Isot tuloerot parisuhteessa: Miten hoidatte yhteiset menot?

Meillä vaimo käyttää molempien rahat. Itse tienaan jonkun verran (30%) enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

982 kirjoitti:

Meillä mies tienaa tuplasti enemmän kuin minä ja poden väliin syyllisyyttä siitä. Suhteen ensimmäiset 10 vuotta minä tienasin enemmän ja maksoin toisinaan jopa kaikki yhteiset kulut. Kelkka kääntyi pari vuotta sitten, kun mies suostui lopettamaan kannattamattoman yrityksensä ja pääsi palkkatöihin. Meidän talous on paremmassa kunnossa kuin ikinä, mutta mulla on ollut vaikeuksia sopeutua siihen etten olekaan enää se talouden kannattelija. Huomasin sen siitä, etten enää käytä itseeni rahaa samoin kuin ennen.

Sitähän on toitotettu jo vuosikymmeniä, että naisen pitää olla omavarainen ja siihen minutkin on kasvatettu silloin aikanaan. Olen siis jo keski-ikäinen. Se mulla ihmetyttää että moni (mies?) kirjoittaja täällä elää vielä jotain 60- lukua ja kuvittelee naisille riittävän turvaton kotirouvan rooli.

Pakko kommentoida kun olen pohtinut näitä omalla kohdallani myös. Olen ollut aiemmissa parisuhteissa se enemmän tienaava ja jotenkin ihan itsestäänselvästi vastannut pääosin yhteisistä kustannuksista. Ex-aviomiehelle jopa maksoin "palkkaa" kun oli kotona lastemme kanssa, koska podin huonoa omatuntoa siitä miten hoitovapaa tulee vaikuttamaan palkka- ja eläkekehitykseen. Nyt kun olenkin uudessa suhteessa se huonommin tienaava (vaikka siis tienaan itsekin hyvin) niin en oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Nyt taas mulle on jostain syystä ihan yhtä itsestäänselvää että tietenkin maksan puolet kaikesta vaikka mies haluaisi ottaa enemmän vastuuta. En tajua miksi tää on mulle näin vaikeeta.

Ehkä se on kasvatuskysymys, olen syntynyt 50/60 lukujen taitteessa ja tasajako on itsestäänselvyys. Vaikka mies ansaitsee nelinkertaisesti ja lisänä pääomatuloja. 

Voi olla mutta toisaalta mulle oli tosiaan ihan itsestäänselvää että maksan enemmän silloin kun tienasin enemmän.

Mä oon jotenkin liian ylpeä varmaan siihen että antaisin miehen maksaa enemmän. Jotenkin kunniakysymys kai mulle olla taloudellisesti yhtä paljon vastuussa.

Mies maksaa suurimman osan. Minä shoppailen. 

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset menot maksetaan yhteiseltä tililtä, jonne molemmat siirtää 70% nettotuloistaan.

Ja millaiset tulot teillä. Oletko se suurituloisempi ja mahdollisesti miespuolinen?

Itse tekisin näin jos parisuhde jossa se toinen olis huomattavasti suurituloisempi. Molemmat asuu eri osoitteessa vuorotellen voi köydä toisen luona myös öitä viettämässä. Minulla olis siis joku pieni yksiö joko omistus- tai vuokra-asunto mutta riittäis mun tuloihin. Miehellä sitten hänen tuloihinsa sopiva asunto jonka kulut maksaa itse omista tuloistaan. Vuorotellen asutaan toisen asunnossa. Ruokamenot maksetaan yhdessä muuten kaikki erikseen.

Onko järkeä? No on ja nimenomaan sen vähemmän ansaitsevan kannalta. Se suurempituloinen hyötyy tuosta jossa vaikkapa yhteinen tili jonne molemmat laittaa sen 70% tuloistaan joilla yhteiset menot maksetaan. Äärimmäisen itsekästä hyötymistä toisen kustannuksella siltä jolle jää reilusti itselle vielä ylimääräistä käytettäväksi tai säästöön sen 70% jälkeen. Mutta jos asutaankin eri paikoissa joutuu molemmat maksamaan sen verran mihin varat riittää eikä toinen (se parempituloinen) pääse riistämään heikompituloista.

