Mistä tiesitte, että parisuhde oli loppu?

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluaa erota niin ei kai voi jäädä sen takia suhteeseen kun pelkää että jää yksin. Miksi pitää olla aina se mies ja parisuhde?

Eikö olisi terveempää ollakin yksin ja miettiä itselle tärkeitä asioita.

1) Yksin on biologisesti mahdotonta hankkia lapsia, eikä kaikilla ole varaa keinohedelmöitykseen tai adoptioon. Ikä tulee vastaan, naisena ei voi tehdä "Saleja".

2) Perheen perustaminen itselle tärkeänä asiana, katso kohta 1.

3) Huono markkina-arvo (lue ei kelpaa kellekään). Tällöin tyydyttävä siihen, joka huolii, jotta kohta 1 täyttyy.

Tässä murto-osa omista syistäni kärvistellä huonossa suhteessa.

Riitelimme koko ajan, yhdessäolo ei vain enää tuntunut hyvältä, ahdisti koko suhde, aloin ihastua muihin ja lopulta petin miestäni. Vedin sen jälkeen johtopäätökset ja lopetin suhteen. En ole katunut, vaikka joskus olen kaivannut sitä ystävyyttä, joka välillämme myös oli.

Kun klamydiatesti oli positiivinen. Kiitos näistä vuosista.

Vierailija kirjoitti:

Alkoi kotona tuntumaan että kumpikin on vain toisensa tiellä esimerkiksi keittiössä touhutessa. Ennen oli luonnollista että molemmat oli siellä ja vaikka hieman hipaisikin, niin se oli vain myönteinen asia.  Sitä ei vaan enää viihtynyt toisen seurassa ja toisen kosketuskin tuntui epämiellyttävältä.

Siis tämä useamman päiviä kestäneen "kyläilyreissun" jälkitunnelmissa. Puhumattakaan kaikesta muusta vehkeilystä ja ongelmien aiheuttamisesta tuota ennen.

Tämä myös itsellä. En tosin tiedä miksi näin tapahtui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun seksiä ei enää ollut ja havahduin, että parisuhteemme ei enää eronnut mitenkään kämppis-suhteesta, muutamaa rutiiniksi muuttunutta pusua lukuunotaatta.

Muistan kuinka ajattelin että jotain on pahasti pielessä suhteessa, kun en edes ajattele seksiä mieheni kanssa. Muistan miettineeni, että en oikeastaan ollut tuntenut intohimoa häntä kohtaan enää ainakaan pariin-kolmeen vuoteen. Milloin olin viimeksi edes tuntenut halua suudella häntä kunnolla, kiihkeästi, pitkään?

Rakastin kyllä häntä, siitä ei ollut kyse, mutta rakastan myös ystäviäni ja perheenjäseniäni. Tajusin ettei meillä enää ollut sitä intiimiä, intohimoista romanssia mitä joskus alkuaikoina. Meistä oli tullut ikäänkuin vain superläheisiä ystäviä.

Suhteen lopettaminen oli elämäni vaikein ja pelottavin päätös. Olimme seurustelleet ja asuneet yhdessä liki 7 vuotta ja hän oli voimavarani, hän oli kivi johon nojata, hän tunsi minut läpikotaisin ja minä hänet ja pystyimme olemaan 100% omana itsenämme yhdessä. Mutta en halunnut viettää loppuelämääni pelkässä ystävyyssuhteessa.

Päätös osoittautui lopulta myös elämäni parhaaksi, koska reilun vuoden myöhemmin tapasin elämäni rakkauden, miehen josta en vain saa tarpeekseni, jonka kanssa sitä romantiikkaa ja puhdasta intohimoa tuntuu riittävän loputtomiin, ja jonka kanssa minulla on niin erityinen henkinen yhteys, että olen hänet tavattuani ruvennut aidosti uskomaan sielunkumppaneihin.

Miksi tämä on saanut noin paljon alapeukkuja verrattuna muihin viesteihin?

Kiinnostaisi tietää kauanko tämä uusi suhde on kestänyt.....

