Välillä tuntuu kuin meidän perheessä olisi kaksi porukkaa: minä ja lapset toisessa ja lasten isä toisessa

Haha! Siis miten te oikein meette lisääntyyn tollasten kanssa??? Käsittämätöntä!

En ymmärrä, miksi ihmeessä nainen/äiti saa määrittää, miten perheessä eletään. Ei meilläkään lähdetä porukalla uimahalliin tai pulkkamäkeen tai hiihtämään, vaan lapsille (5v, 8v ja 11v) riittää ihan hyvin, että mukana on vain toinen vanhempi. Joskus se on isä, joskus äiti, mutta todella harvoin molemmat.

En minä ole mikään kivojen juttujen järjestäjä, jonka tehtävänä on viihdyttää lapsia ja järjestää joka viikonloppu jotain spesiaalia. Hiihtämässä käydään lähes joka päivä, siinä ei ole mitään erityistä, pulkkamäki on kotipihassa, lumitunnelin voi kaivaa keittiön ikkunan alla jne. Paljon järkevämpää on se, että toinen vanhemmista lähtee lasten kanssa ja toinen saa omaa aikaa sekä aikaa tehdä ruokaa ihan rauhassa (käytännössä se on joku pitkää hauduttamista vaativa pataruoka, jota ei arkena ennätä valmistamaan). Jos isä jää kotiin, on jälkiruokana aina lettuja. Perhe voi kokoontua yhteiseen ruokapöytään vaikka pariksi tunniksi, joten ei tässä mitään kahta perhettä olla luomassa.

Liian usein naiset vaativat mieheltä jotain, mitä isänsä teki tai ei tehnyt. Ja liian usein miehet myöntyvät siihen, vaikka heitä asia ei pätkääkään kiinnosta, he haluaisivat olla isiä omalla tavallaan. Ei sovi naiselle!

Mies miettii varmasti mielessään eroa. Ei tuota kauan sinun tarvitse enää sietää. Toki riippuu miehen itsevarmuudesta ja aikaansaavuudesta, mutta uskon että muutaman vuoden sisällä lähtee lätkimään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä isä oli lasten kanssa kaksistaan kotona paljon, vaikka minulla oli huonompi palkka. Koska en halunnut., että isästä tulee juuri tuollainen; lapsista ja perheestä ulkopuolinen kotihenkilö. Se pieni rahanmenetys ei korvaa sitä luontaisuutta ja rakkautta lapsia kohtaan, jotka silloin syntyivät. Muut äidit tietenkin syyllistivät minkä kerkisivät, piilosta "mahtaa lapsilla olla äitiä ikävä" "kukas lasten kanssa on, mummoko?" jne. No, moni heistä eronnut tai vastaava kuvio kuin teillä.

Onko jo liian myöhäistä vai onko mahdollista että alat ottaa omaa aikaa säännöllisesti?

Mahtavaa että on kaltaisiasi viisaita naisia jotka osaavat ajatella.

Antaa toivoa elämään että tuollaisiakin vaimoja ja äitiä on jotka osaavat funtsata omilla aivoillaan asioita.

Kiitos olemassaolostasi.

Vierailija kirjoitti:

Mies miettii varmasti mielessään eroa. Ei tuota kauan sinun tarvitse enää sietää. Toki riippuu miehen itsevarmuudesta ja aikaansaavuudesta, mutta uskon että muutaman vuoden sisällä lähtee lätkimään.

Eihän tuo ollut millään tavalla aikaansaava. Kuulunee siihen miesjoukkoon, jolle ero tulee yllätyksenä, kun vaimo kyllästyy vetämään kivirekeä perässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin on varmaankin ollut jo miehen lapsuuden perheessä? Kaikkia ei lapset kiinnosta ja se on surullista. Ennen se oli normaalia ja nykyään miehillä on jo vähän velvollisuuttakin olla lasten kanssa ja ne jotka haluavat saavat(!) olla.

Miksi kukaan perustaa perheen miehen kanssa, jota ei lapset kiinnosta? Mun mielestä ei silloin äitiäkään aidosti kiinnosta ne lapset, vaan ainoastaan se oma itsekäs halu olla äiti.