Meillä on ollut yhteiset rahat koko naimisissa (37v) olo ajan. Vaimo oli työttömänä pitkään ja sijaisuuksia oli viimeiset vuodet.Yhteinen tili oli kymmeniä vuosia, mutta pankki ehdotti meitä ottamaan omat tilit. Olimme sen ikäisiä, jos jotain tapahtuu niin tili suljettaisiin. Anoppi kuoli niin kesti kaksi vuotta ennenkuin vaimo sai perintörahat. Meidän laina loppuu nyt ja yksi laina maksettiin vaimon perinnöstä. Vaikka meillä on eri tilit on varat silti yhteiset. Vaimo sanoikin elämänsä minun varoilla kymmeniä vuosia. Tiedä häntä?

Perhe=yhteistalous=yhteiset rahat. Tämä lisää yhteenkuuluvuutta, kuten joku täällä mainitsikin. Isot varallisuuserot voi halutessaan suojata eron varalta avioehdolla, siihen saakka kaikki, mikä on minun, on myös sinun ja päinvastoin. Avioehdossa voi myös turvata sen vähempivaraisen eron jälkeistä toimeentuloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset menot maksetaan yhteiseltä tililtä, jonne molemmat siirtää 70% nettotuloistaan.

Ja millaiset tulot teillä. Oletko se suurituloisempi ja mahdollisesti miespuolinen?

Itse tekisin näin jos parisuhde jossa se toinen olis huomattavasti suurituloisempi. Molemmat asuu eri osoitteessa vuorotellen voi köydä toisen luona myös öitä viettämässä. Minulla olis siis joku pieni yksiö joko omistus- tai vuokra-asunto mutta riittäis mun tuloihin. Miehellä sitten hänen tuloihinsa sopiva asunto jonka kulut maksaa itse omista tuloistaan. Vuorotellen asutaan toisen asunnossa. Ruokamenot maksetaan yhdessä muuten kaikki erikseen.

Onko järkeä? No on ja nimenomaan sen vähemmän ansaitsevan kannalta. Se suurempituloinen hyötyy tuosta jossa vaikkapa yhteinen tili jonne molemmat laittaa sen 70% tuloistaan joilla yhteiset menot maksetaan. Äärimmäisen itsekästä hyötymistä toisen kustannuksella siltä jolle jää reilusti itselle vielä ylimääräistä käytettäväksi tai säästöön sen 70% jälkeen. Mutta jos asutaankin eri paikoissa joutuu molemmat maksamaan sen verran mihin varat riittää eikä toinen (se parempituloinen) pääse riistämään heikompituloista.

En ymmärtänyt ajatustasi, anteeksi. Jos meillä olisi yhteinen tili, mieheni laittaisi 70 % tuloistaan eli nettopalkastaan 4900, pääomatuloista 5600 ja minä 1450, mieheni hyötyisi, miten? Me asumme eri paikoissa ja minulla menee asumiseen, autoon, vakuutuksiin, ruokaan ym. likimain tuon verran, mutta miten mieheni hyötyisi, jos kierrättäisimme rahat yhteisen tilin kautta. P.S. mitä ylimääräiselle pitäisi tehdä?  

Lähtökohtaisesti kaiken jakaminen voisikin olla ok.

Mutta minusta on elämäni aikana kiinnostunut viitisentoista naista. Jokainen minua pienituloisempi, vaikka olen itse keskituloinen.

Eli aika selkeästi menee niin, että miehen tulotaso suhteessa naisen tulotasoon ratkaisee todella paljon kuinka mielenkiintoiselta mies vaikuttaa.

Muija maksaa kaiken ja käytän oman palkkani mihin huvittaa.

Akka tekee kolea eri työtä ja minä loisin ja ryyppään kotona ja tämä on loistava järjestely kun mamma ei kerkii kotona sooloiluun

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

982 kirjoitti:

Meillä mies tienaa tuplasti enemmän kuin minä ja poden väliin syyllisyyttä siitä. Suhteen ensimmäiset 10 vuotta minä tienasin enemmän ja maksoin toisinaan jopa kaikki yhteiset kulut. Kelkka kääntyi pari vuotta sitten, kun mies suostui lopettamaan kannattamattoman yrityksensä ja pääsi palkkatöihin. Meidän talous on paremmassa kunnossa kuin ikinä, mutta mulla on ollut vaikeuksia sopeutua siihen etten olekaan enää se talouden kannattelija. Huomasin sen siitä, etten enää käytä itseeni rahaa samoin kuin ennen.

