Miten vanha mielenterveys diagnoosi on vaikuttanut myöhempään elämääsi?

Terveydenhoitoa saat julkiselta kuten muutkin. Sen takaa jo maan perustuslaki ja laki terveydenhuollosta.

Haluamansa hoitokontaktit voi piilottaa Kannasta.

Henkivakuutuksen saa jokainen alle 65-vuotias. Tosin itsemurhatilanteessa vakuutuskorvausta ei makseta, oli henkilöllä depressiodiagnoosi tai ei. Ei siis kannata ajaa rekkaa päin, joka on se yleisin tapa yrittää naamioida itsari.

Apusa!? Näkyykö siis tiedoissa, jos olen kerran käynyt keskustelemassa psykiatrin kanssa?!

(kuolemantapaus perheessä, sairaalalääkäri lähetti minut psykiatrin juttusille - ei kuitenkaan lääkitystä tms.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, mä "alennun" vastaamaan tähän. Ehkei se ole sulle ongelma, ehkä olet jotenkin emt. "tyytynyt osaasi"(=olet äärimmäisen huono-osainen ja vähäosainen ihminen, ja olen äärimmäisen pahoillani sinun puolestasi). En tiedä mtn sun diagnooseja, mutta tästä välittyy se kuva, että olisi pitkäaikaiset. En tiedä oletko sellaisessa tilassa, ettet jotenkin ymmärrä/osaa lukea ihmisiä, et ehkä tajua, että on vaikuttaneet saamaasi hoitoon ja kohteluun. Vähän samaan tapaan kuin näkisi spurgun ja lapsen, kumpaa kohtelee paremmin. Tässä ajatusleikissä sä oot se spurgu. Sulta jää varmaan kaikki normaaliasiat elämässä saamatta. 

Sinulla taitaa olla pitkäaikainen ylemmyydentunto, johon liittyy olennaisena osana sadismi. Huomio on niin tiukasti resursseissa, että kirjoittajalla taitaa olla kova hätä omasta selviytymisestä. Diagnoosin tiedämme molemmat. Ongelma on parantumaton ja potilaalta puuttuu sairaudentunto.

Itse olen huomannut psykoosini jälkeen, että olen äkkiä muuttunut kyvytömäksi suorittamaan työtehtäviä kaikissa kasvatusalan, sosiaali -ja terveysalan sekä suurimmassa osassa kuljetusalan tehtäviä sekä osassa humanistisen alan työtehtäviä.  En tietenkään todennäköisesti ole myöskäään kelvollinen mihinkään esimiestason työtehtäviin. Pystyin kuitenkin suorittamaan korkeakoulututkinnon, jota kohtaan en tunne mitään intohimoa ja joista en todennäköisesti työllisty kovinkaan helposti. En voi ruveta korkeakoulututkintoani täydentämällä opettajaksi enkä sossuksi, enkä ole voinut täydentää kesken jäänyttä ammattikorkeakoulututkintoa, joka tekisi minusta varman veronmaksajan. Ilmeisesti tähtämisessä on politiikoilla, että täysin järjissään olevilta ihmisiltä viedään perusoikeuksia lainsäädännöllä epämääräisten diagnoosien varjolla, ja perustellaan sitä vielä yksilöiden oikeusturvalla. Suomi alkaa muistuttaa orwellilaista sosialismia, jossa käsitteillä "oikeusturva" ja "perusoikeus" on aivan omat merkityksensä.  Suomea hallitsee joukko fasitisikoja, joita ei pahemmin kiinnosta ihmisten terveys eikä toimintakyky, kunhan rahaa ja ääniä sataa. Psykiatria on näiden fasistisikojen paratiisi, ja se on onnistunut kaappaamaan oman sääntelijänsä niin tehokkaasti, että lääkeyhtiöt voivat tehdä ihan itse  lääketutkimuksensa, ja jos esimerkiksi itsemurhia tulee tutkimuksessa kyseenalaisen paljon, niin säätelijä vaan katsoo toisaalle ja kehottaa manipuloimaan tutkimuksia, jotta asiaan voidaan palata uudestaan. Muistaakseni yli 60 % SSRI-lääkkeiden negatiivisista tutkimuksista jätetään julkaisematta, ja 30 % negatiivisista tuloksista manipuloidaan positiiviseksi. Lääkärit näin ollen saavat hyvin vinoutunutta tietoa masennuslääkkeiden tehosta. 

