Välillä tuntuu kuin meidän perheessä olisi kaksi porukkaa: minä ja lapset toisessa ja lasten isä toisessa

Meillä ollaan samassa tilanteessa, mies elää niin kuin itse haluaa, me muut tehdään sitten yhteisiä juttuja.

Tilanne on se ettemme edes halua miestä mukaan murjottamaan ja komentelemaan reissuillemme. Ennen edes kysyin, nykyään en vaivaudu. Jos ei itse tajua olla lastensa kanssa, niin en kyllä ala siihen pakottamaankaan.

Näin oli usein ennen vanhaan ja vielä nykyäänkin monissa kulttuureissa. Isällä on oma elämä ja lapset kulkevat äidin mukana joka paikkaan. Tiedän perheitä, joissa lapsi otetaan mukaan kauppaankin (joka tietenkin näissä äidin homma) ja isä on muina miehinä kotona sillä aikaa. Elätte siis hyvin traditionaalisen, epätasa-arvoisen avioparin tapaan. Joillekin se sopii, mutta koska kirjoitat asiasta oletan, että toivoisit muutosta. Sitten vain teet työnjakoa isälle. Isä vie lapset seuraavan kerran luistelemaan ja sillä selvä. Kasvatusvastuu on molempien.

Lasten syntyessä isä osallistui vauvanhoitoon yhtä paljon mitä minä äitinä. Varsinkin kun imetys jäi pois. Näin on saatu läheinen suhde lapselle ja isälle. Jos lapsi on yhdessä tehty niin vastuu kuuluu molemmille vanhemmille eikä vain äidille. 

Vierailija kirjoitti:

Tänään kun on vapaapäivä, ehdotin, että lähdetään uimahalliin, luistelemaan tai pulkkamäkeen. Lapset oli innoissaan, että lähdetään vaan. Mieheni ei halunnut lähteä. Tämä päivä ei ole poikkeus. Minä käyn kouluikäisten lasten kanssa luistelemassa, pulkkamäessä, retkillä, elokuvissa. Mies on jo aikoja sitten jättäytynyt pois oikeastaan kaikesta yhdessä tekemisestä. Eikä se tarkoita vain kodin ulkopuolista toimintaa. Hän ei ole lukenut lapsille kirjoja tai opettanut pelaamaan lautapelejä. Harrastuksiin hän kuljettaa toki autolla ja auttaa tarvittaessa läksyissä. Silti tuntuu, että minä ja lapset teemme yhdessä kaikenlaista, ja miehelläni on vähän kuin eri elämä. Miten hänet saisi mukaan yhdessä tekemiseen? Ehkä se ei ole välttämätöntä, mutta olisi kurjaa, jos lapsille iskostuu sellainen malli, että isät eivät tee lasten kanssa mitään.

Kokeileppas sellaista että jätä se lasten kanssa touhuaminen vähäksi aikaa pois tai vähennä ainakin todella paljon ja keskity sen sijaan mieheesi. Ehdoita miehellesi kaikkea tekemistä kahdestaan hänen kanssaan ilman lapsia, ehdota miehellesi lautapelien pelaamista ilman lapsia, ja vaikka lapset pyytäisivätkin päästä mukaan, älä päästä vaan anna aikasi pelkästään miehellesi. Väitän että ole keskitynyt elämässäsi liikaa lapsiisi ja unhtanut/hylännyt samalla oman miehesi. Mies kaipaa kaksinkeskeistä aikaa naisensa kanssa ILMAN LAPSIA! Jollet tätä koskaan ehdota, mies kokee että elät vain lapsillesi ja kaikki pyörii lasten ympärillä.

Tästä johtuen mies ei halua "pahentaa" tätä tilannetta, ja ei tue lasten kanssa mitään tekemistä koska haluaa kaksinkeskeistä aikaa vain sinun kanssasi. Miehelle ei ole sama asia olla yhdessa vaimonsa ja lasten kanssa kuin olla vain vaimonsa kanssa. Mies ei halua itselleen lasten äitiä, vaan mies haluaa itselleen oman vaimonsa/naisensa, joka on yhtä paljon olemassa häntä varten kuin lapsiaankin varten. Malli menee jotakuinkin 3/3 periaatteella, ja jos jaat tämän kakun jotenkin muuten, ongelmia tulee. 1/3 ajasta on omaa aikaa. 1/3 vietetään yhdessä perheenä ja viimeinen 1/3 on vain miehen ja naisen aikaa ilman lapsia.

