lapsiajan haluttomuuden vaikutus myöhempään parisuhteeseen/eroon

Vierailija kirjoitti:

Vaikutti niin, että kun en halunnut miehen kanssa mitään viiteen vuoteen, niin elämäni kriisiydyttyä en halunnut häntä enää ikinä ja jätin nuolemaan näppejään. Mies ei onneksi pettänyt missään vaiheessa, tietenkään.

Tuossa välissä oli seksiä noin puolitoista vuotta siis haluttomuuden jälkeen.

Eli olin haluton kun mentiin suhteeseen ja esityisesti pikkulapsiaikana. Sitten sain elämänkokemuksen, joka muutti haluttomuuteni, ja saatuani haluja tajusin, että mies on aivan valtavan huono sängyssä. Inhoan aina määritelmää "huono sängyssä" koska sellaista ei mulle ole, vaan on vain sopimattomia kumppaneita. Mies oli siis seksuaalisesti sellainen. Enhän voinut tietää, millainen olisi hyvä, kun olin niin haluton sitä ennen koko elämäni. Tai siis sillä ei ollut mitään väliä, millainen toinen oli sängyssä. Mitä vähempään tyytyväinen, sen parempi.

Mikä siitä miehestä teki niin valtavan huonon ja eikö asiasta olisi mitenkään voinut keskustella ja esimerkiksi opetella paremmaksi? Tuntuu vaan niin lohduttomalta että kun puolisosta löytyy yksikin vika, niin sitten pistetään lusikat ja lapset jakoon ja heittäydytään uuteen suhteeseen ja uusiin ongelmiin. Siis ihan kun ihmiset olisi jotain käyttötavaroita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikutti niin, että kun en halunnut miehen kanssa mitään viiteen vuoteen, niin elämäni kriisiydyttyä en halunnut häntä enää ikinä ja jätin nuolemaan näppejään. Mies ei onneksi pettänyt missään vaiheessa, tietenkään.

Tuossa välissä oli seksiä noin puolitoista vuotta siis haluttomuuden jälkeen.

Eli olin haluton kun mentiin suhteeseen ja esityisesti pikkulapsiaikana. Sitten sain elämänkokemuksen, joka muutti haluttomuuteni, ja saatuani haluja tajusin, että mies on aivan valtavan huono sängyssä. Inhoan aina määritelmää "huono sängyssä" koska sellaista ei mulle ole, vaan on vain sopimattomia kumppaneita. Mies oli siis seksuaalisesti sellainen. Enhän voinut tietää, millainen olisi hyvä, kun olin niin haluton sitä ennen koko elämäni. Tai siis sillä ei ollut mitään väliä, millainen toinen oli sängyssä. Mitä vähempään tyytyväinen, sen parempi.

Mikä siitä miehestä teki niin valtavan huonon ja eikö asiasta olisi mitenkään voinut keskustella ja esimerkiksi opetella paremmaksi? Tuntuu vaan niin lohduttomalta että kun puolisosta löytyy yksikin vika, niin sitten pistetään lusikat ja lapset jakoon ja heittäydytään uuteen suhteeseen ja uusiin ongelmiin. Siis ihan kun ihmiset olisi jotain käyttötavaroita.

Niinpä. 18 vuotta olen ollut saman miehen kanssa. Alussa ei osattu kumpikaan mitään, mutta vuosien mittaan ollaan opittu hyvin että mitä se toinen haluaa. Ei kukaan ole ajatustenlukija.

Ex suuttui jos en halunnut. Ei käynyt kieltäytyminen jos en halunnut, eikä myöskään seksin harrastaminen haluttomana. Hän ei mitään säälip*llua huolinut.

Niinpä minusta kehittyi hyvä pornonäyttelijä. 

Eron jälkeen en ole harrastanut seksiä enää vuosikausiin, koska seksuaalisuuteni kuoli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tälläkin palstalla paljon kiistellään pitääkö naisen antaa miehelleen vaikkei itse jaksa/huvita/haluta kun lapset ovat pieniä. Monissa parisuhteissa ennen lapsia on paljonkin seksiä, mutta lapsiarki ja siihen liittyvät muutokset voivat muuttaa kaiken. Seksiä on harvoin tai ei ollenkaan ja miehelle sanotaan, että koita ymmärtää/jaksaa. Ja vaikka monet miehet auttavat kotitöissä, lasten kanssa, antavat aikaa, ei tilanne aina muutu miksikään.

