Lue keskustelun säännöt.
Sinkku ja vähän katkera välillä
02.02.2018 |
Kun nyrpeimmilläkin ja hyvin vaatimattoman näköisillä naisilla (yli- tai alipainoa, lyhyet harvat hiukset, ohuet huulet, pienet silmät, vanhanaikaiset silmälasit, kalvakka iho, vaatteet tyyliä mom jeans ilman ironiaa), joita tunnen harrastuksista tai työpiireistä, on parisuhde. Tuli taas sellainen olo, että mä oon varmaan sitten vielä kamalampi luonteeltani ja universumin vastenmielisimmän näköinen, kun oma sinkkuilu vaan jatkuu, siinä missä muut menee kihloihin ym.
Kommentit (230)
Arvostelusi muista ihmisistä on armotonta! Jospa yrittäisit korjata asennettasi ja yrittäisit löytää ihmisistä ulkonäköä enemmän sielua ja sydäntä! Katkeruus kumpuaa ikävällä tavalla, ja alitajuisesti taidat tietääkin sinkkuutesi syyn! Kriteerisi kumppanin haeskelussa ovat pinnallisen ihmisen merkki eikä kukaan halua parisuhdetta ihmisen kanssa, joka ajattelee kanssaihmisistä sinun laillasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama. Kaiken maailman mätisäkkejä/vammaisia/rumia ym naisia olen nähnyt parisuhteessa. Itse olen normaalipainoinen ja kai ihan ok näköinen mutta silti en ole suhdetta saanut koskaan. N29
Ja vammaisillako ei sinusta saisi olla parisuhdetta? En tiedä, miltä näytät ulkoisesti, mutta sisäinen rumuutesi ei jää keneltäkään huomaamatta. Siinä todennäköisesti syy, miksi olet jäänyt yksin.
Minä olen pannut merkille, että noilla hengenvaarallisesti lihavilla ihmisillä on aina heitä syvästi rakastava puoliso. Usein he oikein palvovat puolisoaan ja totetuttavat kaikki tämän toiveet ruokailun suhteen. Haastatteluissa he kertovat, miten rakas lihava puoliso onkaan ja miten herkkä mieleltään. Olen ajatellut, että minäkin alan syömään itseni sänkykuntoon. Eiköhän ala puoliso löytymään.
Parisuhde alkaa hymystä ja sen hymyn pitää näkyä myös silmistä.
Ensin pitää osata olla itsensä kanssa. Sitten vasta osaa olla parisuhteessa. Ap:n ongelma lienee tuo, että ollessaan yksin on katkera muille ja keskittyy siihen mitä itseltä puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en sitten ole tuo, joka kutsui toisia mätisäkeiksi, se oli ihan joku toinen. Aloituksestani kai sitten välittyi kuva, että itken tyynyyni yksinäisyyttä joka ilta ja kuljen naama nurinpäin katkeruutta huokuen ja muille ilkeillen, mutta se ei ole todellisuus. Välillä iskee vain sellainen fiilis, että olenko yksin loppuelämän. Olen jopa kysynyt pari kertaa kavereilta ja siskolta (joka ei kaunistele asioita), että vaikutanko ulospäin epätoivoiselta miestenjahtaajalta, ja he ovat sanoneet, että en todellakaan. Yksi kaveri jopa hämmästyi, koska luuli, että sinkkuilen vapaaehtoisesti...
Jotkut jumittuivat selvästi tuohon ulkonäkövertailuun ja saan siitä *askaa niskaan, mutta kuinka moni huomasi että samalla puhuin myös luonteesta? Koska niin kuin joku toinenkin tuossa yllä sanoi, tosin minuun viitaten, niin nyrpeimmilläkin on suhde, joten eipä se luonteestakaan vaikuta olevan kiinni, vaan enemmän taitaa olla kyse sattumasta. No, hyvää viikonloppua, illansuussa on yhdet treffit, joille menen matalin odotuksin ja hymyillen :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Kaiken maailman mätisäkkejä/vammaisia/rumia ym naisia olen nähnyt parisuhteessa. Itse olen normaalipainoinen ja kai ihan ok näköinen mutta silti en ole suhdetta saanut koskaan. N29
Ja vammaisillako ei sinusta saisi olla parisuhdetta? En tiedä, miltä näytät ulkoisesti, mutta sisäinen rumuutesi ei jää keneltäkään huomaamatta. Siinä todennäköisesti syy, miksi olet jäänyt yksin.