Ei sitä voi aina etukäteen tietää

Ei tietenkään voi. Siksi sovitaan etukäteen pääsäännöt. Molemmat osallistuu, molemmat hoitaa. Jos ei onnistu, niin lusikat jakoon. Mä en kyllä ole jäänyt kyselemään, että onnistuuko. Olen omat menoni sopinut ja lähtenyt. Lapset on miehen yhtä paljon kuin minunkin.

Katsos kun ihmiset on siitä jänniä eläimiä, että ne saattavat luvata ja puhua yhtä ja tosipaikan tullen sitten tehdä toista. Alussa voi olla aito halu, mutta oikeasti ei sitten pysty/osaa/halua. Mies saattaa muuten hoitaa kotia, tuo rahaa, vahtia lapsia tarvittaessa ja olla ihan ok kumppani, mutta ei osaa luoda lapsiinsa hyvää suhdetta. Aika moni nainen ei myöskään osaa olla läsnäoleva ja lämmin vanhempi vaan hoitaa lähinnä puhtaiden ja ruoan. Se että mies hoitaa lasta, että pääset jumppaan on vielä kaukana siitä, että mies viihtyy lastensa kanssa ja haluaa tutustua heihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies miettii varmasti mielessään eroa. Ei tuota kauan sinun tarvitse enää sietää. Toki riippuu miehen itsevarmuudesta ja aikaansaavuudesta, mutta uskon että muutaman vuoden sisällä lähtee lätkimään.

Eihän tuo ollut millään tavalla aikaansaava. Kuulunee siihen miesjoukkoon, jolle ero tulee yllätyksenä, kun vaimo kyllästyy vetämään kivirekeä perässä.

Surullista ajatella, että lapset ovat naiselle kivireki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies miettii varmasti mielessään eroa. Ei tuota kauan sinun tarvitse enää sietää. Toki riippuu miehen itsevarmuudesta ja aikaansaavuudesta, mutta uskon että muutaman vuoden sisällä lähtee lätkimään.

Eihän tuo ollut millään tavalla aikaansaava. Kuulunee siihen miesjoukkoon, jolle ero tulee yllätyksenä, kun vaimo kyllästyy vetämään kivirekeä perässä.

Surullista ajatella, että lapset ovat naiselle kivireki.

Osallistumaton mies on. Sellaisen ulkoistaa.

Itse koen luistelun ja uimisen sellaisina pakkovelvollisuuksina. Molemmissa paikoissa on epämiellyttävän kylmäkin.Kylpylässä tykkään uida, museotkin innostavat, hoplopissa on ihan kiva siemailla kahvia, leffat ja teatterit tietty kivoja samoin kuin yhdessä lukeminen ja lautapelit. Miehen pitäisi löytää jotain kivaa mitä hänkin aidosti tykkää tehdä lasten kanssa. Eikä joka viikonloppu tarvitse mennä lasten ehdoilla jonnekin! Toki on ongelma jos hän ei koskaan halua yhteisiä puuhia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies miettii varmasti mielessään eroa. Ei tuota kauan sinun tarvitse enää sietää. Toki riippuu miehen itsevarmuudesta ja aikaansaavuudesta, mutta uskon että muutaman vuoden sisällä lähtee lätkimään.

Eihän tuo ollut millään tavalla aikaansaava. Kuulunee siihen miesjoukkoon, jolle ero tulee yllätyksenä, kun vaimo kyllästyy vetämään kivirekeä perässä.

Surullista ajatella, että lapset ovat naiselle kivireki.

Tässä tarkoitetaan miestä, joka on se kivireki.

Vierailija kirjoitti:

Itse koin joskus samantapaisesti perhe-elämän. Minulle oli tärkeää että lapsille luettiin paljon mutta jos miehen piti lukea iltasatu niin se oli yksi lyhyt kirja ja sitten vaikka lasten musiikkia nauhalta.

Minua helpotti kun päätin ettei meidän tarvi tehdä perheenä niin paljon yhdessä. Jatkossa laitoin miehen lasten kanssa pyöräretkille kun itse en tykkää pyöräilystä. Mies rupesi käymään esim lasten kanssa pyörällä kirjastossa. Minä sitten luin niitä lainattuja kirjoja lasten kanssa kotona. Ja laitoin lapsia yksi kerrallaan miehen mukaan jos tämä lähti tallille tai vaikka kauppaan.

