Onko nämä pakkoajatuksia

Tiedän tuskallisen hyvin miltä tuonkaltaiset ajatukset voivat tuntua. Hyväksikäyttö on jatkuvasti esillä uutisissa joten on helppoa tuntea itsensä jotenkin sairaaksi tai jopa pahaksi. Olet itsesi herra ja hyväksikäyttö ei ole mikään vääjäämätön kohtalo vaikka olisitkin pedofiili. Niin kauan kuin ajatukset eivät muutu teoiksi niin ei ole mitään syytä huolestua tai potea syyllisyyttä.

t. pedari mutta ei hirviö

Kyseessä ovat pakko-oireiseen häiriöön kuuluvat pakkoajatukset, ilmeisesti uusi stressaava elämäntilanne laukaissut. Et ole pedofiili, ajatuksesi vain kääntyvät juuri pahimpaan asiaan mitä aivosi voivat keksiä. Tästä tuleva ahdistus ylläpitää pakkoajatuksia yllä. Hakeudu keskusteluterapiaan, voit myös hyötyä ajatukset katkaisevasta lääkityksestä. Joka tapauksessa ammattiapu on tarpeen, jotta pääset ahdistuksesta eroon ja luomaan hyvän vuorovaikutussuhteen vauvaasi ja nauttimaan vauva-ajasta ☺

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuskallisen hyvin miltä tuonkaltaiset ajatukset voivat tuntua. Hyväksikäyttö on jatkuvasti esillä uutisissa joten on helppoa tuntea itsensä jotenkin sairaaksi tai jopa pahaksi. Olet itsesi herra ja hyväksikäyttö ei ole mikään vääjäämätön kohtalo vaikka olisitkin pedofiili. Niin kauan kuin ajatukset eivät muutu teoiksi niin ei ole mitään syytä huolestua tai potea syyllisyyttä.

t. pedari mutta ei hirviö

Hei, kiitos viestistäsi. Tiedän, ettei oikeasta pedofiliasta ole kohdallani kyse - en todellakaan ole pedofiili, pelkään vain sitä kuollakseni. En missään nimessä fantasioi lapsista tai ole heistä seksuaalisesti kiinnostunut, pelkään vain että niin kävisi. En myöskään usko, että kenestäkään ”yhtäkkiä” tulisi pedofiiliä.

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä ovat pakko-oireiseen häiriöön kuuluvat pakkoajatukset, ilmeisesti uusi stressaava elämäntilanne laukaissut. Et ole pedofiili, ajatuksesi vain kääntyvät juuri pahimpaan asiaan mitä aivosi voivat keksiä. Tästä tuleva ahdistus ylläpitää pakkoajatuksia yllä. Hakeudu keskusteluterapiaan, voit myös hyötyä ajatukset katkaisevasta lääkityksestä. Joka tapauksessa ammattiapu on tarpeen, jotta pääset ahdistuksesta eroon ja luomaan hyvän vuorovaikutussuhteen vauvaasi ja nauttimaan vauva-ajasta ☺

Ahdistavaa on tuo että ajatukset kääntyvät juuri siihen asiaan mitä pelkää kaikista eniten ja juuri kaikkein rakkaimpaan ihmiseen :( Lääkitys minulla itseasiassa on ahdistuneisuuteen (johon nämä ajatuksetkin sitten varmaan liittyvät), mutta siitä ei ainakaan toistaiseksi ole ollut paljon hyötyä. En tosin ole sitä kauaa vielä syönytkään. Toivon tosiaan että pääsisin eroon tästä ahdistuksesta ja erityisesti näistä ajatuksista, jotta voisin täysillä nauttia vauvastani :( nyt tuntuu, ettei minulla ole ns. oikeutta nauttia vauvasta kun koko ajan pelkään että mitä jos olenkin hullu tai sairas. Kiitos viestistäsi! :)

Hae apua!