No kyllähän se outoa mielestäni on että jonkun vamman omaavilla on normaalit miesystävät ja minä normaalina en saa miestä. Mutta ehkä tosiaan tinderissä miehet näkevät muutamasta kuvasta sen sisäisen rumuuteni enkä siksi saa tykkäyksiä. On ne miehet aikamoisia velhoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en sitten ole tuo, joka kutsui toisia mätisäkeiksi, se oli ihan joku toinen. Aloituksestani kai sitten välittyi kuva, että itken tyynyyni yksinäisyyttä joka ilta ja kuljen naama nurinpäin katkeruutta huokuen ja muille ilkeillen, mutta se ei ole todellisuus. Välillä iskee vain sellainen fiilis, että olenko yksin loppuelämän. Olen jopa kysynyt pari kertaa kavereilta ja siskolta (joka ei kaunistele asioita), että vaikutanko ulospäin epätoivoiselta miestenjahtaajalta, ja he ovat sanoneet, että en todellakaan. Yksi kaveri jopa hämmästyi, koska luuli, että sinkkuilen vapaaehtoisesti...
Jotkut jumittuivat selvästi tuohon ulkonäkövertailuun ja saan siitä *askaa niskaan, mutta kuinka moni huomasi että samalla puhuin myös luonteesta? Koska niin kuin joku toinenkin tuossa yllä sanoi, tosin minuun viitaten, niin nyrpeimmilläkin on suhde, joten eipä se luonteestakaan vaikuta olevan kiinni, vaan enemmän taitaa olla kyse sattumasta. No, hyvää viikonloppua, illansuussa on yhdet treffit, joille menen matalin odotuksin ja hymyillen :)
Ap
Kyllä minä ymmärrän. Välillä vain ihmiset eivät tirdä kuka on sinkku ja kuka ei. Varmasti myös metoo kampanja on säikäyttänyt miehiä eikä enää lähestytä niin helposti. Laita ap kuva itsestäsi. Semmoinen mistä ei tunnista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä minun pitäisi olla kateellinen tai katkera siitä, etten saa myrskyisää parisuhdetta joka kuitenkin kariutuu muutamassa vuodessa, kuten useimmilla näyttää käyvän. Jotkut jopa kituvat pitkässä avioliitossa ja mainostavat ottavansa eron heti, kun lapset on lähteneet kotoa. Tästäkö pitäisi olla kateellinen?
Tämä näkökulma on hyvä muistaa:
Vaikka parisuhteessa on paljon kivoja asioita, siellä on myös paljon ihan perseestä-juttuja. Monelle vain on jäänyt sellainen kuva, että parisuhde pelastaa elämäni ym, mutta näin se ei tietenkään ole. Sinun täytyy ensin löytää itsesi, sitten vasta tulee parisuhde, mutta, edelleenkään se ei ole ollenkaan must, että ihminen on onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä ikisinkuilla on kyllä rautainen itsetunto, kuvittelevat että he ovat jotenkin niin täydellisiä että siksi miehet eivät "uskalla" olla heidän kanssaan, vaikka he ovat kaikkea mistä mies voisi haaveilla :,D eivät näe niitä syitä miksei heitä haluta parisuhteeseen..
Mä olen ikisinkku ja mulla ei ole lainkaan itsevarmuutta ja johtuu juurikin siitä etten ole koskaan kelvannut miehille. Jos saisin miehen, uskoisin että itsevarmuuteni kasvaisi.
Mä en oikein ymmärrä, miten itsevarmuus liittyy siihen, että kelpaako miehille vai ei? Saako sitten jonkun approved leiman jonnekin ja vai miten tämä jollekkin kelpaaminen parantaisi sitä. Entäs sitten jos suhde päättyy niin ootko sitten taas vähemmän itsevarma? Kannattaisi varmaan jotenkin muuten kehittää sitä itseluottamusta ja varmuutta kuin kuvitella jonkun toisen asian korjaavan. Sä olet sama ihminen oletpa suhteessa tai yksin.
