Osa suomalaislapsista on niin heikkokuntoisia, että pelkkä kuntotestien yrittäminen on vaikeaa – "Tulokset ovat huolestuttavia"

Vierailija kirjoitti:

Nyt olisi viimeinen hetki miettiä koululiikunnan sisältö aivan uusiksi, että se kannustaisi liikkumaan myös vapaa-ajalla eikä loisi aikuisuuteen jatkuvia inhoja joitakin lajeja kohtaan.

Laittaisin myös vastuuta sinne vanhempien suuntaan. Lapsen pitäisi liikkua 20h viikossa, ei pelkkä koululiikunta riitä tuohon millään. Jos lapsi on liian pieni leikkimään ja liikkumaan yksin ulkona, vanhempien pitää mennä mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Älkää nyt tässä muistelko omia kouluaikoja ja kuvitelko, että nykyään on samanlaista!

Nämä move testien tulokset ovat lapselle itselleen sekä viranomaisille. Ope ei saa niitä hyödyntää arvioinnissaan.

Ihanan naiivia.

Koululiikunnan ongelma on se, että monet eivät ikinä saa siellä onnistumisen iloa, joten ihmekään että liikunta lopetetaan heti kun mahdollista, koska koko touhusta on jäänyt paha maku suuhun. Itselläni koulun liikunnalla ainut ilo oli se kerran vuodessa järjestettävä notkeustesti, jossa loistin, koska oli luonnostaan notkea, mutta ei se riittänyt tuomaan intoa kaikille muille liikuntatunneille, joilla olin sitten aina sieltä huonoimmasta päästä, koska kunto oli huono, pallopelien säännöt meni usein yli hilseen ja tunsin aina olevani riippakivi.

Vierailija kirjoitti:

Älkää nyt tässä muistelko omia kouluaikoja ja kuvitelko, että nykyään on samanlaista!

Nämä move testien tulokset ovat lapselle itselleen sekä viranomaisille. Ope ei saa niitä hyödyntää arvioinnissaan.

Missä maailmassa sinä elät? Kyllä nuo lapset tietävät, että kyse on valtakunnallisesta tutkimustulosten keräämisestä, ei niinkään heidän omasta kunnostaan. Turha hikoilla ja rehkiä.

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että kouluista tuttu kilpailuasetelma ja jatkuva arviointi sekä vertaaminen tappavat aika tehokkaasti sellaisen keskiverronkin liikkujan motivaation. Ainoastaan ne liikunnallisesti lahjakkaat ja superaktiiviset menestyvät noissa ja täten varmaan tykkäävätkin. Ongelmana on, kun liikunnanopettajat ovat itse useimmiten näitä jo lapsesta asti liikunnallisesti lahjakkaita ja aktiivisia, eivätkä osaa kuvitella toisenlaista tapaa olla ja elää. On lapsia, jotka eivät koskaan ole kummemmin liikuntaa harrastaneet kouluun tullessaan, koska vanhemmilta ei aina saa parhaita mahdollisia eväitä tähänkään asiaan. Sen sijaan että jo ekoista luokista lähtien lähdetään ajamaan sellaista kipeetä kilpailuasetelmaa jossa on vain voittajia ja häviäjiä, voitaisiin yrittää lähteä siitä itse liikkumisesta. Kuinka moni muistaa juoksutestit ja -lenkit, mutta kertaakaan ei juoksutekniikkaa kummemmin opetettu? Ei meillä ainakaan. Käskettiin vaan tehdä, ja jos olit huono niin hyi kun olit huono. Jos taas osasit jo valmiiksi, niin voi että kun olit lahjakas!

Mitä jos matematiikan tunneilla jaettaisiin julkisesti joukkueet, joissa fiksuimmat pääsee valitsemaan parhaat päältä ja laskutaidottomat jäisi pohjalle? Sitten tulokset julkisesti esiin ja kauhisteltaisiin, kuinka huonosti Nico nyt jakolaskuissa pärjäsi mutta luokan älykkö Arvo nyt sai taas parhaat pisteet. Avoimesti saataisiin ilkkua matemaattisesti lahjattomia? Ai ei? Miksi siis liikunnallisesti sama toiminta on ookoo?

