Lue keskustelun säännöt.
Mies aikoo kosia "vääristä syistä"?
11.02.2018 |
Olemme puhuneet mieheni kanssa naimisiin menemisestä pitkään. Tai no, minä olen puhunut ja kertonut toiveeni päästä naimisiin (ihan vain maistraatissa) ja mies sanonut aina, että "sitten joskus, mikäs kiire tässä on."
No, nyt olemme olleet 7 vuotta yhdessä ja mieskin täyttää 30 tänä vuonna. Miehen kaveripiirissä on vuoden sisään menty naimisiin (ja perustettu perhe) ja viimeisen puolen vuoden sisällä viimeisetkin kaveripariskunnat ovat menneet kihloihin (seurustelua kyllä kaikilla takana 3-5 v).
Mietin jo muutama vuosi sitten, että tässä tulee aivan varmasti käymään niin, että menemme mieheni kanssa naimisiin vasta sitten kun kaikki muut hänen kaverinsa ovat asian eteen jotain tehneet. Olen ehkä lapsellinen, mutta se ottaa päähän niin hemmetisti! Tuntuu, että koko naimisiin menolta menee pohja ja jos mies kosii, niin hän tekee sen "vääristä syistä." Eli siksi, koska muutkin ovat nyt menneet kihloihin tai ovat jo naimisissa.
Tämä tuli itse asiassa osittain todistetuksikin eilen illalla, kun tuli puhe viimeisimpänä kihloihin menneestä kaveripariskunnasta ja mieheni totesi, että hän "on alkanut miettimään omaa sormustaan ja haluaisi sen olevan ehkä valkokultaa." Kysyin sitten, että miksikös sinä nyt yhtäkkiä aloit sormusta miettimään (koska esim. kesällä tällainen ei olisi ollut hänellä mielessäkään) ja mies totesi hämmentyneenä ihan vilpittömästi todeten, että "no koska noita sormuksia nyt tuntuu kaikilla muilla jo olevan." Siis.... argh tuota insinööriä!!!
Mitä tässä nyt pitäisi tehdä? Pitäisikö minun vain ryhdistäytyä ja jättää lapselliset ajatukset taakse? Mitä itse tekisit tilanteessani?
Kommentit (126)
Aloitusviestin perusteella aikeeksi jääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuota vääristä syistä naimisiinmenoa. Mitä se haittaa, mitä muut ajattelee. Mekin kävimme maistraatissa, kun olin raskaana. Siinähän ihmiset juorusi ihan vapaasti, että pakkoavioliitto ja ei kestä kauaa. No siinäpä läärysivät. Naimisissa on oltu 24 vuotta ja edelleen menee hyvin.
Eli antaa rakkikoirien räksyttää, koska te itse vain tiedätte suhteenne laadun. Ja kyllä, me menimme naimisiin raskauden takia. Mutta ei parisuhteemme riippunut raskaudesta. Se oli ihan eri asia. Mutta käytännön asiat toimi helpommin, kun olimme naimisissa. Parisuhteen kanssa sillä ei ollu mitään tekemistä.
Jos kirjoittaisit, että miehesi on kanssasi siksi, että muillakin on tyttöystävät, voisit olla huolissaan. Mutta mitä se naimisiinmeno siihen liittyy. Sehän on vain tekninen juttu. Sillä on hyvin vähän tekemistä parisuhteen laadun kanssa.
Me mentiin naimisiin maistraatissa, vaikka ei haluta lapsia. Varmaan muut olettaa meidän kamppailevan lapsettomuuden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tapauksen, jossa nainen oli odotellut sitä kosintaa ja mies päätti olla romanttinen ja kosaisi sitten kun nainen tuli kotiin yhteisen esikoisen kanssa.
Siinä vaiheessa sitten lensi sormukset seinille, koska nainen tuumasi että jos ei tähän mennessä ole itsenään kelvannut niin ei tarvi lapsen takia alkaa perhettä leikkimään.
Vätys sai ansaitsemansa vastauksen. Jämäkkä nainen.
Tulikohan naisesta yksinhuoltaja? Juuri lapsen takia sitä kannattaakin alkaa perhettä leikkimään. Miksi muuten sitä ennen?
