Osa suomalaislapsista on niin heikkokuntoisia, että pelkkä kuntotestien yrittäminen on vaikeaa – "Tulokset ovat huolestuttavia"

Vierailija kirjoitti:

Tässä voisi antaa palautetta myös urheiluseurojen suuntaan. Niissä harrastamisesta on tehty aivan liian vakavaa, joko pitää lapsesta asti mennä täysillä tai sitten ei ollenkaan. Missä on höntsäjoukkueet?

Nimenomaan pitää mennä kovaa, että tulee hyvä pohja kunnolle. Kyllä tuulipuku päällä kerkeää kävelemään sitten vanhempana.

80-luvun liikuntatunnit ja suuriin ikäluokkiin kuuluneiden vanhempien tapa "kannustaa" opetti hyvin monet vähemmän motoriset lapset lähinnä häpeämään itseään ja vihaamaan liikuntaa. Ei mikään ihme, että he nyt haluavat säästää lapsensa siltä.

Vierailija kirjoitti:

meidän 11v pojalla ei kunto- ja piip-testit tuottaneet ongelmia viime syksynä. Sai 5. luokkalaisista parhaat pisteet, samoin futisryhmässä jossa oli toiseksi paras.

liikuntanumero pojalla oli 10.

Vierailija kirjoitti:

80-luvun liikuntatunnit ja suuriin ikäluokkiin kuuluneiden vanhempien tapa "kannustaa" opetti hyvin monet vähemmän motoriset lapset lähinnä häpeämään itseään ja vihaamaan liikuntaa. Ei mikään ihme, että he nyt haluavat säästää lapsensa siltä.

Juurikin näin!

Vieläkin muistan ne pakolliset hiihtokilpailut ja nolaavat pesisottelut. En todellakaan pakota lapsiani yhtään mihinkään.

Itse vielä mieluusti silloin hiihdin veljeni kanssa paljon ja käytiin kavereiden kanssa luistelemassa ja pyöräilin joka paikaan ja silti mulla oli huono kunto.

Väitän, että kouluista tuttu kilpailuasetelma ja jatkuva arviointi sekä vertaaminen tappavat aika tehokkaasti sellaisen keskiverronkin liikkujan motivaation. Ainoastaan ne liikunnallisesti lahjakkaat ja superaktiiviset menestyvät noissa ja täten varmaan tykkäävätkin. Ongelmana on, kun liikunnanopettajat ovat itse useimmiten näitä jo lapsesta asti liikunnallisesti lahjakkaita ja aktiivisia, eivätkä osaa kuvitella toisenlaista tapaa olla ja elää. On lapsia, jotka eivät koskaan ole kummemmin liikuntaa harrastaneet kouluun tullessaan, koska vanhemmilta ei aina saa parhaita mahdollisia eväitä tähänkään asiaan. Sen sijaan että jo ekoista luokista lähtien lähdetään ajamaan sellaista kipeetä kilpailuasetelmaa jossa on vain voittajia ja häviäjiä, voitaisiin yrittää lähteä siitä itse liikkumisesta. Kuinka moni muistaa juoksutestit ja -lenkit, mutta kertaakaan ei juoksutekniikkaa kummemmin opetettu? Ei meillä ainakaan. Käskettiin vaan tehdä, ja jos olit huono niin hyi kun olit huono. Jos taas osasit jo valmiiksi, niin voi että kun olit lahjakas!

Mitä jos matematiikan tunneilla jaettaisiin julkisesti joukkueet, joissa fiksuimmat pääsee valitsemaan parhaat päältä ja laskutaidottomat jäisi pohjalle? Sitten tulokset julkisesti esiin ja kauhisteltaisiin, kuinka huonosti Nico nyt jakolaskuissa pärjäsi mutta luokan älykkö Arvo nyt sai taas parhaat pisteet. Avoimesti saataisiin ilkkua matemaattisesti lahjattomia? Ai ei? Miksi siis liikunnallisesti sama toiminta on ookoo?