Noinhan sitä nyt juuri tehdäänkin. Sitä paitsi noi matemattisesti lahjakkaat pääsevät jatko-opintoihin mutta ei matemaattisesti lahjakkaat EI pääse. Joten koko tulevaisuus laitetaan peliin siinä asiassa. Miksi liikunnan pitäisi olla yhtään eri asia? Miksi fyysisissä asioissa ihmisiä ei saa laittaa kilpailemaan keskenään mutta henkisissä ja mentaaleissa asioissa saa laittaa? Niissä on jopa enemmän eroja kuin fyysississä asioissa ihmisten välillä!

Suomessa tämä urheilun ihannointi tuntuukin heijastuvan ihan kouluun saakka. Liikunnallisuuteen kannustaminen on mielestäni erittäin tärkeää, ja nimenomaan kannustaminen. Onko koskaan ikinä kukaan tuntenut itseään erityisen motivoituneeksi tekemään mitään, jos oletusarvoisesti sinua lähestytään jo mitta-asteikko kourassa? Asetelma "Katotaan nyt mihin susta on!" on kuollut syntyessään, ellei toista ole koskaan opetettu tekemään näitä mitattavia asioita.

Juuri noinhan koululaitos toimii matematiikassa, kielissä jne. testataan koko ajan ja jos et pärjää niin tulevaisuus tyssää siihen. Kaikki jatkokoulutukset määritellään noiden mukaan. Joten turha valittaa mistään testaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Koulun tehtävä ei ole tehdä kuntotestejä oppilaille vaan opettaa liikkumaan. Entistä enemmän jos kukaan muu ei opeta. 

- artikkelissa ei viitata koulun liikunnanopettajan teettämiin kuntotesteihin vaan valtakunnalliseen tutkimukseen joka käytännön syistä on toteutettu kouluissa (missä muualla koko ikäluokka on yhtä aikaa?)

- _vanhempien_ tehtävä on huolehtia siitä ettei lapsi ole rapakuntoinen. Kaikkia lajeja ei tarvitse osata opettaa, siksi niitä harjoitellaan siellä koulussa (vaikka liikunnanvihaajien mielestä sitäkään ei saisi tehdä)

Vierailija kirjoitti:

KeisarilleSeMikäKeisarilleKuuluu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että kouluista tuttu kilpailuasetelma ja jatkuva arviointi sekä vertaaminen tappavat aika tehokkaasti sellaisen keskiverronkin liikkujan motivaation. Ainoastaan ne liikunnallisesti lahjakkaat ja superaktiiviset menestyvät noissa ja täten varmaan tykkäävätkin. Ongelmana on, kun liikunnanopettajat ovat itse useimmiten näitä jo lapsesta asti liikunnallisesti lahjakkaita ja aktiivisia, eivätkä osaa kuvitella toisenlaista tapaa olla ja elää. On lapsia, jotka eivät koskaan ole kummemmin liikuntaa harrastaneet kouluun tullessaan, koska vanhemmilta ei aina saa parhaita mahdollisia eväitä tähänkään asiaan. Sen sijaan että jo ekoista luokista lähtien lähdetään ajamaan sellaista kipeetä kilpailuasetelmaa jossa on vain voittajia ja häviäjiä, voitaisiin yrittää lähteä siitä itse liikkumisesta. Kuinka moni muistaa juoksutestit ja -lenkit, mutta kertaakaan ei juoksutekniikkaa kummemmin opetettu? Ei meillä ainakaan. Käskettiin vaan tehdä, ja jos olit huono niin hyi kun olit huono. Jos taas osasit jo valmiiksi, niin voi että kun olit lahjakas!