Suomessa käypä hoito -suosituksia kirjoittavat usein "substanssiosaajat", joilla on toistuvasti ollut aivan valtavia vaikeuksia erottaa tieteellinen todistusaineisto ja lääkeyhtiöiden myyntitavoitteet toisistaan. En tiedä, johtuisiko tietyistä eturistiriidoista, joita näillä "substanssiosaajilla" tuntuu olevan. En kokemusteni pohjalta voi suositella psykiatrista hoitoa kenellekkään. Hoidot ovat korkeintaan hyödyttömiä ja usein vahingollisia, minkä lisäksi loppu elämää rajoittaa naurettavat diagnoosit, joista on hyötyä lähinnä eläkepäätösten hakemisessa. Jos siis haluat eläkkeelle, niin tervemenoa vaan. Jos vähän masentaa, niin lääkäri kirjoittaa sinulle lääkereseptin. SSRI-lääkkeiden suurin hyöty tulee riippumattomien tahojen tekemien meta-analyysien perusteella siitä, että niiden tehoon uskoo. Yhtä hyvin voit mennä lenkille, etkä saa seksuaalitoiminan häiriöitä sivuvaikutuksena. Tällöin ei myöskään tule merkintää mihinkään rekisteriin, jota käytetään riskien arviointiin vakuutuspäätöksiä ja työllistämipäätöksiä tehdessä.

On tulossa uusi lakimuutos (on siis valmisteilla) jonka varjolla voi pyytää että omat diagnoosit häviää järjestelmistä. Tämähän on ihan kammottava ajatus, mutta moni varmaan käyttää hyväksi tämän. Toivon, että tulee joku raja siihen, mitä saa poistaa. Että esim vakavat sairaudet kuten AIDS tai tuberkuloosi jotka tarttuvat, ovat aina rekisterissä. Saa nähdä...

90 -luvulla kävin yksityisellä hoidossa masennuksen takia. Onneksi ei näy kannassa.

Toivottavasti näitä komentteja lukevilla on realismi ja somelukutaito hallussa. Aikamoista paskaa puhutaan totuutena pelkän mutun pohjalta.

Vaikutus on näkynyt kohtelussa terveydenhoito yksiköissä, esimerkiksi muun sairauden tai avun saaminen niihin on hankaloitunut. Kohtelu alkaa välittömästi potilastietojen tarkastelun jälkeen. Tästä viisastuneena ei tietojani enää saa siirtää yksiköstä toiseen, helpottunut asiointi uudella paikkakunnalla... Kantaan on myös kirjattu esimerkiksi terpiasta muiden lausuntoja omanani ja näistä väittämistä tilanne vaikuttaisi virheellisesti siihen mitä olen ja muiden lääkäreiden, hoitajien reaktioon nykypäivänä. Tänä päivänä kun saisin valita en olisi ikinä mennyt terpiaan enkä kyseisen terpeutin asioitavaksi. Jatkossa en myöskään mene terapiaan, enkä hae apua mikäli mielenterveydessäni olisi muutoksia.

Käsitykseni mukaan Kannassa ei pysty piilottamaan diagnooseja. Jos käy yksityisellä ja saa siellä vaikka masennusdiagnoosin, se näkyy myös julkisella. Käyntimerkinnän voi piilottaa mutta diagnoositietoja ei voi.

Mene ihmeessä lääkärille ja hanki hoitoa! Voit saada lääkityksen ja keskusteluapua ilman diagnoosiakin. Diagnoosi annetaan vasta, jos tarvitset sitä johonkin, esim. sairausloma- tai terapiahakemukseen Kelalle.

Ei se siis niin mene, että heti, kun marssit lääkärille, sulle lätkästään hullun paperit käteen ja leima otsaan! Diagnooseja annetaan tarpeen mukaan, eikä niitä edes anna yleislääkärit vaan psykiatrian erikoislääkärit.

Mulla on kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi, eikä se ole vaikuttanut mitenkään mihinkään. Se on aivan mun oma asiani - mun ei tarvitse kertoa siitä kenellekään. Sain sen YTHS:ltä aikanaan, joten tieto ei ole edes julkisella puolella terveydenhoidon arkistossa.

Ainoat seikat, joihin olen kuullut näiden vaikuttaneen joskus, on adoptio ja asepalvelus. :D

Joskus vakuutusyhtiö voi myös ryppyillä, mutta sunhan ei siis ole pakko kertoa niille.