Uskon että olet itse syyllinen valitsevaan tilanteeseen, vai onko mies valittanut että te aikuiset ette tee mitään enää yhdessä? Jos on, on oireilun syy sinulle selvä. Kokeile, olen varma että yllätyt lopputuloksesta. Muutos ei tapahdu heti, mutta jos nyt alat keskittyä mieheesi paljon enemmän kuin lapsiisi, tulet huomaamaan että miehesi alkaa ehdottamaan sinulle myös lasten mukaan ottamista ja yhteistä tekemistä myös perheenä. Kun lapset eivät ole enää uhka teidän kahden väliselle parisuhteelle, siis miehen näkövinkkelistä, on teidän perheen vuotava haava parantunut ja kaikki ovat onnellisia. Nyt vain lapset ja mahdollisesti sinä olet tyytyväinen, miehesi ei. Vetäytyminen perheestä kertoo AINA jostain ongelmasta, ja se ei erolla tai ero uhkailulla selviä. Nyt ota "härkää" sarvista ja hoida perheesi tasapaino kuntoon.

Kenenkään ei pidä ottaa oppia Mies77:n vinkeistä. Hänen mielestään mies ja miehen hyvinvointi on tärkeintä ja se tehdään lasten kustannuksella. Mies on kuitenkin aikuinen ihminen, lapset ovat keskenkasvuisia. Mies77:lla ei ole mitään käsitystä perheellisen ihmisen elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei pidä ottaa oppia Mies77:n vinkeistä. Hänen mielestään mies ja miehen hyvinvointi on tärkeintä ja se tehdään lasten kustannuksella. Mies on kuitenkin aikuinen ihminen, lapset ovat keskenkasvuisia. Mies77:lla ei ole mitään käsitystä perheellisen ihmisen elämästä.

Miehen ja naisen parisuhde on lasten koti. Vaikka lapset saisivatkin vähemmän aikaa vanhemmiltaan, mutta he näkevät onnelliset vanhemmat yhdessä, luo tämä turvallisuuden ja onnellisuuden tunteen myös lapsille, jota ei millään ajan antamisella voi ikinä saada. Sinulla ei näytä olevan "työkalupakissa" mitää muuta kuin syytöksiä, joten laittaa kyllä epäilemään sinun omaa ymmärrystäsi perheellisen elämän lainalaisuuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin on varmaankin ollut jo miehen lapsuuden perheessä? Kaikkia ei lapset kiinnosta ja se on surullista. Ennen se oli normaalia ja nykyään miehillä on jo vähän velvollisuuttakin olla lasten kanssa ja ne jotka haluavat saavat(!) olla.

Miksi kukaan perustaa perheen miehen kanssa, jota ei lapset kiinnosta? Mun mielestä ei silloin äitiäkään aidosti kiinnosta ne lapset, vaan ainoastaan se oma itsekäs halu olla äiti.

Ei sitä voi aina etukäteen tietää

Jotenkin vaikea uskoa, ettei esim. ap:n mies olisi koskaan ollut muiden lasten kanssa tekemisissä, ennen omiaan.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei pidä ottaa oppia Mies77:n vinkeistä. Hänen mielestään mies ja miehen hyvinvointi on tärkeintä ja se tehdään lasten kustannuksella. Mies on kuitenkin aikuinen ihminen, lapset ovat keskenkasvuisia. Mies77:lla ei ole mitään käsitystä perheellisen ihmisen elämästä.

Miehen ja naisen parisuhde on lasten koti. Vaikka lapset saisivatkin vähemmän aikaa vanhemmiltaan, mutta he näkevät onnelliset vanhemmat yhdessä, luo tämä turvallisuuden ja onnellisuuden tunteen myös lapsille, jota ei millään ajan antamisella voi ikinä saada. Sinulla ei näytä olevan "työkalupakissa" mitää muuta kuin syytöksiä, joten laittaa kyllä epäilemään sinun omaa ymmärrystäsi perheellisen elämän lainalaisuuksista.

No ei hittolainen tuota vinkkiäsi, että ala pelata miehen kanssa lautapelejä ja älä ota lapsia mukaan vaikka pyytäisivät. Ei lapset tuollaista ymmärrä. Aikuisen miehen pitää tajuta, että pikkulapsivaihe kestää vain muutaman vuoden. Sinin mielestä koko perheen onnellisuus on naisen harteilla ja vastuulla. Ei ole, miehen täytyy tehdä oma osansa. Ja käyttäytyä kuin aikuinen.

