Lue keskustelun säännöt.
Miksi kieltäydyt ADHD-laosen lääkityksestä?
13.02.2018 |
Otsikossa kyssäri. Olen nähnyt minen lapsen ja nuoren hyötyvän suuresti ADHD-lääkityksestä. Lapsi oppii hillitsemään impulssejaan, keskittyminen paranee ja sitä kautta kähinät kavereiden kanssa vähenee ja oppimistulokset paranee.
Perustele minulle, miksi et lääkitse lastasi?
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän on jotain amfetamiinijohdannaisia, en koskaan suostuisi syöttämään sellaisia. Muutenkin kaikki aivoihin vaikuttavat lääkkeet on nou nou.
Et varmaan sitten käytä särkylääkkeitäkään. Ne ovat aivoihin vaikuttavia lääkkeitä.
No en käyttäisi säännöllisesti esim. Opiaattipohjaisia lääkkeitä joita myös narkomaanit suosii. Adhd lääkkeet ovat myös katukaupassa haluttua tavaraa. Ei niinkään burana.
Burana on keskushermostoon vaikuttava lääke. Buranan haittavaikutuksia ovat esim. vainoharhaisuus, sekavuus, painajaiset, mielialan lasku, harha-aistimukset.
Eihän tässä ollut kyse mistään katukaupasta, vaan aivoihin vaikuttavasta lääkkeestä. Burana on aivoihin vaikuttava lääke. Jos et käytä aivoihin vaikuttavia lääkkeitä, silloin et käytä Buranaa (etkä muitakaan särkylääkkeitä). Piste.
Burana on vähän eri asia kuin amfetamiinijohdannainen! Burana ei koukuta fyysisesti, se ei ole päihde.
Älä yritä vaihtaa puheenaihetta. Ei tässä ole kyse fyysisestä koukuttamisesta eikä päihteistä. Sinä (tai joku muu) sanoi, ettei käyttäisi aivoihin vaikuttavaa lääkettä. Burana on aivoihin vaikuttava lääke.
Ja amfetamiini ei koukuta fyysisesti. Amfetamiini koukuttaa vain psyykkisesti.
Harmi vaan, etteivät kaikki lääkkeet vaikuta aivoihin samalla tavalla...
Amfetamiini on yksi vaarallisimmista huumeista.
Lääke- ja huumekäyttö on kaksi täysin eri asiaa. ADHD-lääkkeen käyttäminen ei ole huumeidenkäyttöä. ADHD-lääkkeet eivät edes ole amfetamiinia.
Ei tietenkään, mutta suosittelen, että käyt katsomassa mitä silkkitiellä on tarjolla. Joku viikko sitten asensin tor-selaimen ja kävin tutustumassa tarjontaan. Kaikenlaisia lääkeaineita löytyy mm Concertaa. Varmaankin muitakin ADHD lääkkeitä. Ja opiaatteja, subuja, bentsoja yms "lääkkeitä".
Eli koska jotkut käyttävät lääkkeitä huumeena, mielestäsi lääkkeiden käyttö sairauksien hoitoon ei ole sallittua? Vai miten viestisi pitäisi tulkita?
Jep. Leikkauksessakin kivunlievitys pitäisi hoitaa nukutuksen ja puudutuksen sijaan pelkällä buranalla.
Luulet, että lääkäri suostuisi leikkaamaan?
Ja miksi ihmeessä pitäisi? Miten tuo edes liittyy adhd-lääkkeiden käyttöön lapsille?
Liittyy siten että miksi amfetamiinia kammoksutaan, mutta sitten morfiinia lykätään suuhun jos yskittää?
Ei tuo ollut mikään vastaus.
Kukaan ei ole kertonut käyttävänsä morfiinia tässä ketjussa. Ja tuskin kukaan paheksuisi yhtä paljoa lapsen amfetamiinin käyttöä adhd:seen jos käyttö tapahtuisi pari kertaa vuodessa.
Tuskin kukaan juo morfiiniyskänlääkettäkään päivittäin, vaikka yskittää.
Vähän tyhmää porukkaa ilmeisesti täällä. Siitä vaan lääkkeitä vetämään päivittäin jos ilmankaan ei pärjää, mutta ei se silti kenenkään terveydelle hyvää tee, varsinkaan lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.
Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.
Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...
Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.
-eri
Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.
Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?
Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.
Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten.
Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.
Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...
Niimpä, mutta vanhemmat on nyt tässä vähän tiedottomia mitä tehdä:
lääkkeet -> pitkäaikaisvaikutukset tuhoaa lapsen elämän 30 vuoden päästä
ei lääkkeitä -> koulunkäynti menee kuralle ja uramahdollisuudet menee
Mitää varmuutta kun tulevasta ei ole, niin paha syyllistää vanhempia elleivät ole väliinpitämättömiä.
Eipä kukaan vanhempi tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voi olla, että koulussa menestyvä lapsi sairastuu aikuisena burn outiin ja tekee itsemurhan. Tai juniorivoimistelija putoaa päälleen ja saa neliraajahalvauksen. Mutta useimmat vanhemmat kuitenkin toivovat, että lapsella olisi mahdollisimman paljon varaa valita, mitä tekee elämällään. Siksi esimerkiksi silmälaseja ja kuuloimplantteja pidetään hyvinä asioina, miksei tietyin varauksin myös keskittymistä helpottavaa lääkitystä?
Nimenomaan, tietyin varauksin.
Äläkä viitsi verrata silmälaseja/kuulolaitetta ADHD-lääkkeisiin. Silmälasit määrätään kaikille huononäköisille, mutta ADHD-lääkettä ei määrätä edes kaikille sitä sairastaville. Silmälasien pitkäaikaiskäyttöä on myös tutkittu, eikä ole saatu viitteitä terveysriskeistä, toista se on säännöllisen lääkityksen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän on jotain amfetamiinijohdannaisia, en koskaan suostuisi syöttämään sellaisia. Muutenkin kaikki aivoihin vaikuttavat lääkkeet on nou nou.