Kroppasi on ollut koetuksella ja saattaa kärsiä puutostiloista. Syöthän vielä sitä raskaana oleville tarkoitettua vitamiinia ainakin niin kauan kun imetät ja hieman pidempäänkin.

Mullakin tuli lapsen synnyttyä sellaisia lapsen vahingoittamisajatuksia kuten että se on niin avuton ja pieni, että "voisin roikottaa sitä vaikka jaloista pää alaspäin, eikä se vois sille yhtään mitään, heh heh :D" siis kauheita ajatuksia. En koskaan toteuttanut niitä. Mutta enpä ole saanut apuakaan. Hoidan lapsiani aika robottimaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuskallisen hyvin miltä tuonkaltaiset ajatukset voivat tuntua. Hyväksikäyttö on jatkuvasti esillä uutisissa joten on helppoa tuntea itsensä jotenkin sairaaksi tai jopa pahaksi. Olet itsesi herra ja hyväksikäyttö ei ole mikään vääjäämätön kohtalo vaikka olisitkin pedofiili. Niin kauan kuin ajatukset eivät muutu teoiksi niin ei ole mitään syytä huolestua tai potea syyllisyyttä.

t. pedari mutta ei hirviö

Mistä tietää onko joku pedari. En missään nimessä haluaisi kumppania, joka on pedari. En haluaisi sellaisia geenejä lapselleni.

Ap:n tapauksessa ei ole kyseessä pedofilia, vaan oikeastaan ihan päinvastainen tilanne. Stressi on laukaissut pakkoajatukset, erittäin tavallista pienten vauvojen äideillä. Joillakin saattaa tulla valtava pelko esim. veitsiä kohtaan, koska saattaa pelätä vahingoittavansa vauvaansa "tahallaan", vaikkei nimenomaan sitä missään tapauksessa oikeasti tekisi. Tällaiset pakkoajatukset iskee aina kaikkein kilteimpiin ja kunnollisimpiin ihmisiin. Ajatusten sisältö vaihtelee suuresti eri yksilöillä muta yhdistävänä tekijänä valtavan ahdistavat ajatukset.

OCD:stä löytyy paljon tietoa englannin kielellä. Olennaista on yrittää ohittaa ne pakkoajatukset ja antaa niille omassa mielessään mahdollisimman vähän huomiota eikä rupea mihinkään sisäiseen dialogiin tai rationalisointiin niiden ajatusten kanssa. Eikä rupea riitelemään niiden ajatusten kanssa. Nuo ajatukset ovat kuin koulukiusaajia ja paras tapa on olla noteeraamatta niitä yhtään mitenkään. Ajatuksethan on vain kuitenkin ajatuksia (sähköisiä impulsseja hermosolujen välillä), joten ajatuksilla ei ole sinänsä mitään väliä. Tietysti tämä ohje on helpommin sanottu kuin sitten sisäistää oikeasti.

Mulla vahingoittamisajatuksiin liittyi ihan oikeasti se, että en tuntenut tunnetasolla sitä, että lapseen sattuisi, ainoastaan tietoisella tasolla tiesin, että ajatukseni ovat vahingollisia, mikäli toteuttaisin niitä. En siis osaa sanoa, oliko kyse pakkoajatuksista, vai vain jotenkin ilkeistä ajatuksista.

Kauheaa siinä oli se, että jos minua ois yllytetty, en ois itse ajatellut sen enempää, että teenpä nyt väärin, vaan että jos joku muu ois hyväksynyt asian ja sanonut, että tee vaan, niin oisin voinutkin tehdä. Tosin en ole niin hullu, että valitsisin tuollaiseen yllyttävää seuraa. Ja siis tiedän, että niin ei saa toimia, mutta tavallaan en ymmärrä, että miksi ei? Jos vauvalle ei jää pysyvää haittaa, tai ei varsinaisesti satuteta fyysisesti, niin mitä sitten, vaikka sitä hetkellisesti ahdistettaisi jollain epämiellyttävällä? Sairaaloissakin vauvoille joudutaan tekemään niin.