Miten monta lasta sinä olet kasvattanut aikuiseksi? Miten oma parisuhteesi voi?

Suuttuisin, jos mies ilmoittaisi, että nyt lähdetään pulkkamäkeen lasten kanssa. Minulla on ihan tarpeeksi tekemistä viikonloppuisin ja jos siihen vielä pitää mahduttaa joku kolmetuntinen pulkkamäki, niin tuijottaisin miestä aika tiukasti. Ei ainakaan minulla työssäkäyvällä äidillä ole mitään mahdollisuutta spontaaniin ilonpitoon pesukoneen, tiskikoneen, korjattavien vaatteiden ja pakastimen keskellä. Siinä sivussa ehdin ohjaamaan esikoista läksyissä, auttamaan keskimmäistä askarteluissa ja pitämään kuopusta silmällä, mutta jos täytyy jättää kaikki tämä sivuun ja lähteä ulos siksi, että mies niin tahtoo, niin keskustelun paikka!

Meillä viikonloppumenot sovitaan ja sovitetaan etukäteen. Mies tietää, että haluan sunnuntai-iltana olla vapaalla, joten kotityöt tehdään niin, että illalla saa olla kuin ellun kanat. Yhteinen ulkoilu sotkisi aikatauluja (valitettavasti minuuttiaikataulu on ainakin meillä tarpeen, koska viikolla ei kotitöihin jää aikaa, silloin yritetään olla lasten kanssa iltaisin yhdessä), joten kummastelisin sitä, että mies ei lähde lasten kanssa, vaan tarvitsee minua mukaan.

Maailmani ei kaadu siihen, että jätän kotityöt tekemättä, esikoisen läksyt vilkuilematta ja keskimmäisen askartelut keskelle keittiön pöytää, mutta en keksi yhtäkään syytä sille, että hankaloittaisin koko perheen elämää viikon verran vain siksi, että mies ei pärjää lasten kanssa ulkona.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään kun on vapaapäivä, ehdotin, että lähdetään uimahalliin, luistelemaan tai pulkkamäkeen. Lapset oli innoissaan, että lähdetään vaan. Mieheni ei halunnut lähteä. Tämä päivä ei ole poikkeus. Minä käyn kouluikäisten lasten kanssa luistelemassa, pulkkamäessä, retkillä, elokuvissa. Mies on jo aikoja sitten jättäytynyt pois oikeastaan kaikesta yhdessä tekemisestä. Eikä se tarkoita vain kodin ulkopuolista toimintaa. Hän ei ole lukenut lapsille kirjoja tai opettanut pelaamaan lautapelejä. Harrastuksiin hän kuljettaa toki autolla ja auttaa tarvittaessa läksyissä. Silti tuntuu, että minä ja lapset teemme yhdessä kaikenlaista, ja miehelläni on vähän kuin eri elämä. Miten hänet saisi mukaan yhdessä tekemiseen? Ehkä se ei ole välttämätöntä, mutta olisi kurjaa, jos lapsille iskostuu sellainen malli, että isät eivät tee lasten kanssa mitään.

Kokeileppas sellaista että jätä se lasten kanssa touhuaminen vähäksi aikaa pois tai vähennä ainakin todella paljon ja keskity sen sijaan mieheesi. Ehdoita miehellesi kaikkea tekemistä kahdestaan hänen kanssaan ilman lapsia, ehdota miehellesi lautapelien pelaamista ilman lapsia, ja vaikka lapset pyytäisivätkin päästä mukaan, älä päästä vaan anna aikasi pelkästään miehellesi. Väitän että ole keskitynyt elämässäsi liikaa lapsiisi ja unhtanut/hylännyt samalla oman miehesi. Mies kaipaa kaksinkeskeistä aikaa naisensa kanssa ILMAN LAPSIA! Jollet tätä koskaan ehdota, mies kokee että elät vain lapsillesi ja kaikki pyörii lasten ympärillä.

Tästä johtuen mies ei halua "pahentaa" tätä tilannetta, ja ei tue lasten kanssa mitään tekemistä koska haluaa kaksinkeskeistä aikaa vain sinun kanssasi. Miehelle ei ole sama asia olla yhdessa vaimonsa ja lasten kanssa kuin olla vain vaimonsa kanssa. Mies ei halua itselleen lasten äitiä, vaan mies haluaa itselleen oman vaimonsa/naisensa, joka on yhtä paljon olemassa häntä varten kuin lapsiaankin varten. Malli menee jotakuinkin 3/3 periaatteella, ja jos jaat tämän kakun jotenkin muuten, ongelmia tulee. 1/3 ajasta on omaa aikaa. 1/3 vietetään yhdessä perheenä ja viimeinen 1/3 on vain miehen ja naisen aikaa ilman lapsia.

