Oletteko saaneet laihdutettua pelkällä kävelyllä?
Aloitin juuri rivakat kävelylenkit. n. 6 km päivässä. Jos syö terveellisesti eikä isoja annoksia ja juo paljon vettä, niin saanko laihdutettua vain kävelemällä? Kaikki muu urheilu paitsi uinti sattuu kamalasti, eikä uintiin ole mahdollisuutta. Tavoitteena laihtua vain 10 kg.
Kommentit (110)
Komppaan edellistä kommentoijaa: hanki kävelysauvat lenkkikaveriksi niin vispaavat kädet saa jotain tekemistä :D Ostin kävelysauvat vuoden pohtimisen jälkeen (lähinnä voitin itsessäni sen jonkin, mikä murehtii aina mitä muut ajattelee) ja lenkkeilyyn on tullut taas uutta intoa. Sauvoilla löytää aina ihmeellisesti lisää vauhtia jaloista ja niillä suorastaan kiitää eteenpäin. Huomasin myös, että energian kulutus on hieman korkeampaa sauvakävellessä kuin ilman.
En voi sanoa vielä ainakaan laihtuneeni, sillä syön mitä sattuu ja mikä tuntuu hyvältä. Esim. söin viikon proteiinina pelkkää kalaa, sillä teki todella vaan niin mieli sitä. Sen olen kyllä huomannut, että olen energisempi kuin pari kuukautta sitten eilä herkut maistu yhtä suurissa määrin kuin aiemmin. Se on itselle tässä elämäntilanteessa tärkeämpää kuin laihtuminen.
Laihduin viime kesänä juoksemalla 5kg normaalipainon sisällä. Juoksu vaikuttaa itsellä niin, että makeanhimo menee ja tulee satsattua terveellisiin syömisiin. Nyt olen elänyt yli puoli vuotta pelkän arkiliikunnan varassa, ja vyötärönympärys on kasvanut huolestuttavasti. Samat "lääkkeet" kuin ennen, mutta aloittelen liikuntoja toki maltillisesti (olen nainen 58v). Kokeilen palaako rasva vähän paremmin, jos syön hiilaripitoisen ilta-aterialla, muulloin protskua, hyviä rasvoja, kasviksia ja marjoja. Olen lisännyt veden juontia.
Vierailija kirjoitti:
Ja verratakseni nykyistä ruokavaliota edelliseen;
Ennen oli tapana syödä aamulla esim. eilispäivän rasvaista ja kermaista pastaa, tai pelkkää leipää voilla, sitten töissä nälkääni söin sipsejä, ja join päivässä n. litran sokerista mehua (esim. juissi-mehua)
Illalla tein jotain hyvin suolaista-rasvaista ja hiilihydraattipitoista, sekä söin suklaata.
Juu. kyllä hävettää. Ihmiset luulevat että olen n.55 kiloinen, mutta osaan peittää läskini hyvin.
Mittani ovat nyt 168 cm/ 72 kg
-Ap
No mutta sittenhän et ole laihduttamassa pelkällä kävelyllä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siihen kävely riitä, laihtuminen tapahtuu syömällä.
Juurihan mainitsin että syön terveellisesti. Meinasinkin, että terveellisen syömisen lisäksi kun kävelee paljon;
12000 askelta päivässä, että riittääkö se?
-Ap
Ei tarvi kävellä lenkkejä joka päivä. Voit vetäistä pitkän lenkin vaikka 1-2 krt viikossa. Ruokavalion, kun pidät hyvänä niin laihdut tuollakin varmasti.
Huvittavia tämän palstan laihdutusyritykset...
Ruoka rytmillä pysyn normipainoisena,Keran oltuani 85kg. Loppu siihen kun aloitin kellon mukaan syömisen.Kello 8 ,puro marjoilla. Kello 11.30 lounas. Kello 14. välipala. Kello 16.30 päivälinen.Kello 19,ilta pala. Askeleita kertyy päivän aikana minimi 12 000 läpivuoden aikojen. Jos mittari vyöllä näyttää esim.kello 18. vain 11.ooo askelta .menen lenkille..Jotta saan minimi 12 000. Askelta mitä painan 58 kg./ 165cm En ota mitän missä sokeria tai maketusainetta.Jos ruoka jää välin ,syön leipää ja on heti vuotärössä esim 2kg. mikä on 4kpl.500 g.voi pakettia.Kun keran kilot sanut,jos ne pois on lopun elämän matka ruoka rymi ja kurinalaisus.Kietäytyä herkut vaikka tuputetaan.Pyrin tekee trefit lounalle.Jos ei onnistu on valmisaltti kaupasta ostetuna mukana jossa kana.
Vaikka makaamalla jos et syö liikaa.
Mä laihduin 30 kiloa kävelemällä. Ja ihan kaupungissa kävelyä, ei missään luonnossa. Ruokavalioon en tehnyt muutoksia.
Laihduin aikanaan vähän vahingossa alipainon puolelle, kun sain ekan lapsen ja ryhdyin tekemään päivittäin pitkiä vaunulenkkejä. En pystynyt imettämään, joten silläkään ei ollut vaikutusta. Eli ihan on mahdollista laihtua kävelemällä.
Jos ap vielä lukee ketjua ja epämääräiset kivut jatkuvat, niin suosittelen fibromyalgiaan ja reumasairauksiin perehtyneelle lääkärille menoa. Lisäksi itselle sopiva ruokavalio tukemaan terveyttä. Minulla on fibromyalgia ja ibs, ja joudun katsomaan syömisiä todella tarkasti. Esim. gluteeni, sokeri ja einekset pahentavat molempien oireilua. Joitain ruoka-aineita pystyn syömään vain tietyssä muodossa, vaikkapa soija menee kokonaisina papuina mutta soijarouhe tai -maito sotkee vatsan ja laukaisee kivut. Eli aikamoista salapoliisityötä on saanut tehdä ruokavalion kanssa, mutta (lähes) kivuton elämä on ehdottomasti kaiken sen vaivan arvoista.
Hei,
Yksi kommentti jota kukaan ei ole ilmeisesti esittänyt. Lisää kävelyyn sauvat niin saat 30% lisätehoa reippaaseen kävelyyn. Saat myös käden ekstensorilihakset mukaan tehosauvoilla, jotka joustavat joka liikkellä!
Hyvä AP! Onnistut kyllä:-)