toogood kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuskallisen hyvin miltä tuonkaltaiset ajatukset voivat tuntua. Hyväksikäyttö on jatkuvasti esillä uutisissa joten on helppoa tuntea itsensä jotenkin sairaaksi tai jopa pahaksi. Olet itsesi herra ja hyväksikäyttö ei ole mikään vääjäämätön kohtalo vaikka olisitkin pedofiili. Niin kauan kuin ajatukset eivät muutu teoiksi niin ei ole mitään syytä huolestua tai potea syyllisyyttä.

t. pedari mutta ei hirviö

Hei, kiitos viestistäsi. Tiedän, ettei oikeasta pedofiliasta ole kohdallani kyse - en todellakaan ole pedofiili, pelkään vain sitä kuollakseni. En missään nimessä fantasioi lapsista tai ole heistä seksuaalisesti kiinnostunut, pelkään vain että niin kävisi. En myöskään usko, että kenestäkään ”yhtäkkiä” tulisi pedofiiliä.

Pelkäät ihan suotta. En usko että pedofiiliksi muututaan ollenkaan vaan että se on ihan synnynnäistä kuten esim. homouskin.

Halusin vain tuoda esiin hieman eri näkökulmaa kun tunnuit pelkäävän niin kovasti tätä nykypäivän mörköä ja että se ei ole maailmanloppu vaikka niin olisikin. Sitäpaitsi varmaankin kaikilla on joskus jonkinasteen "sairaita" ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Hae apua!

Kroppasi on ollut koetuksella ja saattaa kärsiä puutostiloista. Syöthän vielä sitä raskaana oleville tarkoitettua vitamiinia ainakin niin kauan kun imetät ja hieman pidempäänkin.

Hei, pitää joo hakea apua, tuntuu vain mahdottomalta sanoa tällaisia asioita ääneen, koska pelkään kuollakseni että minut oikeasti julistettaisiin pedofiiliksi ja lapseni otettaisiin pois :( Syön kaikenmaailman vitamiineja ja ravintolisiä, joten en usko siitä olevan kyse.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ap:n tapauksessa ei ole kyseessä pedofilia, vaan oikeastaan ihan päinvastainen tilanne. Stressi on laukaissut pakkoajatukset, erittäin tavallista pienten vauvojen äideillä. Joillakin saattaa tulla valtava pelko esim. veitsiä kohtaan, koska saattaa pelätä vahingoittavansa vauvaansa "tahallaan", vaikkei nimenomaan sitä missään tapauksessa oikeasti tekisi. Tällaiset pakkoajatukset iskee aina kaikkein kilteimpiin ja kunnollisimpiin ihmisiin. Ajatusten sisältö vaihtelee suuresti eri yksilöillä muta yhdistävänä tekijänä valtavan ahdistavat ajatukset.

OCD:stä löytyy paljon tietoa englannin kielellä. Olennaista on yrittää ohittaa ne pakkoajatukset ja antaa niille omassa mielessään mahdollisimman vähän huomiota eikä rupea mihinkään sisäiseen dialogiin tai rationalisointiin niiden ajatusten kanssa. Eikä rupea riitelemään niiden ajatusten kanssa. Nuo ajatukset ovat kuin koulukiusaajia ja paras tapa on olla noteeraamatta niitä yhtään mitenkään. Ajatuksethan on vain kuitenkin ajatuksia (sähköisiä impulsseja hermosolujen välillä), joten ajatuksilla ei ole sinänsä mitään väliä. Tietysti tämä ohje on helpommin sanottu kuin sitten sisäistää oikeasti.

Kiitos vinkeistäsi!! Pitääpä googlailla englanninkielisiltä sivustoilta ja yrittää hyödyntää noita ohjeita :) Kommenttisi lohdutti kovasti, kiitos siitä!

-ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla vahingoittamisajatuksiin liittyi ihan oikeasti se, että en tuntenut tunnetasolla sitä, että lapseen sattuisi, ainoastaan tietoisella tasolla tiesin, että ajatukseni ovat vahingollisia, mikäli toteuttaisin niitä. En siis osaa sanoa, oliko kyse pakkoajatuksista, vai vain jotenkin ilkeistä ajatuksista.