Uskon että olet itse syyllinen valitsevaan tilanteeseen, vai onko mies valittanut että te aikuiset ette tee mitään enää yhdessä? Jos on, on oireilun syy sinulle selvä. Kokeile, olen varma että yllätyt lopputuloksesta. Muutos ei tapahdu heti, mutta jos nyt alat keskittyä mieheesi paljon enemmän kuin lapsiisi, tulet huomaamaan että miehesi alkaa ehdottamaan sinulle myös lasten mukaan ottamista ja yhteistä tekemistä myös perheenä. Kun lapset eivät ole enää uhka teidän kahden väliselle parisuhteelle, siis miehen näkövinkkelistä, on teidän perheen vuotava haava parantunut ja kaikki ovat onnellisia. Nyt vain lapset ja mahdollisesti sinä olet tyytyväinen, miehesi ei. Vetäytyminen perheestä kertoo AINA jostain ongelmasta, ja se ei erolla tai ero uhkailulla selviä. Nyt ota "härkää" sarvista ja hoida perheesi tasapaino kuntoon.

Mikäs aikuisvauva se siellä oikein kirjoittelee?

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei pidä ottaa oppia Mies77:n vinkeistä. Hänen mielestään mies ja miehen hyvinvointi on tärkeintä ja se tehdään lasten kustannuksella. Mies on kuitenkin aikuinen ihminen, lapset ovat keskenkasvuisia. Mies77:lla ei ole mitään käsitystä perheellisen ihmisen elämästä.

Miehen ja naisen parisuhde on lasten koti. Vaikka lapset saisivatkin vähemmän aikaa vanhemmiltaan, mutta he näkevät onnelliset vanhemmat yhdessä, luo tämä turvallisuuden ja onnellisuuden tunteen myös lapsille, jota ei millään ajan antamisella voi ikinä saada. Sinulla ei näytä olevan "työkalupakissa" mitää muuta kuin syytöksiä, joten laittaa kyllä epäilemään sinun omaa ymmärrystäsi perheellisen elämän lainalaisuuksista.

No ei hittolainen tuota vinkkiäsi, että ala pelata miehen kanssa lautapelejä ja älä ota lapsia mukaan vaikka pyytäisivät. Ei lapset tuollaista ymmärrä. Aikuisen miehen pitää tajuta, että pikkulapsivaihe kestää vain muutaman vuoden. Sinin mielestä koko perheen onnellisuus on naisen harteilla ja vastuulla. Ei ole, miehen täytyy tehdä oma osansa. Ja käyttäytyä kuin aikuinen.

Miten monta lasta sinä olet kasvattanut aikuiseksi? Miten oma parisuhteesi voi?

Ei lasten tarvitse ymmärtääkään aikuisten kahdestaan pelaamaa lautapeliä, kuten heidän ei tarvitse ymmärtää aikuisten seksuaalisuuttakaan. Lapset vain näkevät että aikuisilla on tuossa jokin juttu keskenään, he tietävät että eivät pääse siitä koskaan osallisiksi, kuten eivät pääse aikuisten seksuaaliseen suhteeseenkaan osallisiksi, he väin näkevät onnelliset vanhemmat yhdessä ja tämä antaa lapselle todella paljon. Lasten ei tarvitse ymmärtää aikuisten toisilleen ottamaa aikaa, lasten tarvitsee oppia kunnioittamaan sitä ja ymmärtämään että maailma ei pyöri heidän ympärillään.