Mitä jos matematiikan tunneilla jaettaisiin julkisesti joukkueet, joissa fiksuimmat pääsee valitsemaan parhaat päältä ja laskutaidottomat jäisi pohjalle? Sitten tulokset julkisesti esiin ja kauhisteltaisiin, kuinka huonosti Nico nyt jakolaskuissa pärjäsi mutta luokan älykkö Arvo nyt sai taas parhaat pisteet. Avoimesti saataisiin ilkkua matemaattisesti lahjattomia? Ai ei? Miksi siis liikunnallisesti sama toiminta on ookoo?

Suomessa tämä urheilun ihannointi tuntuukin heijastuvan ihan kouluun saakka. Liikunnallisuuteen kannustaminen on mielestäni erittäin tärkeää, ja nimenomaan kannustaminen. Onko koskaan ikinä kukaan tuntenut itseään erityisen motivoituneeksi tekemään mitään, jos oletusarvoisesti sinua lähestytään jo mitta-asteikko kourassa? Asetelma "Katotaan nyt mihin susta on!" on kuollut syntyessään, ellei toista ole koskaan opetettu tekemään näitä mitattavia asioita.

Takuuvarmaa mielensäpahoittajan tekstiä.

Hyvänen aika Suomessa ei todellakaan tarvita kommunismia kouluun. On aivan oikein, että parhaimpia kannustetaan. Tämä ei tarkoita sitä että muita pitäisi mollata kuten öykkärikansa mollaa esim.työttömiä nykyään. Kateus on kuolemansynti. Suomessa arvostetaan liikaa talousrikollisia ja liian vähän aitoja taitajia kuten urheilijoita.

Islannista oppia. Pääsivät jalkapallon MM-kisoihinkin. Lukekaapa googlesta miksi.

Mä väitän, että oikeassa kommunismissa ja sosialismissa on paljon kovemmat urheiluakatemiat ja urheilukoulut. Esim neuvostoliiton lätkäjoukkue joka treenasi siperiassa koulutuskeskuksessa armeija tyyliin. Suomalainen sateenkaari feminismi sosialismi on ihan eri tavaraa se syö maskuliinisuuden ja yrittämisen.

Tosi on. Ja kun täkäläinen "oikeisto" mollaa öykkärimäisesti työttömiä, pitää rajat auki välittämättä turvallisuudesta ja vie palkan taitavilta työntekijöiltä niin suossa ollaan ilman kuokkaa ja Kekkosta.

Norjassa toimii Bernie Sandersmainen politiikka ja ei ihme että hukkuvat mitaleihin.

Paavo Väyrynen puikkoihin ja aitoa hyvinvointikapitalismia kehiin.

Islannista mallia jalkapalloon ja talouteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feministinen yhteiskunta. emaskulointi kehdosta asti, huonolaatuinen ruoka (einekset).

Minä nujakoin jo 6v lähtien isäni kanssa olohuoneen sohvalla. Painittiin ja hakattiin toisiamme. Koulussa painittiin lähi metsässä ja hakattiin toisiamme kepeillä. Ala-asteen opettajana oli vanhanliiton mies joka piti liikuntatunneilla telinevoimistelua meille. Roikuttiin säännöllisesti puolapuissa useita minuutteja, punnerrettiin, tehtiin vatsoja, hypittiin pukin yli, renkailla voimisteltiin etc. Tämä tapahtui 90 luvulla.

Lämmöllä muistelen tätä miesopettajaa. Vapaa ajalla leikittiin kirkonrottaa (paljon juoksemista), tehtiin pilapimpotuksia (juoksemista) ja muutenkin juostiin ja oltiin metsissä.

Aha. Eikö tytöt tehneet noita asioita? Mistä niiden liikkumattomuus nykyään johtuu?