Moniko on miettinyt mitä tuo ymmärtäminen/jaksaminen saa miehissä aikaan? Kymmenenkin vuoden seksittömyys/harvat kerrat aiheuttavat monissa miehissä turhautumista, pettymystä ja itsetunnon laskua. Pahimmassa tapauksessa pettämistä. Nämä kaikki vaikuttavat myös miehen haluun/kykyyn. Ja kun vaimolla halut herää neljänkymmenen korvilla (monien tutkimusten mukaan) ei miehellä olekaan hänelle enää paljon annettavaa. Pahimmassa tapauksessa itsetunto on nollissa, testosteronit laskussa ja erektiosta ei tietoakaan. Tämän kun jotkut naiset sitten ottavat vielä luokkauksena, niin suossa ollaan. Siitä kun nainen alkaa vielä vilkuilla ympärilleen ja etsiä haluilleen tyydyttäjää niin erohan siitä tulee.

Tarkoitus ei ole mollata ketään, vaan yleisellä tasolla herättää ajatuksia/keskustelua siitä millaisia vaikutuksia lapsiajallakin on moniin parisuhteisiin/eroihin.

Ja kyllä, myös mies voi olla haluton ja tilanne toisinkinpäin.

En nyt ymmärrä mitä tarkoitat.

Jos on haluton koska hormonit ja univelka, se ei ole tahdonalainen asia. Muutenhan sitä tahdonvoimalla lopettaisi vaihdevuosioireetkin.

Jos seksi tuntuu vastenmieliseltä jonkun aikaa, suhdetta ei paranna sen pakkoharjoittaminen, vaan tappaa rakkauden ja kunnioituksen. Myös paimostaminen ja syyllistäminen menee tähän kategoriaan.

Sen sijaan jos kumppani ymmärtää eri ikävaiheissa, että fysiikka ei aina tee mitä itse haluaa, ja tukee toista arjessa, se lisää kunnioitusta, luottamusta ja rakkautta. Vaikka toisen sairastuessa. Ja tämä parantaa mahdollisuuksia pitkään suhteeseen.

Tätähän sä kysyit.

Olen huomannut ketjua lukiessa, että kaikki mieltää haluttomuuden omalla tavallaan. Mulla on ollut haluttomuutta, joka johtuu raskauspahoinvoinnista, loppuraskauden jännityksestä, synnytyksen jälkeisistä kivuista, unettomista kausista, sairastelusta sekä huonosta vaiheesta parisuhteessa. Sitten mulla on ollut haluttomuutta, joka on tullut siitä kun tauko on jostain syystä ollut pitkä esim. ensin kuukautiset ja sen jälkeen yövieraita, joiden jälkeen koko perhe vuorotellen flunssassa. Tämän viimeisen tyyppinen haluttomuus on jotain mikä mielestäni pitää yrittää hoitaa. Aiemmat syyt taas sellaisia että vain kärsivällnen odotus hoitaa asian. Ja jälleen kerran kyllä se olen minä, alapeukkuen kerääjä, joka uskon että pitäaikaiselle haluttomuudelle pitää edes yrittää tehdä jotain mikäli parisuhteestaan ja puolisonsa tarpeista välittää.

Vierailija kirjoitti:

Moniko nainen on valmis ymmärtämään miehen haluttomuutta kun naisen halut ovat palanneet? Moniko siinä tilanteessa on valmis odottamaan miehen halujen palautumista? Tätä ei ole kukaan vielä pohtinut. -AP

Koska itse sukupuolitat keskustelun pelkään naisen haluttomuuteen. Teet sen tässäkin. Mies voi, ja usein jossain välissä suhdetta myös on, haluton.

Voisit vaikka aloittaa sen syiden pohtimisella kun jo niin paljon tätä naisen halutomuuttaa täällä pohditaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko nainen on valmis ymmärtämään miehen haluttomuutta kun naisen halut ovat palanneet? Moniko siinä tilanteessa on valmis odottamaan miehen halujen palautumista? Tätä ei ole kukaan vielä pohtinut. -AP

Erittäin hyvä kysymys. Harmi vaan, että tällä palstalla ei kukaan kehtaa sanoa totuutta ääneen.

Mikäli kysymyksen asettelu olisi ollut eri voisin vastata. Minulla ei ole ollut haluttomuutta niin tässä ei kysytty minulta mitään.

