monella todella vaikea nukahtaa.

Monet jotka syö niitä niin on luurangon laihoja.

Itse suosittelen vain kokeilua mutta ei käyttöä jos eivät sovi lapselle.

Jos annos ei ole pieni niin aiheuttaa

flekmaattisuutta.

Minusta vain harvalle hyvä lääke.

Ruokahalun puutetta ja univaikeuksia esiintyy monilla lääkitystä aloitettaessa. Jatkuvassa käytössä ne häviävät. 

Lääkitystä ei myöskään kasvateta toleranssien kasvaessa, eli kaikenlaiset unelmien sielunmessu -mielikuvat kannattaa ADHD-lääkityksen yhteydessä unohtaa. Jos lääkitys ei tunnu enää toimivan, siitä pidetään usein pieni tauko, jolloin toleranssi laskee. ADHD-lääkkeitä määrätessä reseptien suhteen ollaan hyvin tarkkoja, ja jos potilas jostain syystä nostaa annosta ja ottaa kuukauden lääkkeet viikossa, joutuu loppukuukauden olemaan ilman.

Tutkimusten mukaan ADHD:ta sairastavilla on suuri riski ajautua huumeiden käyttäjäksi, mutta riski pienenee, ei kasva, jos käytössä on lääkitys.

Vierailija kirjoitti:

Kerronpa oman kokemukseni lapsen lääkitsemisestä..

Muksu on aina ollut vilkas, vaarantajuton, impulsiivinen ja uhmakas. Päiväkodissa se vielä menetteli, kun ohjelma suhteellisen vapaata. Inhottavaa palautetta tuli kyllä tasaisesti lähes päivittäin. Ei jaksanut odottaa vuoroaan, olla hiljaa, pysyä paikallaan ruokailujen ajan yms. Tämä ei todellakaan johtunut siitä, ettei lapselle asetettaisi rajoja tai opetettaisi käytöstapoja.

Eskarin alussa käytös heikkeni huomattavasti. Oli kertakaikkiaan liian rankkaa ylikuormitetuille aivoille keskittyä eskaritehtäviin pari tuntia päivässä ja rasitus purskahteli epätoivottuna käytöksenä. Liiallinen vauhti ja vaarantajuttomuus johtivat myös muutamaan pysyvään vammaan, kun vauhti on kova, törmää myös kovaa. Lapsi on kaikkien asiantuntijoiden mukaan erittäin älykäs, joten tyhmyydestä tämä ei johdu. Pysyvien kaverisuhteiden muodostaminen oli mahdotonta.

Ylivilkkaat päivät jatkuivat myös yöllä. Lähes joka öinen unissaan huutaminen ja raivoaminen klo 23-01 meinasi ajaa koko perheen hulluuteen. Ratkaisuksi tarjottiin koulun aloitusta starttiluokalla tai pienryhmässä. Eskarien puolivälissä alkoi lääkityskokeilu ja pienen hakemisen jälkeen löytyi sopiva annostus.

Nyt lapsi on ensimmäisen luokan loppupuolella ja kantaa kotiin pelkkiä täysiä pisteitä kokeista. On nopea ja näppärä, sekä löytänyt koulusta hyviä kavereita. Ihmelääkettähän ei ole, vaikutus loppuu ennen iltaa ja villi meno jatkuu. Kuitenkin lääkityksen aikana koulu sujuu mainiosti normaalilla luokalla ja päivisin opitut rauhallisemmat käytösmallit kantavat osittain iltaan, vaikka lääkeaine poistuu kehosta.

On ilo nähdä, miten lapsi nauttii koulusta, uusien asioiden oppimisesta ja kavereista. Ilman lääkettä tilanne olisi todennäköisesti ollut aivan toinen. Jokainen toki päättää itsensä ja lapsensa kohdalla, mutta uskoakseni monet näistä pahimmista tuomitsijoista eivät ole eläneet päivääkään vaikean ADHD-lapsen kanssa samassa perheessä. Meidän perheelle lääkitys on ainakin ollut pelastus ja lapsi saa käytettyä koko potentiaaliaan

Tämä vain vahvistaa sitä, että lapsesta pitää tehdä narkkari jotta se miellyttää vanhempia ja koulusysteemiä. Aivan kuten tässä 15 miljoonaa kertaa katsotussa videossa todetaan

huom! On epäteettistä tutkia lapsilla lääkkeitä, eli et voi tietää mitä kaikkea vahinkoa lääke aiheuttaa, vaikka nyt tässä hetkessä se sotkeekin aivojen reseptoreita ja saa aikaan käytömuutoksen teitä miellyttääkseen. Aivojahan se ei paranna, jos vika olisi aivoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerronpa oman kokemukseni lapsen lääkitsemisestä..