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti, suosittelen nyt miettimään hyvin tarkkaa, haetko apua. Pystyisitkö puhumaan vanhempiesi/ystävän kanssa? Tai jotenkin itse auttamaan itseäsi, vaikka pinnistää itsesi kuntoilun pariin, mikä piristäisi mieltä. :)

Itse ex-masentuneena pidän näitä kommentteja niiiin maan ahdistavina! Älkää kannustako kanssaihmistä laiminlyömään omaa terveyttään! D:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään, oli parikymppisenä vaikea masennus, paniikkihäiriö, yleinen ahdistuneisuus ja traumaperäinen stressihäiriö. En saanut apua keskustelukäynneistä joten lopetin ne seinään, tästä aikaa kymmenisen vuotta, eivätkä asiat ole nousseet missään vaiheessa esille. Tietysti siihen vaikuttaa se, että olen ollut koko ajan täysin toimintakykyinen, ei yhtään mt-ongelmista johtuvia sairauslomia tai muutakaan ongelmaa. Esitän normaalia ja se menee läpi. Viime aikoina olen pohtinut samaa kuin aloittaja, koska on alkanut olla päivittäin itsetuhoisia ajatuksia, täytyy tsempata esim. rautatiesillalla että askel pysyy tiellä, vaikka kaide huutelee helpotusta kokonaisvaltaiseen tuskaan. Pelottaa ihan hirveästi jos mt-ongelmat estää vaikka sen asuntolainan saannin tai en pääse töihin. Mieluummin kituutan kuin laitan perheenikin kärsimään omista vinksahduksista.

Hae apua. Ihan totta. Kyllä perheesi enemmän kärsii, jos voit niin huonosti, että mietit itsesi vahingoittamista. Ei noilla diagnooseilla ole mitään merkitystä esim. asuntolainaa hakiessa, ei vaikuta sen saamiseen. Myöskään töihinpääsyä ei estä kun asiahan kerran on hoidossa, jos haet apua. Itse olen myös töissä ja vuosikausia ollut masennusta/ ahdistusta ja lääkitys. Nämä asiat työterveyshuollon tiedossa ja ei ole vaikuttaneet töihin pääsemiseen vaikka itsekin tosiaan toisia ihmisiä hoidan. Tunnen myös useita muitakin jotka ovat eri asteisesti masentuneita tai ahdistuneita ja kenelläkään ei ole vaikuttanut esim. töihin pääsyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään, oli parikymppisenä vaikea masennus, paniikkihäiriö, yleinen ahdistuneisuus ja traumaperäinen stressihäiriö. En saanut apua keskustelukäynneistä joten lopetin ne seinään, tästä aikaa kymmenisen vuotta, eivätkä asiat ole nousseet missään vaiheessa esille. Tietysti siihen vaikuttaa se, että olen ollut koko ajan täysin toimintakykyinen, ei yhtään mt-ongelmista johtuvia sairauslomia tai muutakaan ongelmaa. Esitän normaalia ja se menee läpi. Viime aikoina olen pohtinut samaa kuin aloittaja, koska on alkanut olla päivittäin itsetuhoisia ajatuksia, täytyy tsempata esim. rautatiesillalla että askel pysyy tiellä, vaikka kaide huutelee helpotusta kokonaisvaltaiseen tuskaan. Pelottaa ihan hirveästi jos mt-ongelmat estää vaikka sen asuntolainan saannin tai en pääse töihin. Mieluummin kituutan kuin laitan perheenikin kärsimään omista vinksahduksista.

Hae apua. Ihan totta. Kyllä perheesi enemmän kärsii, jos voit niin huonosti, että mietit itsesi vahingoittamista. Ei noilla diagnooseilla ole mitään merkitystä esim. asuntolainaa hakiessa, ei vaikuta sen saamiseen. Myöskään töihinpääsyä ei estä kun asiahan kerran on hoidossa, jos haet apua. Itse olen myös töissä ja vuosikausia ollut masennusta/ahdistusta ja lääkitys. Nämä asiat työterveyshuollon tiedossa ja ei ole vaikuttaneet töihin pääsemiseen vaikka itsekin tosiaan toisia ihmisiä hoidan. Tunnen myös useita muitakin jotka ovat eri asteisesti masentuneita tai ahdistuneita ja kenelläkään ei ole vaikuttanut esim. töihin pääsyyn.

Ei sillä että tällainen keskustelupalstakommentti varmaan mitään auttaisi, mutta oikeasti, ihan totta. Hae apua. Älä ole tuollainen "perheeni puolesta"-marttyyri. Jos et hae apua, perheesi kärsii vielä enemmän!

