Lue keskustelun säännöt.
20 vuotta parisuhteessa, lapsia ja sinänsä kaikki hyvin.
01.02.2018 |
Mieheni on ensimmäiseni. Jos on huonoja aikoja ollut, niin on hyviäkin. Suhteeseemme ei kuulu väkivalta eikä päihteet, eivätkä suuret intohimot puoleen tai toiseen.
Olen selvinnyt tähän mennessä pienillä ihastumisilla satunnaisiin tuttaviin. Ne ovat aina hiipuneet ilman sen kummempaa. Vuosi sitten tuli työpaikalleni uusi työntekijä. Ulkonäöltään lähes epämiellyttävä, rivoja puhuva ikäiseni mies. Yhteisissä tehtävissämme ja ruokatuntikeskusteluissamme huomasin hänet kiltiksi, ystävälliseksi ja avuliaaksi. Vähitellen uskalsin kertoa hänelle asioita ja ajatuksia, joista en ennen ole puhunut. Hän osaa keskustella siten, että keskustelukumppani tuntee itsensä tärkeäksi eikä koskaan noloksi.
Emme ole puoleen vuoteen olleet samalla työpaikalla. Välillä kaupungilla sattumalta tapaamme tai kirjoittelemme arkikuulumisia. En pysty unohtamaan häntä. Kun näen hänet, on oloni kuin teinillä. Sydän hakkaa ja olen onnellinen. Kun mieheni kanssa menee huonommin, ajattelen tätä extyökaveria ja poden sydänsuruja siitä, että en saa olla hänen kanssaan.
Olen hyvin rationaalinen ihminen enkä ymmärrä näitä tunteita. Miksi haluan ihmistä, joka ei oikeasti ole minulle sopiva? Miksi en voi vain rakastaa miestäni niin kuin aikaisemmin? Onko tämä jokin keski-iän villitys? Meneekö tämä ohi? Kaduttaako minua, jos en tee mitään kumpaankaan suuntaan?
Haluaisin keskustella tästä. Miehelleni en voi sanoa mitään, sillä hän on mustasukkaisia laatua ja epävarma. Tuon toisen miehen kanssa pystyisin keskustelemaan, mutta en ole varma olisiko se viisasta...
Kommentit (62)
On ihan luonnollista, että ihastuu tunteesee, että joku antaa sinulle huomiota. Omilla vanhemmillani oli tällainen tilanne, äiti sitten otti ja lähti ja voin sanoa ettei olis kannattanu. On nyt ollut tosi onneton sen jälkeen, suhde tuon ihastuksen kanssa ei toiminu. Eli eikun sen oman miehen kanssa kipinää ja toisen huomioimista hakemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ihan luonnollista, että ihastuu tunteesee, että joku antaa sinulle huomiota. Omilla vanhemmillani oli tällainen tilanne, äiti sitten otti ja lähti ja voin sanoa ettei olis kannattanu. On nyt ollut tosi onneton sen jälkeen, suhde tuon ihastuksen kanssa ei toiminu. Eli eikun sen oman miehen kanssa kipinää ja toisen huomioimista hakemaan.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Vierailija kirjoitti:
Ihastuminen on ihanaa! Tuntee että on elossa. Ehkä pidät tuosta tunteesta etkä niinkään miehestä?
Tämä nousi myös minun mieleeni.
Ihastumisen tunteen voi pienellä vaivalla siirtää omaan puolisoon. Kun annat hänelle tavallisesti poikkeavaa kivaa huomiota, voit tulla sytyttäneeksi vanhaa suhdetta uuteen suuntaan.
Kertokaa miten siirrän ihastumisen tunteen arkisen tylsään mieheeni!
Suosittelen katsomaan koko haastattelun, mutta noin 14:n minuutin kohdalla tulee siis se neuvo: kohtele kumppaniasi, kuin asiakastasi. Koko päivän olet ystävällinen asiakkaille, jotta he eivät lakkaisi käyttämästä palveluitasi. Kun tulet kotiin, saa kumppanisi vain jämät... näinhän se usein menee. Eikö niin? Oli siinä myös se, että näytä joka aamu kumppanillesi, että juuri hän on se, jonka vierestä halusitkin herätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vapaa suhde sopisi monelle naiselle. Luulen etten olisi miehenikään satunnaisista panoista mustasukkainen. Mieheni ei halua edes ajatella sellaista vaihtoehtoa. Paras olisi jos en edes puhuisi muiden miehien kanssa.
En tietysti voi kaikkien miesten puolesta kirjoittaa, mutta tässä minun ajatuksia.
Osalle miehistä ja naisista tämä ei todellakaan kävisi ja osalla taas ei olisi mitään sitä vastaan. Iso ero voi myös olla siinä missä vaiheessa suhdetta tämä olisi ok. Minulle ei olisi ennen lapsia ollut mitenkään mahdoton ajatus, että olisimme avanneet suhteemme muille. Luulen, että tyttöystävälle se ei todellakaan olisi sopinut. Nyt saattaisi hänelle sopiakin, mutta minulle ei. Olisitko sinä ollut valmis jakamaan miehesi silloin suhteen alkuaikoina?
Vierailija kirjoitti:
Onko keski-ikäistä pitkässä parisuhteessa (20v) olevaa naista, joka ei olisi kokenut tätä?
Ihan mielenkiinnosta vaan kyselen, kun olen vasta 10 vuotta suhteessani ollut. Mietin onko väistämättä edessä joskus.
Eiköhän noin käy suurimmalle osalle pitkissä parisuhteissa, oli sitten mies tai nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa asiaa miettinyt. Miehen kanssa ei tunnu juuri muuta yhteistä olevan kuin talo ja vielä melko pieni lapsi. Ihastunut olen, mutta ihastuksen kohde ei tiedä tästä mitään (on minua huomattavasti nuorempi), pyörii ajatuksissa aamusta iltaan ja välillä öisinkin. Tälle asialle en aio tehdä mitään.