Kotona ahdistaa. Jatkuvasti täytyy miettiä saanko tehdä näin ja näin. Vessapaperin pyytäminenkin aiheuttaa reaktion jossa tunnen jälleen mokanneeni.

Koitan tehdä toista tyytyväiseksi pienillä arkisilla teoilla, mutta väsyn ja masennun kun toinen vain dismissaa kaiken.

Mies tuntuu olevan hirvittävän väsynyt ja kyllästynyt niin minuun kuin lapsiin.

Kotona huudetaan ihan järkyttävästi.

Saatan imuroida vieressä ja mies vaan makaa sohvalla ja nostelee jalkojaan tieltä ja karjuu lapsia olemaan hiljaa kun leikkivät.

Tämä tarttuu, olen väsynyt ja kiukkuinen.

Tuntuu että vain riistän miestäni ja minä ja lapset ollaan vain ja ainoastaan taakka.

Yhdessä ollaan, tokkopa kauan.

Tänään hääpäivä, ei tunnu oikein missään.

.

Olin töiden takia kuukausia eri paikkakunnalla, enkä kaivannut miestä yhtään. Ärsytti, jos hän otti minuun yhteyttä. Miehen jututkaan eivät jaksaneet enää yhtään kiinnostaa, ja kaikki hänessä alkoi ärsyttää. Kaipasin yksin asumista. Kun mies koitti tulla lääppimään, koin sen seksuaalisena häirintänä. 

Hop

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun seksiä ei enää ollut ja havahduin, että parisuhteemme ei enää eronnut mitenkään kämppis-suhteesta, muutamaa rutiiniksi muuttunutta pusua lukuunotaatta.

Muistan kuinka ajattelin että jotain on pahasti pielessä suhteessa, kun en edes ajattele seksiä mieheni kanssa. Muistan miettineeni, että en oikeastaan ollut tuntenut intohimoa häntä kohtaan enää ainakaan pariin-kolmeen vuoteen. Milloin olin viimeksi edes tuntenut halua suudella häntä kunnolla, kiihkeästi, pitkään?

Rakastin kyllä häntä, siitä ei ollut kyse, mutta rakastan myös ystäviäni ja perheenjäseniäni. Tajusin ettei meillä enää ollut sitä intiimiä, intohimoista romanssia mitä joskus alkuaikoina. Meistä oli tullut ikäänkuin vain superläheisiä ystäviä.

Suhteen lopettaminen oli elämäni vaikein ja pelottavin päätös. Olimme seurustelleet ja asuneet yhdessä liki 7 vuotta ja hän oli voimavarani, hän oli kivi johon nojata, hän tunsi minut läpikotaisin ja minä hänet ja pystyimme olemaan 100% omana itsenämme yhdessä. Mutta en halunnut viettää loppuelämääni pelkässä ystävyyssuhteessa.

Päätös osoittautui lopulta myös elämäni parhaaksi, koska reilun vuoden myöhemmin tapasin elämäni rakkauden, miehen josta en vain saa tarpeekseni, jonka kanssa sitä romantiikkaa ja puhdasta intohimoa tuntuu riittävän loputtomiin, ja jonka kanssa minulla on niin erityinen henkinen yhteys, että olen hänet tavattuani ruvennut aidosti uskomaan sielunkumppaneihin.

Miksi tämä on saanut noin paljon alapeukkuja verrattuna muihin viesteihin?

Kiinnostaisi tietää kauanko tämä uusi suhde on kestänyt.....

Vajaat viisi vuotta. Rakastelemme joka päivä edelleen, usein pari kolmekin kertaa päivässä. En ole koskaan elämässäni tuntenut mitään näin voimakasta ketään tai mitään kohtaan ja me sovimme yhteen niin käsittämättömän hyvin; yhteinen arki on kuin pelkkää unelmaa ja aina välillä tulee ihan pysähdyttyä miettimään että miten kaikki voikaan olla niin täydellisesti. Ihan järkyttää ajatella että silloin melkein jäin edelliseen suhteeseen, että silloin ajattelin sen olevan rakkauden huippu! En edes tiennyt että ihminen voi olla näin tavattoman onnellinen :D

Tyttöystävä päätti puolestani että muutamme yhteen, minulta mitään kysymättä.