Et varmaan sitten käytä särkylääkkeitäkään. Ne ovat aivoihin vaikuttavia lääkkeitä.
No en käyttäisi säännöllisesti esim. Opiaattipohjaisia lääkkeitä joita myös narkomaanit suosii. Adhd lääkkeet ovat myös katukaupassa haluttua tavaraa. Ei niinkään burana.
Burana on keskushermostoon vaikuttava lääke. Buranan haittavaikutuksia ovat esim. vainoharhaisuus, sekavuus, painajaiset, mielialan lasku, harha-aistimukset.
Eihän tässä ollut kyse mistään katukaupasta, vaan aivoihin vaikuttavasta lääkkeestä. Burana on aivoihin vaikuttava lääke. Jos et käytä aivoihin vaikuttavia lääkkeitä, silloin et käytä Buranaa (etkä muitakaan särkylääkkeitä). Piste.
Burana on vähän eri asia kuin amfetamiinijohdannainen! Burana ei koukuta fyysisesti, se ei ole päihde.
Älä yritä vaihtaa puheenaihetta. Ei tässä ole kyse fyysisestä koukuttamisesta eikä päihteistä. Sinä (tai joku muu) sanoi, ettei käyttäisi aivoihin vaikuttavaa lääkettä. Burana on aivoihin vaikuttava lääke.
Ja amfetamiini ei koukuta fyysisesti. Amfetamiini koukuttaa vain psyykkisesti.
Harmi vaan, etteivät kaikki lääkkeet vaikuta aivoihin samalla tavalla...
Amfetamiini on yksi vaarallisimmista huumeista.
Särkylääkkeiden (vaikka nyt sen Buranan) ja amfetamiinin haittavaikutukset ovat hyvin samanlaisia. Sekavuus, harhaluulot, pahoinvointi, masentuneisuus, sydämen rytmihäiriöt... Ilmeisesti ne siis vaikuttavat aivoihin samalla tavalla.
Amfetamiini tosiaan luokitellaan nykyään huumeeksi. Alunperin se kuitenkin kehitettiin lääkkeeksi nenän tukkoisuuteen. Nykyään nenän tukkoisuuteen on eri lääkkeet, mutta ehkä nekin luokitellaan joidenkin vuosikymmenten päästä huumeiksi, tai muuten vain vaarallisiksi? Toivottavasti ymmärrät suhtautua nykyisiin nenän tukkoisuus-lääkkeisiin yhtä kielteisesti kuin adhd-lääkkeisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.
Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.
Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...
Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.
-eri
Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.
Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?
Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.
Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten.
Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.
Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...
Niimpä, mutta vanhemmat on nyt tässä vähän tiedottomia mitä tehdä:
lääkkeet -> pitkäaikaisvaikutukset tuhoaa lapsen elämän 30 vuoden päästä
ei lääkkeitä -> koulunkäynti menee kuralle ja uramahdollisuudet menee
Mitää varmuutta kun tulevasta ei ole, niin paha syyllistää vanhempia elleivät ole väliinpitämättömiä.
Eipä kukaan vanhempi tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voi olla, että koulussa menestyvä lapsi sairastuu aikuisena burn outiin ja tekee itsemurhan. Tai juniorivoimistelija putoaa päälleen ja saa neliraajahalvauksen. Mutta useimmat vanhemmat kuitenkin toivovat, että lapsella olisi mahdollisimman paljon varaa valita, mitä tekee elämällään. Siksi esimerkiksi silmälaseja ja kuuloimplantteja pidetään hyvinä asioina, miksei tietyin varauksin myös keskittymistä helpottavaa lääkitystä?
Nimenomaan, tietyin varauksin.
Äläkä viitsi verrata silmälaseja/kuulolaitetta ADHD-lääkkeisiin. Silmälasit määrätään kaikille huononäköisille, mutta ADHD-lääkettä ei määrätä edes kaikille sitä sairastaville. Silmälasien pitkäaikaiskäyttöä on myös tutkittu, eikä ole saatu viitteitä terveysriskeistä, toista se on säännöllisen lääkityksen kanssa.
Ei ole myöskään todistettu, että silmälaseista ei voisi olla haittoja. Olisihan sekin mahdollista, että muuttaisimme yhteiskuntaamme niin, että huonommallakin näkökyvyllä pärjäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.
Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.
Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...
Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.
-eri
Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.
Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?
Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.
Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten.
Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.
Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...
Juuri näin. Muista sairauksista kärsiviä kyllä kuntoutetaan ja esim. kehitysvammaisille etsitään työpaikkoja, koska sitä pidetään olennaisena heidän hyvinvoinnilleen. ADHD-potilaille tämä oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan ei joidenkin mielestä kuulu, vaan heidän pitää pystyä olemaan onnellisia ilman työpaikkaa, asuntoa tai sosiaalisia suhteita koska se kuuluu heidän "persoonaansa".
Todellakin samaa mieltä! Mutta se pitäisikö ADHD ottaa mukaan yhteiskuntaan ADHD:na vai pitäisikö heitä ensin muovata lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi on se kysymys tässä.
Eniten kyse on siitä haluaako ADHD-potilas itse esimerkiksi käydä töissä ja asua omassa kodissa. Haluaako hän elämäänsä jotain niistä asioista joita neurologisesti normaaleiden elämään kuuluu. Se, että muut päättävät mitä "heidän" kanssaan tehdään on toissijaista.