Sitähän on toitotettu jo vuosikymmeniä, että naisen pitää olla omavarainen ja siihen minutkin on kasvatettu silloin aikanaan. Olen siis jo keski-ikäinen. Se mulla ihmetyttää että moni (mies?) kirjoittaja täällä elää vielä jotain 60- lukua ja kuvittelee naisille riittävän turvaton kotirouvan rooli.

Pakko kommentoida kun olen pohtinut näitä omalla kohdallani myös. Olen ollut aiemmissa parisuhteissa se enemmän tienaava ja jotenkin ihan itsestäänselvästi vastannut pääosin yhteisistä kustannuksista. Ex-aviomiehelle jopa maksoin "palkkaa" kun oli kotona lastemme kanssa, koska podin huonoa omatuntoa siitä miten hoitovapaa tulee vaikuttamaan palkka- ja eläkekehitykseen. Nyt kun olenkin uudessa suhteessa se huonommin tienaava (vaikka siis tienaan itsekin hyvin) niin en oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Nyt taas mulle on jostain syystä ihan yhtä itsestäänselvää että tietenkin maksan puolet kaikesta vaikka mies haluaisi ottaa enemmän vastuuta. En tajua miksi tää on mulle näin vaikeeta.

Ehkä se on kasvatuskysymys, olen syntynyt 50/60 lukujen taitteessa ja tasajako on itsestäänselvyys. Vaikka mies ansaitsee nelinkertaisesti ja lisänä pääomatuloja. 

Voi olla mutta toisaalta mulle oli tosiaan ihan itsestäänselvää että maksan enemmän silloin kun tienasin enemmän.

Mä oon jotenkin liian ylpeä varmaan siihen että antaisin miehen maksaa enemmän. Jotenkin kunniakysymys kai mulle olla taloudellisesti yhtä paljon vastuussa.

Sama täällä. En todellakaan ole mikään puolison huollettava. Vastaan puolesta tämän perheyksikön vastuista kaikilla rintamilla.

Ainoa poikkeus minkä keksisin on joku vakava sairaus tai tilapäinen työttömyys, mutta muuten en kyllä ala puolison avulla elellä.

Vierailija kirjoitti:

Vaimoni tienaa huomattavasti enemmän. Minun nettotuloni ovat noin 2300 euroa kuukaudessa ja vaimolla hieman yli 4000 euroa. Nykyisin asuntolaina maksettu ja se pienentää pakollisia menoja paljon mitään lainoja ei muutoinkaan ole maksun alla. Siirrämme tilipäivänä tonnin kumpikin tilille mistä maksamme muita laskuja pois sekä ruokaostokset maksamme myös tuolta tililtä. Tarvittaessa lisäämme rahaa. Harvemmin tarvitsee vaan useimmiten kuun lopussa on vielä säästössä jonkun verran. Vaimo maksaa auton kulut koska hän käyttää sitä oikeastaan pelkästään. Minä olen ehkä elokuussa ollut viimeksi auton kyydissä kun kävimme hänen vanhemmillaan. 

Aikoinaan kun oli asuntolainaa yms niin hän maksoi suhteessa enemmän. Jätimme vain joitakin satasia kummankin tilille ja kaikki muu meni yhteiskassaan. Nyt siihen jakoon ei mitään syytä enää. Myönnän että minulla parempi elintaso kuin jos olisin elänyt samalla tavoin tienaavan kanssa tai jopa yksin koko elämäni.

Viimeinen suurempi menoerä oli lomamatkan maksu jonka vaimoni hoiti suurimmaksi osaksi koska hän halusi ja lisäksi rehellisyyden nimissä niin hänellä on vain enemmän varoja. Lisäksi hän nyt poikkeuksetta maksaa vaikkapa jos käymme ravintolassa syömässä tms. Viime viikonloppuna olimme kylpylässä ja kaikki tämän kaltaisensa ovat hänen maksamiaan pääsääntöisesti. Hän ei siis halua että noihin käytetään yhteiselle tilille siirrettyjä rahoja lainkaan vaan mahdollisesti ylijäämät palautetaan puoleksi molemmille. 