Oli sunnitellut huonekalutkin valmiiksi.

Olettaa että muutan lapsuuden kodistani suoraan hänen luokseen.

Haluan ensin asua yksin ja sitten vadta sitoutua.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kolme suhdettani päättyivät samalla tavalla.

Tunteet olivat tallella ja yhtä voimakkaat kuin ennenkin, mutta yhdessäolo muuttui jonkun ristiriidan takia vaikeaksi. Asia kummitteli parhainakin hetkinä taustalla, eikä ratkennut keskusteluyrityksistä huolimatta. Yhteydenpito harveni, koska kävi ahdistavaksi.

Jossain vaiheessa huomasi kärsineensä fyysistä pahoinvointia asian takia. Yöunet menivät pilalla.

Sitten oli vaan aika tehdä päätös että pääsisi edes eteenpäin. Ei sitä mistään varsinaisesti tiedäkään, ja siksi päättäminen onkin niin vaikeaa ja tulee kärsittyä asian kanssa pidempään kuin tarvitsisi.

Heräsitkö miettimään, että mikä minussa on kun kaikki suhteeni päättyvät näin?

Vierailija kirjoitti:

Riitelimme koko ajan, yhdessäolo ei vain enää tuntunut hyvältä, ahdisti koko suhde, aloin ihastua muihin ja lopulta petin miestäni. Vedin sen jälkeen johtopäätökset ja lopetin suhteen. En ole katunut, vaikka joskus olen kaivannut sitä ystävyyttä, joka välillämme myös oli.

Saiko mies tietää pettämisestä, vai jäikö hän siihen kuvitelmaan että pelkkä riitely päätti suhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun seksiä ei enää ollut ja havahduin, että parisuhteemme ei enää eronnut mitenkään kämppis-suhteesta, muutamaa rutiiniksi muuttunutta pusua lukuunotaatta.

Muistan kuinka ajattelin että jotain on pahasti pielessä suhteessa, kun en edes ajattele seksiä mieheni kanssa. Muistan miettineeni, että en oikeastaan ollut tuntenut intohimoa häntä kohtaan enää ainakaan pariin-kolmeen vuoteen. Milloin olin viimeksi edes tuntenut halua suudella häntä kunnolla, kiihkeästi, pitkään?

Rakastin kyllä häntä, siitä ei ollut kyse, mutta rakastan myös ystäviäni ja perheenjäseniäni. Tajusin ettei meillä enää ollut sitä intiimiä, intohimoista romanssia mitä joskus alkuaikoina. Meistä oli tullut ikäänkuin vain superläheisiä ystäviä.

Suhteen lopettaminen oli elämäni vaikein ja pelottavin päätös. Olimme seurustelleet ja asuneet yhdessä liki 7 vuotta ja hän oli voimavarani, hän oli kivi johon nojata, hän tunsi minut läpikotaisin ja minä hänet ja pystyimme olemaan 100% omana itsenämme yhdessä. Mutta en halunnut viettää loppuelämääni pelkässä ystävyyssuhteessa.

Päätös osoittautui lopulta myös elämäni parhaaksi, koska reilun vuoden myöhemmin tapasin elämäni rakkauden, miehen josta en vain saa tarpeekseni, jonka kanssa sitä romantiikkaa ja puhdasta intohimoa tuntuu riittävän loputtomiin, ja jonka kanssa minulla on niin erityinen henkinen yhteys, että olen hänet tavattuani ruvennut aidosti uskomaan sielunkumppaneihin.

Miksi tämä on saanut noin paljon alapeukkuja verrattuna muihin viesteihin?