Aijaa, mä ihan luulin, että naimisiin menee kaksi aikuista muodostaakseen avioliiton. Perhettä voi "leikkiä" ilman sormusta.
Ymmärrän naista, kyllähän siinä oli viittausta että sormusta ei olis tullut jolle lasta olisi tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastatko miestä?
Rakastan kyllä. Hän on rauhallinen, tasapainoinen ja luotettava, ns. kunnollinen hyvä mies. Meillä on hauskaa yhdessä, huumorintajumme on hyvin samanlainen. Toiset kuvailisivat miestäni tylsäksi ja sitä hän toisaalta voi olla - mutta itse taas tiedän, että kaipaan elämääni sitä rauhaa ja tasaisuutta ns. ainaisen jännityksen sijaan.
Mieheni on myös ns. todellinen insinööri kaikin puolin. Tunteista ei varsinaisesti ymmärrä mitään tai ei hoksaa, miten jostain asiasta voi vaikka innostua tosi paljon. Ei ole mikään romanttinen ihminen, mutta huomioi kyllä ajoittain omalla tavallaan.
Olen ehkä lapsellinen, mutta olisin niin toivonut, että mieheni olisi kosinut tai olisimme vain menneet naimisiin ennen kuin viimeinenkin hänen kavereistaan olisi ehtinyt ennen. Ihan vain siksi, että nyt tulee tunne, että me ns. pisimpään seurustelleet mennään nyt sitten naimisiin vain siksi, että muut ovat jo menneet. Itselleni olisi ollut tärkeää, että mies olisi sen verran rohkeutta tai mitä se ikinä sitten onkaan ollut, niin osoittanut sillä, että olisimme varanneet sen maistraatin. Siitä olisi tullut tunne, että menemme naimisiin siksi, että haluamme ns. virallistaa lainkin silmissä suhteen ja olla loppu elämä (heh) yhdessä.
Onhan tämä minun pikkumaisuuteni tässä naurettavaa, mutta ehkä joku ymmärtää.... :)
t. AP
Oletko itse tyypillinen sairaanhoitaja vai lähihoitaja? Ihmisen luonteen yleistäminen ammatin perusteella on lähinnä typerää.
Osuiko omaan nilkkaan?
Stereotypioita on maailma täynnä ja niitä käytetään, on se tyhmää tai ei. Kun puhun ns. insinööristä, monet tietävät siihen liittyvän stereotypian eikä minun tarvitse kuvailla miestäni sen tarkemmin.
t. AP
Ei osunut, mutta taidan tuntea huomattavasti enemmän tekniikan alan ihmisiä, eikä heidän luonteensa ole kopioita toisistaan. Aloitekyvyttömiä ei joukossa ole, koska silloin ei työt tule tehdyksi eikä projektit valmiiksi.
Ehkä olet itse jonkinlainen Justiina tyyppi, joka pitää siitä, että päättää kaikesta... älä sitten tulevaisuudessa väsy rooliisi ja valita muille 24/7 miehesi saamattomuudesta ja anopin idioottimaisuudesta.
Kerron sulle salaisuuden: kaikkia miehiä ei kiinnosta häät tai parisuhdestatus. Äläkä nyt tulkitse tätä niin ettei miestä kiinnostaisi olla juuri sun kanssasi, kyllä hän on sinut valinnut.
Jos pari exääni ei olisi rankuttanut asioista (yhteen muutto, kihlat, lapsi/häät) niin en minä niitä olisi jaksanut miettiä tai kauheasti edistää. Kauheasti vaivaa asiasta johon mulla ei ollut oikein mitään sanomista tai sanottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mulla on puolisona juuri miehesi kaltainen... anopin pilalle hemmotteleva insinööri, joka vitkuttaa ja vitkuttaa, vaikka lopulta tekeekin sitten tarkkaa työtä kun lopulta suostuu tekeen...