No kyllä teki. Katsoivat meitä voimakkaita poikia ihaillen ja ujosti tulivat pallopeleissä joukkueen valinnassa rivistä kun minä valitsin poikien jälkeen tyttöjä joukkueeseen. Tämä oli vielä sitä hyvää aikaa kun tytön ei tarvinnut yrittää esittää yhtä ''wahwaa'' kuin pojan, mutta silti yrittivät ja suoriutuivat hyvin.

Heh, malliesimerkki miehestä joka ei tiedä ollenkaan mitä naiset tekevät keskenään. Me naureskeltiin niille kovista esittäville pojille ja mentiin koulun jälkeen pelaamaan pesistä tai jalkapalloa kaverin talon takana olevalle kentälle. Toisen kaverin mökillä kiipeiltiin puissa, ja testattiin kuka pääsee ylimmäs. Häädettiin kaverin veli pois ynisemästä jostain kadonneesta kuula-aseesta, ja häivyttiin vähän kauemmas ammuskelemaan sillä samaisella aseella löytämiämme tölkkejä ja pulloja.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen terveydenhoitaja ja tunnen monia liikunnanopettajia ja ollaan kaikki samaa mieltä siitä, että ennen oli liikunnallisesti paljon keskivertoporukkaa, sitten vähän niitä paljon liikkuvia ja vähän vähän liikkuvia. Nykyään tuo kahtiajako on yleistynyt todella paljon eli joko harrastetaan todella aktiivisesti urheilua tai sitten ei juuri liikuta ollenkaan. Peruskunto ja liikkuvuus on heikentynyt ns. keskivertoporukalla. Todella surullista, koska välimalli liikkumattomuuden ja yhden lajin aktiiviharrastamisen välillä olisi terveellisintä. Noilla nuorilla urheilijoilla tuppaa sitten tulemaan rasitusvammoja.

Tähän on kyllä herätty myös urheiluseuroissa, sillä tuollainen yhden lajin harrastamisen kovin nuoresta on huomattu heikentävän niitä tuloksia myös siinä yhdessä lajissa. Lajiharjoitteita tehdään toki vielä paljon, mutta oheisharjoitteiksi on otettu joko kokonaan toisen lajin treenejä tai sitten ideoita niistä. Junnuja kannustetaan liikkumaan monipuolisesti, mutta tietenkään valmentajatkaan ei voi pakottaa mihinkään, ellei myös vanhemmat ota aktiivisesti vastuuta lapsensa kehittymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt olisi viimeinen hetki miettiä koululiikunnan sisältö aivan uusiksi, että se kannustaisi liikkumaan myös vapaa-ajalla eikä loisi aikuisuuteen jatkuvia inhoja joitakin lajeja kohtaan.

Laittaisin myös vastuuta sinne vanhempien suuntaan. Lapsen pitäisi liikkua 20h viikossa, ei pelkkä koululiikunta riitä tuohon millään. Jos lapsi on liian pieni leikkimään ja liikkumaan yksin ulkona, vanhempien pitää mennä mukaan.

Meillä ei yksinkertaisesti aika riitä! Lapsi on koulussa (matkoineen) päivässä 8 tuntia, nukkuu/tekee ilta-ja aamutoimia 10 tuntia, tekee läksyjä 1 tunnin, syö (perheen kanssa tärkeää yhteistä aikaa) 1 tunnin, harrastaa 1,5 tuntia, käyttää kotitöihin 0,5 tuntia, on kavereitten/sisarusten kanssa 1 tunnin eli ei jää kun 1 tunti liikunnalle, vaikka pitäisi jäädä lähes 3. Usein tuo yhteinen aika sisarusten kanssa on tv:n katselua tai pelaamista, eli siinä menee tunnin ruutuaika samalla. Mutta kun pitäisi olla enemmän aikaa vaikka kokeisiin valmistautumiseen, esseiden kirjoittamiseen (osa harrastusajasta menee lukemiseen), ihan vain olemiseen jne. niin vuorokaudessa tunnit eivät yksinkertaisesti riitä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen terveydenhoitaja ja tunnen monia liikunnanopettajia ja ollaan kaikki samaa mieltä siitä, että ennen oli liikunnallisesti paljon keskivertoporukkaa, sitten vähän niitä paljon liikkuvia ja vähän vähän liikkuvia. Nykyään tuo kahtiajako on yleistynyt todella paljon eli joko harrastetaan todella aktiivisesti urheilua tai sitten ei juuri liikuta ollenkaan. Peruskunto ja liikkuvuus on heikentynyt ns. keskivertoporukalla. Todella surullista, koska välimalli liikkumattomuuden ja yhden lajin aktiiviharrastamisen välillä olisi terveellisintä. Noilla nuorilla urheilijoilla tuppaa sitten tulemaan rasitusvammoja.