Oletko tosissasi? Eiköhän yksi elämän ''perus''juttuja ole löytää kumppani ja pariutua? Vietäppä koko elämä yksin kun katsot miten vierelläsi JOKAIKINEN muu on suhteessa paitsi itse. Totta helvetissä siinä saa huonon itsetunnon ja pitää itseään jotenkin viallisena kun ei kenellekkään kelpaa. Miksi kaikki muut kelpaa jollekkin mutta mä en? Mikä vika mussa on? Miksi olen vääränlainen?
Ei parisuhteeseen pääseminen ole mikään välttämättömyys tai elämän perusasia. Minulle elämän perusasioita on ollut hankkia hyvä elämä elikkä kouluttautua, saada työpaikka, jossa viihdyn, laittaa kiva koti itselleni jne. Monet elävät ihan tyytyväisenä elämänsä ilman vakinaista parisuhdetta. Mun suunnitelma oli saada mielenkiintoinen ura ja ryhtyä crazyksi Cat ladyksi. Mun mies oli asiasta erimieltä ja niinpä olen nyt naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Elämä ei aina mene niinkuin haaveilee, mutta siitä voi silti nauttia. Kuten täällä on moneen kertaan todettu chill Out ja nauti elämästäsi tässä ja nyt. Se kumppani löytyy tai on löytymättä, sitä asiaa ei voi pakottaa. Aktiivinen tietysti kannattaa olla, mutta tuollainen epätoivo ei ole kovinkaan viehättävää.
Arvasin että sulla on mies.
Niinpä.
Syö vähän pohjaa tuolta "voit elää elämääsi ilman toista ihmistä"-tarinaa:(
No kyllä minäkin olen elänyt sitä sinkkuaikaa ennen miestä ja nauttinut siitä. Ei minulla koskaan ole ollut mitään pakottavaa sisäistä tarvetta pariutua, joten on aika vaikea ymmärtää teitä. Kyllä uskon , että kun on se oma elämä ja itsetunto kunnossa olipa sitten sinkku tai suhteessa niin se näkyy sinusta. Ja tämä tietysti vaikuttaa kaikkiin ihmissuhteisiisi. Luulisi, että niiden potentiaalisten kumppaniehdokkaidenkin tapaileminen sujuisi rennommin , mikäli et lataisi siihen liikaa panostusta ja odotuksia. Toivon todella, että löydätte itsellenne ne elämänkumppanit ennenpitkää, mutta nauttikaa nyt hyvät ihmiset tästä ainoasta elämästänne tässäkin hetkessä. Ei se kumppani teitä tai elämäämme maagisesti naps vaan korjaa ja paranna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt tehdä elämästäni mukaavaa yksin, matkustelen, mulla on työ ja ihana itse sisustamani asunto, varaa shoppailla kivoja vaatteita, rakas koira ym. Silti haluaisin miehen ja kyllä, olen katkera siitä että mätisäkeillä on miehiä ja mulla ei.
Ja tilanne tulee jatkumaan tällaisena niin kauan kuin näet lähimmäisesi mätisäkkeinä. Miehet haistavat häijyytesi, ja hyvä niin. Sinunlaisesi ihminen voi ihastua hetkeksi ja olla muutaman kuukauden mukava hormonihöyryjen voimalla, mutta suhteen arkipäiväistyessä riivinrautamaisuutesi nousee esiin. Olet opettanut itsesi arvostelemaan muita ja löytämään kaikista jotain halveksuttavaa, nipottamaan ja suorittamaan. Olet oppinut hoitamaan itsetuntoasi koittamalla latistaa muita. Kun sitä itsetuntoa ei ole, alat pian ihmetellä mitä mies sinussa näkee, ja vaihtoehdot ovat että alat pitää miestä luuserina koska tyytyy sinuun tai alat sairaalloisen mustasukkaiseksi koska tottahan tuo kohta paremman löytää. Näitä on nähty. Tosissasiko luulet että yksi parisuhde tuosta vaan pyyhkisi pois nämä sitkeään juurtuneet ikävät piirteesi?