Kehoitan sua hyvin vakavasti kannattaako kyseisen miehen kanssa mennä naimisiin tai todellakaan hankkia edea sitä yhtä lasta. Koska se mies löytää sen yhdenkin heikkouden hetken joka sulla on ja iskee siihen ja huomaat että sulla on vauva ja uhmaikäinen kotonas. Ja ymmärrä tämä, sulla voi olla hyvin vahvasti ajatus että et anna asioiden liusua siihen. Ne tulee menemään. Sä oot väsynyt, sä et jaksi/halua riidellä... ym ym. Se tulee meneen siihen ja jos mies on tyyppiä joka ajaa omaa mukavuuttaan muiden sijasta, niin huomaat että hän muuttuu kivireeksi joka sinä vedät samalla kun kannar lasta yksin.
Save yourself while you still can.
No, jos kovasti rakastat häntä hänen virheistään (jahkaileva luonteenlaatu) huolimatta, otat kun saat.
Voi sukeutua kelpo aviomies, jos kerran on sinulle tähänkin asti kelvannut. Kypsyy hitaasti, mutta niinhän ne parhaat ruuat ja viinitkin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, jos kovasti rakastat häntä hänen virheistään (jahkaileva luonteenlaatu) huolimatta, otat kun saat.
Voi sukeutua kelpo aviomies, jos kerran on sinulle tähänkin asti kelvannut. Kypsyy hitaasti, mutta niinhän ne parhaat ruuat ja viinitkin :)
Ketjun asiallisin kommentti. Komppaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies vielä kolmekymppisenä tekee asioita, koska kaveritkin tekevät, välttäisin joka tapauksessa avioitumista hänen kanssaan. Toivottavasti sormuksen miettimiselle löytyy parempi syy.
SIT KUN KAVERIT EROO MIESKIN EROO
huutonaurua vedet silmissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on tuommoinen aloitekyvytön mies. Ollaan oltu yhdessä yli 15 vuotta. Lapsia on siunaantunut kolme, joista jokainen minun toiveestani ja aloitteestani. Toki mieskin on sitten iloinnut raskauksista ja lasten syntymistä, mutta askel siihen että ehkäisy on jätetty pois, ja lasta on alettu toivoa, on aina ollut minun aloite. Olemme asuneet kolmessa eri kodissa, joista jokainen on ollut minun aikaansaannostani (vaihtoehtojen vertailu, markkinoiden seuraaminen, hakemusten täyttäminen, paperi-asiat, ylipäänsä kaikki). Jos me oltaisiin edetty miehen toiminnan mukaan, me oltaiin edelleen kahdestaan meidän ekassa kaksiossa ja käytäisiin joka toinen viikonloppu baarissa. Kaikki lomamatkat, lasten harrastukset, kaikki kodin ja perheenjäsenten tarvitsemat hankinnat on minun aikaansaannostani. Kosimisen olen jättänyt miehen vastuulle, olen sen aikoinani hälle sanonutkin, ja hän itsekin oli tuolloin sitä mieltä että se on miehen tehtäviä. No, odotellaan sitä varmaan seuraavat 15 vuotta.
Mutta siis ap:lle sanoisin, että jos vähänkään tuntuu että tuo miehen aloitekyvyttömyys rassaa / alkaa myöhemmin rassata, niin pohdi että tuletko kestämään sitä. Jos mä voisin nyt valita uudemman kerran, niin olisin lopettanut suhteen mieheeni heti alussa. Olen jäänyt tähän koska mies rakastaa minua, on kiltti ja kunnollinen. Ja kyllä minäkin rakastan miestäni, mutta hyvin usein huomaan tuskastelevani miehen aloitekyvyttömyyttä, ja sitä että hän on kuin kivireki.
Oon nyt 50v nainen. mentiin miehen kanssa pari vuotta sitten rekisteröimään parisuhde maistraatissa.
Yhdessä oltu miehen kanssa 30 v.