Juuri näin. Muistan ikuisesti, kuinka 15 -vuotiaana (joskus viime vuosituhannella) eräs kansainvälisesti tunnetun juoksijan isä piti meille valmennusoppia ja kertoi kuinka tärkeää monipuolinen liikkuminen on ja että aktiivinen kilpaurheilu pitäisi aloittaa vasta suunnilleen teini-ikäisenä, kun kasvupyrähdys on ohi. Suomessa tunnutaan tekevän päinvastoin.

Tuo "aktiivinen" harjoittelu on haastava käsite, koska nuo samat lapset saattavat joo, harrastaa sitä yhtä lajia ja muuten olla liikkumatta. Lisäksi saattavat jättää teini-ikäisenä pois. 

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että kouluista tuttu kilpailuasetelma ja jatkuva arviointi sekä vertaaminen tappavat aika tehokkaasti sellaisen keskiverronkin liikkujan motivaation. Ainoastaan ne liikunnallisesti lahjakkaat ja superaktiiviset menestyvät noissa ja täten varmaan tykkäävätkin. Ongelmana on, kun liikunnanopettajat ovat itse useimmiten näitä jo lapsesta asti liikunnallisesti lahjakkaita ja aktiivisia, eivätkä osaa kuvitella toisenlaista tapaa olla ja elää. On lapsia, jotka eivät koskaan ole kummemmin liikuntaa harrastaneet kouluun tullessaan, koska vanhemmilta ei aina saa parhaita mahdollisia eväitä tähänkään asiaan. Sen sijaan että jo ekoista luokista lähtien lähdetään ajamaan sellaista kipeetä kilpailuasetelmaa jossa on vain voittajia ja häviäjiä, voitaisiin yrittää lähteä siitä itse liikkumisesta. Kuinka moni muistaa juoksutestit ja -lenkit, mutta kertaakaan ei juoksutekniikkaa kummemmin opetettu? Ei meillä ainakaan. Käskettiin vaan tehdä, ja jos olit huono niin hyi kun olit huono. Jos taas osasit jo valmiiksi, niin voi että kun olit lahjakas!

Mitä jos matematiikan tunneilla jaettaisiin julkisesti joukkueet, joissa fiksuimmat pääsee valitsemaan parhaat päältä ja laskutaidottomat jäisi pohjalle? Sitten tulokset julkisesti esiin ja kauhisteltaisiin, kuinka huonosti Nico nyt jakolaskuissa pärjäsi mutta luokan älykkö Arvo nyt sai taas parhaat pisteet. Avoimesti saataisiin ilkkua matemaattisesti lahjattomia? Ai ei? Miksi siis liikunnallisesti sama toiminta on ookoo?

Suomessa tämä urheilun ihannointi tuntuukin heijastuvan ihan kouluun saakka. Liikunnallisuuteen kannustaminen on mielestäni erittäin tärkeää, ja nimenomaan kannustaminen. Onko koskaan ikinä kukaan tuntenut itseään erityisen motivoituneeksi tekemään mitään, jos oletusarvoisesti sinua lähestytään jo mitta-asteikko kourassa? Asetelma "Katotaan nyt mihin susta on!" on kuollut syntyessään, ellei toista ole koskaan opetettu tekemään näitä mitattavia asioita.