Yhteiskunnan kannalta ongelma on myös kiinnostava. Monien tutkimusten mukaan vangeista valtaosalla on hoitamaton ADHD, joten oman onnensa nojaan heitä ei kannata jättää.
jos ajatellaan että ADHD on vain persoonallisuuden piirre ja sen hoitaminen sairautena on väärä lähestymistapa, pitää kysä millaisin ehdoin ADHD-potilaat voitaisiin ottaa mukaan yhteiskuntaan ilman että heille tarjotaan lääkitystä tai terapiaa. Tulisiko ADHD-diganoosin mukana saada automaattisesti pysyvä eläke ja asuntolapaikka, jos ADHD-potilas ei kykene selviytymään työssäkäynnistä tai laskujen maksusta? Olisiko asuntolassa keittäjät ja pyykkärit siltä varalta ettei kodinhoitokaan onnistu? Minkälaista työpajatoimintaa järjestettäisiin vaikeista oireista kärsiville jotka kuitenkin pitäisi jotenkin ottaa mukaan yhteiskuntaan? Mistä rahat tähän kaikkeen?
Vai olisiko sittenkin helpompi vaihtoehto antaa vaikeista ADHD-oireista kärsiville valta päättää itse hoidostaan ja tarjota heille lääkitystä, sopeutumisvalmennusta ja terapiaa, kuten nyt tehdään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän on jotain amfetamiinijohdannaisia, en koskaan suostuisi syöttämään sellaisia. Muutenkin kaikki aivoihin vaikuttavat lääkkeet on nou nou.
Et varmaan sitten käytä särkylääkkeitäkään. Ne ovat aivoihin vaikuttavia lääkkeitä.
No en käyttäisi säännöllisesti esim. Opiaattipohjaisia lääkkeitä joita myös narkomaanit suosii. Adhd lääkkeet ovat myös katukaupassa haluttua tavaraa. Ei niinkään burana.
Burana on keskushermostoon vaikuttava lääke. Buranan haittavaikutuksia ovat esim. vainoharhaisuus, sekavuus, painajaiset, mielialan lasku, harha-aistimukset.
Eihän tässä ollut kyse mistään katukaupasta, vaan aivoihin vaikuttavasta lääkkeestä. Burana on aivoihin vaikuttava lääke. Jos et käytä aivoihin vaikuttavia lääkkeitä, silloin et käytä Buranaa (etkä muitakaan särkylääkkeitä). Piste.
Burana on vähän eri asia kuin amfetamiinijohdannainen! Burana ei koukuta fyysisesti, se ei ole päihde.
Älä yritä vaihtaa puheenaihetta. Ei tässä ole kyse fyysisestä koukuttamisesta eikä päihteistä. Sinä (tai joku muu) sanoi, ettei käyttäisi aivoihin vaikuttavaa lääkettä. Burana on aivoihin vaikuttava lääke.
Ja amfetamiini ei koukuta fyysisesti. Amfetamiini koukuttaa vain psyykkisesti.
Harmi vaan, etteivät kaikki lääkkeet vaikuta aivoihin samalla tavalla...
Amfetamiini on yksi vaarallisimmista huumeista.
Särkylääkkeiden (vaikka nyt sen Buranan) ja amfetamiinin haittavaikutukset ovat hyvin samanlaisia. Sekavuus, harhaluulot, pahoinvointi, masentuneisuus, sydämen rytmihäiriöt... Ilmeisesti ne siis vaikuttavat aivoihin samalla tavalla.
Amfetamiini tosiaan luokitellaan nykyään huumeeksi. Alunperin se kuitenkin kehitettiin lääkkeeksi nenän tukkoisuuteen. Nykyään nenän tukkoisuuteen on eri lääkkeet, mutta ehkä nekin luokitellaan joidenkin vuosikymmenten päästä huumeiksi, tai muuten vain vaarallisiksi? Toivottavasti ymmärrät suhtautua nykyisiin nenän tukkoisuus-lääkkeisiin yhtä kielteisesti kuin adhd-lääkkeisiin.
Hehe, sinä et ole ainakaan lääketiedettä opiskellut. Varsinainen asiantuntija :D
Kukaan ei ole edelleenkään linkannut pitkäaikaisseurantatutkimuksia lasten adhd-lääkkeiden käyttöä koskien.
Niitä odotellessa. Olisi kiva keskustella ihan aiheesta, mutta kun tuolla huumejankkauksella on aina pakko pilata jokaikinen ketju. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.
Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.
Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...
Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.
-eri
Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.
Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?
Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.
Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten.
Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.
Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...
Niimpä, mutta vanhemmat on nyt tässä vähän tiedottomia mitä tehdä:
lääkkeet -> pitkäaikaisvaikutukset tuhoaa lapsen elämän 30 vuoden päästä
ei lääkkeitä -> koulunkäynti menee kuralle ja uramahdollisuudet menee
Mitää varmuutta kun tulevasta ei ole, niin paha syyllistää vanhempia elleivät ole väliinpitämättömiä.
Eipä kukaan vanhempi tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voi olla, että koulussa menestyvä lapsi sairastuu aikuisena burn outiin ja tekee itsemurhan. Tai juniorivoimistelija putoaa päälleen ja saa neliraajahalvauksen. Mutta useimmat vanhemmat kuitenkin toivovat, että lapsella olisi mahdollisimman paljon varaa valita, mitä tekee elämällään. Siksi esimerkiksi silmälaseja ja kuuloimplantteja pidetään hyvinä asioina, miksei tietyin varauksin myös keskittymistä helpottavaa lääkitystä?
Nimenomaan, tietyin varauksin.
Äläkä viitsi verrata silmälaseja/kuulolaitetta ADHD-lääkkeisiin. Silmälasit määrätään kaikille huononäköisille, mutta ADHD-lääkettä ei määrätä edes kaikille sitä sairastaville. Silmälasien pitkäaikaiskäyttöä on myös tutkittu, eikä ole saatu viitteitä terveysriskeistä, toista se on säännöllisen lääkityksen kanssa.Ei ole myöskään todistettu, että silmälaseista ei voisi olla haittoja. Olisihan sekin mahdollista, että muuttaisimme yhteiskuntaamme niin, että huonommallakin näkökyvyllä pärjäisi.
