Sanoin miehelle että rakastan häntä

Mies sanoo mulle ja minä hänelle PÄIVITTÄIN, että rakastetaan. Se ei menetä ikinä merkitystään. Tulee hyvä olo:)

Vierailija kirjoitti:

Vaikea asettua ihmisen asemaan, jolle on vastenmielistä kertoa rakkaudestaan, joten saako selityksiä tietämättömälle?.Kertoisko joku tällainen, että häpeätkö sinä rakkauttasi, vai näpäytätkö sinä puolisoasi (eli rakkautta ei ole tai on vinksahtanut), vai mitä helvetin sadismia toi on. Jos mun mieheni ei enää vastaisin ja minä rakastan sua tai toisinpäin, olis kai selvää että 20 vuotine yhteiselomme olisi ohi.

Nuo kommentit, jossa kerrotaan miesten olevan kyvyttömiä kertomaan rakkaudestaan ovat alentuvuudessaan hätkähdyttäviä. "Voi voi, kun Pertti on vain mies, niin se ei pysty sanomaan että se rakastaa mua". Vai onko niin, että itse olettekin niitä alistettuja, joita ei tarvitse edes sen vertaa kunnioittaa, että kertoo rehellisesti tunteistaan ja annatte asian jatkua näin?

Ap, mulle tuli paska olo sun puolesta, en osaa neuvoa mutta symppaan.

Naiset on mestareita valehtelemaan itselleen, kuinka se Pertti kuitenkin heitä rakastaa. Oli sitten kyse rakkaudentunnustuksesta tai pettämisestä tai mistä hyvänsä. Kyllä se Pertti silti rakastaa, se ei vaan osaa käsitellä asioita, potee henkilökohtaista kriisiä tai ei osaa ehkä vain puhua tunteistaan.

Ihmekös tuo jos satunnaiselle vastaantulijalle olet rakkauttasi tunnustanut. (Miehelle)

Lapsiperheen arjen pyörityksessä, vuorotöiden ja harrastuskuskausten täyttämässä elämässä joskus tulee mietittyä, rakastakohan mä nyt tota miestäni. Onhan se tällä hetkellä enemmän työkaveri kuin kuuma ja romanttinen rakastaja. Mies ajattelee samoin, ollaan aiheesta monesti puhuttu.

Mutta ei me silti erota haluta. Ja kestän sen aivan hyvin, ettei rakkautta tarvii joka käänteessä olla tunnustamassa. Musta olisi teennäistä sellaista vaatia vuosien avioliiton jälkeen.

Miehesi ei sitten rakasta sinuako. Ehkei hän vaan 'osaa kertoa tunteitaan'. Jotkut miehet on tuollaisia.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperheen arjen pyörityksessä, vuorotöiden ja harrastuskuskausten täyttämässä elämässä joskus tulee mietittyä, rakastakohan mä nyt tota miestäni. Onhan se tällä hetkellä enemmän työkaveri kuin kuuma ja romanttinen rakastaja. Mies ajattelee samoin, ollaan aiheesta monesti puhuttu.

Mutta ei me silti erota haluta. Ja kestän sen aivan hyvin, ettei rakkautta tarvii joka käänteessä olla tunnustamassa. Musta olisi teennäistä sellaista vaatia vuosien avioliiton jälkeen.

Vähän ehkä samat fiilikset täälläkin. Eikä me tuota joka käänteessä olla hokemassakaan. Siksi olisi ollut kiva kuulla se edes joskus mutta oli näemmä liikaa vaadittu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Paras anoppi on valokuva kirjahyllyssä.

Panoppi panee papanoita pyllyyn

Jep. Lopultahan se tuli sieltä. Ei enää rakasta. Lasten takia kai sitä yhdessä ollaan kun ei sanonut että haluaisi erotakaan. Lievästi sanottuna paska fiilis ja olo että olen vain panopuu johon tyhjentää kassit.

Ap

No miksi et eroa.

Vierailija kirjoitti:

No miksi et eroa.

No ei ole niin helppoa. Pienet lapset ja asuntolaina. Tässä univajeessa ei mitään ylimääräistä saa aikaiseksi. Ehkä sitten kun tuo nuorempi alkaa nukkua öitä niin että aivokapsiteetti riittää muuhunkin kuin hengissä pysymiseen.

Ap