Jo 2 upeaa hääparia ISOILLA juhlilla on nyt eronnut
No jokainen käyttää rahansa miten tykkää..ostakaa hienot sormukset..mutta INSINÖÖRI tietää että ero tulee 60% varmuudella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on tuommoinen aloitekyvytön mies. Ollaan oltu yhdessä yli 15 vuotta. Lapsia on siunaantunut kolme, joista jokainen minun toiveestani ja aloitteestani. Toki mieskin on sitten iloinnut raskauksista ja lasten syntymistä, mutta askel siihen että ehkäisy on jätetty pois, ja lasta on alettu toivoa, on aina ollut minun aloite. Olemme asuneet kolmessa eri kodissa, joista jokainen on ollut minun aikaansaannostani (vaihtoehtojen vertailu, markkinoiden seuraaminen, hakemusten täyttäminen, paperi-asiat, ylipäänsä kaikki). Jos me oltaisiin edetty miehen toiminnan mukaan, me oltaiin edelleen kahdestaan meidän ekassa kaksiossa ja käytäisiin joka toinen viikonloppu baarissa. Kaikki lomamatkat, lasten harrastukset, kaikki kodin ja perheenjäsenten tarvitsemat hankinnat on minun aikaansaannostani. Kosimisen olen jättänyt miehen vastuulle, olen sen aikoinani hälle sanonutkin, ja hän itsekin oli tuolloin sitä mieltä että se on miehen tehtäviä. No, odotellaan sitä varmaan seuraavat 15 vuotta.
Mutta siis ap:lle sanoisin, että jos vähänkään tuntuu että tuo miehen aloitekyvyttömyys rassaa / alkaa myöhemmin rassata, niin pohdi että tuletko kestämään sitä. Jos mä voisin nyt valita uudemman kerran, niin olisin lopettanut suhteen mieheeni heti alussa. Olen jäänyt tähän koska mies rakastaa minua, on kiltti ja kunnollinen. Ja kyllä minäkin rakastan miestäni, mutta hyvin usein huomaan tuskastelevani miehen aloitekyvyttömyyttä, ja sitä että hän on kuin kivireki.
Tommoinen aloitekyvytön tossukka jätti just ystäväni kuuman työkaverinsa takia.Olivat yhdessä 25 v. Silti mies jätti ja petti. On nyt sen uuden tossunalla..
Miksi mennä naimisiin?kun ero tulee kuitenkin....?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastatko miestä?
Rakastan kyllä. Hän on rauhallinen, tasapainoinen ja luotettava, ns. kunnollinen hyvä mies. Meillä on hauskaa yhdessä, huumorintajumme on hyvin samanlainen. Toiset kuvailisivat miestäni tylsäksi ja sitä hän toisaalta voi olla - mutta itse taas tiedän, että kaipaan elämääni sitä rauhaa ja tasaisuutta ns. ainaisen jännityksen sijaan.
Mieheni on myös ns. todellinen insinööri kaikin puolin. Tunteista ei varsinaisesti ymmärrä mitään tai ei hoksaa, miten jostain asiasta voi vaikka innostua tosi paljon. Ei ole mikään romanttinen ihminen, mutta huomioi kyllä ajoittain omalla tavallaan.
Olen ehkä lapsellinen, mutta olisin niin toivonut, että mieheni olisi kosinut tai olisimme vain menneet naimisiin ennen kuin viimeinenkin hänen kavereistaan olisi ehtinyt ennen. Ihan vain siksi, että nyt tulee tunne, että me ns. pisimpään seurustelleet mennään nyt sitten naimisiin vain siksi, että muut ovat jo menneet. Itselleni olisi ollut tärkeää, että mies olisi sen verran rohkeutta tai mitä se ikinä sitten onkaan ollut, niin osoittanut sillä, että olisimme varanneet sen maistraatin. Siitä olisi tullut tunne, että menemme naimisiin siksi, että haluamme ns. virallistaa lainkin silmissä suhteen ja olla loppu elämä (heh) yhdessä.
Onhan tämä minun pikkumaisuuteni tässä naurettavaa, mutta ehkä joku ymmärtää.... :)
t. AP
Kaikki nuo hyvät asiat, joita luettelet, ennustavat teille hyvää elämää yhdessä. Se on tärkeämpää kuin se, kuinka ne sormukset lopulta hankittiin ja häät järjestettiin. Jos löytäisit miehen, joka intohimoisesti haluaisi sinut vaimokseen heti ja kosisi romanttisesti, hänessä ei olisi noita muita miehesi hyviä puolia. Täydellistä miestä ei ole olemassakaan.