Kyllä tutkimukset aika vahvasti viittaavat siihen suuntaan, että silmälasien käytöstä ei terveydellistä haittaa ole :) Monet pärjäävät yhteiskunnassa huononäköisinä ilman laseja, joskus voi myös muuttaa omaa ajatteluaan, eikä odottaa aina yhteiskunnan muuttuvan ensin. Hankalaahan se tietysti on, kaikilla ei ole henkisiä resursseja sellaiseen, etenkin jos kärsii sairauksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.
Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.
Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...
Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.
-eri
Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.
Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?
Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.
Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten.
Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.
Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...
Juuri näin. Muista sairauksista kärsiviä kyllä kuntoutetaan ja esim. kehitysvammaisille etsitään työpaikkoja, koska sitä pidetään olennaisena heidän hyvinvoinnilleen. ADHD-potilaille tämä oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan ei joidenkin mielestä kuulu, vaan heidän pitää pystyä olemaan onnellisia ilman työpaikkaa, asuntoa tai sosiaalisia suhteita koska se kuuluu heidän "persoonaansa".
Todellakin samaa mieltä! Mutta se pitäisikö ADHD ottaa mukaan yhteiskuntaan ADHD:na vai pitäisikö heitä ensin muovata lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi on se kysymys tässä.
Kehitysvammaisia ainakin "muokataan lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi". Samoin satoihin muihin sairauksiin käytetään lääkkeitä. Miksi juuri ADHD olisi sellainen sairaus, johon ei saisi missään nimessä käyttää lääkkeitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko keskusteluhan on taattuun palstatyyliin täysin järjetön. ADHD-lääkkeitä ei ikinä määrätä kevyin perustein, joten miksi joku sivullinen yrittää puuttua lääkärin ja parhaassa tapauksessa useiden lääkäreiden tekemään päätökseen lääkkeen käytöstä? Aikuinen ihminen voi itse valita, ottaako lääkärin määräämän lääkkeen vai ei, ja lasten vanhempien olisi syytä noudattaa lääkärin ohjeita, tai jos on epävarmuutta, hankkia usean asiantuntijan mielipide asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.
Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.
Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...
Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.
-eri
Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.
Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?
Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.
Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten.
Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.
Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...
Juuri näin. Muista sairauksista kärsiviä kyllä kuntoutetaan ja esim. kehitysvammaisille etsitään työpaikkoja, koska sitä pidetään olennaisena heidän hyvinvoinnilleen. ADHD-potilaille tämä oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan ei joidenkin mielestä kuulu, vaan heidän pitää pystyä olemaan onnellisia ilman työpaikkaa, asuntoa tai sosiaalisia suhteita koska se kuuluu heidän "persoonaansa".
Todellakin samaa mieltä! Mutta se pitäisikö ADHD ottaa mukaan yhteiskuntaan ADHD:na vai pitäisikö heitä ensin muovata lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi on se kysymys tässä.
Eniten kyse on siitä haluaako ADHD-potilas itse esimerkiksi käydä töissä ja asua omassa kodissa. Haluaako hän elämäänsä jotain niistä asioista joita neurologisesti normaaleiden elämään kuuluu. Se, että muut päättävät mitä "heidän" kanssaan tehdään on toissijaista.
Yhteiskunnan kannalta ongelma on myös kiinnostava. Monien tutkimusten mukaan vangeista valtaosalla on hoitamaton ADHD, joten oman onnensa nojaan heitä ei kannata jättää.
jos ajatellaan että ADHD on vain persoonallisuuden piirre ja sen hoitaminen sairautena on väärä lähestymistapa, pitää kysä millaisin ehdoin ADHD-potilaat voitaisiin ottaa mukaan yhteiskuntaan ilman että heille tarjotaan lääkitystä tai terapiaa. Tulisiko ADHD-diganoosin mukana saada automaattisesti pysyvä eläke ja asuntolapaikka, jos ADHD-potilas ei kykene selviytymään työssäkäynnistä tai laskujen maksusta? Olisiko asuntolassa keittäjät ja pyykkärit siltä varalta ettei kodinhoitokaan onnistu? Minkälaista työpajatoimintaa järjestettäisiin vaikeista oireista kärsiville jotka kuitenkin pitäisi jotenkin ottaa mukaan yhteiskuntaan? Mistä rahat tähän kaikkeen?
Vai olisiko sittenkin helpompi vaihtoehto antaa vaikeista ADHD-oireista kärsiville valta päättää itse hoidostaan ja tarjota heille lääkitystä, sopeutumisvalmennusta ja terapiaa, kuten nyt tehdään?
Ihana ajatus.
Jokaisella yksilöllä on jotain haasteita elämässä, mutta kaikkien ihmisten ongelmien ratkaisuun ei yhteiskunta kykene. ADHD-potilaat saavat kyllä mm. terapiaa, saikkua ja sossun tukea tarvittaessa. Kaikkia elämän ongelmia ei voi kuitenkaan aina laittaa sairauden syyksi. ADHD-ihminen ei ole pelkkä sairautensa, tästä syystä monet ko. sairaudesta kärsivät pärjäävät ihan hyvin ilman lääkkeitä ja terapiaa. Suorastaan vihamielistä leimata kaikki ADHD:t normaaliin elämään kykenemättömiksi. Kaksi henkilöä, joilla yhtä hankalat oireet, voivat silti pärjätä elämässä ihan eri lailla. Kyse on siis vähän muustakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko keskusteluhan on taattuun palstatyyliin täysin järjetön. ADHD-lääkkeitä ei ikinä määrätä kevyin perustein, joten miksi joku sivullinen yrittää puuttua lääkärin ja parhaassa tapauksessa useiden lääkäreiden tekemään päätökseen lääkkeen käytöstä? Aikuinen ihminen voi itse valita, ottaako lääkärin määräämän lääkkeen vai ei, ja lasten vanhempien olisi syytä noudattaa lääkärin ohjeita, tai jos on epävarmuutta, hankkia usean asiantuntijan mielipide asiaan.