Koko keskutelu menee rataa että vain nainen on haluton ja tässäkin nainen ensin ja vasta sitten mies. Huomaa että miesten haluttomuus on yhä tabu ja te ylläpidätte sitä heti aloituksesta asti läpi keskutelun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko nainen on valmis ymmärtämään miehen haluttomuutta kun naisen halut ovat palanneet? Moniko siinä tilanteessa on valmis odottamaan miehen halujen palautumista? Tätä ei ole kukaan vielä pohtinut. -AP

Erittäin hyvä kysymys. Harmi vaan, että tällä palstalla ei kukaan kehtaa sanoa totuutta ääneen.

Mikäli kysymyksen asettelu olisi ollut eri voisin vastata. Minulla ei ole ollut haluttomuutta niin tässä ei kysytty minulta mitään.

Koko keskutelu menee rataa että vain nainen on haluton ja tässäkin nainen ensin ja vasta sitten mies. Huomaa että miesten haluttomuus on yhä tabu ja te ylläpidätte sitä heti aloituksesta asti läpi keskutelun.

Huoh, eikös aloittaja maininnut, että tilanne voi olla myös toisinkinpäin. Mutta se ei muuta sitä faktaa, että suurimmassa osassa tilanteista edelleen nainen on se haluttomampi osapuoli. Ja oletan, että tässä viimeisessä kysymyksessä nimenomaan haetaan tilannetta, jossa mies on ensin saanut osansa naisen haluttomuudesta, joka on johtanut omaan haluttomuuteen myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Ex suuttui jos en halunnut. Ei käynyt kieltäytyminen jos en halunnut, eikä myöskään seksin harrastaminen haluttomana. Hän ei mitään säälip*llua huolinut.

Niinpä minusta kehittyi hyvä pornonäyttelijä. 

Eron jälkeen en ole harrastanut seksiä enää vuosikausiin, koska seksuaalisuuteni kuoli. 

Toivottavasti olet hakenut apua tilanteeseesi, koska seksuaalisuus ja siitä nauttiminen kuuluu kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko nainen on valmis ymmärtämään miehen haluttomuutta kun naisen halut ovat palanneet? Moniko siinä tilanteessa on valmis odottamaan miehen halujen palautumista? Tätä ei ole kukaan vielä pohtinut. -AP

Erittäin hyvä kysymys. Harmi vaan, että tällä palstalla ei kukaan kehtaa sanoa totuutta ääneen.

Mikäli kysymyksen asettelu olisi ollut eri voisin vastata. Minulla ei ole ollut haluttomuutta niin tässä ei kysytty minulta mitään.

Koko keskutelu menee rataa että vain nainen on haluton ja tässäkin nainen ensin ja vasta sitten mies. Huomaa että miesten haluttomuus on yhä tabu ja te ylläpidätte sitä heti aloituksesta asti läpi keskutelun.

Huoh, eikös aloittaja maininnut, että tilanne voi olla myös toisinkinpäin. Mutta se ei muuta sitä faktaa, että suurimmassa osassa tilanteista edelleen nainen on se haluttomampi osapuoli. Ja oletan, että tässä viimeisessä kysymyksessä nimenomaan haetaan tilannetta, jossa mies on ensin saanut osansa naisen haluttomuudesta, joka on johtanut omaan haluttomuuteen myöhemmin. 

Silti koko keskutelu käydään vain naisen haluttomuudesta. Ei aplla taida olla ymmärrystä miehen haluttomuuteen (ei ole naisenkaan). Huomaa etenkin tuosta edellä olleesta kysymyksestä.

Mistä sitä tietää miten moni mies on haluton kun siitä ei puhuta. Miehet itsekään eivät usein uskalla.

Asiallinen ja tärkeä keskustelu vakavasta aiheesta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko nainen on valmis ymmärtämään miehen haluttomuutta kun naisen halut ovat palanneet? Moniko siinä tilanteessa on valmis odottamaan miehen halujen palautumista? Tätä ei ole kukaan vielä pohtinut. -AP

Erittäin hyvä kysymys. Harmi vaan, että tällä palstalla ei kukaan kehtaa sanoa totuutta ääneen.

Mikäli kysymyksen asettelu olisi ollut eri voisin vastata. Minulla ei ole ollut haluttomuutta niin tässä ei kysytty minulta mitään.