Muksu on aina ollut vilkas, vaarantajuton, impulsiivinen ja uhmakas. Päiväkodissa se vielä menetteli, kun ohjelma suhteellisen vapaata. Inhottavaa palautetta tuli kyllä tasaisesti lähes päivittäin. Ei jaksanut odottaa vuoroaan, olla hiljaa, pysyä paikallaan ruokailujen ajan yms. Tämä ei todellakaan johtunut siitä, ettei lapselle asetettaisi rajoja tai opetettaisi käytöstapoja.

Eskarin alussa käytös heikkeni huomattavasti. Oli kertakaikkiaan liian rankkaa ylikuormitetuille aivoille keskittyä eskaritehtäviin pari tuntia päivässä ja rasitus purskahteli epätoivottuna käytöksenä. Liiallinen vauhti ja vaarantajuttomuus johtivat myös muutamaan pysyvään vammaan, kun vauhti on kova, törmää myös kovaa. Lapsi on kaikkien asiantuntijoiden mukaan erittäin älykäs, joten tyhmyydestä tämä ei johdu. Pysyvien kaverisuhteiden muodostaminen oli mahdotonta.

Ylivilkkaat päivät jatkuivat myös yöllä. Lähes joka öinen unissaan huutaminen ja raivoaminen klo 23-01 meinasi ajaa koko perheen hulluuteen. Ratkaisuksi tarjottiin koulun aloitusta starttiluokalla tai pienryhmässä. Eskarien puolivälissä alkoi lääkityskokeilu ja pienen hakemisen jälkeen löytyi sopiva annostus.

Nyt lapsi on ensimmäisen luokan loppupuolella ja kantaa kotiin pelkkiä täysiä pisteitä kokeista. On nopea ja näppärä, sekä löytänyt koulusta hyviä kavereita. Ihmelääkettähän ei ole, vaikutus loppuu ennen iltaa ja villi meno jatkuu. Kuitenkin lääkityksen aikana koulu sujuu mainiosti normaalilla luokalla ja päivisin opitut rauhallisemmat käytösmallit kantavat osittain iltaan, vaikka lääkeaine poistuu kehosta.

On ilo nähdä, miten lapsi nauttii koulusta, uusien asioiden oppimisesta ja kavereista. Ilman lääkettä tilanne olisi todennäköisesti ollut aivan toinen. Jokainen toki päättää itsensä ja lapsensa kohdalla, mutta uskoakseni monet näistä pahimmista tuomitsijoista eivät ole eläneet päivääkään vaikean ADHD-lapsen kanssa samassa perheessä. Meidän perheelle lääkitys on ainakin ollut pelastus ja lapsi saa käytettyä koko potentiaaliaan

Tämä vain vahvistaa sitä, että lapsesta pitää tehdä narkkari jotta se miellyttää vanhempia ja koulusysteemiä. Aivan kuten tässä 15 miljoonaa kertaa katsotussa videossa todetaan

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

huom! On epäteettistä tutkia lapsilla lääkkeitä, eli et voi tietää mitä kaikkea vahinkoa lääke aiheuttaa, vaikka nyt tässä hetkessä se sotkeekin aivojen reseptoreita ja saa aikaan käytömuutoksen teitä miellyttääkseen. Aivojahan se ei paranna, jos vika olisi aivoissa.

Mitä ehdotat että sellaiset lapset tekisivät elämässään, jotka eivät pysty käymään koulua tai muodostamaan kaverisuhteita? Saa ehdottaa useampiakin vaihtoehtoja.