Suomessa tämä urheilun ihannointi tuntuukin heijastuvan ihan kouluun saakka. Liikunnallisuuteen kannustaminen on mielestäni erittäin tärkeää, ja nimenomaan kannustaminen. Onko koskaan ikinä kukaan tuntenut itseään erityisen motivoituneeksi tekemään mitään, jos oletusarvoisesti sinua lähestytään jo mitta-asteikko kourassa? Asetelma "Katotaan nyt mihin susta on!" on kuollut syntyessään, ellei toista ole koskaan opetettu tekemään näitä mitattavia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä voisi antaa palautetta myös urheiluseurojen suuntaan. Niissä harrastamisesta on tehty aivan liian vakavaa, joko pitää lapsesta asti mennä täysillä tai sitten ei ollenkaan. Missä on höntsäjoukkueet?

Nimenomaan pitää mennä kovaa, että tulee hyvä pohja kunnolle. Kyllä tuulipuku päällä kerkeää kävelemään sitten vanhempana.

Se täysillä sitoutuminen on lapselle/nuorelle todella vaativaa ja vanhemmille usein taloudellisesti mahdotonta. Siksi matalan kynnyksen harjoituskerta vaikka sen kerran viikossa olisi erittäin hyvä jo ihan liikkuvuuden takia.

Hyvä vaan, että eivät liiku, niin eivät ole nivelvaivaisia 35-vuotiaita. Liikuntaa ehtii harrastaa sitten aikuisenakin. Lukuisia esimerkkejä lapsena huonoista liikkujista, jotka aikuisena juoksevat maratonia ja ovat kunnossa, kun taas lapsuuden aktiiviurheilijat ovat loppuun kuluneita reilusti ennen neljääkymentä.

Älkää nyt tässä muistelko omia kouluaikoja ja kuvitelko, että nykyään on samanlaista!

Nämä move testien tulokset ovat lapselle itselleen sekä viranomaisille. Ope ei saa niitä hyödyntää arvioinnissaan.

Vierailija kirjoitti:

Feministinen yhteiskunta. emaskulointi kehdosta asti, huonolaatuinen ruoka (einekset).

Minä nujakoin jo 6v lähtien isäni kanssa olohuoneen sohvalla. Painittiin ja hakattiin toisiamme. Koulussa painittiin lähi metsässä ja hakattiin toisiamme kepeillä. Ala-asteen opettajana oli vanhanliiton mies joka piti liikuntatunneilla telinevoimistelua meille. Roikuttiin säännöllisesti puolapuissa useita minuutteja, punnerrettiin, tehtiin vatsoja, hypittiin pukin yli, renkailla voimisteltiin etc. Tämä tapahtui 90 luvulla.

Lämmöllä muistelen tätä miesopettajaa. Vapaa ajalla leikittiin kirkonrottaa (paljon juoksemista), tehtiin pilapimpotuksia (juoksemista) ja muutenkin juostiin ja oltiin metsissä.

Mikä h**vetti miehiä vaivaa jos liikunta ei kiinnosta ellei saa hakata muita kehdosta asti kepeillä? Mitä tekemistä feminismillä on sen kanssa ettei lapsia kiinnosta kuin räpeltää kännyköitä? :D

Vierailija kirjoitti:

No miten ehtii, kun ollaan töissä ja koulussa päivät. Minä en ainakaan jaksa töiden päälle mitään. Sitä paitsi säät on kamalia koko ajan.

Tuo ajanpuute on totta, samoin jaksaminen on koetuksella. Onko jossain nytkin huono sää? Täällä on aivan ihana sää, aurinko paistaa ja lunta on kunnolla. Eilen kävin lumikenkäilemässä, tänään menen hiihtämään, vaikka en siitä niin välitä, mutta hyvä keli houkuttelee joskus ladulle. Teinejä en kyllä mukaan saa, vaikka vielä alakoululaisena innolla lähtivät hiihtämään, mäenlaskuun, uimaan. Nyt ei saa liikkeelle, vaikka laitetaan netti poikki ja puhelimet takavarikkoon.  Kouluunkin pitää mennä bussilla, että ei tule siinäkään enää liikuntaa. Miten nuo saisi liikkumaan, kertokaa ideioita, joilla niitä on! 