Monet aikuiset toistavat sinun papukaijalausettasi että "tämä kestää vain muutaman vuoden" ja ennen kuin muutama vuosi on kulunut, on eropaperit vetämässä ja myös lasten perhe on hajonnut, asia jonka pitäisi olla lapselle turvasatama koko elämälle. Oikea ajattelu menee näin, tämä kestää niin monta vuotta, että meillä ei ole hetkeäkään varaa laiminlyödä parisuhdettamme, muuten emme kestä tätä yhdessä. Jos Sini tekee väärin ja laiminlyö miestään ja parisuhdettaan, on 100% Sinin vastuulla muuttaa omaa käytöstään ja ryhtyä toimimaan oikein. Tämä aika parisuhteelle pitää ottaa lapsilta yhtälailla kuin lapsillekin annetaan aikaa. Lapsilla ei ole asiaa muuta sanottavaa kuin sopeutua siihen. Tämä on sitä kun aikuiset johtavat perhettä, eivät lapset. Onnellisten aikuisten perheessä on myös onnellisia lapsia. Onnettomien aikuisten perheessä on poikkeuksetta onnettomia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään kun on vapaapäivä, ehdotin, että lähdetään uimahalliin, luistelemaan tai pulkkamäkeen. Lapset oli innoissaan, että lähdetään vaan. Mieheni ei halunnut lähteä. Tämä päivä ei ole poikkeus. Minä käyn kouluikäisten lasten kanssa luistelemassa, pulkkamäessä, retkillä, elokuvissa. Mies on jo aikoja sitten jättäytynyt pois oikeastaan kaikesta yhdessä tekemisestä. Eikä se tarkoita vain kodin ulkopuolista toimintaa. Hän ei ole lukenut lapsille kirjoja tai opettanut pelaamaan lautapelejä. Harrastuksiin hän kuljettaa toki autolla ja auttaa tarvittaessa läksyissä. Silti tuntuu, että minä ja lapset teemme yhdessä kaikenlaista, ja miehelläni on vähän kuin eri elämä. Miten hänet saisi mukaan yhdessä tekemiseen? Ehkä se ei ole välttämätöntä, mutta olisi kurjaa, jos lapsille iskostuu sellainen malli, että isät eivät tee lasten kanssa mitään.

Kokeileppas sellaista että jätä se lasten kanssa touhuaminen vähäksi aikaa pois tai vähennä ainakin todella paljon ja keskity sen sijaan mieheesi. Ehdoita miehellesi kaikkea tekemistä kahdestaan hänen kanssaan ilman lapsia, ehdota miehellesi lautapelien pelaamista ilman lapsia, ja vaikka lapset pyytäisivätkin päästä mukaan, älä päästä vaan anna aikasi pelkästään miehellesi. Väitän että ole keskitynyt elämässäsi liikaa lapsiisi ja unhtanut/hylännyt samalla oman miehesi. Mies kaipaa kaksinkeskeistä aikaa naisensa kanssa ILMAN LAPSIA! Jollet tätä koskaan ehdota, mies kokee että elät vain lapsillesi ja kaikki pyörii lasten ympärillä.

Tästä johtuen mies ei halua "pahentaa" tätä tilannetta, ja ei tue lasten kanssa mitään tekemistä koska haluaa kaksinkeskeistä aikaa vain sinun kanssasi. Miehelle ei ole sama asia olla yhdessa vaimonsa ja lasten kanssa kuin olla vain vaimonsa kanssa. Mies ei halua itselleen lasten äitiä, vaan mies haluaa itselleen oman vaimonsa/naisensa, joka on yhtä paljon olemassa häntä varten kuin lapsiaankin varten. Malli menee jotakuinkin 3/3 periaatteella, ja jos jaat tämän kakun jotenkin muuten, ongelmia tulee. 1/3 ajasta on omaa aikaa. 1/3 vietetään yhdessä perheenä ja viimeinen 1/3 on vain miehen ja naisen aikaa ilman lapsia.

Uskon että olet itse syyllinen valitsevaan tilanteeseen, vai onko mies valittanut että te aikuiset ette tee mitään enää yhdessä? Jos on, on oireilun syy sinulle selvä. Kokeile, olen varma että yllätyt lopputuloksesta. Muutos ei tapahdu heti, mutta jos nyt alat keskittyä mieheesi paljon enemmän kuin lapsiisi, tulet huomaamaan että miehesi alkaa ehdottamaan sinulle myös lasten mukaan ottamista ja yhteistä tekemistä myös perheenä. Kun lapset eivät ole enää uhka teidän kahden väliselle parisuhteelle, siis miehen näkövinkkelistä, on teidän perheen vuotava haava parantunut ja kaikki ovat onnellisia. Nyt vain lapset ja mahdollisesti sinä olet tyytyväinen, miehesi ei. Vetäytyminen perheestä kertoo AINA jostain ongelmasta, ja se ei erolla tai ero uhkailulla selviä. Nyt ota "härkää" sarvista ja hoida perheesi tasapaino kuntoon.

Mikäs aikuisvauva se siellä oikein kirjoittelee?