Perheen yhteiseksi jutuksi vakiintui katsoa kotona esim perheleffa koko porukalla. Käytännössä lapset käpertyivät meidän vanhempien syliin katsomaan leffaa ja mies nukkui melekein aina loppuosan leffasta. Mutta eipä tuo tuntunut lapsia haittaavan.

Nykyään lapset isompia ja korjailevat miehen kanssa autoja ja pyöriä tallilla. Miehen kanssa parantelevat tietokoneitaan jne.

Eli meillä avainsana oli että kannustin miestä tekemään lasten kanssa heille sopivia juttuja. Mies nyt ei vaan halua vieläkään pelata lautapelejä lasten kanssa eikä lukea heille kirjoja. Mutta lapset tekee näitä asioita minun kanssani.

Tärkeintä on että mies tekee lasten kanssa yhteisiä asioita.

Ei ole mintaakaan päivää, kun tällasia miehiä haukuttiin täällä miesvauvoiksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut ihan sama. Mies elänyt vähän kuin sinkun elämää kun ei oo tarvinnut ottaa vastuuta mistään. Nyt nuorin lapsista jo 17v ja ei mitään yhteistä isänsä kanssa. Minä olen se jolle kaikki asiat on aina kerrottu. Ai miksi oon vielä naimisissa? Samaa olen ihmetellyt itsekin...

Meillä oli aika samanlainen tilanne. lapset vain vähän nuorempia. Minä otin eron ja kas kummaa, lasten isä alkoi yhtäkkiä kiinnostua lasten asioista. Varmaan kun ei ollut kotona enää ketään joka olisi kertonut mitä lapsille kuuluu... En kadu hetkeäkään lähtöä. Oma mielenterveys ja jaksaminen on parantunut ja bonuksena lasten ja isän välit ovat lähentyneet.

Meillä oli juuri noin, minä tein lasten kanssa kaikenlaista ja mies omia juttujaan. Pyöritin arjen ja hoidin lapset. Mies teki lasten (tai yhden niistä) kanssa kerran viikossa jotain. En huomannut tätä kun kolmannen lapsen synnyttyä, että mies ei teekään meidän kanssa mitään. Pari vuotta ennen eroa mies saattoi silloin tällöin pakolla lähteä perheenä jonnekin, mutta sitten siihenkin tuli stoppi. Erohan siitä lopulta tuli. Nyt eron jälkeen mies tekee lasten kanssa asioita kuin heikkopäinen, lapset kun tulevat kotiin sanovat, että isin luona pitää koko ajan lähteä jonnekin. Kaipa se korvaa niitä menetettyjä aikoja ja hyvä niin tietysti, ehkä ei nähnyt metsää puilta, kun oltiin yhdessä. Nyt kun näkee lapsia harvemmin, panostaa niihin täysillä ja muut ajat saa mennä omissa jutuissaan, ei ole arkea eikä perhevelvotteita. Ero oli kaikille osapuolille siis hyvä ratkaisu, mun ei tartte hoitaa neljättä lasta, isä tekee asioita lasten kanssa ja minä ja ex ollaan tyytyväisempiä elämämiimme.

Vierailija kirjoitti:

Näin on varmaankin ollut jo miehen lapsuuden perheessä? Kaikkia ei lapset kiinnosta ja se on surullista. Ennen se oli normaalia ja nykyään miehillä on jo vähän velvollisuuttakin olla lasten kanssa ja ne jotka haluavat saavat(!) olla.

Mieheni isä ei ole koskaan osallistunut kotitöihin, mutta kyllä hän on ahkerasti vienyt poikia ongelle täysi-ikäisiksi asti ja opettanut luistelemaan ja uimaan, kun lapset olleet pieniä.

-ap

Meillä oli myös noin. Tulikin sitten ero kun lapset alakoululaisia. Mies muutti kauas, asuu siellä uuden naisystävän kanssa. Lapsia tapaa pari viikonloppua vuodessa ja lyhyitä aikoja lomalla. Sen ajan naisystävä valittaa lapsille kaikesta. Psykologi suosittelee tapaamisten lopettamista kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kouluikäisillä lapsilla ole jo omia kavereita, joiden kanssa voivat tehdä asioita? Pitääkö niitä jatkuvasti vanhemman olla viihdyttämässä? Kuulostaa vaan toi sun teksti siltä, että keksit lapsille joka viikonloppu jotain spesiaalia ja olet siksi vähän väsynyt.