Koko keskutelu menee rataa että vain nainen on haluton ja tässäkin nainen ensin ja vasta sitten mies. Huomaa että miesten haluttomuus on yhä tabu ja te ylläpidätte sitä heti aloituksesta asti läpi keskutelun.

Huoh, eikös aloittaja maininnut, että tilanne voi olla myös toisinkinpäin. Mutta se ei muuta sitä faktaa, että suurimmassa osassa tilanteista edelleen nainen on se haluttomampi osapuoli. Ja oletan, että tässä viimeisessä kysymyksessä nimenomaan haetaan tilannetta, jossa mies on ensin saanut osansa naisen haluttomuudesta, joka on johtanut omaan haluttomuuteen myöhemmin. 

Silti koko keskutelu käydään vain naisen haluttomuudesta. Ei aplla taida olla ymmärrystä miehen haluttomuuteen (ei ole naisenkaan). Huomaa etenkin tuosta edellä olleesta kysymyksestä.

Mistä sitä tietää miten moni mies on haluton kun siitä ei puhuta. Miehet itsekään eivät usein uskalla.

Ei taida olla kyse siitä onko AP:lla ymmärrystä miesten haluttomuuteen vai ei. Olettaisin, että kyse on siitä, että moniko nainen on valmis hyväksymään sen tosiasian, että miehestä voi tulla myös haluton heidän haluttomuutensa aikana eli tukahduttaa myös omat tarpeensa. Ja monellako riittää ymmärrystä enää siinä vaiheessa miestä kohtaan kun omat halut heräävät mutta miehen ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko nainen on valmis ymmärtämään miehen haluttomuutta kun naisen halut ovat palanneet? Moniko siinä tilanteessa on valmis odottamaan miehen halujen palautumista? Tätä ei ole kukaan vielä pohtinut. -AP

Erittäin hyvä kysymys. Harmi vaan, että tällä palstalla ei kukaan kehtaa sanoa totuutta ääneen.

Mikäli kysymyksen asettelu olisi ollut eri voisin vastata. Minulla ei ole ollut haluttomuutta niin tässä ei kysytty minulta mitään.

Koko keskutelu menee rataa että vain nainen on haluton ja tässäkin nainen ensin ja vasta sitten mies. Huomaa että miesten haluttomuus on yhä tabu ja te ylläpidätte sitä heti aloituksesta asti läpi keskutelun.

Huoh, eikös aloittaja maininnut, että tilanne voi olla myös toisinkinpäin. Mutta se ei muuta sitä faktaa, että suurimmassa osassa tilanteista edelleen nainen on se haluttomampi osapuoli. Ja oletan, että tässä viimeisessä kysymyksessä nimenomaan haetaan tilannetta, jossa mies on ensin saanut osansa naisen haluttomuudesta, joka on johtanut omaan haluttomuuteen myöhemmin. 

Silti koko keskutelu käydään vain naisen haluttomuudesta. Ei aplla taida olla ymmärrystä miehen haluttomuuteen (ei ole naisenkaan). Huomaa etenkin tuosta edellä olleesta kysymyksestä.

Mistä sitä tietää miten moni mies on haluton kun siitä ei puhuta. Miehet itsekään eivät usein uskalla.

Ei taida olla kyse siitä onko AP:lla ymmärrystä miesten haluttomuuteen vai ei. Olettaisin, että kyse on siitä, että moniko nainen on valmis hyväksymään sen tosiasian, että miehestä voi tulla myös haluton heidän haluttomuutensa aikana eli tukahduttaa myös omat tarpeensa. Ja monellako riittää ymmärrystä enää siinä vaiheessa miestä kohtaan kun omat halut heräävät mutta miehen ei.

Käsittelet yhä asiaa vain naisen haluttomuuden kautta. Ei joko kykyä tai halua ymmärtää asiaa.

Jatkakaa rauhassa. Jos tämä on ainut näkökulma josta tässä keskutelussa asiaa käsitellään niin minulla ei ole siihen mitään. Hyvää päivän jatkoa.

Satunnaisesti voi tietysti käydä niin, ettei kauhean väsymyksen tai vaikka vatsataudin vuoksi pysty harrastamaan seksiä, mutta en kyllä itse jäisi suhteeseen, jossa toinen ei haluaisi minua seksuaalisesti. Halutuksi tuleminen ja haluaminen, romanttinen ja seksuaalinen kiinnostus, on parisuhteen pointti minulle, ja jos seksi jää pois viikkokausiksi tai jopa kuukausiksi, ei se lupaa suhteelle hyvää tulevaisuutta.