Kun kerran sinulla on "takki" täysin tyhjä, eikä mitään annettavaa keskusteluun, olisi parempi antaa ihmisten luulla sinun olevan tyhmä, kun avata suusi ja poistaa kaikki epäillykset.

Vierailija kirjoitti:

Suuttuisin, jos mies ilmoittaisi, että nyt lähdetään pulkkamäkeen lasten kanssa. Minulla on ihan tarpeeksi tekemistä viikonloppuisin ja jos siihen vielä pitää mahduttaa joku kolmetuntinen pulkkamäki, niin tuijottaisin miestä aika tiukasti. Ei ainakaan minulla työssäkäyvällä äidillä ole mitään mahdollisuutta spontaaniin ilonpitoon pesukoneen, tiskikoneen, korjattavien vaatteiden ja pakastimen keskellä. Siinä sivussa ehdin ohjaamaan esikoista läksyissä, auttamaan keskimmäistä askarteluissa ja pitämään kuopusta silmällä, mutta jos täytyy jättää kaikki tämä sivuun ja lähteä ulos siksi, että mies niin tahtoo, niin keskustelun paikka!

Meillä viikonloppumenot sovitaan ja sovitetaan etukäteen. Mies tietää, että haluan sunnuntai-iltana olla vapaalla, joten kotityöt tehdään niin, että illalla saa olla kuin ellun kanat. Yhteinen ulkoilu sotkisi aikatauluja (valitettavasti minuuttiaikataulu on ainakin meillä tarpeen, koska viikolla ei kotitöihin jää aikaa, silloin yritetään olla lasten kanssa iltaisin yhdessä), joten kummastelisin sitä, että mies ei lähde lasten kanssa, vaan tarvitsee minua mukaan.

Maailmani ei kaadu siihen, että jätän kotityöt tekemättä, esikoisen läksyt vilkuilematta ja keskimmäisen askartelut keskelle keittiön pöytää, mutta en keksi yhtäkään syytä sille, että hankaloittaisin koko perheen elämää viikon verran vain siksi, että mies ei pärjää lasten kanssa ulkona.

Jos elämä on yhtä minuutti aikataulua, väittäisin että sinulla on tekemisissäsi iso tekniikkavirhe.

Vierailija kirjoitti:

Minä en tykkää ulkoilusta yhtään ja vielä vähemmän talvella. Silti menin joka päivä lasten kanssa ulos vaikka olisin mieluummin ollut sisällä, koska lapsilla oli ulkona hauskaa. Oi sitä ilon päivää, kun lapset pärjäsivät ulkona ilman aikuista. Siitä huolimatta välillä minun piti mennä lasten mukana hiihtämään ja luistelemaan, eiväthän he itse olisi päässeet. Olisin kyllä tykännyt, jos mies olisi hoitanut edes osan noista reissuista, sillä aikaa olisin voinut tehdä rauhassa niitä hommia, joihin tarvitsee aikaa.

Minusta on epäreilua, että iskä saa aina tehdä riman alta meneviä hommia kuten viettää tunteja lasten kanssa telkkarin edessä ja tehdä ruuaksi ranskalaisia ja nakkeja. Naiselle jää sitten huolehtia monipuolisesta ja terveellisestä ravinnosta sekä riittävästä ulkoilusta hiihdon ja pyöräilyn opettamista unohtamatta.

Nimenomaan! On väärin, että sen osallistuvan vanhemman katsotaan odottavan toiselta liikaa, jos joskus kehtaa pyytää viemään lapsia ulkoilemaan tai opettamaan perustaitoja (joita minun mielestäni ovat mm. uiminen, juokseminen, luistelu, pyöräily, suojatien ylittäminen, kaupassa maksaminen tai kengännauhojen solmiminen). Siskoni on opena eskarissa, ja kertoi, että yhä enemmän tulee lapsia, jotka eivät osaa ottaa keinussa vauhtia tai juosta. Kun keväisin on eskarissa pyöräretki, osalla tulevista koululaisista on apupyörät, ja näiden lasten määrä on 10 vuodessa lisääntynyt. Kyllä se laiskuudesta kertoo. Kotona ei viitsitä. Tai sitten kaikki hommat jätetään toiselle vanhemmalle. Ja toinen vanhempi vain makaa sohvalla, pelailee ja katsoo tv:tä

Mä totesin, että sellainen koko perhe yhdessä -idylli, ei vaan onnistu vaikka kuinka sellaista hehkutetaan. Ja sitten helpotti. Meillä on kolme lasta, käytännössä ollaan yhdessä porukassa liikkeellä vain ulkomaan lomilla ja silloinkin välillä jakaudutaan porukoihin. Joten tehdään asioita tosi vaihtelevin kokoonpanoin, välillä minä ja nuorin, mies ja vanhemmat lapset tai mies, minä ja nuorin tai minä keskimmäisen kanssa jne. Tänäänkin ollaan oltu tekemässä eri asioita niin, että olin nuorimman kanssa ja mies vanhimman kanssa, keskimmäinen halusi jäädä kotiin.