Oli meillä jossakin vaiheessa ala-asteella joka toinen viikko joku päässälaskukilpailu ja pistetilanne koko lukukauden sivutaululla näkyvissä.  Hyvä menestys palkittiin päivästä riippuen joko henkisellä tai fyysisellä väkivallalla näiden heikommin menestyvien taholta. Että vähän toisinpäin tuo toimi kuin kuvittelet :)

Vierailija kirjoitti:

Koululiikunnan ongelma on se, että monet eivät ikinä saa siellä onnistumisen iloa, joten ihmekään että liikunta lopetetaan heti kun mahdollista, koska koko touhusta on jäänyt paha maku suuhun. Itselläni koulun liikunnalla ainut ilo oli se kerran vuodessa järjestettävä notkeustesti, jossa loistin, koska oli luonnostaan notkea, mutta ei se riittänyt tuomaan intoa kaikille muille liikuntatunneille, joilla olin sitten aina sieltä huonoimmasta päästä, koska kunto oli huono, pallopelien säännöt meni usein yli hilseen ja tunsin aina olevani riippakivi.

Sulla oli huono kunto mutta ikinä ei käynyt mielessä, voisko sille tehdä jotain?

Jos oma lapsesi on huono yhteenlaskussa, sanotko vain että ”voi voi” vai treenaatteko laskuja?

Tästä ketjusta tuli mieleen se, kun olin tapaninpäivänä koiran kanssa ulkona ja vastaan tuli luistimia kantavat nuorehko mies ja nainen n. 6-vuotiaan lapsensa kanssa, juttelivat siinä jotain ja sitten kääntyivätkin takaisin. Kuulin kun lapsi kysyi että eikö me mennäkkään luistelemaan ja äidin vastaus... "ei viitsitä tässä viimassa, voit pelata tabletilla"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulun tehtävä ei ole tehdä kuntotestejä oppilaille vaan opettaa liikkumaan. Entistä enemmän jos kukaan muu ei opeta. 

Aina inhonnut kaiken maailman kuntotestejä. Miten saat hyvän numeron jos satut olemaan vaikka vähemmän notkea tai et tunne syystä tai toisesta liikunnan iloa? Koko liikunnan arvointi pitää poistaa. Pitäisi laittaa pikeminkin opettajan opetus arviointiin, niin luokatonta se on kohdallani ollut.

Ei mun mielestä koulun pidä opettaa liikkumista, vaan vanhempien. Ne luo pohjan ja näyttää esimerkkiä. Poistetaan vaan kuntotestit, mutta asia ei muutu miksikään. Aivan sama vaikka se koulu matelisi kuinka niiden vanhempien edessä, mutta lasten löysyys lähtee kyllä myös ihan niiden vanhemmista. Jos ei lapsen anneta hyppiä, pomppia ja kehittää taitojaan pienenä, niin ei sieltä voi olettaa löytyvän intoa. 

Missä sinä kaupungissa noita asioita teet?

Ihmiset asuu koiran kopin kokoisissa kerrostaloasunnoissa missä valitetaan kun lapset edes puhuu.

Mitään paikkaa ei ole missä lapset saisi juoksennella ja tehdä muita asioita mitä lapsuuteen kuuluu. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä vaan, että eivät liiku, niin eivät ole nivelvaivaisia 35-vuotiaita. Liikuntaa ehtii harrastaa sitten aikuisenakin. Lukuisia esimerkkejä lapsena huonoista liikkujista, jotka aikuisena juoksevat maratonia ja ovat kunnossa, kun taas lapsuuden aktiiviurheilijat ovat loppuun kuluneita reilusti ennen neljääkymentä.

Hyvin kommentoitu.