Me seurusteltiin ja asuttiin yhdessä viisi vuotta ennen naimisiinmenoa. En ollut mikään "kalsareidenpesijä" vaan kummallakin oli omat juttunsa ja välistä buukailtiin kalentereista yhteisiä iltoja. Tehtiin yhdessä kivoja juttuja. Minulla vauvakuume alkoi poltella ja siinä sitten pyörittelin ajatusta. Mies mietti aikansa omaa kantaansa (minä ilmoitin että tarvitsen tiedon siitä jos päättää jäädä lapsettomaksi) ja ilmoitti sitten, että kyllähän tuo lapsi voisi tulla. Ajateltiin, että olisi järkevä mennä naimisiin ja hankittiin kihlat. Mentiin maistraatissa naimisiin, lapsi syntyi pian. Ollaan molemmat insinöörejä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastatko miestä?
Rakastan kyllä. Hän on rauhallinen, tasapainoinen ja luotettava, ns. kunnollinen hyvä mies. Meillä on hauskaa yhdessä, huumorintajumme on hyvin samanlainen. Toiset kuvailisivat miestäni tylsäksi ja sitä hän toisaalta voi olla - mutta itse taas tiedän, että kaipaan elämääni sitä rauhaa ja tasaisuutta ns. ainaisen jännityksen sijaan.
Mieheni on myös ns. todellinen insinööri kaikin puolin. Tunteista ei varsinaisesti ymmärrä mitään tai ei hoksaa, miten jostain asiasta voi vaikka innostua tosi paljon. Ei ole mikään romanttinen ihminen, mutta huomioi kyllä ajoittain omalla tavallaan.
Olen ehkä lapsellinen, mutta olisin niin toivonut, että mieheni olisi kosinut tai olisimme vain menneet naimisiin ennen kuin viimeinenkin hänen kavereistaan olisi ehtinyt ennen. Ihan vain siksi, että nyt tulee tunne, että me ns. pisimpään seurustelleet mennään nyt sitten naimisiin vain siksi, että muut ovat jo menneet. Itselleni olisi ollut tärkeää, että mies olisi sen verran rohkeutta tai mitä se ikinä sitten onkaan ollut, niin osoittanut sillä, että olisimme varanneet sen maistraatin. Siitä olisi tullut tunne, että menemme naimisiin siksi, että haluamme ns. virallistaa lainkin silmissä suhteen ja olla loppu elämä (heh) yhdessä.
Onhan tämä minun pikkumaisuuteni tässä naurettavaa, mutta ehkä joku ymmärtää.... :)
t. AP
Kaikki nuo hyvät asiat, joita luettelet, ennustavat teille hyvää elämää yhdessä. Se on tärkeämpää kuin se, kuinka ne sormukset lopulta hankittiin ja häät järjestettiin. Jos löytäisit miehen, joka intohimoisesti haluaisi sinut vaimokseen heti ja kosisi romanttisesti, hänessä ei olisi noita muita miehesi hyviä puolia. Täydellistä miestä ei ole olemassakaan.
Juuri näin. On olemassa vain sopivia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastatko miestä?
Rakastan kyllä. Hän on rauhallinen, tasapainoinen ja luotettava, ns. kunnollinen hyvä mies. Meillä on hauskaa yhdessä, huumorintajumme on hyvin samanlainen. Toiset kuvailisivat miestäni tylsäksi ja sitä hän toisaalta voi olla - mutta itse taas tiedän, että kaipaan elämääni sitä rauhaa ja tasaisuutta ns. ainaisen jännityksen sijaan.
Mieheni on myös ns. todellinen insinööri kaikin puolin. Tunteista ei varsinaisesti ymmärrä mitään tai ei hoksaa, miten jostain asiasta voi vaikka innostua tosi paljon. Ei ole mikään romanttinen ihminen, mutta huomioi kyllä ajoittain omalla tavallaan.
Olen ehkä lapsellinen, mutta olisin niin toivonut, että mieheni olisi kosinut tai olisimme vain menneet naimisiin ennen kuin viimeinenkin hänen kavereistaan olisi ehtinyt ennen. Ihan vain siksi, että nyt tulee tunne, että me ns. pisimpään seurustelleet mennään nyt sitten naimisiin vain siksi, että muut ovat jo menneet. Itselleni olisi ollut tärkeää, että mies olisi sen verran rohkeutta tai mitä se ikinä sitten onkaan ollut, niin osoittanut sillä, että olisimme varanneet sen maistraatin. Siitä olisi tullut tunne, että menemme naimisiin siksi, että haluamme ns. virallistaa lainkin silmissä suhteen ja olla loppu elämä (heh) yhdessä.