Puhu myös asiasta puolisosi kanssa, jos sulla siis on sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, mä "alennun" vastaamaan tähän. Ehkei se ole sulle ongelma, ehkä olet jotenkin emt. "tyytynyt osaasi"(=olet äärimmäisen huono-osainen ja vähäosainen ihminen, ja olen äärimmäisen pahoillani sinun puolestasi). En tiedä mtn sun diagnooseja, mutta tästä välittyy se kuva, että olisi pitkäaikaiset. En tiedä oletko sellaisessa tilassa, ettet jotenkin ymmärrä/osaa lukea ihmisiä, et ehkä tajua, että on vaikuttaneet saamaasi hoitoon ja kohteluun. Vähän samaan tapaan kuin näkisi spurgun ja lapsen, kumpaa kohtelee paremmin. Tässä ajatusleikissä sä oot se spurgu. Sulta jää varmaan kaikki normaaliasiat elämässä saamatta. 

Sinulla taitaa olla pitkäaikainen ylemmyydentunto, johon liittyy olennaisena osana sadismi. Huomio on niin tiukasti resursseissa, että kirjoittajalla taitaa olla kova hätä omasta selviytymisestä. Diagnoosin tiedämme molemmat. Ongelma on parantumaton ja potilaalta puuttuu sairaudentunto.

Ok, ehkä lievä ylemmyydentunto, mutta voisit mennä muualle antamasta sadismi-diagnoosejasi, jos kerron faktoja. :D 

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on nyt se että olen aika varmasti lievästi masentunut (kaikki kotityöt jäävät hoitamatta mutta töihin jaksa vielä sinnitellä tekohymy naamalla), ja olen tämän takia varannut jo lääkäriajan. Harkitsen kuitenkin sen perumista, sillä pelottaa paljon miten mahdollinen diagnoosi vaikuttaa joskus myöhemmin jos/kun elän aivan tavallista ja onnellista elämää ilman mitään mielenterveysongelmia.

Voiko vanha diagnoosi olla esim. ehdoton ei asuntolainalle tai adoptiolle tai katsovatko kaikki lääkärit sitä vanhaa mt-diagnoosia kun valitat vaikka selkäsärkyä?

Hae apua! Siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa jos niin ajattelet. Itse en koe diagnoosin ja avun saamisen haitanneen elämää juuri yhtään.

- Asuntolainaa myönnettäessä ei sinun terveystietosi kiinnosta niin myyjää kuin pankkiakaan.

- Adoptioprosessista en tiedä juuri mitään, paitsi että yhdessä tuttavaperheessä adoptoitiin poika vaikka perheessä ainakin toinen vanhemmista pitkäaikaistyötön, joten ei sekään ihan niin tiukkaa vaikuta olevan kuin luulisi.

- Masennus- tai burnoutdiagnooseistani ei juuri kukaan ole tuumannut mitään, lähinnä lääkäreitä kiinnostaa vanhat diagnoosit ja reseptit uusia lääkkeitä määrättäessä. Kukaan lääkäri ei ehdi/jaksa tutkia koko sairashistoriaasi jos tulet vain rutiinikäynnille.

- Ainoa asia johon koen diagnoosini ehkä vaikuttaneen negatiivisesti on sairasvakuutus. Tätä ei minulle ole myönnetty sairastelustani johtuen, mutta masennus ei toisaalta ole ainoa sairauteni joten myöntämisen este saattaa perustua muuhunkin.

T. masentunut työelämässä ja omistusasunnossa

Tämä koko keskustelu pönkittää vanhanaikaisia ja outoja käsityksiä mielenterveyden häiriöistä ja melisairauksista.

Veikkaan, että suurella osalla noista "diagnoosin saatuasi et pääse enää ikinä mihinkään, etkä saa mitään" -kommentoijista ei ole omakohtaista kokemusta, vain kuulopuheita, ja niitä kuulopuheitahan syntyy vaikkapa juuri tällaisilla keskustelupalstoilla. Urbaanilegenda ruokkii itseään. Kukaan ei oikeasti tiedä välttämättä mistään mitään.

Ja puolestaan kaikki te, joilla on ongelmia, mutta jotka ette stigman pelossa hakeudu hoitoon, te olette mukana ruokkimassa sitä käsitystä, että jokainen vaikkapa nyt masennusdiagnoosin saanut on "hullu", eikä pysty enää ikinä palauttamaan mainettaa yhteiskunnassa - vaikka eihän se niin ole.

Sen sijaan, että vouhkaatte tällaista, katsoisitte itseänne ja oireitanne silmiin, hyväksyisitte itsenne ja oireenne - ja jos joku niistä jotain ryttyilee, napauttakaa sille, että missä 1900-luvulla sinä oikein elät!