Kaikki rahat on yhteisiä. Tulot ovat vaihdelleet paljon elämän aikana, 25 vuotta yhteiseloa takana. Nykyisin tienaan itse enemmän, mutta aiemmin mies tienasi enemmän. Yhteiset tilit. Ei mitään ongelmaa rahojen kanssa ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

982 kirjoitti:

Meillä mies tienaa tuplasti enemmän kuin minä ja poden väliin syyllisyyttä siitä. Suhteen ensimmäiset 10 vuotta minä tienasin enemmän ja maksoin toisinaan jopa kaikki yhteiset kulut. Kelkka kääntyi pari vuotta sitten, kun mies suostui lopettamaan kannattamattoman yrityksensä ja pääsi palkkatöihin. Meidän talous on paremmassa kunnossa kuin ikinä, mutta mulla on ollut vaikeuksia sopeutua siihen etten olekaan enää se talouden kannattelija. Huomasin sen siitä, etten enää käytä itseeni rahaa samoin kuin ennen.

Sitähän on toitotettu jo vuosikymmeniä, että naisen pitää olla omavarainen ja siihen minutkin on kasvatettu silloin aikanaan. Olen siis jo keski-ikäinen. Se mulla ihmetyttää että moni (mies?) kirjoittaja täällä elää vielä jotain 60- lukua ja kuvittelee naisille riittävän turvaton kotirouvan rooli.

Pakko kommentoida kun olen pohtinut näitä omalla kohdallani myös. Olen ollut aiemmissa parisuhteissa se enemmän tienaava ja jotenkin ihan itsestäänselvästi vastannut pääosin yhteisistä kustannuksista. Ex-aviomiehelle jopa maksoin "palkkaa" kun oli kotona lastemme kanssa, koska podin huonoa omatuntoa siitä miten hoitovapaa tulee vaikuttamaan palkka- ja eläkekehitykseen. Nyt kun olenkin uudessa suhteessa se huonommin tienaava (vaikka siis tienaan itsekin hyvin) niin en oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Nyt taas mulle on jostain syystä ihan yhtä itsestäänselvää että tietenkin maksan puolet kaikesta vaikka mies haluaisi ottaa enemmän vastuuta. En tajua miksi tää on mulle näin vaikeeta.

Ehkä se on kasvatuskysymys, olen syntynyt 50/60 lukujen taitteessa ja tasajako on itsestäänselvyys. Vaikka mies ansaitsee nelinkertaisesti ja lisänä pääomatuloja. 

Voi olla mutta toisaalta mulle oli tosiaan ihan itsestäänselvää että maksan enemmän silloin kun tienasin enemmän.

Mä oon jotenkin liian ylpeä varmaan siihen että antaisin miehen maksaa enemmän. Jotenkin kunniakysymys kai mulle olla taloudellisesti yhtä paljon vastuussa.

Taidat olla lapseton. Mitä jos olisit perhevapaalla hoitamassa yhteistä lasta? Vieläkö pitäisi maksaa kaikki puoliksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

982 kirjoitti:

Meillä mies tienaa tuplasti enemmän kuin minä ja poden väliin syyllisyyttä siitä. Suhteen ensimmäiset 10 vuotta minä tienasin enemmän ja maksoin toisinaan jopa kaikki yhteiset kulut. Kelkka kääntyi pari vuotta sitten, kun mies suostui lopettamaan kannattamattoman yrityksensä ja pääsi palkkatöihin. Meidän talous on paremmassa kunnossa kuin ikinä, mutta mulla on ollut vaikeuksia sopeutua siihen etten olekaan enää se talouden kannattelija. Huomasin sen siitä, etten enää käytä itseeni rahaa samoin kuin ennen.

Sitähän on toitotettu jo vuosikymmeniä, että naisen pitää olla omavarainen ja siihen minutkin on kasvatettu silloin aikanaan. Olen siis jo keski-ikäinen. Se mulla ihmetyttää että moni (mies?) kirjoittaja täällä elää vielä jotain 60- lukua ja kuvittelee naisille riittävän turvaton kotirouvan rooli.