Onhan tämä minun pikkumaisuuteni tässä naurettavaa, mutta ehkä joku ymmärtää.... :)
t. AP
Kaikki nuo hyvät asiat, joita luettelet, ennustavat teille hyvää elämää yhdessä. Se on tärkeämpää kuin se, kuinka ne sormukset lopulta hankittiin ja häät järjestettiin. Jos löytäisit miehen, joka intohimoisesti haluaisi sinut vaimokseen heti ja kosisi romanttisesti, hänessä ei olisi noita muita miehesi hyviä puolia. Täydellistä miestä ei ole olemassakaan.
Juuri näin. On olemassa vain sopivia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Me seurusteltiin ja asuttiin yhdessä viisi vuotta ennen naimisiinmenoa. En ollut mikään "kalsareidenpesijä" vaan kummallakin oli omat juttunsa ja välistä buukailtiin kalentereista yhteisiä iltoja. Tehtiin yhdessä kivoja juttuja. Minulla vauvakuume alkoi poltella ja siinä sitten pyörittelin ajatusta. Mies mietti aikansa omaa kantaansa (minä ilmoitin että tarvitsen tiedon siitä jos päättää jäädä lapsettomaksi) ja ilmoitti sitten, että kyllähän tuo lapsi voisi tulla. Ajateltiin, että olisi järkevä mennä naimisiin ja hankittiin kihlat. Mentiin maistraatissa naimisiin, lapsi syntyi pian. Ollaan molemmat insinöörejä :)
Insinöörit rocks:) Ennustan 85% onnea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastatko miestä?
Rakastan kyllä. Hän on rauhallinen, tasapainoinen ja luotettava, ns. kunnollinen hyvä mies. Meillä on hauskaa yhdessä, huumorintajumme on hyvin samanlainen. Toiset kuvailisivat miestäni tylsäksi ja sitä hän toisaalta voi olla - mutta itse taas tiedän, että kaipaan elämääni sitä rauhaa ja tasaisuutta ns. ainaisen jännityksen sijaan.
Mieheni on myös ns. todellinen insinööri kaikin puolin. Tunteista ei varsinaisesti ymmärrä mitään tai ei hoksaa, miten jostain asiasta voi vaikka innostua tosi paljon. Ei ole mikään romanttinen ihminen, mutta huomioi kyllä ajoittain omalla tavallaan.
Olen ehkä lapsellinen, mutta olisin niin toivonut, että mieheni olisi kosinut tai olisimme vain menneet naimisiin ennen kuin viimeinenkin hänen kavereistaan olisi ehtinyt ennen. Ihan vain siksi, että nyt tulee tunne, että me ns. pisimpään seurustelleet mennään nyt sitten naimisiin vain siksi, että muut ovat jo menneet. Itselleni olisi ollut tärkeää, että mies olisi sen verran rohkeutta tai mitä se ikinä sitten onkaan ollut, niin osoittanut sillä, että olisimme varanneet sen maistraatin. Siitä olisi tullut tunne, että menemme naimisiin siksi, että haluamme ns. virallistaa lainkin silmissä suhteen ja olla loppu elämä (heh) yhdessä.
Onhan tämä minun pikkumaisuuteni tässä naurettavaa, mutta ehkä joku ymmärtää.... :)
t. AP
Kaikki nuo hyvät asiat, joita luettelet, ennustavat teille hyvää elämää yhdessä. Se on tärkeämpää kuin se, kuinka ne sormukset lopulta hankittiin ja häät järjestettiin. Jos löytäisit miehen, joka intohimoisesti haluaisi sinut vaimokseen heti ja kosisi romanttisesti, hänessä ei olisi noita muita miehesi hyviä puolia. Täydellistä miestä ei ole olemassakaan.
Täällä taas se 30v yhdessä ollut..mies kosi 2 viikkoa sen jälkeen kun tavattin :)
Kesti 26 v mennä maistraattiin...
Tulikohan naisesta yksinhuoltaja? Juuri lapsen takia sitä kannattaakin alkaa perhettä leikkimään. Miksi muuten sitä ennen?