Tämän keskustelun aihehan oli "miksi et antaisi lapsellesi noita lääkkeitä". Kaikki lääkäritkään eivät muuten ole samaa mieltä kyseisten lääkkeiden käytöstä. Joku määrää aika kevyin perustein ja toinen ei ollenkaan. Ja pitkäaikaistutkimuksia ei ole. Siksi on hyvinkin perusteltua, että osa vanhemmista kieltäytyy lääkehoidosta.
Eikä se tee kenestäkään "lääkevastaista hörhöä" tai mitä tahansa yritättekin väittää.
Vierailija kirjoitti:
Nehän on jotain amfetamiinijohdannaisia, en koskaan suostuisi syöttämään sellaisia. Muutenkin kaikki aivoihin vaikuttavat lääkkeet on nou nou.
Eivät ne ole mitään amfetamiinin johdannaisia, vaan ihan sitä itseään. Amfetamiinimolekyylillä on kaksi eri fyysistä muotoa, joista toista käytetään ADHD-lääkkeenä ja toinen pärisee. Kadulla myytävässä huumeessa näitä kahta muotoa on sekaisin noin 50/50 suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lukion tokalla oleva tyttäreni haluaa itse tutkimuksiin ja lääkityksen, koska on alkanut epäillä, että hänen huono keskittymiskykynsä johtuu adhd:stä.
Minä en ole osannut sitä epäillä. Tyttö on älykäs ja ulkoisesti ihan rauhallinen tapaus, joka on pärjännyt koulussa tähän asti heikommallakin keskittymiskyvyllä keskiverrosti. Mutta nyt lukiossa on alkanut arvosanat heiketä, koska pitåisi oikeasti jaksaa keskittyä ja lukea asiat ainakin kertaalleen ajatuksella.
Mutta minkäs teet, kun ajatus katkeilee koko ajan! Mieluisiakin asioita ei oikein saa tehdyksi.
Alaluokilla kyllä saattoi opettaja sanoa, että tytön keskittymiskyky katkeilee ja hän räplää penalain kyniä. Mutta silloin se meni ikäänkuin iän piikkiin.
Tytön entisistä koulukavereista yksi poika sai adhd-diagnoosin yläkoulussa. Hän on kertonut, että sen sopivan lääkityksen löytäminen ei ole helppoa. Pitää ottaa lääke täsmälleen oikeaan aikaan ennen kouluunlähtöä, muuten voi tulla paha ahdistus päälle, kun pitäisi ottaa ja lähteä kouluun. Ei hetkeäkään liian aikaisin tai liian myöhään.
En sitten tiedä, miten vaikeaa lääkityksen säätäminen on muilla, mutta voin kyllä uskoa tuon. Eiväthän psyykelääkkeetkään tehoa kaikille samalla lailla, osa saa pahojakin sivuvaikutuksia.
Mutta ainakin minun tyttäreni aikoo kokeilla. Ja minä tietysti tuen siinä, mitä muutakaan, kun kyse on 18-vuotiaasta eli täysi-ikäisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.
Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.
Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...
Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.
-eri
Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.
Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?
Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.
Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten.
Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.
Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...
Juuri näin. Muista sairauksista kärsiviä kyllä kuntoutetaan ja esim. kehitysvammaisille etsitään työpaikkoja, koska sitä pidetään olennaisena heidän hyvinvoinnilleen. ADHD-potilaille tämä oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan ei joidenkin mielestä kuulu, vaan heidän pitää pystyä olemaan onnellisia ilman työpaikkaa, asuntoa tai sosiaalisia suhteita koska se kuuluu heidän "persoonaansa".
Todellakin samaa mieltä! Mutta se pitäisikö ADHD ottaa mukaan yhteiskuntaan ADHD:na vai pitäisikö heitä ensin muovata lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi on se kysymys tässä.
Eniten kyse on siitä haluaako ADHD-potilas itse esimerkiksi käydä töissä ja asua omassa kodissa. Haluaako hän elämäänsä jotain niistä asioista joita neurologisesti normaaleiden elämään kuuluu. Se, että muut päättävät mitä "heidän" kanssaan tehdään on toissijaista.
Yhteiskunnan kannalta ongelma on myös kiinnostava. Monien tutkimusten mukaan vangeista valtaosalla on hoitamaton ADHD, joten oman onnensa nojaan heitä ei kannata jättää.
jos ajatellaan että ADHD on vain persoonallisuuden piirre ja sen hoitaminen sairautena on väärä lähestymistapa, pitää kysä millaisin ehdoin ADHD-potilaat voitaisiin ottaa mukaan yhteiskuntaan ilman että heille tarjotaan lääkitystä tai terapiaa. Tulisiko ADHD-diganoosin mukana saada automaattisesti pysyvä eläke ja asuntolapaikka, jos ADHD-potilas ei kykene selviytymään työssäkäynnistä tai laskujen maksusta? Olisiko asuntolassa keittäjät ja pyykkärit siltä varalta ettei kodinhoitokaan onnistu? Minkälaista työpajatoimintaa järjestettäisiin vaikeista oireista kärsiville jotka kuitenkin pitäisi jotenkin ottaa mukaan yhteiskuntaan? Mistä rahat tähän kaikkeen?
Vai olisiko sittenkin helpompi vaihtoehto antaa vaikeista ADHD-oireista kärsiville valta päättää itse hoidostaan ja tarjota heille lääkitystä, sopeutumisvalmennusta ja terapiaa, kuten nyt tehdään?
Ihana ajatus.