Kauheaa siinä oli se, että jos minua ois yllytetty, en ois itse ajatellut sen enempää, että teenpä nyt väärin, vaan että jos joku muu ois hyväksynyt asian ja sanonut, että tee vaan, niin oisin voinutkin tehdä. Tosin en ole niin hullu, että valitsisin tuollaiseen yllyttävää seuraa. Ja siis tiedän, että niin ei saa toimia, mutta tavallaan en ymmärrä, että miksi ei? Jos vauvalle ei jää pysyvää haittaa, tai ei varsinaisesti satuteta fyysisesti, niin mitä sitten, vaikka sitä hetkellisesti ahdistettaisi jollain epämiellyttävällä? Sairaaloissakin vauvoille joudutaan tekemään niin.

Hei, kiitos viestistä. Onko sinulla siis vahingoittamisajatukset kohdistuneet omiin lapsiisi vai johonkin lapseen ylipäätään? Menivätkö ne ohi vai kärsitkö noista edelleen?:/

-ap

Vierailija kirjoitti:

toogood kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuskallisen hyvin miltä tuonkaltaiset ajatukset voivat tuntua. Hyväksikäyttö on jatkuvasti esillä uutisissa joten on helppoa tuntea itsensä jotenkin sairaaksi tai jopa pahaksi. Olet itsesi herra ja hyväksikäyttö ei ole mikään vääjäämätön kohtalo vaikka olisitkin pedofiili. Niin kauan kuin ajatukset eivät muutu teoiksi niin ei ole mitään syytä huolestua tai potea syyllisyyttä.

t. pedari mutta ei hirviö

Hei, kiitos viestistäsi. Tiedän, ettei oikeasta pedofiliasta ole kohdallani kyse - en todellakaan ole pedofiili, pelkään vain sitä kuollakseni. En missään nimessä fantasioi lapsista tai ole heistä seksuaalisesti kiinnostunut, pelkään vain että niin kävisi. En myöskään usko, että kenestäkään ”yhtäkkiä” tulisi pedofiiliä.

Pelkäät ihan suotta. En usko että pedofiiliksi muututaan ollenkaan vaan että se on ihan synnynnäistä kuten esim. homouskin.

Halusin vain tuoda esiin hieman eri näkökulmaa kun tunnuit pelkäävän niin kovasti tätä nykypäivän mörköä ja että se ei ole maailmanloppu vaikka niin olisikin. Sitäpaitsi varmaankin kaikilla on joskus jonkinasteen "sairaita" ajatuksia.

Minäkin uskon tuohon pedofilian synnynnäisyyteen. Ymmärrän mitä ajoit kommentillasi takaa :)

-ap

Eiköhän noita ajatuksia käy todella monen päässä, mutta ne menevät samantien pois mielestä ilman että niihin edes havahtuu, koska niihin ei edes kiinnitä huomiota.

Luulen, että ihmisen päässä on suloinen sekametelisoppa kaikenlaista kamaa, joista osa tulee matelijantasoisista aivojen osista, ja sitten on kaikenlaisia sadistisia ja masokistisia impulsseja, jotka taas tulevat sieltä monimutkaisista inhimillisistä kerroksista, joissa käännetään kaikenlaisia vihan ja halun tunteita itsen kannalta vaarattomampiin kohteisiin. Kaikenlainen ärtymyskin saattaa purkautua mihin tahansa sopivaan kohteeseen. Ja ties mitä muuta epämääräistä siellä korvien välissä pörrää.