Kun lopetin tavoittelemasta täydellistä elämää, elämä parani ja paljon.

Vierailija kirjoitti:

Mä totesin, että sellainen koko perhe yhdessä -idylli, ei vaan onnistu vaikka kuinka sellaista hehkutetaan. Ja sitten helpotti. Meillä on kolme lasta, käytännössä ollaan yhdessä porukassa liikkeellä vain ulkomaan lomilla ja silloinkin välillä jakaudutaan porukoihin. Joten tehdään asioita tosi vaihtelevin kokoonpanoin, välillä minä ja nuorin, mies ja vanhemmat lapset tai mies, minä ja nuorin tai minä keskimmäisen kanssa jne. Tänäänkin ollaan oltu tekemässä eri asioita niin, että olin nuorimman kanssa ja mies vanhimman kanssa, keskimmäinen halusi jäädä kotiin.

Kun lopetin tavoittelemasta täydellistä elämää, elämä parani ja paljon.

Sinun puolisosi tekee yhdessä lasten kanssa asioita. Siinä se ero ap:n tilanteeseen. Samapa tuo, vaikka ei koko perhe tee yhdessä, jos molemmat vanhemmat kuitenkin osallistuvat lasten kanssa toimimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Suuttuisin, jos mies ilmoittaisi, että nyt lähdetään pulkkamäkeen lasten kanssa. Minulla on ihan tarpeeksi tekemistä viikonloppuisin ja jos siihen vielä pitää mahduttaa joku kolmetuntinen pulkkamäki, niin tuijottaisin miestä aika tiukasti. Ei ainakaan minulla työssäkäyvällä äidillä ole mitään mahdollisuutta spontaaniin ilonpitoon pesukoneen, tiskikoneen, korjattavien vaatteiden ja pakastimen keskellä. Siinä sivussa ehdin ohjaamaan esikoista läksyissä, auttamaan keskimmäistä askarteluissa ja pitämään kuopusta silmällä, mutta jos täytyy jättää kaikki tämä sivuun ja lähteä ulos siksi, että mies niin tahtoo, niin keskustelun paikka!

Meillä viikonloppumenot sovitaan ja sovitetaan etukäteen. Mies tietää, että haluan sunnuntai-iltana olla vapaalla, joten kotityöt tehdään niin, että illalla saa olla kuin ellun kanat. Yhteinen ulkoilu sotkisi aikatauluja (valitettavasti minuuttiaikataulu on ainakin meillä tarpeen, koska viikolla ei kotitöihin jää aikaa, silloin yritetään olla lasten kanssa iltaisin yhdessä), joten kummastelisin sitä, että mies ei lähde lasten kanssa, vaan tarvitsee minua mukaan.

Maailmani ei kaadu siihen, että jätän kotityöt tekemättä, esikoisen läksyt vilkuilematta ja keskimmäisen askartelut keskelle keittiön pöytää, mutta en keksi yhtäkään syytä sille, että hankaloittaisin koko perheen elämää viikon verran vain siksi, että mies ei pärjää lasten kanssa ulkona.

Minuuttiaikataulu? Lieneekö teillä 2000-neliöinen talo vai miten sinulla menee koko viikonloppu siivoamiseen, pyykkäämiseen, vaatteiden korjaamiseen? Ja vielä joka viikonloppu sama rumba? Meillä ehdittiin eilen aamulla lähikentälle luistelemaan ja sen jälkeen katsomaan Disney on ice Helsinkiin. Luisteluun meni tunti ja Disney on ice-reissuun 5 tuntia. Silti en koe luopuneeni lasten pakottamana minuuttiaikatauluisesta rutiinista. Elämäänsä voi elää niin, ettei aseta itselleen stressiä tuottavia minuuttiaikatauluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuttuisin, jos mies ilmoittaisi, että nyt lähdetään pulkkamäkeen lasten kanssa. Minulla on ihan tarpeeksi tekemistä viikonloppuisin ja jos siihen vielä pitää mahduttaa joku kolmetuntinen pulkkamäki, niin tuijottaisin miestä aika tiukasti. Ei ainakaan minulla työssäkäyvällä äidillä ole mitään mahdollisuutta spontaaniin ilonpitoon pesukoneen, tiskikoneen, korjattavien vaatteiden ja pakastimen keskellä. Siinä sivussa ehdin ohjaamaan esikoista läksyissä, auttamaan keskimmäistä askarteluissa ja pitämään kuopusta silmällä, mutta jos täytyy jättää kaikki tämä sivuun ja lähteä ulos siksi, että mies niin tahtoo, niin keskustelun paikka!