Olen valmis suu- ja käsiseksiin silloinkin, kun minulla ei syystä tai toisesta seiso, ja samanlaista anteliasta asennetta odotan naiseltakin. Yhdyntä on vain pieni osa seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen valmis suu- ja käsiseksiin silloinkin, kun minulla ei syystä tai toisesta seiso, ja samanlaista anteliasta asennetta odotan naiseltakin. Yhdyntä on vain pieni osa seksiä.

Minäkin monesti tyydytän mieheni näin kun hän tahtoo, mutta en osaisi olla vastaanottavana osapuolena jos toista ei huvittaisi. Vaikea siis mieltää tätä asiaa miehen kannalta. Mielummin menen sitten vaikka suihkuun ja tyydytän itseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen valmis suu- ja käsiseksiin silloinkin, kun minulla ei syystä tai toisesta seiso, ja samanlaista anteliasta asennetta odotan naiseltakin. Yhdyntä on vain pieni osa seksiä.

Minäkin monesti tyydytän mieheni näin kun hän tahtoo, mutta en osaisi olla vastaanottavana osapuolena jos toista ei huvittaisi. Vaikea siis mieltää tätä asiaa miehen kannalta. Mielummin menen sitten vaikka suihkuun ja tyydytän itseni.

Jatkan vielä että minusta orgasmi on kyllä paljon kokonaisvaltaisempi yhdynnän yhteydessä, joten mielummin odotan siihen että miestäkin taas huvittaa, ihan jo senkin takia.

Miksi otsikkoon on eritelty lapsiajan haluttomuus jos tahdotaan puhua yleisellä tasolla. Mielestäni sellaista käsitettä ei ole kun lapsiajan haluttomuus. Pikkulapsiaika on asia erikseen, jolloin hormonit, imetys, väsymys, uusi elämäntilanne, uudet roolit, erilaiset synnytyksestä aiheutuneet vaivat + muut asiat joita ei nyt tule tällä sekunilla mieleen mainita voivat vaikuttaa.

Minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus, jota en itsekään tiedostanut, imetys tuntui epäluontevalta vaikka sujui, koliikkivauva joka nukkui päivisin todella vähän. Ainoaa aikaa jolloin mieheni tyydyttäminen tuntui oikeasti vastenmieliseltä, tein sen kuitenkin koska tuntui että niin kuului tehdä. Tänä aikana olin välillä jopa katkera miehelleni että hän odottaa moista vaikka olisin halunnut levätä mielummin sen puoli tuntia kun vauva nukkui. Tilanne kuitenkin normalisoitui täysin n. 8kk aikana kun imetys väheni, vauva ei ollut koko ajan iholla ja sai välillä olla itsekin rauhassa, jotta ehti edes ajatella haluamista, mutta alkuun ajatus suuseksin antamisesta oli epämiellyttävä, vaikka ennen olin itsekin nauttinut siitä suuresti, varmaan juuri siitä syystä että sitä tuli tehtyä niin paljon "väkisin".

Mielestäni parisuhteessa ei saa jäädä tilaan jossa ei haluta eikä syytä tiedetä. Mutta jos on olemassa järkevä syy, jolle pystyy tekemään jotain tai joka todennäköisesti palautuu ajan kanssa pitäisi antaa toiselle mahdollisuus korjata tilannetta tai antaa aikaa. Se että odottaa toiselta seksiä vaikka tätä ei haluta ja painostaa jatkuvasti luultavasti vain pitkittää haluttomuutta.

Tulipa pitkä viesti, mutta tämä asia ei mielestäni ole niin yksiselitteistä että menisi pariin lauseeseen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi otsikkoon on eritelty lapsiajan haluttomuus jos tahdotaan puhua yleisellä tasolla. Mielestäni sellaista käsitettä ei ole kun lapsiajan haluttomuus. Pikkulapsiaika on asia erikseen, jolloin hormonit, imetys, väsymys, uusi elämäntilanne, uudet roolit, erilaiset synnytyksestä aiheutuneet vaivat + muut asiat joita ei nyt tule tällä sekunilla mieleen mainita voivat vaikuttaa.

Minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus, jota en itsekään tiedostanut, imetys tuntui epäluontevalta vaikka sujui, koliikkivauva joka nukkui päivisin todella vähän. Ainoaa aikaa jolloin mieheni tyydyttäminen tuntui oikeasti vastenmieliseltä, tein sen kuitenkin koska tuntui että niin kuului tehdä. Tänä aikana olin välillä jopa katkera miehelleni että hän odottaa moista vaikka olisin halunnut levätä mielummin sen puoli tuntia kun vauva nukkui. Tilanne kuitenkin normalisoitui täysin n. 8kk aikana kun imetys väheni, vauva ei ollut koko ajan iholla ja sai välillä olla itsekin rauhassa, jotta ehti edes ajatella haluamista, mutta alkuun ajatus suuseksin antamisesta oli epämiellyttävä, vaikka ennen olin itsekin nauttinut siitä suuresti, varmaan juuri siitä syystä että sitä tuli tehtyä niin paljon "väkisin".

Mielestäni parisuhteessa ei saa jäädä tilaan jossa ei haluta eikä syytä tiedetä. Mutta jos on olemassa järkevä syy, jolle pystyy tekemään jotain tai joka todennäköisesti palautuu ajan kanssa pitäisi antaa toiselle mahdollisuus korjata tilannetta tai antaa aikaa. Se että odottaa toiselta seksiä vaikka tätä ei haluta ja painostaa jatkuvasti luultavasti vain pitkittää haluttomuutta.

Tulipa pitkä viesti, mutta tämä asia ei mielestäni ole niin yksiselitteistä että menisi pariin lauseeseen.

Niin ja vielä se jäi mainitsematta että minusta sekin on eri asia jos ei juuri vaan tee mieli, kun se että ajatus sillä hetkellä seksistä tuntuu oikeasti ikävältä. Jos on vaan sellainen fiilis ettei juuri ehkä huvita niin saattaa päästä silti tunnelmaan jos koittaa. Joskus vaan on kuitenkin sellainen olo ettei missään tapauksessa haluta, jos on vaikka jostain syystä paha olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi otsikkoon on eritelty lapsiajan haluttomuus jos tahdotaan puhua yleisellä tasolla. Mielestäni sellaista käsitettä ei ole kun lapsiajan haluttomuus. Pikkulapsiaika on asia erikseen, jolloin hormonit, imetys, väsymys, uusi elämäntilanne, uudet roolit, erilaiset synnytyksestä aiheutuneet vaivat + muut asiat joita ei nyt tule tällä sekunilla mieleen mainita voivat vaikuttaa.

Minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus, jota en itsekään tiedostanut, imetys tuntui epäluontevalta vaikka sujui, koliikkivauva joka nukkui päivisin todella vähän. Ainoaa aikaa jolloin mieheni tyydyttäminen tuntui oikeasti vastenmieliseltä, tein sen kuitenkin koska tuntui että niin kuului tehdä. Tänä aikana olin välillä jopa katkera miehelleni että hän odottaa moista vaikka olisin halunnut levätä mielummin sen puoli tuntia kun vauva nukkui. Tilanne kuitenkin normalisoitui täysin n. 8kk aikana kun imetys väheni, vauva ei ollut koko ajan iholla ja sai välillä olla itsekin rauhassa, jotta ehti edes ajatella haluamista, mutta alkuun ajatus suuseksin antamisesta oli epämiellyttävä, vaikka ennen olin itsekin nauttinut siitä suuresti, varmaan juuri siitä syystä että sitä tuli tehtyä niin paljon "väkisin".

Mielestäni parisuhteessa ei saa jäädä tilaan jossa ei haluta eikä syytä tiedetä. Mutta jos on olemassa järkevä syy, jolle pystyy tekemään jotain tai joka todennäköisesti palautuu ajan kanssa pitäisi antaa toiselle mahdollisuus korjata tilannetta tai antaa aikaa. Se että odottaa toiselta seksiä vaikka tätä ei haluta ja painostaa jatkuvasti luultavasti vain pitkittää haluttomuutta.

Tulipa pitkä viesti, mutta tämä asia ei mielestäni ole niin yksiselitteistä että menisi pariin lauseeseen.

Niin ja vielä se jäi mainitsematta että minusta sekin on eri asia jos ei juuri vaan tee mieli, kun se että ajatus sillä hetkellä seksistä tuntuu oikeasti ikävältä. Jos on vaan sellainen fiilis ettei juuri ehkä huvita niin saattaa päästä silti tunnelmaan jos koittaa. Joskus vaan on kuitenkin sellainen olo ettei missään tapauksessa haluta, jos on vaikka jostain syystä paha olla.