Eroa olen alkanut kuitenkin miettiä ihan vakavissani, koska tämä ihastuminen on herättänyt minut pohtimaan avioliittomme tilaa. Aika tyhjältä tuntuu. Mies etsii harrastuksia enenevässä määrin kodin ulkopuolelta, aikani olen siitä räksyttänytkin mutta enää ei tunnu missään. Nyt olen jo itsellenikin löytänyt harrastuksia kun lapsi on vähän kasvanut, joskin viihdyn kotosallakin. Koen että mies on ikään kuin ulkoistanut itsensä tästä avioliitosta.
Pohdinta jatkuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaa suhde sopisi monelle naiselle. Luulen etten olisi miehenikään satunnaisista panoista mustasukkainen. Mieheni ei halua edes ajatella sellaista vaihtoehtoa. Paras olisi jos en edes puhuisi muiden miehien kanssa.
Nyt saattaisi hänelle sopiakin, mutta minulle ei. Olisitko sinä ollut valmis jakamaan miehesi silloin suhteen alkuaikoina?
En olisi. Silloin olin niin epävarma kaikesta. Nyt olen ymmärtänyt, ettei ihmistä voi omistaa. Mutta toiminnan pitäisi olla avointa. Niin, että ei tarvitsisi arvailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihastuminen on ihanaa! Tuntee että on elossa. Ehkä pidät tuosta tunteesta etkä niinkään miehestä?
Tämä nousi myös minun mieleeni.
Ihastumisen tunteen voi pienellä vaivalla siirtää omaan puolisoon. Kun annat hänelle tavallisesti poikkeavaa kivaa huomiota, voit tulla sytyttäneeksi vanhaa suhdetta uuteen suuntaan.
Täyttä sontaa.
Jos tunteet ovat kuolleet, ne ovat kuolleet ja jos olet löytänyt jo toisen, joka hyvin mahdollisesti on oikeampi ihminen niin ei niitä tunteita mitenkään "siirretä" yhtään kehenkään.
Tänään on parisuhteessani taas huonompi päivä ja sen seurauksena vieras mies jatkuvasti mielessä. Haluaisin niin hänen voimakkaiden käsivarsiensa syleilyyn. Voi rähmä...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihastuminen on ihanaa! Tuntee että on elossa. Ehkä pidät tuosta tunteesta etkä niinkään miehestä?
Tämä nousi myös minun mieleeni.
Ihastumisen tunteen voi pienellä vaivalla siirtää omaan puolisoon. Kun annat hänelle tavallisesti poikkeavaa kivaa huomiota, voit tulla sytyttäneeksi vanhaa suhdetta uuteen suuntaan.
Täyttä sontaa.
Jos tunteet ovat kuolleet, ne ovat kuolleet ja jos olet löytänyt jo toisen, joka hyvin mahdollisesti on oikeampi ihminen niin ei niitä tunteita mitenkään "siirretä" yhtään kehenkään.
En ole lukenut ketjua alusta saakka, mutta mikä ongelma tällaisessa tilanteessa on erota?
Ap:n mielestä omassa miehessä ei ole mitään varsinaista vikaa. Teini-ikäiset lapset ovat hyvä syy olla eroamatta ja ihastus on varattu mies. Hän pohtii miten tällainen tilanne voisi selvitä ilman eroa. Tämä siis minun tulkintani.
Oletko ap "ehjän perheen" kasvatti, kun yrität etkä eroa heti?
T. Toinen keski-ikäinen parisuhteessa kipuilija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä olen. Vanhempani ovat olleet naimisissa kohta 50 vuotta. Enkä tosiaankaan haluaisi, että tällainen hetkellinen (tai vuoden kestävä) villitys pilaisi mahdollisen hyvän jatkon. Yhteisen vanhuuden ja tulevista lapsenlapsista nauttimisen.
En myöskään haluaisi teinieni joutuvan siihen tilanteeseen, että äiti jätti iskän jonkun ukkomiehen takia ja suree nyt yksinään. Kiitos vain tuon jutun kirjoittajalle, äiteihin vetoavat tuollaiset asiat...
Ap
Täällä olisi herrasmies, joka ei puhu rivoja ja osaa ottaa naisen tunteet huomioon. Kiinnostaisiko kirjoitella?
T. Ruusuja makuuhuoneeseen
Pitääkin tänään kysyä vaimolta kuinka moneen äijään hän viimeisen 17 vuoden aikana ihastunut. Itselleni riittää avioeron syyksi jo se, että vaimolla olisi joku pakottava tarve saada kirjoitella vieraiden miesten kanssa salaa tai avatua omasta suhteestaan, jollekin toiselle miehelle ja vielä SALAA toiselta. Vittu mitä käärmeitä naiset oikeasti on.
Jos kyselet vaimosi ihastuksia, niin muistathan kertoa omasikin? Ja jos vaimosi uskaltaa ne sinulle kertoa, palkitse hänen luottamuksensa. Jos aloitat kamalan draaman siitä, että hän on avoin, voit olla varma että se on viimeinen kerta, kun hän uskaltaa vastata myöntävästi.
Samaa mieltä! En uskalla enää myöntää mitään. Ihan hirveä haloo siitä, kun kerroin itse oma-aloitteisesti, ihastuneeni yhteen nettituttuun. Toivoin siis apua!
Onko keski-ikäistä pitkässä parisuhteessa (20v) olevaa naista, joka ei olisi kokenut tätä?
Ihan mielenkiinnosta vaan kyselen, kun olen vasta 10 vuotta suhteessani ollut. Mietin onko väistämättä edessä joskus.