Koska käytännössä kaikki suhteet muuttuvat lopulta enemmän kumppanuudeksi ja ystävyydeksi. Siksi on periaatteessa turha vaihtaa, kun lopputulos on sama. Ihan varmasti uusikin suhde arkipäiväistyy aikanaan. Ainakaan perheellisten ei kannata rikkoa hyvää liittoa. Lopulta siitä on vain enemmän murhetta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kolme suhdettani päättyivät samalla tavalla.

Tunteet olivat tallella ja yhtä voimakkaat kuin ennenkin, mutta yhdessäolo muuttui jonkun ristiriidan takia vaikeaksi. Asia kummitteli parhainakin hetkinä taustalla, eikä ratkennut keskusteluyrityksistä huolimatta. Yhteydenpito harveni, koska kävi ahdistavaksi.

Jossain vaiheessa huomasi kärsineensä fyysistä pahoinvointia asian takia. Yöunet menivät pilalla.

Sitten oli vaan aika tehdä päätös että pääsisi edes eteenpäin. Ei sitä mistään varsinaisesti tiedäkään, ja siksi päättäminen onkin niin vaikeaa ja tulee kärsittyä asian kanssa pidempään kuin tarvitsisi.

Oletko harkinnut terapiaa?

Kun huomasin että suhde on valtapeliä, jossa hänen täytyy aina voittaa ja osoittaa minun olevan väärässä. Terveessä suhteessa ollaan hyväntahtoisia toista kohtaan.

Toinen asia oli, että ärsyynnyin kun hän tuli kotiin. Huomasin että viihdyn paremmin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun seksiä ei enää ollut ja havahduin, että parisuhteemme ei enää eronnut mitenkään kämppis-suhteesta, muutamaa rutiiniksi muuttunutta pusua lukuunotaatta.

Muistan kuinka ajattelin että jotain on pahasti pielessä suhteessa, kun en edes ajattele seksiä mieheni kanssa. Muistan miettineeni, että en oikeastaan ollut tuntenut intohimoa häntä kohtaan enää ainakaan pariin-kolmeen vuoteen. Milloin olin viimeksi edes tuntenut halua suudella häntä kunnolla, kiihkeästi, pitkään?

Rakastin kyllä häntä, siitä ei ollut kyse, mutta rakastan myös ystäviäni ja perheenjäseniäni. Tajusin ettei meillä enää ollut sitä intiimiä, intohimoista romanssia mitä joskus alkuaikoina. Meistä oli tullut ikäänkuin vain superläheisiä ystäviä.

Suhteen lopettaminen oli elämäni vaikein ja pelottavin päätös. Olimme seurustelleet ja asuneet yhdessä liki 7 vuotta ja hän oli voimavarani, hän oli kivi johon nojata, hän tunsi minut läpikotaisin ja minä hänet ja pystyimme olemaan 100% omana itsenämme yhdessä. Mutta en halunnut viettää loppuelämääni pelkässä ystävyyssuhteessa.

Päätös osoittautui lopulta myös elämäni parhaaksi, koska reilun vuoden myöhemmin tapasin elämäni rakkauden, miehen josta en vain saa tarpeekseni, jonka kanssa sitä romantiikkaa ja puhdasta intohimoa tuntuu riittävän loputtomiin, ja jonka kanssa minulla on niin erityinen henkinen yhteys, että olen hänet tavattuani ruvennut aidosti uskomaan sielunkumppaneihin.

Miksi tämä on saanut noin paljon alapeukkuja verrattuna muihin viesteihin?

Koska käytännössä kaikki suhteet muuttuvat lopulta enemmän kumppanuudeksi ja ystävyydeksi. Siksi on periaatteessa turha vaihtaa, kun lopputulos on sama. Ihan varmasti uusikin suhde arkipäiväistyy aikanaan. Ainakaan perheellisten ei kannata rikkoa hyvää liittoa. Lopulta siitä on vain enemmän murhetta.

Onpa ankea maailmankuva sinulla. Parisuhteeseen kuuluu seksi, intiimiys ja fyysinen läheisyys. Ei sen kuulu loppua koskaan kokonaan.