Pakko kommentoida kun olen pohtinut näitä omalla kohdallani myös. Olen ollut aiemmissa parisuhteissa se enemmän tienaava ja jotenkin ihan itsestäänselvästi vastannut pääosin yhteisistä kustannuksista. Ex-aviomiehelle jopa maksoin "palkkaa" kun oli kotona lastemme kanssa, koska podin huonoa omatuntoa siitä miten hoitovapaa tulee vaikuttamaan palkka- ja eläkekehitykseen. Nyt kun olenkin uudessa suhteessa se huonommin tienaava (vaikka siis tienaan itsekin hyvin) niin en oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Nyt taas mulle on jostain syystä ihan yhtä itsestäänselvää että tietenkin maksan puolet kaikesta vaikka mies haluaisi ottaa enemmän vastuuta. En tajua miksi tää on mulle näin vaikeeta.

Ehkä se on kasvatuskysymys, olen syntynyt 50/60 lukujen taitteessa ja tasajako on itsestäänselvyys. Vaikka mies ansaitsee nelinkertaisesti ja lisänä pääomatuloja. 

Voi olla mutta toisaalta mulle oli tosiaan ihan itsestäänselvää että maksan enemmän silloin kun tienasin enemmän.

Mä oon jotenkin liian ylpeä varmaan siihen että antaisin miehen maksaa enemmän. Jotenkin kunniakysymys kai mulle olla taloudellisesti yhtä paljon vastuussa.

Taidat olla lapseton. Mitä jos olisit perhevapaalla hoitamassa yhteistä lasta? Vieläkö pitäisi maksaa kaikki puoliksi?

Jos luet tuota kommenttiketjua ylöspäin niin näet että lasteni isä oli aikanaan hoitovapaalla ja minä maksoin kaiken plus hänelle "palkkaa". Eli ei. Ei pitänyt maksaa puoliksi.

Vierailija kirjoitti:

Onko vieläkin 2010-luvulla olettamus, että parempi Tuloinen elättää ja maksaa enemmän, että molemmille jää saman verran rahaa tilille menojen jälkeen? Onko tämä sitä tasa-arvoa? Ei ole kyllä ikinä sitä nähnytkään. Jos toinen on opiskellut ja saanut hyvä palkkaisen ammatin hän ei ole velvollinen elättämään toista.

Ihan naisena en oleta miehen maksavan senttiäkään enempää kuin itse maksan vaikka tienasi huomattavasti enemmän. Pienempi tuloisen mukaan tehdään matkat ja hankinnat.

Tässä on mielestäni aika iso ero jos kyseessä on kahden aikuisen perhe tai lapsiperhe.

Pariskunnan molemmilla osapuolilla on yhtenäiset mahdollisuudet panostaa opiskeluun, töihin ja harrastuksiin. Se mihin on panostanut näkyy sitten palkkapäivänä tilillä. Omat menot pitää sinkunkin maksaa ja parisuhteessa usein puolet kahden hengen asumisesta, ruuasta, matkoista tulee edullisemmaksi kuin yhden hengen vastaavat menot. Ja kalusteita kodinkoneita yms riittää yhdet, joten ei pitäisi olla mitään syytä, miksei terve aikuinen pystyisi omaa puolikastaan perheen menoista maksamaan. Isotuloisemmalle jää sitten enemmän rahaa käyttöön tai sijoittamiseen, mutta ilman avioehtoa sijoituksista hyötyy pienempituloinen eron jälkeen osituksessa tai jos jää leskeksi.

Lapsiperheessä sen sijaan täytyy tehdä valintoja jotka vaikuttavat koko perheen tuloihin, ja silloin täytyy tehdä laskelmat eri tavalla, jotta tilanne on taloudelliselta kannalta tasapuolinen. Jokainen perhe tekee omannäköisensä ratkaisut, toivottavasti jokaisen perheen jäsenen hyvinvoinnin maksimoiden.

Tonnin-vähän yli nettopalkkaero ollut koko suhteen (23v) ajan. Mies oli alussa jonkin aikaa työttömänä, mutta silloin ei vielä asuttu yhdessä. Mies olisi pystynyt koulutuksellaan ja työkokemuksellaan parmpipalkkaiseen työhön, mutta jäi noihin duunarihommiin ja on tietääkseni ihan tyytyväinen.