Kyllä tässä on ennen kaikkea vanhemmilla peiliin katsomisen paikka. Näillä samoilla, jotka eivät itse jaksa edes yhtenä lakkopäivänä vuodessa kävellä töihin vaan ottavat saikkua tai palkatonta.

Ystäväni, ekaluokan opettaja, kertoo nykyään jatkuvasti miten osa lapsista ei jaksa pienintäkään metsäretkeä enää. (Ja nyt ei sitten puhuta minkäänlaisista erityislapsista!) Kylkeen pistää ja tasapaino ei pysy helpollakaan polulla. Kun yritetään opetella hiihtämään, osaa pelottaa seisoa niin korkealla kuin suksen päällä - tasapaino on siis aivan olematon kun on istuttu rattaissa 5-vuotiaaksi ja sen jälkeen kävelty korkeintaan ostoskeskuksen käytävää. Liikuntatunti salissa on yhtä itkua kun pienessä hippaleikissä hengästytään niin kovin ja on kamalaa jos tulee hiki pintaan. Koulussa ei muuta ehtisi tehdäkään kun koettaa saada näille edes jonkinlaista motoriikkaa ja peruskuntoa aikaan, mutta lukemaan ja laskemaankin pitäisi silti yhä yrittää oppia.

Lapsen herkkyyskausi monen motorisen taidon oppimiselle on yllättävän varhain. Kuperkeikan oppiminen, juokseminen ja hyppääminen, pallon heittäminen ja kiipeäminen oli ennen itsestäänselvyys. Nykyään maataan kaksivuotiaasta alkaen ruutu naaman edessä ja kolmekymppisenä ollaan täysin eläkekypsää kamaa.

Vierailija kirjoitti:

Feministinen yhteiskunta. emaskulointi kehdosta asti, huonolaatuinen ruoka (einekset).

Minä nujakoin jo 6v lähtien isäni kanssa olohuoneen sohvalla. Painittiin ja hakattiin toisiamme. Koulussa painittiin lähi metsässä ja hakattiin toisiamme kepeillä. Ala-asteen opettajana oli vanhanliiton mies joka piti liikuntatunneilla telinevoimistelua meille. Roikuttiin säännöllisesti puolapuissa useita minuutteja, punnerrettiin, tehtiin vatsoja, hypittiin pukin yli, renkailla voimisteltiin etc. Tämä tapahtui 90 luvulla.

Lämmöllä muistelen tätä miesopettajaa. Vapaa ajalla leikittiin kirkonrottaa (paljon juoksemista), tehtiin pilapimpotuksia (juoksemista) ja muutenkin juostiin ja oltiin metsissä.

Aha. Eikö tytöt tehneet noita asioita? Mistä niiden liikkumattomuus nykyään johtuu?

Kuntotesti oli kyllä... mä sain notkeudesta seiskan, koska en yllä varpaisiini. Sain kyllä molemmat jalat niskan taa, mutta eihän sillä väliä.

Vierailija kirjoitti:

Kävin koulut 80-90 (ala, ylä, amis) luvulla ja lihaspelillä sinne kouluun mentiin, satoi tai paistoi. Ne ketkä tuli kyydillä asui jo eri kylällä tai kaupungissa. Nyt tuodaan taksilla kaikki oven eteen.

Harrastuksiin (80-90 -luvuilla) kolmisen kilsaa. Pyöräiltiin säässä kuin säässä. Suurin osa tuli vanhempien kuskaamana autoilla vaikka matkaa saman verran. Ja oven eteen, tottakai. Että jep, jep.