Jokaisella yksilöllä on jotain haasteita elämässä, mutta kaikkien ihmisten ongelmien ratkaisuun ei yhteiskunta kykene. ADHD-potilaat saavat kyllä mm. terapiaa, saikkua ja sossun tukea tarvittaessa. Kaikkia elämän ongelmia ei voi kuitenkaan aina laittaa sairauden syyksi. ADHD-ihminen ei ole pelkkä sairautensa, tästä syystä monet ko. sairaudesta kärsivät pärjäävät ihan hyvin ilman lääkkeitä ja terapiaa. Suorastaan vihamielistä leimata kaikki ADHD:t normaaliin elämään kykenemättömiksi. Kaksi henkilöä, joilla yhtä hankalat oireet, voivat silti pärjätä elämässä ihan eri lailla. Kyse on siis vähän muustakin.
Itsekin pärjäsin elämässä ihan ok ennen kuin sain aikuisiällä diagnoosin ja lääkityksen. Laskuja vain meni perintään jatkuvasti, kämppä oli kaaoksen vallassa ja töissä piti hävetä kun välillä en meinannut saada aikaan mitään. Vaikka elämäni oli päällisin päin ihan hyvää, elämänlaatu oli todella huono. Kun lopulta sain diagnoosin, lääkkeitä ja valmennusta, kaikki muuttui. Nyt voin elää kuten muutkin.
Halusin ylläolevalla tekstilläni kiinnittää ihmisten huomion siihen ettei ADHD tarkoita vain sitä että ihminen on vilkas tai persoonallinen. Se voi tarkoittaa joko jatkuvaa sinnittelyä vaikeuksien keskellä tai pahimmillaan sitä ettei pysty pitämään työpaikkaa tai asuntoa vaikka kuinka yrittäisi.
Jos ADHD-potilas pärjää ihan hyvin ilman lääkkeitä ja terapiaa eikä koe oireiden haittaavan elämänlaatuaan juurikaan, eivät ADHD:n diagnostiset kriteerit edes täyty. Kaikilla ihmisillä esiintyy jonkin verran tai satunnaisesti niitä oireita, jotka ko. oireyhtymään liitetään mutta vasta kun niitä on niin paljon että ne haittaavat elämää olennaisesti, voidaan diagnosoida ADHD.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.
Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.
Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...
Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.
-eri
Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.
Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?
Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.
Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten.
Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.
Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...
Juuri näin. Muista sairauksista kärsiviä kyllä kuntoutetaan ja esim. kehitysvammaisille etsitään työpaikkoja, koska sitä pidetään olennaisena heidän hyvinvoinnilleen. ADHD-potilaille tämä oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan ei joidenkin mielestä kuulu, vaan heidän pitää pystyä olemaan onnellisia ilman työpaikkaa, asuntoa tai sosiaalisia suhteita koska se kuuluu heidän "persoonaansa".
Todellakin samaa mieltä! Mutta se pitäisikö ADHD ottaa mukaan yhteiskuntaan ADHD:na vai pitäisikö heitä ensin muovata lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi on se kysymys tässä.
Kehitysvammaisia ainakin "muokataan lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi". Samoin satoihin muihin sairauksiin käytetään lääkkeitä. Miksi juuri ADHD olisi sellainen sairaus, johon ei saisi missään nimessä käyttää lääkkeitä?
Sairauksia ja lääkkeitä on hyvin erilaisia.
Kukaan ei ole tässä ketjussa sanonut, etteikö ADHD:tä saisi lääkitä. Kyse oli lapsen lääkitsemisestä, ei aikuisen. Monet asiantuntijatkin suhtautuvat varauksella lapsille annettaviin esim. mieliala- ja adhd-lääkkeisiin. Huom!, niitä ei voi verrata esim. buranaan, antihistamiineihin tai laksatiiveihin. Lääkkeet eivät ole samanlaisia keskenään.
Ja näiden edellämainittujen lääkkeiden käytöstä ei ole tarpeeksi tietoa koskien pitkäaikaista käyttöä. Aina silloin tällöin huomataan, että jostain lääkkeestä onkin ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Tästä syystä osa ihmisistä ei halua testata asiaa lapsillaan. Selkisikö?
Lääke ei aina ole paras vaihtoehto. Haittavaikutukset voivat olla hyötyä suuremmat.
Lapsen terveyden takia voidaan myös lääkitys lopetetaa, vaikuttavat kovin usein esim. painon laskuun.
Ei diabeteksen hoidossa heti insuliinia käytetä, vaan elämän tavat laitetaan ensin kuntoon.
Sama ADHD.n kanssa, terapia ja muut tukimuodot riittävät toisille.
Näitä vaan tarjotaan vähemmän, sillä huomattavan paljon kalliimpaa järjestää esim. kouluun oma avustaja, kuin aloittaa lääkitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.
Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.
Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...
Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.
-eri
Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.
Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?
Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.
Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten.
Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.
Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...
Juuri näin. Muista sairauksista kärsiviä kyllä kuntoutetaan ja esim. kehitysvammaisille etsitään työpaikkoja, koska sitä pidetään olennaisena heidän hyvinvoinnilleen. ADHD-potilaille tämä oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan ei joidenkin mielestä kuulu, vaan heidän pitää pystyä olemaan onnellisia ilman työpaikkaa, asuntoa tai sosiaalisia suhteita koska se kuuluu heidän "persoonaansa".
Todellakin samaa mieltä! Mutta se pitäisikö ADHD ottaa mukaan yhteiskuntaan ADHD:na vai pitäisikö heitä ensin muovata lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi on se kysymys tässä.
Eniten kyse on siitä haluaako ADHD-potilas itse esimerkiksi käydä töissä ja asua omassa kodissa. Haluaako hän elämäänsä jotain niistä asioista joita neurologisesti normaaleiden elämään kuuluu. Se, että muut päättävät mitä "heidän" kanssaan tehdään on toissijaista.