Ja joissain tilanteissa sitten osa näistä jutuista nousee tietoisuuteen asti. Arempaa ne saattavat sitten järkyttää. Minulla on varmaan käynyt kaikki nuo ajatukset mielessä, mutten ole ollut moksiskaan. Ajattelin muistaakseni myös, miten kiva olisi syödä tuo vaavi - siis ei konkreettisesti, mutta jollain ihan ufolla tasolla. Ja kyllähän tämä syömisteema toistuu eri kulttuureissa puheeksi asti - syötävän hyvännäköinen tyyppi, ja vauvoja ja muita söpöjä pikkuotuksia kommentoidaan lässyttäen, I could eat you up jess I will jne. Ja se on lapsista kauhean hauska juttu myös, toisten syöminen. Asiahan käännetään huumoriksi eikä sitä oteta mitenkään vakavasti. Kiinnittää vain huomiota.

toogood kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vahingoittamisajatuksiin liittyi ihan oikeasti se, että en tuntenut tunnetasolla sitä, että lapseen sattuisi, ainoastaan tietoisella tasolla tiesin, että ajatukseni ovat vahingollisia, mikäli toteuttaisin niitä. En siis osaa sanoa, oliko kyse pakkoajatuksista, vai vain jotenkin ilkeistä ajatuksista.

Kauheaa siinä oli se, että jos minua ois yllytetty, en ois itse ajatellut sen enempää, että teenpä nyt väärin, vaan että jos joku muu ois hyväksynyt asian ja sanonut, että tee vaan, niin oisin voinutkin tehdä. Tosin en ole niin hullu, että valitsisin tuollaiseen yllyttävää seuraa. Ja siis tiedän, että niin ei saa toimia, mutta tavallaan en ymmärrä, että miksi ei? Jos vauvalle ei jää pysyvää haittaa, tai ei varsinaisesti satuteta fyysisesti, niin mitä sitten, vaikka sitä hetkellisesti ahdistettaisi jollain epämiellyttävällä? Sairaaloissakin vauvoille joudutaan tekemään niin.

Hei, kiitos viestistä. Onko sinulla siis vahingoittamisajatukset kohdistuneet omiin lapsiisi vai johonkin lapseen ylipäätään? Menivätkö ne ohi vai kärsitkö noista edelleen?:/

-ap

Omaan esikoiseen, ja se meni ohi. Muiden kanssa ei enää ollut, enkä koskaan vahingoittanut lasta.

Vierailija kirjoitti:

toogood kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vahingoittamisajatuksiin liittyi ihan oikeasti se, että en tuntenut tunnetasolla sitä, että lapseen sattuisi, ainoastaan tietoisella tasolla tiesin, että ajatukseni ovat vahingollisia, mikäli toteuttaisin niitä. En siis osaa sanoa, oliko kyse pakkoajatuksista, vai vain jotenkin ilkeistä ajatuksista.

Kauheaa siinä oli se, että jos minua ois yllytetty, en ois itse ajatellut sen enempää, että teenpä nyt väärin, vaan että jos joku muu ois hyväksynyt asian ja sanonut, että tee vaan, niin oisin voinutkin tehdä. Tosin en ole niin hullu, että valitsisin tuollaiseen yllyttävää seuraa. Ja siis tiedän, että niin ei saa toimia, mutta tavallaan en ymmärrä, että miksi ei? Jos vauvalle ei jää pysyvää haittaa, tai ei varsinaisesti satuteta fyysisesti, niin mitä sitten, vaikka sitä hetkellisesti ahdistettaisi jollain epämiellyttävällä? Sairaaloissakin vauvoille joudutaan tekemään niin.

Hei, kiitos viestistä. Onko sinulla siis vahingoittamisajatukset kohdistuneet omiin lapsiisi vai johonkin lapseen ylipäätään? Menivätkö ne ohi vai kärsitkö noista edelleen?:/

-ap

Omaan esikoiseen, ja se meni ohi. Muiden kanssa ei enää ollut, enkä koskaan vahingoittanut lasta.

Helpottavaa kuulla että muillakin on ollut vastaavia ongelmia - vaikka toki toivon ettei kenenkään tarvitsisi kestää tällaista! :/ Hienoa, että ajatukset menivät ohi.

Löytyykö muita tällaisen kanssa kamppailevia?