Yhteiset menot (asuminen, kakkosasunnon juoksevat kulut, mopon vakuutukset ja ruoka) maksetaan puoliksi. Autot, kännykät, vaatteet, huvit, sijoitukset, perityt metsät, vuokra-asunnot yms kumpikin hoitaa omansa. Lapsen kuluista olen maksanut isomman osan, olkoon se tuloeron tasausta siltä ajalta kun asumme kolmisin perheenä (eikä pariskuntana), tosin ihan vapaamatkustana mies ei ole lapsen suhteen saanut olla, vaan jotain harrastemaksuja ja talvihaalaria hänkin on maksanut vuosittain, mopo ostettiin puoliksi.

Ja olenhan minäkin saanut rahan arvoista hyötyä esim auton huoltoina ja talon remontissa.

Kotihodon tuella oltin molemmat vuorollamme, silloin työssäoleva maksoi kaikki juoksevat menot.Vanhempainpäivärahani oli samaa luokkaa miehen palkan kanssa.

Avoliitto ja keskinäinen testamentti, ensimmäinen eron varalle, jälkimmäinen turvaamaan miehelle koti ja edellytykset kasvattaa lapsi aikuiseksi.

Tässä tulee myös Helena Koivu-argumentti.

Jos nainen hoitaa kotia ja mies maksaa "tasinkoa" menetetystä työurasta, mihin rahan tulisi perustua?

A) Naisen menetettyihin tuloihin, mikä siis riippuisi naisen koulutuksesta ja ammatista

B) Miehen tuloihin

C) Kotityön arvoon eli mikä kokopäiväisen kotiapulaisen todellinen palkka olisi[/quote]

Onpas oikeesti hyvä kysymys. Jos toinen puolisoista tosiaan tienaa miljoonia ja toinen yksinään hoitaa kodin ja lapset hän tosiaan voisi kompensoida menetettyä työuraa.

Mielestäni itsestäänselvästi tarjoamalla koko perheelle tulojen mukaisen elintason, mutta sen lisäksi huolehtimalla kotona olevan puolison eläketurvasta.

Eron sattuessa pitäisi huolehtia, että lapsilla on mahdollisuus entisenlaiseen elintasoon ja kotona olleella puolisollakin säilyy kohtuullinen elintaso. Asunto ja auto ja 100 000 euroa rahaa voisi olla kohtuullinen erokorvaus, jos toiselle jää vielä miljoonia. Ja tietenkin tulojen mukainen panostus lasten elatukseen.

Toki vuosien kuluessa lapset kasvavat ja kotona olevalle puolisolle jää aikaa opiskella tai muuten ylläpitää ammattitaitoaan. Se mahdollistaisi omasta elatuksesta huolehtimisen mahdollisen eron jälkeen.

Sama kyllä pätee myös pienempituloisessakin perheessä. Myös kotonaolevan puolison eläketurvasta tulee huolehtia. Usein kotiin jää nainen, joka usein on myös pitkäikäisempi. Pahimmassa tapauksessa hän saattaa kituuttaa minimieläkkeellä jopa vuosikymmeniä jäätyään leskeksi.

Tienaan noin 3-4 kertaisesti Vaimon ansioihin verrattuna riippuen vuodesta. Verottaja tosin tasoittaa tilannetta (veroihin ja maksuihin mulla menee 49%). Vaimo ostelee lapsille vaatteita tms ja minä maksan liki kaiken muun (asunto, autot, lomat, ruot jne). Oikeastaan se on mulle kunnia asia. Suutun jos en saa maksaa perheen illallista ja tämä ei ole vitsi.

Vastavuoroisesti Vaimo on luvannut pitää itsensä hyvässä kunnossa ja pimppakarvat trimmattuna;-) Näin on leikkimielisesti sovinismin hengessä sovittu ja sopimus on pitänyt 25 vuotta jo.

Nettoansiotulojen suhteessa, kun molemmat täysipäiväisesti töissä. Pääomatuloja ei huomioida.

Minä (nainen) olen suurituloisempi ja tuloni ovat 6- numeroinen luku vuodessa.Pääomatulot on oma bisnes molemmille. Mulla esimerkiksi sijoitusasuntojen vuokratuotto menee suoraan sijoitusasuntojen asuntolainan maksuun eli en saa siitä käteistä, vaan pääoma kasvaa hiljaa taustalla. Samoin pörssiosakkeiden osingot vaihtelee eikä ole kuin joitakin tuhansia vuodessa niin niitä ei huomioida.