Yhteiskunnan kannalta ongelma on myös kiinnostava. Monien tutkimusten mukaan vangeista valtaosalla on hoitamaton ADHD, joten oman onnensa nojaan heitä ei kannata jättää.
jos ajatellaan että ADHD on vain persoonallisuuden piirre ja sen hoitaminen sairautena on väärä lähestymistapa, pitää kysä millaisin ehdoin ADHD-potilaat voitaisiin ottaa mukaan yhteiskuntaan ilman että heille tarjotaan lääkitystä tai terapiaa. Tulisiko ADHD-diganoosin mukana saada automaattisesti pysyvä eläke ja asuntolapaikka, jos ADHD-potilas ei kykene selviytymään työssäkäynnistä tai laskujen maksusta? Olisiko asuntolassa keittäjät ja pyykkärit siltä varalta ettei kodinhoitokaan onnistu? Minkälaista työpajatoimintaa järjestettäisiin vaikeista oireista kärsiville jotka kuitenkin pitäisi jotenkin ottaa mukaan yhteiskuntaan? Mistä rahat tähän kaikkeen?
Vai olisiko sittenkin helpompi vaihtoehto antaa vaikeista ADHD-oireista kärsiville valta päättää itse hoidostaan ja tarjota heille lääkitystä, sopeutumisvalmennusta ja terapiaa, kuten nyt tehdään?
Ihana ajatus.
Jokaisella yksilöllä on jotain haasteita elämässä, mutta kaikkien ihmisten ongelmien ratkaisuun ei yhteiskunta kykene. ADHD-potilaat saavat kyllä mm. terapiaa, saikkua ja sossun tukea tarvittaessa. Kaikkia elämän ongelmia ei voi kuitenkaan aina laittaa sairauden syyksi. ADHD-ihminen ei ole pelkkä sairautensa, tästä syystä monet ko. sairaudesta kärsivät pärjäävät ihan hyvin ilman lääkkeitä ja terapiaa. Suorastaan vihamielistä leimata kaikki ADHD:t normaaliin elämään kykenemättömiksi. Kaksi henkilöä, joilla yhtä hankalat oireet, voivat silti pärjätä elämässä ihan eri lailla. Kyse on siis vähän muustakin.Itsekin pärjäsin elämässä ihan ok ennen kuin sain aikuisiällä diagnoosin ja lääkityksen. Laskuja vain meni perintään jatkuvasti, kämppä oli kaaoksen vallassa ja töissä piti hävetä kun välillä en meinannut saada aikaan mitään. Vaikka elämäni oli päällisin päin ihan hyvää, elämänlaatu oli todella huono. Kun lopulta sain diagnoosin, lääkkeitä ja valmennusta, kaikki muuttui. Nyt voin elää kuten muutkin.
Halusin ylläolevalla tekstilläni kiinnittää ihmisten huomion siihen ettei ADHD tarkoita vain sitä että ihminen on vilkas tai persoonallinen. Se voi tarkoittaa joko jatkuvaa sinnittelyä vaikeuksien keskellä tai pahimmillaan sitä ettei pysty pitämään työpaikkaa tai asuntoa vaikka kuinka yrittäisi.
Jos ADHD-potilas pärjää ihan hyvin ilman lääkkeitä ja terapiaa eikä koe oireiden haittaavan elämänlaatuaan juurikaan, eivät ADHD:n diagnostiset kriteerit edes täyty. Kaikilla ihmisillä esiintyy jonkin verran tai satunnaisesti niitä oireita, jotka ko. oireyhtymään liitetään mutta vasta kun niitä on niin paljon että ne haittaavat elämää olennaisesti, voidaan diagnosoida ADHD.
Muuten hyvä kirjoitus, tosin siinä olet väärässä, etteikö diagnostiset kriteerit voisi täyttyä siitä huolimatta, että ihminen kokisikin pärjäävänsä adhd:nsa kanssa. ADHD-ihmiset kun eivät ole keskenään esim. samanlaisella persoonalla, älykkyydellä ja asenteella varustettuja, joten suhtautuminen omaan sairauteenkin voi olla ihan eri. Silti lääkäri voi diagnosoida molemmille saman sairauden.
T. Itsekin ADHD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Aikuiseksi kasvaneet ADHD:t on oppineet pärjäämään ilman lääkkeitä. Nykypolvi ei ehkä opi. Onko siitä sitten jotain haittaa? Lääkkeet ei ainakaan pitkällä tähtäimellä tee mitään hyvää.
Miten määrittelet "pärjäämisen"? Aika monet adhd-ihmiset eivät ole oppineet pärjäämään aikuisenakaan. Rikoksia, vankilatuomioita, huumeita jne. Sitä on monien adhd-aikuisten elämä. Lapsena lääkityt pärjäävät tutkitusti aikuisenakin paremmin kuin ilman lääkitystä olleet.
Sori, mutta lääkkeet ei ole olleet niin pitkään käytössä, että asiasta voisi olla tutkimuksia. Pärjäämisellä tarkoitan sitä, että räplää vaikka jotain tavaroita penaalissaan ennekuin opettajan hermoja...
Pärjääminenkö riittää? Minusta tulisi pyrkiä siihen, että sairaus ei rajoittaisi ihmisen elämää. Voisi valita ammattinsa vapaasti, opiskella, perustaa perheen jos niin haluaa. Et selvästikään ymmärrä, miten kokonaisvaltainen sairaus ADHD on. Joku luokkahuoneessa ympäriinsä juoksenteleminen on pienimpiä sairauden aiheuttamia haittoja.
-eri
Ei ADHDsta lähde ADHD pois lääkkeillä. Ne ei paranna vaan auttavat oireisiin. Tuskin pystyy ammattiaan vapaasti valitsemaan lääkkeillä tai ilman. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? ADHDsta on monissa ammateissa vamasti myös hyötyä. Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia.