Totta. Meidän perheessä jouduttiin odottamaan vitosluokkaan asti,että saatiin lapselle adhd lääkitys. On ku yötä päivää ero. Pääsee kouluun. Rutiinit onnistuu. Ei hermostu kaikesta. Ei ole vaan minä,minä,minä. On kavereita. Ei pärjättäisiin ilman. Tietysti muuttaa luonnetta mutta voi paremmin. Isälle siis minulle tehtiin adhd testit 2000 luvun taitteessa. Todettiin rajamuotonen add mutta lääkkeitä en saanut, koska olin kirjoittanut lomakkeeseen, että otan olutta vkl. Lääkäri totes että voi tulla väärinkäytöstä koska juo olutta. Kiva. Muistakaa että aina rasti ruutuun(en juo alkohoolia). Kyllä olisi helpottanut omaakin elämää.

Vierailija kirjoitti:

Nehän on jotain amfetamiinijohdannaisia, en koskaan suostuisi syöttämään sellaisia. Muutenkin kaikki aivoihin vaikuttavat lääkkeet on nou nou.

Parempi antaa lapsen vaan toistuvasti epäonnistua kunne itsetunto on tuhottu, kavereita ei ole ja lapsi on täysin lannistettu? Yksinäinen syrjäytynyt aikuisuus tai itsetuho odottaa. Sekö on parempi vaihtoehto kuin hoitaa lääkkeillä, jotka voisivat muuttaa koko lapsen tulevaisuuden? On muuten tutkittu että hoitamaton adhd altistaa myöhemmille päihdeongelmille. Lääkityksessä vaikuttavaa ainetta on tarkkaan säädelty määrä, sillä ei ole päihdyttävää vaikutusta ollenkaan, mutta se parantaa kykyä keskittyä olennaiseen, hallita impulsiivista käytöstä, parantaa alotekykyä ja näiden asioiden sivuvaikutuksena koko elämänlaatu paranee.

En halua koulutusta, työtä tai parisuhdetta jos joudun syömään niitä. Hyväksyn ongelmani mutta vain ilman lääkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä pitäisi kenenkään sinulle millään tavalla perustella? Jokaisen oma asia.

 

Yleensä kai ajatellaan, että vanhemmilla ei ole oikeutta kieltää lapseltaan hoitoa, joka on lääkärin mukaan tarpeellinen. Hoitamaton sairaus voi pilata lapsen tulevaisuuden täysin.

Ei ADHD ole sairaus eikä lääkkeet sairaudenhoitoa

En kasvata lapsestani tieten tahtoen nistiä. Ei amfetamiinia lapsille. Eikä aikuisillekaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ADHDkin pystyy hillitsemään yleensä itsensä. Tekisin ehkä lapseni kanssa diilin. Möisin lääkkeet silkkitiellä ja antaisin rahat lapselleni, jos alkaisi käytäytymään. Kun on kunnon kannustimet käyttäytyä, niin kyllä pystyy.

 

Niin pystyy. Eikä noiden lääkkeiden syönti takaa normaalia loppuelämää. Ei ole edes olemassa mitään kunnollisia pitkäaikaistutkimuksia noiden lääkkeiden vaikutuksista lapsiin, kun ei niitä ole vielä kauaa syötetty. Vastuutonta uhrata lapsensa ihmiskokeeseen.

Noissa lääkkeissä on myös se juttu, että jos niitä alkaa jo lapsena syömään niin on varmasti hyvin, hyvin vaikeaa jättää niitä pois missään vaiheessa. Ja mitä tuollainen amfetamiinijohdannaisten jatkuva vetäminen tekee muulle fyysiselle terveydelle? Saati aivoille. Kaikki päihteet ovat vaarallisia jatkuvasti käytettynä etenkin lapsille.

Pitäisi

No olen tehnyt työurani koulumaailmassa ADHD-lasten(kin) kanssa. Tottakai lääkkeillä on sivuvaikutuksia, mutta karmivampaa on terapoida niitä pysyviä jälkiä, joita lapsi kokee hoitamattoman diagnoosinsa takia. Muutamia mainitakseni: Oppimistulokset ovat useimmiten hyvin heikkoja, eli pohja jää rakentamatta. Lisäksi sosiaaliset kontaktit jäävät konfliktiasteelle, ja lapsi saa joka päivä vain negatiivista huomiota. Lapsi kärsii koulussa ja reagoi vielä voimakkaammin. Miettisin lääkitystä kyllä tältäkin kantilta, enkä vain googlailisi netistä tietämystäni.