On niillä omia kavereita. Minulle se ei ole millään tavalla väsyttävää, jos käyn silloin tällöin uimassa, pyöräilemässä, hiihtämässä, kirjastossa tai vaikka Hoplopissa lasten kanssa. Ei niitä lapsia voi ulkoistaa omasta elämästään, vaikka niillä olisikin kavereita tai harrastus.

-ap

Minä valitsin mieheni ihan itse. Kun pakkoimetystä ei jatkunut kuin 2 vk eli mitään maitoa ei juurikaan tullut, isä otti syötöt hoitaakseen iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja lomillaan. Luontaista oli, että hän kävi kaupassa lapsi mukanaan. Päivisin ulkoilin lapsen kanssa ja yritin kaikessa parhaani, iltaisin sitten huilasin. :) - Äitiysneuvolaan en mennyt kertaakaan ilman miestä ja vauvan kanssa kahdestaan en mennyt kertaakaan. Kun neuvolan täti ei osannut neuvoa miten lapsi rauhoitetaan, jätin käymättä neuvolassa. Isä käytti lapsen. Sehän on oma valinta miten elämänsä järjestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan oikeassa. Siinä toisessa porukassa on yksinään se uhmaikäinen jolla on muita suurempi lapsilisä ja toisessa sinä ja lapset.

Tai sitten se pikku nukkeleikkijä, joka on ominut nukkensa vuosia ja nyt tajuaa että ne ei oo enää pelkästään kivoja.

Olipa ilkeästi sanottu. Minua suretti, että mies ei nähnyt, miten upeita meidän lapset olivat ja mitä mies menetti, kun ei halunnut tehdä lasten kanssa mitään. Äkkiä lapsetkin oppivat, että jos on jotain asiaa tai jotain sattuu, niin silloin ne kerrotaan äidille. Lapset ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan. Joku aika sitten mies ihmetteli, miksi he aina soittavat minulle eikä koskaan hänelle. Niin, miksiköhän?

Se on miehen puolustukseksi sanottava, että hän on hyvä isä isoille lapsille. Vaikka lapset arvostavat isäänsä ja heillä on nyt hyvät välit, lapsuusvuosien laiminlyönnit näkyvät edelleen. Minä olen lapsille tärkeämpi kuin isänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin on varmaankin ollut jo miehen lapsuuden perheessä? Kaikkia ei lapset kiinnosta ja se on surullista. Ennen se oli normaalia ja nykyään miehillä on jo vähän velvollisuuttakin olla lasten kanssa ja ne jotka haluavat saavat(!) olla.

Mieheni isä ei ole koskaan osallistunut kotitöihin, mutta kyllä hän on ahkerasti vienyt poikia ongelle täysi-ikäisiksi asti ja opettanut luistelemaan ja uimaan, kun lapset olleet pieniä.

-ap

Onko teillä tyttöjä? Voisit koittaa vedota miehen oman isään ja sanoa, että tyttöjä voi yhtä lailla opettaa uimaan ja luistelemaan jne. Saattaa vierastaa tyttöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin on varmaankin ollut jo miehen lapsuuden perheessä? Kaikkia ei lapset kiinnosta ja se on surullista. Ennen se oli normaalia ja nykyään miehillä on jo vähän velvollisuuttakin olla lasten kanssa ja ne jotka haluavat saavat(!) olla.

Mieheni isä ei ole koskaan osallistunut kotitöihin, mutta kyllä hän on ahkerasti vienyt poikia ongelle täysi-ikäisiksi asti ja opettanut luistelemaan ja uimaan, kun lapset olleet pieniä.

-ap

Onko teillä tyttöjä? Voisit koittaa vedota miehen oman isään ja sanoa, että tyttöjä voi yhtä lailla opettaa uimaan ja luistelemaan jne. Saattaa vierastaa tyttöjä.

Nuorin, ekaluokkalainen, on tyttö. Tässä ei ole kyse mistään sukupuolisyrjinnästä, vaan miestä ei kiinnosta tehdä asioita muun perheen kanssa. Hänen isäänsä taas on kiinnostanut aikoinaan. Ovat kaksi erilaista persoonaa.

-ap