Kukaan ei ole väittänyt lääkkeiden poistavan adhd:ta. Lähes kaikki pitkäaikaussairauksiin käytettävät lääkkeet auttavat oireisiin, eivät paranna sairautta. Adhd-lääkkeet eivät ole mikään poikkeus tässä asiassa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota sössötystä "Mutta miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia?? Kaikki ei ole samanlaisia, mutta saman arvoisia". Jos ihminen itse kärsii sairaudestaan, niin MIKSI hänen pitäisi olla ilman lääkkeitä vain siksi, että täysin ulkopuoliset ihmiset haluavat nähdä kärsimystä ympärillään?
Jos on suvaitsevaisuutta ja rakkautta ympärillä en usko, että ADHD lapsi kärsii tai tajuaa kärsivänsä. Enemmänkin tässä varmasti on kysymys juurikin tasapäistämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Mietippä itse, mitkä asiat aiheutti sinulle kärsimystä 10 vuotiaana.
Meidän perheen ADHD-lapsi "hösää" koko hereilläoloaikansa eli hosuu, höpöttää aivan taukoamatta ja hyppää jutusta ja tekemisestä toiseen jatkuvasti. On tutkimusten mukaan hyvinkin älykäs lapsi mutta koulussa on suuria vaikeuksia kun keskittyminen tuntuu olevan hänelle lähes mahdotonta ja koulukirjat ovat jatkuvasti hukassa. Kavereita ei oikein ole, kun tytössä on vaan niin paljon virtaa ettei kukaan muu kuin perheenjäsenet häntä jaksa. Olemme käyneet perheneuvolat ja psykologit ja perheemme olosuhteita on selvitetty. Kaikki on kunnossa ja palautteen mukaan olemme lähes esimerkillisiä ja johdonmukaisia vanhempia. Tietenkin myös rakastamme ja suvaitsemme lastamme ja koitamme vakuuttaa hänelle että hän on arvokas sellaisena kuin on.
Lapsen isä ei suostu lääkitykseen, joten sitä emme voi kokeilla. Itken itkuni lapseni puolesta silloin kun muut eivät näe ja koitan muina aikona jaksaa tsempata, vaikka näen että lapsi itse kärsii tilanteestaan kaikista eniten.
Mitenhän onkohan mitään vertaistukea tms jotta ADHD lapset ja vanhemmat voisi tutustua ja tukea toisiaan? Luulisi, että toista ADHD lasta ei toisen vilkkaus häiritsisi. Ehkä kaverustuisivatkin? Elämässähän koulu on lopulta vain sivujuonne. Ei todellakaan kaikki tarvitse mitään superammattia. Paljon on työtä tetävänä mitä vähemmälläkin koululla tekee. Odotuket vanhempien pitäisi laittaa siihen, että lapsi eläisi onnellisen elämän.
Jokainen toki kokee elämänsä omalla tavallaan, mutta itse olisin ainakin hemmetin vihainen, jos vanhempani olisivat antaneet minun sössiä kouluni hoidettavissa olevista syistä sillä perusteella, että tärkeintä on onnellinen elämä...
Juuri näin. Muista sairauksista kärsiviä kyllä kuntoutetaan ja esim. kehitysvammaisille etsitään työpaikkoja, koska sitä pidetään olennaisena heidän hyvinvoinnilleen. ADHD-potilaille tämä oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan ei joidenkin mielestä kuulu, vaan heidän pitää pystyä olemaan onnellisia ilman työpaikkaa, asuntoa tai sosiaalisia suhteita koska se kuuluu heidän "persoonaansa".
Todellakin samaa mieltä! Mutta se pitäisikö ADHD ottaa mukaan yhteiskuntaan ADHD:na vai pitäisikö heitä ensin muovata lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi on se kysymys tässä.
Kehitysvammaisia ainakin "muokataan lääkkeillä yhteiskuntakelpoisiksi". Samoin satoihin muihin sairauksiin käytetään lääkkeitä. Miksi juuri ADHD olisi sellainen sairaus, johon ei saisi missään nimessä käyttää lääkkeitä?
Sairauksia ja lääkkeitä on hyvin erilaisia.
Kukaan ei ole tässä ketjussa sanonut, etteikö ADHD:tä saisi lääkitä. Kyse oli lapsen lääkitsemisestä, ei aikuisen. Monet asiantuntijatkin suhtautuvat varauksella lapsille annettaviin esim. mieliala- ja adhd-lääkkeisiin. Huom!, niitä ei voi verrata esim. buranaan, antihistamiineihin tai laksatiiveihin. Lääkkeet eivät ole samanlaisia keskenään.Ja näiden edellämainittujen lääkkeiden käytöstä ei ole tarpeeksi tietoa koskien pitkäaikaista käyttöä. Aina silloin tällöin huomataan, että jostain lääkkeestä onkin ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Tästä syystä osa ihmisistä ei halua testata asiaa lapsillaan. Selkisikö?
On paljon lääkkeitä, joita ei suositella lapsille. Joskus niitä silti joudutaan antamaan lapsillekin. On valittava se pienempi paha, ja se on monesti lääkkeet. Totta, lääkkeet eivät ole samanlaisia keskenään. Myöskään amfetamiini ja adhd-lääke eivät ole sama asia. En ymmärrä, miksi tässäkin ketjussa monet yrittävät väkisin rinnastaa adhd-lääkkeet amfetamiiniin.
Lääkevastaiset foliohatut? Mitä jos itse vetäisit sen oman hattusi vähän syvemmälle ja ottaisit kiltisti ne lääkärin määräämät psykoosilääkkeet.
Entä sitten? Säännöllinen käyttö on silti täysin eri asia kuin satunnaisesti tapahtuva käyttö. Etkö tätä todellakaan ymmärrä? Lääkäritkään eivät muuten määrää kovin heppoisin perustein lääkkeitä lapsille ja siihen on syynsä.