Ehkä olisi pitänyt tarkentaa tuota otsikkoa pikkulapsiaikaa koskevaksi, vaikka sekin ajanjakso voi joissain perheissä kestää sen kymmenenkin vuotta, jos perheessä on vaikka 4 lasta. Valitettavasti tiedän tapauksen jossa tuo haluttomuus/vähäinen haluaminen kesti tuon 10 vuotta, jonka jälkeen tuli ero. Haluja oli kuulemma silloin kuin lasta yritettiin, mutta hyvin harvoin muulloin. -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi otsikkoon on eritelty lapsiajan haluttomuus jos tahdotaan puhua yleisellä tasolla. Mielestäni sellaista käsitettä ei ole kun lapsiajan haluttomuus. Pikkulapsiaika on asia erikseen, jolloin hormonit, imetys, väsymys, uusi elämäntilanne, uudet roolit, erilaiset synnytyksestä aiheutuneet vaivat + muut asiat joita ei nyt tule tällä sekunilla mieleen mainita voivat vaikuttaa.

Minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus, jota en itsekään tiedostanut, imetys tuntui epäluontevalta vaikka sujui, koliikkivauva joka nukkui päivisin todella vähän. Ainoaa aikaa jolloin mieheni tyydyttäminen tuntui oikeasti vastenmieliseltä, tein sen kuitenkin koska tuntui että niin kuului tehdä. Tänä aikana olin välillä jopa katkera miehelleni että hän odottaa moista vaikka olisin halunnut levätä mielummin sen puoli tuntia kun vauva nukkui. Tilanne kuitenkin normalisoitui täysin n. 8kk aikana kun imetys väheni, vauva ei ollut koko ajan iholla ja sai välillä olla itsekin rauhassa, jotta ehti edes ajatella haluamista, mutta alkuun ajatus suuseksin antamisesta oli epämiellyttävä, vaikka ennen olin itsekin nauttinut siitä suuresti, varmaan juuri siitä syystä että sitä tuli tehtyä niin paljon "väkisin".

Mielestäni parisuhteessa ei saa jäädä tilaan jossa ei haluta eikä syytä tiedetä. Mutta jos on olemassa järkevä syy, jolle pystyy tekemään jotain tai joka todennäköisesti palautuu ajan kanssa pitäisi antaa toiselle mahdollisuus korjata tilannetta tai antaa aikaa. Se että odottaa toiselta seksiä vaikka tätä ei haluta ja painostaa jatkuvasti luultavasti vain pitkittää haluttomuutta.

Tulipa pitkä viesti, mutta tämä asia ei mielestäni ole niin yksiselitteistä että menisi pariin lauseeseen.

Niin ja vielä se jäi mainitsematta että minusta sekin on eri asia jos ei juuri vaan tee mieli, kun se että ajatus sillä hetkellä seksistä tuntuu oikeasti ikävältä. Jos on vaan sellainen fiilis ettei juuri ehkä huvita niin saattaa päästä silti tunnelmaan jos koittaa. Joskus vaan on kuitenkin sellainen olo ettei missään tapauksessa haluta, jos on vaikka jostain syystä paha olla.

Ehkä olisi pitänyt tarkentaa tuota otsikkoa pikkulapsiaikaa koskevaksi, vaikka sekin ajanjakso voi joissain perheissä kestää sen kymmenenkin vuotta, jos perheessä on vaikka 4 lasta. Valitettavasti tiedän tapauksen jossa tuo haluttomuus/vähäinen haluaminen kesti tuon 10 vuotta, jonka jälkeen tuli ero. Haluja oli kuulemma silloin kuin lasta yritettiin, mutta hyvin harvoin muulloin. -AP

Mutta sitä tarkoitin että jos haluttomuus jatkuu kymmenenkin vuotta niin tuskin niillä lapsilla siihen suoranaisesti on syytä. Näissä tilanteissa haluttoman olisi mielestäni kumppanin tuella aiheellista selvittää haluttomuuden syy ja yrittää miettiä ratkaisua. Kyse on kuitenkin kahden ihmisen seksielämästä. Mutta se että painostetaan ja lopulta toinen päätyy antamaan ihan vaan siksi että pitää, tekee luultavasti vain haittaa.