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että kouluista tuttu kilpailuasetelma ja jatkuva arviointi sekä vertaaminen tappavat aika tehokkaasti sellaisen keskiverronkin liikkujan motivaation. Ainoastaan ne liikunnallisesti lahjakkaat ja superaktiiviset menestyvät noissa ja täten varmaan tykkäävätkin. Ongelmana on, kun liikunnanopettajat ovat itse useimmiten näitä jo lapsesta asti liikunnallisesti lahjakkaita ja aktiivisia, eivätkä osaa kuvitella toisenlaista tapaa olla ja elää. On lapsia, jotka eivät koskaan ole kummemmin liikuntaa harrastaneet kouluun tullessaan, koska vanhemmilta ei aina saa parhaita mahdollisia eväitä tähänkään asiaan. Sen sijaan että jo ekoista luokista lähtien lähdetään ajamaan sellaista kipeetä kilpailuasetelmaa jossa on vain voittajia ja häviäjiä, voitaisiin yrittää lähteä siitä itse liikkumisesta. Kuinka moni muistaa juoksutestit ja -lenkit, mutta kertaakaan ei juoksutekniikkaa kummemmin opetettu? Ei meillä ainakaan. Käskettiin vaan tehdä, ja jos olit huono niin hyi kun olit huono. Jos taas osasit jo valmiiksi, niin voi että kun olit lahjakas!

Mitä jos matematiikan tunneilla jaettaisiin julkisesti joukkueet, joissa fiksuimmat pääsee valitsemaan parhaat päältä ja laskutaidottomat jäisi pohjalle? Sitten tulokset julkisesti esiin ja kauhisteltaisiin, kuinka huonosti Nico nyt jakolaskuissa pärjäsi mutta luokan älykkö Arvo nyt sai taas parhaat pisteet. Avoimesti saataisiin ilkkua matemaattisesti lahjattomia? Ai ei? Miksi siis liikunnallisesti sama toiminta on ookoo?

Suomessa tämä urheilun ihannointi tuntuukin heijastuvan ihan kouluun saakka. Liikunnallisuuteen kannustaminen on mielestäni erittäin tärkeää, ja nimenomaan kannustaminen. Onko koskaan ikinä kukaan tuntenut itseään erityisen motivoituneeksi tekemään mitään, jos oletusarvoisesti sinua lähestytään jo mitta-asteikko kourassa? Asetelma "Katotaan nyt mihin susta on!" on kuollut syntyessään, ellei toista ole koskaan opetettu tekemään näitä mitattavia asioita.

Takuuvarmaa mielensäpahoittajan tekstiä.

Hyvänen aika Suomessa ei todellakaan tarvita kommunismia kouluun. On aivan oikein, että parhaimpia kannustetaan. Tämä ei tarkoita sitä että muita pitäisi mollata kuten öykkärikansa mollaa esim.työttömiä nykyään. Kateus on kuolemansynti. Suomessa arvostetaan liikaa talousrikollisia ja liian vähän aitoja taitajia kuten urheilijoita.

Islannista oppia. Pääsivät jalkapallon MM-kisoihinkin. Lukekaapa googlesta miksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feministinen yhteiskunta. emaskulointi kehdosta asti, huonolaatuinen ruoka (einekset).

Minä nujakoin jo 6v lähtien isäni kanssa olohuoneen sohvalla. Painittiin ja hakattiin toisiamme. Koulussa painittiin lähi metsässä ja hakattiin toisiamme kepeillä. Ala-asteen opettajana oli vanhanliiton mies joka piti liikuntatunneilla telinevoimistelua meille. Roikuttiin säännöllisesti puolapuissa useita minuutteja, punnerrettiin, tehtiin vatsoja, hypittiin pukin yli, renkailla voimisteltiin etc. Tämä tapahtui 90 luvulla.

Lämmöllä muistelen tätä miesopettajaa. Vapaa ajalla leikittiin kirkonrottaa (paljon juoksemista), tehtiin pilapimpotuksia (juoksemista) ja muutenkin juostiin ja oltiin metsissä.

Aha. Eikö tytöt tehneet noita asioita? Mistä niiden liikkumattomuus nykyään johtuu?