Jos sinulla on jalka poikki, mutta et huolehdi oman työkykysi palautumisesta, vaan kituutat yhdellä jalalla hyppien - minkälaisen viestin se antaa sinusta? Näytät aika vastuuttomalta, kyvyttömältä huolehtimaan itsestäsi (mikä herättää epäilyksen, ettet osaa huolehtia muistakaan) ja ehkä vähän tyhmältäkin. Fiksu ja itsestään huolehtiva aikuinen hakeutuu hoitoon häpeilemättä!

Ainakin omassa työyhteisössäni ja piireissä, joissa liikun (no, toki tämä on eräänlainen kupla, eikä kerro koko totuutta), pidetään niitä, selkeästi mielenterveysongelmaisia, jotka eivät myönnä ongelmiaan eivätkä hae niihin apua, aikamoisina pöljinä. Sen sijaan ne, jotka ovat rehellisiä sekä itselleen että muille, ansaitsevat melkoisesti arvostusta.

Jos saat diagnoosin, se saattaa (vähän diagnoosista riippuen) estää aseenkatoluvan, asepalveluksen ja adoption. Vakuutusten hinnat saattavat olla sinulle korkeammat ja ehdot erilaiset. Joskus voit joutua penäämään terveyskeskuslääkäriltä hoitoa tavallista enemmän - mutta samassa veneessä on moni muukin, jolla ei ole taustalla mitään diagnooseja (koska hoidon saaminen on pitkälti omasta aktiivisuudesta kiinni, diagnoositaustaan katsomatta).

Mieheni hakeutui hoitoon, sain masennusdiagnoosin ja lääkityksen ja aloitti terapian. Se ei estänyt meitä seuraavan parin vuoden sisällä saamasta asuntolainaa ja ostamasta asuntoa, eikä miestäni saamasta virkaa kaupungilta. Ei siinä työhaastattelussa edes kysytty mitään terveydentilasta.

Pari kertaa terveyskeskuksessa lääkäri kyseli masennustaustasta, mutta omalla aktiivisuudella ja vaatimisella sai hoitoa asiallisesti niin kuin muutkin. Eikä se nyt niin itsestään selvää ole muutenkaan, että terveyskeskuksessa saisi hoitoa, jos sitä ei aktiivisesti vaadi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, mä "alennun" vastaamaan tähän. Ehkei se ole sulle ongelma, ehkä olet jotenkin emt. "tyytynyt osaasi"(=olet äärimmäisen huono-osainen ja vähäosainen ihminen, ja olen äärimmäisen pahoillani sinun puolestasi). En tiedä mtn sun diagnooseja, mutta tästä välittyy se kuva, että olisi pitkäaikaiset. En tiedä oletko sellaisessa tilassa, ettet jotenkin ymmärrä/osaa lukea ihmisiä, et ehkä tajua, että on vaikuttaneet saamaasi hoitoon ja kohteluun. Vähän samaan tapaan kuin näkisi spurgun ja lapsen, kumpaa kohtelee paremmin. Tässä ajatusleikissä sä oot se spurgu. Sulta jää varmaan kaikki normaaliasiat elämässä saamatta. 

Sinulla taitaa olla pitkäaikainen ylemmyydentunto, johon liittyy olennaisena osana sadismi. Huomio on niin tiukasti resursseissa, että kirjoittajalla taitaa olla kova hätä omasta selviytymisestä. Diagnoosin tiedämme molemmat. Ongelma on parantumaton ja potilaalta puuttuu sairaudentunto.

Ok, ehkä lievä ylemmyydentunto, mutta voisit mennä muualle antamasta sadismi-diagnoosejasi, jos kerron faktoja. :D 

Minua kiinnostaisi tietää, mistä noin voimakas ylemmyydentunto oikein kumpuaa. Miksi koet olevasi muita ylempänä? Oletko koskaan ajatellut että asenteesi estää sinua kokemasta todellista läheisyyttä kenenkään kanssa.

"ei ole vaikuttanut mitenkään muiden sairauksieni hoitoon"

Sitä ette voi itse tietää. Tarvittaisiin tieteellistä tutkimusta siitä, poikkeaako esimerkiksi sepelvaltimotaudin hoito kahden ryhmän välillä.

Eihän masennuslääkkeitä kannata ainakaan syödä jos ei pakko ole. Ja lääkäristä ei kai juuri muuta apua tahdo saada. Ehkä kokeilisin ensin vaikka niitä luontaistuotteita ja jotain yksityistä terapeuttia, joka ei siis ole lääkäri eli ei laita tietoja kantaan, mutta saisi keskusteluapua...