-ap

Up

Hei! Samanlaisia on minullakin ja olen kamppaillut jo nuoresta asti. Minulla vaikutti aikanaan elokuvat ja ohjelmat,ilmeisesti jokin niistä aiheutunut trauma ja aloin miettiä jotta miten joku voi olla noin sairas---> mitä jos minä olen noin sairas... Ja soppa oli valmis.

Olen käynyt juttelemassa ja ne on ollut ihan kurissa mutta lasten syntymät laukaisi aina uudestaan,kunnes menin taas terapiaan ja on ollut monta vuotta ok olo, olen hyväksynyt jotta ne ei koskaan poistu enkä ole takertunut sen kummemmin. Mutta nyt on taas ollut jonkun aikaa enemmän.

Lähinnä nykyään pelkään etukäteen,että jos jossain paikassa tuleekin pakkoajatuksia ja sitten kiva päiväni on pilalla ja kaikki kiva jää unholaan kun märehdin sitten koko päivän sitä ahdistavaa ajatusta ja tunnen siitä syyllisyyttä vaikka se on vain AJATUS! Muistan vielä vuosien takaisia asioita mitkä ahdisti ja mikä sää esim oli tai vuorokaudenaika..

Omia lapsia kohtaan ei hirveästi pakkoajatuksia tule,mutta vieraiden lasten lähellä en pysty olla rento ja jännittää välillä paljon. Ja tällöinkin on pelko siitä että tulee pakkoajatus enkä kestä sitä syyllisyyttä siitä,ei välttämättä tule edes mitään hirveää ajatusta mutta pelko jyllää taustalla. Kai minullakin on jokin yleinen ahdistuneisuushäiriö lisäksi. Mielummin vaikka ottaisin pelkät tarkistamisetkin kuin nämä,mutta seksuaaliset ovat kaikista ahdistavimpia ja uutisista saa lukea koko ajan jos jonkinmoista,tosin minä rullaan raiskaus ja hyväksikäyttö uutiset äkkiä ohitse.. Samaten kiukuttaa jos jossain ohjelmassa tulee raiskauskohtauksia esim enkä ole selvittänyt sitä etukäteen,miksi joku luulee että sellaista on ok katsoa?! En ymmärrä.

Tästä tuli pitkä viesti mutta kun aloitus olisi voinut olla minun kirjoittamani,ei ehkä kaikki just samoin mutta sama ahdistus.

"vaihdampa tässä paitani samalla kun lapset leikkivät omiaan".. Hetkinen!..voinko vaihtaa sen tässä samassa tilassa,onko se soveliasta alkuunkaan,kyllä silloin täytyy olla jotain epäilyttävää jos niin teen.." Että näin, koittakaamme selvityä!

Voi miten hyvä ketju! Tätä on AV parhaimmillaan! Vertaistukea ja tiedon jakamista aroista, vaikeista aiheista. Ja vain asiallisia vastauksia (paitsi se yksi ketjun alkupäässä). Hyvä ihmiset!

Tsemppiä aloittajalle! Et ole hullu tai pedofiili, vaan iso elämänmuutos on laukaissut nuo pakkoajatukset, uskon. Itselläni ei ole ollut ihan vastaavaa, mutta esikoisen kohdalla aivokemiat heittivät kyllä aluksi aikamoista häränpyllyä. Ensimmäinen yö kotona vauvan kanssa oli suorastaan helvetillinen, koska olin suunnattoman ahdistunut siitä, että a) en osaa, b) jaksa C) lopulta halua hoitaa omaa lastani, että d) olen loppuelämäni tuon omituisen ihmiskäärön vanki ja ties mitä muuta sekavaa. Makasin valveilla sängyssä yltäpäältä hiessä jäykkänä kuin seiväs. Yritin puhua asiasta miehelleni, mutta hän ei kerta kaikkiaan tajunnut. Onneksi olo helpotti pian ja satunnaisia, ahdistavia ajatuksia lukuun ottamatta tilanne korjaantui itsestään.