Näen mätisäkit mätisäkkeinä ja kauniit kauniina. Miehet haistavat häijyyteni tinderkuvien kautta? Interesting. Mä en ainakaan parista kuvasta osaa sanoa millainen mies on luonteeltaan.
Siis sinä et vain saa matcheja Tinderistä? Aivan varmana saat, jos jokaisen miehen vedät oikealle.
En saa matcheja tinderissä juurikaan ja vaikka saan, miehet eivät aloita keskustelua (en siis ole tarpeeksi kaunis että haluaisivat alkaa keskustelemaan kanssani) tai asuvat liian kaukana. Baarissa ei miehet lähesty eikä muutenkaan irl.
Sinun pitää itse aktivoitua, aloita keskusteluja ja tee suoria aloitteita livenä.
Moni nainen tässä ketjussa joka valittaa että "ei löydä ketään miestä" tosiasiassa tarkoittaa sitä että on täysin passiivinen eikä kelpuuta ketään, kriteerit aivan liian korkealla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Johan on kumma, jos joku nainen ei pääse nettideiteille. Olen yli viisikymppinen, ylipainoinen ja perustavallisen näköinen nainen. Laitoin hyvin lyhyen profiilin. Minua pyydettiin treffeille yli kolme sataa kertaa. Ei tarvinnut käydä kuin parilla treffeillä, sitten tapasin tulevan aviomieheni. Nyt yhdessä neljättä vuotta.
Ps. En ole nyrpeä, pikkumainen tai katkera.
Niinpä. Tuosta vaan ei yleensä ole kyse vaan siitä että naiset ei kelpuuta ketään niistä jotka pyytää.
AP:n kannattaa avartaa maailmankuvaansa. Onko sinulla vaatimuksia esim. miesten ulkonäön suhteen, jos suhtaudut naistenkin ulkonäköön noin arvostelevasti?
Itse ihastuin omaan mieheeni vasta kolmansilla/neljänsillä treffeillä. Mies oli siihen mennessä ihastunut minuun jo päätä pahkaa, itse olen hidas syttymään. Huomasin kuitenkin miehessä monia hyviä puolia, joiden vuoksi halusin jatkaa treffailua. Aluksi mies ei ollut minusta komea, mutta kun ihastuin, hän muuttui silmissäni maailman komeimmaksi.
Minulla on eräs sinkkuystävä, joka arvosteli miesystäväni ulkonäköä minulle suoraan (tämän vuoksi minun ja tämän sinkkuystäväni välitkin katkesivat hetkeksi). Yllättävää mutta totta, tämä ystäväni on vieläkin sinkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällaisista naisten valitusketjuista tulee mieleen joka kerta tämä Kiira Korpi juttu:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2014020418007828_vi.shtml
"- Kun olin edellisen kerran sinkkuna noin neljä vuotta sitten, olin ihan epätoivoinen, etten koskaan löydä ketään. Usein ennenkin olen saanut itse tehdä aloitteen, hän kertoo lehdessä."
Kun jumalaisen kaunis Kiira käyttää sanoja "epätoivoinen" ja "ei koskaan löydä ketään" niin noista sanoista häviää loppuiäksi kaikki uskottavuus...
Sun asenne muita kohtaan on niin alentuva, että mä en huolisi sua edes tuttavaksi, saati ystäväksi.
Sori.
Aikamoisia yli-ihmisiä täällä.
Kertaakaan ette siis ole haukkuneet muita ihmisiä? Eihän tällä palstalla muuta tehdäkkään kun haukuta muita ihmisiä!
Kyllähän seurustelemaan useimmat pääsee, kun on "saatavilla" ja näkee itsekin vähän vaivaa, sekä ottaa riskejä. Mutta löytääkö ihmisen johon rakastuu oikein kunnolla, ja vieläpä niin että toisella on yhtä vahva tunne, ja elämäntilanne sopiva, ja toiveet tulevaisuudesta yhteneväiset? Siinä se vaikeus.