Meillä viikonloppumenot sovitaan ja sovitetaan etukäteen. Mies tietää, että haluan sunnuntai-iltana olla vapaalla, joten kotityöt tehdään niin, että illalla saa olla kuin ellun kanat. Yhteinen ulkoilu sotkisi aikatauluja (valitettavasti minuuttiaikataulu on ainakin meillä tarpeen, koska viikolla ei kotitöihin jää aikaa, silloin yritetään olla lasten kanssa iltaisin yhdessä), joten kummastelisin sitä, että mies ei lähde lasten kanssa, vaan tarvitsee minua mukaan.

Maailmani ei kaadu siihen, että jätän kotityöt tekemättä, esikoisen läksyt vilkuilematta ja keskimmäisen askartelut keskelle keittiön pöytää, mutta en keksi yhtäkään syytä sille, että hankaloittaisin koko perheen elämää viikon verran vain siksi, että mies ei pärjää lasten kanssa ulkona.

Minuuttiaikataulu? Lieneekö teillä 2000-neliöinen talo vai miten sinulla menee koko viikonloppu siivoamiseen, pyykkäämiseen, vaatteiden korjaamiseen? Ja vielä joka viikonloppu sama rumba? Meillä ehdittiin eilen aamulla lähikentälle luistelemaan ja sen jälkeen katsomaan Disney on ice Helsinkiin. Luisteluun meni tunti ja Disney on ice-reissuun 5 tuntia. Silti en koe luopuneeni lasten pakottamana minuuttiaikatauluisesta rutiinista. Elämäänsä voi elää niin, ettei aseta itselleen stressiä tuottavia minuuttiaikatauluja.

Meillä lauantai on lasten harratuspäivä ja iltapäivällä käydään mummolassa. Silloin ei tehdä kotitöitä. Siksi sunnuntai-iltapäivä on se noin 5-tuntinen rupeama, jonka ansiosta koko seuraavan viikon minulla on aikaa lapsille. Meidän perheelle tämä on toimivin systeemi. Lisäksi isä osaa olla lasten kanssa, joten vaikka minä en pyrähtelekään muiden toiveiden mukaan sinnetänne, niin toinen vanhempi osaa mennä kanssaan laskiaisriehaan.

En usko, että ero muuttaa paljoa. Samalla lailla lapset jäävät eronkin jälkeen äidin hoiviin, No, toisille kyllä, mutta ei kaikille. Minulla on tuollainen mies. Paitsi, että olemme uusperhe, että lapset eivät ole minun.

Mies halusi lapset joka toinen vkl, mutta kummasti on alkanut perumaan tapaamisia. Tai ei nyt ihan syyttä, mutta herkästi ottaa jonkun työjutun lapsiviikonlopulle. Minähän en niitä lapsia hoida. Jos mies haluaa lapsiansa nähdä, niin hoitakoon itse. Jos tästä yhtään lipsun, niin kohta huomaan olevani viihdyttäjä.

Hän istuttaa lapset telkkarin ääreen viikonlopuksi. Äiti tulee linjoja pitkin, kun lapset eivät meillä nuku riittävästi. On ostanut pleikat sumuut, jotta viihtyvä yksin. Alkuun halusi lasten kanssa kesälomankin. Nyt juttu menee jo näillä sanoilla:”ensi kesänä on se vittumainen juttu, että lapset on...” . Haluan nähdä, miten mies sen hoitaa....

Hän on loistava aviopuoliso, hauska ja ihana. Oikein hyvä työssään, työrienoitunut kun on. Mutta ei tuollaisen miehen kanssa lapsia kannattaisi tehdä, ellei äiti varaudu itse hoitamaan ja viihdyttämään lapsia.