No kyllä teki. Katsoivat meitä voimakkaita poikia ihaillen ja ujosti tulivat pallopeleissä joukkueen valinnassa rivistä kun minä valitsin poikien jälkeen tyttöjä joukkueeseen. Tämä oli vielä sitä hyvää aikaa kun tytön ei tarvinnut yrittää esittää yhtä ''wahwaa'' kuin pojan, mutta silti yrittivät ja suoriutuivat hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulun tehtävä ei ole tehdä kuntotestejä oppilaille vaan opettaa liikkumaan. Entistä enemmän jos kukaan muu ei opeta. 

Aina inhonnut kaiken maailman kuntotestejä. Miten saat hyvän numeron jos satut olemaan vaikka vähemmän notkea tai et tunne syystä tai toisesta liikunnan iloa? Koko liikunnan arvointi pitää poistaa. Pitäisi laittaa pikeminkin opettajan opetus arviointiin, niin luokatonta se on kohdallani ollut.

Juuri näin!

Miksi ihmeessä kuntotesti on koulussa joku ihmeen kilpailu? Oppilaat laitetaan paremmuusjärjestykseen pisteiden mukaan ja opettaja kehuu parhaita. Vähän sama kuin joka syksy olisi testi, jossa mitataan japanin kielen osaamista. Tietenkään sitä ei opeteltaisi, tietenkään siihen ei ohjattaisi, mutta testistät parhaat tulokset saaneita kiiteltäisiin.

Omat lapset kertoivat, että tuossa lihaskuntotestissä ainakin pojat tekivät parhaansa ollakseen luokan huonoimpia. Jopa ne jääkiekkoa tosissaan pelaavat urheilulliset kaverit toimi niin, että kyykkytnmeno oli olevinaa mahdotonta.

Aika junttia meininkiä siellä päin! Meidän nuoret taas kokivat että testit olivat kivoja ja kaikki yrittivät parhaansa.

Juoksemista, heittämistä ja kyykkyyn menoa on ennen pidetty luonnollisina asioina jotka opitaan samalla kun muutenkin opetellaan ensin kävelemään ja sitten hallitsemaan omaa kehoa yhä paremmin ja paremmin. Vieraan kielen testaamiseen sitä voisi verrata jos tämä kyseinen kieli olisi jotenkin ollut luonteva ja olennainen osa lapsen arkea alusta asti.

Koska on todellakin oikeutettua edellyttää, että vanhemmat huolehtivat jälkikasvunsa hyvinvoinnista esimerkiksi niin että näiden fyysinen toimintakyky kehittyisi mahdollisimman hyväksi. Ihan niin kuin hampaiden hoito - vaikka yhteiskunta osallistuu siihen, on perustyö silti tehtävä kotona.

Liikuntaa ei opita koulua varten vaan sillä turvataan lapsen hyvinvointi ja se, ettei hän riko itseään heti työelämään päästyään.

Itse olen terveydenhoitaja ja tunnen monia liikunnanopettajia ja ollaan kaikki samaa mieltä siitä, että ennen oli liikunnallisesti paljon keskivertoporukkaa, sitten vähän niitä paljon liikkuvia ja vähän vähän liikkuvia. Nykyään tuo kahtiajako on yleistynyt todella paljon eli joko harrastetaan todella aktiivisesti urheilua tai sitten ei juuri liikuta ollenkaan. Peruskunto ja liikkuvuus on heikentynyt ns. keskivertoporukalla. Todella surullista, koska välimalli liikkumattomuuden ja yhden lajin aktiiviharrastamisen välillä olisi terveellisintä. Noilla nuorilla urheilijoilla tuppaa sitten tulemaan rasitusvammoja.