Vierailija kirjoitti:
Kerron teille salaisuuden: kyse ei ole suorittamisesta ollenkaan, vaan 100% hyvästä onnesta. Ei teidän tartte kelvata kaikille miehille vaan vaan sille oikealle. Et ole sinkku siksi ettet ole tarpeeksi timmi tai nätti, vaan koska et ole tavannut sopivaa ihmistä. Et voi parantaa tilannettasi treenaamalla vielä vähän lisää ja hankkimalla huulitäytteet ja haukkumalla muita naisia nostaaksesi itseäsi, vaan tappelemalla tuota myrkyllistä katkeruutta vastaan. Jos sulla on kiva elämä, näytät myös ihmiseltä jonka seurassa voisi olla kivaa. Jos olet ystävällinen, huomaavainen ja mukava, se on viehättävää. Kuinka luontevasti katkeruutta tihkuva ihminen voi olla kiva ja mukava? Nii-in. Jos pidät kaikkia kilpailijoina joista yrität saada työvoittoa, et näytä useimpien mielestä ihmiseltä jonka seurassa voisi olla kiva viettää vapaa-aikaa.
En tiedä millainen ajatelma sinulla on näistä katkerista ikisinkuista, mutta minusta on hauskaa kuinka sanot, että katkeruus tai tietynlainen luonne on se syy miksi joku on vuodesta toiseen sinkku :D kun miettii ettei ne parisuhteeseen päässeetkään ole poikkeuksetta niitä ihania, mukavia, sydämmellisiä seuralaisia joilla on ihana, tyydyttävä elämä. Yhtälailla asennevammaiset tai muuten elämäänsä kyllästyneet ovat suhteissa, eikä se katala luonne ole haitannut jäämästä pidempäänkin suhteeseen. Ei ne ikisinkkut ole yksi homogeeninen ryhmä joilla on aina se katkeruutta ja vitutusta tihkuva asenne tai ole jotenkin muuten viallisia ihmisinä. En tosin väitä etteikö jossain vika ole, mutta sitä on turha vetää tekopyhää johtopäätelmää katkerista ihmisistä kun ikisinkku päästää hieman höyryjä. Kyllä minäkin, yhtenä ikisinkkuna, ihmettelen miten te muut vain löydätte sen jonkun ja niin helposti. Tiedän ihmisiä joilla on vaikea luonne tai ovat muutenkin rasittavia, mutta joilla kumppaneita on aina ollut jonoksi asti sillä välin kun itse olen vuodesta toiseen yksin. Ei se tee minusta mitenkään katkeraa vaikka asiaa ihmettelen osaltani.
Mutta siitä olen samaa mieltä, että tuurilla on osuutta asiaan. Se taitaa vaan olla niin, että joillain on enemmän tuuria kuin jollakin toisella. Koska oikeasti ihan kaikenlaiset ihmiset löytää ja saa suhteita, se on tullut nähtyä. Niin ujot, suositut, kauniit, rumat, laihat, läskit,, yksinäiset, nuoret, vanhat ja ihan kaikki muutkin. Uskokaa vaan että tuurista se on pitkälti kiinni tää pariutuminen, ei mistään muusta.
Vierailija kirjoitti:
Kerron teille salaisuuden: kyse ei ole suorittamisesta ollenkaan, vaan 100% hyvästä onnesta.
Tietysti onnella voi olla joku rooli, mutta kyllä enemmän se on kiinni omista rajoitteista ja halusta tutustua toiseen ihmiseen. Joku jo aikaisemmin sanoikin että avoin mieli on avain onneen, ja näin myös itse uskon. Jos pystyy katsomaan ihmistä sen suurten korvien, ali-ylipainon, luisevien jalkojen, iso nenän, väärän väristen hiusten ja pisamien taakse niin hups...siellähän olikin ihana kumppani, joka hetken päästä näyttääkin komeimmalta ja kauneimmalta koskaan. Pilvissä oleva ulkonäkövaatimus pitää ikisinkut ikisinkkuina, oli kyse naisista tai miehistä. Siten makaa kuin petaa.
Paha olo?