Me ainakin ennen pelattiin jalkkista ja potkittiin toisia munille. Ei tarvittu mitään kenttää.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen terveydenhoitaja ja tunnen monia liikunnanopettajia ja ollaan kaikki samaa mieltä siitä, että ennen oli liikunnallisesti paljon keskivertoporukkaa, sitten vähän niitä paljon liikkuvia ja vähän vähän liikkuvia. Nykyään tuo kahtiajako on yleistynyt todella paljon eli joko harrastetaan todella aktiivisesti urheilua tai sitten ei juuri liikuta ollenkaan. Peruskunto ja liikkuvuus on heikentynyt ns. keskivertoporukalla. Todella surullista, koska välimalli liikkumattomuuden ja yhden lajin aktiiviharrastamisen välillä olisi terveellisintä. Noilla nuorilla urheilijoilla tuppaa sitten tulemaan rasitusvammoja.

Tämä harrastaminen on mielestäni silmänlumetta. Harrastuksiin kuljetaan tai kuljetetaan autoilla, harrastetaan tunnin tai vähän enemmän ja takaisin. Mitä ihmeen liikuntaa se on? Jos pari tuntia viikossa käyttää liikuntaan yhteensä niin se on mielestäni huijausta, jos muuten on sisällä. Ei ihme, että tulee rasitusvammoja kun kroppa huutaa että "mitä sä teet?"

Vierailija kirjoitti:

Koulun tehtävä ei ole tehdä kuntotestejä oppilaille vaan opettaa liikkumaan. Entistä enemmän jos kukaan muu ei opeta. 

Aina inhonnut kaiken maailman kuntotestejä. Miten saat hyvän numeron jos satut olemaan vaikka vähemmän notkea tai et tunne syystä tai toisesta liikunnan iloa? Koko liikunnan arvointi pitää poistaa. Pitäisi laittaa pikeminkin opettajan opetus arviointiin, niin luokatonta se on kohdallani ollut.

Jos näitä valtakunnallisia kuntotestejä ei tehtäisi, ei olisi olemassa vakuuttavaa tietoa siitä, mikä on lasten kunnon todellinen taso.

Uudessa opsissa liikunnan arviointia on muutettu. Nykyään arvioidaan enemmän yritystä ja motivaatiota. Enpä tiedä, onko sekään aina hyvä asia. Kuntotestejä voidaan edelleen teettää, jotta oppilas voi arvioida omaa tasoaan ja omaa kehitystään.

Ainakin yläkoululainen on jo valmis ottamaan vastaan tiedon, että kuuluu vaikkapa heikkokuntoisimpaan viidennekseen. Tieto on kasvun paikka ja tarjoaa mahdollisuuden alkaa itsekin tehdä asialle jotain.

Mikään määrä koululiikuntaa tai mitkään muutoksen liikkatuntien sisältöön eivät missään tapauksessa voi kompensoida sitä, että koko elämäntyyli on muuttunut istuvammaksi ja että vanhemmat kuskaavat lapset autolla joka paikkaan ja että lapsille ostetaan mopot ja mopoautot ja että sosiaaliset suhteetkin voi hoitaa somen kautta.

Koulupäivään ei ainakaan näillä resursseilla voi ympätä monta tuntia liikuntaa päivässä, mikä olisi suositus alakoululaiselle. Myöskin on helppo huudella, että pitää opettaa liikkumaan. Ketään ei voi väkisin panna liikkumaan. Jos lapsen mielestä pleikkarin pelaaminen on kivempaa, ei hän lähde ulos leikkimään kirkkistä, vaikka ope olisi kuinka mitä opettanut.

Tästäkin asiasta ovat vastuussa vanhemmat. Kaikkea ei voi koulun niskaan kaataa.

Muistanpa tuon päivän kun lapsen koulussa tehtiin move-testejä. Urheilevan lapsemme mielestä ne oli ollut aivan evvk! Kotiin tuotiin rytätty lappu, jossa oli pohjatulokset. Saattoipa olla että kavereillakin motivaatio oli samoilla linjoilla.

Mutta tämä tutkittu, tämä tosi.