KeisarilleSeMikäKeisarilleKuuluu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että kouluista tuttu kilpailuasetelma ja jatkuva arviointi sekä vertaaminen tappavat aika tehokkaasti sellaisen keskiverronkin liikkujan motivaation. Ainoastaan ne liikunnallisesti lahjakkaat ja superaktiiviset menestyvät noissa ja täten varmaan tykkäävätkin. Ongelmana on, kun liikunnanopettajat ovat itse useimmiten näitä jo lapsesta asti liikunnallisesti lahjakkaita ja aktiivisia, eivätkä osaa kuvitella toisenlaista tapaa olla ja elää. On lapsia, jotka eivät koskaan ole kummemmin liikuntaa harrastaneet kouluun tullessaan, koska vanhemmilta ei aina saa parhaita mahdollisia eväitä tähänkään asiaan. Sen sijaan että jo ekoista luokista lähtien lähdetään ajamaan sellaista kipeetä kilpailuasetelmaa jossa on vain voittajia ja häviäjiä, voitaisiin yrittää lähteä siitä itse liikkumisesta. Kuinka moni muistaa juoksutestit ja -lenkit, mutta kertaakaan ei juoksutekniikkaa kummemmin opetettu? Ei meillä ainakaan. Käskettiin vaan tehdä, ja jos olit huono niin hyi kun olit huono. Jos taas osasit jo valmiiksi, niin voi että kun olit lahjakas!

Mitä jos matematiikan tunneilla jaettaisiin julkisesti joukkueet, joissa fiksuimmat pääsee valitsemaan parhaat päältä ja laskutaidottomat jäisi pohjalle? Sitten tulokset julkisesti esiin ja kauhisteltaisiin, kuinka huonosti Nico nyt jakolaskuissa pärjäsi mutta luokan älykkö Arvo nyt sai taas parhaat pisteet. Avoimesti saataisiin ilkkua matemaattisesti lahjattomia? Ai ei? Miksi siis liikunnallisesti sama toiminta on ookoo?

Suomessa tämä urheilun ihannointi tuntuukin heijastuvan ihan kouluun saakka. Liikunnallisuuteen kannustaminen on mielestäni erittäin tärkeää, ja nimenomaan kannustaminen. Onko koskaan ikinä kukaan tuntenut itseään erityisen motivoituneeksi tekemään mitään, jos oletusarvoisesti sinua lähestytään jo mitta-asteikko kourassa? Asetelma "Katotaan nyt mihin susta on!" on kuollut syntyessään, ellei toista ole koskaan opetettu tekemään näitä mitattavia asioita.

Takuuvarmaa mielensäpahoittajan tekstiä.

Hyvänen aika Suomessa ei todellakaan tarvita kommunismia kouluun. On aivan oikein, että parhaimpia kannustetaan. Tämä ei tarkoita sitä että muita pitäisi mollata kuten öykkärikansa mollaa esim.työttömiä nykyään. Kateus on kuolemansynti. Suomessa arvostetaan liikaa talousrikollisia ja liian vähän aitoja taitajia kuten urheilijoita.

Islannista oppia. Pääsivät jalkapallon MM-kisoihinkin. Lukekaapa googlesta miksi.

Mä väitän, että oikeassa kommunismissa ja sosialismissa on paljon kovemmat urheiluakatemiat ja urheilukoulut. Esim neuvostoliiton lätkäjoukkue joka treenasi siperiassa koulutuskeskuksessa armeija tyyliin. Suomalainen sateenkaari feminismi sosialismi on ihan eri tavaraa se syö maskuliinisuuden ja yrittämisen.

Vierailija kirjoitti:

Koulun tehtävä ei ole tehdä kuntotestejä oppilaille vaan opettaa liikkumaan. Entistä enemmän jos kukaan muu ei opeta. 

Aina inhonnut kaiken maailman kuntotestejä. Miten saat hyvän numeron jos satut olemaan vaikka vähemmän notkea tai et tunne syystä tai toisesta liikunnan iloa? Koko liikunnan arvointi pitää poistaa. Pitäisi laittaa pikeminkin opettajan opetus arviointiin, niin luokatonta se on kohdallani ollut.

Ei mun mielestä koulun pidä opettaa liikkumista, vaan vanhempien. Ne luo pohjan ja näyttää esimerkkiä. Poistetaan vaan kuntotestit, mutta asia ei muutu miksikään. Aivan sama vaikka se koulu matelisi kuinka niiden vanhempien edessä, mutta lasten löysyys lähtee kyllä myös ihan niiden vanhemmista. Jos ei lapsen anneta hyppiä, pomppia ja kehittää taitojaan pienenä, niin ei sieltä voi olettaa löytyvän intoa.